IRR-TV?

Petetty...

Kannattaa olla tarkkana niiden uskonlahkojen kanssa jotka kovasti mainostavat hyväntekeväisyystyötään. Kaikki vaaralliset itsemurhalahkotkin maailmalla ainakin aluksi tekivät hyväntekeväisyyttä ja saivat sillä tavalla monet herkkäuskoiset puolelleen. Hyväntekeväisyydellä on näille vain välinearvo omaan uskonnolliseen ideologiaan käännyttämiseksi. Onko tarkistettu mihin esimerkiksi IRR-TV:lle kerätyt rahat todellisuudessa menevät?

39

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puurim

      Eikö Juusas Iskariokin oli huolissaan rahoissat et varmaakaan ole huolissasi
      näistä jotka vaatii lisää palkkaa mutta ostat halpamaistta tuotuja tavaroitta-

      Mutta suuri muutos on tulossa.

    • ootko tyhmä

      Eihän uskonlahkoille kannata antaa ensinnäkään rahaa. Sen nyt tietää jo pikkulapsetkin, että päätyvät saarnamiesten taskuihin.

      • tiedätkö sinä

        Aika isot on palkat piispoillakin ja sitten vielä lentelevät kirkon rahoilla lomamatkoille Israeliinniin kuin ei itsellä olisi varaa. En tiedä, kannattaako maksaa kirkollisveroakaan.

      • ???
        tiedätkö sinä kirjoitti:

        Aika isot on palkat piispoillakin ja sitten vielä lentelevät kirkon rahoilla lomamatkoille Israeliinniin kuin ei itsellä olisi varaa. En tiedä, kannattaako maksaa kirkollisveroakaan.

        Ja sitten Pattajallekin lentelevät - ainakin piispat. Miksiköhän ??? *voi kamalaa*

    • Kamreeri*

      "Onko tarkistettu mihin esimerkiksi IRR-TV:lle kerätyt rahat todellisuudessa menevät?"

      Raportit tästä tulee säännöllisesti.

      Kirkon piirissä rahat menee pääasiassa byrokratian pyöritykseen. Lähinnä siis palkkoihin. Esim. kolehtitullot on niin pieniä että tuskin kattaa edes laskenta ha pankkikulut.

      Kannattaa siis olla tarkkana jos haluaa, että rahat menee apuatarvitseville.

      • ?

        Eikö Leo Mellerkin ole siinä porukassa mukana ja hän on ainakin poliisille tuttu Kotimaa-lehden haastatteleman Seppo Juntusen mukaan.

      • ???

        Mitä suuruusluokkaa on IRR-TV:n Hannu Haukan tulot? Onko se salaisuus?

      • Infopläjäys
        ? kirjoitti:

        Eikö Leo Mellerkin ole siinä porukassa mukana ja hän on ainakin poliisille tuttu Kotimaa-lehden haastatteleman Seppo Juntusen mukaan.

        Leo Meller on ollut tietääkseni pari kertaa poliisitutkinnassa.

        Ensimmäinen kerta joskus noin 30v sitten, kun Neuvostolliitto nosti metelin Raamattujen viennistä Venäjälle. Suomen viranomaiset - olivat silloin niin kallellaan Neuvostolliittoon päin - yrittivät saada tästä rikosta aikaan, mutta ei onnistunut.

        Toisen kerran kun Patmoksen auto oli rekisterikirjassa Mellerin nimellä, kun Suomen lain mukaan auto piti silloin olla rekisteröity jollekin henkilölle. Ja sitten joku (kukahan mahtoi olla ? :))) ) yritti tästä saada rikosta aikaan, mutta ei onnistunut.

      • !!!
        ??? kirjoitti:

        Mitä suuruusluokkaa on IRR-TV:n Hannu Haukan tulot? Onko se salaisuus?

        Pienemmät kuin kirkon kappalaisten :))) Ei ole salaisuus !!

      • :)
        Infopläjäys kirjoitti:

        Leo Meller on ollut tietääkseni pari kertaa poliisitutkinnassa.

        Ensimmäinen kerta joskus noin 30v sitten, kun Neuvostolliitto nosti metelin Raamattujen viennistä Venäjälle. Suomen viranomaiset - olivat silloin niin kallellaan Neuvostolliittoon päin - yrittivät saada tästä rikosta aikaan, mutta ei onnistunut.

