Olen kihloissa poikaystäväni kanssa ja yhteistä taivalta on takana joitakin vuosia. Olemme edelleen yhdessä, mutta en tiedä kuinka kauan... Olemme ajautuneet mielestäni aika vakavaan kriisiin, ja se on saanut mut epäilemään koko juttua :(
Ongelmien ytimiä on useita, mm. se että meillä ei oikeen ole enää yhteisiä puheenaiheita, mies ei juuri huomioi minua mitenkään erityisesti, seksielämä takkuilee miehen haluttomuuskausina, ja minä olen stressaantunut kaikesta eli aloitan herkästi turhia tappeluita ja saan mielettömiä raivareita, joita mun on vaikea hallita.
Nämä kasaantuneet ja ratkaisua vailla olevat ongelmat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kumpikin meistä miettii, että onko tuo kumppani tosiaan se sama ihminen johon rakastuin. Tilanne on kauhean pelottava minulle :(
On kamalaa, kun ei aina pysty luottamaan omaan rakkauteensa miestä kohtaan, eikä miehen rakkauteen minua kohtaan. Ovatko tällaiset epäilyt suhteessa yleisiä?? Hyviä hetkiä meillä on myös, mutta riidat pahenevat koko ajan... Olemme se "unelmapari" kaikkien mielestä, joten eroaminen olisi hirveää. Muutenkin tunnen sitä ajatellessani, että kaipaisin miestä valtavasti. Tilanne ei vaan yrittämisestä huolimatta parane, vaikka yritetään kovasti.
Kaipaisin kertomuksia ja neuvoja saman tilanteen kokeneilta...
Ongelmien ytimiä on useita, mm. se että meillä ei oikeen ole enää yhteisiä puheenaiheita, mies ei juuri huomioi minua mitenkään erityisesti, seksielämä takkuilee miehen haluttomuuskausina, ja minä olen stressaantunut kaikesta eli aloitan herkästi turhia tappeluita ja saan mielettömiä raivareita, joita mun on vaikea hallita.
Nämä kasaantuneet ja ratkaisua vailla olevat ongelmat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kumpikin meistä miettii, että onko tuo kumppani tosiaan se sama ihminen johon rakastuin. Tilanne on kauhean pelottava minulle :(
On kamalaa, kun ei aina pysty luottamaan omaan rakkauteensa miestä kohtaan, eikä miehen rakkauteen minua kohtaan. Ovatko tällaiset epäilyt suhteessa yleisiä?? Hyviä hetkiä meillä on myös, mutta riidat pahenevat koko ajan... Olemme se "unelmapari" kaikkien mielestä, joten eroaminen olisi hirveää. Muutenkin tunnen sitä ajatellessani, että kaipaisin miestä valtavasti. Tilanne ei vaan yrittämisestä huolimatta parane, vaikka yritetään kovasti.
Kaipaisin kertomuksia ja neuvoja saman tilanteen kokeneilta...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä alkoi tuollainen kausi viime syksynä. Puheenaiheet hiipuivat, läheisyys katosi, seksi väheni miltein olemattomiin. Miehestä tuli jotenkin välttelevä. Itse tressaannuin kovasti tilanteesta ja riideltiin aika ajoin paljonkin. Jotenkin tuntui, että se riitely oli ainut jolla toiseen sai kontaktia. Eikä aina silläkään.
Mies myös muuttui tosi paljon, kiinnostus perheeseen ja käyttäytyminen minua kohtaan. Itse olin kiukkuinen kauhean stressin vuoksi jne. Välillä mies oleviaan yritti olla paremmin, mutta ei siitä mitään tullut.
Pari kuukautta sitten mies jäi kiinni noin puolen vuoden suhteesta. Se kyllä selitti kaiken melkoisen hyvin. Itse en sannut epäillä sellaista yhtään. Aivan pienestä jutusta kävi suhteensa ilmi.
Toivottavasti teillä olisi kyse vaan hankalammasta ajasta parisuhteessa, eikä mitään kolmansioa osapuolia.
Mekin oltiin se "unelmapari", joten kaikki ovat olleet aivan puulla päähän lyötyjä. Mies varsinkin viimeisen päälle perheelleen omistautunut, loistoisä ja mitä huomioivin aviomies. Kunnes kaikki muuttui!
Voisko teitä auttaa parisuhdeterapia? Puhutteko avoimesti tunteistanne ja suhteenne ongelmista? Jos sellaisista jompi kumpi on huono puhumaan, niin vois auttaa kun kävisitte jonkun kanssa niistä juttelemassa.
Voi ei, olen pahoillani että sinulle kävi noin :( Hyvä kuitenkin että asia kävi kuitenkin ilmi jo nyt, eikä vasta vuosien päästä...
En oikein pysty kuvittelemaan että miehelläni olisi suhde. Hänellä on aika korkea moraali, enkä usko että hän pettäisi, siinäkään tapauksessa jos hänen tekisi mieli niin tehdä. Toivon ainakin näin.
Olen itse asiassa ehdottanut terapiaa miehelleni, mutta ei hän sellaista halua... Yksi meidän suhteen ongelmista onkin se, että minä haluaisin pohtia ja ratkoa ongelmia, kun taas hän on enemmän "okei, menen sitten nukkumaan" -tyyppiä. Ei oikein toimi...
Minunkin mieheni on oikein kunnon mies: korkea moraali, kohtelias, hyvästä perheestä, älykäs, rehellinen, empaattinen, huumorintajuinen, sosiaalinen ja mitä kaikkea. Mies petti silti.
Minä taas olen huomioiva, lempeä, kaunis, fiksu, huumorintajuinen ja seksikäs nainen. Oikein kunnon nainen, enkä ikinä pettäisi. Nyt listaan täytyy lisätä katkera ja surullinen.
"aloitan herkästi turhia tappeluita ja saan mielettömiä raivareita, joita mun on vaikea hallita"
Toi on paha, todennäköisesti paljon pahempi kuin kuvittelet.
Oletko pyytänyt joka raivarin jälkeen anteeksi? Oletko hakenut apua ongelmaasi?
Osaan kyllä pyytää anteeksi, ja riidat on aina sovittu minun toimestani...
Kuulostaa niin tutulta. Aivan kun olisit kertonut minun elämästäni/ suhteestani.
Niinpä, parisuhteet on hanurista, huonoja puolia paljon enemmän kuin hyviä.
Meilläkin mies on muuttunu ilkeäksi ja ei enää auta ja ei uskalla ees aina pyytää apua asioihin. Ennen oli hyvä ja auttavainen. En ole mielestäni tehnyt mitään väärää, tästä olen jopa kysynyt. Kaikki ok, mut mies on kuulemma väsynyt. Minäkin olen vaan sitä ei oteta huomioon.
Olen stressaantunut monen tekijän summasta ja mies on yksi niistä syistä. En luota hänen sanomisiin kun on tullut sanomaan sellasista asioista jotka hetki sitten olleet okei. Hirveää syyllistämistä millon mistäkin jopa mun työ on väärää.
Raha on yks kiistan aihe, sitä en tienaa tarpeeksi ja lapset kuluttaa liikaa.
Itse en mielelläni riitele, koitan pitää asiat sisälläni. raivoan ja huudan sitten itekseni.
Mietin että onko tämä meidän unelma avioliiton loppu vai mikä tässä mättää????