Olen nyt 23-vuotias, minut ja veljeni huostaanotettiin ollessamme 2-ja 3-vuotiaat.
viisi vuotta lastenkodissa, vuosi sijaiskodissa jotka antoivat meidät pois kun "emme vastanneetkaan odotuksia". Uusi sijoitus maatilalle. Alkuun kaikki meni hyvin, kunnes todellisuus astui esiin. Meitä käyettiin töihin, töihin ja töihin, niihin hommiin joita kukaan muu ei halunnut tai uskaltanut tehdä.
Perheen omat lapset vetivät lonkkaa, minun oli hoidettava lehmät usein aamuin illoin, tehtävä jo 7-vuotiaana aikuisen miehen työt, usein yksin.
Veljeni teki paljon peltotöitä, korjasi koneita(hän tosin pitikin siitä) auttoi kaikessa. pidin itsekin paljon eläimistä, mutta työmäärä alkoi olla liikaa!
Mikäli työt eivät tulleet kunnolla tehdyksi, syömään ei ollut asiaa. ruokapöydässä paikkamme oli aina viimeisenä, kun perheen muut jäsenet olivat syöneet, kun tuli vieraita, oli pysyttävä huoneessa. Meitä käytettiin kuin koneita, kun ei tarvittu, oltiin kuin emme olisi olemassakaan.
Kerran sijoituksen alussa muistan kun nälkäisenä, ollessani yksin kotona, söin jääkaapista kaksi grilli-makkaraa, perhe tultuaan kotiin ja asian huomattuaan haukkui minut varkaaksi, valehtelijaksi, ja sormrni uhattiin katkoa kirveellä mikäli sama vielä toistuisi.-eipä toistunut, ei..
jääkaapille en uskaltanut tuon jälkeen KOSKAAN mennä enää yksin, olin vaikka syömättä.
ihmisarvomme halvennettiin onnettomaksi, kérrankin kun syksyllä oli haettava saaresta puita, ja järven pinta oli jo jäässä, minun oli mentävä kävellen kokeilemaan, kestikö jää, se ei kestänyt..
kun jonkun oli kiivettävä katolle, käytävä kaivossa, veljeni oli mentävä. meillä ei ollut mitään väliä, vaikka huonosti olisi käynyt.
Kertaakaan meitä ei otettu syliin, ei halattu, ei välitetty koko sijoitusaikana. teoistamme ei välitetty, saimme tehdä vapaa-aikanamme ihan mitä tahansa, kunhan pysyimme pois silmistä. Jos erehdyimme leikkimään liian kova-äänisesti, tultiin huutamaan ja haukkumaan,ajettiin ulos.
Kun vanhenimme, saimme ystäviä, kenenkään luona ei saanut käydä, eikä edes tavata "väärään puolueeseen" kuuluvien lapsia.
Jotkut ystäväni kirjoittivat minulle, ja kaikki kirjeeni avattiin ennen kuin sain ne itselleni, jos sain.
murrosiässä olin todella lopussa, kirjoitin päiväkirjaan pahaa oloani, ja- sekin luettiin! kaikesta mitä olin kirjoittanut, haukuttiin ja naurettiin päin naamaa! NÄIN IHANAN SIJOITUKSEN SAIN KOKEA! karkasin 16-vuotiaana ja sille tielle jäin. näinkö sijoituslapsianne kohtelette? veljeni istuu nyt vankilassa taposta jonka teki puoli vuotta sen jälkeen, kun pääsi sijaiskodista..=(
sijaislapsen ajatuksia
44
5508
Vastaukset
- suru
Itku tuli silmään kun tuota luki. Lapsena olitte voimattomia tekemään asialle mitään. Kosto ei sinänsä auta mitään, mutta voisitte sinä ja veljesi jatkaa elämäänne paremmin eteenpäin kun tietäisitte oikeuden tapahtuneen. Elleivät viranomaiset pysty auttamaan (jos ei ole esimerkiksi fyysisiä vammoja tai teot ovat vanhentuneet), yksi mahdollisuus on julkaista perheen nimi täällä. Sitäkin kannattaa kyllä miettiä kaksi kertaa, koska silloin voit joutua itse liriin.
- Minä vaan
Jos toi on totta niin... Kamalaa! Jos haluat puhua niin laita osoite!
- kv1
ja sijoistuslääni oli???
en epäile, etteikö kantasi sijoitusperhettäsi kohtaan ole kriittinen, en myöskään tahdo vähätellä tunteitasi. sillä jos mitään olemme sijaisvanhemmuudesta oppineet, niin sen, että jokaisen tunne ja kokemus on HÄNELLE TOTTA.
mutta ihan matemaattisesti laskien: huostaanotto 2 ja 3 vuotiaina, laitoksessa 5v tekee 7 ja 8v. vuosi sijaisperheessä tekee 8 ja 9 vuotiaat lapset kun maalle jouduitte. ja sinä tyttö teit miehen työt jo 7 vuotiaana. 1980-90luvun taitteen jo koneellistuneessa maataloudessa?! kuinka yletit kiinnittämään lypsimet putkeen? kuinka selvisit tankinpesusta? miten kävi bakteeripitoisuuksien, annettiinko selkään kun laatuluokka maidossa putosi?
kuinka sait kynnettyä isoilla traktoreilla, entä jäikö pahoja kylvöraittoja kun et nähnyt hytistä ulos?
jos ja kun kertomuksesi on totta, niin tee rikosilmoitus sekä sijoittakuntasi sosiaalitoimea kuin sijaisperhettäsi vastaan. asia ei voi olla vielä vanhentunut, koska ajasta on kulunut vasta 7vuotta.- ninnu
Kiinnitin samoihin asioihin huomion ja se vei tarinalta uskottavuuden.
- viivi
Sijoituslääni on itä-suomi.Traktoria en ole ajanut missään vaiheessa, lue uudestaan. tankkia en myöskään pessyt, se oliheidän hommansa. Bakteeripitoisuudessa ei ollut vikaa. Olin 6-vuotias lähtiessäni ensimmäisessä sijaiskodista, veljeni kävi ensimmäisen luokan sieltä. itse kävin ekaluokkani lastenkodista, toiselle uudesta sijaiskodista, eli ollessani 7v, täyttäessäni kyseisenä vuonna 8v. ikävää jos vuosiluvut häiritsevät sinua eniten, minulle ne eivät ole tämän jutun pointti..?
minä vain.. - 4.n äiti
viivi kirjoitti:
Sijoituslääni on itä-suomi.Traktoria en ole ajanut missään vaiheessa, lue uudestaan. tankkia en myöskään pessyt, se oliheidän hommansa. Bakteeripitoisuudessa ei ollut vikaa. Olin 6-vuotias lähtiessäni ensimmäisessä sijaiskodista, veljeni kävi ensimmäisen luokan sieltä. itse kävin ekaluokkani lastenkodista, toiselle uudesta sijaiskodista, eli ollessani 7v, täyttäessäni kyseisenä vuonna 8v. ikävää jos vuosiluvut häiritsevät sinua eniten, minulle ne eivät ole tämän jutun pointti..?
minä vain..Älä lapsi rakas edes mieti. Jos kirjoittamasi pitää paikkansa tee ihmeessä ilmoitus viranomaisille. Etenkin jos kys. perhe edelleen toimii sijaisperheenä.
Niin sinisilmäinen en minäkään ole, etteikö tuollainen kertomasi voisi opitääkkin paikkansa.
Sijaisvanhemmuus on lisääntynyt rajusti ja varmasri sij.vanhemmuuteen on eksynyt sellaisiakin, jotka hakevat vain hyötyä itselleen.
Olet ollut 7-vuotias ja monenlaiset "kevyetkin" maatilan työt ovat rankkoja noin pienelle lapselle. Maatatalon tyttönä tiedän sen tarkkaan, ettei tilan työt olekkaan pelkästään traktorilla ajoa ja kylvöä vaan paljon muutakin.
Voisin kuvitella hyvinkin, sinun rehkineen monessa muussa työssä...eläinten syöttämisestä erilaiseen kitkemiseen ja puutyöhön yms...
Tee lapsi rakas valitus ja toivon sydämestäni, että veljesikin aikoinaan hakeutuisi terapiaan kokemastaan. Toivottavasti hän ei anna rankan elämän alkutaipaleen pilata koko loppuelämäänsä. Vankilasta vapauduttuaan hänelläkin on mahdollisuus alkaa puhtaalta pöydältä joskin työläästi, mutta onnistuen silti.
Te ette ole olleet syyllisiä kohtaloonne--vanhemmattomuuteen ja sijoitukseen.
Älkää siis antako sen myöskään määrätä loppuelämäänne. - Myös sijoitettu
4.n äiti kirjoitti:
Älä lapsi rakas edes mieti. Jos kirjoittamasi pitää paikkansa tee ihmeessä ilmoitus viranomaisille. Etenkin jos kys. perhe edelleen toimii sijaisperheenä.
Niin sinisilmäinen en minäkään ole, etteikö tuollainen kertomasi voisi opitääkkin paikkansa.
Sijaisvanhemmuus on lisääntynyt rajusti ja varmasri sij.vanhemmuuteen on eksynyt sellaisiakin, jotka hakevat vain hyötyä itselleen.
Olet ollut 7-vuotias ja monenlaiset "kevyetkin" maatilan työt ovat rankkoja noin pienelle lapselle. Maatatalon tyttönä tiedän sen tarkkaan, ettei tilan työt olekkaan pelkästään traktorilla ajoa ja kylvöä vaan paljon muutakin.
Voisin kuvitella hyvinkin, sinun rehkineen monessa muussa työssä...eläinten syöttämisestä erilaiseen kitkemiseen ja puutyöhön yms...
Tee lapsi rakas valitus ja toivon sydämestäni, että veljesikin aikoinaan hakeutuisi terapiaan kokemastaan. Toivottavasti hän ei anna rankan elämän alkutaipaleen pilata koko loppuelämäänsä. Vankilasta vapauduttuaan hänelläkin on mahdollisuus alkaa puhtaalta pöydältä joskin työläästi, mutta onnistuen silti.
Te ette ole olleet syyllisiä kohtaloonne--vanhemmattomuuteen ja sijoitukseen.
Älkää siis antako sen myöskään määrätä loppuelämäänne.Itselläni on samankaltaisia kokemuksia, vaikkakin pääsimme sisareni kanssa ks. sijaiskodista pois alle 2 vuoden jälkeen.
Kun valitimme äitini ja setäni johdolla tapahtuneista sosiaalitoimistoon, mitään ei tapahtunut, sillä sijaisäiti väitti meitä tyttöjä patologisiksi valehtelijoiksi.
Valituksia tehtiin korkeimpaan oikeuteen saakka, kunnes sijaisvanhemmat ilmoittivat kyllästyneensä meihin ja epäkiitollisuuteemme, ja luovuttivat meidät pois.
Mieleeni ei tulisikaan tehdä rikosilmoitusta, koska kukapa minua uskoisi, huonosta perheestä oleva, sosiaalitoimiston kirjoihin patologiseksi valehtelijaksi merkittyä tyttöä.
Ainoa tähän liittyvä positiivinen puoli on, että tiedän tämän sijaisperheen lopettaneen toimintansa. - Sij.perhe=vankileiri
4.n äiti kirjoitti:
Älä lapsi rakas edes mieti. Jos kirjoittamasi pitää paikkansa tee ihmeessä ilmoitus viranomaisille. Etenkin jos kys. perhe edelleen toimii sijaisperheenä.
Niin sinisilmäinen en minäkään ole, etteikö tuollainen kertomasi voisi opitääkkin paikkansa.
Sijaisvanhemmuus on lisääntynyt rajusti ja varmasri sij.vanhemmuuteen on eksynyt sellaisiakin, jotka hakevat vain hyötyä itselleen.
Olet ollut 7-vuotias ja monenlaiset "kevyetkin" maatilan työt ovat rankkoja noin pienelle lapselle. Maatatalon tyttönä tiedän sen tarkkaan, ettei tilan työt olekkaan pelkästään traktorilla ajoa ja kylvöä vaan paljon muutakin.
Voisin kuvitella hyvinkin, sinun rehkineen monessa muussa työssä...eläinten syöttämisestä erilaiseen kitkemiseen ja puutyöhön yms...
