SDP:n budjetin peruskivi: "Rahaa nimittäin on!"

Demarien talouspolitiikan ydin on usein tiivistetty klassiseen meemiin: rahaa on, kunhan se on jonkun muun rahaa. Vuoden 2026 vaihtoehtobudjetissaan puolue lupaa palauttaa "luottamuksen", mikä on talouskielellä synonyymi sille, että velkaantuminen jatkuu, mutta se tuntuu reilummalta.

Puolueen uusin innovaatio on miljonäärivero, jolla on tarkoitus rahoittaa kaikki maailman sote-palvelut. Kriitikoiden mukaan demarien talouslinja onkin kuin peruutuspeiliin katsomista: yritetään ajaa eteenpäin katsomalla vain, kuinka paljon varoja voidaan vielä siirtää taskusta toiseen.

Demarien talousosaaminen onkin politiikan kestosuosikki, joka tuntuu nojaavan vahvasti matematiikkaan, jossa miinusmerkki on vain hieman ujompi plusmerkki.
2326230
9Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 232

Vanhimmat

1990-luvun "lipposlaisuus" oli aikaa, jolloin demarit harrastivat tiukkaa talouskuria ja leikkauksia, joita nyky-SDP pitäisi luultavasti äärioikeistolaisina. Lipposen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistön työpari oli markkinoiden luottokaksikko. Tämän jälkeen puolueen talouslinja on monen mielestä ottanut u-käännöksen vasempaan.

2Äänestä
  • Marin tuhlasi velkarahaa silmittömästi.

    2Äänestä

  • Vasenmistopuoluveen kuuluukin olla vasenmalla.🌹🇻🇳🎖🎈

    Äänestä

  • Persut ovat nyt alkaneet trollata demarien menneistä asioista, millä he yrittävät peitellä Purran valtaisaa lainanottoa ja rikkaiden veroalea.

    7Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Persut ovat nyt alkaneet trollata demarien menneistä asioista, millä he yrittävät peitellä Purran valtaisaa lainanottoa ja rikkaiden veroalea.

    Ei tässä mikään liity persuihin, sä vaan et pysty vastaan mitään asiallista, joten huudat "persu".

    3Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Persut ovat nyt alkaneet trollata demarien menneistä asioista, millä he yrittävät peitellä Purran valtaisaa lainanottoa ja rikkaiden veroalea.

    Sos huolta ..Purra muokkaa Petterin persettää
    .....a studio..ku tää selittäjä ei sitä saa...

    1Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Sos huolta ..Purra muokkaa Petterin persettää
    .....a studio..ku tää selittäjä ei sitä saa...

    Sos huolta huomisesta hallitus repii persettään ja Juuso juoksee pakoon.....orpo Purra hallitus

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sos huolta huomisesta hallitus repii persettään ja Juuso juoksee pakoon.....orpo Purra hallitus

    Orpo on toiminimi. Pelaa toimitusaikaa...Purra mulkkaa onko raakaviinaa toimituksessa hänelle???

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sos huolta huomisesta hallitus repii persettään ja Juuso juoksee pakoon.....orpo Purra hallitus

    Juuson piti olla A- studiossa tänään....akka repii pattereita.....

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Marin tuhlasi velkarahaa silmittömästi.

    VTV:n varovainen arvio on 41 000Miljoonaa!!!!!! Toki Orpon hallitus joutuu EDELLEEN ottamaan lisää velkaa, saadakseen 2019-2023 kauhukabinetin LASKUT maksuun!!!!
    SSDP:n SUSI-Soteen on nyt mennyt 4 000Miljoonaa lisää, liittyminen sotilasliittoon, on nyt maksanut noin 8 000Miljoonaa lisää, tuon 41 000 ILMAISEN LAINAN hoitokuluihin on mennyt noin 1 000Miljoonaa lisää!!!! jne. Kohta tulee uudet hornetit ja kenties SSDP:n 2020 tilaama Tunnin junakin jatkaa!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Juuson piti olla A- studiossa tänään....akka repii pattereita.....

    On todella surullista, että Juuso sai SSDP:n SUSI-Soten syyt niskoilleen ja joutuu selittelemään, miksi SSDP:n susi-soten PERUSPERIAATE: PALVELUIDEN KESKITTÄMINEN!!!!! SIIS KESKITTÄMINEN, SULKEE HOITOLAITOKSIA!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Persut ovat nyt alkaneet trollata demarien menneistä asioista, millä he yrittävät peitellä Purran valtaisaa lainanottoa ja rikkaiden veroalea.

    Mitä ilmeisimmin näitä aloituksia tekee tuhlari, köyhien taskuista ottava ja eläkevaroista vohkiva kokoomuslsinen

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Persut ovat nyt alkaneet trollata demarien menneistä asioista, millä he yrittävät peitellä Purran valtaisaa lainanottoa ja rikkaiden veroalea.

    Eihän suomen talouuden alamäki mistään rikkaiden veroalesta johdu vaan siitä,että ollaan eletty ja rakennettu hyvinvointi velkarahalla .

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Marin tuhlasi velkarahaa silmittömästi.

    Orpon ja Purran ottama uusi velka on suuruudeltaan kaikkien aikojen ennätys . Luulisi nyt asioiden olevan paremmin , kuin Marinin hallituksen lopettaessa . Vaan miten on . Työttömyys on euroopan korkein , talous taantumassa . Mikä on paremmin ? Korkeinta marginaaliveroa laskettiin 6 % yksikköä . Niille lisää joilla eniten on . Suomi kuntoon ja velanotto seis höpisi Orpo ennen vaaleja .

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Orpo on toiminimi. Pelaa toimitusaikaa...Purra mulkkaa onko raakaviinaa toimituksessa hänelle???

    Orpo ei tulekaan enää saliin ikinä... pakenee myös... kyselytunteja...vain vaivaisiakin tunteja...👹👿💩🎱🎚🐷🤣🤣✂️✂️✂️✂️🔕

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Orpo on toiminimi. Pelaa toimitusaikaa...Purra mulkkaa onko raakaviinaa toimituksessa hänelle???

    Purra on sekaisin, 👉🏗🎚🎱💩👿🐷👺✂️🔕🤣🤣🤣👺🐷🐷🐷🤭🤭🤭🤑🤑🤑

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Juuson piti olla A- studiossa tänään....akka repii pattereita.....

    Narsisti sika Purra🐷🐷🐷🐷🐷🐷🐷👉👉👉👉Sairas juoppo 🩳👡🤪✂️✂️✂️✂️

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Orpo on toiminimi. Pelaa toimitusaikaa...Purra mulkkaa onko raakaviinaa toimituksessa hänelle???

    Raaka VIINAA....PURRA ORPO..🖕🖕🖕🖕🖕🤡🤡🤡🤡👺👺👺👹👹

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Juuson piti olla A- studiossa tänään....akka repii pattereita.....

    Kuka tahansa dunkkaisi Purran ulos.. joka ikinen tässä maassa....🤭🤭🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Raaka VIINAA....PURRA ORPO..🖕🖕🖕🖕🖕🤡🤡🤡🤡👺👺👺👹👹

    Purralla on diili🖕🖕🖕🖕🖕🖕🖕🩳👡🌋🚂💩🤪🤪🤪🤪

    Äänestä

  • Purra kuuluu pakkohoitoon...🖕🤡🐷💩👹👺👿🎱🏗🎚🐵🥶🤬🖕

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Purra kuuluu pakkohoitoon...🖕🤡🐷💩👹👺👿🎱🏗🎚🐵🥶🤬🖕

    Orpo on kusiaivo!🤬🥶🐵🏗🎚🖕🖕🖕🖕🖕

    Äänestä

  • Saatanan hallitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Saatanan hallitus.

    Orpon pillumarttinen kokoomus puhuu????kuinka voi olla noin kieroutunut pönttöpää?? Kuten koko hallitus täynnä petoja..aivottomia lumppuja...

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Orpon pillumarttinen kokoomus puhuu????kuinka voi olla noin kieroutunut pönttöpää?? Kuten koko hallitus täynnä petoja..aivottomia lumppuja...

