Hei!
Olen 18v. tyttö, päivittäisessä käytössä venlafaxin 300mg, aerius 1 tapletti päivässä, buventol easyhaler 1-3 kertaa/pv ja celebra 100mg aamuin illoin. Pohjilla omena-, päärynä-, kissa-, koira- ja siitepölyallergiat (kaikki testatut pölyt olleet positiivisia). Lisäksi astma, josta ei kuitenkaan ole kummoistakaan näyttöä, kaikki testit kun näyttivät normaaleilta.
Ongelmani on nyt parin kuukauden ajan ilmaantunut nokkosihottuma aina aamulla kouluun saavuttua (ensimmäisen tunnin aikana iskee). Rakennuksessa on tehty pari vuotta sitten sisäilmatutkimus, jolloin kaikki näyttänyt hyvältä. Siitepölykauden lähestyttyä mukaan tuli hengenahdistusta.
Ennen näitä oireita tuli kyynärtaipeisiin samankaltaista ihottumaa aina puoliltapäivin, oli kuitenkin huomattavasti sitkeämpää sorttia. Nokkosihottuma puolestaan esiintyi aluksi kyynärvarsissa ja muutti sitten kaulalle ja poskiin.
Oireita tuli myös kotieläintilalla vieraillessa.
Nyt ihottumaa ei juurikaan tule, kutina kuitenkin ilmestyy säännöllisesti kuin kellon mukaan. Hengenahdistus pahenee muutaman kerran koulupäivän aikana sekä aamuin ja illoin. Lima kurkussa estää normaalit yöunet sängyn päädyn kohottamisesta huolimatta (ko. toimenpide myös refluksitaudin takia).
Nämä oireet hankaloittavat elämää ja monena aamuna on pitänyt jäädä kotiin toipumaan kun ei liikenteeseenkään ole arvannut mennä kun ei henki lääkkeistä huolimatta kulje. Mikä neuvoksi? Pitäisikö hakeutua lääkärin puheille ja mitäs siellä sitten olisi odotettavissa? Niin ja verikokeissa allergiani eivät perinteisesti ole näkyneet, eli allergiatestit voi kaiketi tehdä vasta talvella...?
Nokkosihottumaa ja vaikeutuneet allergiaoireet
Kutinan uhri
1
326
Vastaukset
Antamissasi tiedoissa on sen verran ristiriitaa, että lääkärissä käynti on välttämätöntä. Ensin kerrot olevasi allerginen joukolle tavallisia allergeeneja ja lopuksi mainitset, etteivät allergiat näy verikokeissa. Olisi hyvin poikkeuksellista, etteivät merkittävät eläin- ja siitepölyallergiat näkyisi verikokeissa. Lääkityksesikin vaatisi tarkastelua ja yhteensovittamista. Siis ensin yleislääkärille, joka ohjaa tarpeen mukaan erikoislääkäreille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370