Tee lapsi rakas valitus ja toivon sydämestäni, että veljesikin aikoinaan hakeutuisi terapiaan kokemastaan. Toivottavasti hän ei anna rankan elämän alkutaipaleen pilata koko loppuelämäänsä. Vankilasta vapauduttuaan hänelläkin on mahdollisuus alkaa puhtaalta pöydältä joskin työläästi, mutta onnistuen silti.
Te ette ole olleet syyllisiä kohtaloonne--vanhemmattomuuteen ja sijoitukseen.
Älkää siis antako sen myöskään määrätä loppuelämäänne.Ei auta itku markkinoilla! Ihan turhaa valittaa kellekkään huonosta kohtelusta, koska LAPSEN sosiaalityöntekijä pitää SIJAISPERHEEN puolia!
On valittanut mummi ja isä lapsensa huonosta kohtelusta, mutta sosiaalityöntekijän vastaus oli että " se vedättää vaan! Sellaisia ne on. Siis LAPSI valehteli sosiaalityöntekijän mukaan. Uskoi kaiken mitä sijaisperhe sanoi. Lasta ei uskottu (11vuotias).
Perheen 19 v. oma poika lyö tätä lasta ja haukkuu. Samoin perheen 13v. tyttö haukkuu ja tiedottaa ettei tämä ole sinun kotisi. Vanhemmat ei kiellä. (Lapsi ollut tässä perheessä jo 9 vuotta)
Kun on pulaa sijaisperheistä, niin kohtelu niissä saa olla millaista vaan, kunhan on saatu lapsi sijoitettua. Ja aina on lapsessa syy, jos menee huonosti. Tämä lapsi josta puhun on kiltti ja tottelevainen. Ikinä ei ole lomilla ilmennyt sellaisia oireita lapsessa joista sijaisperhe kertoilee kokouksissa, kun uskaltaa sanoa mitä on lapsi kertonut kohtelustaan.
Lapsella ei ole vieläkään tähän ns. kotiinsa avainta! Saa palella ulkona, jos ketään ei ole kotona. Jääkaapille ei ole ollut koskaan mitään asiaa. Känny otettu pois, ettei pääse soittelemaan, eikä hänelle voi soittaa kuin yhtenä päivänä viikossa. (kännyn on ostanut lapsen mummi) Kirjeet avataa ja rahat viedään. Eikö Suomessa ole kirjesalaisuus ja rahan vieminen on varkaus eli rikos.
- ihmettelen
Kuinka oikeasti jaksoit keksiä koko tarinan? Miksi sen tänne kirjoitit? En voi uskoa että tarina on totta. Oli vähän liian paksua. Olisit keksinyt vähän aidomma tuntuisen tarinan.
Mutta jotakin on pahsti pilalla, koska tuommoista kirjoitat, niin ehdotan silti hakemaan apua ongelmaasi. Oli se sitten mistä traumasta hyvänsä johtuvaa. Ja hyvää kesää vaan !- wiivi you know
voin sanoa ihan suoraan asiani, koska tiedän tämän tarinan tasan tarkkaan.. tää ei oo mitään keksittyä, vaan totisinta totta!!! kokeilisit siekin joskus oikeeta elämää... T: tämän TOSI tarinan todistaja...
- Sijaislapsi-vangit
H Ä P E Ä S I N Ä I H M E T T E L I JÄ!!!!!
"Tarina" ei kuulostanut ollenkaan keksityltä. Minä tiedän millaisia ovat toiset sijaisvanhemmat. Sukulaistyttö on ollut 9 vuotta perheessä, jossa on 3 omaa lasta ja neljä sijoituslasta. Voin ihan rehellisesti ja totuudenmukaisesti sanoa että TÄMÄ PERHE TEKEE TÄTÄ HOMMAA VAIN JA AINOASTAAN RAHAN TAKIA!!
Ei ne muuten kohtelisi toisin näitä sijaislapsia, kuin omiaan. Näiden lasten välillä on niin suuri ero kohtelussa kuin vain voi olla.
- viivi
millaisia ihmisiä täällä on! yksikään rivi tekstistäni ei ole tarinaa vaan totta, niin mielelläni kuin sen saduksi haluaisinkin, mutta kaikki tuo on minun elämästäni, sisälläni asuu suru..
vasta viime aikoina asia on alkanut minua vaivaamaan, vuosia poislähdön ja "uuden elämän" aloittamisen jälkeen en juurikaan edes muistellut noita aikoja,halusin vain unohtaa ja toiskseen lapsen mielessäni en edes ymmärtänyt siinä olleen mitään outoa, oletin kai että tuollainen oli normaalia, eikä minulla ollut oikeutta olla "yhtä hyvä" ja samanarvoinen kuin perheen muut lapset, ja kohtelu oli oikeudenmkaista.
mutta ne tunteet heräsivät uudelleen elämään mielessäni kun sijaisperhe otti minuun yhteyttä pari vuotta sitten. Minkäänlaista anteeksi pyyntöä en kuitenkaan saanut, ihmeteltiin lähinnä MIKSI karkasin, syyttelivät milloin ketäkin huonoista ajoista etc.Olin valmis antamaan anteeksi, ja tapailimme muutaman kerran kun he kävivät luonani(asun nykyisin toisessa kaupungissa, n.100km. päässä heiltä) ja toivat jos jonkilaisia "lahjoja". Yhteydenpito kuitenkin loppui yllättäen kun he saivat kuulla veljeni teosta, kerroin siitä heille pitkän harkinnan jälkeen koska oletin heidän välittävän, mutta erehdyin.Ainoa kommentti oli "tässäkö on `kiitos` kaikesta!? (mistä meidän tulisi olla kiitollisia?!!)petyin pahasti, taas kerran.
Lisään vielä, että veljeni he "heittivät pihalle" hänen täytettyään 18v, sen jälkeen kun rakenteilla ollut kesämökki valmistui(veljeni oli apuna rakentamassa mökkiä), ikäänkuin häntä ei olisi enää tarvittu. He auttoivat veljeäni saamaan asunnon, antoivat pari vanhaa mattoa, lastenkodilta seuranneet patjat,kirjoituspöytä ja petivaatteet sekä kahvinkeittimen mukaan ja se oli siinä. Ei MINKÄÄNLAISTA yhteydenottoa sen jälkeen. ei kirjeitä, ei käyntejä. (puhelimeen veljelläni, saati minulla ei ollut varaa)
Olimme toki sosiaalitoimen jälkihuollossa, heidän olisi kai kuulunut auttaa huonekalujen ym. hankinnassa, mutta apua emme edes tiennet tuolloin pyytää, kukaan ei moisesta ollut kertonutaan!
muutin itse veljeni luokse asumaan koska itselläni ei ollut tuolloin asuntoa, asuin ennen sitä kouluni asuntolassa.huonekaluja haalimme pikkuhiljaa.
samoihin aikoihin tapasin nykyisen avomieheni joka oli opiskelemassa veljeni kanssa samalla luokalla ja puolisen vuotta sen jälkeen muutimme yhteiseen asuntoon, jolloin veljeni jäi yksin, ja se oli kai hänelle liikaa, koska vain muutama päivä muuttoni jälkeen hän oli tappanut naapuritalon iäkkään, hieman viinaan menevän miehen, MINUN VELJENI, joka mielestäni olisi tehnyt "pahaa kärpäsellekään" kirjaimellisesti. Hän,joka rakasti eläimiä, kanteli ja hoiti kissanpentuja, ulkoilutti koiraa, eikä sanonut kenestäkään pahaa. tuon naapurin miehen luona veljeni oli vain kerran aiemmin käynyt. nyt hän oli mennyt käymään(humalassa) pyytääkseen tupakkaa, lopusta en kai koskaan tiedä,koska hän ei ole halunnut siitä puhua.Tappo oli kuulemma raaásti tehty, ja sissän hän oli mennyt kuitenkin ikkunasta.niin vaikeaa minun on sitä tänäkään päivänä ymmärtää.
Noista lysykoneista,joita joku ihmetteli(jotain epäselvää?!) alkuaikoina navetassa oli kyllä kannukoneet, ja hyvin ylsin alipaineletkut laittamaan. Kannujen kantaminen maitohuoneeseen oli(!) kyllä raskasta. Samoin lannanluonti, tuolloin sitä ei ollut vielä koneellistettu(90-luvun puolivälissä navetta rempattiin ja laajennettiin n.10 lehmän tiloista pariinkymmeneen jolloin tuli myös putkilypsykoneet ja lantakoneet). Muistutan toki etten sentään jokaisena aamuna ja iltana tehnyt töitä yksin, usein olin apuna omasta halustanikin, monesti haluamatta. Koulussa(ala-asteella) en edes tajunnut miksi toiset karttelivat, kun joskus aamu-navetalta menin navetan hajuisena suoraan kouluun. Jaksoin kyllä, vaikken nyt ymmärrä miten.
Niin paljon olisi kerrottavaa noista ajoista, elämästä, jossa niin usein olen kohdannut vastoinkäymisiä. Olen kyllä alkanut miettiä kostoakin, kolunnut pelastakaa lapset ry:n yhteystietoja, joiden toimesta meidät sijoitettiin, eduskunnan lapstensuojeluasiamiehen numeroita ym. Tuo sijaisperhe voi ja elää yhä hyvin, ovat pyrkimässä milloin minkäkin yhdistyksen johtopikoille ja ovat käsittääkseni kyseisen kunnan valtuustossakin. Haluaisin tiputtaa heidät alas tuolta, saada edes jotain OIKEUTTA.
Meidät oli hylätty jo niin monta kertaa, miksi aina uudestaan. itse onneksi olen pystynyt purkamaan ajatuksiani puhumalla, mutta veljeni, hän oli ja on yhä niin sulkeunut eikä osaa tunteitaan näyttää vaikka mikä olisi, paitsi humalassa, mikä olikin hänen yleisin olotilansa kuukausia ennen tapahtunutta. Kaikesta huolimatta rakastan häntä yhä, niin paljon kuin sisko voi veljeään rakastaa. Tämä on ensimmäinen kerta kuin puran itseäni aiheesta näin "julkisesti"(tähän mennessä puhunut vain mieheni ja ystävieni kanssa), ja tuntuu, että edes vähän helpottaa. Surullista, jos joku ei halua uskoa, mutta hän sulkekoon silmänsä ja unohtakoon(poissa silmistä, -poissa mielestä?)
Mikä olisi ensimmäinen askel valittaa, ja minne, kuka on vastuussa? En jaksa enää tuntea syylliseksi itseäni, -siksi minut saatiin iesni tuntemaan. Minä en koskaan sanonut vastaan,en osoittabut pahaa mieltäni vaikka halusin, koska "tiesin" sen olevan väärin..
Aikani ja tila loppuu pian kesken, vaihtaisin mielelläni ajatuksia sähköpostitse, jos joku haluaa? mailaa; [email protected]- 4.n äiti
jotka sinut sijoitti aikanaan kyseiseen perheeseen.
Aloita vaikka siitä ja kysele heiltä, miten voisit jatkaa eteenpäin.
Halaus sinulle, olet vahva nainen/tyttö.Vahvakin tarvitsee olkapään ja hänelläklin on lupa heikkouteen.
Minä tuen ja henkisesti tsemppaan sinua täältä. Älä anna periksi.
Älä missään tapauksessa unohda veljeäsi. Joskaan hänen tekoaan ei tule tietenkään hyväksyä, tappo on tappo. Olet kuitenkin veljellesi ns. läheisin ja kaikinpuolin tärkeä ihminen. Lisäksi teitä yhdistää yhteinen menneisyys.
Veljesi aiemmat lapsuus/nuoruus kokemukset ovat traumatoisoineet häntä niin, että kattila kiehui hällä yli (silloinhan pienkin syys = riittävä syys) ja uhriksi joutui tämä "viaton" naapurin mies. Surullista...mutta ei niinkään tavatonta.
Ehkä hän jostain syystä kosti kokemansa "aiemman elämän" vääryydet tälle viattomalle naapurin miehelle.
Veljesi mieli on siinä mielessä järkkynyt, että hän tarvitsee vahvasti apua. En tiedä nykyisten vankilasäädösten käytäntöjä, eli saavatko henkirikosten tehneet siellä automaattisesti psykkistä terapiaa, mutta varmasti se on paikallaan veljelläsi, mikäli haluaa eheytyä ja kyetä elämään edes suhtkoht normalisti vankilan jälkeen.
Mutta...
Hoida ITSEÄSI myös.