    🥶🤬👿👺✂️✂️PETO HALLITUS , POIS TÄSTÄ MAASTA..!!!!!👹👹👡🩳🤪🖕🖕🖕

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    🥶🤬👿👺✂️✂️PETO HALLITUS , POIS TÄSTÄ MAASTA..!!!!!👹👹👡🩳🤪🖕🖕🖕

    Kukkaan ei ymmärrä mitä, puuta heinää nää Orpon lumput selittää! Täyttä persläpeä juu jaa.. jaa juu...ta...

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mitä ilmeisimmin näitä aloituksia tekee tuhlari, köyhien taskuista ottava ja eläkevaroista vohkiva kokoomuslsinen

    Purran vaatteet on kuin kissan oksennus.👡👚🩳👛🐷🐖🐔🐷🐷

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Juuson piti olla A- studiossa tänään....akka repii pattereita.....

    Muu orpon akkalauma odottaa munaa persiiseen....

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Purran vaatteet on kuin kissan oksennus.👡👚🩳👛🐷🐖🐔🐷🐷

    Purra sika on Suomen vakavin vitsi

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Purra sika on Suomen vakavin vitsi

    Kävelijä essay on tallannut sudet jo.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Kävelijä essay on tallannut sudet jo.

    Surma petteriikka ja radaton juna.🚂🎱✂️🖕

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Surma petteriikka ja radaton juna.🚂🎱✂️🖕

    Kasipallo leikkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Kasipallo leikkaa

    🖕🏗🎚👉🐷🐔🤡🔕👹🤪

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Persut ovat nyt alkaneet trollata demarien menneistä asioista, millä he yrittävät peitellä Purran valtaisaa lainanottoa ja rikkaiden veroalea.

    Mihin katosi 41 miljardia 2019-2023?

    1Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    On todella surullista, että Juuso sai SSDP:n SUSI-Soten syyt niskoilleen ja joutuu selittelemään, miksi SSDP:n susi-soten PERUSPERIAATE: PALVELUIDEN KESKITTÄMINEN!!!!! SIIS KESKITTÄMINEN, SULKEE HOITOLAITOKSIA!!!!

    Sote oli punikkien räätälöimä

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Purra on sekaisin, 👉🏗🎚🎱💩👿🐷👺✂️🔕🤣🤣🤣👺🐷🐷🐷🤭🤭🤭🤑🤑🤑

    Sinäkin näytät olevan. Lopeta pössyttely ja peukku.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Narsisti sika Purra🐷🐷🐷🐷🐷🐷🐷👉👉👉👉Sairas juoppo 🩳👡🤪✂️✂️✂️✂️

    Lopeta jo, sekopää vassaripenikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Marin tuhlasi velkarahaa silmittömästi.

    Ja Orpo paljon enemmän.

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Vasenmistopuoluveen kuuluukin olla vasenmalla.🌹🇻🇳🎖🎈

    Totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sos huolta huomisesta hallitus repii persettään ja Juuso juoksee pakoon.....orpo Purra hallitus

    Juuso jättää vuotavan laivan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Persut ovat nyt alkaneet trollata demarien menneistä asioista, millä he yrittävät peitellä Purran valtaisaa lainanottoa ja rikkaiden veroalea.

    Juuri näin.

    Äänestä

  • Lipponen lopetti Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen. Hänen luonteva paikkansa oli Kokoomuksen rinnalla, mutta hölmöt vanhukset jo silloin äänestivät hänet "demarina" Suomen Thatcheriksi. "Ei ole vaihtoehtoa" yksityistämiselle ja markkinoiden, siis suuryritysten, vallalle. Eräs maamme historian häpeällisimpiä, mutta myös vaikutusvaltaisimpia hahmoja.
    Kuten yleensä, pahan tekeminen on helppoa ja rikkomalla hetkessä asioita, joita muut ovat vuosikymmeniä rakentaneet, on helppoa jättää iso jälki historiaan. Trumpissa tämä nähdään tietysti erityisen selvästi....
    Persoonaltaan heikot ja häiriintyneet hahmot (Lipponen täydellisenä takinkääntäjänä on erinomainen esimerkki heikosta ihmisestä), ovat tehneet tätä läpi vuosisatojen ja saaneet kaltaiseltaan roskaväeltä myös riittävän tuen tehdä tuhojaan oman aikansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Lopeta jo, sekopää vassaripenikka.

    14 ja puoli vuotta.sometus kielto .. orpo sanoi...en ole penikka ja Purra hallitus lyttää kaiken paskaksi.....orpo dumppaa Suomea... meilläkin on oikeudet....orpo😝🤑😇😴😷🤒🤕🧐🤓😎

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Sos huolta ..Purra muokkaa Petterin persettää
    .....a studio..ku tää selittäjä ei sitä saa...

    Kokoomus ja persut ulos.. ne pettää aina....

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Persut ovat nyt alkaneet trollata demarien menneistä asioista, millä he yrittävät peitellä Purran valtaisaa lainanottoa ja rikkaiden veroalea.

    STUBB ON HYVÄKUNTOINEN JA PELASTAA SUOMEA MAAILMALLA JA HUIPPUKOKOUKSISSA...seuraava hallitus laittaa suomen kuntoon...SDP JA KESKUSTA, VIHREÄT , VASEMMISTOLIITTO❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Marin tuhlasi velkarahaa silmittömästi.

    Sosiaali turvaministeri Gran- Laasonen odotti vuoden ja nyt saa lapsen hedelmöityksellä tai ilman...ministerin palkkaa....ja nyt leikataan kaikki sosiaaliturva suomesta pois....orpo Purra!!!👹🤯💩✂️✂️✂️✂️🎱👡🤑🤑🤑🤑🤑🙉🙉🙉😈😈😈🤣🤣🤣🏗🏗🎚😡😡😩😫😝🤬🥶🤡🥵🐖💯☻️🖕🖕🖕🖕👉👉👉🤬😝😡😝☻️✂️✂️✂️✂️🖕

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Marin tuhlasi velkarahaa silmittömästi.

    Demarit myyvät Hakaniemen kiinalaisille, niin siitähän me saamme fyffet hyvinvointisuomen ylläpitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Marin tuhlasi velkarahaa silmittömästi.

    Velkarahalla rahoitettiin ulkomaita 6.2 MRD Sannin hyvä diili.Sanna ei voinut mennä nuukien maiden ryhmään. Tyhmyyksissään leikki vaurasta maata. Saatiin muita suurempi summa, jolla rupumaita rahoitettiin. Miksi Suomi ei saa nyt ilmaista raha lahjaa kun itse rahoitettiin muita. Nyt ollaa kaulaa myöten veloissa. Ex hallituksen läljiltä paljastui valtavat velat ja tyhjä kassa. Ex hallituksen nuoruutta ihasteltiin suoraan koulun penkiltä tulleet, ilman työ ja elämän kokemusta, ollut velkaviisikko romutti talouden konkurssii .

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Persut ovat nyt alkaneet trollata demarien menneistä asioista, millä he yrittävät peitellä Purran valtaisaa lainanottoa ja rikkaiden veroalea.

    Velat tuli vihervasemmiston perintönä. Vihervasemmisto otti velkaa koko ajan. Korona tuet meni omille lähipiireille, heikosti menestyviä yrityksiä rahoitettiin. Nyt ei tule ilmaista rahaa tuetut puljut kaatuu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sos huolta huomisesta hallitus repii persettään ja Juuso juoksee pakoon.....orpo Purra hallitus

    Entä muut hallitus puolueet.KD Ja RKP. Hallitus tekee päätökset yhdessä, joista eduskunta päättää.onko nämä kaksi hallitus puoluetta ilman vastuuta, samaan aikaan oppositiossa ja hallituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Purra kuuluu pakkohoitoon...🖕🤡🐷💩👹👺👿🎱🏗🎚🐵🥶🤬🖕

    Onko PS Puolueen parjaaminen parempaa vihapuhetta,kun sitä parjaa vihervasemmisto.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    🥶🤬👿👺✂️✂️PETO HALLITUS , POIS TÄSTÄ MAASTA..!!!!!👹👹👡🩳🤪🖕🖕🖕

    Hallitus on valittu laillisilla vaaleilla. Vihervasemmiston huuto kuoro, ei voi poistaa lailkusta hallitusta. Huutaako siellä vieraan maan rakkilauma hallituksen kaatamista.