        Toisen kerran kun Patmoksen auto oli rekisterikirjassa Mellerin nimellä, kun Suomen lain mukaan auto piti silloin olla rekisteröity jollekin henkilölle. Ja sitten joku (kukahan mahtoi olla ? :))) ) yritti tästä saada rikosta aikaan, mutta ei onnistunut.

        Ihmisten petkuttaminen toteutumattomilla ennustuksilla ei ole rikos. Ihmisiä saa uskonnon nimissä pettää mielin määrin, ja tämä on Mellerin alaa. Ja rahaa tulee joka kokuksessa kahden miehen korissa kannettava määrä. Hullu ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa.

      • hyvin pyyhkii patmos
        :) kirjoitti:

        Meller kuulema kerää kolehdin useampaan kertaan yhden session aikana. Ja hyvin tuottaa.

      • kerro kerro
        !!! kirjoitti:

        Pienemmät kuin kirkon kappalaisten :))) Ei ole salaisuus !!

        Anna lukuja. Ja linkkejä, tilinpäätöksiä jne. Ettei pelkästään sinun juttujesi varassa olla :) !!!

      • Matikan nero
        kerro kerro kirjoitti:

        Anna lukuja. Ja linkkejä, tilinpäätöksiä jne. Ettei pelkästään sinun juttujesi varassa olla :) !!!

        Mikä on kappalaisen palkka ? Tämä on varmaan myös netissä :)) Ja sitten vaan hieman matemaattista osaamista, että osaa arvioida mitä tarkoittaa "pienempi kuin " :)))

      • Lesken ropo
        hyvin pyyhkii patmos kirjoitti:

        Meller kuulema kerää kolehdin useampaan kertaan yhden session aikana. Ja hyvin tuottaa.

        Ja syystäkin - maailmalla on todella paljon köyhyyttä.

        Jos ymmärtäisit kuinka paljon rahaa tarvitaan esim. Romanian romanilapsille, niin ymmärtäisit. Anna vaan sinäkin rahaa TODELLA köyhillä ihmisille. Saat hyvän mielen ja näin teet Kristuksen teon. Amen

      • :)))))))))))))))))))
        Matikan nero kirjoitti:

        Mikä on kappalaisen palkka ? Tämä on varmaan myös netissä :)) Ja sitten vaan hieman matemaattista osaamista, että osaa arvioida mitä tarkoittaa "pienempi kuin " :)))

        Eli mitään faktaa Hannu Haukan tuloista sinulla ei ole. No, sen nyt saattoi arvatakin. Minä väitän/arvaan/luulen, että Hannu Haukka tienaa vähemmän kuin Kimi Räikkönen. Tai Kari Mäkinen. Ei kun ei sittenkään tuota jälkimmäistä. Ei ehkä ensimmäistäkään :))))))

      • Matikan nero kirjoitti:

        Mikä on kappalaisen palkka ? Tämä on varmaan myös netissä :)) Ja sitten vaan hieman matemaattista osaamista, että osaa arvioida mitä tarkoittaa "pienempi kuin " :)))

        Tuoltapa voi iitrailla;

        http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/06/07/keskivertotyyppi-tienaa-3000-euroa-katso-kaikki-palkat/20117894/139

        Tuolta voi tutustua kirkon palkkaus järjestelmään;
        http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/D22F3EB82D0F8A40C2257712003AE28B/$FILE/KirVESTES_liiteosa_20102012.pdf

        Mistä löytyy vastaavat vapaiden suuntein palkkaukset?

      • :)
        Lesken ropo kirjoitti:

        Ja syystäkin - maailmalla on todella paljon köyhyyttä.

        Jos ymmärtäisit kuinka paljon rahaa tarvitaan esim. Romanian romanilapsille, niin ymmärtäisit. Anna vaan sinäkin rahaa TODELLA köyhillä ihmisille. Saat hyvän mielen ja näin teet Kristuksen teon. Amen

        Pieni osa Mellerin keräämistä rahoista menee ehkä Romanian katulapsille, niin että näin voi sanoa, mutta suurin osa taitaa mennä Mellerin itsensä taskuihin. Ei näihin uskonnollisiin petkuttajiin ole millään tavalla luottamista. Huijari yhdessä, huijari myös toisessa.