Hakeudu vaikkapa terapiaan purkamaan ja ammatti ihmisen kanssa jäsentämään näitä SINUN traumaattisia kokemuksiasi. Ne on hyvä käydä läpi ja työstää ja jopa oppia jollain tavalla hyväksymäänkin. Kaikki elämän heikkoudet kun voidaan kääntää jopa positiiviseksi voimavaroiksi.
Käymällä kokemasi läpi, ikäänkuin istahdat menneisyytesi päälle ja olet elämäsi herra.
Eikä toisinpäin, että annat menneisyytesi lysähtää itsesi päälle ;).
Katsos kun ei kaikkien ehjien perheidenkään lapsista tule "ehjiä", näin ei myöskään...kaikkien rikkonaisten perheidenkään lapsista tule "rikkonaisia"...
Kaikke hyvää sinulle, menen nyt tekemään lapsilleni päiväruokaa.
Jaksaimisia! - viivi
4.n äiti kirjoitti:
jotka sinut sijoitti aikanaan kyseiseen perheeseen.
Aloita vaikka siitä ja kysele heiltä, miten voisit jatkaa eteenpäin.
Halaus sinulle, olet vahva nainen/tyttö.Vahvakin tarvitsee olkapään ja hänelläklin on lupa heikkouteen.
Minä tuen ja henkisesti tsemppaan sinua täältä. Älä anna periksi.
Älä missään tapauksessa unohda veljeäsi. Joskaan hänen tekoaan ei tule tietenkään hyväksyä, tappo on tappo. Olet kuitenkin veljellesi ns. läheisin ja kaikinpuolin tärkeä ihminen. Lisäksi teitä yhdistää yhteinen menneisyys.
Veljesi aiemmat lapsuus/nuoruus kokemukset ovat traumatoisoineet häntä niin, että kattila kiehui hällä yli (silloinhan pienkin syys = riittävä syys) ja uhriksi joutui tämä "viaton" naapurin mies. Surullista...mutta ei niinkään tavatonta.
Ehkä hän jostain syystä kosti kokemansa "aiemman elämän" vääryydet tälle viattomalle naapurin miehelle.
Veljesi mieli on siinä mielessä järkkynyt, että hän tarvitsee vahvasti apua. En tiedä nykyisten vankilasäädösten käytäntöjä, eli saavatko henkirikosten tehneet siellä automaattisesti psykkistä terapiaa, mutta varmasti se on paikallaan veljelläsi, mikäli haluaa eheytyä ja kyetä elämään edes suhtkoht normalisti vankilan jälkeen.
Mutta...
Hoida ITSEÄSI myös.
Hakeudu vaikkapa terapiaan purkamaan ja ammatti ihmisen kanssa jäsentämään näitä SINUN traumaattisia kokemuksiasi. Ne on hyvä käydä läpi ja työstää ja jopa oppia jollain tavalla hyväksymäänkin. Kaikki elämän heikkoudet kun voidaan kääntää jopa positiiviseksi voimavaroiksi.
Käymällä kokemasi läpi, ikäänkuin istahdat menneisyytesi päälle ja olet elämäsi herra.
Eikä toisinpäin, että annat menneisyytesi lysähtää itsesi päälle ;).
Katsos kun ei kaikkien ehjien perheidenkään lapsista tule "ehjiä", näin ei myöskään...kaikkien rikkonaisten perheidenkään lapsista tule "rikkonaisia"...
Kaikke hyvää sinulle, menen nyt tekemään lapsilleni päiväruokaa.
Jaksaimisia!niin, tuntuu kuin menneisys olisi yhtenä "kasana"
harteillani, ja siihen kasaan ovat liittyneet kaikki kokemani vastoinkäymisenikin. Jotenkin olisi se taakka saatava purkaa, sitä vaan tuntee olavansa niin yksin tämän asian kanssa. Sukulaisita kun ei jjuri tukea ole, äitin, jota suunnattomasti rakastimme hänen alkoholimistaan huolimatta, kuoli hänkin vuonna 2000(alkoholimyrkytys). Iso pettymys oli sekin, uskoin että hän vielä paranisi ja saisin "perheen", en vain osannut auttaa, oli niin voimaton.
toivon todella että veljenii elämä korjaantuisi, mutta pelottaa se ympäristö. käyn tapaamassa häntä säännöllisesti, ja hän tuntuu jopa viihtyvän siellä. Ehkä juuri koska vapaudessa olleen yksinäisyyden tilalle hän on saanut siellä kavereita, tekemistä(työssä vankilan verstaalla punttisali)ym. elokuussa hän siirtyy sulkavan avovankilaan ja lokakuussa pääsee tiettävästi ensimmäiselle "lomalle". alkoholi tuntuu vain olevan loman pääasia..
Minun silmissäni hän on ollut hienoimpia tuntemiani ihmisiä, niin rakastava ja huolehtiva, lämmin ihminen, muistuttaen suuresti äitiä. pelkään tosiaan mitä sille ihmiselle hänen sisällään tapahtuu, vankilailmapiirissä moiset piirteet eivät taida olla kovin arvostettuja..?
Hän kyllä katui suuresti tekoaan, muistan kun tapasin hänet ensi kerran sen jälkeen, hän oli niin surkea ja laiha, kyyneleet silmissä. Asiaa tutkinut rikoskomisariokin sanoi hänestä pelkkää hyvää, ettei hän ollut todellakaan "tyypillinen murhaaja", vaan suhtautui asiaan hyvin "tunteelisesti" ja katui selvästi. Jopa hän toivoi ettei vankila pilaisi häntä. Huh, olen kirjoittanut tänne pian varmaan kirjan verran, tuntuu vain niin hyvältä "puhua" jollekin!=) - 4.n äiti
viivi kirjoitti:
niin, tuntuu kuin menneisys olisi yhtenä "kasana"
harteillani, ja siihen kasaan ovat liittyneet kaikki kokemani vastoinkäymisenikin. Jotenkin olisi se taakka saatava purkaa, sitä vaan tuntee olavansa niin yksin tämän asian kanssa. Sukulaisita kun ei jjuri tukea ole, äitin, jota suunnattomasti rakastimme hänen alkoholimistaan huolimatta, kuoli hänkin vuonna 2000(alkoholimyrkytys). Iso pettymys oli sekin, uskoin että hän vielä paranisi ja saisin "perheen", en vain osannut auttaa, oli niin voimaton.
toivon todella että veljenii elämä korjaantuisi, mutta pelottaa se ympäristö. käyn tapaamassa häntä säännöllisesti, ja hän tuntuu jopa viihtyvän siellä. Ehkä juuri koska vapaudessa olleen yksinäisyyden tilalle hän on saanut siellä kavereita, tekemistä(työssä vankilan verstaalla punttisali)ym. elokuussa hän siirtyy sulkavan avovankilaan ja lokakuussa pääsee tiettävästi ensimmäiselle "lomalle". alkoholi tuntuu vain olevan loman pääasia..
Minun silmissäni hän on ollut hienoimpia tuntemiani ihmisiä, niin rakastava ja huolehtiva, lämmin ihminen, muistuttaen suuresti äitiä. pelkään tosiaan mitä sille ihmiselle hänen sisällään tapahtuu, vankilailmapiirissä moiset piirteet eivät taida olla kovin arvostettuja..?
Hän kyllä katui suuresti tekoaan, muistan kun tapasin hänet ensi kerran sen jälkeen, hän oli niin surkea ja laiha, kyyneleet silmissä. Asiaa tutkinut rikoskomisariokin sanoi hänestä pelkkää hyvää, ettei hän ollut todellakaan "tyypillinen murhaaja", vaan suhtautui asiaan hyvin "tunteelisesti" ja katui selvästi. Jopa hän toivoi ettei vankila pilaisi häntä. Huh, olen kirjoittanut tänne pian varmaan kirjan verran, tuntuu vain niin hyvältä "puhua" jollekin!=)joten nyt vasta pääsin koneelle.
Mitä sinulle Viivi kuuluu?
Voisit kysellä vaikka oman terkkarin mielenterveystoimistosta keskusteluapua jotta saisit alkaa käydä purkamaan näitä sinun elämäsi "ristejä". Ei sinunkaan tarvitse kantaa enempää kuin jaksat.Sinun on todella hyvä päästä purkamaan omia kokemuksiasi ja kaikesta huolimatta hyväksyä ne,..näin vain kävi. Joutuu ehkä tekemään surutyötäkin uudella tavalla, miksi minulle näin kävi, miksi juuri minä, veljeni, äitini jne... Kun olisikin vastaus kaikelle surullisuudelle mitä elämässä tapahtuu...vastauksia ei vain aina saa. Ehkä ne kasvattaa niitä, jotka niistä selviytyy ja mikse selviytyisi.
Elämä on ainutkertainen lahja, aina voi aloittaa alusta ja ainakin omilla toiminnoillaan vaikuttaa että se oma elämä olsisi mahdollisimman onnellista. Onneahan ei taas näe, jollei ole niitä tummiakin sävyjä.
Tuli mieleen sellainen, ettet liikaa huolehtisi veljestäsi. Hän kun on aikuinen itse ja hänellä ITSELLÄÄN on vastuu OMASTA elämästään loppuviimeksi.
Jatkoja sinulle ja kerro kuulumistasi... - viivi
4.n äiti kirjoitti:
joten nyt vasta pääsin koneelle.
Mitä sinulle Viivi kuuluu?
Voisit kysellä vaikka oman terkkarin mielenterveystoimistosta keskusteluapua jotta saisit alkaa käydä purkamaan näitä sinun elämäsi "ristejä". Ei sinunkaan tarvitse kantaa enempää kuin jaksat.Sinun on todella hyvä päästä purkamaan omia kokemuksiasi ja kaikesta huolimatta hyväksyä ne,..näin vain kävi. Joutuu ehkä tekemään surutyötäkin uudella tavalla, miksi minulle näin kävi, miksi juuri minä, veljeni, äitini jne... Kun olisikin vastaus kaikelle surullisuudelle mitä elämässä tapahtuu...vastauksia ei vain aina saa. Ehkä ne kasvattaa niitä, jotka niistä selviytyy ja mikse selviytyisi.
Elämä on ainutkertainen lahja, aina voi aloittaa alusta ja ainakin omilla toiminnoillaan vaikuttaa että se oma elämä olsisi mahdollisimman onnellista. Onneahan ei taas näe, jollei ole niitä tummiakin sävyjä.
Tuli mieleen sellainen, ettet liikaa huolehtisi veljestäsi. Hän kun on aikuinen itse ja hänellä ITSELLÄÄN on vastuu OMASTA elämästään loppuviimeksi.
Jatkoja sinulle ja kerro kuulumistasi...En ole itsekään käynyt täällä muutamaan viikkoon kun keskustelu laantui, mutta onneksi tulin katsomaan!
Täällähän sitä "hengissä kituutellaan";)..
sain taas rukkaset silmille kun Pelastakaa lapset ry. veti vastuunsa koko asiasta pois ainakin toistaiseksi. Minähän soittelin sinne heinäkuussa ja lupasivat palata asiaan elokuussa lomien loputtua.Toimisto oli kuulemma toiminut "vajaa miehityksellä" joku vuosi sitten ja ilmeisesti lasten papereita on siirrelty paikkakuntien välillä ja meitä koskevia papereita ei tämän kaupungin toimistosta löytynyt. Koneella tietoja ei ole koska tapaus on niin "vanha".
Niinpä tämä naisihminen jonka kanssa puhuin, käski soitella sijoituskuntaan ja tiedustella onko pelastakaa lapset ry. meitä edes sijoittanut.(itsekään en varmaksi tiedä, mutta muistan meidän pitäneen palavereita aikoinaan palstakaa lapset ry:n toimistossa mikä viittaa siihen suuntaan..)
Asian luulisi olevan helppo selvittää mutta ei tunnu sitä olevan, olen yrittänyt soittaa sijoituskuntaan mutta asiasta tietävät henkilöt eivät ole olleet koskaan paikalla..
Oli kova pettymys, PeLalle soittaminenkin oli minulle iso kynnys ja itku kyllä tuli ja tulee yhä jos alan asiasta puhumaan.. välillä tekisi mieli jättää koko asia sikseen kun tuntuu niin vaikealta saada asiaa eteenpäin, minun voimani tämän asian suhteen taitavat olla aika rajalliset..
Mutta yritän taas tällä viikolla ottaa ko. sos.tstoon yhteyttä, vaikka sillä uhalla että langan päässä on joku ylimielinen mistään piittaamaton ihminen.
