Lintukirpuista / kirpuista allergiaa

ihmetyttää

Tyttärelleni (9v.) on tullut parin viikon ajan joka yö lisää ja lisää luultavasti jonkin kirpun puremia. Muutaman millin kokoisia punaisia pisteitä,jotka monesti muutaman ryppäissä ja kutisevat kamalasti. Itselläni oli ihan samanlaiset oireet viime vuonna samaan aikaan ja noin kuukauden verran se jatkui,aina vaan oireet paheten.
Samoin on käynyt nyt tytöllekin, nyt täplät ovat vain suurentuneet ja suurentuneet ja turvonneet selkeästi. Pahin läikkä on noin. 10 cm halkaisijaltaan,turvonnut läntti käsivarressa.
Itselläni oli 20cm x 10cm läntit turvonnutta,kutisevaa ihoa molemmissa kävivarsissa viime keväänä. Ja tosiaan noista puremakohdista lähti,joten voisko olla että ihminen on allerginen kirppujen puremille.
Meillä kissoja ja koiria joten niitten kautta helposti varmaan pääsevät sisällekin kantautumaan.

Oisko jotain allergialääkettä jota voisi antaa ilman lääkärin reseptiä kutinaan lapselle? Ja lisäksi sitä tulehdus/turvotusta lievittämään.

Kiitos

3

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teija.dunder

      Keväisin pihalla kuivien lehtien sekä heinien kanssa puuhaavilla lapsilla ja aikuisilla on mahdollista saada lintukirppuja iholle, varsinkin jos ei käytä käsineitä tai nilkat ovat paljaana. Lintukirppujen puremista voi tulla kutisevaa ihottumaa kuten kuvasit tekstissä. Kissojen ja koirien turkkeja olet varmaan jo tarkastanut ja tarvittaessa eläinlääkäri on avuksi.
      Ns väsyttämättömiä antihistamiineja on omahoitopakkauksissa. Esimerkiksi vaikuttavina aineina on setiritsiini ja loratadiini -valmisteita 10mg vahvuudella. 9v ikäiselle perusterveelle lapselle voi antaa 5mg (1/2 tbl) kerta-annoksen/vrk tilapäiseen käyttöön ja paikallishoitona ihottumaan voi kokeilla 1% hydrokortisoni -voidetta. Jos ihottuma ei helpota /pahenee kannattaa mennä omalle lääkärille herkästi arvioon.

      • Kirppusyyhy loppui

        Lintukirppuja voi olla myös sisällä. Niiden munia ja toukkia voi olla lattiaraoissa, patjojen raoissa yms. , ja sieltä ne hyppäävät aamuyöllä puremaan. (Varsinkin jos kodissa on lemmikkejä, tai lintuhäkki!) Imuri on hyvä hävittämään, mutta tehokkainta myrkyttäminen. En osaa sanoa tuotemerkkiä, meillä myrkytys tehtiin rautakaupasta löytyneellä kärpäsmyrkyn tapaisella kirppusuihkeella pariin otteeseen, ensin elävät, toisella kertaa uudet kuoriutuneet (ohje oli pullossa). Lintukirput hävisivät sillä. Tuote oli ranskalainen.


    • qefe

      Meidän koirilla on lintukirppuja tälläkin hetkellä.Itse en onneksi ole allerginen mutta sängystäkin niitä tosiaan löytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      102
      2334
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      222
      1950
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1762
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      102
      1334
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1260
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1128
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      842
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      691
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      685
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      680
    Aihe