    Äänestä

  • Gran- Laasonen näyttää esimerkkiä ja tekee lapsen... sosiaali turvat leikataan kuitenkin...🐖🐔🤣🤣🤣🤣✂️✂️✂️✂️✂️🤪🖕🖕🙉

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Gran- Laasonen näyttää esimerkkiä ja tekee lapsen... sosiaali turvat leikataan kuitenkin...🐖🐔🤣🤣🤣🤣✂️✂️✂️✂️✂️🤪🖕🖕🙉

    Kela leikattu, Sote leikattu, Suomi leikattu..✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️🤣🤣🤣🤣🤣🤣🎚🎚🎚🎚🤡🤡🤡🤡🤡💩💩💩💩🖕🖕🖕🖕🤪🤪🤪🤪🙉🙉tarkkis, tupla tarkkiksella..

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Kela leikattu, Sote leikattu, Suomi leikattu..✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️🤣🤣🤣🤣🤣🤣🎚🎚🎚🎚🤡🤡🤡🤡🤡💩💩💩💩🖕🖕🖕🖕🤪🤪🤪🤪🙉🙉tarkkis, tupla tarkkiksella..

    Kuka jatkaa orpo purran matkaa???💩👹🥶🤯

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Marin tuhlasi velkarahaa silmittömästi.

    Titteli Orpo????????vikkelä kräki käki Purra???????

    Äänestä

  • Muut ministerit liidaa mulkkua persiiseen ja luulee olevansa......jotain suurta.....

    Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Muut ministerit liidaa mulkkua persiiseen ja luulee olevansa......jotain suurta.....

    Suuret eväät??,,

    Äänestä

  • OrpoPurran oikeistohallituksen budjetin peruskivi: "Velkaahaa nimittäin ON!"

    Velanoton Suomen Ennätys kahdessa vuodessa 2024-2025 33,1 miljardia euroa (2024: 15,3 mrd€ ja 2025 vuosikohtaisen velanoton SE 17,8 mrd€) Tänä vuonna sama meno jatkuu, budjetissa 13,1 miljardin euron velanotto, joka kasvoi JO helmikuun alussa yli 400 miljoonalla eurolla. Verrattuna vuosien 2024 ja 2025 velanottoa verrattuna ennakkoon arvioituun, myös tämän vuoden 2026 velanotto tulee olemaan lähempänä 20 miljardia euroa, eli ennätyksellinen.

    Äänestä

  • Hallitus ei pese edes käsiä!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Hallitus ei pese edes käsiä!!!

    Vaan murhaa , Suomalaisia ja yrityksiä!!!!

    Äänestä

  • Petteri pakenee ulkomaille ja luulee olevansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    Petteri pakenee ulkomaille ja luulee olevansa.

    Sen näköinen makaa....orpo Purra hallitus.....

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei tässä mikään liity persuihin, sä vaan et pysty vastaan mitään asiallista, joten huudat "persu".

    "Anonyymi00029
    2026-02-11 20:01:53
    Ei tässä mikään liity persuihin, sä vaan et pysty vastaan mitään asiallista, joten huudat "persu" "
    ++++++++++
    Eikö muka?
    Mutta miksi kaikki liitetään Mariniiin?

    "Ku ei meillä muutakaan oo"
    Joopa-Joo

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Marin tuhlasi velkarahaa silmittömästi.

    Älä puhu paskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei tässä mikään liity persuihin, sä vaan et pysty vastaan mitään asiallista, joten huudat "persu".

    nimen omaan tässä on Persujen tempusta kyse.Kainni kuuluu ja nivoutuu persuihin

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    VTV:n varovainen arvio on 41 000Miljoonaa!!!!!! Toki Orpon hallitus joutuu EDELLEEN ottamaan lisää velkaa, saadakseen 2019-2023 kauhukabinetin LASKUT maksuun!!!!
    SSDP:n SUSI-Soteen on nyt mennyt 4 000Miljoonaa lisää, liittyminen sotilasliittoon, on nyt maksanut noin 8 000Miljoonaa lisää, tuon 41 000 ILMAISEN LAINAN hoitokuluihin on mennyt noin 1 000Miljoonaa lisää!!!! jne. Kohta tulee uudet hornetit ja kenties SSDP:n 2020 tilaama Tunnin junakin jatkaa!!!!!

    isolla kirjoittelu ei luo uskottavuutta turhaa yrität puolustaa tätä hallitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    On todella surullista, että Juuso sai SSDP:n SUSI-Soten syyt niskoilleen ja joutuu selittelemään, miksi SSDP:n susi-soten PERUSPERIAATE: PALVELUIDEN KESKITTÄMINEN!!!!! SIIS KESKITTÄMINEN, SULKEE HOITOLAITOKSIA!!!!

    Ei auta vaikka kuinka isoilla kirjoittelet,tämä hallitus surkein ja velkaa otetaan ihan huoletta.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Orpo on toiminimi. Pelaa toimitusaikaa...Purra mulkkaa onko raakaviinaa toimituksessa hänelle???

    Onko tämä vittulan väen orpo kadonnut jo indokiinaan?

    Äänestä

Persujen paniikki sen kun kasvaa koska eivät saa aikaan mitään hyvää aikaan ja kaikki päätökset ovat enemmän tai vähemmän tyhmiä ja tulleet kalliiksi.
Kannatus laskee ja ainoa asia millä populitispuolue yrittää saada kannatusta on mouhuta maahanmuuttajista ja uusimpana lupaamalla ettei eläkkeisiin ei puututa. Tosin tuota lupausta eläkkeistä ei enää kukaan ota tosissaan.

2Äänestä
  • Kommenttisi paljastaa tyhmyytesi, eli kun et pärjää huudat persuista.

    Ja tällä hallituskaudella eläkkeisiin ei tulla koskeen, mutta seuraavalla.

    Eikä persut edelleenkään päätä mistään yksin.

    Otan osaa, että olet pummi.

    Äänestä

  • Älä narraa. Persut kiristi maahanmuuton ehtoja ja muutenkin maahanmuuttoon liittyviä asioita. Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin

    Tämä tulee satamaan varmuudella persujen laariin

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Älä narraa. Persut kiristi maahanmuuton ehtoja ja muutenkin maahanmuuttoon liittyviä asioita. Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin

    Tämä tulee satamaan varmuudella persujen laariin

    Kuinka vassut kehtaa maksattaa omat intohimonsa veronmaksajilla jotka nääntyy maksujen alle tulevaisuudessa? Kehtaa ne koska heillä ei ole häpyä

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kuinka vassut kehtaa maksattaa omat intohimonsa veronmaksajilla jotka nääntyy maksujen alle tulevaisuudessa? Kehtaa ne koska heillä ei ole häpyä

    Haitallinen maahanmuutto maksaa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi ja hinta vaan räjähdysmäisesti kasvaa. Seuraavan äärimmäisen vasemmistolaisen hallituksen jälkeen hinnan voi huoletta tuplata.

    Äänestä

  • Juu ei ne persut nyt ihan saappaan tyhmiä olekaan. Tajuavat nyt, että lähtö hallituksesta tulee, ja mustamaalaavat jo muita etukäteen. :D

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Haitallinen maahanmuutto maksaa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi ja hinta vaan räjähdysmäisesti kasvaa. Seuraavan äärimmäisen vasemmistolaisen hallituksen jälkeen hinnan voi huoletta tuplata.

    Sano aloittaja mistä raha näiden elättämiseen (suurin osa lienee niitä jotka eivät halua kotoutua vakaumuksensa vuoksi) ja valtion pyörittämiseen.

    Valtiota ei pelasta enää mikään kun tuollainen hirmuhallinto meille tulee

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Älä narraa. Persut kiristi maahanmuuton ehtoja ja muutenkin maahanmuuttoon liittyviä asioita. Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin

    Tämä tulee satamaan varmuudella persujen laariin

    Persut puhuu haitallisesta maahanmuutosta. Se sattuu olemaan kaikkein vakavin kysymys kansallemme. Siksi siitä ei milloinkaan puhuta liikaa

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kommenttisi paljastaa tyhmyytesi, eli kun et pärjää huudat persuista.