Olen kyllä miettinyt tuota "terapiaan" menoa, kieltämättä siitä voisi olla apua. Oma mies ei aina oikein jaksa ymmärtää enkä jaksa hänen harteilleen taakkaani kaataa, kun muitakin murheita on. Harvalle muullekaan pystyn näistä puhumaan, helpompi on esittää kaiken olevan hyvin päällepäin..
mutta kiitos kun kävit "moikkaamassa"=), kirjoittelen tänne jos ja kun asia edistyy! - 4.n äiti
viivi kirjoitti:
En ole itsekään käynyt täällä muutamaan viikkoon kun keskustelu laantui, mutta onneksi tulin katsomaan!
Täällähän sitä "hengissä kituutellaan";)..
sain taas rukkaset silmille kun Pelastakaa lapset ry. veti vastuunsa koko asiasta pois ainakin toistaiseksi. Minähän soittelin sinne heinäkuussa ja lupasivat palata asiaan elokuussa lomien loputtua.Toimisto oli kuulemma toiminut "vajaa miehityksellä" joku vuosi sitten ja ilmeisesti lasten papereita on siirrelty paikkakuntien välillä ja meitä koskevia papereita ei tämän kaupungin toimistosta löytynyt. Koneella tietoja ei ole koska tapaus on niin "vanha".
Niinpä tämä naisihminen jonka kanssa puhuin, käski soitella sijoituskuntaan ja tiedustella onko pelastakaa lapset ry. meitä edes sijoittanut.(itsekään en varmaksi tiedä, mutta muistan meidän pitäneen palavereita aikoinaan palstakaa lapset ry:n toimistossa mikä viittaa siihen suuntaan..)
Asian luulisi olevan helppo selvittää mutta ei tunnu sitä olevan, olen yrittänyt soittaa sijoituskuntaan mutta asiasta tietävät henkilöt eivät ole olleet koskaan paikalla..
Oli kova pettymys, PeLalle soittaminenkin oli minulle iso kynnys ja itku kyllä tuli ja tulee yhä jos alan asiasta puhumaan.. välillä tekisi mieli jättää koko asia sikseen kun tuntuu niin vaikealta saada asiaa eteenpäin, minun voimani tämän asian suhteen taitavat olla aika rajalliset..
Mutta yritän taas tällä viikolla ottaa ko. sos.tstoon yhteyttä, vaikka sillä uhalla että langan päässä on joku ylimielinen mistään piittaamaton ihminen.
Olen kyllä miettinyt tuota "terapiaan" menoa, kieltämättä siitä voisi olla apua. Oma mies ei aina oikein jaksa ymmärtää enkä jaksa hänen harteilleen taakkaani kaataa, kun muitakin murheita on. Harvalle muullekaan pystyn näistä puhumaan, helpompi on esittää kaiken olevan hyvin päällepäin..
mutta kiitos kun kävit "moikkaamassa"=), kirjoittelen tänne jos ja kun asia edistyy!Jatka vaan sinne sijoittaja kuntaan soittelua.
Kyllä sieltä jossain vaiheessa vastataan.
Kun aikanaan saat "oikean" henkilön kiinni,kerrot kokemasi.
Ei kannata luovuttaa nyt. Sinä ja veljesi olette selkeästi kärsineet vääryyttä, ensin omien vanhiempenne kohdalta, sittemmin sijaisvanhempien kautta.
Sijaiskotikokemukset ovat olleet sinulle 2:s trauma ( 1:s trauma tietenkin omien vanhempien kyvyttömyys kasvattaa, huoltaa ja antaa tarvitsemaasi turvaa, rakkautta ja huolenpitoa).
Parhaimmillaan sijoitetut lapset toipuvat sijaiskodissa tästä 1:s traumasta, eli omien vanhempien aiheuttamista epäkohdista. Näinhän se pitäisi mennä.
Sijaiskodin piti ankkuroida teitä turvallisempaan, välittävämpään elämään ja jouduittekin "työläisiksi" ja kaikkea muuta kuin perheenjäsenen asemaan. Koska näin kävi, miten EI olisi saanut käydä sinulla on oikeus hakea itsellesi ja kokemallesi oikeutta sekä saattaa vastuuseen nämä henkilöt, jotka kyseenalaisesti toimivat sinun sijaiskasvattajana.
Aikanaan myös vanhempasi joutuivat vastuuseen sinun ( veljesi) huolenpidosta ja kasvatuksesta.Koska se ei ollut sitä, mitä sen OLISI pitänyt olla, teidät on huostaanotettu, jotta saisitte paremmat lähtökohdat elämälle, kuin mitä biokodissanne olisitte saaneet..(tms..oletusta muistaakseni ainakin mainitsit äitisi juomisen..tarkkoja taustoja en tietenkään tunne ;))
Näin ollen on vastuu myös sinun sijaisvanhemmilla, jotka ovat toimineet vastoin sijaisvanhemmuuden periaatteita. Älä siis luovuta.
On oleellisen tärkeää omaa toipumistasi ajatellen, että nämä sijaisvanhemmat joutuvat vastuuseen.
Toisekseen se muistuttaa, ettei kaikki todellakaan sovi sijaisvanhemmiksi, aivan kuten ei kaikki sovi biovanhemmiksi.
Jaksamisia sinulle edelleen.
- Sijaisisä
on niin lähellä isäni elämää huutolaispoikana hän oli 10 vuotias kun joutui huutolaispojaksi.
Silloinhan 1920 luvulla oli tapana ottaa lapsia taloihin tekemään töitä. Minä aivan kuin olisin lukenut isäni kertomuksen siitä miten hän joutui tekemään töitä ja ei saanut sitä hellyyttä mitä hän orpopoikana olisi tarvinnut. Hän vielä vanhana miehenä itki sitä kuinka joutui iltaisin itkemään itsensä uneen. Ei saanut tavata velipoikiaan, vasta kun hän oli 16 vuotias niin hän karkasi ja etsi veljensä.
Yhtäläisyyksiä on siis todella paljon.
Monet illat lapsena kuuntelin isäni kertovan lapsuudestaan ja samalla oli siinä kieltämättä ylpeyttäkin koska oli saanut oppia tekemään monenlaisia töitä. Isäni osasi tehdä melkein mitä vaan. Sitten kun minulle syntyi omia lapsia niin rupesin kyselemään eri ajatuksin isäni lapsuuden kokemuksia ja tunteita.
Kävimme kaksi kertaa siellä paikassa missä hän kasvoi huutolaispoikana aikuiseksi ja sieltä lähti sitten armeijaan. Jonka jälkeen sitten alkoi oman elämän.
Vaatimus oli tietenkin että työt oli hyvin tehty, samoin seuraamuksin kuten sinullakin että ei syömää ennen kuin työ oli kelvollinen.
Tämä isäni antama monesti toistuva kertomus on kuin pohjana itselleni kun päätin ryhtyä sijaisisäksi.
En hyväksy että sijaislasta kohdellaan mitenkään poikkeavalla tavalla vaan lapsi on kuin kukatahansa perheeseemme kuuluva jäsen.
Sillä erolla että hänellä on biologinen äiti joka on lapselle yksi tärkeimmistä ja rakastetuimmista henkilöistä.
Uskoisin että jos isäni olisi ottanut sijaislapsen niin hän olisi kasvattanut heitä saman mallinmukaan kuin mitä oli itse saanut kasvatusmalliksi huutolaispoikana.
Isäni vaati myös meiltä lapsilta huolellista ja kovaa työntekoa se oli melkein elämän tärkein oppi ja ohje.
Toivon sinulle mahdollisuuksia työstää ajatuksiasi lapsuus ajoiltasi. Mutta kuten varmaan ymmärrät ja tiedostat että olet saanut myös elämäsi reppuun hyviäkin asioita. Ota myös ne esiin kun teet "surutyötä".- viivi
4:n äiti ja muut jotka osasivat olla tuomitsematta minua, kyseenalaistamatta kirjoitukseni todenperäisyyttä.
Eilinen ilta oli surkea, tekee kipeää kaivaa näitä asioita, ja toisaalta satutti sekin että joidenkin mielestä puhun potaskaa, -kuinka uskallan hakea apua kun minut tyrmätään valehtelijaksi alkumetreillä?!! mutta minun on pakko tätä nyt kaivaa, jollain tavalla se myös helpottaa. Tähän asti ne ovat vain olleet sisälläni, eivät ne minun naamastani näy vaikka joskus tekisi mieli huutaa ihmisille; Yrittäkää ymmärtää! Teininä purin vihaani ja pahaa oloani minäkin pikkurikoksilla ja esittämällä kovaa kuin kivi, vaikka siällä asui se pieni surkea tyttö. Onneksi olen päässyt elämässäni eteenpäinkin, vaikka vastoinkäymiset yrittävät joskus kataaa.. - kv1
viivi kirjoitti:
4:n äiti ja muut jotka osasivat olla tuomitsematta minua, kyseenalaistamatta kirjoitukseni todenperäisyyttä.
Eilinen ilta oli surkea, tekee kipeää kaivaa näitä asioita, ja toisaalta satutti sekin että joidenkin mielestä puhun potaskaa, -kuinka uskallan hakea apua kun minut tyrmätään valehtelijaksi alkumetreillä?!! mutta minun on pakko tätä nyt kaivaa, jollain tavalla se myös helpottaa. Tähän asti ne ovat vain olleet sisälläni, eivät ne minun naamastani näy vaikka joskus tekisi mieli huutaa ihmisille; Yrittäkää ymmärtää! Teininä purin vihaani ja pahaa oloani minäkin pikkurikoksilla ja esittämällä kovaa kuin kivi, vaikka siällä asui se pieni surkea tyttö. Onneksi olen päässyt elämässäni eteenpäinkin, vaikka vastoinkäymiset yrittävät joskus kataaa..viivi, en halua suinkaan lisätä taakkaasi ja kuten kirjoitin ekassani, uskon että kokemuksesi on sinulle aito.
se mitä epäilin ja epäilen yhä on liioitteleva alotuksesi; teit miehen työt 7 vuotiaana. et tehnyt!
se että olet joutunut koville, uskon. mutta en usko että olisit kokonaisia aamu ja iltanavetoita yksin hoitanut.
mutta niistä on turha tikutella.
siitäkin olen samaa mieltä edelleen, että Sinun olisi hyvä tehdä asiasta rikosilmoitus. kun olet rikosilmoituksen tehnyt, poliisin/yleisen syyttäjän on pakko ottaa asiaan kantaa. syytteen voisit vaikka kohdistaa lapsityövoiman käyttöön.
kyllä perheen KAIKILAT lapsilta voi vaatiia osallistumista kodin kaikkiin töihin, mutta työjuhtana ei yksisttäistä lasta saa pitää. - viivi
kv1 kirjoitti:
viivi, en halua suinkaan lisätä taakkaasi ja kuten kirjoitin ekassani, uskon että kokemuksesi on sinulle aito.
se mitä epäilin ja epäilen yhä on liioitteleva alotuksesi; teit miehen työt 7 vuotiaana. et tehnyt!
se että olet joutunut koville, uskon. mutta en usko että olisit kokonaisia aamu ja iltanavetoita yksin hoitanut.
mutta niistä on turha tikutella.
siitäkin olen samaa mieltä edelleen, että Sinun olisi hyvä tehdä asiasta rikosilmoitus. kun olet rikosilmoituksen tehnyt, poliisin/yleisen syyttäjän on pakko ottaa asiaan kantaa. syytteen voisit vaikka kohdistaa lapsityövoiman käyttöön.
kyllä perheen KAIKILAT lapsilta voi vaatiia osallistumista kodin kaikkiin töihin, mutta työjuhtana ei yksisttäistä lasta saa pitää.vielä tehdään tikusta asiaa, onko sillä loppupelissä väliä, teinkö navettatyöt yksin 7- vai 8-vuotiaana. saatikka 12-vuotiaana? Olin jokatapauksessa LAPSI, ja lannanluonti, rehunkanto, lypsäminen EIVÄT mielestäni ole fyysisen raskautensa vuoksi lasten töitä! viilaile sinä pilkkuja jos haluat.
- kukka
joka on ollut huonossa perheessä. sijaisisä oli väkivaltainen hitleri joka visko pitkin seiniä jos ei jotain tehnyt oikein, äiti taas oli ihana ja mukava, muttei uskaltanut laittaa yhtään miehelleen vastaan, alistui eikä puuttunut, onneksi kerroin biologiselle isälleni ja hän laittoi asiat eteenpäin ja pääsimme pois, nykyään asun isäni luona ja sijaisäiti ruotsissa ja sijaisisä on uusissa naimisissa ja hänellä on uudet lapset.
Vaikka te sijaisvanhemmat luulette olevanne jotain maailman pelastajia niin joukossanne on niin karseita mätämunia, että voisitte avata silmänne ja hyväksyä asian ja tehdä sille jotain, lopettakaa se ainainen kaunistelu ja kaiken epäily!- äidin sijainen myös
On turha luulla, että sijaisvanhemmat ovat jotain yli-ihmisiä. Aivan tavallisia ihmisiä, jotka tekevät myös virheitä ja ylilyöntejäkin.
Enkä ihmettele niitä, kun lapset nykyään ovat niin vaikeasti traumatisoituneet, apua lapsille vaikea saada, bioperheiden oikeudet ja kaikki muut jotka rasittavat kovasti.
Varmasti voimia olisi lapsille enemmän, jos kaikki turhat vaikeudet karsittaisiin pois ja annettaisiin sijaisperheiden elää normaalia perhe-elämää.
Tiedän kyllä senkin, että sijoitettu lapsi usein värittelee asioita liikaa. Kokee asiat vähän liian tramaattisesti. Tavallinen rajojen asettaminen sijaisperheessä koetaan hitlerimäiseltä vallan käytöltä. Tokihan se siltä tuntuu, kun tullaan niin rajattomista oloista. Bioperheessä on mahdollisesti tehty niin kuin lapsi on halunnut ja rajoja ei ole ollut.
Miettikääs sitä! - emäntä
tällä palstalle ei kannata kirjoittaa moitteita sijaisperheistä koska tosiaan saa sellaisen kasan vihakirjeitä niskaa.
Huonoja perheitä on vielä tänäpäivänä vaikka kuinka käydään Prideä y.m.
Meidän tuttavapiirissä on 4v. tyttö joka odotta muuttoa uuteen perheeseen. Tuleva perhe on hänelle jo neljäs....eli ei olla onnistuttu lapselle kunnon kotia vieläkään löytämään. - kukka
äidin sijainen myös kirjoitti:
On turha luulla, että sijaisvanhemmat ovat jotain yli-ihmisiä. Aivan tavallisia ihmisiä, jotka tekevät myös virheitä ja ylilyöntejäkin.
Enkä ihmettele niitä, kun lapset nykyään ovat niin vaikeasti traumatisoituneet, apua lapsille vaikea saada, bioperheiden oikeudet ja kaikki muut jotka rasittavat kovasti.
Varmasti voimia olisi lapsille enemmän, jos kaikki turhat vaikeudet karsittaisiin pois ja annettaisiin sijaisperheiden elää normaalia perhe-elämää.
Tiedän kyllä senkin, että sijoitettu lapsi usein värittelee asioita liikaa. Kokee asiat vähän liian tramaattisesti. Tavallinen rajojen asettaminen sijaisperheessä koetaan hitlerimäiseltä vallan käytöltä. Tokihan se siltä tuntuu, kun tullaan niin rajattomista oloista. Bioperheessä on mahdollisesti tehty niin kuin lapsi on halunnut ja rajoja ei ole ollut.
Miettikääs sitä!sun mielestä normaalia rajojen asettamista se kun lapsi ei halua syödä kalaa, joka tiedettiin jo lapsen perheeseen tulessa, no isä pakottaa syömään sen vaikka se aiheuttaa allergiaa ja kun lapsi ei uhkailusta ja huudosta huolimatta sitä syö hänet kirjaimellisesti kannetaan hiuksista omaan huoneeseen, joka muuten sijaitsi ylä kerrassa, tai onko normaalia, että lapsi piirteli sijais isän kynillä ja seurauksena sai remmillä selkäänsä, koska isän mielestä niihin puuväreihin ei olisi saanut koskea!!!!
Mikä helvetti tekee näistä normaalien rajojen asettamisen???
Jos sä kuvittelet olevas jotenkin tosi hyvä ihminen joka ei muuta tee kun ole parasta mahdollista lapsileen niin ole rauhassa, mutta älä tule lässyttämään siitä että lapsethan ne on niin hirveitä ei me aikuiset koskaan mitään, jotkut sijaisvanhemmat ovat silti tiesminkälaisia paskoja lastenhyväksi käyttäjiä, tiedän että joukossa on kunnon perheitäkin, koska veljeni oli sellaisessa, mun perhe vaan oli mitä oli ja sen kanssa on elettävä. Ei ne lapset tee siitä perheestä paskaa, sä otat tietoisen riskin kun otat jonkuntoisen lapsen itsellesi, sun on hyväksyttävä, että ongelmia voi tulla ja varmasti tuleekin, jos vaan ajattelet että sua sorretaan sijaisvanhempananiin sä teet aivan täysin väärää työtä ja toi ei todellakaan ole sun kutsumukses. - viivi
emäntä kirjoitti:
tällä palstalle ei kannata kirjoittaa moitteita sijaisperheistä koska tosiaan saa sellaisen kasan vihakirjeitä niskaa.
Huonoja perheitä on vielä tänäpäivänä vaikka kuinka käydään Prideä y.m.
Meidän tuttavapiirissä on 4v. tyttö joka odotta muuttoa uuteen perheeseen. Tuleva perhe on hänelle jo neljäs....eli ei olla onnistuttu lapselle kunnon kotia vieläkään löytämään.Meitä mahtuu tähän maailmaan, jotkut näyttävät ottaneen asiakseen syyttää lapsia, toiset sijaisvanhempia etc. Minulla ei ole tarvetta ylidramatisoida mitään, On toki totta että olen kertonut täällä vain negatiiviset seikat perheestä ja jättänyt pois hyvät puolet, mutta paljon olen asiaa miettinyt, eikä niitä hyviä muistoja sijaisperheestä käteen jäänyt, 10 VUODESTA, ei yhtään mitään. ehkä jonain päivänä, kun saan tämän "sodan" heitä vastaan käsiteltyä, muistan jotain hyvääkin, ehkä.
Yksi päivä hyvää menettää merkityksensä ja unohtuu, jos sitä seuraa kaksi päivää pahaa.
Kaikki se työ, minkä tein, kuinka paljon autoimme, kuinka paljon kättemme jälkeä sinne jäi navetan ja talon remontoinnista, kesämökin rakennuksesta, oli minusta niin turhaa. Kaiken sen teimme heille, mitään emme itsellemme saaneet, ei ole oikeutta hienoa kesämökkiä käyttää, ei talossa asua eikä lehmiä tarvitse enää hoitaa.
Minusta paistaa varmasti katkeruus, mutta haluaisin kuulla teiltä sijaisvanhemmilta, mitä sijaislapselle kuuluisi tapahtua maagisen 18-vuoden jälkeen? Lakkaako vastuunne heihin silloin, onko heidän muutettava pois vai pidättekö yhteyttä,annatteko jäädä, kannatteko huolta senkin jälkeen?
Kahta samanlaista sijais- eikä biologistakaan perhettä tuskin on, kaikkihan me yksilöitä olemme, on siis turhaa ykeistää kaikkia sijaisperheitä samanlaisiksi, pyydän anteeksi yleistystäni vihanpuuskassani alussa.
Minun olisi vain kerättävä rohkeuteni ja saattaa tämä asia eteenpäin, ilman kenenkään tukea sekin vain tuntuu raskaalta asialta ja mieltäni painaa, jos kuitenkin epäonnistun, jos minua ei uskota, jos minusta tuleekin se syntipukki.. mutta yrittänyttä ei (kai?) laiteta! - viivi
äidin sijainen myös kirjoitti:
On turha luulla, että sijaisvanhemmat ovat jotain yli-ihmisiä. Aivan tavallisia ihmisiä, jotka tekevät myös virheitä ja ylilyöntejäkin.
Enkä ihmettele niitä, kun lapset nykyään ovat niin vaikeasti traumatisoituneet, apua lapsille vaikea saada, bioperheiden oikeudet ja kaikki muut jotka rasittavat kovasti.
Varmasti voimia olisi lapsille enemmän, jos kaikki turhat vaikeudet karsittaisiin pois ja annettaisiin sijaisperheiden elää normaalia perhe-elämää.
Tiedän kyllä senkin, että sijoitettu lapsi usein värittelee asioita liikaa. Kokee asiat vähän liian tramaattisesti. Tavallinen rajojen asettaminen sijaisperheessä koetaan hitlerimäiseltä vallan käytöltä. Tokihan se siltä tuntuu, kun tullaan niin rajattomista oloista. Bioperheessä on mahdollisesti tehty niin kuin lapsi on halunnut ja rajoja ei ole ollut.
Miettikääs sitä!Hyökätä noin syyttelemään suoraan dramatisoinnista
tuntematta tapausta, tiedän tunteen, kiitos mm. kv1:lle, kuinka se voi satuttaa! sijaisvanhemmat tekevät arvokasta työtä ja ovat sydämen asialla, mutta toiset tuntuvat olevan kaikkea muuta! älkää alkako tekään syytellä suoraan sijaislapsen vilkasta mielikuvitusta, ehkä he todella puhuvat totta!? Kukka, voimia sinulle, "virtuualihalaus".. - kukka
viivi kirjoitti:
Hyökätä noin syyttelemään suoraan dramatisoinnista
tuntematta tapausta, tiedän tunteen, kiitos mm. kv1:lle, kuinka se voi satuttaa! sijaisvanhemmat tekevät arvokasta työtä ja ovat sydämen asialla, mutta toiset tuntuvat olevan kaikkea muuta! älkää alkako tekään syytellä suoraan sijaislapsen vilkasta mielikuvitusta, ehkä he todella puhuvat totta!? Kukka, voimia sinulle, "virtuualihalaus"..mua vaan vituttaa niin suunnattomasti kun toiset syyttävät lapsia kaikesta, mä todellakin tiedän että hyviä perheitä on, veikka oli sellasessa Heinolassa. Tällä hetkellä asun bioisilläni ja hänen uuden vaimon kanssa ja olen siis jo yli täysi-ikäinenkin, noh joka tapauksessa me olemme myös sijaisperhe :D mun toiselle veljelle(velipuolelle)...
- sijaismamma
viivi kirjoitti:
Meitä mahtuu tähän maailmaan, jotkut näyttävät ottaneen asiakseen syyttää lapsia, toiset sijaisvanhempia etc. Minulla ei ole tarvetta ylidramatisoida mitään, On toki totta että olen kertonut täällä vain negatiiviset seikat perheestä ja jättänyt pois hyvät puolet, mutta paljon olen asiaa miettinyt, eikä niitä hyviä muistoja sijaisperheestä käteen jäänyt, 10 VUODESTA, ei yhtään mitään. ehkä jonain päivänä, kun saan tämän "sodan" heitä vastaan käsiteltyä, muistan jotain hyvääkin, ehkä.
Yksi päivä hyvää menettää merkityksensä ja unohtuu, jos sitä seuraa kaksi päivää pahaa.
Kaikki se työ, minkä tein, kuinka paljon autoimme, kuinka paljon kättemme jälkeä sinne jäi navetan ja talon remontoinnista, kesämökin rakennuksesta, oli minusta niin turhaa. Kaiken sen teimme heille, mitään emme itsellemme saaneet, ei ole oikeutta hienoa kesämökkiä käyttää, ei talossa asua eikä lehmiä tarvitse enää hoitaa.
Minusta paistaa varmasti katkeruus, mutta haluaisin kuulla teiltä sijaisvanhemmilta, mitä sijaislapselle kuuluisi tapahtua maagisen 18-vuoden jälkeen? Lakkaako vastuunne heihin silloin, onko heidän muutettava pois vai pidättekö yhteyttä,annatteko jäädä, kannatteko huolta senkin jälkeen?
Kahta samanlaista sijais- eikä biologistakaan perhettä tuskin on, kaikkihan me yksilöitä olemme, on siis turhaa ykeistää kaikkia sijaisperheitä samanlaisiksi, pyydän anteeksi yleistystäni vihanpuuskassani alussa.
