Ei viikkoa ilman perhetragediaa!

Kyllä varmaan taloudellinen tilanne on monen tragedian syy.
Kun menee työpaikka ja on perhe,sitten velaksi ostettu koti,
on se aika huono yhtälö!
Läheisillä pitäisi olla aikaa ja mahdollisuuksia jutella ja yhdessä keksiä
mahdollisuuksia eteenpäin.
Aina on jotain parempaa tulossa,kun malttaa odottaa,ikinä
ei kannata toivoa heittää,hetken päästä on paremmin!

Syyt lie symemmällä ihmissuhteissa kun kymmeniä vuosia yhdessä eläneen parin mies teloo ensin vaimonsa ja sitten itsensä.
Vaikkei suhteesta häippäseminen ole mikään suositeltava ratkaisukeino, niin onhan se kuitenkin klassinen ja veritekoa luovempi ratkaisu.

Samansuuntaisesti ajattelen, mies ei helposti pyydä ammattiapua. Usein ajattelen miten monet jo omaa elämää elävä jälkikasvu saattaa olla ilman vanhemman luotettavaa apua. Koen vanhempana olemisen koko elämän pituiseksi, olla näkevä silmä, havaita alamaissa olo sekä olla kuuleva korva kun tukea tarvitaan.
Vaikeaa se voi olla mutta toisiamme varten me täällä olemme.

Yhteiskunnassa tapahtuu aivan liian usein tragedioita sekä yksinäisten että perheiden kohdalla. Jossakin on aukko, eikö ole sitä auttavaa kättä joka tukisi vaikeuksien keskellä. Ehkä auttava käsi on liian etäällä tai sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Tämän päivän yrityselämässä kaikilla tasoilla vaaditaan ihmisiltä kohtuuttomia työsuorituksia. Ihmisen ajauduttua uupumuksen äärirajoille, sitä ei huomioida vaan ihmetellään hyvä veli - sisar verkostossa miksei toimi. Ollaan valmiita heittämään likasanko keskitason niskaan joka on yrityksen menestymisen kannalta avainasemassa, vaikka syy on, johtamistaitoa ei ole tai se on puutteellista.

Miksi koko yhteiskuntaa pitää muuttaa kaikilla sektoreilla nopeasti ja yhtäaikaisesti ja sellaiset henkilöt toimivat joilta puuttuu kokonaisnäkemys asioista.
Ei toteamalla, pitäs varmaankin tehdä jotakin, puheet eivät nyt auta tarvitaan tietoa tutkimuksen avulla mikä on perimmäinen syy ihmisten huonovointisuuteen. Tilanne on kuin Gordonin solmu se ei helposti selviä.

Tämä aika on jollakin tapaa ihmeellinen, on liian paljon rajuja tapahtumia kaikkialla. Sanonta pidä itsestäsi huolta laajentaisin sen pitämään huolta myös toisistamme.

Aina on tehty veritekoja ja perheissä on ollut väkivaltaa, ennen niitä ei tuotu julki, nykytekniikka ja toimittajia riittää joka lähtöön kaikki julkaistaan.
Ennen vaiko kauan sitten leikittiin tanssipaikoilla ja kyläyhteisöissä puukkohippaa, joltain lähti henki, mutta ei siitä juurikaan lehteen mitään kirjoiteltu.
Nyt on maailman menovauhti sitä luoikkaa ettei pinna kestä kaikkea.
Työssä on kiireitä ja vastuupaineita, siinä ei perheen kanssa jaksa rentoutua eikä kuunnella lastenkaan ääntä.
Tämä aika tuntuu hyvin stressaavalta ja hyvin vaativalta, sekä taloudellisesti että henkisesti, pitää olla parempi kuin naapurit tai parempi kuin työkaveri naapurihuoneessa, ja kaikki paineet kasautuu sitten kotona suoranaiseksi pommiksi.
Kyllää niitä paineita puretaan aina lähimmäiseen ja rakkaimpiin.
Vaikka TVtoimittaja sanoi ettei tiedetä motiiveja kyllä omia arvailuja kaikilla saa olla, ei tuollainen koko perheen kuolema voi olla mikään pienijuttu, eikä varmasti kukaan kuulija tai lukija sivuuta luettua asiasta noin vain.
Minulta meni useita kymmeniä minuutteja miettien mikä muu kuin mielentilan rankka muutos ajaa ihmisen tekemään mielettömiä tekoja.
Käsittämätöntä, jos se joskus julkaistaankin.

Syvältä koskettaa tuollainen traaginen uutinen jokaista. Olette muutkin sitä pohtineet ja miettineet tekijöitä mikä ihmisen tuollaiseen toivottomaan tilaan on vienyt. Poliisi tutkii ja yrittää saada selville motiivin tälle järkyttävälle teolle.

Ei tämä ollut edes yksittäinen perhesurma, näitä on tullut jo muitakin.
Viime yönä heräsin minulle erittäin harvinaiseen painajaisuneen, jonka syyksi ymmärsin tuon kauhean tapahtumasarjan.

Tunsin myötätuntoa niitä poliisimiehiäkin kohtaan, jotka olivat viemässä surusanomaa kotiin, jossa sitten heitä kohtasi tuollainen järkyttävä näky.
Hekin tarvitsevat ja varmasti saavatkin kriisiapua, ihminenhän poliisikin on.

Ministeri Räsäsen lausunto kriisiperheille annettavasta ennakoivasta tuesta tuntui niin ontolta. Kuka etsii ja löytää ne kaikki kriisiapua tarvitsevat.

Juuri tuosta avunantamisesta kriisiperheille on jo koko viime vuoden ja jo ennenkin puhuttu, mutta kukaan ei ilmeisesti ole tarttunut asiaan sen kummemmin. Sentähden tuo Räsäsen lausunto tuntuu paljaalta sananhelinältä.

Kuinka voitaisiin löytää nämä kriisiperheet? Neuvolat ja terveyskeskukset ovat avainasemassa. Tietysti naapuritkin jotain aina havaitsevat, mutta ilmoituksen tekeminen on varmaan melko vaikeata. Se tuntuu toisten asioitten sekaantumiselta. Niin, ja kenelle siitä vihjeen antaisi? Terveysviranomaisilleko?
Ottaisiko sitä vihjettä kukaan vakavasti?

Kaikkein läheisimpiä ovat tietenkin sukulaiset.
Tämän nyt kuolleen perheen iso-isä, pastori, kirjoitti plogissaan tästä tapauksesta ja pyysi esirukousta. Hän sanoi, että hänellä oli lapsenlapsia, mutta nyt ei ole yhtään. Tuo pohjaton suru kosketti todella. Varmaan monet kuulivatkin tämän uutisista.

Hirveä suru se on isovanhemmille. En ymmärrä, kuinka tuollaisesta selviäisi.

Järkyttävää se on lukea ! Jotenkin tuntuu, ettei ihmisillä ole rohkeutta avautua vaikeuksissaan, kun se pääsee noin pitkälle menemään.

Puhuminenhan auttaisi, edes jollekin ystävälle kertoa vaikeuksista. Sitten kun padot murtuu, seuraa noin karmeita tekoja.

Koskaan en voi ymmärtää omien lasten surmaamista, mieli täytyy olla jo niin sairas, ettei sitä voi kuvitella edes!

Ihmisparat, ei muuta voi sanoa.

Pientä ihmettelyä! Miksi kytket nuo miljoona yksin elävää viestiisi?

Ministeri Räsänen on kyllä mielestäni viisas ja empaattinen
ihminen,mutta kuka osaa tälläisen asian tapahduttua parempia
sanoja sanoa. Ei häntä voi syyttää.
Sitä mietin,että oliko alkoholi taas mukana kuvioissa,
se on niin vaarallinen,että se vie järjen huomaamatta.
Kun sitä lasien nostelua on sitten joka elökuvassa,vieläpä
ruokareseptien yhteydessä on viinin maistajaisia,tyhmää.

Millä saisi kansan taas raitistumaan? Kun väsyneenä ja stressaantuneena otetaan alkoa,ei ole hyvä yhdistelmä sekään.
Raittiuskasvatus tulisi alottaa jo ekaluokalta,niinkuin ennen oli,
pidettiin raittiuskilpakirjoituksia,oli pieniä vihkoja,jotka luettiin ulkoa
ja niiden perusteella kirjoitettiin.

Olen samaa mieltä Ministeri Räsäsestä, vastuuntuntoinen ja rohkea nainen paikallaan. Miten voisin häntä syyttää tästä ja paljosta muusta järkyttävästä, mitä saamme tietoomme jatkuvalla syötöllä.
Mitä muuta hän olisikaan voinut sanoa ottaessaan vastuun ja kertoessaan mitä PITÄISI tehdä. Kun tietää kuitenkin sen tehtävän mahdottomuuden, niin siksi ne sanat tuntuivat ontoilta.
Tuo sana, niinkuin oli ennen, sopii moneen nykyaikana. Ihmisten tarpeet, halut, haluamiset, kestävyys ja ajttelutavatkin ovat ihan toiset kuin "silloin ennen".
Hyvinvointikin näköään tuo ohessa pahoinvointia.
Luoja ihmistä auttakoon ettei tällaiset enää lisääntyisi.

Kriisiapua on ollut seurakunnilla, ja myös terveyskeskuksista on ohjattu keskustelupiireihin.
On varmasti kenelle tahansa korkea kynnys mennä tuntemattomien pariin tai vaikka yhdenkin ihmisen kanssa keskustelemaan, edelleenkin jokainen tahtoo pitää erimielisyytensä omina tietonaan.
Kuitenkin vastoinkäymisillä on tapana kasaantua kun niitä vain ei mitenkään voi välttää, siinä paineessa ei tule ensimmäisenä mieleen ottaa yhteyttä auttajiin ja onko niitä jotka ymmärtävät pienen ihmisen hädän.
Enhän toki tiedä oliko asia noin, vai oliko sairaus joka hiipi ihmismieleen, yhtäkaikki teko on kaikessa karmeudessaan antanut aihetta miettiä tapahtunutta.
Kun ajattelen omaa elämääni ja jonkun lapsen perheen karmaisevaa kohtaloa en usko että jaksaisin yksin selviytyä, äitinä ja mummina tämä tuntuu pahalta.

Olisi paikallaan että näitä tuki-ihmisiä ja auttajia pidettäisiin tärkeämpänä tulevaisuudessa ja jhokaisessa terveyskeskuksessa olisi mahdollisuus saada myös henkistä apua tarvittaessa.

Minusta perhetragediat sinällään ovat niin isoja asioita, ettei niitä näillä törkypalstoilla tarvitse äyskäröidä.

Koetas Ruune nyt hiukan hillitä, ai presidenttiä oikein meinaat alkaa ohjailemaan.
Eikö se riitä sinulle että täällä vedät niitä jakoviivoja?

Jotain mainettahan tuo sanoo tavoittelevansa.

Tämä on keskustelupalsta ja voi jutella kuka vaan kun asiallista kieltä ja ymmärrettävää tekstiä laittelee tänne.
Nuo joutavat huomautukset jää omaan arvoonsa, koska huomauttelijat ovat juuri sitä väkeä joiden kanssa on mahdoton keskustella yhtään mistään.

Alottakaa te huokailijat aivan oma ketju, kuka kieltää?
Nähdään sitten se teidän synnyttämä ajatus.

Monet meistä ovat niin tosissaan ,kun työhön on päässyt yrittää parhaansa,sitten
kun ei toivomusten mukaan mene.Pelkää työpaikan menetystä,monelle syy jo siinä on herkkä,,siksi tulee tunne .Ei ole muuta ulos pääsyä ei kaikki olla kova
nahkaisia. MONILLA TUNNE anteeksi ,että olen olemassa.Älkää yrittäkö itsestänne kaikkea irti ottaa.Elämässä on muutakin ,kuin työ.

Onneksi teillä kirjoittajilla ei ole mennyt elämä niin ristiin, että olisitte harkinneet itsemurhaa, puhumattakaan lapsen tappamisesta.

Mutta minullapa on ja tiedän sen tunteen, kun on niin toivoton.

Ensimäinen järkytys oli itsellenikin, kun pienokaiseni itki öisin niin paljon ja olin väsynyt. Onneksi sanoin miehelleni, että menisi häntä lohduttamaan, sillä itse olisin paiskannut hänet seinään.....aivan varmasti.

Sekin oli inhottavaa, kun hän hieman isompana (puhuvana) pyysi vettä yöllä. Minähän vein, mutta hän torjui. Ei kun isi! Heitin sen veden hänen naamalleen, sinne sänkyyn! Onneksi isi vei sitten vettä.

Olen usein ihmetellyt, että tämä lapsi, nyt jo 57-v, oli jo syntymästään saakka niin iskän perään ja minä en ole onnistunut häneen luomaan koskaan lämpimiä välejä ja olipa vuosia, kun emme olleet edes puheväleissä.

Lapsiani en onneksi tappanut, mutta sitten tuli kausi, kun halusin tappaa itseni. Syitä en selvittele, mutta joku "johdatus" on ollut puolellani, sillä toinen lapsistani on pelastanut yllättäen henkeni parikertaa, tietämättään, vain tullen yllättäen kotiini, kuin sen Jäätteenmäen faksit.

Nyt asun yksin ja kaikki ystävät ja sukulaiset ovat jättäneet minut, koska uskalsin jättää tämän ihanan mieheni??? Kukaan ei tiedä, kuinka mustasukkaiseksi hän muodostui? Jos aseilla jo uhataan, niin eikö pako ole oikein?

Olenhan minä hieman pelännyt, että hän viellä jokupäivä tulee ja tekee lopun minusta, koska hän tietää nykyisen olinpaikkani, mutta oveni on aina lukittu ja kukaan vieraakseni ei tule.

hakenut apua tuohon hulluuteesi?? Lapsiparka! Itkee yöllä pelkoaan, varmaan äitinsä aiheuttamaa, ja saa kylmää vettä naamalleen! Hulluutesi on suurta. Miksi hankit lapsen?