      • Anna sinäkin roposi

        "Pieni osa Mellerin keräämistä rahoista menee ehkä Romanian katulapsille, niin että näin voi sanoa, mutta suurin osa taitaa mennä Mellerin itsensä taskuihin."

        Tuossa olet oikeassa, kun avuntarvitsijoita on Israelissa, Sudanissa, Haitissa, ex-neuvostoliiton alueilla, Suomessa, Albaniassa, Moldoviassa, ...Rahaa tarvittaisiin miljoonia euroja ja kaikki menee niille kaikkein köyhimmille esim. kenkiin lapsille.

      • :)
        Anna sinäkin roposi kirjoitti:

        Kyllä minä annan tarvitsijoille, mutta en hämärien uskonlahkojen kautta. Kaikki maailman pimeimmät ja vaarallisimmat uskonlahkot ovat olleet ainakin aluksi auttamisjärjestöjä ja köyhiä on autettu. Se on ollut hyvä keino hämätä herkkäuskoisia lahkon todellisista tarkoitusperistä ja saada värvättyä uusia jäseniä. Kannattaa siksi olla hyvin kriittinen tälle IRR-TV:n toiminnalle.

      • :)))

        "Kyllä minä annan tarvitsijoille, mutta en hämärien uskonlahkojen kautta. "

        No tulihan se sieltä :))

      • Asessori*

        "En edelleenkään löydä tilinpäätöstietoja yms. tästä IRR-TV:stä. "

        Netistä tuskin löytyy minkään yhdistyksen kirjanpitoa.

      • Asessori* kirjoitti:

        En nyt kirjanpitoa kysynytkään, vaan sitä mistä tieto tilinpäätöksistä voisi löytyä? Onhan ne kirkonkin tilinpäätökset julkisia? Itse asiassa sen tulisi olla julkista tietoa, edes noille jotka rahoittavat toimintaa lahjoituksialla? Ehkä heille on tullut tai he ovat saaneet nämä tiedot jostain?

        Ellei mitään salattavaa ole,niin?

        ”Osakeyhtiöt ja niitä muistuttavat

        Osakeyhtiön ja osuuskunnan tilinpäätös on julkinen. Henkilöyhtiön, jonka vastuunalaisena yhtiömiehenä on osakeyhtiö, tilinpäätös on myös julkinen samoin kuin henkilöyhtiön, jonka vastuunalaisen yhtiömiehenä on äsken mainittu osakeyhtiöomisteinen henkilöyhtiö.
        Muut
        Muilla kirjanpitovelvollisilla tilinpäätös on julkinen, jos kaksi seuraavista kolmesta rajasta ylittyy: liikevaihto 7 300 000 euroa, taseen loppusumma 3 650 000 euroa, palveluksessa keskimäärin 50 henkilöä. ”

        http://www.taloushallintoliitto.fi/tilitoimistot/kirjanpidon_abc/

        ”10 § Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistaminen

        ”Rekisteröitäväksi ilmoittamisen ohella kirjanpitovelvollinen voi itse julkistaa 1 §:n mukaisen tilinpäätöksensä ja toimintakertomuksensa.”

        http://www.oamk.fi/~merjalu/kirjanpidon_perusteet/kirjanpitolaki.htm

      • Asessori*
        mummomuori kirjoitti:

        "Onhan ne kirkonkin tilinpäätökset julkisia?"

        Julkisyhteisöt on eri asia. Se on ainakin varmaa, että yhdistykset ei netissä tilinpäätöksiään julkaise.

        Jos aikuisten oikeasti olet halukas tietämään niin ota yhteyttä IR-TVhen ja kerro sitten meille OIKEIN mitä sait tietää.

        Niin, mieluummin perustaisin totuuteen mielipiteeni, eli hankin tietoja ensin mahdollisimman paljon. No, löytyihän se linkki, mutta ikävä kyllä tiedot ovat maksullisia;

        http://www.finder.fi/Televisiokanavia, digikanavia/IRR-TV Medialähetysjärjestö/KERAVA/taloustiedot/226800

        Toivoin että jollakulla olisi jo tuo tieto, kun niin varmasti tuntuvat väittävän?