Minun olisi vain kerättävä rohkeuteni ja saattaa tämä asia eteenpäin, ilman kenenkään tukea sekin vain tuntuu raskaalta asialta ja mieltäni painaa, jos kuitenkin epäonnistun, jos minua ei uskota, jos minusta tuleekin se syntipukki.. mutta yrittänyttä ei (kai?) laiteta!Olen seurannut tätä viestiketjua. Kuullostaa todella kurjalta noi sun kirjoitukset! Pahalta tuntuu. Itse sijaisäitinä varmasti teen välillä väärinkin ja syyttä hermostun, mutta koska tapoihini ei kuulu fyysinen eikä myöskään psyykkinen väkivalta, kiukun saatan purkaa huutamalla. Sitten kyllä anteeksi pyydellen kun kiukku on laantunut ja lapselle selitän, syyn miksi olen suuttunut.
Mutta kuten viesteistäkin on käynyt ilmi, meitä on niin monta tyyppiä sijaisvanhempaa, kuin meitä on lukumäärältä. ;) Toivottavaa on, että ei mitään vastaavaa kenellekään kävisi, kuin sinulle on käynyt! Toivottavasti laitat asiaa eteenpäin ja sijaisperheesi joutuu teoistaan vastuuseen.
Kyselit tuossa viestissäsi, että mitä sitten kun lapsi täyttää 18v. Meillä lapsi jatkaa edelleen lapsena meille! Toivottavasti hän on jossakin opiskelemassa, lukiossa, minne hän nyt sitten tähtääkään. Mielelläni en vielä niin nuorena kotoota haluaisi häntä päästää ;) mutta saas nähdä mitkä ovat hänen suunnitelmansa sitten. Toivomme, että hänet voidaan adoptoida meille sitten kun hän täyttää tuon maagisen 18v. sitten hänellä on ihan lain mukaiset oikeudet meidän perheeseen. Vaikkakin nyt jo pidämme häntä aivan tasavertaisena perheen jäsenenä.
Huolta varmasti kannetaan hänestä aina. Ja kuten totesin, kotiin hän saa jäädä niin kauaksi aikaa, kun haluaa. Sitten kolmenkympin tienoilla voidaan jo vähän kannustaa omaan asuntoon ;) jos vielä kotona niin viihtyy...
Ei sijaisvanhemmuus meistä yhtään parempia vanhempia tee! Olemme kaikki erehtyväisiä ja inhimillisiä. Mitään yli-ihmisiä me ei onneksi olla :) sitä ei meiltä kukaan odota. Niin ei meidän itsemmekään pitäisi odottaa sitä itseltämme.
Hyvää loppukesää sinulle! - äiti myös
äidin sijainen myös kirjoitti:
On turha luulla, että sijaisvanhemmat ovat jotain yli-ihmisiä. Aivan tavallisia ihmisiä, jotka tekevät myös virheitä ja ylilyöntejäkin.
Enkä ihmettele niitä, kun lapset nykyään ovat niin vaikeasti traumatisoituneet, apua lapsille vaikea saada, bioperheiden oikeudet ja kaikki muut jotka rasittavat kovasti.
Varmasti voimia olisi lapsille enemmän, jos kaikki turhat vaikeudet karsittaisiin pois ja annettaisiin sijaisperheiden elää normaalia perhe-elämää.
Tiedän kyllä senkin, että sijoitettu lapsi usein värittelee asioita liikaa. Kokee asiat vähän liian tramaattisesti. Tavallinen rajojen asettaminen sijaisperheessä koetaan hitlerimäiseltä vallan käytöltä. Tokihan se siltä tuntuu, kun tullaan niin rajattomista oloista. Bioperheessä on mahdollisesti tehty niin kuin lapsi on halunnut ja rajoja ei ole ollut.
Miettikääs sitä!Kuvittelitko, että sijaisvanhemmat ovat maksullisia adoptiovanhempia? Mistä kuvittelit, että sinulle maksetaan palkka? Miten voit väittää, että lapselle on haitaksi ylläpitää edes jonkinlaisia suhteita sukulaisiinsa, jotka kaltaisistasi hyväntekijöistä huolimatta ovat lapsen läheisiä hänen lopun ikäänsä?
- äiti 2
viivi kirjoitti:
Meitä mahtuu tähän maailmaan, jotkut näyttävät ottaneen asiakseen syyttää lapsia, toiset sijaisvanhempia etc. Minulla ei ole tarvetta ylidramatisoida mitään, On toki totta että olen kertonut täällä vain negatiiviset seikat perheestä ja jättänyt pois hyvät puolet, mutta paljon olen asiaa miettinyt, eikä niitä hyviä muistoja sijaisperheestä käteen jäänyt, 10 VUODESTA, ei yhtään mitään. ehkä jonain päivänä, kun saan tämän "sodan" heitä vastaan käsiteltyä, muistan jotain hyvääkin, ehkä.
Yksi päivä hyvää menettää merkityksensä ja unohtuu, jos sitä seuraa kaksi päivää pahaa.
Kaikki se työ, minkä tein, kuinka paljon autoimme, kuinka paljon kättemme jälkeä sinne jäi navetan ja talon remontoinnista, kesämökin rakennuksesta, oli minusta niin turhaa. Kaiken sen teimme heille, mitään emme itsellemme saaneet, ei ole oikeutta hienoa kesämökkiä käyttää, ei talossa asua eikä lehmiä tarvitse enää hoitaa.
Minusta paistaa varmasti katkeruus, mutta haluaisin kuulla teiltä sijaisvanhemmilta, mitä sijaislapselle kuuluisi tapahtua maagisen 18-vuoden jälkeen? Lakkaako vastuunne heihin silloin, onko heidän muutettava pois vai pidättekö yhteyttä,annatteko jäädä, kannatteko huolta senkin jälkeen?
Kahta samanlaista sijais- eikä biologistakaan perhettä tuskin on, kaikkihan me yksilöitä olemme, on siis turhaa ykeistää kaikkia sijaisperheitä samanlaisiksi, pyydän anteeksi yleistystäni vihanpuuskassani alussa.
Minun olisi vain kerättävä rohkeuteni ja saattaa tämä asia eteenpäin, ilman kenenkään tukea sekin vain tuntuu raskaalta asialta ja mieltäni painaa, jos kuitenkin epäonnistun, jos minua ei uskota, jos minusta tuleekin se syntipukki.. mutta yrittänyttä ei (kai?) laiteta!Luepa Eva Aminofin kirja "Lapsen parhaaksi" Se on ruotsalainen versio sijaisperheistä. Aika hurjaa touhua. En epäile, etteikö samantyylisiä asioita tapahtuisi täälläkin. Syyllisiä vain haetaan aina jostain muualta kuin sijaisperheestä.
- Minä
äiti 2 kirjoitti:
Luepa Eva Aminofin kirja "Lapsen parhaaksi" Se on ruotsalainen versio sijaisperheistä. Aika hurjaa touhua. En epäile, etteikö samantyylisiä asioita tapahtuisi täälläkin. Syyllisiä vain haetaan aina jostain muualta kuin sijaisperheestä.
Oma isäni on ollut lapsena kasvattina(montakymmentä vuotta sitten). Hän ei ole kokemuksistaan kertonut kuin oikeastaan vähän äidilleni. Sen tiedän, että hänellä on ollut siellä todella paha olla. Ehkäpä näiden kokemusten vuoksi hän sairastui henkisesti minun ollessani lapsi. Eipä hän muutenkaan ollut mikään loistoisukki...
Sinuna hakeutuisin terapiaan. Mielenterveyttään kannattaa ja pitää hoitaa. Itse olen siis ollut sijaiskärsijänä isäni lapsuuden kokemuksille(ainakin näin koen) ja terapiaan itsekin suuntaamassa. Haluan, että sukupolvien kärsimysketju katkeaa, eivätkä minun tulevat lapseni joudu kärsimään minun pahasta olostani. - viivi
sijaismamma kirjoitti:
Olen seurannut tätä viestiketjua. Kuullostaa todella kurjalta noi sun kirjoitukset! Pahalta tuntuu. Itse sijaisäitinä varmasti teen välillä väärinkin ja syyttä hermostun, mutta koska tapoihini ei kuulu fyysinen eikä myöskään psyykkinen väkivalta, kiukun saatan purkaa huutamalla. Sitten kyllä anteeksi pyydellen kun kiukku on laantunut ja lapselle selitän, syyn miksi olen suuttunut.
Mutta kuten viesteistäkin on käynyt ilmi, meitä on niin monta tyyppiä sijaisvanhempaa, kuin meitä on lukumäärältä. ;) Toivottavaa on, että ei mitään vastaavaa kenellekään kävisi, kuin sinulle on käynyt! Toivottavasti laitat asiaa eteenpäin ja sijaisperheesi joutuu teoistaan vastuuseen.
Kyselit tuossa viestissäsi, että mitä sitten kun lapsi täyttää 18v. Meillä lapsi jatkaa edelleen lapsena meille! Toivottavasti hän on jossakin opiskelemassa, lukiossa, minne hän nyt sitten tähtääkään. Mielelläni en vielä niin nuorena kotoota haluaisi häntä päästää ;) mutta saas nähdä mitkä ovat hänen suunnitelmansa sitten. Toivomme, että hänet voidaan adoptoida meille sitten kun hän täyttää tuon maagisen 18v. sitten hänellä on ihan lain mukaiset oikeudet meidän perheeseen. Vaikkakin nyt jo pidämme häntä aivan tasavertaisena perheen jäsenenä.
Huolta varmasti kannetaan hänestä aina. Ja kuten totesin, kotiin hän saa jäädä niin kauaksi aikaa, kun haluaa. Sitten kolmenkympin tienoilla voidaan jo vähän kannustaa omaan asuntoon ;) jos vielä kotona niin viihtyy...
Ei sijaisvanhemmuus meistä yhtään parempia vanhempia tee! Olemme kaikki erehtyväisiä ja inhimillisiä. Mitään yli-ihmisiä me ei onneksi olla :) sitä ei meiltä kukaan odota. Niin ei meidän itsemmekään pitäisi odottaa sitä itseltämme.
Hyvää loppukesää sinulle!Siajislapsillasi/lapsella kun luotasi saanut kodin, ihanaa huomata että on vielä ihmisiä joilla on sydän paikallaan! Hieman surettaakin, miksei minulla käynyt yhtä hyvä tuuri..=(
16-vuotiaana, ennen kuin sijaiskodista karkasin, yritin saada sosiaalityöntekijääni saamaan minulle toista sijaiskotia, mutta olin kuulemma "liian vanha", eikä minulle olisi enää perhettä löytynyt. Ehdotin myös pääsyä lastenkotiin, nuorisokotiin, minne tahansa, mutta ei käynyt päinsä. Nyt ajatellen vikaa oli minusta tuossa sos.toimen työntekijässäkin, hän oli eläköitymisiässä oleva rouva,nyt kai jo eläkkeellä, ja ajatusmaailmakin oli jäänyt kai vuosikymmenien päähän, hän oli vain sitä mieltä että minun piti tyytyä siihen mitä oli("sinulla on katto päällä, älä valita).
Niin nyt sitä haahuilen yksin tässä maailmassa, joku tukiperhe olisi ollut ja on yhä unelmieni täyttymys, mutta kukapa sellaiseksi enää muuttuisi.
Mutta toivon sydämestäni onnea sinulle ja perheellesi, ja voimia jaksaa niin hyvässä kuin pahassakin!! - viivi
Minä kirjoitti:
Oma isäni on ollut lapsena kasvattina(montakymmentä vuotta sitten). Hän ei ole kokemuksistaan kertonut kuin oikeastaan vähän äidilleni. Sen tiedän, että hänellä on ollut siellä todella paha olla. Ehkäpä näiden kokemusten vuoksi hän sairastui henkisesti minun ollessani lapsi. Eipä hän muutenkaan ollut mikään loistoisukki...
Sinuna hakeutuisin terapiaan. Mielenterveyttään kannattaa ja pitää hoitaa. Itse olen siis ollut sijaiskärsijänä isäni lapsuuden kokemuksille(ainakin näin koen) ja terapiaan itsekin suuntaamassa. Haluan, että sukupolvien kärsimysketju katkeaa, eivätkä minun tulevat lapseni joudu kärsimään minun pahasta olostani.Toivon kaikkea hyvää.. Minun tapani päästä yli tästä on tehdä nyt asiat ilmi. On väärin, että kärsin tästä kai lopun ikääni, kun he nauttivat elämästään kuin mitään ei ollisi tapahtunut.. Vaikka pelottaakin, kuinka tässä käy.. Kieltämättä tuntuisi hyvältä puhua jonkun kanssa. kynnys terapiaan menemiseen on korkealla, ei kai sitä halua myöntää olevansa sen tarpeessa.. mutta katsotaam miten käy, ilmoittelen täällä kun juttu edistyy.
