Tyttöystävää tai kavereita?

1245242

Olen Kuopiossa asuva 19-vuotias poika ja toivoisin löytäväni ensisijaisesti samalta alueelta seuraa tytöistä/nuorista naisista. Olen 180cm pitkä, normaalivartaloinen, ruskeahiuksinen ja sinisilmäinen. Minulla ei ole silmälaseja, aknea tai hammasrautoja jos niistä on kiinni. Pidän liikunnasta, lukemisesta ja musiikista, osaan myös itse soitella erilaisia instrumenttejä. Olen hieman ujo sosiaalisissa tilanteissa. Muuten olen hyvin puhelias ja mukava sitten kun en enää jännitä ihmisten seurassa. Huumorintajua löytyy samoin kuin romanttisuutta, luotettavuutta ja älyäkin. Toivon kovasti itselleni tyttöystävää joka haluaisi olla lähelläni, katsoa vaikka elokuvaa peiton alla kainalossani, käydä kanssani harrastuksissa, jutella syvällisiä ja nauttia vaan elämästä ihan kahden kesken =) En etsi väkisin pelkkää rakkautta vaan myös harrastuskaverit, lenkkeilykaverit tai juttuseurakin kelpaavat. Olisi kuitenkin mukava jos olisit valmis kaiken kohdilleen sattuessa vakavempaankin suhteeseen, vaikken itsekään ole varma kyvyistäni sellaisessa : ) Odotan rauhallista etenemistä ja säännöllistä tapailua erilaisissa merkeissä, mikäli näin käy.

Sinulta toivoisin naisellisuutta sekä ulkonäön että luonteen puolesta. Tupakointia en hyväksy, mutta silloin tällöin voit juoda jos pystyt sen rajoissa pitämään. Itse olen täysin päihteetön ja absolutisti, joten toivon sinun hyväksyvän tämän asian. Haluaisin, että olisit myös urheilullinen sillä pidän itse kovasti erilaisista lajeista ja päiviini kuuluu vähintään pari pidempää lenkkiä. Saisit olla myös rauhallinen, huumorintajuinen, fiksu ja luotettava. Olisi myös suotavaa, että pitäisit itsestäsi huolta ja haluaisit olla hyvännäköinen :) Saat käyttää meikkiä ja koruja, ne ovat jopa suotavia naiselle. Liika on kuitenkin aina liikaa...

Eli jos vaikuttaa siltä, että meillä voisi olla yhteistä, ota ihmeessä yhteyttä ;) Saat toki olla myös kauempaa kuin Kuopiosta, mutta sitten tämä mahdollinen tapailu jäisi kovin vähälle mikäli se täysin minusta on kiinni. Lisää saa kysellä, ja voidaan myös vaihtaa kuvia. Jään odottelemaan...

Sähköpostia voi laittaa ja samasta osotteesta lisätä mesen: [email protected]

1

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mishanne

      Minkä ikästä ettisit? :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      70
      10222
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      78
      6999
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      25
      6976
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      100
      6240
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      99
      5909
    6. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      5348
    7. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      76
      5069
    8. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      36
      4868
    9. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      19
      4556
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      52
      4279
    Aihe