        Samalla löysin mielenkiintoisen linkin. Eikä tuntunut ensilukemalta lainkaan hassummalta;

        http://crownlife.fi/

        http://www.kuvajasana.fi/fi/tuotteet/?id=18&selProduct=3094&selGroup=28

        Tuosta aiheesta Raamattu ja raha, voisi tehdä oman aloituksen? Onko kukaan näitä lukenut jo?

      • niinpaniin
        mummomuori kirjoitti:

        En nyt kirjanpitoa kysynytkään, vaan sitä mistä tieto tilinpäätöksistä voisi löytyä? Onhan ne kirkonkin tilinpäätökset julkisia? Itse asiassa sen tulisi olla julkista tietoa, edes noille jotka rahoittavat toimintaa lahjoituksialla? Ehkä heille on tullut tai he ovat saaneet nämä tiedot jostain?

        Ellei mitään salattavaa ole,niin?

        ”Osakeyhtiöt ja niitä muistuttavat

        Osakeyhtiön ja osuuskunnan tilinpäätös on julkinen. Henkilöyhtiön, jonka vastuunalaisena yhtiömiehenä on osakeyhtiö, tilinpäätös on myös julkinen samoin kuin henkilöyhtiön, jonka vastuunalaisen yhtiömiehenä on äsken mainittu osakeyhtiöomisteinen henkilöyhtiö.
        Muut
        Muilla kirjanpitovelvollisilla tilinpäätös on julkinen, jos kaksi seuraavista kolmesta rajasta ylittyy: liikevaihto 7 300 000 euroa, taseen loppusumma 3 650 000 euroa, palveluksessa keskimäärin 50 henkilöä. ”

        http://www.taloushallintoliitto.fi/tilitoimistot/kirjanpidon_abc/

        ”10 § Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistaminen

        ”Rekisteröitäväksi ilmoittamisen ohella kirjanpitovelvollinen voi itse julkistaa 1 §:n mukaisen tilinpäätöksensä ja toimintakertomuksensa.”

        http://www.oamk.fi/~merjalu/kirjanpidon_perusteet/kirjanpitolaki.htm

        "En nyt kirjanpitoa kysynytkään, vaan sitä mistä tieto tilinpäätöksistä voisi löytyä?"

        PRH:n tietokannoista ainakin itse olen joskus katsellut erilaisten yritysten ja yhdistysten taloustietoja. Ne ovat julkisia, mutta rajoitetusti: ne eivät netissä vapaasti ja ilmaiseksi saatavissa ja jaettavissa, mutta tutustua niihin saa ihan vapaasti. Eli ovat nähtävissä PRH:n toimitilojen tietokoneilta, ja maksua vastaan myös netin kautta tilattavissa.

    • utelias olet..

      Mitkä ovat omat tulosi ? Jokainen on palkkansa ansainnut.

    • kolehdeista

      Monilla vapailla suunnilla on perusjuttuihin töissä tukityöllistettyjä (valtio maksaa ison osan palkasta) jotta johtajat voivat lennellä ympäri maailmaa kokoustamassa.

      Mitenhän muuten kolehtien tilitys valvotaan. Yksi kolehtikierros melko pienessä seurakunnassa suht täydellä salilla tuottaa noin 2000 euroa, isojen nimien käydessä saarnaamassa luultavasti enemmän. Suurista seurakunnista en tiedä, tuottaa varmasti enemmän. Luterilaisessa kirkossa kolehti ei kummoisia tuota, vaan harvoinpa väkeäkään on paljon paikalla.

      Pitääpä kysyä uudestaan noista vapaiden suuntien kolehdeista, jos vielä suostuvat kertomaan. En nimittäin tiedä, onko tuo 2000 e tuotto hyvän vai huonon sunnuntain satoa.

      Ilmoitetaankohan kolehdit verotuksessa? Kukahan senkin pystyy valvomaan, kun itse ne laskevat.

      • :)

        Kysyin kerran eräältä metodistiuskovalta mitä hän antaa kirkolle tulojensa kymmenysten lisäksi. Hän suuttui jostakin syystä kysymyksestäni. Taitaa olla niissä piireissä niin että vain iloista antajaa jumala rakastaa. Ja minähän haluan rakkautta.