Otin yht. pelastakaa lapset ry:lle, olivat lomilla ja jutun käsittely alkaa elokuussa..
- Sioitettu myös
Voi juku Viivi...kirjoituksesi sai oman sioitukseni mieleen ja kyyneleet silmiin. Vaikka mitään noin hirveää en kokenutkaan, niin silti...en voi käsittää miten sosku voi sellaiseen paikkaan pistää ja olla uskomatta, kun kertoo, että pariin kuukauteen ei ole ruokapöytään asiaa ollut ja salaa on pitänyt kavereille karata syömään...tai että siaisäiti vihaa yli kaiken ja haluaa sinut pois.
Minä olin jo teini-iässä kun meidät sioiteettiin perheeseen. Vaikea likka olin, en kiellä, mutta lapsi viellä kuitenkin...13-vuotias. Mukana tulivat veljet, 7 ja 10 ikäiset ja heidäthän siaisäiti halusi, ei minua, mutta joutui ottamaan, kun ei voinut sanoa, että ei tahdo soksuille vaan suureen ääneen vakuutti, että minut myös, minulle sanoi että en ole tervetullut. Mutta ei olisi tullut mieleenkään jättää veljiäni, ainoaa perhettäni ja ängin mukaan. En kadu, mutta...
Tottakai meillä aiheutti vaikeuksia se, että normaaleja kodintöitä emme olleet tottuneet tekemään ja se aiheutti kränää. Olimme villejä eikä meillä ollut tapoja. Olimme varmasti vaikeita, mutta silti. Ei siaisperheen äidillä ollut oikeutta kohdella niin kuin kohteli.
Meillä oli lupa syödä jääkaapista jos nälkä yllätti tai kaapista. Niinkuin lasten kodissakin. Leipää sai ottaa. Muistan vielläkin, kun siaisäiti tähän luvan antoi ja sanoi, että syödä sai, jos nälkä tulee. Mutta kun sen teimme, me varastimme ja olimme varkaita. Vaikka siis lupa oli, sitä ei saanut tehdä. Jos söit, syytettiin varastamisesta.
Erään automatkan muistan hyvin, kun olimme kaupunkiin menossa ostoksille tai konserttiin. Siaisäiti oli silloin hyvin mukava ja jutteli kanssani ja silloin ajattelin, että hänhän on välillä ihan ihmismäinenkin. Rupattelimme niitä näitä, kunnes siaisäiti pyysi minua puhumaan veljilleni, me juomme liikaa maitoa ja kulutamme liikaa ja hän tahtoi, että kieltäisin veljiäni juomasta maitoa niin paljon...
Mansikka maalta ei vessaan olisi saanut tulla, vaan tarpeet olisi pitänyt tehdä metsään ja pehva pestä järvessä...eipä nyt mikään iso juttu ollut, mutta meille kaupunkilaisille kyllä...ja siihen en suostunut.
Siaisäiti myös pompotti usein ja aiheutti riitaa muiden perheen jäsenten kanssa, lähinnä siaisisän kanssa, kun siais isä käski toista ja siaisäiti ei antanut niin tehdä. Yksitapaus muistuu mieleen, kun olimme metsään lähdössä ja siaisisä käski pukemaan vljeni haalarin päälle, mutta siaisäiti kielsi, joten vaihdoin toiset vaatteet. Siaisisä kun huomasi niin käski uudestaan pukemaan veljeni haalarin ja siaisäiti taas kiukkuisena, että en saa sitä pukea. Kun jälleen vaihdoin vaatteet ja siaisisä tämän huomasi niin hän hermostui minulle, että miksi en usko, kun kunnolla pitää pukea, jotta haalari päälle ja että on kiire, kun metsästys seurueen muut jäsenet jo odottivat meitä. Kun tähän sanoin, että siaisäiti ei anna haalaria laittaa päälle, niin siaisäiti väitti minun valehtelevan ja sanoi, että ei ole näin tehnyt. Onneksi tällä kertaa oma veljeni oli tilanteen nähnyt ja kuullut, sekä perheen omat lapset. Näin ollen en sillä kertaa syitä saanut, vaan menivät sinne minne kuuluivat.
Myös siivous oli asia, jossa siaisäitiä ei voinut miellyttää. Pahin muisto tästä oli, kun veljeni oli siivonnut ja pyyhkinyt pölyt ja siaisäiti käski tekemään läksyt. Teimme läksyjä ja veljeni käytti kumia ja pyyhki kumituksen jäljet pöydälle. Kun Siaisäiti näki nämä kuminpalat pöydällä raivostui hän, että veljeni ei ollut pölyjä pyyhkinyt ja töni veljeni alakertaa rättiä hakemaan, niin että tämä meinasi lentää raput alas. Ikävin tämä oli siksi, että oli todella sydäntäraastavaa nähdä veljeni pahoittunut mieli, kun siaisäiti sätti ja soimasi häntä ja väitti valehtelijaksi ja miltein tuuppasi raput alas kiukuspäissään.
Tämän lisäksi siasiperheen äiti osasi olla tavattoman ilkeä. Hän mummuassa sanoi näin "Tiedän kyllä mitä siellä kylillä teet, niin on mustikkaa ja käpyjä selkään tarttunut metsästä" vihjasi siis, että kävin jakelemassa kylän pojille. Kun puolustauduin olleeni naapurissa kylässä, sai vastauksesi "Juu, juu, kyllä mie tiiän mitä siellä naapurissa "kyläillessä" Tehdään"
Kun koskemattomuuttani loukkasi eräs poika meidän luokalta ja vihdoin rohkaistun tästä kertomaan rehtorille, kommentoi siaisperheen äiti tapausta sillä, että kävin vain tissejäni ja hiuksiani rehtorille näyttämässä jne.jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olin silloin 13-vuotias, kehittyvä nuori ja nämä sutkautukset olivat todella loukkavia häneltä.
Vielläkin tulee pahamieli, kun mietin miten häneltä hain hyväksyntää ja miten loukkavasti hän yritti painaa minua maahan. Kun leivoin ja leivokset epäonnituivat sain kommentiksi, että ovat leivokset ihan tekijänsä näköisiä- Ammatin valintaan hän totesi, että kokkikouluun minun on mentävä, ei minusta muuhun ole.
Hänen elämästään tein kuulema helvetin (paljon mahdollista) ja käänisn koko kylän häntä vastaan?!
Pelottavin kokemus oli, kun hän lähetti minut kotikaupunkiin ja sanoi, että eivät siaisisän kanssa tahdo, että palaan takaisin, jotta saan luvan etsiä itselleni uuden asuin paikan. Tuolloin olin 14-vuotias. Vanhempani eikä kukaan tienyt, että olin tulossa. Sillä lomalla en edes vanhempiani tavoittanut ja lastenkotiin jonne soitin ei minua uskottu, kun hätäpäissäni sinne soitin ja kysyin mitä teen, kun eivät takaisin minua enään tahdo. Sanoivat väärinkäsitykseksi.
Sosiaalityöntekijäni ei edes uskonut minua, kun sanoin, että siaisperheen äiti haluaa minut pois heiltä. kaikille kun siaisäiti kehui minua maasta taivaaseen ja sanoi, ettei ymmärrä miksi tahdon pois ja epäili että syynä oli poika, jonka olin kotilomalla tavannut. Ja niin kaikki luulivat.
Itse muistan, miten mietin, että jos en pois siletä pääse, niin hukuttaudun järveen, etten enään kestä.
Viimeisinä kuukausina minulla ei ollut asiaa ruokapäytään enkä saanut juoda kahvia tai syödä, en siaisäidin ollessa paikalla. Silloin elin lähinnä omassa huoneessa enkä tullut sieltä pois, jos siaisäiti oli kotona. Kun siaisäiti oli paikan päällä, en puhunut enkä nauranut. Jos keskustelin jonkun kanssa, loppui se kun veitsellä leikaten, kun siaisäiti tuli paikan päälle, sillä jostain olisi siaisäiti saanut ilkkumisen aihetta.
Surullista hommassa oli se, että siaisäiti sai veljenikin ilkkumaan minua ja haukkumaan ja se teki ehkä kaikkein kipeintä, vaikka toki silloin itse tajusin, että kyseessä oli vain se, että he pitivät niin paljon perheestä ja halusivat olla siaisäidille mieliksi. Ja veljilleni siaisäiti olikin todella hyvä...kunnes muutin pois.
Kun muutin pois, ongelmat siellä eivät todellakaan lakanneet, vaan siirtyivät. Nyt tappelu siirtyi vanhemman veljen ja siaisäidin välille. Ja hyvin pian vanhempi veljistäni olisi tahtonut muuttaa pois...hänen elämänsä kävi ihan mahdottomaksi. Ja elämä siellä meni siihen mallille, että veljeni muuttivatkin n. vuoden päästä perässäni pois. Siaisäiti tosin toivoi, että nuorin olisi saanut jäädä, mutta onneksi sossu ei siihen suostunut. Tässä vaiheessa omat juttuni alkoivat kuulostaa sossun korvissa ihan uskottavilta ja hän uskoikin, että en ihan satuja kertonut omasta olostani, siellä asuessani.
Sen verran sanon tästä perheestä, että eivät he pahoja olleet ja siais isä oli täysi kymppi! Niin rehtiä ja mukavaa miestä en ole kovin usein tavannut. Kyllä hän osasi ärähtää, mutta aiheesta ja vaikka me mutisimme vastalauseita joihinkin komentoihin, niin tottelimme lopulta...yleinsä heti...joskus känkkäränkkäsimme hetken, mutta koskaan emme ajatelleet että hän oli tyhmä tai muuta vastaavaa, vaan jokainen meistä lapsista rakasti ja kunnioitti siaisperheen isää. Ja olemme yhteyttäkin häneen pitäneet silloin tällöin. Eikä siaisäitikään varmasti paha ollut. Ehkä me olimme vaan vaikeampi tapaus kun hän odotti ja itseni kohdalla pettymykseksi osoittautui varmaan se, että en ollut halukas muotoutumaan siihen muottiin johon hän minua yritti saada. En ollut musiikillisesti lahjakas tai tykännyt käsitöistä tai ollut taiteellisesti lahjakas tms.
Tästä perheestä minä muutin nuorisokotiin, mutta veljeni seuraavaan perheeseen ja vielä pahempaan. Tässä perheessä rahastettiin ilmeisesti lapsilla. Sioitettuja lapsia oli monta ja ongelmia syntyi, kun ei ollut perheellä resursseja eikä tainut olla tahtoakaan. Keittiö oli lukossa ja ei ollut epätavallista, että nuorin veljistä soitti illalla nälissään kotiin, että ei ole ketään kotona ja keittiö lukossa ja hänellä nälkä. Samoin alkoi nuorimman yökastelu...joten vikaa oli jossain. Perhe myös passitti vanhemman veljeni yksiöön asumaan. Vuokrasivat hänelle oman yksiön ja pistivät sinne 15-vuotiaan ysiluokkalaisen, kun eivät pärjänneet. Muutenkin touhu oli tosi outoa ja veljet valittivat perheestä.
No, lopulta kaikki kävi ihan hyvin..ainakin nuorimman osalta. Hän pääsi ihanaan perheeseen, joka kantaa huolta veljestäni vielläkin, vaikka on jo täysi-ikäinen ja ovat olleet hänen tukenaan, vaikka on ollut ihan mielettömän vaikea mm. huume ym ongelmien kanssa, mutta ovat silti jaksaneet hoitaa kuin omaansa. Ja pakko nostaa hattua heille, sillä heidän ei todellakaan olisi ollut pakko niin paljoa tehdä, mutta ovat silti tehneet eivätkä hylänneet veljeäni, joka varmasti on sen elämänsä suurimmaksi taakaksi saanut...hylkäämisen tunteen. Hän on ollut 3-vuotias, kun huostaanotettiin ja joutui täysin erilleen meistä.
Niinhän se on, että kaikista ei siaisvanhemmiksi ole ja niiden perheiden olisi parempi olla ottamatta siaislapsia.
Itse olen muutamia perheitä tavannut, jotka ovat ko. asiaa miettineet ja molempia neuvonut miettimään tarkaan, sillä lapset ovat todellakin ongelmallisia ja lapsien lisäksi tulee mukaan vanhemmat, joita lapset yleinsä palvovat ja rakastavat, olivat nämä miten huonoja tahansa ja siihen täytyy ostata ja voida suhtautua ilman, että lapsi joutuu kärsimään.
Ja täytyy sanoa, että nämä perheet ovat olleet sellaisia, joihin lapsia ei todellakaan olisi saanut sioittaa, vaikka kuinka olisivat lapsia halunneet tai perheistä pula.
Ainakaan omia lapsiani en heille jättäisi mistään hinnasta. Ja onneksi eivät ole hommaan sitten ryhtyneetkään.
Toivoisn , että jokainen siaisvanhemmaksi aikova miettisi todella tarkkaan riittääkö omat resurssit hommaan, sillä se mieli paha mitä siaisvanhemmat homman epäonnistumisesta saavat ei ole mitään verrattuna siihen, millaiset arvet se saattaa jättää sioituslapseen.
Kun jo lastenkodin tätinä on rankkaa niin miten rankkaa onkaan tehdä työtä 24h, ilman viikonloppu vapaita ja kesälomia..- ex-sijaisäiti
on hyvä, kun pystyt miettimään omaa sijoitustasi näin rakentavasti. En epäile sinun tarinaasi, niin surullinen kuin se onkin.
Olet oikeassa, että ihmisten pitää tarkkaan harkita ennenkuin alkaa sijaisvanhemmiksi. Kuitenkaan se ei silti aina onnistu. Minä en koskaan päässyt entisen sijaislapseni kanssa samalle aaltopituudelle, vaikka halusin. Halusin rakastaa häntä, mutta en pystynyt. Olen tullut siihen tulokseen, että kun sijaisvanhemmat ja lapsi eivät ole biologisesti sukua, voi joskus käydä niin että ihmiset vain ovat liian kaukana toisistaan. Yhteistä säveltä ei löydy.
En minäkään silti pidä itseäni pahana ihmisenä. Tulen kuitenkin hyvin toimeen yleensä ihmisten kanssa, minulla on läheinen suhde perheeseeni, sukuuni ja minulla on ystäviä.
Katso elämää eteenpäin ja koeta nähdä siellä valoa! Hyvää jatkoa! - Zelda
ex-sijaisäiti kirjoitti:
on hyvä, kun pystyt miettimään omaa sijoitustasi näin rakentavasti. En epäile sinun tarinaasi, niin surullinen kuin se onkin.
Olet oikeassa, että ihmisten pitää tarkkaan harkita ennenkuin alkaa sijaisvanhemmiksi. Kuitenkaan se ei silti aina onnistu. Minä en koskaan päässyt entisen sijaislapseni kanssa samalle aaltopituudelle, vaikka halusin. Halusin rakastaa häntä, mutta en pystynyt. Olen tullut siihen tulokseen, että kun sijaisvanhemmat ja lapsi eivät ole biologisesti sukua, voi joskus käydä niin että ihmiset vain ovat liian kaukana toisistaan. Yhteistä säveltä ei löydy.
En minäkään silti pidä itseäni pahana ihmisenä. Tulen kuitenkin hyvin toimeen yleensä ihmisten kanssa, minulla on läheinen suhde perheeseeni, sukuuni ja minulla on ystäviä.
Katso elämää eteenpäin ja koeta nähdä siellä valoa! Hyvää jatkoa!että kun ei ollabiologist sukua niin ei sen takia ihan synkkaa. Aiuisena pystyn nyt asiallisesti yhyehkt ajat hyvin hänen kanssaan toimimaan, mutta pitkän tapaamisen aikana saamme kyllä riidan aikaiseksi.
- ex-sijaisäiti
Zelda kirjoitti:
että kun ei ollabiologist sukua niin ei sen takia ihan synkkaa. Aiuisena pystyn nyt asiallisesti yhyehkt ajat hyvin hänen kanssaan toimimaan, mutta pitkän tapaamisen aikana saamme kyllä riidan aikaiseksi.
Minulle ei ollut helppo päätös luopua sijaislapsesta. Olen murehtinut paljon asiaa pari vuotta ja kärsinyt masennuksesta. Ehkä se on ollut oikein minulle, kun en kerran pystynyt toimimaan sijaisäitinä. Minusta vain oli oikea ratkaisu antaa sijaislapselle uusi mahdollisuus hyvään suhteeseen sijaisäidin kanssa.
Pidän edelleen yhteyttä entiseen sijaislapseeni, en aiokaan hylätä häntä. Meillä on nyt mielestäni aika hyvä suhde, emme riitele tavatessa. - sijoitettu myös
ex-sijaisäiti kirjoitti:
Minulle ei ollut helppo päätös luopua sijaislapsesta. Olen murehtinut paljon asiaa pari vuotta ja kärsinyt masennuksesta. Ehkä se on ollut oikein minulle, kun en kerran pystynyt toimimaan sijaisäitinä. Minusta vain oli oikea ratkaisu antaa sijaislapselle uusi mahdollisuus hyvään suhteeseen sijaisäidin kanssa.
Pidän edelleen yhteyttä entiseen sijaislapseeni, en aiokaan hylätä häntä. Meillä on nyt mielestäni aika hyvä suhde, emme riitele tavatessa.Hei!
Tarkoitukseni ei ollut omalla tarinallani syyllistää perheitä joissa henkilökemia ei pelaa ja osataan asiat hoitaa fiksusti ja rakentavasti. Ja on hienoa, että pidät yhteyttä siaislapseesi, se todella markitsee paljon, meille sioitetuillekkin. Esimerkiksi oman siaisisäni yhteydenotot lämmittävät.
Mutta siaisäitini kanssa ei näin ollut. Voin väittää, että hän vihasi ja vihaa minua. Ei hän pitänyt yhteyttä. Rippijuhliinikin ilmestyi vain siaisisäni veljieni kanssa. Ja siaisäidin kommentit minusta sioituksen loputtuakkaan veljilleni eivät todellakaan olleet mitenkään mieltä ylentäviä, lähinnä haukkumista ja lyttäämistä saavutuksistani tms.
Tsemppiä sinulle ja uskon, että et ole vaurioita lapseen saanut. Hän tietää, että välität hänestä, vaikka asiat eivät menneetkään niin kuin piti ja varmasti ymmärtää, että olet toiminut hänen parhaakseen. Jos ei nyt, niin myöhemmin sitten.
Ei se sinusta huona tai pahaa ihmistä tee, että et kyennytkään olemaan siaislapsellesi sijaisäiti. Ei itseäni em. siaisperheen purku millään tavoin traumatiosinut tai saanut pahaamieltä, vaan siaisäidin toiminta, joka ei kyllä omastamielestäni ollut fiksun aikuisen toimintaa. Esimerkiksi purkua hän vaikeutti itse valehtelemalla sosulle, että ei missään nimessä halua luopua minusta ja että hänestä on ikävää, että haluan pois. Kun minulle hän taas huusi naama punaisena, että "painu helvettiin täältä tekemästä meidän elämästä helvetin. Soitat sinne sosiaaliin ja sanot että haluat pois!", mutta sossuhan yritti sitten vitkuttaa, kun tuntui, että kyseessä oli vain teinin päähänpisto tai "pieni" takapakki sioituksessa. Tästä syystä sain itse tapella, että pääsin pois.
Jälkikäteen kuulin viellä siaisisän ihmetelleen, että miksi minä heiltä lähdin. Sinänsä fiksusti oli siasiäitini homman hoitanut, sillä meidän ottaessa yhteen tai hänen puhuessaan minulle näistä jutuista ei kukaan muu ollut kuulemassa. Näin hän säilytti kasvonsa kaikkien edessä...ainakin omastamielestään.
Mukavaa syksyä sinulle ja toivottavasti masennuksesi helpottaa!
- Toinen sijoitettu
Olen aina tiennyt sijaisperheiden ja muiden vastaavissa töissä olevien pitävän yhtä, mutta olen järkyttynyt täällä lukemistani vastauksista.
Olen ylpeä niistä ihmisistä, jotka kokevat myötätunoa ja halua tukea kovia kokenutta.
Mutta ne ihmiset, jotka tuntematta ihmista arvostelevat kirjoitusta, haukkuvat ja epäilevät valehtelijaksi, mitä teidän päässänne liikkuu? Jo huostaanoton ikävistä puolista kärsinyt lytätään lyttyyn.. Hävetkää!
Itse ole ollut tilanteessa, jossa olen ala-aste ikäisenä joutunut elämään huonossa sijaisperheessä, ja vaikka sitä kestikin vajaa pari vuotta, itsetuntoni kärsi siitä eniten. Kun yritin kertoa totuutta, sijaisvanhemmat leimasivat minut valehtelijaksi, ja uhkailivat kunnes en enää uskaltanut kertoa totuutta kuin läheisilleni, joita tapasin liian harvoin. Myöhemmin, yrittäessäni kertoa tapahtumia perhekodin vanhemmille, he pitivät entisten sijaisvanhempien puolia, olivathan he olleet samassa koulutuksessa.
Se, että otatte huostaanne vähäosaisen lapsen, ei tee teistä täydellisiä pyhimyksiä. Ilmeisesti monellakaan teistä ei ole riittävästi empatiaa ja ymmärrystä sen työn tekemiseen.
Näistä asioista vaikeneminen ei auta, se antaa vain huonoille sijaisvanhemmille lisää voimaa ja aikaa toimia ihmiselämiä tuhoavasti.- Äiti minäkin
Mielestäni nykyisin aivan turhaan vähätellään lasten valituksia sijaisperheistä. Kaikki, mitä lapset kertovat kotoa on totta, mutta mitä he kertovat sijaisperheistä, on valhetta.
Odotan todella, että nämä sijaislapset aikuistuvat. Silloin heidän sanomisiaan ei enää voida ohittaa ja totuus monesta sijaisperheestä selviää.
- Sijaisäiti (alkuperäinen)
Hei Viivi!
Ei ole Sinun kohtalosi ja veljesi elämä ollut ihmisarvoista, toivottavasti olet pistänyt ja saanut asian vireille.
On kamalaa, kun lapsi joka on kokenut kovia, saa perheekseen tuollaisen perheen, hyi kun mua inhottaa, olemme 25-vuotta toimineet sijaiskotina ja rupesin oikein miettimään, anteeksi omahyväisyyteni, mutta meillä lapset saavat ihmisarvoisen ja tasavertaisen kasvatuksen, tosin olen tiukka, koska isäntämme" paapoisi lapset, se tiukkuus tarkoittaa, että lapset saavat turvallisen "kasvualustan".
Meillä ekalapsetkin käyvät aina meillä ja me ollaan jo isovanhempia, heidän lapsille.
Minä tiedän, myös tapauksia, joissa on otettu lapsi tai useampia ja sitte heillä teetetään työtä, joka ei kuuluisi minun mielestä heille.
Meilläkin nuoret tekee kyllä, mutta esim. marjoja jos poimivat, niin me maksetaan siitä heille, jos he tekevät jotain pientä, niin aina annetaan rahaa, eli saavat ostaa sitte itselle jotain.
Tosin se raha ei ole se pääasia, onhan se hyvä jos lapsi oppii tekemään ns. normaaliaskareita, ettei sitte isoon maailmaan mennessä mene sormi suuhun.
Olisi mukava jutella sun kanssa, tai vaikka tuolla chatissa kirjoitella, kun sovittas nimimerkit ja paikat??
Minä sanon kaikki asiat suoraan ja totuudenmukaisesti ja vaadin sitä myös lapsilta.
Tuo Sinun kirjoituksesi tuntui jotenkin niin aidolta, koska maalla monesti otetaan sijaislapsia ja usein ajattelen, kuinka monessa paikassa he joutuvat raskaisiin töihin, itse maalla asuneena ikäni, tiedän kyllä, että työtä siellä on.
Mutta kuuluuhan lapselle vapaa, esim. kehitysvammaiset ovat kovia tekeen työtä ja heitä on hyvä pompottaa, minua kiukuttaa, meilläkin on heitä ja ei tulisi mieleenkään käyttää heitä hyväkseen, tosin jotku naapurit usein pyytävät heitä töihin ja en ole laskenut heitä, kun tiedän mitä se tarkoittaa.
Mutta kaikkea hyvää Sinulle ja miehellesi ja veljellesi, onko teillä vielä lapsia?
Ja pidä pääsi ja pistä perhe "tilille".... - 9sirp
moi aika raakaaa on ollu sinulla elämä :S
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617530Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242959- 1431793
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1171479Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691429- 1311173
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53764