Marmorilouhos

Tuli siellä viime kesänä käytyä.
http://imageshack.us/f/402/p1000337v.jpg/

Muutama vuosi sitten kävin siellä. Ihan hieno paikka! Kävelimme louhoksen ympäri ja poikkesimme myös hieman kauempana vanhalla louhimolla. Tekniikan ihmisinä tajusimme, miten marmoria oli "sahattu" kalliosta.
Lohosjärvi on sukeltajien toivepaikka, vesi on kirkasta, eikä humusta ole vedessä kovin paljon. Monet sukeltajat majoittuvat lähellä sijaitsevaan Ruskealan pappilaan.
Muistelen, että ensimmäinen YLE:n rakennus Helsingissä on verhoiltu Ruskealan marmorilla.

´´´´
Kyllä, Ruskealassa sahattiin ja hakattiin marmorilohkareita Pietarin palatseja ja kirkkoja varten 1700-luvulta alkaen.

Marmori on kivilajikkeista kaikkein arvokkainta.
Tieteellinen määritelmä marmorille on: metamorfoitunut kalkkikivi.

Kaupallisessa kielessä jokaista lujaa ja hyvin kiillottuvaa kalkkikiveä kutsutaan marmoriksi.

Pietarissa Ruskealan marmoria on käytetty muun muassa:

- Marmoripalatsissa
- Kazanin kirkon lattioissa
- Iisakin kirkossa
- Talvipalatsissa ja Eremitaasissa

Kuten varmasti tiedetään, Eremitaasi on ko. rakennuskokonaisuudessa toimiva maailmankuulu taide- ja kulttuurihistoriallinen museo.

Helsingissä Ruskealan marmoria on käytetty muun muassa Yleisradion entisessä toimitalossa Kasarmintorin laidassa ja Säästöpankin rakennuksissa.
´´´´

Zacharias Topelius kirjassaan Vanha kaunis Suomi (ilmestyi 1845) kertoo Ruskealan Marmorilouhoksesta näin:

"Ruskealan marmori on toisinaan tuhkanharmaata, ja siinä on keltaisia tai vihertäviä juonia.

Toisinaan se on vihertävää, valkeine ja mustine juovineen.

Toisinaan se on valkean, harmaan ja mustankirjavaa sekä toisinaan ruskean harmaankirjavaa.

Louhinta Ruskealassa aloitettiin vuonna 1764. Louhimo kuuluu kruunulle, ja se on Iisakinkirkon komission alainen. Työmiehet ovat enimmäkseen suomalaisia, toisinaan heitä on jopa 500, ja heidät pestataan kesäksi määräajaksi.

Kruunu on rakentanut talot virkamiehille ja työväelle. Niin on syntynyt pieni kauppala".


Matkailukohteen taustalla on usein jokin tarina tai taru, legenda.

Se, että Pietarin tärkeimpiä rakennuksia on rakennettu Ruskealan marmorista, on hyvä lähtökohta rakentaa kiinnostava matkailunähtävyys niin kuin Marmorilouhoksen tapauksessa on tapahtunut.

Oli aika kun Ruskealan pappilan väki murehti sitä, että Marmoripuiston kahvila vie heiltä kahvila-asiakkaita. Nyt on tultu siihen, että Moskovasta, Pietarista jne saapuvat sukellusharrastajat kansoittavat Herran Kukkaron majoitustiloja ja aamiaisella näkee harrastajia perheineen, isoäiteineen , ja sauna on suosittu iltaisin.

Louhoksen avaamisen ”primus motor” oli pastori Samuel Alopeus, joka oli opiskellut ja työskennellyt Pietarissa 1700-luvun keskivaiheilla.

Pappisvirkansa ohella hän oli suuresti kiinnostunut geologiasta ja löysi Ruskealan esiintymän tultuaan nimetyksi Sortavalan seurakunnan papiksi.

Kun Ruskealan louhimo käynnistettiin, tuotiin Italiasta neljä työmiestä opettamaan muille uusia työtapoja.

Toiminta laajeni ja suurimmillaan marmorilouhos työllisti yli 750 henkeä.

Entisaikaan marmorilohkareet kuljetettiin kesällä Tohmajokea pitkin Laatokan rannalle, josta niiden matka jatkui laivoilla Pietariin. Talvella lohkareita liikuttivat hevoset ja reet.

