Sopeutumisvaikeuksia

Olen pahoillani puolestasi. Minulla olisi ollut samantapaisia kokemuksia, ellen olisi jo kauan ennen Suomeen paluuta tutustunut ihanaan suomalaismieheen, jonka kanssa pidin yhteyttä ja keskustelin Suomesta ja suomalaisuudesta.

Kela ja sossu ja työkkäri ovat silti olleet järkytys, samoin väestörekisteri. Verotoimistosta saattaa tulla jonoon jatketta. Olen nauhoitellut tapaamisiani virkamiesten kanssa. Samaa suosittelen sinullekin. Niitä on hauskaa (?) kuunnella. Voihan niiden parhaita paloja laittaa vaikka U-tubeen, varsinkin kaikkia ristiriitoja sanomisissa, ylimielisyyksiä, kyykytyksiä jms.

Minustakin olisi kiva asua osa vuodesta hiukan inhimillisemmässä paikassa. Hyvä minun on täälläkin olla, mutta yksin olisin ollut todella kurjassa jamassa. En olisi saanut tukia, en työtä, asuntoon ei olisi ollut varaa. Enkä ollut musta mamu, joten kaikki olisi pitänyt maksaa itse - millä rahalla. Minulla oli epärealistiset odotukset Suomea kohtaan. Kuvittelin tätä hyvinvointimaaksi, joka toivottaisi tervetulleeksi työhaluisen, kokeneen ihmisen. Todellisuus on ollut muuta. Jos onnistun karttamaan virkamiehiä, voin kuitenkin elää onnellisena täällä. Suomen luonto on ihana! Ei missään muualla niin inspiroidu, suomalaisena.

http://nyt.fi/20120625-helsinki-putosi-monoclen-asuttavuuslistan-ykkoespaikalta/

Miten mahdollista? LUE tuo linkki!

Olen asunut nyt yli 3 vuotta ja aina vain aikeammaksi kay, esim. asiointi.
En tule koskaan sopeutumaan tanna, sen olen jo ymmartanyt. Olen niin muuttunut maailmalla, ja suomen asiointi viela outoa mulle.

Englanniksi kavisi paremmin vaan havettaa supisuomalaisena puhua englanniksi kun on oma aidinkieli. vaan nain se vain on.

Mihinkaan ei saa suoraa vastausta, aina kierrellaan ja kaarrellaan.
Ja humalaiset hairitsevat ....

Moi,

Itse olen asunut ulkomailla jotain 17 vuotta, jenkeissä ja nyt Englannissa. Tällä hetkellä tuntuu että paluumuutto olisi ajankohtainen.

Onko työelämään siirtyminen ollut helppoa, ja millainen on paikallinen työkulttuuri nykyään, varsinkin paluumuuttajien näkökulmasta?

Aina kun käyn lomailemassa Suomessa, tuntuu että negatiivisuus on sellainen normi, ja kun mielessäni käännän englanniksi keskusteluja, niistä tulee aika hulluja hehe.

Kullakin on tapansa suhtautua asioihin, itse olen sopeutunut uusiin asioihin ja tilanteisiin mielestäni melko rationaalisesti. Kunnes palasin Suomeen.

Asuin pitkään Venäjällä, paluu Suomeen oli hirvittävin kokemukseni tähänastisessa elämässäni. Nyt on kulunut viisi vuotta paluusta ja tunnen, että olen tavallaan onnistunut turruttamaan mieleni - aina ajoittain en pysty ahdistusta salpaamaan ja hirvittävä, kuristava inho palaa. Alan hiljalleen luovuttaa ja harkita palaamista itänaapuriin.

Muutin kerran takaisin Suomeen, mutta lähdin aika pian uudelleen ulkomaille töihin. Paluu takaisin vanhaan kotikaupunkiin Pohjois-Suomeen oli todella iso kulttuurishokki, vaikka en ollut poissa kuin 2,5 vuotta. Minua auttoi hieman se, että luin kirjan "The Art of Coming Home" joka juuri käsittelee expatriaattien kotiin paluun ongelmia. Tärkeintä on muistaa palatessa, että sekä paluumuuttaja itse että se vanha kotimaa ja siellä ystävät/sukulaiset on muuttuneet. Paluu on ihan uusi tilanne ja vaatii sopeutumista ja oman paikkansa uudelleen löytämistä.