      • kolehdeista utelias

        Hmm... pitääpä kysyä kerääkö tuo tuntemani porukka kolehtien lisäksi kymmenyksiä. Jotkut tilillepanokortit ja säännöllisiä lahjoittajia heillä ainakin on. Ja tietysti valtio auttaa erilaisissa projekteissa.

      • valehtelit trolli

        Valehtelijalle tietoa, ei mitään esson baarin juttuja:
        Kolehdit (olen usein kerännyt niin vapaissa suunnissa kuin luterilaisessakin muutaman kerran):
        -keskimäärin 3-5€/henkilö kun laskee koko porukan määrän ja sitten laskee ko kaavalla niin siinä se pyörii. Eli 60 ihmistä ja tulot on noin 150-300€/kokous.
        -luterilaisella puolella se on huomattavasti pienempi, en olle ollut montaa kertaa laskemassa, mutta pääasiassa haavi oli vain kolikoita täynnä. Arvioisin, että joka tapauksessa reilusti alle 1€/hlö kuitenkin. Jos sata osallistuu olisiko 50€(arvio).

        Kaikissa vapaissa suunnissa päätulon muodostaa varmaankin suoraan tileille tulevat tukimaksut.

        Kirjoittaja ei ollut kyllä muukun valehteleva trolli lukuineen ja jos joku haluaa tietää tarkasti kolehtitulot niin soittamalla selviää, ei ne ole salaista tietoa.
        Noilla kolehtituloilla mitä valehtelija kertoi (2000€) olisi Kouvolan Vapaaseurakunnankin tulot helposti laskettavissa tilaisuudet 2 x vko eli 216 000€ pelkät kolehtitulot (ja vielä kymmenykset päälle, vot eipä tarvitsisi paljon talkoita tehdä)

        Verotuksella ei ole tässä mitään tekemistä, koska veroja ei makseta lahjoituksista (lain mukaan mennään).

      • älä syyttele
        valehtelit trolli kirjoitti:

        Enkä valehtele, itse kertoivat. Pitääpä laskea väkimäärä ensi kerralla kun käyn, ja kysyä, paljonko kolehti yleensä tuottaa. Sitten tietää, onko raha aina tuo vai vaan välillä (jos eivät valehtele kertoessaan).

        Hyvä saarnaaja saa kyllä pumpattua väeltä isot rahat, kyllä sinä tämän tiedät. Luterilaisessa ei osata yhtä hyvin puhua ja kohteita ja rahantarvetta mainostaa.

      • maney talks
        älä syyttele kirjoitti:

        Anteeksi, näytät olevan tosissasi etkä trolli. Kyllä varmaankin hyvä puhuja saa enemmin kolehtirahaa kerättyä kuin toinen. Ylipäätänsä vapaissa suunnissa käyvistä ihmisistä moni on eläkkeellä, pönttölomalla tai ansiot on muuten pienet. Luterilaisella puolella lienee sama tilanne, eläkeläisiä ja pienituloisia pääosa.

        Toinen ääripää voi olla "benny hinnit" ja muut väärät profeetat, jotka laumalta riistää rahat. Silloin on kyseessä puhujan oma järjestö, joka järjestää tilaisuuden ja kerää rahat yms. Kuitenkin vapaissa suunnissa yleensä on vakiotaksat ja kolehti menee järjestävälle seurakunnalle, ei puhujalle. Puhuja saa vain sen osan, joka oli etukäteen sovittu. Mikäli koko kolehti menee "puhujalle" paimen/pastori/vetäjä ilmoittaa siitä, että "kerättävä kolehti menee kokonaisuudessa sille ja sille...". Sama käsittääkseni on linja luterilaisellakin puolella.

        Luterilaisella kirkolla on hyvin samantapaisia tilaisuuksia kuin vapailla suunnilla mm. Sunnuntai Special yms nimillä olevia tilaisuuksia, joissa pääsääntöisesti kolehtirahat menee vain seurakunnalle ja sitten puhujan maksut maksetaan muusta budjetista. Yleensäkkään erot eivät ole järin suuria (ne vanhat ja samat asiat).

      • rahasta vielä
        maney talks kirjoitti:

        Seurakunnan omaan työhönhän ne rahat menevät (ja sitä kautta osa saarnaajillekin), mutta yksi osaa puhua enemmän rahaa ja toinen vähemmän. Sellaisen käsityksen olen saanut, että jenkkipuhujat yms. saisivat (usein) ison osan kolehdista. Tästä en ole varma, en muista, mistä kuulin.

        Moni eläkeläinen lahjoittaa yllättävän paljon rahoistaan, koska uskoo tukevansa "Herran työtä". Ja jotkut lahjoittavat ostaakseen itselleen sädekehää.

      • ajatuksiahiukan
        rahasta vielä kirjoitti:

        Aika moni puhujista toimii myös täysin talkoilla, pyytämättä edes matkakuluja. Hengellisen työn talkootekijöistä aika monella on sen myötä todella surkea eläke. Itse olen ollut aktiivi eräässä kirkollisessa järjestössä. Vuosibudjetti järjestössä ollut on niin pieni, että puhujille ei ole maksettu pääsääntöisesti edes matkakuluja. Järjestölle ei ole hommattu edes rahankeruulupaa. Lahjoitusten vastaanottaminenhan Suomessa on sallittua, vaikka rahankeruulupaa ei olisikaan, sen sijaan rahan kerjääminen on ilman lupaa kielletty. Puhujanpalkkioita ei ole maksettu kuin kerran viimeisen 10 vuoden aikana. Palkkiotilanne on osin vaikuttanut siihen, ketkä ovat tulleet puhumaan. Mutta ei kovin paljoa, koska suurin osa on halukkaita tulemaan puhumaan vaikka ilmaiseksi. Aika moni puhujista on siis päätoimisesti jossain ihan muussa työssä, ja toimii hengellisenä puhujana talkooperiaatteella.

    • Mirka...

      Kaikki uskonnolliset lahkot ovat vaarallisia. Uskonnot pitäisikin kriminalisoida heti.

    • Ateistejä ovat

      Ateismi kanssa, lahkolaisten kanssa samaan vankityrmään pitkäksi aikaa.

    • mistä rahat?

      Muuten, tietääkö joku, millä rahoilla maksetaan jenkeistä lennätettävien puhujien matkat ja palkkiot vapaissa suunnissa? Kuka kustantaa ja millä rahoilla?

      • joitainajatuksia

        Käsittääkseni pääsääntöisesti asia menee vähän samaan tapaan kuin yritysmaailmassa, eli riippuu vähän siitä, miten kutsu on käynyt. Varsinkin silloin jos puhuja on itse tarjoutunut Suomen kiertueelle, yleensä lähettävä taho maksaa kulut tai ainakin suuren osan niistä. Amerikkalaisilla puhujillahan on taustallaan yleensä lähettirengas, joka rahoittaa näitä vastaavalla tavalla kuin suomalaiset rahoittavat suomalaisia lähetystyöntekijöitä ulkomaille.

        Jos taas tilanne on niin päin, että joku on melkeinpä kerjätty Suomeen, niin vastaanottava taho voi joutua maksamaan. Laskutus tapahtunee tapahtumassa kerätyistä varoista vähentäen. Eli vähän jälkikäteen. Lukuunottamatta joitain nimekkäitä ääripoikkeuksia, maksettavat maksut ulkomaisille puhujille ovat pienehköjä. Täytyy muistaa, että vapaissa seurakunnissa Suomessa pastorien palkat voivat olla tilastoitujen tietojen mukaan pienissä seurakunnissa vain 500 euroakin kuussa. Siitäkin kertyy seurakunnalle menoja äkkiä puolitoistakertaisesti työnantajamaksujen takia (eläkemaksut, lakisääteiset sosiaali- ja tapaturmavakuutusmaksut yms.). Pienilläkin seurakunnilla on toki muitakin menoja. Vain isoimmissa seurakunnissa on varaa ja mahdollisuus maksaa ulkomaantulijoille merkittävän kokoisia palkkioita. Lähtökohta on kyllä yleensä kuitenkin se, että lähettäjä vastaa kustannuksista merkittävältä osin sekä silloin, jos joku lähetetään Suomesta ulkomaille että silloin, jos joku lähetetään ulkomailta Suomeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe