Niin yksin, että valmis jo luopumaan elämästään...

Olet nuori vielä. Et voi tietää, mitä elämässä on tulossa.
Kyllä ujokin voi puolison löytää, jos hyvin käy.

http://www.wallpapersdb.org/wallpapers/various/lonely_cat_1280x1024.jpg

Miksi et yritä tutustua ihmisiin netissä, kun kerran olet niin ujo? Omasta mielestäni kasvotusten tutustuminen on paljon vaikeampaa...

voi ei =/

aika monilla on henkisesti rankka menneisyys. minä olin nuorempana koulukiusattu, lisäksi koin lapsena seksuaalista väkivaltaa. olin vuosia todella ujo, viihdyin kyllä ihmisten seurassa mutta mieluummin olin yksin, kun vuosia tuntemienikin ihmisten tapaaminen ahdisti. lisäksi tuntui vaikealta luoda uusia kontakteja, koska tunsin olevani niin erilainen ja mietin liikaa mitä muut ajattelevat minusta ja satuttaisivatko he minua jne.

missä päin asut? sinä kuitenkin käyt töissä ja opiskelet, eli kaikesta huolimatta joudut viettämään aika paljon aikaa ihmisten seurassa. kouluissa yleensä järjestetään aika paljon bileitä, siellä yleensä tutustuu muihin, ja pienessä hiprakassa ujouskin osittain katoaa?

jos olet valmis luopumaan elämästä niin onko sillä todella niin paljon merkitystä mitä muut ajattelevat sinusta? kaikki eivät tule pitämään sinusta, vaikka olisit maailman herttaisin ihminen. vasta, kun opit olemaan oma itsesi muiden seurassa voit todella muodostaa ystävyyssuhteita. eihän ihmiset voi tietää pitävätkö sinusta jos he eivät tunne sinua.

ehkä joku koiran hankkiminenkin voisi tehdä sinulle hyvää? oppisit luottamaan muihin ja itseesi, tapaisit muita koiraihmisiä lenkillä, koira rakastaisi sinua ehdoitta jne. tietenkin jos käyt töissä ja opiskelet se voi olla vähän vaikeata hankkia lemmikkiä.

sinun kannattaa myös mennä jollekulle psykologille tai pastorille juttelemaan tunteistasi, koska puhuminen helpottaa aina.

kyllä ujoudesta voi oikeasti päästä eroon, netistä varmasti löytyy tuhatpäin kertomuksia miten ihmiset pääsivät ujoudesta eroon. sinun täytyy muuttaa kokonaan elämänasennettasi ja minäkuvaasi. se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista =)

Täällä toinen yksinäinen. Tai onhan minulla kavereita, lähinnä juopotteluseuraa, ja kännissähän on helppoa olla sosiaalinen. Muuten tuntuu siltä ettei minulla ole juuri ketään enää, vanhemmat kuolleet jo ajat sitten ja sisaruksillakin oma elämä, johon minä en kuulu. Olen suunnitellut itseni tappamista jo pidemmän aikaa, mutta syvällisempään karman lakiin perehtyneenä ja siihen uskovana en tätäkään uskalla edes toteuttaa, vaikka lääkkeet siihen voisin ehkä saadakkin. Olen katkera ihminen, joka vihaa katkeria ihmisiä. Kaikki tuntuu tyhjältä kun ei ole samanhenkistä seuraa.. tai jotain ihmistä jonka kanssa jakaa ilot ja surut. En tiedä, miten voisin lohduttaa sinua, kun omakin elämä tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä. Toivottavasti me kumpikin saisimme vielä mahdollisuuden kestää tätä elämää ja kokea läheisyyttä ja rakkautta.
- mies 29

Olen vähän päälle kolmekymppinen mieshenkilö, mutta tiedän mitä koet. Itsellä on siunaantunut joitakin kavereita ja ystäviä, mutta etsimällä heitä on pitänyt aina etsiä.

