Pikkusiskoni ei voi saada omaa lasta ainakaan synnyttämällä, ja aloimme viime kesänä katselemaan mahdollisuuksia jos olisin sijaissynnyttänyt hänelle. En aio koskaan tehdä omia jälkeläisiä mutta olis kova kuume raskauteen, joten tämä olisi ollut ihan täydellinen vaihtoehto. Mutta se ei nyt sitten olekkaan enää mahdollista. Miksi ihmeessä ei?
Voi toki mennä hoitoihin ulkomaille ja synnyttää suomessa, mutta papereihin merkataan synnyttäjä äidiksi, vaikkei munasolu olekkaan minun. En halunnut laki- ja paperiasioiden vuoksi hoitaa asiaa noin. Tilanne on mielestäni todella epäreilu esim siskoani kohtaan. Hänet on tuomittu lapsettomaksi.
Jos suomeen saataisiin sijaissynnytys takaisin, mitähän suunnilleen ne hoidot maksaisi? Olisiko vain varakkaille?
Miksi sijaissynnytys ei ole mahdollista Suomessa?
1
106
Vastaukset
Hei ja kiitos kysymyksestäsi.
Valitettavasti sijaissynnytys kiellettiin Suomessa vuonna 2007 voimaan tulleen hedelmöityshoitolain mukaan. Olemme tehneet koko ajan työtä, että asia otettaisiin uudelleen käsiteltäväksi ja viime syksynä Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) päätyi antamaan suosituksen uudesta lakialoitteesta.
Sijaissynnytyshoitoja tehtiin aikaisemmin ainoastaan yksityisillä lapsettomuusklinikoilla.
Juuri sisaresi kaltaisia naisia varten tarvitsemme lakiin muutoksen. Toivotaan, että se saadaan!
Ystävällisin terveisin
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768