    Ja tällä hallituskaudella eläkkeisiin ei tulla koskeen, mutta seuraavalla.

    Eikä persut edelleenkään päätä mistään yksin.

    Otan osaa, että olet pummi.

    Persut eivät yksin päätä, mutta hyppäävät Orpon kelkkaan joka asiassa. Suomalaisuus on kaukana perussuomalaisten hallitustyössä. Kaikkia vihataan ja halutaan huonoa elämää lapsille ja nuorillekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Persut puhuu haitallisesta maahanmuutosta. Se sattuu olemaan kaikkein vakavin kysymys kansallemme. Siksi siitä ei milloinkaan puhuta liikaa

    Täällä kun ottaa tulevaisuudessa vallan eräs porukka josta vihervassut tykkää, se ei rakasta myöskään vihervassuja silloin. Näitä hyväuskoisia hölmöjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Täällä kun ottaa tulevaisuudessa vallan eräs porukka josta vihervassut tykkää, se ei rakasta myöskään vihervassuja silloin. Näitä hyväuskoisia hölmöjä.

    Silloin ei naurata vassua eikä ketään siinä tilanteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Juu ei ne persut nyt ihan saappaan tyhmiä olekaan. Tajuavat nyt, että lähtö hallituksesta tulee, ja mustamaalaavat jo muita etukäteen. :D

    SDP:n kannattajat ovat Suomen tyhmintä sakkia, sen huomaa jo palstademarien jutuistakin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Persut eivät yksin päätä, mutta hyppäävät Orpon kelkkaan joka asiassa. Suomalaisuus on kaukana perussuomalaisten hallitustyössä. Kaikkia vihataan ja halutaan huonoa elämää lapsille ja nuorillekin.

    Nyt on kyse demareista.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kommenttisi paljastaa tyhmyytesi, eli kun et pärjää huudat persuista.

    Ja tällä hallituskaudella eläkkeisiin ei tulla koskeen, mutta seuraavalla.

    Eikä persut edelleenkään päätä mistään yksin.

    Otan osaa, että olet pummi.

    Et tiedä mistään mitään, mutta ulista pitää kyllä. Eläkkeisiinhän on jo puututtu. Perussuomalaisen valtiovarainministeri Purran veromuutoksissa on alle 5000 euroa kuussa savien eläkeläisten verotusta kiristetty. Eli juuri samaan suuntaan kiristys on pienituloisille kohdistettu kuin palkansaajillekin. Eläkeläisten oloihin vaikuttaa paljon se, että kotitalousvähennys on puolitettu. Sillä eläkeläiset ovat kyenneet ostamaan kotiin palveluita, joita eivät enää itse kykene tekemään. Nyt on sitten pakko jonottaa palvelutaloihin, joka lisää vltion kustannuksia. Sitten on kyykytetty niitä eläkeläisiä, joiden eläke on kivasti riittänyt ulkomailla asumiseen. Nyt kun eläkettä ei makseta Purran toimesta ulkomaille pitää heidän muuttaa Suomeen. Eläke on niin pieni, että Suomessa tarvitaan asumistukea ja toimeentuotukea eläkkeen päälle.

    Äänestä

  • Pers. pösilöillä ei ole mitään talousosaamista.🟦🟨👎Kuha öyhöttää.🐟

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kommenttisi paljastaa tyhmyytesi, eli kun et pärjää huudat persuista.

    Ja tällä hallituskaudella eläkkeisiin ei tulla koskeen, mutta seuraavalla.

    Eikä persut edelleenkään päätä mistään yksin.

    Otan osaa, että olet pummi.

    Mummos on pummi.🎃

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Älä narraa. Persut kiristi maahanmuuton ehtoja ja muutenkin maahanmuuttoon liittyviä asioita. Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin

    Tämä tulee satamaan varmuudella persujen laariin

    Pers. kakkiaiset on mainehaitta Suomelle.🟦🟨👎 Joutaa hävitä koko petollinen pers. porukka vaikka Huitsin Nevadaan niin että HEILAHTAA!🏜

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Et tiedä mistään mitään, mutta ulista pitää kyllä. Eläkkeisiinhän on jo puututtu. Perussuomalaisen valtiovarainministeri Purran veromuutoksissa on alle 5000 euroa kuussa savien eläkeläisten verotusta kiristetty. Eli juuri samaan suuntaan kiristys on pienituloisille kohdistettu kuin palkansaajillekin. Eläkeläisten oloihin vaikuttaa paljon se, että kotitalousvähennys on puolitettu. Sillä eläkeläiset ovat kyenneet ostamaan kotiin palveluita, joita eivät enää itse kykene tekemään. Nyt on sitten pakko jonottaa palvelutaloihin, joka lisää vltion kustannuksia. Sitten on kyykytetty niitä eläkeläisiä, joiden eläke on kivasti riittänyt ulkomailla asumiseen. Nyt kun eläkettä ei makseta Purran toimesta ulkomaille pitää heidän muuttaa Suomeen. Eläke on niin pieni, että Suomessa tarvitaan asumistukea ja toimeentuotukea eläkkeen päälle.

    Olli Rehn. Eläkkeistä on leikattava.

    Ensi kaudella niistä leikataan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    SDP:n kannattajat ovat Suomen tyhmintä sakkia, sen huomaa jo palstademarien jutuistakin.

    Niinkö ne persukaverit siellä kaljakuppilassa puhuu?

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    SDP:n kannattajat ovat Suomen tyhmintä sakkia, sen huomaa jo palstademarien jutuistakin.

    Ovat pääosin häiriköitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Niinkö ne persukaverit siellä kaljakuppilassa puhuu?

    Juoppoja on aina eniten tullut vasemmistosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Älä narraa. Persut kiristi maahanmuuton ehtoja ja muutenkin maahanmuuttoon liittyviä asioita. Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin

    Tämä tulee satamaan varmuudella persujen laariin

    Varmaan aukaisevat myöskin itärajan ja purkavat raja-aidan.

    Äänestä

  • "Persujen paniikki sen kun kasvaa..."

    Mistähän ihmeen paniikista mahdatkaan kirjoittaa??? Olisiko minkäänlaista linkkiä laittaa, sillä nämä Sinun sadat päivittäiset mielikuvitusviestit saavat täällä enää aikaan HILPEYTTÄ!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Älä narraa. Persut kiristi maahanmuuton ehtoja ja muutenkin maahanmuuttoon liittyviä asioita. Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin

    Tämä tulee satamaan varmuudella persujen laariin

    "Persut kiristi maahanmuuton ehtoja ja muutenkin maahanmuuttoon liittyviä asioita."

    Ensinnäkin Perussuomalaiset EIVÄT YKSIN kiristä yhtään mitään, sillä meillä on NYT demokraattinen hallitus, eli toisin kuin 2019-2023, mikä ilmeisesti sekoittaa ajatustasi?

    Et sitten ole ollenkaan tietoinen, että maahamme saapui 2019-2023 EU:n ulkopuolelta noin 300 000 uutta Suomalaista, vaikka omia työttömiä tuli samaan aikaan noin 40000, maahamme saapuineiden 60000 sotapakolaisen lisäksi!!!!! 2024 ja 2025 on vielä saapunut ns. Perheenyhdisämisohjelman kautta mm. opiskelijoiden vanhempia ja isovanhempia muutama 10000, johon asiaan Perussuomalaiset ovat nyt HALLITUKSESSA ajaneet kiristyksiä!!!!!

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Pers. pösilöillä ei ole mitään talousosaamista.🟦🟨👎Kuha öyhöttää.🐟

    "Pers. pösilöillä ei ole mitään talousosaamista"

    Kirjoittaa Suomen talouden ja hyvinvoinnin paskoneen SSDP:n kannattaja!!!!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Haitallinen maahanmuutto maksaa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi ja hinta vaan räjähdysmäisesti kasvaa. Seuraavan äärimmäisen vasemmistolaisen hallituksen jälkeen hinnan voi huoletta tuplata.

    Ei maksa ainakaan Suomessa . Missä maassa asut ?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Persut puhuu haitallisesta maahanmuutosta. Se sattuu olemaan kaikkein vakavin kysymys kansallemme. Siksi siitä ei milloinkaan puhuta liikaa

    Ottakaa edes vähän tosiasioita mukaan noihin puheisiin . Yleensä pelkkiä ennakkoluuloja vaan .

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Et tiedä mistään mitään, mutta ulista pitää kyllä. Eläkkeisiinhän on jo puututtu. Perussuomalaisen valtiovarainministeri Purran veromuutoksissa on alle 5000 euroa kuussa savien eläkeläisten verotusta kiristetty. Eli juuri samaan suuntaan kiristys on pienituloisille kohdistettu kuin palkansaajillekin. Eläkeläisten oloihin vaikuttaa paljon se, että kotitalousvähennys on puolitettu. Sillä eläkeläiset ovat kyenneet ostamaan kotiin palveluita, joita eivät enää itse kykene tekemään. Nyt on sitten pakko jonottaa palvelutaloihin, joka lisää vltion kustannuksia. Sitten on kyykytetty niitä eläkeläisiä, joiden eläke on kivasti riittänyt ulkomailla asumiseen. Nyt kun eläkettä ei makseta Purran toimesta ulkomaille pitää heidän muuttaa Suomeen. Eläke on niin pieni, että Suomessa tarvitaan asumistukea ja toimeentuotukea eläkkeen päälle.

    Työeläke maksetaan edelleen ulkomaille . Kansaneläkettä ei .

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Olli Rehn. Eläkkeistä on leikattava.

    Ensi kaudella niistä leikataan.

    Työeläkkeitä ei voi " leikata" . Veroa voi korottaa .

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    "Persujen paniikki sen kun kasvaa..."

    Mistähän ihmeen paniikista mahdatkaan kirjoittaa??? Olisiko minkäänlaista linkkiä laittaa, sillä nämä Sinun sadat päivittäiset mielikuvitusviestit saavat täällä enää aikaan HILPEYTTÄ!!!!!

    Vaalipaniikista on kyse persuilla . Vasemmistoliittokin menee persujen ohi vaaleissa .

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Valtiota ei pelasta enää mikään kun tuollainen hirmuhallinto meille tulee

    Pahin on Orpo Petterin unelma...petojen kerho....

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kuinka vassut kehtaa maksattaa omat intohimonsa veronmaksajilla jotka nääntyy maksujen alle tulevaisuudessa? Kehtaa ne koska heillä ei ole häpyä

    Kehtaa ne koska heillä ei ole häpyä

    Häpy ei ole enään tarpeellinen, varmaa vasurien tietoa,
    Mieskin voi synnyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sano aloittaja mistä raha näiden elättämiseen (suurin osa lienee niitä jotka eivät halua kotoutua vakaumuksensa vuoksi) ja valtion pyörittämiseen.

    Suomi on rikas maa ja Oma kansa ja maha ensin ajattelu
    on vahingollista. Tytti Tuppurainen SDP
    Muista äänestää Demareita.

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Pers. pösilöillä ei ole mitään talousosaamista.🟦🟨👎Kuha öyhöttää.🐟

    Sinä olet pelkkä pösilö ja öyhöttävä minimuna.

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Pers. kakkiaiset on mainehaitta Suomelle.🟦🟨👎 Joutaa hävitä koko petollinen pers. porukka vaikka Huitsin Nevadaan niin että HEILAHTAA!🏜

    Taidat olla saanut liikaa turpaasi kun vammailet.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Nyt on kyse demareista.

    Nyt on kyse orposta ja hallituksen haukoista.petteriikka orpo ottaa kohta hatkat kuin Juuso ja sen poika... ruottsiin ne muutttaa...🤣😜🤑

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Mummos on pummi.🎃

    Mummo on eläkkeellä ja Orpo Purra haluu sen eläkkeen.......kuka siis on se pummi..?????

    Äänestä

Hyvä avaus.

Äänestä

En kehtais tällaista kirjoittaa, kun Kokoomuslaisen Orpon hallitus, jossa rahakirstua vartioi perussuomalainen Riikka Purra vippasi viime vuonna 20 miljardia lisää lainaa. Eli saman minkä Marinin kriisihallitus koko aikanaan. Tälle vuodelle Orpon hallitus on burjetoinut 17 miljardia lisää lainaa. Vuoden lopussa Suomen valtion velka alkaa jo kakkosella, kun se nyt on noussut jo 187 miljardiin Marinin hallituksen 150 miljardista.

Valtiovarainministeri perussuomalainen Riikka Purra valittelee lainakoroista, mutta itehänä hän meni ne suttaamaan lokakuussa 2023 muuttaessaan Marinin hallituksen nolla- ja miinuskorkoiset lainat vaihtuvakorkoisiksi. Muista töppäilyistä puhumattakaan.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tommiviinikka/valtiovarainministerion-tunarit/

Äänestä
  • Kannattais sun olla hiljaa.

    Marinin jälkiä joutuu Orpo paikkaileen.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kannattais sun olla hiljaa.

    Marinin jälkiä joutuu Orpo paikkaileen.

    Kukas ne Orpon hallituksen jäljet paikkaa? Etkö huomannut, että velkaa on jo napattu yli 30 miljardia ja lisää tulee väintään 17 mijardia tänä vuonna.

    Kun perussuomalainen valtiovarainministeri Purra aloitti vuonna 2023 tuhonsa, niin hän suttasi menemään Marinin hallituksen hyvästä työvoimapolitiikasta säästyneet työttömyysvakuutusrahat. Siihen meni samalla aikuiskoulutustuki, joka noilla rahoilla oli maksettu. Joulukuun viimeisinä päivinä Purra kaunisteli tilastoja nappaamalla valtiovarainministeriön hämmästykseksi kolmen miljardin lisälainan. Marinin hallitus oli budjetoinut vuodelle 2023 kahdeksan miljardin miljardin lisälainan. Se ei riittänyt Purralle, vaan hän nappasi kuusi miljardia budjetoitua enemmän sitä lainaa.
    https://yle.fi/a/74-20065335

    Äänestä

  • Sinähän se vitsin murjaisit!!!!!!!!!

    "perussuomalainen Riikka Purra vippasi viime vuonna 20 miljardia lisää lainaa. Eli saman minkä Marinin kriisihallitus koko aikanaan."

    Tuo oli ainoa, mikä osui kohdilleen MARININ KRIISIHALLITUS!!!! Toki tunnetaan myös kauhukabinettina. Tilastojen ja laskelmien mukaan tuon hallutuksen velkakustannukset ovat 70-100Miljardin luokkaa!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kannattais sun olla hiljaa.

    Marinin jälkiä joutuu Orpo paikkaileen.

    Orpo haahuilee , se ei paikkaile mutta rahat ja tittelit ja huomion osoitukset kyllä kelpaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kannattais sun olla hiljaa.

    Marinin jälkiä joutuu Orpo paikkaileen.

    Paikkaile sinä omia housujasi, hinnat on nousseet.

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Paikkaile sinä omia housujasi, hinnat on nousseet.

    Eikö maamma osta pojalle housujakaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Eikö maamma osta pojalle housujakaan?

    Petterilläkin on liian lyhyet lahkeet ja vaimolla liian vellova toppi linnan juhlissa.. money boy...

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Petterilläkin on liian lyhyet lahkeet ja vaimolla liian vellova toppi linnan juhlissa.. money boy...

    Rillumarei ja Juuson sairausloma..tunkki pakenee....Ruotsiin...

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    Rillumarei ja Juuson sairausloma..tunkki pakenee....Ruotsiin...

    Kukas varastaa ruokaa kirkosta???Ja miksi????

    Äänestä

Rahaa on.💶🌹 Suomi on rikas maa.💶🌹🇫🇮👍

Äänestä
  • Orpon toivolla on huono elää

    1Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Orpon toivolla on huono elää

    Toivo kotiin on pettäneet jo.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Toivo kotiin on pettäneet jo.