Lopulta suurimman osan ajasta olen aina ollut yksin nuoruusvuosista lähtien. Itsenäiseen elämään tottuu eikä osaa kaivatakkaan ketään, toisinaan tosin naista tietysti, mutta suhteet ovat jääneet lyhyiksi.

Olen tuntenut lähinnä yksinäisiä tai epäsosiaalisia ihmisiä koska sosiaalisempien kanssa ei ole oikein tullut toimeen. Kuitenkin ihmiset ovat olleet vain hetken elämässäni ja sitten taas lähteneet.

Taas kerran huomaan olevani aikalailla yksin. Ehkä olen erakko lopulta. Ujo en kuitenkaan ole vaan itseasiassa kukaan ei uskoisi että minä voisin olla yksinäinen koska vaikutan niin itsenäiseltä. Eräs nainen kerran minut hyvin tuntien totesi että taidan olla ujo naisten kanssa ja osui ytimeen. Jos ei ole luonnostaan suuntautunut noihin asioihin ja taustalla on myös huonoja kokemuksia niin ne voivat vetää ihmistä syrjään entisestään. Noin varmaan sinullekin on käynyt.

Huvittavaa sikäli että pystyn juttelemaan ventovieraille tuosta vain ja noin keskimäärin juttelen enemmän naapureille kuin ehkäpä kukaan muu naapureista vaikuttaa juttelevan.

On joitakin ihmisiä netissä ja todellisessa elämässä jotka ovat päätyneet ottamaan hengen itseltään tai aloittaneet esimerkiksi juomisen yksinäisyyden tai syrjäytymisen takia.
Menneisyydestä on päästettävä irti. Itseäkin painaa tietyt epäonnistumiset elämässä ja kun olen sinua 10 vuotta vanhempi niin voin sanoa että osa nuoruudesta meni ohi enkä löytänyt elämään esimerkiksi naispuolista kumppania jonka kanssa elää yhdessä, perustee perhettä jne. Tietysti vielä ei ole liian myöhäistä, mutta aika kuluu ja jos odottaa liikaa niin voi jäädä sitten yksin. Toisaalta olen kranttu naisten suhteen ja kun universumi ei ole suonut hyvää ulkoista olemusta joka naisen sytyttää niin lopputulos ei ole mairittava.

Sitä mitä yritän sanoa on se että olin sinun ikäisenä (siitä on todellakin jo 10 vuotta aikaa!) myös samankaltaisessa tilanteessa.
En voi luvata että asiat muuttuvat paremmaksi, mutta pienin askelin voit keskittyä vain nykyhetkeen.
Taaksepäin vilkuilu vain hidastaa sinua ja jos tosielämässä tutustuminen on vaikeaa niin kokeile nettiä.

Oma ahdistukseni helpotti kun löysin netistä tuolloin nuorena seuraa varsinkin muualta kuin Suomesta. Tajusi että maailmassa on paljon muitakin ihmisiä, yksinäisiä sekä myös heidän kanssaan pystyi jakamaan samankaltaisia ajatuksia.

Joskus vähän nuorempana avitin netissä jne. mm. kaltaisia nuoria naisia ja miehiä hieman alkuun empaattisena ihmisenä.Osa heistä löysikin lopulta seuraa. Ironiaa on se että minä olen edelleen yksin. Avustustani ei oikeastaan palkittu millään muulla kuin sillä että tiedän että minulla oli edes jotain merkitystä. Nykyään en jaksa enää auttaa muita koska omassa elämässä olen kuten sanoin varsin yksin. Iän myötä seuran löytyminen on yhä vaikeampaa.

Tässä yksi ajatus ihmisten hyväksynnästä ja siitä pitävätkö he sinusta vai ei:
"Jos ihmiset ovat sinun ystäviäsi he pitävät sinusta joka tapauksessa ja pidä heistä kiinni. Jos ihmiset eivät pidä sinusta jostain syystä, he ovat vihollisiasi, eikä heistä tarvitse välittää. Vaikeinta on voittaa puolellesi ne, jotka eivät vielä tunne sinua, eivätkä vielä ole ystäviä eivätkä vihollisia, mutta älä sinä huolehdi siitäkään vaan pidä huoli siitä että valitset itse kuka noista on ansainnut ystävyytesi"

Minullakin ulkoinen elämä on suht kunnossa, mutta muuten tunnen suurta tyhjyyttä. Se tulee aika ajoin ja silloin minun on pysyttävä vain liikkeessä eikä pysähdyttävä murehtimaan menneisyyttä tai kuka minusta pitää. Olen varma että niitä ei ole suurta joukkoa ehkä lopulta ei ketään joten ei ole aikaa tuhlattavaksi ja murehtia asioita joihin en voi itse vaikuttaa.
Sen kuitenkin sanon että itsenäisyyteen ja yksin oloon tottuminenkaan ei ole hyväksi koska sitten et osaa enää kaivata ihmistä vierellesi tai näet heissä vain jotain joka pilaa elämäsi koska olet nähnyt heidän mädänneen sydämen.

Älä anna periksi, itsesi vuoksi.

Mä olen jo antanut periksi, olen 19v mies. Sorruin alkoholia juomaan vähän enemmänkin. Juon useita päiviä putkeen. Olen yksinäinen, ei kavereita. Vapaa-aikani vietän kotona koneella, ei ole sosiaalista elämää.
Kaipa alkoholilla poistan ikävät tunteet veks.. Kerran aikasemmin olin samassa kierteessä ja halusin sillon tappaa itteni :s

Koittasit helvetti edes kirjottaa paremmin. Viittikö joku muka lukee ton sotkun kokonaan? Ite pystyin lukee 2 riviä tuota. Harmittavan usein viestit on täällä tota tasoo. Menee hyvät jutut ohi kun ei viitti lukea paskaa tekstiä.

laita sähköpostis ni viestitellään

Yksinäisiä on niin paljon, mutta niin vähän heistä näkyy...

Jos juttukaveria kaipaat ni laita vaikka viestiä profiiliini tai jotain niin eiköhän mustakin ole juttuseuraa...

Hei

Eikö me kaikki olla yksin?
Tosin jotkut ovat enemmän kuin toiset.

En tiedä mikä yksinäisyyteen auttaa, koska:

Miten nyt sitä tutustuisi kadulla?
Miksi sitä lähtisi kännäämään baariin?
Ei jaksa lähteä harrastuksiin, tai mihinkään sosiaaliseen juttuun, koska ihmisillä on samat taipumukset jakaa kaikki aina hierarkiohin akseleilla hyvä, paha, kaunis, ruma, tyhmä, älykäs, rikas, köyhä sosiaalinen, nörtti jne...

Temppu on siinä, että yritetään häivyttää nämä hierarkiat.
Kun huomataan, ettei se onnistu-> miehet jakaa naiset aina kauniisiin ja rumiin ja naiset jakaa miehet aina "tosimiehiin" ja epävarmoihin yms...roskaa tulee masennus, ahdistus ja paha olo sekä yksinäisyys.

Tämä on kuin evoluution, Jumalan, tai kohtalon koodaama kaikkia koskeva sairaus, jollei ei löydy parannusta. Mitä Jeesus sitten auttaa siinä, jos nainen on ruma ja ei sytytä tai jos mies on naisen mielestä "epäkelpo".

On siis kohdattava ruma totuus.
Emme voi saavuttaa kestävää onnea ikinä.
Nauttikaamme siis siitä vähästä mitä on, voimme hankkia tai meille annetaan!

Sekin on turhuutta!

Tee toisille se mitä haluaisit itsellesi tehtävän.
Voiko tuon perusteella edes enää ajatella itsemurhaa. Se olisi sama kuin murhaisi jonkun muun mitä ei voi kuin täysin sairas ihminen kuvitella.

