Kopioin tämän aloittamani threadin tuolta lapsettomuus-palstalta, koska vasta nyt huomasin, että on tämäkin.
Tässä en sitten käsittele lapsettomuutta sinänsä, vaan ihan fysiologisia ongelmia ja niiden vaikutusta lapsettomuuteen yhdeltä osa-alueelta.
Olemme yrittäneet vaimoni kanssa lasta nyt hieman yli neljä vuotta. Noin vuosi sitten haimme apua klinikalta. Mainittakoon, että periaatteessa kaikki on kunnossa molemmilla lukuunottamatta, että kohdun limakalvon paksuus jää vähän toivotusta, mutta lääkityksellä sekin meni uomiinsa ja varsinaiseen topiciin liittyvä... ahtaus. Itselläni on kolme lähes aikuista lasta, joten pystyn elämään asian kanssa. Vaimollani ei ole yhtään, joten hän kokee asian hyvin raskaasti ja syyttää itseään.
Itse asiaan kuitenkin:
Ensimmäisellä kerralla kokeiltiin inseminaatiota, siis siittiöt ruiskutettiin kohtuun. Katetri piti silloin vaihtaa joustavampaan, koska ensimmäisellä ei päästy perille. No, lasta ei tullut, mutta se ei nyt tässä ole se relevantti asia.
Myöhemmin tehtiin koeputkilasta ja alkiota siirrettäessä se kesti ja kesti, koska taaskaan ei meinattu päästä perille. Ultrassa näkyi selvästi (kuin vain ultrassa voi selvästi näkyä), että käytävä oli melkoisen kiemuralla ja vaikka vaimoni rakko oli juuri sopivasti täynnä, oli katetri vaihdettava taipuisampaan. Perille sitten lopulta päästiin ja kaluston tarkistuksen jälkeen todettiin, että alkio oli siellä, missä pitää. Lasta ei taaskaan tullut. Luultavasti punktio aiheutti verenvuotoa, koska sitä tuli sykäyksittäin noin vrk:n välein - oman oletukseni mukaan aina, kun kohtuuun kertyi verta riittävästi. Jos näin, tuli alkiomme siinä samalla ulos.
Probleema:
Olen joitakin kertoja kuullut tai lukenut, että hedelmättömyyshoidolla saadun lapsen jälkeen on joillakin seuraava tullut ihan normaalilla tavalla ja joskus melko nopeastikin.
Siis jos kanavat ovat "kierroksella", eivät siittiöt pääse yhdynnässä perille asti. Voisiko olla, että synnytyksen jälkeen paikat sitten taas oikenevat tai kanavat avartuvat ja voidaan helpommin tulla normaalisti raskaaksi.
Jos näin on, voisi joku tutkia mahdollisuutta, että kun on suljettu kaikki muu pois, pystyttäisiin tekemään pieni remontti, jolla saataisiin väylä siihen kuntoon, että siittiöt löytäisivät perille.
Lapsettomuus on useimmille (lasta haluaville) varsin kova paikka. Lapsettomuushoito on myös henkisesti raskasta, sillä vaikka siinäkin pätevät erilaiset onnistumisprosentit ja niiden pienuus, ovat odotukset todella kovat myös ja varsinkin niille, joille se on myös taloudellinen taakka. Mahdollisimman pieni onnistumisprosentti ja sitkeät asiakkaat tosin ovat klinikoille se tulonlähde.
Voisi olettaa, että jos tuollainen operaatio pystyttäisiin tekemään, saattaisi se lopulta olla kohtuullisen helppo, ehkä päiväkirurginen toimenpide. Saatan muistaa väärin, mutta muistaisin, että exäni rakkoa oikaistiin ihan päiväkirurgiassa.
Mielipiteitä?
Remontti kanaviin
1
301
Vastaukset
Kiitos kysymyksestäsi.
Inseminaatioissa tai alkionsiirroissa tulee aina silloin tällöin vastaan tilanne, että katetrin uittaminen kohtuun on hankalaa. Toimenpiteen tekevä lääkäri arvioi tilanteen ja mikäli se on poikkeuksellisen vaikeaa, voidaan tehdä kohdun kaulakanavan laajennus sairaalassa pienessä nukutuksessa. Joskus myös synnytyksen jälkeen tilanne korjaantuu itsestään.
On vaikea arvioida, olisiko tämä oleellisin asia, miksi raskaus ei ole alkanut. Suhtauden itse siihen teoriaan vähän epäillen, koska toimenpide on kuitenkin tehty ilman esimerkiksi ns.transmyometraalista siirtoa, jossa kohdun kaulakanava ohitetaan ja alkio viedään suoraan kohtuun.
Asia kannattaa kuitenkin ottaa puheeksi teitä hoitavassa klinikassa.
Ystävällisin terveisin,
Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311163
- 77853
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52745