Erosin äskettäin poikaystävästäni, jolla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ei kuulemma pystynyt kunnolliseen parisuhteeseen sairautensa takia. Tutustuimme viime syksynä, ja ihastuin ja rakastuin pian. Maailman ihanin ja romanttisin mies, jonka kanssa oli aina niin hyvä olla. Sitten seuraavana päivänä hän saattoi olla aivan toista maata, kylmä, välinpitämätön, töykeä. Pyysi aina anteeksi ja oli taas se ihana ihminen jonkin aikaa.
Hän kertoi sairaudestaan suhteemme alkuvaiheessa ja olin toki yllättynyt, ja hieman hämmentynyt. Menin nettiin ja luin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, etsin mahdollisemman paljon tietoa ja sain sen yleiskäsityksen, jonka nyt ihmiset yleensä saavat sillä en ollut kuullut kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä paljoakaan ennen kuin tapasimme. Olin kuitenkin niin korviani myöten rakastunut, että kuvittelin sairauden "häviävän" nyt kun hän oli tavannut minut. Asiat eivät kuitenkaan muuttuneet.
Olimme aika erilaisia ihmisiä monessa suhteessa. Olen aina pitänyt itseäni rauhallisena, realistina ("jalat maassa" -tyyppinä), ehkä jopa hieman vaatimattomana kun taas häneltä pursui energiaa ja hänellä oli koko ajan paljon ajatuksia ja suunnitelmia, hän jopa ehdotti yhteenmuuttoa, josta kuitenkin kieltäydyin (onneksi). Monet hänen suunnitelmistaan olivat täysin epärealistisia, juuri niin maanista henkilöä. Maanisina jaksoina vietimme paljon aikaa yhdessä ja meillä oli aina niin ihanaa. Depressiivisinä jaksoina hän sulki minut täysin elämästään. Saattoi olla soittamatta tai edes tekstaamatta viikkoihin, sitten taas tuli viestiä "Nähdäänkö, rakas?". Yritin aina ymmärtää häntä, vaikka helppoa se ei ollut.
Sitten tapasimme jokin aika sitten, ja hän vaan jätti minut. Totesi ettei tästä tule mitään, ei hän pysty tähän ja lähti vaan menemään jättäen minut itkemään yksikseni. Sanoi kyllä, että olen hänelle maailman tärkein ihminen, muttei halua "satuttaa" enää. Uskon, että näin on parempi vaikka se tekeekin kipeää. Kiinnyin niin paljon tuohon mieheen ja ajattelen edelleen häntä joka päivä. Monena iltana olen itkenyt itseni uneen. Ikävä on kova. Toivon vaan, että hän ymmärtäisi sairautensa vakavuuden ja hakisi riittävästi apua. Nyt valitettavasti tiedän mitä on kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Kuulisin mielelläni toisten ihmisten kokemuksia. Toimiiko parisuhde ylipäätään, jos toisella on kaksisuuntainen mielialahäiriö?
Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja parisuhde
86
8583
Vastaukset
- neitiheinäkuu
kaukosuhde toimii. Älä muuta koskaan yhteen.
- 15v naimisissa
Toimii omalla tavallaan,täytyy vaan oppia hyväksymään se sairaus.He eivät sille itse mitään voi.Vaan rankkaa tämä välillä on.
- 20 v. aviomiehenä
Komppaan
- ₪
20 v. aviomiehenä kirjoitti:
Komppaan
Lääkkeet sekoittavat aivot täysin.Jos ei ole aikaisemmin niin kyllä lääkityksellä sekoitetaan lopullisesti.Jotain muuta hoitoa pitäisi saada.
- 15v naimisissa
₪ kirjoitti:
Lääkkeet sekoittavat aivot täysin.Jos ei ole aikaisemmin niin kyllä lääkityksellä sekoitetaan lopullisesti.Jotain muuta hoitoa pitäisi saada.
Kyllä ne lääkkeet tasoittaa ja niillä saa paremman elämän laadun.
Ilman niitä mieheni olisi kokonaan jossain laitoksessa,ei hänen kanssaan ainakaan kukaan elää voisi jos ei lääkkeitä olisi. - dsff4
15v naimisissa kirjoitti:
Kyllä ne lääkkeet tasoittaa ja niillä saa paremman elämän laadun.
Ilman niitä mieheni olisi kokonaan jossain laitoksessa,ei hänen kanssaan ainakaan kukaan elää voisi jos ei lääkkeitä olisi.Ei tasan olisi laitoksessa. Katsos kun lääkkeet yritetään lopettaa niin takaisin tuleva tauti on hyvin harvoin se alkuperäinen vaan ihmisen aivojen dopamiinireseptorit ovat herkistyneet pitkän tukkeutumisen jälkeen eli tuottavat dopamiinia lähes 30% enemmän ja henkilö on täten erittäin suuressa riskissä saada uusi psykoosi joka ei tavallaan olo henkinen psykoosi vaan eräänlainen aivopsykoosi, kiitos vaan lääkkeiden. Tämän lääkärit myös aina nakkaavat henkilön viaksi että hänen sairautensa olisi kroonistunut ja tuplaavat vaarallista lääkitystä luultavasti henkilön loppuiäksi. Milloin psykiatria oppii virheistään?
- Anonyymi
₪ kirjoitti:
Lääkkeet sekoittavat aivot täysin.Jos ei ole aikaisemmin niin kyllä lääkityksellä sekoitetaan lopullisesti.Jotain muuta hoitoa pitäisi saada.
Minulla on ollut 20 v. Lääkitys. Kyllä se auttaa
Useimmilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia. Ilman lääkitystä ei 1
tyyppi pärjää.
Kannattaa hankkia tietoa ja ammattiapua. Elämä on näin ihan hyvää.
- Myötätuntoni
Ei toimi, vaan toinen saa lisäksi pahat traumat. Olen todella pahoillani puolestasi.
- kyllä..
pitkäaikainen lääkitys varsinkin kyllä sekottaa hullunkin pään. Että eikö muuta hoitoa löytyis? Lääkärit ja muut pääsee helpommalla ku määrätään vaa lääkkeitä toisen perään, ei vaivauduta selvittämään ihmisen ongelmia sen tarkemmin.. ja lääketeollisuudella menee hyvin..ihmiset on koekaniineja ettekö sitä oo tieny! hahhah
- pipoliini2345
Et varmaankaan ymmärrä että aivot toimivat shkökemiallisen reaktion turvin. Näitä reaktioita on lukuisia aivoissa, ja joskus joku reaktio on viturallaan ja sitä korjaamaan täytyy saada ulkopuolista apua. Jollekulle sopii sellainen mikä toiselle ei, eli älä yleistä ja mustamaalaa suotta.
- niin se vain on
Aloittajalle.
Ole iloinen että pääsit eroon. Älä ajattele hänestä mitään hyvää koska hänessä
ei sitä todellakaan ole eikä hän tule koskaan muuttumaan. Aivovammasta ei voi parantua, ei millään lääkkeillä.- jaaaaabd4
Mielisairaudet eivät ole aivovammoja eikö tätä jo tiedetä? Älkää uskoko psykiatreja ja pitäkää lääkkeiden kannattajat vaan läpenne ummessa kun ette tiedä mitä vaaroja ne aiheuttavat.
- Älä tule paha tauti
jaaaaabd4 kirjoitti:
Mielisairaudet eivät ole aivovammoja eikö tätä jo tiedetä? Älkää uskoko psykiatreja ja pitäkää lääkkeiden kannattajat vaan läpenne ummessa kun ette tiedä mitä vaaroja ne aiheuttavat.
On nää bibot venkuloita, jopa psykiatreja vaiisaampia ite.....ja lääkeethän vaan pahentaa tautia....
- wiisas
Älä tule paha tauti kirjoitti:
On nää bibot venkuloita, jopa psykiatreja vaiisaampia ite.....ja lääkeethän vaan pahentaa tautia....
Kyllähän monet bipot tietävät sairaudestaan lääkäreitä paremmin. Jos on siis muutenkin fiksu ihminen. Sama pätee moneen sairauteen. Jos olet sairastanut vaikka diabetesta lapsesta lähtien ja olet kiinnostunut tietämään sairaudesta ja olet oppinut sen kanssa elämään, niin tasan voi tietää sairaudestaan lääkäreitä enemmän. Ainakin omasta sairaudestaan ja miten keho/mieli siihen reagoi. Ei lääkärit ole nykyaikana enää mitään jumalia, jonka jokaiseen sanaan kannattaa luottaa. Lääkkeet voi pahentaa sairautta sivuvaikutuksillaan, mutta pelastavat myös monen hengen.
- onkoha nui??
wiisas kirjoitti:
Kyllähän monet bipot tietävät sairaudestaan lääkäreitä paremmin. Jos on siis muutenkin fiksu ihminen. Sama pätee moneen sairauteen. Jos olet sairastanut vaikka diabetesta lapsesta lähtien ja olet kiinnostunut tietämään sairaudesta ja olet oppinut sen kanssa elämään, niin tasan voi tietää sairaudestaan lääkäreitä enemmän. Ainakin omasta sairaudestaan ja miten keho/mieli siihen reagoi. Ei lääkärit ole nykyaikana enää mitään jumalia, jonka jokaiseen sanaan kannattaa luottaa. Lääkkeet voi pahentaa sairautta sivuvaikutuksillaan, mutta pelastavat myös monen hengen.
Bipoileva epätasapainossa oleva ihminen fiksu? Kuka tunnustaa olevansa :) no jokainen hypoileva taaatusti on fiksuakinfiksumpi :)) !!
Diabetes ei vaikuta samallalailla todellisuudentajuun kuin bipo, eikö näin ole? Minä bipo välillä euroopanomistaja ei pal sairaudet, köyhyys, surut paina, toisinaan maaliman murheet niskassa.
Kyllä vaihtuis diapeetekseen ja het! jos vois..
Bipot tarvitsee , ja kaikki jotka tiiän, paljon tukea ja apua hallihtemaan sairauttansa. voi tok olla yx tai kax jotka itse parhaiten osaa hallita ihtensä, onnex olkoon niille. - wiisas
onkoha nui?? kirjoitti:
Bipoileva epätasapainossa oleva ihminen fiksu? Kuka tunnustaa olevansa :) no jokainen hypoileva taaatusti on fiksuakinfiksumpi :)) !!
Diabetes ei vaikuta samallalailla todellisuudentajuun kuin bipo, eikö näin ole? Minä bipo välillä euroopanomistaja ei pal sairaudet, köyhyys, surut paina, toisinaan maaliman murheet niskassa.
Kyllä vaihtuis diapeetekseen ja het! jos vois..
Bipot tarvitsee , ja kaikki jotka tiiän, paljon tukea ja apua hallihtemaan sairauttansa. voi tok olla yx tai kax jotka itse parhaiten osaa hallita ihtensä, onnex olkoon niille.Bipous ei sulje pois älykkyyttä. Kai ymmärrät sen? Eikä kaikki bipot ole koko aikaa epätasapainossa. Olen nähnyt paljon fiksuja bipoja, joilla ei todellisuudentaju koskaan lähde ja sitten niitä pahemmassa jamassa olevia, jotka on ihan pihalla. Mä tiedän taas paljon bipoja, jotka ei sitä tukea ja apua tarvitse. Itse kuulun niihin. Mä en edes halua mitään apua keneltäkään. Oon aina pärjännyt yksin. Sitten on niitä, jotka tarvitsevat apua. On se nyt kumma, kun tällä palstalla ei mene perille se asia, että sairautta on eri laatuista. Itse tunnen bipoja, jotka ovat hyvin selvillä sairaudestaan. Sitten taas niitä, jotka eivät edes halua tietää mistään mitään ja sitten on vielä he, jotka eivät tajua mistään mitään. Meitä on moneen junaan ja osa jää laiturille. Eikä ne sekaisetkaan bipot välttämättä koko aika sekaisin ole. Normaalissa tilassa sitten tajuavat paljonki asioita. Netti on täynnä tietoa tästä sairaudesta ja kirjastosta saa kirjoja. On vertaistukea ja ties mitä. On todella ihme, jos 2000-luvulla sairastava ihminen ei tiedä omista sairauksistaan mitään. Tiedonjano on sentään suurimmalla osalla ihmisiä olemassa.
