Riittääkö rakkaus?

Niin vaaniikin. Ja sitten seuraava - ja seuraava - ja .................

Ikävä minunkin todeta, että ei alkoholisti pysty muuttumaan ilman ulkopuolisen apua! Onko miehesi yleensä tiedostanut riippuvuutensa alkoholista, onko hänellä yhtään viikonloppua täysin raittiina?

Miehesi muutos parempaan elämään lähtee yksinkertaisesti siitä, että hän myöntäisi olevansa alkoholisti ja tarvitsevansa apua. Ratkaisu ja "kaapista ulos tulon" pitäisi tapahtua niin pian kuin mahdollista, että voitaisiin vielä pelastaa avioliitto.

Tiedän mistä kirjoitan. En ole itse alkoholisti, mutta suvussani viina on pilannut useammankin elämän. Samoin tuttavaperheissä on ollut eroja alkoholin vuoksi.

Viina ei ole pelkästään duunareiden riesa, kyllä se maistuu ihan kaikille, myös akateemisille!

Suosittelen että haette yhdessä tuumin hänelle antabuksen. JA TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ: Joka aamu henkilökohtaisesti katsot että hän todellakin ottaa pillerin. Kokeilette vaikka 3kk ja katsotte maailmaa sitten uusin silmin. Tällä välin ehditte miettiä mitä kuurin jälkeen tehdään ja miten edetään.

Sano hänelle että tällä ehdolla suostut vielä kokeilemaan josko suhteestanne tulee mitään.

Kenenkään ei pitäisi elää tuollaista elämää!

Tarkennan vielä että sun pitää todellakin tarkistaa että hän 1) Laittaa poretabletin lasiin ja 2) Juo koko lasin. ELI SUN TÄYTYY VAHTIA VIERESSÄ. EI kompromisseja tässä kohtaa.

Parhaassa tapauksessa miehesi herää näkemään että elämä ja oma ruumis tuntuukin hyvältä selvinpäin. Sinun pitäisi siinä vaiheessa olla mukana "muutoksessa" ja todellakin tuoda esille että sinä olet onnellinen siinä tilanteessa (jos siis olet onnellinen).

Tämä kaveri on ennemmin tai myöhemmin tuhon oma jos moinen meno jatkuu. Fyysinen terveys menee (syövät, haima, maksa jne.), psyykkinen terveys (masennus, harhaisuus), sosiaaliset suhteet (surkea parisuhde/ei parisuhdetta, väkivalta jne.), jutelkaa mustasukkaisuudesta täysin avoimesti. Mistä se johtuu ja miksi se on mielestäsi täysin turhaa, MS voi olla yksi syy hänen repsahtamisellensa.

Vahtiminen ei auta. Ei auta myöskään pakottaminen. Ainoa asia joka auttaa, on alkoholistin oma ymmärrys ja TAHTO raitistua. Alkoholisti voi käyttää kaikki mahdolliset lääkkeet ja keinot, mutta palata aina takaisin vanhaan, jos hän ei ole työstänyt asiaa perusteita myöten mielessään.

Olen sivusta saanut/joutunut seuraamaan, miten kaiken yrittänyt ja epäonnistunut alkoholisti pystyy lopettamaan juomisen kuin seinään kun oma tahto(ja etu) löytyy.

Harva kuitenkaan pystyy siihen, ja ainakin minä ymmärsin, että joskus se vierellä kulkeva, kaikkeen väsynyt ja kaikkensa yrittänyt ihminen jopa ylläpitää ja tukee sitä juomista, vaikka se tuntuisi olevan viimeinen tarkoitus.

Ap:n on laitettava puolisonsa seinää vasten. Siis kirjaimellisesti, vaikka tuntuisi maailmanlopulta. Joko hän tai viina. Ja sitten pitäytyä siinä. Jos ryyppää, niin suhde on sitten siinä. Viinan ei kannata antaa tuhota kahta elämää.

Tuo "älä ryyppää nähteni" ei ole fiksua eikä järkevää. Alkoholisti näkee asian niin, että ongelma on sinulla, ei hänen ryyppämisessä. Sinä et halua nähdä, mutta huikkaa voi kyllä vetää, se ei ole ongelma. Alkoholistin ajattelun logiikka on ylipäätään hyvin kummallinen kun hän etsii oikeutusta juoda/jatkaa juomista. Aina löytyy syy, oikeutus ja myös se mahdollisuus. Ap on ainakin lausahduksellaan tarjonnut sen mahdollisuuden.

Lisäksi kannattaa miettiä sitä, haluaako alkoholistipuolison kanssa lapsia. Haluaako elää pelossa kun nämä kasvavat. Entä jos geeni siirtyy omiin lapsiin....?

Minä olen alkoholisti-isän tytär. Isäni oli oman alkoholisti-isänsä poika. En tiedä, oliko heillä kyse geenistä vai tavasta, mutta minä katson välillä kasvavia poikiani ja tunnen huolta. Oma alkoholin käyttöni on normaalia, tai jopa sitä vähäisempää, ongelmia ei minulla ole. Mutta entä jos poikani...?

Lapsen ei ole myöskään mitenkään mukavaa kasvaa alkoholistin lapsena. Minun isä hoiti työnsä, oli sellainen sivistynyt juoppo. Krapulassa töihin, tarvittaessa parikin viikkoa selvänä, viikonloput pöhnässä. Pulloja ei tienkään ollut koskaan näkyvillä. Ja se onkin kriittinen mittari. Avoimesti juova on paremmassa asemassa, kaappijuoppo piilottaa pullot myös omista silmistään, eikä kohtaa totuutta edes itse. Kysehän on vain pikku huikasta...

Ap:lle. Mun isä oli nuorempana kova poika ryyppäämään. Jokainen viikonloppu tarkoitti ryyppyporukassa hengailua. Hän oli myös hyvin hankala ihminen humalassa, riidanhaluinen ja helposti suuttuva. Kaikkia viina ei tee iloiseksi, vaan aggresiiviseksi.

Olen nähnyt kuinka huonekalut hajoaa, ihmistä lyödään, huudetaan ja tapellaan. Miten humalainen luhistuu omaan voimattomuuteensa ja pakenee lisää viinaan pahaa oloaan. Olen nähnyt kuinka parisuhde irvistelee viinan sotkeutuessa elämään.

Olen kokenut myös itse alkoholisti miehen kanssa elämisen. Tiedän miten pahalle tuntuu pistää valmiiksi heikko ihminen valitsemaan minä tai viina. Tiedän myös miltä tuntuu, kun sinulle tärkeä ihminen hakkaa sua. Tuhlaa rahanne viinaan ja kantaa tavarat kaniin viinanhimoissaan.

Sun täytyy olla vahva, tehdä päätöksiä ja tajuta ettet sinä voi häntä hyvälla tahdollasi muuttaa. Hänen on itse tajuttava ongelmansa ja haluttava muuttua.

Mutta jostakin on lähdettävä liikenteeseen ja minun mielestäni antabus VOI olla yksi hyvä konsti löytää se omat tahto. Näin kävi ainakin minulle: vaihdoin juomisen kuntoiluun. Oletin myös ihan itsenäisesti että parisuhteeni loppuu jos jatkan samaa rataa. Muutaman kerran vielä retkahdin, mutta kun taas pääsin jaloilleni, huomasin taas kuinka suuri kontrasti löytyy selvinpäin olosta: Oma ruumis tuntuu hyvältä ja itsetunto on jotain ihan toista luokkaa mitä "normaalisti".

Siis ei antabus sinällään ole mikään ratkaisu tietenkään, mutta se voi olla hyvä silmien avaaja.

Viisaita kommentteja teiltä kaikilta! Onneksi mieheni ei sentään juo joka viikonloppu - enää. Vai: "tällä hetkellä". Tuntuu vain, etten jaksa yhtään pettymystä enää. Otin eilen antabuksen puheeksi, mutten saanut minkäänlaista vastausta. Hänen tyylinsä mukaan en koskaan tule saamaankaan - liian vaikea kysymys. Eilen hän katseli myytäviä taloja; varmuuden vuoksi kuulemma. Nykyinen talo jää kuulemma minun myytäväkseni, jos päätän, että eroamme. Onko tuo jo eropyyntö?

Ehkä hän varautuu siihen että jätät hänet sittenkin, ilmeisesti edes hän ei pysty itseensä luottamaan ja omiin lupauksiinsa, mutta näin se vaan on että niin kauan kun alkoholisti juo hänen lupauksillaan ei ole mitään arvoa. Mä itse elän raittiin alkoholistin kanssa, olemme olleet monia vuosia yhdessä. Alku ajat olivat rankimmat koska hän vaan joi enkä itsekkään ymmärtänyt että miksi, miksi hän ei voinut lopettaa yhteen kaljaan tai yhteen iltaan, miksi piti saada vaan lisää ja miksi piti juoda monta päivää, miksi hän lupaili kaikkea mutta ei pitänyt lupauksiaan, lupasi olla juomatta mutta ei pystynyt siihen. Minä uhkailin lähtemisellä mutta ei siitä mitään hyötyä ollut, lopulta lähdinkin kun meidän ensimmäinen lapsemme syntyi enkä enää jaksanut sitä menoa, mutta ei siitäkään mitään hyötyä ollut, joi vaan vielä enemmän. Kolmisen vuotta sitten tuli pakko pysähdys ja sossusta antoivat vaihtoehdot että perhekuntoutus tai lapsi viedää, noihin aikoihin minä olin vakavasti masentunut jolloin aloin itse käyttämään alkoholia enemmän ja tyttö hoidossa koko ajan, onneksi joku pisti stopin asialle. Siellä sain itsekkin tietoa siitä mitä se alkoholismi oikeasti on ja miten se vaikuttaa läheisiin, koska lopulta siinähän käy niin että koko perhe sairastuu siihen alkoholismiin ja se ei siis tarkoita sitä että muukin perhe juo vaan se toisen juominen sairastuttaa kaikki.

Vuoristorata vaan kiihtyy! Eilen sain aivan käsittämättömän mustasukkaisuusryöpytyksen niskaani. Täysin mitättömästä asiasta hän kehitteli huikean tarinan. Koko työpäivän ajan minun olisi pitänyt pystyä vastaamaan niihin sairaisiin tekstiviesteihin. Kun tulin illalla kotiin, oli tilanne rauhoittunut ja mies oli ystävällinen ja rakastettava. Eli äärilaidat yhdessä päivässä. Ei onneksi viinan voimalla! Oma reaktioni - pelko ja ahdistus - oli kuitenkin yhtä vahva kuin juomisten yhteydessä.
Tässäpä ongelmani onkin: mihin uskon. Mihinkään terapiaan tai keskusteluryhmään hän ei suostu lähtemään. Eikä suostu edes keskustelemaan antabuksista. Eli ei askeltakaan vastaan. Minun olisi vain luotettava hänen sanaansa.

Hei!

Ei nyt naiset millään pahalla, mutta karu totuus ja 100 %:sen varma asia on se, että te ette voi MILLÄÄN tekemisellänne muuttaa noita viinaan meneviä ja väkivaltaisia äijiänne paremmaksi. Jos he eivät suostu menemään hoitoon ja muuttamaan tappjaan niin yksi ja ainoa vaihtoehto on se, että häivytte. Heti.

Ehkä pitäisi laittaa itselle ja toiselle aikaraja? Ilmoittaa että jos seuraavat kaksi kuukautta ei mene ilman viinaa ja vittuilua, niin otat sen merkkinä siitä, että mies ei hallitse itseään. Ja sellaisen kanssa, joka ei kykene pitämään itseään kuosissa kahta kuukautta, ei voi enää elää, vaikka kuinka rakastaisi. Eli: ellei kaksi kuukautta mene kunnolla, niin se on sitten antabukset ja terapiaan. Ja ellei se kelpaa, niin asumisero, kunnes antabukset ja terapia ilmaantuvat kuvioihin.

Itselläni oli nettirollipeliaddikti mies. Hän ei ollut fyysisesti väkivaltainen, huusi ja syytteli. Onneksi en syyllistynyt, vaikka liian pitkään hänen meininkiään katsoinkin.

Oman elämän tärkein ihmissuhde on suhde itseen. Ellei ole suhdetta itseen, ei ole muitakaan suhteita. Tärkein suojeltava on itse - ellei suojele itseä, ei voi suojella muitakaan. Jaksamista.

Mitä se auttaa, vaikka "rakastaisit" vielä enemmän? Miehesi rakastaa vain juomistaan, eikö tämän pitäisi valkaista ajatukset vesiselviksi päässäsi.

Kiitos kaikesta kannustuksesta!

En oikein tiedä mihin uskon ja mihin uskallan uskoa. Viikonloppu oli hieno - tai ehkä suorastaan ylenpalttinen. Mieheni hemmotteli minua kaikin mahdollisin tavoin ja oli mitä rakastettavin. Jos vain voisin jäädyttää tämän tilanteen pysyväksi. Kaikesta huolimatta sydämessäni on koko ajan hiukan puristava tunne: pelko siitä, että eräänä päivänä tämä romahtaa.

Tarvitsen keskustelukumppanin, mutta työviikkoni on niin hektinen, ettei siihen ole mitään mahdollisuutta. Viikon kuluttua minulla on sentään aika ammatti-ihmiselle. Ratkaisu helpottaisi, mutta se oikea ei ole vielä kirkastunut. Näin jo viikonloppuna sellaisia painajaisia, joita näin ennen edellistä avioeroani. Silloinkin siinä vaiheessa, kun en vielä tiennyt oikeaa ratkaisua.

Kiitos "Ettei totuus unohdu"! Juuri tämän varmasti halusinkin kuulla - suoraa tekstiä päätökseni tueksi.

Itse nykyään oon aina varovainen tollasten ihmisten suhteen.Tiedä riippuuko tämä nyt näiden lisääntyneiden perhesurma tapauksien takia.Toisaalta näiden asioiden kanssa saatetaan liioitella ja pidetään kaikkia miehiä vaarallisina.

Tää on helppo kysymys. EI. Rakkaus yksinään ei koskaan riitä. Se on edellytys, mutta ei ainoa vaatimus.