    Juuso otti hatkat.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Juuso otti hatkat.

    Purra se nauraa vaan...

    Äänestä

Vasemmistolaiset aloitti öyhötyksen.

1Äänestä
  • Pers. alotti öyh öyh öyh.💩

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Pers. alotti öyh öyh öyh.💩

    Titteli Orpo, pillumeri mutapohjiin .. Laivaa ei näy missään....✂️✂️☻️💯✂️✂️✂️✂️✂️🤬🤬🖕🖕👹👹😈😈👡🎱💩🤯🤯🙊🙊🙊🐔🐔🐔🥶🥶✂️✂️👉👉👉👉🤬🤬🖕🖕🖕🖕🏗🏗🎚🎚

    Äänestä

Persua pelottaa näköjään jo nyt tulevat eduskuntavaalit.

1Äänestä
  • Miltä tuntuu olla noin tyhmä - oikeasti?

    Etkö oikeasti tajua, että kun huudat "persu persu", niin se kertoo että sun äly ei riitä muuhun.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Miltä tuntuu olla noin tyhmä - oikeasti?

    Etkö oikeasti tajua, että kun huudat "persu persu", niin se kertoo että sun äly ei riitä muuhun.

    Kokoomus, kokoomus...? !

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Miltä tuntuu olla noin tyhmä - oikeasti?

    Etkö oikeasti tajua, että kun huudat "persu persu", niin se kertoo että sun äly ei riitä muuhun.

    Pers. imbesilli.🐟

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kokoomus, kokoomus...? !

    Turkkulainen mulkkulainen Öby kikkel.....Petteri orpo Purra petteriikka........??????????.????????

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Turkkulainen mulkkulainen Öby kikkel.....Petteri orpo Purra petteriikka........??????????.????????

    Purra🤣🤣🤣🤣🐔🐔🐔🐔🐔👡🩳🐖🐽🐖👚👛✂️✂️✂️✂️✂️👿👿👿👿👿👿🎱🎱🎱🎱🏗🏗🏗🎚🎚🎚🎚🥵🥵👉👉👉👉👉

    Äänestä

  • Orpo jää kohta ripuli lomalle!!!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Orpo jää kohta ripuli lomalle!!!!!!!

    T kirkkonummen ketut

    Äänestä

Demarit avaa rajat joka suuntaan koska on ihmisoikeus tulla Suomeen.

1Äänestä
  • Persuilla ei ole rajaa siinä ,miten voivat hölmöillä. Ei voi kuin silmiä venytellä sitä seuratessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Persuilla ei ole rajaa siinä ,miten voivat hölmöillä. Ei voi kuin silmiä venytellä sitä seuratessa.

    Sinä yrität venytellä olematonta nakkiasi. Ei toimi nyt sulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Persuilla ei ole rajaa siinä ,miten voivat hölmöillä. Ei voi kuin silmiä venytellä sitä seuratessa.

    Salaavat kaiken.varzinkin totuuden.....tämä hallitus Kokoomus persut....

    Äänestä

  • Eivät avaa , Purra saattaa haluta venäläistä mulkkua sopiiko se Petteri Orpolle?????,?,,,ja sen ministerereiile... kysy orpolta..tumpattu ??????

    Äänestä

Hauska avaus.

Äänestä

Demarin käsi aina muiden taskulla.

1Äänestä
  • Kokkelikookapurra ei enää päde

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kokkelikookapurra ei enää päde

    Se irvistelee vaan , kukas Juusoa tulee reppaamaan tunkki Purra??????👹🚂🐷👉🖕✂️✂️🎱

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Se irvistelee vaan , kukas Juusoa tulee reppaamaan tunkki Purra??????👹🚂🐷👉🖕✂️✂️🎱

    Juuso repi 3 vuotta ministerinpalkat poikansa kanssa... nyt se sairauslomalla pakenee Ruotsiin reppu selässä....on se niin raskasta .....😐🤑🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    Juuso repi 3 vuotta ministerinpalkat poikansa kanssa... nyt se sairauslomalla pakenee Ruotsiin reppu selässä....on se niin raskasta .....😐🤑🤣

    Laasonen tienasi kovat lapsilisät......lisää näitä tunkkeja....Orpo Purra hallitus 🤪😝🤑✂️✂️👿👡🩳🥵🥶🎚🎚

    Äänestä

  • Ei saa sanoo kun kaikki pakenee vastuuta.. Orpo...????????tyhmä Kokoomus ja Purra hallitus!

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Laasonen tienasi kovat lapsilisät......lisää näitä tunkkeja....Orpo Purra hallitus 🤪😝🤑✂️✂️👿👡🩳🥵🥶🎚🎚

    Ministerin palkka se palkka....🩳👉👿✂️🤑🥵🥶🏗🎱🎚👛🐔🤯😉🤬😝🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑😹👹💩😺🤡🤡🙊🙊🙉🙉🙈🙈👾☠️💩💩💩😠😠😈😡😩😫

    Äänestä

Demareissa ei ole yhtään pätevää talousosaajaa.

Äänestä
  • Kokoomuspersujen talousosaaminen on nähty. Jos ei itkettäisi niin naurattaisi miten pöljää hallituksen puuhastelu on ollut. Suomi on oikeiston johdolla ajettu yhä pahempaan selvitystilaan.

    Äänestä

  • Purra saa juusonkin ja kohta orponkin rahat siinä puhujan pöntössä.....🤑🤑🤭🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Purra saa juusonkin ja kohta orponkin rahat siinä puhujan pöntössä.....🤑🤑🤭🤣

    Jäikö Orpo viikoksi Brysseliin hiihtolomalle????????????

    Äänestä

  • Purrukka sellainen talous osaaja, on se vikkelä kräki käki.....saasta persu. KOOKA PURRA, PETTERIIKKA ORPO....✂️✂️✂️✂️✂️✂️👹👹👹👹💩💩💩🙉🙉🙉🤪🤪🤪🖕🖕🖕🖕🖕🤡🤡🤡🤯🤯🤯🤯🤯💩💩💩✂️✂️✂️✂️✂️🏗🎚🎚

    Äänestä

Mistä tunnet sa ystävän? YSTÄVÄMYYNNIT
Kaikki pientuotteet ja petauspatjat uusille ja vanhoille jäsenille soon. Sit saa mit tilloo.

Äänestä

Suomalaispoliitikot sotivat velkarahalla "demokraattisten arvojen puolesta" tarjoamalla vaaleissa täysin kelvottomia vaihtoehtoja.

Äänestä

Kokoomuspersujen puntti tutisee...

Äänestä
  • Stuntti murisee...kun peli vietiin ja himmelit...😑😪🥵🤯😵‍💫🤪🙄

    Äänestä

Se oli keskustan Saarikko valtionvarain ministerinä kun kepu kirjoitti taululle rahaa on.

Äänestä
  • Saarikolla on perhe.

    Äänestä

50- vuotta demareita + Keskustaa.
Nyt on maa konkurssissa.

Onko joku kansalainen vielä niin uuno, että äänestää näitä

helppoheikkejä ? Jos sen teet, joudut aivan varmasti kärsimään.

Äänestä
  • Välillä on ollut selkeän oikeistolaisia hallituksia ilman demareita. Esim. Ahon ja Sipilän hallitukset.

    Äänestä

  • Miten voit kun spurgu hallitus tuhoo sut?

    Äänestä

Marinin mielestä rahaa oli(velkarahaa).

1Äänestä
  • Sitä käytettiin korona-asioihin, ei veronalennuksiin hyväosaisille.

    Äänestä

  • Orpo Purra hallitus Kokoomus persut 🤯🤬👿👹🥶✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️🏗🏗🎚🎚😫😩🤣🙉😠☠️🖕🖕🖕🖕🖕🖕🖕🐔☻️🤯💩🐖🥵🩳👡🤪🤪🤪👛👛👛😩🤣💯✂️✂️✂️✂️✂️✂️🏗🎚🤡🤡🤡🤡

    Äänestä

Tuppurainen opetus ministeriksi =kukaan ei sinua tunne. Kumpula -Natri työministeriksi = työaikana voi mennä täydellä palkalla muutamaksi viikoksi hömppä ohjelmiin.

