Hei!
Olemme päälle 40 vuotias naimisissa oleva pariskunta. Me haluaisimme perheen, mutta tämä ei onnistu normaali tapaan. Onko sijaissynnytyksen osalta mitään uutta kerrottavaa? Voiko vielä sanoa, tuleeko sijaissynnytys uudestaan suomessa lailliseksi ja jos tulee koska voisi alkaa odottelemaan eduskunnan päätöstä.
Entä olisko meillä mahdollisuutta adoptioon, niin että saisimme ihan vauvan kasvatettavaksi?
Entä jos päätyisimmekin sijaisperheeksi, voisimmeko saada vauvan ja otettaisiinko hänet pois, vai onko sellaisia sijoituslapsia, jotka todennäköisesti jäävät ikuisesti sijaisperheeseen?
Kiitos vastauksista
Lapsettomuuden kanssa painivat :(
1
186
Vastaukset
Hei!
Kiitos kysymyksestäsi.
Sijaissynnytys ei ole Suomessa mahdollinen, enkä osaa sanoa aikatauluista, milloin se tulisi mahdollisesti eduskunnan uuteen käsittelyyn. Muutoinkaan sijaissynnytys ei ole vaihtoehto iästä johtuvassa lapsettomuudesta, vaan silloin luovutettujen munasolujen käyttö on yksi hyvä vaihtoehto, mikäli kohtu on normaali.
Et kertonut tarkemmin minkä vuoksi raskaus ei ole onnistunut normaaliin tapaan, joten en osaa paremmin siihen vastata teidän osaltanne.
Adoptio ja sijaisperheasioista kannattaa olla yhteydessä oman kunnan sosiaalivirastoon. Ainakin sijaisperheistä on suuri pula.
Ystävällisin terveisin,
Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768