- kyllästynyt --
wiisas kirjoitti:
Bipous ei sulje pois älykkyyttä. Kai ymmärrät sen? Eikä kaikki bipot ole koko aikaa epätasapainossa. Olen nähnyt paljon fiksuja bipoja, joilla ei todellisuudentaju koskaan lähde ja sitten niitä pahemmassa jamassa olevia, jotka on ihan pihalla. Mä tiedän taas paljon bipoja, jotka ei sitä tukea ja apua tarvitse. Itse kuulun niihin. Mä en edes halua mitään apua keneltäkään. Oon aina pärjännyt yksin. Sitten on niitä, jotka tarvitsevat apua. On se nyt kumma, kun tällä palstalla ei mene perille se asia, että sairautta on eri laatuista. Itse tunnen bipoja, jotka ovat hyvin selvillä sairaudestaan. Sitten taas niitä, jotka eivät edes halua tietää mistään mitään ja sitten on vielä he, jotka eivät tajua mistään mitään. Meitä on moneen junaan ja osa jää laiturille. Eikä ne sekaisetkaan bipot välttämättä koko aika sekaisin ole. Normaalissa tilassa sitten tajuavat paljonki asioita. Netti on täynnä tietoa tästä sairaudesta ja kirjastosta saa kirjoja. On vertaistukea ja ties mitä. On todella ihme, jos 2000-luvulla sairastava ihminen ei tiedä omista sairauksistaan mitään. Tiedonjano on sentään suurimmalla osalla ihmisiä olemassa.
Just joo. Ongelmahan on siinä, että bipo on sairaudentunnoton. Ei hän koe olevansa sairas. Läheiset hän silti käytöksellään sairastuttaa.
MIten sulla sitten on bipodiagnoosi, jollei sun ole tarvinnut sitä hankkia? Hoitovastaisen bipon pitääkin pärjätä yksin, sillä sellaisesta on valtavasti haittaa ihmisille, jotka joutuvat olemaan bipon lähellä. - wiisas
kyllästynyt -- kirjoitti:
Just joo. Ongelmahan on siinä, että bipo on sairaudentunnoton. Ei hän koe olevansa sairas. Läheiset hän silti käytöksellään sairastuttaa.
MIten sulla sitten on bipodiagnoosi, jollei sun ole tarvinnut sitä hankkia? Hoitovastaisen bipon pitääkin pärjätä yksin, sillä sellaisesta on valtavasti haittaa ihmisille, jotka joutuvat olemaan bipon lähellä.Huoh. Siis maniassa bipo on sairaudentunnoton, ei hypomaniassa tai masennuksessa. Eikä kaikki bipot tasan tarkkaan sairastuta läheisiään. Koita nyt pitää järki päässä edes hetken verran.
Olenko sanonut olevani hoitovastainen? Julkisella puolella hoito ei todellakaan ole ainakaan mun kokemuksieni mukaan kovin hyvää. Yksin tässä on vähän pakko pärjätä. Ei kenenkään ole tarvinnut mulle kertoa, että miten sairautta voi mahdollisesti hallita, olen ottanut asioista ihan itse selvää. Psykiatrian sairaanhoitajalla käynnit ovat täysin turhia. Voin puhua vaikka läheisteni kanssa siitä, minkälainen ilma ulkona on. Lääkäriin pääsee kerran puolessa vuodessa. Olen myös seurustellut toisen bipon kanssa 10 vuotta ennen omaa sairastumistani, joten tiedän sairaudesta varmaan melkein kaiken, mitä siitä voi tietää. Jokainen ihminen on yksilö. Riippuu ihan ihmisestä, mikä hallintakeino sopii ja mikä ei. Lähinnä tarkoitin sitä, etten kaipaa mitään läheisten hyysäämistä tai tukea sen enempää kuin tervekään ihminen. En halua mitään erikoiskohtelua.
Mun tietääkseni mun sairaudesta ei ole ollut kenellekään mun läheisille haittaa. Ystävien kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia, kumppanit on olleet muakin sekopäisempiä (enkä ole ollut suhteessa vuosiin), sisaruksia ei ole, toinen vanhemmista kuollut jne. Ainut mikä on voinut aiheuttaa pelkoa on ollut se, että isäni on pelännyt mun päätyvän itsemurhaan pahimpina masennusaikoina. No, sitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Muuten mun elämän tai valintojen ei pitäisi millään tavoin koskettaa muita ihmisiä. Olen myös itse sairaanhoitaja ammatiltani. - Anonyymi
Älä tule paha tauti kirjoitti:
On nää bibot venkuloita, jopa psykiatreja vaiisaampia ite.....ja lääkeethän vaan pahentaa tautia....
Olen bibo. Bibolääri on sairaus. Respect
- 15v naimisissa
Oikeassa olet.
Siitä ei voi parantua millään,oloa voidaan vain helpottaa lääkkeillä.Mitkään terapiat ym ei siihen myöskään auta.Viiminenkin ns järki häviää ilman lääkettä,jäljelle jää ihmishirviö muita kohtaan.
Minä valitettavasti olen tähän vierelle jäänyt..siinä olen niin kauan kuin voimat riittää.
Kukaan ei meinaan auta näissä velpissa,jota tuo kamala sairaus on mukanaan tuonut.
Älä palaa siihen suhteesen ikinä,kun kerran olet eroon päässyt!!- joskus elämässä
.. kun voisikin ottaa sellaisesta ihmisestä vain ne hyvät päivät, mutta kun ei. Ihmiseen jolla on tämä sairaus ei auta rakkaus, ei aina ystävyyskään, parhaimmillaan se voi toimia siloin kun sen ottaa kaveruutena, tapaamisina hyvinä päivinä. Mutta jos menet pidemmälle, rakastut, niin silloin teet matkan ihmisen pimeälle puolen, pimeään jota et vain voi poistaa, on vain uskottava niihin päiviin kun aurinko pääsee paistamaan pimeään. Helpointa on lähteä ja sulkea ovi takanaan ja antaa ajan antaa armo rakkaudelle
- 15v.......
joskus elämässä kirjoitti:
.. kun voisikin ottaa sellaisesta ihmisestä vain ne hyvät päivät, mutta kun ei. Ihmiseen jolla on tämä sairaus ei auta rakkaus, ei aina ystävyyskään, parhaimmillaan se voi toimia siloin kun sen ottaa kaveruutena, tapaamisina hyvinä päivinä. Mutta jos menet pidemmälle, rakastut, niin silloin teet matkan ihmisen pimeälle puolen, pimeään jota et vain voi poistaa, on vain uskottava niihin päiviin kun aurinko pääsee paistamaan pimeään. Helpointa on lähteä ja sulkea ovi takanaan ja antaa ajan antaa armo rakkaudelle
Hyvin ajateltu!
Vaan millä tuon oven sulkee...en vielä tiedä.
Väsynyt..ja kohta varmaan liian väsynyt tekemään sen.
Rakastuin aikoinaan aivan upeaan persoonaan,ja naimisiin asti.
Jälkeen päin tajunneena,hänellä hypomaniaa silloin.
Vuosia taistellut tuon sairauden kanssa..ja odottanut aina parempaa...
Nyt en enään tiedä mitä odotan...ja millainen vaihe seuraavaksi,lääkkeistä huolimatta.
Tunteeko hän mitään..oikeasti,perhettään kohtaan,onko siinä vain turvallisuuden vuoksi.
Tuntuu että hän on niin kaukana koko ajan omissa ajatuksissaan.
Hiljaisuus....aina vain,se hänessä on..tällä hetkellä.
Ilman lääkkeitä omaan elämäänsä elävä,ilkeä,ahdistunut,inhoittava ja vihainen.
Lääkkeillä taas puhekyvytön ja aivan tunneköyhä.
Eli kyllä kannattaa monta kertaa miettiä,alkaako tälläisen ihmisen kanssa suhteeseen.Kaverina kyllä. - Joskus elämässä
15v....... kirjoitti:
Hyvin ajateltu!
Vaan millä tuon oven sulkee...en vielä tiedä.
Väsynyt..ja kohta varmaan liian väsynyt tekemään sen.
Rakastuin aikoinaan aivan upeaan persoonaan,ja naimisiin asti.
Jälkeen päin tajunneena,hänellä hypomaniaa silloin.
Vuosia taistellut tuon sairauden kanssa..ja odottanut aina parempaa...
Nyt en enään tiedä mitä odotan...ja millainen vaihe seuraavaksi,lääkkeistä huolimatta.
Tunteeko hän mitään..oikeasti,perhettään kohtaan,onko siinä vain turvallisuuden vuoksi.
Tuntuu että hän on niin kaukana koko ajan omissa ajatuksissaan.
Hiljaisuus....aina vain,se hänessä on..tällä hetkellä.
Ilman lääkkeitä omaan elämäänsä elävä,ilkeä,ahdistunut,inhoittava ja vihainen.
Lääkkeillä taas puhekyvytön ja aivan tunneköyhä.
Eli kyllä kannattaa monta kertaa miettiä,alkaako tälläisen ihmisen kanssa suhteeseen.Kaverina kyllä.Tunsin itse aikoinaan naisen joka on sairas, niinä hetkinä kun kaikki oli kunnossa, tunsin rakkauden voiman enemmän kuin koskaan, mutta ne hetket kun hän syöksyi kohti pimeää veivät kaiken häneltä.
Minut "pelasti" kesä ja kun lähdin kolmeksi kuukaudeksi pois Suomesta ja lähtiessäni tein päätöksen, että en enää palaa, vaikka rakastan, ikävöin ja kaipaan. Tiesin, että se kaipuu minkä sisälläni tunnen rapautuu ajan myötä, ikävä haihtuu. Selvisin, mutta en ikinä unohdä sitä rakkautta, mutta en myöskään ole edes suden hetkenä yrittänyt palata, koska tiedän, tiedän, että en pysty häntä pelastamaan, en luomaan toimivaa suhdetta.
Hän on viaton sille mitä sisällään kantaa,hän ei sitä halua itsekään, mutta mitään hän sille ei voi. Tuo nainen on nyt 49 v jossain ja toivon, että hän pääsisi jotenkin tämän elämän läpi. Mutta jos jotain sanoisin, niin pitää olla enemmän kuin vahva parisuhteeseen tälläisen kanssa, kaveruus kantaa
- sairastunut nuori 29
Haluan sanoa oman sanani tähän ketjuun,koska itse sairastan tuota sairautta. Ei se tee ihmisestä hirviötä, sairaus se vain on ja sitä hoidetaan kyllä, yleensä lääkkein ja terapialla. Mielialaa tasaavat lääkkeet auttavat, voi kestää kauankin että löytyy se oikea lääke. Itselläni on etsitty ja nyt koitetaan toista epilepsialääkettä, Lamictal, koska eka yritys Deprakine lihotti liikaa. Tsemppiä!
- Masennusmuijja
Miehelläni on melko lievä maanisdepressiivinen. Ollaan oltu n.8 vuotta yhdessä ja ennen tapaamistamme hänellä oli sairaalajakso kun meni kuulemma tosi kovaa ja oli tehnyt kaikkea pöllöä, oli äitinsä toimittanut hoitoon. Eli en ole nähnyt häntä maanisena mutta masennuskausia on ollut lievänä muutama. Itselläni menee taas tuonne masiksen puolelle usein.
Nyt hän sai hyvän työpaikan ja viimeisen n. puolen vuoden aikana yöunet ovat vähentyneet pikkuhiljaa alle 4 tuntia yössä ja itsetunto kasvanut ja kuulemma kukaan töissä ei ole niin tarpeellinen kuin hän. Sitten alkoi tulla töykeitä kommentteja ja puhetta riittää ja kovaan ääneen. Komentelee ja mahtailee. Normaalisti todella kohtelias ja herttainen. Kertoilee ihmisille asioita joita ei tarvitsisi kaikille huudella yms.