Äänestä
  • Kokoomuksesta on karkaamassa jo toinen kansanedustaja leveämmän leivän äärelle ulos eduskunnasta, eikä varasijalle valittu halua tulla tilalle. Satonenkin yritti päästä pois Kelan johtajaksi mutta tyrmistys asiassa torppasi ne aikeet. Kokoomus laittoi varaihmisen johtajaksi, joka lähti pitkälle saikulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Kokoomuksesta on karkaamassa jo toinen kansanedustaja leveämmän leivän äärelle ulos eduskunnasta, eikä varasijalle valittu halua tulla tilalle. Satonenkin yritti päästä pois Kelan johtajaksi mutta tyrmistys asiassa torppasi ne aikeet. Kokoomus laittoi varaihmisen johtajaksi, joka lähti pitkälle saikulle.

    Helvetin toukokuuta odotellessa, Orpo Purra hallitus????????

    Äänestä

Heheheheee..jooo.

Äänestä

Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !

Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat

1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 39%

2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD

3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%

5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia

6. Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl

Kts erityisesti kohdat 1-3. Niistä näkyy että Suomen talous on halvaantuneessa tilassa !?

Äänestä
  • Yhdysvaltojen velka suhteessa bkt 120%
    Köyhyysrajan alapuolella elää Yhdysvalloissa noin 36 - 40 % väestöstä.

    Äänestä

  • Ministeriön mukaan tammikuussa 2024 arviolta yli 770 000 ihmistä oli ilman vakituista asuntoa tai suojaa Yhdysvalloissa.

    Äänestä

  • Yhdysvalloissa kodittomuus nousi ennätyslukemiin
    Ministeriön mukaan tammikuussa 2024 arviolta yli 770 000 ihmistä oli ilman vakituista asuntoa tai suojaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Yhdysvalloissa kodittomuus nousi ennätyslukemiin
    Ministeriön mukaan tammikuussa 2024 arviolta yli 770 000 ihmistä oli ilman vakituista asuntoa tai suojaa.

    Ministeriöihin kannattaa uskoa, hah hah..tätä kusetusta.
    Valehtelevat, niin paljon, että ovat solmussa kohta.
    Sama täällä Eulandiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Yhdysvaltojen velka suhteessa bkt 120%
    Köyhyysrajan alapuolella elää Yhdysvalloissa noin 36 - 40 % väestöstä.

    3. Julkisen velan tausta
    Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    3. Julkisen velan tausta
    Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

    Sinne Yhdysvaltoihin Microsoftille ja Metaan ja Hävittäjiin ja muuhun se raha kerääntyy. Niillä on monopolit.

    Äänestä

Muiden rahaa....

Äänestä

Purra Orpo on ihan sikana velkaa yhteiskunnalle ja Suomelle ja suomalaisille !!!🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑

Äänestä
  • Valtionvarain ministeriön virkamiehet pitää vaihtaa, jos he on niin tyhmiä kuin miltä nyt näyttää. Mutta onhan selvä syykin, miksei talouden osaajat hakeudu valtionvarain ministeriöön. Kokevat työnsä turhaksi! Leikkaus iskee aina BKT:n. Sitä pitäisi aina vältää. Verotus ei iske! Mutta se on taas poliittisesti kova paikka!

    Joten: Fuck You.

    Äänestä

  • Sinä olet. Voudille.

    Äänestä

Ei näin mielenvikainen Orpon hallitus Purrineen saa kulkea vapaalla jalalla enää, pätkän vertaa !!!!!👉🖕🏗🎚

1Äänestä
  • Kokeeko Orpo EK:n pettäneen hänet?
    EK opit ollut aina tuho, sen kertoo historia oikeistohallituksista!

    Äänestä

BKT, BKT, BKT.

Suomi ei nouse leikkauksilla jotka iskee BKT:n Pitäisi keskittyä vain rakenteisiin jotka kasvattaa BKT:tä. mm. Alkaa maksaa palkkaa Varusmiehille.

Äänestä
  • Nato-velvoitetta voidaan kierrättää omaan talouteen varusmiespalkan kautta!

    Äänestä

Kyllä rahaa on. Vain idiootti ei kykene sitä huomaamaan esim. hyvätuloisten veron alennuksista.

Äänestä
  • Trumpin politiikka on ihan oikeaa! Tullit verojen sijasta!
    Ja jokaiseen asiaan pitää mennä BKT edellä! Se luo menestystä kapitalismissa!
    USA ruoka kortit ei ole mikään ongelma! kuin Suomessa! Kysesiset ruokakortit luo sisäistä taloutta ja käytännössä ilmaisia maalle. Kuin Suomessakin sosiaaliturva!
    Orpo koko mitä tapahtuu kun leikataan åienituloisimmilta. BKT sakkas, Asuntomyynti ja vuoraus sakkas! Työllisyys sakkas!

    Kapitalismin lentokone nosti nokkaa ihan liikaa ja putosi!

    Ihmettelya heräättää se, että nää EK opit on moni hallitus jo katsonut ja aina sama juttu. Kamala lama!

    Äänestä

Onhan rahaa nyt vaika sähkölaitosten omistajilla enempi kuin koskaan aiemmin. Voidaan siis sanoa että rahaa on Mutta väärässä paikassa väärillä ihmisillä Ihmisillä jotka ei esimerkiksi tarvisi rahaa yhtään enempi seuraavaan viiteen vuoteen?
Noille verotus 100 prosenttiin seuraavien viiden vuoden ajaksi.

Pikku juttu eihän niitä siis mihinkään itärajalle komenneta ottamaan luotia vastaan kropallaan. Pyydetään vaan joustamaan pikkuisen rahanhimossaan...

Äänestä

Aiheinen vs silivenska.

Äänestä

Ei ne persut taida niin tyhmiä ollakkaan kuin miksi niitä on luultu! Tietävät että näillä puupäillä ei ole asiaa enää seuraavaan hallitukseen ja alkavat jo etukäteen aukoa päätään mahdollisille seuraavan hallituksen puolueille. 😆

Äänestä
  • Näköjään.

    Äänestä

Eiköhän se Saarikko noin sanonut.

Äänestä

Tarkkiksella tarkkis tarttis???saatanan spurgu hallitus Kokoomus persut!!!

Äänestä

Rahan määrä lisääntynyt ihan helvetisti esimerkiksi viimevuoteen nähden. Hallituksesta kiinni saako suomi otetta tuosta jatkuvasti lisääntyvästä luonnovarasta eli rahasta.

Äänestä
  • "AI-yhteenveto
    Kyllä, rahan määrä maailmassa lisääntyy jatkuvasti. Globaali laaja rahan tarjonta (kuten M2-rahamäärä) on kasvanut pitkällä aikavälillä noin 6–7 prosentin vuosivauhtia, ja esimerkiksi syyskuussa 2025 globaali laaja rahan määrä nousi noin 142 biljoonaan dollariin"
    .

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    "AI-yhteenveto
    Kyllä, rahan määrä maailmassa lisääntyy jatkuvasti. Globaali laaja rahan tarjonta (kuten M2-rahamäärä) on kasvanut pitkällä aikavälillä noin 6–7 prosentin vuosivauhtia, ja esimerkiksi syyskuussa 2025 globaali laaja rahan määrä nousi noin 142 biljoonaan dollariin"
    .

    Se on vain joidenkin harvojen tileillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Se on vain joidenkin harvojen tileillä.

    Polittinen päätös tuo on keiden tileillä rahat on. Helppo ampua mielenosoittajat jos eivät tyydy ENEMMISTÖN tahtoon...enemmistö nyt vaan haluaa ilmeisesti tätä.

    Äänestä

Ketjun aloitus on tavanomaista porvaripropagsndaa öyhötuksineen.

Äänestä

Porvarituubaa ketjun aloitus.

Äänestä
  • Niin ortsi purtsi ovat vankila rupusakkia..tämä haha hallitus...tosi on.

    Äänestä

Siivottuihin huoneistoihin muuttaa monin kerroin entisiä ahneempia. Ekonomistitkin vaikenee.