"expatriaattien kotiin paluun ongelmia"

Minua huvittaa aina, kun kuulen tuon termin. Me muualla asuneet taidamme pitää tuosta romanttisesta sanasta. Enkä minäkään oikein tiedä, mitä se varsinaisesti tarkoittaa. Tuskin se nyt pari vuotta ulkomailla asuvaa suomalaista tarkoittaa.

Ei parissa vuodessa muutu niin paljon, että tulisi ongelmia. Siinä vaiheessa ei ole vielä muuttunut, Suomi ei ole muuttunut, mutta itse on luullut muuttuneensa, eikä ole vielä hyväksynyt itseään suomalaisena. Minulta vei melkein 20 vuotta tulla sinuiksi suomalaisuuteni kanssa. Sitten olinkin jo valmis palaamaan Suomeen ja paluu on ollut success. Ei silti, en ole millään tavalla esimerkillinen, enkä sellaista halua väittää. Kerron vain, miltä minusta tuntuu. Suurin muutos minussa on ollut se, että tunnen suomalaisuuttani hiukan paremmin ja nyt hyväksyn sen. Me olemme metsäläisten primitiivinen, tosin teknisesti osaava ja luova kansa. Kulttuurikansaa meistä ei tule vuosisatoihin, ja entäs sitten?

jo vain muutin 9v jalkeen suomeen -85..kestin perheeni kanssa sita rumbaa ja kyykytysta 2 vuotta ja sitten kipin kapin takaisin kanadaan... enka varmasti takaisin muuta ,,vierailla voin 1kk maksimi..
aivan uskomattomia virastotarinoita..vaimoni on toimistossa todistamassa henkilollisyyttaan kanadan passi kadessa..niin virkailija kysyy-- mista tasssa passissa sanotaan teidan olevan kanadan kansalainen....??????
hui sentaan ,,kuinka joku on saanut kanadan passin ellei ole kansalainen? ja monta muuta juttua..
ja sitten se oi kallis suomenmaa..

Muutin takaisin yli 20 Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen. Vaikka osasin todella hyvin ruotsia, niin Ruotsissa minua kyykytettiin. Onneksi sellainen jäi sinne lahden taa.

Olen sopeutunut Suomeen hyvin. Viranomaisten kanssa ei ole ollut ongelmia, kun ei ole tarvinnut sossussa yms. asioida.

Uusia ystävyyssuhteita kylläkin toivoisin lisää.

Millaista juttua sina, fgghdg.... kirjoitit ? Milloin ja missa se tullaan julkaisemaan ? Mielenkiintoista. tama julkaisu voisi auttaa monia paluumuuttajia ja paluuta harkitsevia.
Olen jo aiemmin talla palstalla ehdottanut esim jotain pienta kirjasta, kuten ulkomailla on sinne saapuville, vaan ei mennyt alkua pitemmalle. Kirjaseen voisi koota nimenomaan hyvinvointi syysteemista, verotuksesta, tyomarkkinoista, sellaista ylimalkaista tietoa, ei mitaan pienta printtia laki saadoksista ja yksityiskohdista.

Voisit ottaa yhteytta Paluumuuttajat ry. Palmu, joista varmaan jo tiedatkin.

Oikein hieno idea, vinkataanpa Palmulle, voisivat avata paluutarinoille oman sivun. En ole vielä voinut paluumuuttaa, mutta suunnittelen sitä päivittäin. Ed viesteistä vedin johtopäätöksen, että palatessa Suomessa olevien läheisten merkitys on äärettömän suuri: jos he välittävät ja pyrkivät oikeasti auttamaan, muuttajana kestää paremmin ne väistämättömät pettymykset. Kela ja virkakoneistot ovat tietääkseni nykyään tylyjä kaikille tarvitseville, joten varsinkin ulkomaille "paenneita ja sitten kelkkansa kääntäneitä" eivät takuulla katsele suopeasti kun luukuille mennään pyytelemään työtä, asuntoja ja avustuksia... Pitävät meitä vain onnenonkijoina ja tuhlaajapoikina. Suomessa ei osata käyttää hyväksi meidän työkokemuksiamme, kielitaitoamme ja kultuurientuntemustamme. Pitäisi itse luoda oma työpaikkansa...

Itse olen ollut Suomeen paluumuuttajana muutamaan otteeseen ja onneksi jo tiedän tuntemukset, mitkä iskevät, kun takaisin rakkaaseen kotimaahan tulet. Tällä kertaa ne tuntemukset iskivät lyhyen Kiinan työkomennuksen jälkeen. Oikeastaan olin paikassa vuoden mutta ensin vain työmatkoilla tosin silloin jo tiesin muuttavani ja elin tavallaan jo elämääni toisessa maassa. Maassa asuin vajaan vuoden päivät.

Tuntemukset ja kulttuurishokki johtuvat oikeastaan enemmän siitä, että olen asunut ulkomailla muutamia vuosia aikaisemmin ja nyt aika jäi kovin lyhyeksi. En ollut vielä valmis palaamaan. Itseasiassa taitaa olla niin, että elämässäni on ollut vain yhden kerran niin, että olen ollut valmis palaamaan Suomeen ja silloinkin aloin opiskelut täällä.


En usko että tämä Suomeen paluuni on täysin pysyvää. Luulen, että heti kun mahdollisuus tulee lähden taas. On vain jännittävämpää elää ja kokea asioita uusissa paikoissa, tutustua uuteen kieleen ja kulttuuriin. Maailmassa on niin paljon hienoja paikkoja siis miksi haluaisin vain olla täällä. Minua ei kiinnosta tosi pitkät talvet ja pimeys ja tämä onkin suurin syy, miksi pakkaan aina uudestaan laukkuni ja lähden.

Kahdeksas vuosi Suomessa enkä ole vieläkään sopeutunut tänne. Suomeen paluu aikoinaan on ollut yksi traumaattisimpia kokemuksia. Turha yrittää elää yhteiskunnassa johon ei sopeudu tai tunne kuuluvansa.

Sama vika kuin sinulla Juureton. Paluumuutto 3 vuotta sitten oli todella traumaattinen kokemus! Olin kuvitellut, että voin palata Suomeen rauhalliseen ympäristöön (eli kotiin), mutta hevonmarjat. Ensimmäisenä evättiin toimeentulo (en ollut kuulemma enää työkkärin mielestä opiskelija, mutta en myöskään voinut olla työnhakija, koska en ollut vielä valmistunut! -> ei siis mitään tukia). Tämän jälkeen hyökättiin omaisuuden kimppuun ja kaikesta mitä ikinä teitkin millä omaa tilannettasi voisit parantaa tuli sanktioita. Virastoissa ei kukaan tajunnut mistään mitään ja kaikki virheet asiakirjoissa tai virkailijoiden toimissa piiloteltiin tai vaiettiin kuoliaaksi. Jos oikein virkailijaa provosoi, saattoi saada puolustukseksi, että heidän tekemä virhe on muka minun syytäni ja perään mahtipontisen "me emme tee virheitä" -puheen.

Noin vuoden jälkeen paluustani aloin syvästi vihata tätä maata. Painotan sanaa vi-ha-ta. En ymmärtänyt itsekään miten paljon voi jotakin niin abstraktia kuin valtiota vihata, mutta niin vain oli. Ja on.

Olen jo kauan tiennyt, että tänne en tule sopeutumaan, enkä jäämään. Tarvitsen kuitenkin aikaa toiseen maahan lähdön järjestelyyn ja toivottavasti vuoden päästä olen jo aivan muualla.

Virkamies123...sori Veronmaksaja12345:

Tyhmiä on monenlaisia. Ja vääriin johtopäätöksiin hyppäävät ovat niistä kaikista tyhmimpiä.