Yritin hienovaraisesti sanoa, että meneekö sulla kovempaa kun tavallisesti, mutta ei häntä ikään vaivaa. Sitten minun piti huutamalla ja räyhäämällä saada asia selväksi, että nyt olet erilainen kuin ennen ja hän itsenäisesti hakeutui lääkäriin ja lääkettä lisättiin ja yritetään saada unta ensin lisääntymään.
Saapa nähdä miten homma etenee. Itse masennuspotilaana jouduin hakemaan lisää ahdistuslääkettä. Ja noista lääkkeistä sanoisin että ihmetyttää joidenkin psyykelääkekielteisyys. Itse kun olen muutaman kerran jättänyt lääkkeet pois ihan kokeilelumielessä, olen aina joutunut aloittamaan uudelleen kun olo on pahentunut. Samoin mies on kokeillut jättää pois mutta aina on huonommaksi mennyt. Ei ne tavalliset psyykelääkkeet kuten seronil ja lito, ketipinor ja diapam aiheuta muuta kuin sen että ihminen on oma itsensä ja pää selkeämpi kuin sairaana. Masennus ja maanisuus ovat aivojen aineenvaihdunta häiriötiloja jotka hoidetaan kuntoon lääkkeillä. Mieluummin olen terve ja toimintakykyinen lääkkeillä kuin sairas lääkkeettä. Sellaisia tolkkupois mömmöjä käytetään pahimmassa psykoosissa ja silloin ovatkin sellaiset tarpeen, mutta ei sellaisia käytetä jatkuvasti. Masennuslääke korjaa ihmisen omaksi itsekseen sanokaa mitä sanotte. - assunassu
"Ei ne tavalliset psyykelääkkeet kuten seronil ja lito, ketipinor ja diapam aiheuta muuta kuin sen että ihminen on oma itsensä ja pää selkeämpi kuin sairaana."
Ensinnäkin tuo oli todella typerä lause. Rauhoittavat koukuttavat usein eikä niitä kaikille anneta. Ketipinor taas saattaa tehdä ihmisestä täysin zombien, jolla ei ajatus toimi ollenkaan. Ruoka maistuu ja lihominen on yleinen ongelma. Rasva-arvot saattavat nousta, sydämen rytmihäiriöt ovat tavallisia, jatkuva väsymys ym. ovat usein Ketipinorin ongelmia. Ketipinor ei myöskään usein pidä maniaa kurissa millään tavoin. Ketipinor pienentää aivoja ja altistaa muille sairauksille. Tuhoaa myös aivojen omaa unikeskusta. Lito sitten taas saattaa tuhota kilpirauhasen ja munuaiset. Monet kaksisuuntaiset yrittävät itsemurhaa juuri Liton kanssa. Seronil on taas tyypillinen SSRI-lääke, jolla on paljon haittavaikutuksia ja saattaa laukaista manian kaksisuuntaisilla. On myös paljon tutkimuksia, joissa SSRI-lääkkeet on todettu täysin tehottomiksi.
Joten onko joku ihme, jos joku on lääkevastainen? Nämä lääkkeet ovat MYRKKYÄ ihmiselle. Ja monet ovat niin herkkiä lääkkeille, joten eivät edes pysty syömään tällaisia mömmöjä.- 15v...
Joidenkin vaan kun on ihan pakko.Psykoosiin se johtaa jos niitä ei käytä.Eikä jatkuva mania ja siitä seuraava masennus ja ahdistus herkkua ole.Jokainen psykoosi jättää päähän ns vaurion.
Kaikilla lääkkeillä on ihan varmaan sivuvaikutuksia.
ja tämä sairaus voi ajaa myös ilman lääkkeitä itsemurhaan.
Tiedän tasan kun vieressä elän. Mietitkö ennen tätä kirjoitusta sitä että on vissi ero terveiden ja sairaiden aivoissa? Luuletko että tämä sairaus olisi kellään ihmisellä jos sairastuneen aivoista ei puuttuisi välittäjäaineita?
Ja luuletko että lääkkeitä kokeillaan ihan huvin vuoksi? Ei sairastuneidenkaan aivot kaikki samanlaisia ole Ei kai sairaus muuten ilmenisi erilailla ihmisillä. Joskus sitä oikeaa lääkitystä ei löydy ennen kuin ihminen päätyy itsemurhaan. Ilman lääkitystäkin vakavasti sairas ihminen päätyy takuulla itsemurhaan.
Ne "tällaisille mömmöille" herkät ovat niitä jotka eivät kyseistä lääkettä tarvitse. Miksi syödä mitään lisänä jos sitä välittyy aivoihin normaalisti.
Vaaleenpunaiset lasit päähän ja pim pom tahdonvoimallahan tästä parannutaankin.beautiful-mind kirjoitti:
Mietitkö ennen tätä kirjoitusta sitä että on vissi ero terveiden ja sairaiden aivoissa? Luuletko että tämä sairaus olisi kellään ihmisellä jos sairastuneen aivoista ei puuttuisi välittäjäaineita?
Ja luuletko että lääkkeitä kokeillaan ihan huvin vuoksi? Ei sairastuneidenkaan aivot kaikki samanlaisia ole Ei kai sairaus muuten ilmenisi erilailla ihmisillä. Joskus sitä oikeaa lääkitystä ei löydy ennen kuin ihminen päätyy itsemurhaan. Ilman lääkitystäkin vakavasti sairas ihminen päätyy takuulla itsemurhaan.
Ne "tällaisille mömmöille" herkät ovat niitä jotka eivät kyseistä lääkettä tarvitse. Miksi syödä mitään lisänä jos sitä välittyy aivoihin normaalisti.
Vaaleenpunaiset lasit päähän ja pim pom tahdonvoimallahan tästä parannutaankin.Oli muuten assunassulle tarkoitettu.
Täytyypäs heti korjata tuosta sun kirjottamasta viestistä pari kohtaa.Ensinnäkin itse syön juuri tuota mainittuasi Ketipinor lääkettä ja minulla se on ainakin toiminut hyvin ennen sitä oli käytössä alkuperäinen versio lääkkeestä eli Seroguel eikä senkään kans ollut mitään ongelmia. Yritän siis sanoa sinulle että älä turhaan yleistä asioita!
- assunassu
Kyllä minäkin sen tiedän, että joidenkin on pakko elää lääkkeiden kanssa. Ei tässä kyse ollutkaan siitä. Sitä vaan näkee niin kamalia päällekkäisiä lääkityksiä ja monet orjallisesti ne syövät, vaikka olo vain pahenee.
- Masennusmuijja
Itse olen siis masennukseen taipuvainen ja mieheni kaksisuuntainen. Seronil on lääke jonka ansiosta painonnousu kohdallani lakkasi, hillitsee ainakin minun ruokahaluani. Olen monia masislääkkeitä kokeillut ja tämä sopii minulle loistavasti. Ketipinor pienellä annoksella on unettava ja otan sen illalla että nukahtaisin. Tuon kokeiluni aikana kun jätin lääkkeet pois, meni elämä taas siihen, että aloin ajatella että olisi paras mennä vaikka hirteen, kun en enää uskaltanut lähteä kotoa kun kaikki jännitti. Onko se normaalia?
Mies syö litoa ja annos on hänelläkin pieni ja hän käy säännöllisesti veri ja kusi kokeissa ja arvot ovat normaalit. Arvot eivät kunnolla edes näy kokeissa.
Tottakai jos vedät diapamia 100 mg ja siihen päälle 1000 mg ketipinoria, olet taatusti sellaisessa pilvessä että. Joskus jos on todella sairas on varmaan tuollainen pilvessä olo hyväksikin mutta valvotusti sairaala oloissa, itsensä ja muiden kannalta, mutta ei tietenkään normaali elämässä ja normaalitilassa jossa lääkkeet pitävät terveyttä yllä.
Itselläni on energinen olo sen väsymyksen sijaan kun otan seronilia ja mies pysyy kuosissa kun vetää litoa ja nyt nukkumis ongelmaan pienen annoksen ketipinoria joka nukahduttaa, mutta ei tee tokkuraa ainakaan hänellä. Isoilla annoksilla se kuulemma piristää.
Kaikkihan ovat yksilöllisiä joten se oikea lääke siihen omaan sairauteen on vain kokeilemalla etsittävä. Älkää herranjumala syökö viittä eri lääkettä ja olko ihan pöllyssä, ei se ole sairauden hoitoa vaan lääkelobotomia. Diapamia vain kun on tulossa esim. paniikkikohtaus ja ei todellakaan joka viikkokaan saa ottaa.
Ja itse ainakin olisin kuollut jo alle 20 v oman käden kautta jos en olisi rauhoittavia ja masislääkkeitä alkanut syömään. Eikä mieheni menoa katselisi kukaan jos hän jättäisi lääkkeet pois. Johtuuko sitten työstä vai mistä tämä manian alku tällä kertaa. Sitä jäämme selvittelemään lääkkeet apunamme. - Oopiumia Kansalle
Jo yli 10 % kansasta tekee itsemurhaa psykotrooppisilla lääkkeillä.
Huh huh. Hurjaksi on mennyt touhu.
Päihdeveikkoja riittää!
Muuten, jos joku haluaa vieroittaa itsensä "lääkkeistä", kannattaa se tehdä lääkärin valvonnassa, ettei taas jouduta lukemaan uutisia massamurhaajista. (jotka on kaikki olleet psyykelääkittyjä)
Tiesittekö, että aikanaan 1800-luvulla brittikauppiaat orjuuttivat miljoonat kiinalaiset oopiumiin.
Olisikohan kaupankäynnillä jotain osuutta näihin länsimaiden mielensairausepidemioihinkin?
Ja muuten- bipolaarisuus on vain uusi myyvempi nimi "maanis-depressiiviselle".
Hankkikaapa psykiatrinen tautiluokituskirja.
Kyllä nauru maittaa, kun sitä lukee.
"Matematiikkahäiriö", jne..... kaikki inhimillisen elämän ongelmat on luokiteltu sairaudeksi, ilman pienintäkään tieteellistä todistetta.
Psykiatria totisesti on kauppiaitten keksintö. - menentinpaljon
Olin bibolaarin kanssa vuosikymmeniä yhdessä.
Olen aivan tuhkana hän meinasi tuhota myös minut henkisesti. Välillä hän oli rakastettavin ihminen maanpäällä ja koukutti minut. Sitten kuin itse piru sekoiluineen, pettämisineen, väkivaltainen ja manipuloiva.
Toivon että siihenkin sairauteen löytyisi oikea terapia ja lääkitys koska eihän se ole heidän syynsä sairastaa vakavasti.
Eritätin surullista .Monet heistä pystyvät esittämään muille ihmisille aivan ihanaa ja sosiaalista ihmistä mutta niille kaikkein rakkaimille ovat todella julmia.
Joillakin kaksisuuntaisilla on sairas tyyli tuhota se kaikkein rakkain ihminen ennekuin he itse voivat vapautua kohteestaan.
Monenkohan perhesurmaajan taustalta löytyy kyseinen sairaus diagnossoimattomana.? - Nainen25
Minulla alettu epäilemään II-asteen kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja eilen olen venlafaxiinin aloittanut propralin.
Lueskelin näitä palstoja: tätä häiriötä sairastavatko ovat tunteettomia hirviöitä ja saan elää loppuelämäni yksin... Niinkö?- eisenäin
ei sun tarvi olla yksin.....mä itekin epäilen että mul on sellainen...ja pelkaan sama...hyväksyks mun nainen mua sellaisena?...pelko ja tiedämättomyys :/
- pungeroinen
Eivät kaikki ole sellaisia. Joistakin vaan taitaa sitten tulla sellasia, jos maniat ovat pahoja. Usein tuollaiset tapaukset ovat näitä I-tyypin bipoja, joilla on mania päällä usein. Kannattaa myös ottaa huomioon se, että jollain bipoilla on myös persoonallisuushäiriöitä, jotka aiheuttavat kamalaa käytöstä. Tunnen muutaman bipo-narsistin sekä epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä sairastavaa bipoa. Ovat todella kauheita tapauksia. Kaikille ei vaan koskaan näitä persoonallisuushäiriöitä saada diagnosoitua.
- narrsisti?