Neuvo: Osta viiniä, vedä kohtuulliset perseet ja juhli ja iloitse.
Voi myös rukoilla ja tehdä työtä jos ehtii.
Muuta en nyt keksi, mutta joka vaivaan auttaa seksi, ja sekin vain aviossa tai kumin kanssa puhtaan partnerin kanssa:)

Noin nuori ja jo tuossa pisteessä? Älä nyt hyvä ihminen vielä mene periksi antamaan. Kyllä sun on nyt elettävä ja katsottava mitä tuleman pitää, ainakin vielä seuraavat 10 vuotta.

Kirjoitit että et uskalla näyttää omaa itseäsi muille ihmisille. Millainen sitten olet luonteeltasi?

Sullahan on vasta elämä alussa, joten mieti uudestaan mitä sanot.

"Minua on haavoitettu niin monta kertaa."

Miten niin? koska sä olet niin ujo ja et uskalla tutustua kehekään.

Ala tekemään jotain sillä rikkaudellas. Elin nuoruudessa suhteellisen varkkaasti. Oli melko varkas mies ja hankimme molemmat hyvin. Ei omaisuus ja rikkaus onnea tuo: onttoa ja tyhjää. Oli vain niitä turhia illanistujaisia ja muodollista small talk -jutustelua. Nyt ole melko köyhä mutta onnellinen.
Vain elämä Jumalassa ja oman kutsumuksen löytymien lähimäistwen ja Jumalan palvelemisessa tuo sisältöä, tarkoitusta ja onnea ja myös ystäviä.

minä olen kans koulukiusattu ja alistettu ihminen,mutta en vaipunut epätoivoon ja ajattelin että tästä päästään vielä yli ja pääsinkin suurimmaksi osaksi mutta aina on elämässä pieniä asiota jotka heijastaa vieläkin tähän päivään.
itsevarmuus puuttu joistakin arkiasioista esim töissä.pääsen niistä yli välillä,ehn luota itseeni aina vaikka se olisi oikein tekemäni asia.
Koulussa minua kiusattiin aina yläasteelle asti mut siihen tuli sitten yksi päivä stoppi ja suutuin yks kerta siihen malliin että uskalsin pistää vastaan,silloin osat muuttui ja se tai olla 8luokal,ne kiusaajat pelkäs mua sen jälkeen ja napsin niitä yksitellen milloin missäkin tilanteissa,ne juoksee saatanat karkuun vielä tänäkin päivänä vaikka aikaa onkin mennyt yli 15v,minä aikoinaan heille lupasin että kosto on suloista ja tulen ottamaan kiinni heidät,tuo tietynlaista hyvää oloa mutta ei se ole tämäkään oikein,tiedän.mutta 2henkilö on ottamatta kiinni ja pistän nenä nakkia jos vaikka kaupassa vastaan tulee...se on sen arvosta.muistaavat ainakin että miltä se tuntuu,olla kiusattu,onneksi nämä ihmiset asuvat eri paikka kunnalla mut en tiedä missä eikä kyllä kiinnostakkaan tavata,no vedän nekkuun vaikka jos satutaan samaan vanhustentaloon sitten joskus 50v päästä...heh..
nyt olen keksinyt itselleni uuden harrastuksen nimittäin matkustelu,siitä nauttii koko ruumis ja mieli,uudet ihmiset ja helppo tutustua erimaalaisiin ja eri ympäristössä,suosittelen esim koko aasiaa,thaimaa,vietnam,cambodia,malesia.
siellä minä vietän talveni ja saan olla se ihminen mikä oon ja kukaan ei pyydä muuttumaan,ensin en osannut kunnolla puhua englantia mut nyt jo osaan kun on harjoitellut kovasti ja joutunut käyttämään,tää on minun harrastus ja tykkään kovasti...teen kesät kovasti töitä ja säästän sit ennen joulua lähden ja tulen kesäksi taas suomeen töihin.siellä olen saanut itsevarmuutta moneen asiaan,siellä ei haittaa jos ei ihan oikein mene asiat tai mokaa niin kukaan ei naura pahalla,se on tuonut minun elämään elämän iloa ja jatkuvuutta...nyt jaksaa arkea toisella lailla...8kk töitä ja 4kk vapaata.tää on elämää..saa voimia erilailla kuin kyyhöttää kotisuomessa talvisin,,,ja se parasta siellä tutustuu väkisin uusiin ihmisiin ja mukaviin,jotenkin suomalainenkin muuttuu avoimeksi ihmiseksi ulkomailla,helppo tehdä tuttavuuksia.

Yksinäisyys vaikuttaa olevan Suomessa (alkoholismin kanssa) kansansairaus. Yhä useammin kuulee juttuja ihmisistä, jotka ovat niin yksinäisiä, että eläminen tuntuu turhalta. Itse voin hyvin samaistua näihin ihmisiin, mutta oma yksinäisyyteeni ei kyllä ole niin totaalista, vaikka joskus on tuntunut siltä ettei ole ketään ja että seinät kaatuu päälle.

Mistä siis apua? En voi tietenkään antaa mitään 100% varmuudella toimivia neuvoja ja voin puhua vain omasta puolestani, mutta itsellä yksinäisyyttä vähentää se jos vain menen ovesta ulos. Jos on edes yksi kaveri tai tuttu jolle voi soittaa ja jonka voi tavata, niin se pitää tehdä. Kaikki mahdollisuudet pitää käyttää. Jos vaikka bussissa viereen istuu joku niin voi ainakin yrittää jutella jostain. Jos vieressäsi istuva henkilö kokee sen jotenkin ahdistavaksi, niin se on hänen rajoittuneen mielensä vika!

Ja nirso ei pidä olla. Jos et löydä juuri ideaalikaveriporukkaa itsellesi tai elämäsi rakkautta, niin tyydy vähempään. Koska tylsänkin ihmisen kautta voit tutustua uusiin ihmisiin, joista osa on varmasti kiinnostaviakin. Baariinkin kannattaa mennä eikä pelätä vaikka muut ihmiset siellä olisivatkin hiukan kännissä. Jos hirveä kännisekoilu ei ole se oma juttu, niin baariin kannattaa mennä alkuillasta kun ihmiset eivät ole vielä siinä pahimmassa jurrissa. Ja harva ihminen pahastuu jos alkaa jutella baaritiskillä.

Jos on kiinnostunut jostain taiteesta (esim. musiikista) niin silloin kannattaa mennä vaikka konsertteihin, siellä on ainakin porukkaa joka on kiinnostunut samasta musasta kuin itse. Sama koskee taidenäyttelyitä tai vaikka teatteria.

Ja koska Suomessa on paljon yksinäisiä ihmisiä, niin on ihan mahdollista että jos lähtee ulos kodistaan, niin voi törmätä toiseen yksinäiseen kulkijaan joka miettii juuri samoja asioita kuin sinäkin! Ei pidä ajatella että on täysin yksin ongelmansa kanssa.

Hieno tuo edellinen kirjoitus!

hei merkitsemätön elämä!!ota minuun yhteyttä jos kaipaat ystävää.

Minäkin olen yksin. Olen jo 3-kymppinen. Olin koulukiusattu silloin joskus, vuosikaudet kuuntelin naureskelua, haukkumista, vähättelyä yms. Se painaa edelleen, en voi unohtaa vaikka tiedän että pitäisi. Kavereita on elämässäni piipahtanut, myös muutama seurustelusuhde. Nyt kaikki ovat kaikonneet, menneet eteenpäin elämässään, etsineet parempaa seuraa. Ymmärrän kyllä, ettei kukaan minua jaksa.
Olen liian hiljainen, liian ujo, liian ruma, liian arka tutustumaan kehenkään... liian sitä sun tätä. Liian väsynyt elämääni. En minäkään jaksaisi tällaisen seurassa. Yritän mennä nyt päivä kerrallaan, mietin mitä tekisin, mitä haluaisin... Ystävyyttä minä kaipaan, mutta se tuntuu olevan niin vaikeaa saavuttaa... En vain enää osaa olla ihmisten kanssa. Olen niin tottunut olemaan oman pääni sisällä, hiljaa.