Suomen itsenäistyttyä alue kuului suvereenisti Suomelle.
Tällöin Ruskealan kaivokselta louhittiin kiveä parikymmentä vuotta lähinnä kalkin tuotantoa varten. Alueelle rakennettiin useita kalkinpolttouuneja, jotka toimivat vielä neuvostoaikoinakin sotien jälkeen.

Kalkinpolton loputtua, venäläiset louhivat alueella vielä vähäisessä määrin kiveä, mutta tämä toiminta loppui kokonaan 1980-luvun alussa.

Vuosituhannen vaihteessa Ruskealassa toimi venäläinen yritys OOO Ruskealan Marmori, joka meni konkurssiin vuonna 2002, mutta jatkoi sen jälkeen kituuttaen toimintaa eri nimellä.

Kivenjalostus on Ruskealassa on sinnitellyt hengissä näihin päiviin asti osittain myös siitä syystä, että Kaalamossa toimii kivialan yritys, joka jatkojalostaa louhimansa kiven Ruskealassa.

Juuan Dolomiittikalkki Oy tutki Ruskealan vanhan kaivoksen alueen marmorikiven soveltuvuutta rakennuskivituotantoon viime vuosikymmenen alkupuoliskolla.

Silloin oli komeat plakaatit Värtsilä-Sortavala maantien varressa, moni varmaan muistaa ne? Niitähän ihmeteltiin joskus isommallakin porukalla.

Juukalaiset siis pyrkivät selvittämään millaista rakennuskiveä alueella on, onko sen sahaaminen blokeiksi mahdollista ja täyttääkö alueen kiviaines rakennuskivelle asetettavat korkeat laatuvaatimukset.

Niinpä Juuan Dolomiittikalkki perusti ja rekisteröi OOO Idan Kivi –nimisen yrityksen apuyhtiöksi, jonka kautta toiminta organisoitiin Ruskealassa.

Emoyhtiö toimitti apuyhtiölle projektissa tarvittavat laitteet, kuten kaivinkoneen, kompressorit, kallioporat, kalliosahat sekä asuin- ja toimistoparakit.
OOO Idan Kivi sai maankäyttölisenssin Ruskealan kaivosalueelle elokuussa 2003.

Projektin aikana tehtiin tarvittavat näyteporaukset ja myös marmorin koesahaus onnistui. Suurehkot koe-erät blokkikiveä ja marmorilouhetta tuotiin Suomeen. Raaka-ainetta riitti useiksi vuosiksi. Niitä jatkojalostamalla saatiin lisää tietoa marmorin laadusta, värityksestä eri alueilla ja muistakin ominaisuuksista.

Juuan Dolomiittikalkin projekti päättyi vuoden 2004 lopussa.

Kuitenkin yrityksen omistamalla apuyhtiöllä OOO Idan Kivellä on voimassa kiviaineenottolisenssi alueelle vuoteen 2028 asti, kuten myös maa-alueen vuokrasopimus.

OOO Idan Kiven toimintaa haittasi projektin aikana sähkönsaantipulmat.
Yritys neuvotteli paikallisen sähköyhtiön, Karelenergon kanssa uuden sähkölinjan rakentamisesta alueelle, mutta kustannukset olisivat nousseet liian korkeiksi.

Jos Nord Gidro rakennuttaa Ryymäkosken vesivoimalan lähivuosina kuntoon, se saattaa ratkaista Ruskealan kylän ja marmorikaivoksen sähköongelmat.

Oho miten paljon kiinnostavaa juttua turistin havaintojen lisäksi täältä löytyykään! Naapurista kun ei meillä lehdet enempiä kirjoittele, niin kaikki paikallistieto on sitä kiinnostavampaa. Hienoa. Ja olisipas hienoa jos koski pääsisi taas töihin.

Liiketoimintakulttuuri ja –ympäristö Suomen ja Venäjän kesken eroavat toisistaan.

Pääsääntö on, että aikaa asioiden edistämiseen tulee varata riittävästi, koska aikakäsitys Venäjällä eroaa meillä totutusta. Asioiden eteenpäin vieminen edellyttää usein paikallista, venäläistä henkilöä, avustajaa.

Byrokratia on suurempaa, ja yritysten toimintaa tarkastavia viranomaistahoja on paljon. Siksi on ylläpidettävä valmiutta antaa kirjallisia selvityksiä viranomaisille lyhyellä varoitusajalla. Kirjallinen dokumentointi on tärkeää ja kannattaa allekirjoittaa vain papereita, joiden sisällön tuntee.

Suomalaisten liiketoimintaosaamista ja yrittäjyyttä sekä rauhallista ja määrätietoista toimintaa arvostetaan Venäjällä.

OOO Idan Kiven tapauksesta seuraavassa esimerkki noista kulttuurieroista.

Ruskeala alueena kuuluu hallinnollisesti Sortavalan kaupunkiin, jonka kanssa yritys teki vuokrasopimuksen maa-alasta ja järjesteli lupa-asioita.

Kaupungin johdon suhtautuminen oli aluksi innostunutta ja avuliasta.
Sitten keskustelua alettiin käydä myös Ruskealassa olevan, kaupungin hoitaman Kulttuuritalon siirtämisestä OOO Idan Kiven hoitoon ja huoleksi. Tämä olisi tarkoittanut lämmityksen ja talossa olevan henkilökunnan kustannuksista huolehtimista. Yritys olisi voinut käyttää talon tiloja esimerkiksi toimistona.

Talo on vanha suomalainen puurakenteinen seurakuntatalo, jossa ei kuitenkaan ollut sellaisia tiloja, joita projekti olisi edellyttänyt.

Kun Idan Kivi ei ollut halukas ottamaan Kulttuuritaloa ja sen henkilöstön sosiaalista toimeentuloa kontolleen, Sortavalan kaupunki ilmoitti keväällä 2004, että kaupunki ei enää sitten halunnut myötävaikuttaa yrityksen tieasioihin tai rajankäyntien vaikeuksiin, eli että asiat on ratkaistava ilman kaupunginhallinnon vaikutusta pelkästään asianosaisten kesken.

Projektin aikana yrityksen toimintaa vaikeuttivat marmorilouhosalueen epäselvät omistussuhteet koordinaatteineen, teollisuustien käyttöluvan epääminen, ammattitaitoisen työvoiman rekrytointi ja kunnallistekniikan järjestäminen. Louhosalueella ei esimerkiksi ollut minkäänlaista vesijohtoverkostoa. Porauksessa, sahauksessa ja työmaahuollossa tarvittava vesi tuotiin paikalle suuressa säiliössä.

Toisin sanoen, Sortavalan kaupunginhallinnosta annettiin ymmärtää, että jos yritys haluaa sivustatukea, yrityksen pitäisi ottaa rahallisesti vastatakseen myös Ruskealan kylän sosiaalitointa ja kulttuuriasioita muun muassa Kulttuuritalon ja sen henkilöstön ylläpidolla.

Koska talolle ei kuitenkaan löytynyt projektissa käyttöä, asia jäi silleen. Sittemmin tämä aiheutti penseyttä yhteyksissä ja viranomaisasioiden hoidossa.

Sortavalassa ajat, ihmiset ja toimintakulttuuri ovat saattaneet noista päivistä kehittyä.

Olet täysin oikeassa, veli veikkonen!

Toimintakulttuuri on vielä hakemassa muotojaan. Paljon on toimijoita, joilla pitkän neuvostoajan rasitteet ovat ohjaamassa tämän päivän toimintaa.

Venäjänkielisen kirjanpitäjän merkitys asioiden hoidon kannalta on suuri. Kaikki viranomaisten edellyttämä tieto annetaan kirjallisena, ja kyselijöiden määrä on melkoinen. Oman lisänsä asioiden hoitoon tuovat jatkuvasti muuttuvat viranomaismääräykset ja -ohjeet.

Kaikista sovittavista hankinnoista, niin tavaroista kuin palveluista, tehdään kirjallinen sopimus. Sopimukset tehdään luonnollisesti venäjän kielellä.

Sopimusmallit ja -kaavat ovat usein hyvin laveita tekstinsä osalta, niissä on lukemattomia vanhahtavia sopimusfraaseja, mutta itse sopimuksen ydin ja sen määrittely saattavat olla puutteellisia.

Tämän vuoksi sopimukset on käännettävä ja niihin joudutaan yleensä tekemään muutoksia ja selvennyksiä ennen sopimusten allekirjoittamista.

Ruskealan Marmorilouhoksen on kehittänyt matkakohteeksi
yrittäjä Aleksandr Artemjev.

Hänellä tuntuu olevan harvinaista kyvykkyyttä rakentaa toimivia konsepteja ja yrityksiä. Hän on ollut monessa mukana ja pystynyt kehittämään Sortavalan alueen matkailupalveluja varsin ansiokkaasti.