Maniassa ihminen on narsisti. Jyrää kylmästi muut, tuhoaa, valehtelee, lyttää, alistaa, nujertaa läheisiään ja aiheuttaa kaaosta ympärilleen. Ja tässä mielentilassa omasta mielestään ei oikeamielisempää ja puhtaampaa ja hyvempää ihmistä olekaan. Muut ovat sairaita, syy omaan hirveään käytökseen on muissa, syy on a i n a muissa, ihan sama mitä on tapahtunut ja näin myös maanikko todella aivan oikeasti ajattelee.
Kauheaa totta tosiaan. Mutta sitten on se toinen puoli kun ei mania päällä, voi olla oikeasti sympaattinen ja empaattinen ihana ihminen.
Positiivinen tarina maniassa olevasta läheisestä; NEVÖ HÖÖD! Sellaista tuskin on.
On varmasti kamalaa kun on joutunut pettymään puolisoon joka satuttaa mutta entä miltä siitä toisesta tuntuu? Anteeksi nyt vain mutta terveet eivät voi ikinä ymmärtää mitä on taiteilla koko ajan veitsenterällä.
Vaikka minä olen hyvin vakavasti sairas, pystyn silti ajattelemaan toisia ihmisiä ja suurimman osan ajasta mietin ensisijaisesti toisia. Aina se ei ole helppoa ja kaikki eivät siihen toki pysty. Välillä se logiikka mitä minä pidän hyvänä ei aukene toisille. Välillä on vähän vaikeaa ajatella toista kun on itse niin rikki, paskana ja sekaisin ettei tunnista iltaa aamulta kun kaikki on yhtä samaa vain.
Kyllä minullakin on pimeä puoleni, välillä olen ollut manian aikana narsistinen ja tavoitellut vain omaa etuani. Tunnistan ja tunnustan nämä piirteet. En kuitenkaan millään tavalla nauti elämäni tärkeimpien ihmisten satuttamista. Tämä sairaus on helvettiä ihan joka ikinen päivä. Minä rakastan vilpittömästi ja toivoisin voivani tulla rakastetuksi. Sitä ennen ajan kuitenkin kaikki ihmiset pois elämästäni niin kauan kun pelkään satuttavani heitä.- pikkuveera92
Minä en ainakaan ajattele, että bipolaariset olisivat "tunteettomia hirviöitä". Tiedän erittäin hyvin, että he kärsivät siitä ihan yhtä paljon kuin ympärillä olevat ihmiset, varmasti vielä enemmän.
- Syteen tai saveen
Bipossa ei mitään vikaa JOS ottaa vastuun sairaudestaan ja sitoutuu hoitoon. Silloin voi elää onskupalleroisina yhdessä ;) Vaikka takapakkeja tuleekin voi luottaa siihen että apua saadaan ennenkuin on liian syvällä manian aiheuttamissa syövereissä. Näin on, kokemusta on. Bipo voi todellakin itse päättää seesteisemmällä (normaali) ajanjaksona mitä haluaa elämältään.Tai mitä haluavat parina, jos sellainen on, sairauden nostaessa päätään. Selvät säännöt ja peli ja rakkaus on mahdollista bipon kanssa. Bipo päättää onnistuuko vai ei!
- särkynyt luottamus
Olen moneen kertaan ihmetellyt kun ykköstynyt ja hänen hovinsa ovat kutsuneet minua milloin narsistiksi milloin kaksisuuntaisen mielenala häiriön omavaaksi. kun luin tätäkin ketjua niin en tunnista mitään itsestäni.
Kauhean sotaisan eron johdosta olin masentunut ja tein asioita jotka eivät olleet viisaita mutta kun niistä hengissä selvisin niin ihan naurattaa että tällaisia diagnooseja minulle jaettiin.
Ei ihminen joka on elämänsä kriisissä ole mielenvikainen vaikka, (ainakin itse ihmettelen että selvisin täysipäisenä siitä höykytyksestä johon jouduin) toimintansa useasti aiheuttaakin miettimistä,.
Oikean avun ansiosta elämä jatkuu ja jopa hymyilee - bipopo
Hyvin sanottu, särkynyt luottamus. Tunnistan tuon että kaikki jotka ovat kriisissä, eivät välttämättä ole pysyvästi sairaita.
Itse olen 2-tyypin bipolaari, oireita on ollut niin kauan kun pystyn muistamaan. Lääkkeistä on ollut minulle suuri hyöty. Niitä on toki kokeiltu monia vuosien varrella evivätkä kaikki ole sopineet mutta onneksi olen jatkanut yrittämistä.
Jos ihmistä lääkitään väärin, saattaa noita aikaisemmissa viesteissä mainittuja zombimaisia piirteitä. Minun elämäni ei kuitenkaan olisi ilman sopivaa lääkitystä elettävän arvoista.
Nyt pysähdyn joskus pidemmän helpon jakson jälkeen miettimään arkisissa tilanteissa: "tällaistako on olla tavallinen?" Kaupan jonossa, jääkaapin ovella, liikennevaloissa.
Olen kahden lapsen äiti, edelleen lasten isä kanssa naimisissa. käyn töissä, olen normaalipainoinen, minulla on ystäviä, rahatilanne kunnossa ja pystyn tällä hetkellä elämään kohtuullisessa tasapainossa pitkäiaikaisen sairauteni kanssa.
En ole enää sulkeutunut masennukseeni, sarjasyrjähyppijä, en viiltele itseäni, vetele känniövereitä, uppoudu maanisesti uusiin harrastuksiin jne.
Tästä kiitos asiantuntevalle erikoissairaanhoidolle ja lääkärille joka jaksoi yrittää kanssani lääkityksen kuntoon. Välillä on hetkiä jolloin voin unohtaa sairauteni. - bipo35vee
Kiitos bipopo toivoa antavasta kirjoituksestasi!
Itselläni on tuore dg (alle vuosi sitten vasta saatu), ja lääkitystä säädetään yhä. Teen asiantuntijatyötä, joten zombielääkkeet eivät ole vaihtoehto.
Olen itse tehnyt ihmissuhteissani kaikki mahdolliset virheet, pettänyt, jättänyt, sekoillut jne. Nyt elän lapseni kanssa kaksin ja keskityn saamaan oman elämäni kuntoon, velat maksettua ja elämän pysymään tasapainoisena.
Aika näyttää pystynkö joskus, kun olen oikeasti paremmassa kunnossa ja luotan sen jatkuvan, johonkin ihmissuhteeseen vai keskitynkö elämässäni vain ystäviin ja jään ilman rakkautta. - 13357890
Ei bibon kanssa voi elää rauhallista elämää. Tiedän sen kokemuksesta. Yleensä bibot valitsevat puolisokseen ns. rauhallisen terveen rehellisen ja luotettavan puolison. Siis itsensä vastakohdan.
Sitten he pikkuhiljaa sairaudesta johtuen tuhoavat tämän toisenkin ihmisen. Olet kuin peili bibolle!- vastuullinen isä
Tuo on niin totta! Juuri noin se meni myös minun kohdallani kun lapseni äidistä alkoi selvitä mikä hän oikeasti on...
- muuan mies
Oikeessa olet. Kohta kolkyt vuotta olen tällasen ihmisen kanssa elänyt. Parikymmentä vuotta siitä tätä ihmeellistä epävarmuutta. Jos tänään on ok, niin huomenna kaikki voi olla aivan muuta. Syytöksiä saa kuulla, että pilaan hänen elämänsä. Pahinta tietysti se kun hän vetää aina päiviensä päättämiskortin esiin, jos hänen älyttömyyksiinsä ei lähde mukaan. No joku voi tietty ajatella, että eihän kenenkään oo pakko olla sellasessa suhteessa. Niinpä. Mutta kun on yhteisiä vuosia takana ja lapset ym. , niin asia ei enää olekaan niin mustavalkoinen. Mutta kyllähän joskus tuntuu, että onko tämä kuitenkaan sen arvoista vaikka onkin tunteita häntä kohtaan. Tasaisiakin jaksoja tietty on kun lääkitys saadaan aina kohilleen, mutta sitten jokin juttu elämässä voi kääntää tilanteen taas uuteen alamäkeen. Sillon aina tuntuu, että ei vaan jaksa. Kun sama p***a alkaa taas. Mutta voimia kaikille, jotka ovat tällasen kumppanin elämäänsä saaneet. En tarkoita sitä ihmistä, vaan hänen sairauttaan.
- fdghj7
muuan mies kirjoitti:
Oikeessa olet. Kohta kolkyt vuotta olen tällasen ihmisen kanssa elänyt. Parikymmentä vuotta siitä tätä ihmeellistä epävarmuutta. Jos tänään on ok, niin huomenna kaikki voi olla aivan muuta. Syytöksiä saa kuulla, että pilaan hänen elämänsä. Pahinta tietysti se kun hän vetää aina päiviensä päättämiskortin esiin, jos hänen älyttömyyksiinsä ei lähde mukaan. No joku voi tietty ajatella, että eihän kenenkään oo pakko olla sellasessa suhteessa. Niinpä. Mutta kun on yhteisiä vuosia takana ja lapset ym. , niin asia ei enää olekaan niin mustavalkoinen. Mutta kyllähän joskus tuntuu, että onko tämä kuitenkaan sen arvoista vaikka onkin tunteita häntä kohtaan. Tasaisiakin jaksoja tietty on kun lääkitys saadaan aina kohilleen, mutta sitten jokin juttu elämässä voi kääntää tilanteen taas uuteen alamäkeen. Sillon aina tuntuu, että ei vaan jaksa. Kun sama p***a alkaa taas. Mutta voimia kaikille, jotka ovat tällasen kumppanin elämäänsä saaneet. En tarkoita sitä ihmistä, vaan hänen sairauttaan.
Älkää ihmiset jaksako syyttää ja puhua pahaa vakavasti sairaista ihmisistä. Jos kumppani ymmärtää puolisonsa sairauden, sen vaikeuden ja pysyvyyden hän osaa suhtautua siihen oikealla tavalla. Ja jos bipolaari todella rakastaa ja kunnioittaa puolisoaan ja ymmärtää hakea apua mielialanvaihteluihinsa niin miksei suhde voisi onnistua? Tästä auttaa eniten toisen antama tuki aj asiasta puhuminen niin paljon kuin mahdollista. Jos sairausta puhuminen haudataan suhteessa tai jos teeskennellään ettei sitä ole on pahin virhe tehty. Jos alkaa suhteeseen henkisesti epävakaan kanssa on hyväksyttävä että suhteesta tulee todennäköisesti vaikea mutta vaivan kannattava.
- jos, vaikka, kuin...
fdghj7 kirjoitti:
Älkää ihmiset jaksako syyttää ja puhua pahaa vakavasti sairaista ihmisistä. Jos kumppani ymmärtää puolisonsa sairauden, sen vaikeuden ja pysyvyyden hän osaa suhtautua siihen oikealla tavalla. Ja jos bipolaari todella rakastaa ja kunnioittaa puolisoaan ja ymmärtää hakea apua mielialanvaihteluihinsa niin miksei suhde voisi onnistua? Tästä auttaa eniten toisen antama tuki aj asiasta puhuminen niin paljon kuin mahdollista. Jos sairausta puhuminen haudataan suhteessa tai jos teeskennellään ettei sitä ole on pahin virhe tehty. Jos alkaa suhteeseen henkisesti epävakaan kanssa on hyväksyttävä että suhteesta tulee todennäköisesti vaikea mutta vaivan kannattava.
Entä jos bipo ei kunnioita puolisoaan? Entä jos ei ymmärrä hakea apua, vaikka toinen olisikin kaikin voimin tukena? Entä jos bipo-äiti on tunnekylmä omille lapsilleenkin ja saa raivokohtauksia normaalista lapsen käytöksestä? Onko se vaivan kannattavaa?
En kiellä, etteikö suhteet voisi onnistua, JOS asiat olisivat kuten kirjoitit. Aina niin ei vaan ole.
- riikka
Melkosta paskaa suollat. Jos tunnet yhtäkään bipoa ni sun pitäis tietää, et monilla on ollut puolisoinaan aikamoisia hirviöitä. Psykopaateista narsisteihin. Juuri maanista ystävääni käytettiin rahallisesti häikäilemättä hyväkseen. Itselläni ei ole ainuttakaan rauhallista, tervettä tai luotettavaa kumppania ollut. Pelkkiä sikoja, jotka ovat käyttäneet hyväksi tavalla tai toisella. Hankkisit jostain empatiakyvyn ja kyvyn ajattelemiseen.
- memories!!!
Kyllä se voi toimia jos toinen on tarpeeksi kovakalloinen ja kykenee ottamaan rauhallisesti eteentulevat pettämiset, katoamiset, taloudelliset konkurssit ja muut mahdolliset vaikeudet,ilkeilyn, sen päälle asettamaan toiselle vielä rajat!Ympäristön olisi myös hyvä laittaa rajoja, joten sairaudesta on aivan turha vaieta lähipiirissä.
Vahvat tyypit pärjäävät, joku alan koulutus ei ole pahitteeksi.Tärkeintä on saada jossain vaiheessa puoliso ymmärtämään sairautensa ja vaihtelevat tilat ja sitoutumaan suhteeseen sairaudestaan huolimatta.- diipadaapa333
Taas ihmeellistä yleistämistä. Kirjoitat niin kuin kaikki bipot olisivat maanikoita. On olemassa bipoja, joilla on luottotiedot kunnossa ja bipot ei petä sen enempää kuin terveetkään. Koskaan en oo kadonnut mihinkään. Taloudellista konkurssiakaan ei ole ollut. En valehtele sen enempää kuin terveetkään. No en kai sit ole bipo kun ei tollasta oo tapahtunut. Jeeeeeeee, oon terve! Toki on niitäkin bipoja joiden kanssa elämä on tollasta. En itsekään sellasta huolisi. Mut älkää pliis yleistäkö.
- muuan mies
diipadaapa333 kirjoitti:
Taas ihmeellistä yleistämistä. Kirjoitat niin kuin kaikki bipot olisivat maanikoita. On olemassa bipoja, joilla on luottotiedot kunnossa ja bipot ei petä sen enempää kuin terveetkään. Koskaan en oo kadonnut mihinkään. Taloudellista konkurssiakaan ei ole ollut. En valehtele sen enempää kuin terveetkään. No en kai sit ole bipo kun ei tollasta oo tapahtunut. Jeeeeeeee, oon terve! Toki on niitäkin bipoja joiden kanssa elämä on tollasta. En itsekään sellasta huolisi. Mut älkää pliis yleistäkö.
Tietenkään bipoista ei pidä puhua yhtenä homogeenisenä porukkana. Heillä on tottakai omat persoonalliset piirteensä. Toiset ovat tempperamenttisempia, toiset sosiaalisempia ym. Joillakin homma pysyy lapasessa ettei tule taloudellisia ylilyöntejä, katoamisia,valehtelua tai muuta sekoilua. Aivan kuten "terveilläkin". Ei omalla puolisollanikaan pääsääntöisesti. Mutta kun homma alkaa kääntyä manian puolelle, ja ehdotuksia ostamisista, tekemisistä, matkoista, muuttamisista jne, tulee yhtäsoittoa, on pakko vetää käsijarrua. Ja silloin käsijarrunvetäjä on aina elämän pilaaja, jota ilman hänen olis paljon helpompi elää. Sitten tulee yleensä kuvaan uhkaukset, että tätä tulet vielä katumaan, ja raskainta tietysti ovat ne uhkaukset kun hän sanoo päättävänsä päivänsä ennenkuin jatkaa tällaista elämää. Ja siitäkin vastuu on kuulema minulla. Eikä se aina ole jäänyt vain uhkaukseksi, yrittänytkin on. Välillä taas menee ihan hyvin, mutta se luottamuksen rakentaminen huomiseen on erttäin vaikeaa tällaisen puolison kanssa. Usko pois, joskus meinaa voimat loppua, vaikka kuinka ymmärtää, että sairaus häntä vie, ja ei helppoa ole hänellä itselläänkään. Näin on taiteiltu jo parikymmentä vuotta. Vaikkei yleistää pidä, mutta kyllä noissa aiemmissa kommenteissa on kyllä paljon hyvin tuttua.
- diipadaapa333
muuan mies kirjoitti:
Tietenkään bipoista ei pidä puhua yhtenä homogeenisenä porukkana. Heillä on tottakai omat persoonalliset piirteensä. Toiset ovat tempperamenttisempia, toiset sosiaalisempia ym. Joillakin homma pysyy lapasessa ettei tule taloudellisia ylilyöntejä, katoamisia,valehtelua tai muuta sekoilua. Aivan kuten "terveilläkin". Ei omalla puolisollanikaan pääsääntöisesti. Mutta kun homma alkaa kääntyä manian puolelle, ja ehdotuksia ostamisista, tekemisistä, matkoista, muuttamisista jne, tulee yhtäsoittoa, on pakko vetää käsijarrua. Ja silloin käsijarrunvetäjä on aina elämän pilaaja, jota ilman hänen olis paljon helpompi elää. Sitten tulee yleensä kuvaan uhkaukset, että tätä tulet vielä katumaan, ja raskainta tietysti ovat ne uhkaukset kun hän sanoo päättävänsä päivänsä ennenkuin jatkaa tällaista elämää. Ja siitäkin vastuu on kuulema minulla. Eikä se aina ole jäänyt vain uhkaukseksi, yrittänytkin on. Välillä taas menee ihan hyvin, mutta se luottamuksen rakentaminen huomiseen on erttäin vaikeaa tällaisen puolison kanssa. Usko pois, joskus meinaa voimat loppua, vaikka kuinka ymmärtää, että sairaus häntä vie, ja ei helppoa ole hänellä itselläänkään. Näin on taiteiltu jo parikymmentä vuotta. Vaikkei yleistää pidä, mutta kyllä noissa aiemmissa kommenteissa on kyllä paljon hyvin tuttua.
Oon bipona itse ollut avioliitossa vuosia maanisen bipon kanssa. Itselläni siis lievempi sairaus. Tiedän kyllä kuinka helvettiä se voi pahimmassa tapauksessa olla. Meillä taas miehellä oli luottotiedot kunnossa eikä mitään taloudellisia ongelmia siinä mielessä ollut. Ei ollut ns. ostomaniaa koskaan. Hän oli maniassa vaan aivan täynnä itseään ja käytti henkistä väkivaltaa hyvin paljon. Kuvitteli olevansa Jumalan oikea käsi ja monesti pamahti vielä uskoon maanisina kausina. Päihteet oli kuvioissa vahvasti. Valehteli ja teki juuri niitä hirveitä katoamistemppuja. Pahimpina aikoina ei tullut kotiin moneen viikkoon eikä vastannut puhelimeen. Ihastui toisiin naisiin monia kertoja niiden vuosien aikana ja tietenkään ei silloin rakastanut minua. Ruoho oli aina vihreämpää aidan toisella puolella. Itse taas olen ihan toisenlainen vaikka bipo olenkin. Mutta kai se on se paha mania joka tekee ihmisestä tuollaisen. En toki väitä olevani mikään yli-ihminen. Virheitä oon tehny siinä missä kaikki muutkin.
Itse uskon että minulle hänen sairautensa ja tekonsa oli pahempia kuin ex-miehelleni. Hän on kuitenkin jatkuvasti maniassa ja kokee olevansa niin täydellinen ja mahtava ihminen, että mitä sellainen voisi katua? Ei hän koskaan ymmärtänyt miten tuhosi elämäni. Suhteen päätyttyä hänellä oli heti toinen nainen. Itse en ole pystynyt seurustelemaan eron jälkeen.....ja siitä on jo vuosia. Menin liian rikki. Voin vaan kuvitella mitä sun elämä on päivästä toiseen. Sen mä haluaisin sanoa että jos puolisosi päätyy joskus itsemurhaan, niin se ei missään tapauksessa ole sinun vikasi. Aikuinen ihminen tekee itse omat päätöksensä.
Maanikoiden touhuissa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta itse tunnen monia bipoja ja kaikki eivät kuitenkaan ole samanlaisia eivätkä tuhoa toisten elämiä. Monet unohtaa myös sen että meitäkin on joiden sairaus on huomattavasti lievempää sorttia. Itselläkin masennuspainotteinen bipo. Mutta ehkä tällä palstalla suurimmaksi osaksi on heitä joiden kumppani on ollut pahasti maaninen. Niinkuin minunki exäni oli.
Tää kuulostaa varmaan hassulta bipon suusta, mutta mä en ymmärrä tämän sairauden maniaa. Mä en tajua miten ihminen voi muuttua niin hirveäksi. Edelleen en pysty ajattelemaan että exäni teki kaiken sairauden vuoksi. Pakko hänen on jossain välissä ollut tajuta mitä tekee mulle. Vaikka mulla on paljon kavereita bipoissa niin välttelen maanisia bipoja. Tulee viha päälle kun katselen joidenkin maanista papatusta. Mä en jaksa sitä enää eikä mun tarvitse. Oon joskus sanonut mun läheisille, että jos mulla pamahtaisi oikea mania päälle niin vievät mut vaikka väkisin hoitoon. Mä en halua muuttua tuollaiseksi. Mielummin kuolen. Sen takia joskus ottaa päähän, että tuollaisten tapausten vuoksi kaikki bipot leimataan samanlaisiksi. Ehkä ei saisi ottaa liikaa itseensä näitä kirjoituksia mut joskus vaan tulee paha mieli.
Toivon sulle ja kaikille muille bipon läheisille paljon voimia ja parempaa kevättä! - muuan mies
diipadaapa333 kirjoitti:
Oon bipona itse ollut avioliitossa vuosia maanisen bipon kanssa. Itselläni siis lievempi sairaus. Tiedän kyllä kuinka helvettiä se voi pahimmassa tapauksessa olla. Meillä taas miehellä oli luottotiedot kunnossa eikä mitään taloudellisia ongelmia siinä mielessä ollut. Ei ollut ns. ostomaniaa koskaan. Hän oli maniassa vaan aivan täynnä itseään ja käytti henkistä väkivaltaa hyvin paljon. Kuvitteli olevansa Jumalan oikea käsi ja monesti pamahti vielä uskoon maanisina kausina. Päihteet oli kuvioissa vahvasti. Valehteli ja teki juuri niitä hirveitä katoamistemppuja. Pahimpina aikoina ei tullut kotiin moneen viikkoon eikä vastannut puhelimeen. Ihastui toisiin naisiin monia kertoja niiden vuosien aikana ja tietenkään ei silloin rakastanut minua. Ruoho oli aina vihreämpää aidan toisella puolella. Itse taas olen ihan toisenlainen vaikka bipo olenkin. Mutta kai se on se paha mania joka tekee ihmisestä tuollaisen. En toki väitä olevani mikään yli-ihminen. Virheitä oon tehny siinä missä kaikki muutkin.
Itse uskon että minulle hänen sairautensa ja tekonsa oli pahempia kuin ex-miehelleni. Hän on kuitenkin jatkuvasti maniassa ja kokee olevansa niin täydellinen ja mahtava ihminen, että mitä sellainen voisi katua? Ei hän koskaan ymmärtänyt miten tuhosi elämäni. Suhteen päätyttyä hänellä oli heti toinen nainen. Itse en ole pystynyt seurustelemaan eron jälkeen.....ja siitä on jo vuosia. Menin liian rikki. Voin vaan kuvitella mitä sun elämä on päivästä toiseen. Sen mä haluaisin sanoa että jos puolisosi päätyy joskus itsemurhaan, niin se ei missään tapauksessa ole sinun vikasi. Aikuinen ihminen tekee itse omat päätöksensä.
Maanikoiden touhuissa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta itse tunnen monia bipoja ja kaikki eivät kuitenkaan ole samanlaisia eivätkä tuhoa toisten elämiä. Monet unohtaa myös sen että meitäkin on joiden sairaus on huomattavasti lievempää sorttia. Itselläkin masennuspainotteinen bipo. Mutta ehkä tällä palstalla suurimmaksi osaksi on heitä joiden kumppani on ollut pahasti maaninen. Niinkuin minunki exäni oli.