Äänestä

Jenkeistä opittu malli että miinusmerkki onkin plussaa

Äänestä

Purran peruskivi: Jaetaan rahaa varakkaille, vaikka rahaa ei ole. Otetaan velkaa.

Äänestä

SDP Aikaan jaettiin Afrikkaan apurahaa 200 MRD Mafia vei suuriman osan ei kouluihin mennyt yhtään nyt TV ssä.etsitään rahaa lisää

Äänestä
  • Jos suomi antaa vaikka euron niin onhan tuo aika tavalla samantekevää minne se euro menee?
    Ketään ei millääntavalla "lohduttas" jos raha olis käytetty juuri siihen mihin se oli annettu.

    Pikkusielusta "itkeskelyä" tuollainen. Kokoomus ja persut tuota vaati että rahaa pitää antaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Jos suomi antaa vaikka euron niin onhan tuo aika tavalla samantekevää minne se euro menee?
    Ketään ei millääntavalla "lohduttas" jos raha olis käytetty juuri siihen mihin se oli annettu.

    Pikkusielusta "itkeskelyä" tuollainen. Kokoomus ja persut tuota vaati että rahaa pitää antaa.

    Suomesta jos annettas euro muualle ja haluttas varmistaa että menee kanssa sinne maksaisi noin 100 000 euroo. Eli ei noita kenenkään kannata "Varmistaa" joko annetaan tai ei.

    Äänestä

  • Suomi ei antanut kirjoittamaasi miljardimäärää.

    Äänestä

Joh4:34. Matt6:24.

Äänestä

Lindtmanilla ei ole enää rahaa.

Äänestä
  • Nämä hallituksen tunkkiperseet pakenee...

    Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Nämä hallituksen tunkkiperseet pakenee...

    Purra on niistä pahin ja ORPO tietenkin...

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    Purra on niistä pahin ja ORPO tietenkin...

    Einkeinoelämän ja Orpon ohjeilla.

    Äänestä

Vihervasemmisto nostaisivat polttoaineen hinnat viuteen euroon,haluavat vaikeuttaa liikkumista. Samalla kaikki hinnat nousivat, Suomi kulkee pyörillä tuotteet tuodaan myyntiin rekoilla. Maalla julkiset ei kulje, työssä käyntialueet sadan km, päässä. Pienellä osa aika palkoillaei olis vara ajaa autolla töihin, palkka ei riittäs edes bensakuluihin.

Äänestä
  • Ei omissään ole sanottu vihervassareiden aikomuksista polttoaineiden hintojen suhteen, joten esität omia väittämiäsi.
    Sähköbussit ja -rekatkin kulkevat: Plugitin ja Kempowerin yhteistyönä Kotkaan valmistui Suomen ensimmäinen Kempowerin laitteilla varustettu julkinen sähkörekkojen MCS-latausasema

    Äänestä

  • Suomen ensimmäinen sähköisen raskaan liikenteen julkinen latausasema avautui Tampereen Viinikkaan. 2023.

    Äänestä

Miten Suomi riastuu sähkön ja sähkön siirron kiskonnalla, sota energia kriisillä ???
miten rikkaiden veroale rikastuttaa Suomea ? Miten sos.turva maahanmuuton miljardi kulut rikastuttaa Suomea. Kehitymmekö johtavaksi taxi-raiskaus landiaksi ?
- Keinottelu, kiskonta ja globalistit ja muut sota hullut on ottaneet keinottelu vallan natossa.... eu kiihkoilijat janovat massa-tuhoa.
Lontoo cityn ja wall streetin keinottelun ohjaamina alkoi globalistit edetä itään. Ukrainan luonnonvarat tähtäimessä !!
Ylimielisesti edettiin, ei neuvoteltu !
Nato itään etenemis sota ukrainassa on jo nyt tuhonnut yli 2 miljoonaa ukrainalaista.
Us, gb, eu, nato massa tuhonta, siirtomaa-sota ukrainassa on verinen.
Länsi politikoilla on verta käsissään !

Äänestä
  • Putin aloitti hyökkäyksen kun sillä oli tylsää ja maailma oli liian rauhallinen. Oli saanut miltei kaikki isoimmat yrityksetkin sijoittamaan tuotantoaan Venäjälle mutta piti saada jotain äksöniä niin, että mainittaisi. Samanlainen kiukuttelija on Trump. Täytyy saada maailma hyppimään omien oikkujensa tahtiin ja keskiä satuja menneistä historiankirjoituksista.

    Äänestä

Hallitus: Velkarahaa saadaan suuryrityksille jaettavaksi.

Purra: Muuten ei saa suojatyöpaikkaa vaalien jälkeen.

Äänestä

voi jumalauta näitä paskan kirjoittajia vuojesta toiseen riittää Moneen kertaan sanottu että se fläppi taulu oli keskustan jäljiltä jossa luki rahaa on.Näin ne kuullun ymmärtämisen neropatit kirjoittelee vuojessa toiseen.

Äänestä

Rahaa on huusi Antti Rinne kurkku suorana ja Marin totteli 45 miljardia meni sen sileäntien.

Äänestä

Ylös vaan.

Äänestä

Antti sanoo, että rahaa on.

Äänestä

SDP on luvannut perua asumistuen leikkaukset. Saa nähdä miten ne sen tekee kun kestävyysvaje on yli 10 miljardia. Taitaa SDPn tuhota Suomen maahanmuuttolla.

Äänestä

Intialainen Guru sanoi jo vuonna 1979, että Suomi tulee olemaan yksi ensimmäisistä maista maailmassa missä Prout sosiaalis-taloudellinen teoria otetaan käytäntöön. Sen mukaan kaikilla työkykyisillä pitäisi olla töitä, eli mm työaikoja olisi lyhennettävä, että kaikille riittäisi töitä. Toisaalta rikkauksien haalimisessakin pitäisi olla jonkinlainen raja, ettei kukaan saisi kasata älyttömästi omaisuutta. Monia muitankin muutoksia ja ideoita tarvittais, että kaikki eläisivät tyytyväisinä ja pitäisivät huolta toinen toisistaan.

Lyhyt Prout esittely täällä, https://proutscandinavia.blogspot.com/p/blog-page_5.html

Äänestä

Juu, velkarahaa.

Äänestä

Puhuisivat nyt edes totta, ja käyttäisivät oikeaa nimitystä "Juutalaisvero". Ei toveri toverilta verota.

Äänestä

Kansa joutuu pettymään, jos SDP.tä äänestää. SDP pettää aina ja kaikessa. Töppyräinen munii kaikialla. Hirvee sakki on demarit.

Äänestä

Ylös vaan.

Äänestä

Hieno avaus.

Äänestä

Veroja vaan lisää.

Äänestä
  • Veroja ei missään tapauksessa tule korottaa !!
    Talous terveeksi julkisia menoja leikkaamalla, koska ne ovat Suomessa maailman korkeimmat !?

    Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
    Suomi 57% (maailman korkein luku)

    1Äänestä

Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !

Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat

1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 39%

2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD

3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%

5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia

6. Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl

Kts erityisesti kohdat 1-3. Niistä näkyy että Suomen talous on halvaantuneessa tilassa !?

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Demarien talouspolitiikan ydin on usein tiivistetty klassiseen meemiin: rahaa on, kunhan se on jonkun muun rahaa. Vuoden 2026 vaihtoehtobudjetissaan puolue lupaa palauttaa "luottamuksen", mikä on talouskielellä synonyymi sille, että velkaantuminen jatkuu, mutta se tuntuu reilummalta.

Puolueen uusin innovaatio on miljonäärivero, jolla on tarkoitus rahoittaa kaikki maailman sote-palvelut. Kriitikoiden mukaan demarien talouslinja onkin kuin peruutuspeiliin katsomista: yritetään ajaa eteenpäin katsomalla vain, kuinka paljon varoja voidaan vielä siirtää taskusta toiseen.

Demarien talousosaaminen onkin politiikan kestosuosikki, joka tuntuu nojaavan vahvasti matematiikkaan, jossa miinusmerkki on vain hieman ujompi plusmerkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu