Kerron kuinka koiramme sileäkarvainen Foxterrierimme oli "karhujahdissa" viime syksynä ja kuinka siinä sitten lopulta kävi. Asumme ruotsissa maaseudulla omakotitalossa metsän vieressä. Minä koiran isäntänä olen koiralle ruotsalaisittain husse. Mutta minä kutsun itseäni hutteksi.
Koiran nimi on Indra mutta minä kutsun sitä Inkaksi.
Foxterrieri on kettukoira joka menee rohkeasti ketun koloon ja ajaa ketun ulos kolosta. Siis hyvin rohkea koira. Mutta pimeää se pelkää. Koiramme ei lähde minun mukana ulos pimeällä viittä metriä kauemmaksi talomme portaista. Minä saan aina syyspimeällä kantaa koiramme joitakin kymmeniä metriä viereiseen metsään tarpeille. Siellä se sitten nuuskii, ja etsii sopivaa kakkipaikkaa ja sitten toimittaa tarpeensa kun on löytänyt sopivan paikan. Sitten se juoksee heti häntä pystyssä kohti talomme portaita ja ulko-ovea tahtoen heti sisään lämpimään.
Nyt sitten vähän huumoria ja mielikuvitusta erääseen kakkareissuun.
Oli kylmä syysilta. Minä otin koiramme syliin ja kannoin sitä kohti metsää. Kantaessani koiraa puhelin sen kanssa tähän tapaan:
Minä: "No niin Inka. Nyt met mennään metsään pissille ja kakille. Hutte näyttää sinulle hyvän kakkipaikan. Täällä metsässä on hyvä kakkia ja pissiä. Nyt tässä Inka kakkaa! Mutta Inka! täällä mettässä saattaa olla karhuja. Mitäs jos K A R H U tulee vastaan? Mitäs met teemme jos K A R H U tulee vastaan ja hyökkää hutten päälle?"
Inka koira: "Älä pelkää hutte! Jos karhu tulee vastaan, minä hyppään sille niskaan ja HEITÄN sen maahan. Sitten minä T A P A N sen ja sanon huttele: "Hutte!, nouda nopeasti puukko ja nylje tämä karhu. Tällä on arvokas nahka. Paloittele lihat ja pane ne sitten pakasteeseen niin minä syön ne talven aikana."
Minä: "No, niinpä tietenki. Sinä olet rohkea mettäkoira ja varmasti tappaisit K A R H U N mikäli se vastaan kävelisi. En ollenkaan epäile sitä. Mutta tällä kertaa täällä ei ollutkaan karhuja. Niin minä en saanut karhun nahkaa olohuoneen lattialle etkä sinä karhun lihoja pakasteeseen."
Inka koira: "Niinpä niin. Täytyy toivoa että seuraavalla kerralla törmäämme karhuun, sillä minä olen jo kyllästynyt kaluamaan maten porkkanoita kaiket talvet."
Muutaman illan kuluttua kävi näin.
Kannoin taas kerran iltapimeällä koiraa metsään tarpeille ja puhelin sille niin kuin aikaisemminkin hirveistä vaarallisista K A R H U I S T A jotka saattavat tulla vastaan. Koira vastasi niin kuin aina ennekin: "Hutte, älä pelkää, jos karhu....."
Laskin Inkan maahan. Se nuuski maata ja etsi sopivaa kakkipaikkaa. Löydettyään sopivan paikan se toimitti tarpeensa. Minä puhuin sille hirveistä karhuista jotka saattavat vaania metsän pimennoissa. Inka, saatuaan kakittua valmiiksi, mitään sanomatta käänsi nokkansa taloa kohti ja lähti häntä pystyssä juosta vipeltämään taloa kohti. Minä jäin seisomaan metsään huutaen pilkallisesti koiran perään: "Mutta Inka, pääsikö jänis hyppäämään housuihisi kun sinua alkoi noin kovasti jänistämään! Tule takaisin! Muuten sinun talven lihat ja huten nahka jää metsään juoksemaan! Sinä joudut kaluamaan porkkanoita koko talven."
Inka ei ollut kuulevinaankaan sillä jänis oli päässyt hyppäämään housuihin. Se juoksi ovelle ja jäi odottamaan että minä tulen ja päästän sen sisälle lämpimään. Niin karhun nahka ja lihat jäivät talveksi metsään ja Inka kalusi porkkanoita koko talven.
Olen sen jälkeen aina varottanut Inkaa enemmän vaarallisista jäniksistä. Sillä jos ne pääsevät hyppäämään housuihin, karhun lihat ja naka jää saamatta.
Koiran nimi on Indra mutta minä kutsun sitä Inkaksi.
Foxterrieri on kettukoira joka menee rohkeasti ketun koloon ja ajaa ketun ulos kolosta. Siis hyvin rohkea koira. Mutta pimeää se pelkää. Koiramme ei lähde minun mukana ulos pimeällä viittä metriä kauemmaksi talomme portaista. Minä saan aina syyspimeällä kantaa koiramme joitakin kymmeniä metriä viereiseen metsään tarpeille. Siellä se sitten nuuskii, ja etsii sopivaa kakkipaikkaa ja sitten toimittaa tarpeensa kun on löytänyt sopivan paikan. Sitten se juoksee heti häntä pystyssä kohti talomme portaita ja ulko-ovea tahtoen heti sisään lämpimään.
Nyt sitten vähän huumoria ja mielikuvitusta erääseen kakkareissuun.
Oli kylmä syysilta. Minä otin koiramme syliin ja kannoin sitä kohti metsää. Kantaessani koiraa puhelin sen kanssa tähän tapaan:
Minä: "No niin Inka. Nyt met mennään metsään pissille ja kakille. Hutte näyttää sinulle hyvän kakkipaikan. Täällä metsässä on hyvä kakkia ja pissiä. Nyt tässä Inka kakkaa! Mutta Inka! täällä mettässä saattaa olla karhuja. Mitäs jos K A R H U tulee vastaan? Mitäs met teemme jos K A R H U tulee vastaan ja hyökkää hutten päälle?"
Inka koira: "Älä pelkää hutte! Jos karhu tulee vastaan, minä hyppään sille niskaan ja HEITÄN sen maahan. Sitten minä T A P A N sen ja sanon huttele: "Hutte!, nouda nopeasti puukko ja nylje tämä karhu. Tällä on arvokas nahka. Paloittele lihat ja pane ne sitten pakasteeseen niin minä syön ne talven aikana."
Minä: "No, niinpä tietenki. Sinä olet rohkea mettäkoira ja varmasti tappaisit K A R H U N mikäli se vastaan kävelisi. En ollenkaan epäile sitä. Mutta tällä kertaa täällä ei ollutkaan karhuja. Niin minä en saanut karhun nahkaa olohuoneen lattialle etkä sinä karhun lihoja pakasteeseen."
Inka koira: "Niinpä niin. Täytyy toivoa että seuraavalla kerralla törmäämme karhuun, sillä minä olen jo kyllästynyt kaluamaan maten porkkanoita kaiket talvet."
Muutaman illan kuluttua kävi näin.
Kannoin taas kerran iltapimeällä koiraa metsään tarpeille ja puhelin sille niin kuin aikaisemminkin hirveistä vaarallisista K A R H U I S T A jotka saattavat tulla vastaan. Koira vastasi niin kuin aina ennekin: "Hutte, älä pelkää, jos karhu....."
Laskin Inkan maahan. Se nuuski maata ja etsi sopivaa kakkipaikkaa. Löydettyään sopivan paikan se toimitti tarpeensa. Minä puhuin sille hirveistä karhuista jotka saattavat vaania metsän pimennoissa. Inka, saatuaan kakittua valmiiksi, mitään sanomatta käänsi nokkansa taloa kohti ja lähti häntä pystyssä juosta vipeltämään taloa kohti. Minä jäin seisomaan metsään huutaen pilkallisesti koiran perään: "Mutta Inka, pääsikö jänis hyppäämään housuihisi kun sinua alkoi noin kovasti jänistämään! Tule takaisin! Muuten sinun talven lihat ja huten nahka jää metsään juoksemaan! Sinä joudut kaluamaan porkkanoita koko talven."
Inka ei ollut kuulevinaankaan sillä jänis oli päässyt hyppäämään housuihin. Se juoksi ovelle ja jäi odottamaan että minä tulen ja päästän sen sisälle lämpimään. Niin karhun nahka ja lihat jäivät talveksi metsään ja Inka kalusi porkkanoita koko talven.
Olen sen jälkeen aina varottanut Inkaa enemmän vaarallisista jäniksistä. Sillä jos ne pääsevät hyppäämään housuihin, karhun lihat ja naka jää saamatta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En jaksanut lukea koko tarinaa, mutta voinnet kertoa, millaisia LUOLA-tuloksia koirallasi on ? Niin saamme jonkinlaisen käsityksen koirasi taipumuksista.
Ihana "karhukoira" sulla! Tykkäsin tarinastasi.
Ei tuossa tarinassa ole vielä kaikki. Koiramme on joskus hyvinkin pilkallinen minua kohtaan. Kun minä kannan sitä ulos tarpeille se on joskus protestoinut kovastikin ja sanonut minulle pilkallisesti:
"Meidät koirat te ihmiset viette aina ulos kakille pakkasella ja joka säällä. Mutta ite te ihmiset pissitte ja jopa kaikittekin sisälle, minä olen nähnyt! Niin emme me koirat koskaan tee, niin, ei muuten kuin hätätilassa. Mutta se onkin poikkeus. Me opimme sisäpuhtaiksi jo pieninä pentuina mutta te ihmiset, te olette toivottomia tapauksia. Ette koskaan opi sisäpuhtaiksi. Mutta meiltä vaaditte että toimitamme tarpeemme aina ulkona. Kyllä olette kummallisia otuksia."
Mitäpä tuohon osaa sanoa puolustukseksi, Inka tyttö on oikeassa.
Harmittaa kun en muistanut "keskusteluamme" sanatarkasti sillä se oli todella huumoria. No, kerroin niin kuin nyt sain sen jutun kokoon mutta ei tämä ollut yhtä hyvä kuin luonnossa tapahtunut "keskustelumme".
Ei kaikki ihmiset ole noin tylyjä koirillensa, toiset tekee koirilleen sisä vessan sanoma lehdistä ja antaa koirien löröttaa ja ähertää sisälle, no ehkä ovat nämä vähemmän tylyt ihmiset itse niin mukavuuden haluisia ihmisiä, etteivät viitsi niitä koirulia viedä ulos ähertämään.
Taidan tosiaanki olla tyly koiralleni kun en anna sen kakkia sisälle vaikka ulkona olisi -25 C. Siitähän se minua pilkkaakin.
Tänään se sano minulle: "Hutte, älä höpötä. En minä ole koskaan sanonut mitä sinä väität minun sanoneen. Sinä se vaan höpötät ja luulet olevasi hyväkin tulkki".
Kerran koiramme sanoi minulle, että te ihmiset olette kummallisia otuksia.
Te väitätte toisillenne, että me koirat sanomme, ja olemme sanoneet, sitä ja tätä.
Mutta me koirat emme koskaan sano yhtään mitään, kuvittelette vain omassa
päässänne. No minulla oli hyvä sanoa sille: "Niinpä niin, mutta mitä tuli nyt
sanottua?!"
En tainnut muistaa kertoa syytä, miksi minä kannoin sen ulos metsään tarpeille.
Se oli tullut vanhaksi ja laiskaksi eikä se enää ollut aivan terve. Ei se tahtonut mennä muutamaa metriä kauemmaksi portaista. Meillä oli vaikea saada se tekemään tarpeensa ulkona. Mutta huomasimme, että kun viemme sen kauemmaksi metsään, siellä se
tekee tarpeensa.
Voe voe voe, ookkona varma et se sin koiras ol kettis ettei se vaa olt saku .(