Tää kuulostaa varmaan hassulta bipon suusta, mutta mä en ymmärrä tämän sairauden maniaa. Mä en tajua miten ihminen voi muuttua niin hirveäksi. Edelleen en pysty ajattelemaan että exäni teki kaiken sairauden vuoksi. Pakko hänen on jossain välissä ollut tajuta mitä tekee mulle. Vaikka mulla on paljon kavereita bipoissa niin välttelen maanisia bipoja. Tulee viha päälle kun katselen joidenkin maanista papatusta. Mä en jaksa sitä enää eikä mun tarvitse. Oon joskus sanonut mun läheisille, että jos mulla pamahtaisi oikea mania päälle niin vievät mut vaikka väkisin hoitoon. Mä en halua muuttua tuollaiseksi. Mielummin kuolen. Sen takia joskus ottaa päähän, että tuollaisten tapausten vuoksi kaikki bipot leimataan samanlaisiksi. Ehkä ei saisi ottaa liikaa itseensä näitä kirjoituksia mut joskus vaan tulee paha mieli.
Toivon sulle ja kaikille muille bipon läheisille paljon voimia ja parempaa kevättä!Kiitos vaan. Sehän tässä tilanteessa meikäläisen silmissä ihmeelliseltä tuntuukin, ja asiasta miljoona kertaa hänelle olen sanonut, että etkö todella huomaa itse miten paljon pahaa aiheutat omilla tekemisillä ja sanomisilla koko perheelle. Että kuuntele nyt hyvä ihminen itse noita omia juttujas ja mieti miltä ne kuulostaa varsinkin lasten korvissa. Mutta en tiedä, ilmeisesti tämä sairaus on vienyt tai ainakin heikentänyt hänen empatiakykyään siten, että sillon kun esitän asioista oman mielipiteeni häntä vastaan, hänen kontrollinsa katoaa uhkailut alkaa. Eikä silloin ole väliä onko lapset kuulemassa vai ei. No onneksi ne ovat jo melkein aikuisia jo, ja kyllä tietävät mistä on kysymys. Mutta paljon tuskaa ja henkistä kipua he ovat varmasti elämässään äitinsä sairauden takia joutuneet kestämään. Ja omalta osaltani olen sitä heiltä anteeksi pyytänyt. Koskaan ainakaan minun kuulteni sitä sanaa ei ole tullut lapsille äidin suusta. Usein kyllä mietin, että miten he tulevat asiat muistamaan kunhan omillensa pääsevät. Toivottavasti eivät katkeroidu ja siten pilaa omaakin elämäänsä. Keskustelu ja asioista puhuminen liikoja salailematta tuntuu olevan kyllä heille paras tapa selvitä.
Omaa taakkaa kyllä lisää näidenkin asioiden pohdiskelu ja monta unetonta yötä olen pyöriskellyt ajatusteni kanssa. - Pääsikö sammakko?
diipadaapa333 kirjoitti:
Taas ihmeellistä yleistämistä. Kirjoitat niin kuin kaikki bipot olisivat maanikoita. On olemassa bipoja, joilla on luottotiedot kunnossa ja bipot ei petä sen enempää kuin terveetkään. Koskaan en oo kadonnut mihinkään. Taloudellista konkurssiakaan ei ole ollut. En valehtele sen enempää kuin terveetkään. No en kai sit ole bipo kun ei tollasta oo tapahtunut. Jeeeeeeee, oon terve! Toki on niitäkin bipoja joiden kanssa elämä on tollasta. En itsekään sellasta huolisi. Mut älkää pliis yleistäkö.
"Bipot ei petä sen enmpää kuin terveetkään"? :D
- plöplöplö
Pääsikö sammakko? kirjoitti:
"Bipot ei petä sen enmpää kuin terveetkään"? :D
Tottahan tuo on. Yhtälailla minäkin voin kertoa monia tarinoita ns. terveistä pettäjistä kuin pettävistä bipoistakin. Samaa paskaa kaikki. Suurin osa pettää nykyaikana oli terve tai sairas. Pölö oot jos et sitä tajua.
- Poikkeus vahvistaa s
diipadaapa333 kirjoitti:
Taas ihmeellistä yleistämistä. Kirjoitat niin kuin kaikki bipot olisivat maanikoita. On olemassa bipoja, joilla on luottotiedot kunnossa ja bipot ei petä sen enempää kuin terveetkään. Koskaan en oo kadonnut mihinkään. Taloudellista konkurssiakaan ei ole ollut. En valehtele sen enempää kuin terveetkään. No en kai sit ole bipo kun ei tollasta oo tapahtunut. Jeeeeeeee, oon terve! Toki on niitäkin bipoja joiden kanssa elämä on tollasta. En itsekään sellasta huolisi. Mut älkää pliis yleistäkö.
jos sinä et ole, niin hyvä niin, mutta sata muuta varmasti on.
- Hiiliketju
Varmaan jotkut lääkeistä täällä messuavat purkaa omaa mielentervedellistä ongelmaansa lääkkeiden vihaamiseen.
Sen olen huomannut eräästä bipo tuttavastani että aina ei osu lääkkeet kuitenkaan kohdalleen. Ja oli aika tuskaista katseltavaa ja varmaan myös hänelle koska lopulta päätyi siihen että jätti läkkeet pois kokonaan. Seurauksena että mopo karkasi ihan kokonaan.
SItten löysi uuden lekurin joka sai toisenlaiset lääkkeet kohdalleen ja henkilö on kuin uudesti syntynyt. Rento, hallittu ja piina poistunut taka-alalle. Nukuu hyvin jne.
Vielä tässä vähän ihmettelen suurta muutosta. En itsekään oikein jakanut ystävääni pahimmillaan. Ja jotenkin mietityttää että onko tässä nyt vain hyvä ja upea jakso. Ja kohta taas mennään. - Hiiliketju
No ei kestänyt kauaa.
- Bipolainen
2:s tyypin Bipoa sairastavana tekisi mieleni muistuttaa että parisuhteissa on yleensä 2 ihmistä. Viestejä lukiessani saan kuvan että täällä mainitut parisuhdeongelmat johtuvat vain siitä bipoa sairastavasta osapuolesta....onkohan todellisuus näin yksinkertaista???
Ymmärrän kyllä itsekkin bipoa sairastavana, sairauden tuovan omat kiemuransa parisuhteeseen...mutta tuntuu kuin kaikkien parisuhdeongelmien taustalla olisi toisen osapuolen, siis sen joka mokailee... joko narsismi, tai bipo...onko näin?- Nyt näin huomenna ei
Tottakai parisuhdeongelmiin tarvitaan kaksi osapuolta. Ja ongelmia on varmasti ns. "terveidenkin" parisuhteissa. Itseasiassa niissähän niitä vasta onkin. Eihän täysin ongelmatonta parisuhdetta varmaan olekaan.
Omalta kohdaltani bipon puolisona voin kuitenkin todeta eniten miestä syö jatkuva epävarmuus. Luottamus on joskus mennyt sen verran syvästi, että sen palautuminen ei onnistu aivan hetkessä.
Vaikka ymmärtää toisen sairauden ja yrittää nähdä asioita siltä kannalta, kaikkeen ei vain voi lähteä mukaan. Kun ehdotukset ja tekemiset alkaa olla sitä luokkaa, että horisontti katoaa, on pakko sanoa ei, vaikka tietääkin, että siitä ne ongelmat vasta alkaakin.
Muiden puolesta en voi puhua, mutta omasta puolestani voin vakuuttaa, että joustoa varmasti on ollut vähintäänkin kohtuullisesti. En kuitenkaan tarkoita, että minussa ei olisi koskaan mitään vikaa. Varmasti on meissä kaikissa.
Mutta kuten sanoin ainakin meillä ongelmia aiheuttaa eniten epävarmuus. Vaikka tänään sovitaan asiat näin, niin huomenna tai ensiviikolla tai ehkä puolen vuoden päästä pitää jo samat asiat pyöritellä taas uuteen uskoon. - bipo1 :( bipo2 :)
Kyllä näin on. Jos hoitamaton bipo niin yhdessäolo on mahdotonta. Ihan sama vaikka terve puolisko miten olisi hyvä ja ymmärtäväinen, siihen suohon uppoaa että plumps ja hups. Yksinkertaista on.
Bipo ite päättää miten sairautensa kanssa aikoo toimia; balanssi = hyvä elämä, epätasapaino = kaaos. Tuppaa vaa ussein kaatua tämä tasapainon haku ja pito puoliskon harteille. ja kaiken arjen keskellä on raskasta, ootella millon loppuu hypoilu, mania, masennus.. jollei ja yleensä ei bipo 1 tai 2 (ihan sama asia käytännössä, tääl missään ketjussa, ei muuten oo varmaa yhtään ainokaista joka tunnustais olevansa bipo 1 !!) niin tee.
Kerro itse miten toimit kun sairaus päällä täyttä häkää?
- OpetteleLukemaan
On täällä paljonki ollu I-tyypin bipoja juttelemassa ja puhuneet manioistaan. Vaikeuksia lukemisen ymmärtämisessä? Lue vähän tarkemmin. :D
- ;D ;0 ohohupss hih
Eipä niitä montaa ole. Eikä sen väliä kun samaasoppaa kaikkityynni kuiteskin. Bipo2 on vain mitä ilmeisimmin sairaalle itelle `kivempi` hyväksytympi` halutumpi` nätimpi` `sievempi` einiihullu` nimike versio sairaudelle ´MAANISDEPRESSIO`.
- semmostatommosta
;D ;0 ohohupss hih kirjoitti:
Eipä niitä montaa ole. Eikä sen väliä kun samaasoppaa kaikkityynni kuiteskin. Bipo2 on vain mitä ilmeisimmin sairaalle itelle `kivempi` hyväksytympi` halutumpi` nätimpi` `sievempi` einiihullu` nimike versio sairaudelle ´MAANISDEPRESSIO`.
No ehkä I-tyypin bipoilla on parempaa tekemistä ku roikkua täällä. Monestihan I-tyypin bipo on maanisuuteen painottuvainen. Maanisena on varmaan parempaa tekemistä. Samat ihmiset tällä palstalla pörrää vuodesta toiseen.
- höfh
;D ;0 ohohupss hih kirjoitti:
Eipä niitä montaa ole. Eikä sen väliä kun samaasoppaa kaikkityynni kuiteskin. Bipo2 on vain mitä ilmeisimmin sairaalle itelle `kivempi` hyväksytympi` halutumpi` nätimpi` `sievempi` einiihullu` nimike versio sairaudelle ´MAANISDEPRESSIO`.
ime läskejäs lehmä ja mene sinne kantabaariin ruikuttaa elämääs. Älä tule tänne höyryilee...itselläsi on tuhottoman paljon ongelmia. Sunlaisten ihmisten takia tämä maailma on tyhmempi,typerämpi,ahdasmielisempi...rumempi.
- PettynytKulkija
Pikkuveera92 tapaus muistuttaa täysin omaa kokemustani viimeisen vuoden ajalta. Ajauduin jo joitakin kuukausia sitten tänne lukemaan ihmisten kokemuksia kaksisuuntaisesta kun itseäni alkoi niin paljon ihmetyttää uuden miesystävän käytös.
Hain epätoivoissani tietoa jopa pelkillä sanoilla "mies hävisi" ja tänne päädyin hah:P
Helvetti alkoi vuosi sitten kun luulin tavanneeni maailman ihanimman ihmisen jonka kanssa voisin rakentaa elämäni. Hän halusi seurustella, ja teki asian selväksi ystävilleen, vanhemmilleen ja koko joukolle ihmisiä. Kaikki oli yltiöpositiivistä - täydellistä.
Railakkaan ja rakkauden täyteisen kevään jälkeen ajattelin että varmaankin värikäs kaveriporukka vetää miestä toisinaan reissuun kun tekstaaminen ja soittaminen unohtuu täysin. Reippaanlainen alkoholin käyttö kuului aika ajoin kuvioon joten ajatteln että siinä on syy. Lopulta sitten puutuin asiaan ja sanoin etten jaksa tätä menoa, enkä varsinkaan sitä että hän nukkuu vaan joitakin tunteja ja on taas ylivilkas ja suorastaan rasittava.
Sitten tuli kesäloma kaikkine suunnitelmineen, joista ainoatakaan ei toteutettu kun mies nukkui 17h yöunia ja oli jotenkin ihan pois pelistä. Olin aivan ihmeissäni että mihin katosi se kaikki virta millä oli laukattu koko kevät ! Hän oli täysin finaaleissa, ja minä istuin epätoivoisena sängyn reunalla ja kävin keittämässä aamukahvia uudelleen ja uudelleen, koska se jäähtyi aina kuppiin.
Lopulta olimme syksyssä, mies katosi yhtäkkiä kuukaudeksi. Olin huolissani ja aivan ulalla siitä miten joku voi vaan kadota noin. Tätä katoamista edelsi ensimmäiset oudot syytökset joita en oikein ymmärtänyt. Kun hän palasi oli kaikki taas niin mukavaa ja hyvin. Kysymyksiini miksi hän katosi en oikestaan saanut mitään selkeää vastausta...pientä väsymystä, työuupumusta, jne. Hän oli selvästi hyvin pahoillaan mutta ei osannut mitenkään valaista minua siitä mitä tämä oli.
Tässä vaiheessa aloin etsiä tietoa. Ystäville oli vaikea puhua mutta he näkivät kyllä tilanteen ja alkoivat vihjailla ettei ole normaalia kadota tuolla tavoin. Miesystäväni oli siis sympaattinen, älykäs ja äärimmäisen luotettavan tuntuinen ihminen jonka kanssa oli hyvä puhua kaikesta ja elämänkatsomuksemme oli hyvin samanlainen. Hänen katoamistemppunsa tulivat minulle täysin puun takaa ja rikkoivat luottamuksen.
Oli aivan selvää että mieleeni tuli ties mitä epäilyksiä ja lopulta kun aloin puhua ongelmistä yhteisten ystävien kanssa alkoi valjeta että mies todella vetäytyi yksinäisyyteensä eikä kommunikoinut kenenkään kanssa. Eräässä viestissään minulle hän mainitsee "sanoinkuvaamattoman kaaoksen" päässään joka viimeistään vahvisti minulle bipolaarisuuden mahdollisuuden. Hyvin usein kun lukee kaksisuuntaista sairastavien kuvailuja depressiostaan tulee vastaan myös sana "kaaos".
Tämän hetkinen tilanne on taas se että mies on poissa. Ei vastaa yhteydenottoihini, eikä välitä tavata muitakaan ystäviään. Koen että minua kohdellaan äärimmäisen julmasti. Voin elää omaa elämääni ja tehdä omia asioitani mutta se että kaikki normaali yhteydenpito välillämme aina katkeaa kuin seinään on raskasta.
Tässä on nyt ollut aikaa miettiä asioita ja tuntuu aika kammottavalta jatkaa tällaisen ihmisen kanssa, jolla on ainakin kaksi täysin erilaista puolta. Ja kun muistelen sitä keväistä maanista menoa niin rakkauden huumassa se oli ihan hauskaa, mutta jos se onkin sairautta, en tiedä miten jaksaisin mukana. Hänellä siihen liittyi voimakas seksuaalivietti, päihteet ja aivan liian vähäiset unet....suuruuden hulluutta en vielä havainnut.
Kirjoitin kaiken tämän vain hieman purkaakseni tunteitani, ja siksi että olen täysin ymmälläni kaikesta. Pettymykseni on valtava kun rakastamani "rauhallinen ja leppoisa" ihminen osoittautuu näin omituiseksi ja ennalta arvaamattomaksi. Olisi kiinnostavaa lukea vastaavista kokemuksista lisää.
Hyvää kevättä kaikille ! Ja voimia. - exzpuolisoka
Hei!
Minulla oli todella pitkä suhde henkilön kanssa joka oirehti juuri samalla tavalla. Alussa sitä piti vaan masennuksena ja sitten kun olo helpottui kun toista rakasti niin halusi ja antoi hänen mennä ja harrastaa kavereidensa kanssa.
Uskoin kaikki valheet ettei muita naisia ole että hän vaan haluaa olla yksin. Useita merkkejä oli pettämisestä mutta jotenkin hyväksyin ne kun toisella oli valillä niin kauhee olo masennuksessaan. Suljin silmäni totuudelta ja aloin itsekkin epäillä että olen luulosairas kun kuvittelen moisia. Hän hermostui syytöksistä ja niihin liittyi aina psyykkinen ja fyysinen väkivalta, joka oli manipuloivan rankkaa.
Sitä itse on luonteeltaa rehellinen ja pyrkii hyvyteen rakastaessaan ja tukiessaan toista. Eikös se ole avioliiton tarkotus että myötä ja vastoinkäymisessä tuetaan toisiamme.
Sitten tuli kuviohin järjetön rahankäyttö ja "kaverit "jotka hyväksikäyttivät anteliasta ja todellisuuden tajutonta sairasta.
Maksullisen seksin jatkuva käyttö. Yövalvomiset, ylipuuhastelu täysin järjettömiin suunnitelmiin keskittyminen.
Masennusjaksot itsetuhoisuuksinen kun henkilö "tajusi" mihin on maniassa ryhtynyt.
Voi tässä vaan pintaraapaisu elämästämme.
Voimia Sinulle ja hae apua ja tukea siihen että pääset jatkamaan omaa elämääsi. - kokemustaon..
PettynytKulkija, mulla on samankaltainen suhde takanapäin.. Suhteen alussa mania vaihe, esitteli mut kaikille mahdollisille tutuilleen kaupankassasta perheelleen innoissaan että nyt on löytänyt sen oikean. pyysi kihloihin 3 viikkoa tapaamisesta (en suostunut tietenkään) suunniteli yhteen muuttoa yms.. monenlaisia suunnitelmia mm. oman yrityksen perustamisesta yms. alkoholia myös meni reippaasti, eikä öisin nukuttanut. energiaa riitti ja puhe ei lakannut hetkekskään, ei mitenkää pysynyt housuissaan..
Sitten sortui täysin ja päätyi pariks viikoks osastolle masennuksesta.. olin aivan ymmälläni, että miten nyt näin kävi, niin ihanan energinen,taiteellinen ja spontaani ihminen, syytin jopa itseäni (myös hänkin vieritti syytä mun syyksi) , kunnes kuulin yhteisiltä tutuilta että ei todellakkaan ollut ensimmäinen kerta, että hän on joutunut osastolle..
yritin ymmärtää ja luin paljon kyseisestä sairaudesta, josta sit lääkäriltä kuulin et hällä on..
Oltiin vähän vaille vuos yhdessä kunnes hän ilman mitään varoitusta jätti kun nallin kalliolle.. Kuulin että tämän jälkeen linnottatui kotiinsa, jonkin ajan päästä halus mut takaisin kun mania taas iski.. En jaksanut enää, valitettavasti. Ihana ihminen kuitenkin hän on! Surullinen sairaus, pistää läheiset koville.
Voimia kaikille kyseisen sairauden kanssa painiville ja heidän läheisilleen - PettynytKulkija
Hei kokemustaon, täällä PettynytKulkija kirjoittelee. Oli mukava lukea tarinasi joka valitettavasti oli myös surullinen eikä antanut paljoakaan toivoa. Se herätti lisää sinkoilevia ja synkkiä ajatuksia siitä että näin katalaako kaksisuuntaisuus todellakin on.
Suuresti kiinnostaisi tietää mitä kyseista sairautta sairastavat ajattelevat depression aikana kun joutuvat sisäisen "kaaoksen" pyörteisiin. Voisitteko edes aavistuksen raottaa minulle/meille sitä henkistä väsymyksen tilaa mikä saa teidät ajautumaan yksinäisyyteen? Miksi on niin vaikeaa huolehtia parisuhteesta, tai edes kerran viikossa vastata huolisssaan olevien ihmisten tekstiviesteihin? Voiko maniassa koettu rakkaus vaan muuttua merkityksettömäksi?
Miesystäväni "kadottua" omiin oloihinsa olen saanut joitakin harvoja vastausviestejä jotka kaikki ovat samanlaisia. Muuten niin verbaalinen, hauska ja taitava kirjoittaja aloittaa järjestäin jokaisen viestin sanoin: "en jaksa...", "en pysty..", "en voi..." joista näkee selvästi että hänen olonsa on raskas ja uupunut. Olen itsekin ollut elämässäni pitkiä jaksoja masentunut ja tiedän sen miltä tuntuu kun ei jaksaisi pikkusormeaankaan nostaa, mutta koskaan en ole hylännyt toista ihmistä tai kohdellut häntä tylysti tuon jakson aikana.
Joka tapauksessa olen jo mielessäni ajautumassa kauas pois miesystäväni luota. Hän jää yksinäiselle saarelleen ja minä ajelehdin pois, olen jo kaukana aavalla enkä vielä toistaiseksi näe maata, mutta takaisin en haluaisi enää palata. Yritän systemaattisesti unohtaa hänet hetki hetkeltä, päivä päivältä.- doooris112
Mitäkö ajattelen masennuksessa? Kuolemaa. Sitä, että olen maailman surkein ihminen. Sitä, että olen pettänyt kaikki ihmiset ympärilläni, koska olen niin heikko. Itsetunto tipahtaa täysin. Sitä toivoo kuolemaa ja odottaa sen olevan helpotus. Itsemurhaa tulee usein ajateltua. Haluaa olla yksin ja vain kuolla tai kadota. Pahassa masennuksessa voi tulla tunteettomaksi eli ne tunteet kaikkia ja kaikkea kohtaan saattaa kadota. Sitä en kyllä itsekään ymmärrä, miksei voi vastata viesteihin. Itse sen kokeneena voin kertoa, että on todella kamalaa, kun joutuu elämään epätietoisuudessa. Masentunut ihminen ei jaksa ehkä huolehtia parisuhteesta. Joskus en päässyt käymään suihkussa kuukauteen. Oksettavaa mutta tavallista arkea masentuneelle. Ei vaan jaksa. On psyykkisesti ja fyysisesti niin lopussa, että kykenee korkeintaan makaamaan sängyssä.
Maniassa koettu rakkaus ei välttämättä ole aitoa rakkautta. Jotkut ovat sanoneet, että suhde on aloitettu maniassa ja sairausjakson jälkeen rakastavat, mutta toisille taas käy niin ettei niitä tunteita enää ole. Musta tuntuu, että toi katoaminen on ehkä enemmän miesten kuin naisten juttu. Voin olla väärässä, mutta itse olen tällaisen huomannut.
- sairasko
Ohhoh ku osuu ja uppoaa. Osuvaa tekstiä, tunnistaa itsensä näistä.
- 24+0
Lapsia ei kannata hankkia koska heilläkin suuri riski tuohon tautiin, Ja riski että yksin jäät hoitamaan lapsiasi, mutta monet bipot ovat hyviä äitejä ja isiä, lähinnä taudin perinnöllisyyttä ajattelin.
Monet sanovat parisuhteesta bipon kanssa, että juokse kun vielä voit, ja niin sanoisin minäkin.
Ehdoin tahdoin ei kannata sotkeutua, mutta me olemme usein monella tavalla valloittavia ja herkkiä sanoisin että normaali ihmienen elää elämästä jonkinlaisen gaussin käyrän keski osaa eikö tiedä että maassa on muutama prosentti ihmisiä jotka kokevat asiat toisin.
Katsoin juuri elokuvan Silver Lines, olen vaikka olen kaksisuuntainen, en kyennyt tunnistamaan elokuvasta itseäni sen sijaan useita sairaala ystäviäni tunnistin.
Siloteltu kuva bipolaarisuudesta ja loppuu juuri siihen mistä ongelmat aidosti alkavat.
Hyvä elokuva onneksi jaksoin katsoa loppuun asti.
Mielestäni bipon kannattaisi katsoa tämä leffa ystävänsä kanssa ja kertoa samana iltana.
Itse olen aina kertonut ensimmäiseksi taudistani nettitutuille ja jos senkin jälkeen on tavatti on ainakin sanottu. - tsemmosta
Jos tolleen aattelee niin ei jää kovin isoa ryhmään kenen kanssa kantsis suhdetta alottaa. Skitsot, skitsoaffektiiviset, bipot, epävakaat, narskut, sosiopaatit, vaativat persoonat, pakko-oireiset, juopot, nistit, läheisriippuvaiset yms. on kaikki sellasia ihmisryhmiä johon ei kannata sekaantua jos oikein järjellä ajattelee.
- PettynytKulkija
Palasin tänne lukemaan tätä ketjua, joka on yksi parhaimmista tällä palstalla. Ihmiset ovat hienosti kirjoittaneet kokemuksistaan. Ei niinkään pitkiä lääkelistojaan joista toki on myös hyvä keskustella.
Minun tapaukseni eteni siten että miesystäväni (jolla on hyvin voimakasta kaksisuuntaiseen viittaavaa käyttäytymistä, jonka itsekin myöntää) palasi takaisin useamman kuukauden jälkeen, viipyi ehkä kuukauden elämässäni ja ilmoitti sitten suhteen olevan ohi. Hänellä oli heti uusi tyttöystävä valmiina ja mikään normaali asioista keskusteleminen ei tullut kuuloonkaan.
Viimeiset asiat jotka hänessä pistivät silmään oli selittämätön vihamielisyys, kylmyys ja raskas väsähtänyt olemus mm kasvoilla jotenkin "poissaoleva" ilme. Iloisten ihmisten massassa hän, yleensä hyväntuulinen ja hauska persoona, oli verhoutunut syvään harmauteen. Liekö depressio lähestymässä kuten viime vuonna samaan aikaan.
Ehkä nyt olen saanut lopullisen vapauden hänen vallastaan.- Iloinen kulkija
Ei sun pidä olla nikkisi mukainen kulkija vaan ilonen. Olet päässyt biposta eroon ja se on parasta kuten toivuttuasi tulet huomaamaan.
- Mie11
Voiko bibo, joka ihastunut maniassa kokea kuitenkin samasta ihastuksenkohteesta mustasukkaisuutta, vaikka ihastustunteet hävisivätkin?
- voi idiotismi
Voi vee näitä kysymyksiä. Kyllä te taviksetki niitä mustistunteita tunnette tai ette tunne ihan samalla tavalla. Ei meidän tunteet oo mitenkään erilaisia. Ainoastaan ne on voimakkaampia joskus. Tollasessa tilanteessa kyse voi olla ihan omistushalusta. Mitä muuten teillä taviksillakin on.
- bipotsu
Kopioin tekstini myös tänne.
Hei, kiva että tälläsiä palstoja löytyy. Itselle todettu vasta muutamapäivä sitten tämä sairaus. Helpottavaa on ainoastaan on se, että sillä on nyt nimi ja osaan tutkia asioita. Termeja en tiedä, vaiheita en tiedä, tiedän vaan sen millanen itte olen ollut.
En oikeestaan tiedä, koska tämä on alkanut, voi olla että oon jo sairastanut 10 vuotta. Itse olen jotenkin ajattelu niin, että mä olen vain tällänen ääripääihminen..masennun moneksi viikoksi ja sitten elämä taas jatkuu. En tietystikkään pidä itsestäni mm. ton tuuliviirisyyden takia. Voi olla, että se on yks asia mitä olen aina vihannu ittessäni. En tiedä.
Masennusvaiheessa en siedä elää...Elämänhalu nollassa, mennyt ja tuleva pelottaa/ahdistaa, itkettää, en halua vastuuta, haluan nukkua etten tuntisi, välillä mietin myös itsemurhaa(vaikkakin sitä en koskaan tekis),kaikki mitä ikinä oon tehnyt ja tulen tekemään, tuntuu paskalta/mitättömältä ja äärimmäisen rumalta, itseinho on katossa.
Kun tämä kausi on ohi, on olo taas super energinen, mukava, sosiaalinen, estämätön, en murehdi menneitä, en tulevaa, kokoajan pitää olla tekemistä, törsään vaatteisiin yhtenä päivänä satoja euroja ja näitä vaatteita en edes muista enää kotiin saavuttaessa. Seksuaaliset halut kohoaa, onneksi en kumminkaan harrasta irtosuhteita tai petä. Olen tyytyväinen itteeni ulkonäöllisesti ja näen peilistä hyviä asioita, en niitä "vikoja"
Tykkään tosta "rakastan maailmaa" -vaiheesta, miksi en pitäs? :) Olen aina ollut ujo, epävarma ja säikky. Noina päivinä, tunnen jotenkin niin, millanen haluaisinkin olla. Törsäystä ja hyperaktiivisuutta lukuunottamatta.
Voin kertoa omasta näkökulmasta asioita, mitä esimerkiksi parisuuhteessa olen tehnyt, ainoastaan ne asiat, mitä muistan tehteeni/sanoneeni. Jotenki tossa masennusvaiheessa muistikin sumenee(?). Seurustelin vajaan vuoden verran, suhteessa oli tietysti muitakin ongelmia alusta asti, jotenka en töysin voi niistä omaa sairauttani syyttää.
Pahoina päivinä, päästin kaiken pahan ulos. Iskin kaikkiin niihin kohtiin, mikä oli arkaa, tai mikä ärsytti. Annoin palaa kunnolla, loukkasin, arvostelin, jankkasin, määräsin, ärsytin. Seuraavana päivänä itkin, raivosin, pelkäsin. Sitä seuraavana olin kun uusi ihminen. Kaikki oli hyvin.
NIin, ainakin mun mielestä. En jotenkaan ikinä ymmärtäny sitä kumppanin osaa siin asiassa. Jotenkin aattelin että sekin unohtaa ne kaikki nälvimiset ja loukkaukset, koska mäkin olin ne jo unohtanu. Koska en oikeasti muista edes niitä kaikkea. Jotenkin sen ajattelin niin, että toinen ymmärtää. Mut miks ihmeessä ymmärttäis, koska itekkään en sitä tee, en mä ymmärrä itteäni. Jos katsois toistepäin asiaa, että olisinko ite kaltaiseni ihmisen kanssa, niin vastaus olis että EN.
Oon käyttäny niin paljon henkistä väkivaltaa exääni kohtaan, että oikeesti ihmettelen että miten ihmeessä hän on jaksanut niinkin kauan.
Exäni sanoja lainatakseni "Parhaillaan sinä oot kyllä niin suloinen" ja toisinaan nii helvetin paha ihminen.
Olen jokakerta pyytänyt anteeksi ja itkenyt kun en tiedä mikä mulla on tai mikä mua vaivaa tms. Mutta jossain vaiheessa se anteeks-sana menettää merkityksen, kun loukattu on jo liikaa.
Olen iloinen siitä, että exä osasi lähteä ja päästä irti musta. Ittelläni seon vielä vähän vaikeeta. Kun mietin, että oisko asiat paremmin, jos en olis sairas.
Kun tämän diagnoosin kuulin, alko taas koko elämänkaari avautumaan, saamaan selvyyttä ikuiseen kysymykseen että miks olen tällänen, vaikken haluaisi olla? Enhän sitä vielä tietysti tiedäkään. Oon iloinen myös siitä, että sain tähän nyt apua, eikä taas passittettu lääkärinvastaanotolta kotiin masennusrespetin kera, vaan kerrankin otettiin tosissaan. Oon toiveikas siitä että parannun, kunhan jaksan käydä terapiassa (hyvinä päivinä "minussahan ei ole mitään vikaa") ja olen maltillinen oikeiden lääkkeiden löytämisessä.
En kyllä tiedä, että ketä tälläsen kanssa haluais joskus elämän jakaa. Se vähän surettaa, mutta koitan elää tässä päivässä silti. Nyt olen yksin, enkä toivottavasti loukkaa enää ketää niin pahasti :) - Parempi näin
Minulla on samanlainen, melkein identtinen kokemus seurustelusta bipo-miehen kanssa. Kirjoitin siitä toiseen ketjuun. - Hän olisi muuttanut heti seurustelun alussa yhteen asumaan, mutta kieltäydyin. Onneksi(myös). Minusta hänellä oli mania koko kevään, mutta hän itse kielsi sairastavansa.- pälpäti- ja puheripuli kesti koko kevään......Oli ihanaa.....mutta yht´äkkiä , ensimmäisen vaikeuden tullessa , hän jätti minut.- ,. Sanoi vain että se on loppu nyt....aivan käsittämätön lopetus...... .Ei halua olla yhteydessä nykyisin ollenkaan....eikä ilmeisesti ole tekemisissä juuri muidenkaan ihmisten kanssa. Ei siis halua kommunikoida..onko tuo nyt sitten masennusta. EN TIEDÄ.- Olen pääsemässä yli koko jutusta ja ymmärrän, että näin on parempi.-
- Petuli93
Uskomatonta... Aivan ku suoraan mun suhteesta maanisdepressiivisen jannun kanssa. Aika rumaks muuttu pienes ajas kaikki vaikka alussa se oli maailman tunteellisin ja ihanin mies.
Tää vissiin kaikki liittyy kai just siihen sairauteen. - Mimmi
Tämä kyllä todellakin on hyvä viestiketju! Kiitos kaikille.
Itselläni samantyylisiä kokemuksia miehestä, joka rakasti niin totisesti aluksi, nyt vaan hapuillaan ja hän etsii itseään.
Alan epäillä omaakin mielenterveyttäni, kun en jaksaisi odottaa ja uskoa että kaikki muuttuu hyväksi. Enimmäkseen olen masentunut ja itkeskelen. Varon ottamasta puheeksikaan enää asiaa, kun saan vain syyttelyjä niskaani.
Erityisesti jäi mieleen kommentit näistä harrastuksista; kun hän "kaipaa" jotain omaa, niin sitä sitten vängällä yritetään ja siihen uppoudutaan ihan totaalisesti. Muut asiat voi jäädä tuonnemmaksi.
Minä kait sitten olen niin luotettava ja vakaa, että hän uskoo minun odottavan maailman tappiin josko vaivautuu enää minua rakastamaan. Tästäkin joku mainitsi; etsii rinnalleen luotettavaa ja vahvaa kumppania.
Harmi vaan, kun tällä tytöllä taitaa olla parisuhteessa vaatimuksiakin. Elämä opettaa... - ohi on
Voin vakuuttaa että bipoNAISEN kanssa eläminen on helvettiä. Hormoonit heittää ja siihen vielä bipo...ja naisten jo syntymäoikeutena tullut narsismi. Huh-ei enään ikinä!
- Anonyymi
Mulla 4-vuotta seksisuhde bipo mieheen. Kamalaa katsoa,kun joka kuukausi tuo mies törsää rahansa,lainailee,pelaa,juo kaljaa,katsoo pornoa liikaa... En koskaan muuttaisi yhteen. Enkä siedä usein olla lähellä. Asutaan samassa kaupungissa. Kauhea vauhti päällä tuolla ja puhetulva etenkin maniavaiheessa kauhea. Ei päätä eikä häntää,kovalla äänellä koilottaa.
- Anonyymi
Eikö hänellä ollut siihen lääkitystä Sehän tapaa tasoittaa niitä ylös ja alas heittoja .
Toiset kyllä eivät halua syödä lääkkeitä kun ovat saaneet päähänsä että ne on myrkkyä .minulla oli nuori tyttö työkaverina ja hämmästyin kun hän kertoi että hänellä on tuo diagnoosi , sillä mistään en olisi voinut päätellä että hän sairasti sitä. Sanoi että lääkkeet kyllä pitävät olon tasapainossa.
Onhan ne vaikeita asioita ja varsinkin jos ei niistä ole kokemusta edes. Ja sitten sydänsuru kun kuitenkin on tunteita toiseen .
Tsemppiä sinulle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.2474082Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha282358- 242141
Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.932066Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?971725Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se251414- 121348
Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo361317Kenen etua Stubb ajaa Euroopassa ilmoittaessaan olevansa enemmän Ruotsalainen
Tasavallan presidentti Alexander Stubb kertoi ensimmäisellä valtiovierailullaan Ruotsissa, että hän ei ole koskaan tunte3091272Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan351227