Nykyään Artemjevin matkailupalettiin kuuluvat seuraavat konseptit:

- Kolmas Plus –kauppakeskus Värtsilän Jänismäellä
- Jänisjärven Lomakeskus järven koillisrannalla
- Marmorilouhos Ruskealassa
- Piipun Piha –hotelli Sortavalassa
- Relax-ravintola Sortavalassa
- matkatoimistot Sortavalassa ja Petroskoissa

Artemjevin tarina Sortavalan alueen merkittävimmäksi matkailuyrittäjäksi on mielenkiintoinen.

Nuori Alexandr aloitti työuransa 20 vuotta sitten suomalaisomistuksessa olleen Piipun Piha –hotellin portsarina.

Sitten, käytyään armeijan, hän perusti pienen kaupan Sortavalaan.
Tämän jälkeen hän pyöritti grillivaunua, josta hän myi hot dogeja ja ranskalaisia. Työsuhde Piipun Pihaan säilyi samalla, töitä tekevälle riitti.

Aikansa grilliruokaa myytyään ja uusia liikeideoita mietittyään hän päätti rakentaa Kolmas Plus -marketin Värtsilän Jänismäelle. Näin tapahtui.

Sitten tuli tilaisuus ostaa loma-alue Jänisjärveltä. Artemjev otti lainan ja riskin ja teki kaupat. Nyt paikalla on Jänisjärven Lomakeskus.

Samanaikaisesti, vuodesta 2004 alkaen hän kehitti Marmorilouhoksen konseptia ja palveluja siten, että siitä alkoi muodostua sukellus- ja matkakohde.

Kun suomalaisomistuksessa olevan Piipun Piha –hotellin osakkeet tulivat myyntiin, Artemjev osti hotellin omistukseensa. Nyt hotellia on tarkoitus laajentaa lisärakennuksella, jonka rakentaminen alkanee vuonna 2013.
Heinäkuussa 2011 Piipun Piha vietti 20-vuotisjuhlia.

Samaan aikaan viime heinäkuussa Värtsilän Jänismäelle avautui uusi Kolmas Plus -kauppakeskus. Sen edustalta purettiin pois vanha ja matkailijavirroille ahtaaksi käynyt market-rakennus.

Entistä Ruskealan Marmorilouhosta kiertää 1,3 kilometrin pituinen, helppokulkuinen maisemapolku.

Louhoksen maisemat ovat hulppeat: jyrkät ja korkeat marmorikalliot putoavat kohtisuoraan kaivannon turkoosinsiniseen järveen.

Opastuspisteestä voi vuokrata veneen ja lähteä sillä tutkimaan vedenrajan onkaloita.. Marmorilouhos on myös sukeltajien suosima paikka etenkin talviaikana.

Vanha louhos sijaitsee siis Värtsilä-Sortavala tien oikealla puolella, samoin murskaamo. Toiminnassa oleva avolouhos jää Värtsilästä Sortavalaan päin mentäessä tien vasemmalle puolelle.

Nykyään Ruskealan louhoksen päätuotteena ovat erilaiset murskelajikkeet sekä sivutuotteena syntyvä kalkkikivijauhe, jota käytetään maanparannukseen.

Kaivoksella valmistetaan pääsääntöisesti mursketta, joka seulotaan kolmeen eri moroluokkaan. Kauniin värinsä vuoksi morot soveltuvat hyvin erilaisiksi koristemateriaaliksi esim. betonipintoihin, pihateille, käytäville ja rakennuksien ympärille.

Avolouhoksen kallioesiintymässä on paljon halkeamia, mikä vaikeuttaa marmorin hyödyntämisen erilaisina pintatasoina.

Tässä kuvasarjassa on lisää uusia kuvia Ruskealan louhoksen "termiittikeoista", jotka lienevät olleen kalkinpoltossa käytettyjä uuneja:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=407&with_photo_id=54575710&order=date_desc&user=4618440

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=1335&with_photo_id=37641384&order=date_desc&user=218450

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=52&with_photo_id=53114508&order=date_desc&user=15505

Nämä tehdasrakenteet eivät siis kovin hyvin erotu päätielle Värtsilä-Sortavala, joten tuotakoon ne näin internetin välityksellä kulkijan tietoon.

Asiaa en ymmärrä yhtään, mutta kuvittelisin, että kun on kyseessä vain kiven irroitus ja veisto/murskaaminen, eikä ole kyseessä mineraalien tai metallien erottaminen kivestä kemiallisissa prosesseissa, niin ympäristölle koituvia haittoja ei samalla tavalla olisi uhkana. Haittana tietysti voidaan pitää maiseman muutosta, mutta siitähän Artemjev on tehnyt voimavaran...

Ruskealan Marmori Osakeyhtiö, joka perustettiin vuonna 1896, harjoitti kalkkiteollisuutta sekä marmorin louhintaa Ruskealan pitäjässä vuoteen 1944 saakka.

Pienimuotoisesta alustaan huolimatta Ruskealan kalkkitehdas kohta laajeni niin, että se toimitti ennen sotia noin 40 prosenttia koko maan selluteollisuuden tarvitsemasta kalkkikiven ja kalkin määrästä. Sementinvalmistukseen tähtäävät valmistelutyöt oli aloitettu ennen Talvisodan puhkeamista.

Kun Ruskeala jäi rajan taakse vuonna 1944, siirtyi kalkkituotanto kokonaisuudessaan Kerimäelle Louhen kylän kaivokselle.
Louhen tehdasalueella on nykyisin kalkkitehdas, sammutuslaitos ja jauhatuslaitos. Louhen päätuotteet ovat maanparannuskalkit ja muut jauhetut kalkkikivituotteet.

Partek Oy Ab osti Ruskealan Marmori Oy:n vuonna 1988.
Ruskealan Marmori yhtiöitti toimintaansa vuonna 1991, ja nimi muuttui Louhen Kalkki Oy:ksi. Louhen Kalkki Oy fuusioitui v.uonna1995 Nordkalk Oy Ab:hen.

Pietari on rakennettu suomalaiselle suolle Nevan suistoon.

Lisäksi Pietarin perusta on suomalaista kiveä.

Suomesta tuotua kiveä käytettiin rakentamisessa kaupungin perustuksiin, kanaviin, siltoihin, palatseihin, muihin rakennuksiin ja muistomerkkeihin. Kivitavara työstettiin louhosalueilla melkein valmiiksi ennen kuljetuksia, jotka tehtiin vesireittejä pitkin ensin purjelaivoilla, myöhemmin höyrylaivoilla. Suomesta louhittiin kiveä Pietarin rakennustarpeiksi parin sadan vuoden ajan.

Pietariin tuotiin kiveä monesta eri paikasta:

* Ruskealasta saatiin marmoria
* Sortavalasta harmaata graniittia
* Uuraansalmelta kiveä kanavien ja siltojen kiveyksiin sekä maapohjan perustuksiin
* Sorvalinsaarelta rapakivigraniittia mm. Kazanin katedraalin pilareita varten
* Äänisenrannasta katu- ja torikiveä
* Tiutiasta (Kontupohjan pohjoispuolelta) tiettyä marmoria
* Pudostista Inkerinmaalta hyvää huokoista travertiini-rakennuskiveä
* Virolahden Pyterlahdesta punaista graniittia

Pyterlahden punaista graniittia käytettiin muun muassa Iisakin kirkon pilareissa.
Tätä Pietarin suurinta kirkkoa kannattelevat kolmella sivulla Pyterlahdesta tuodut graniittipilarit.

Komein ja kuuluisin kaikista Pyterlahdessa irti kiilatuista kivilohkareista on se monoliitti, joka koristaa Palatsiaukiota Aleksanteri I:n muistomerkkinä. Monoliittipylvään päässä seisoo enkelipatsas.

Pylväs hiottiin louhoksella pyöreäksi ja kuljetettiin sitten laivalla Pietarin keskustaan. Omalla painollaan seisova pylväs nostettiin jalustalleen elokuussa 1832.

Palatsiaukiolla se seisoo edelleen merkkinä Pietarin kaupungin suomalaisuudesta.

Sitä kivien rikkautta (esim meitin perunapellolla)! Näyttää jo ammoin olleen se meininki, että rikkaammat vievät ne kivet ja muut kaivannaiset. Onhan kyllä Hesassa jotain arvokkaampaa kiveä käytetty johonkin. Meillä musikat kiviaitaa raatoivat, navetoita tekivät. Kestäviä kyllä nekin.

Marmorilouhoksen viimeisin systeemi on köysirata, joka antaa ilmaliidon kalliolta vastarannalle.

Päälle puetaan valjaat ja sitten heittäydytään liukumaan louhoskanjonin yli.
Ihan kiva pieni adrenaliinipurske siitä tulee.

Jos jotakin voisi vielä kehittää, ilmaliidolla saisi olla pituutta lisää;
ehkäpä pitkä rata paikalle joskus tulee?