Jumalan savuverho-Uskonto on poliittinen järjestelmä.

Harhautus

Ihmettelen suuresti tätä keskustelua onko jumalaa olemassa vai ei. Kysymys on täysin toissijainen siihen verrattuna, että uskonto on samanlainen poliittinen järjestelmä kuin kommunismi tai kapitalismi tms. Uskonto muodostaa oman kulttuurin tarinansa pohjalta ja on (ehkä) aina tähänastisen historiansa aikana syrjäyttänyt kilpailevat järjestelmät pääsääntöisesti väkivalloin tieltään pois.

Kun keskustellaan joutavia tyhjästä, jäävät oikeat ja tärkeämmät yhteiskunnalliset kysymykset huomiota vaille.

Miksi ateistit lentävät jatkuvasti tähän uskovaisten ansaan?

Onko niin, että oma maailman elää kuitenkin samaa tarinaa kuin uskovaistenkin, mutta ilman jumalaa. Omistaminen, parisuhde, seksuaalisuus, perhemuoto, koko paketti. Plus tähän yhtälöön liittyvät kunnia kysymykset ja omistamiseen liittyvät ongelmat, myös ihmisten omistaminen parisuhteessa ja työ ja orjuus eritasoisina.

Voiko maailman kuvaa edes siivota näistä tuhansia vuosia sitten syntyneistä oletus"totuuksista"? Nämä oletus"totuudet" ovat kuitenkin johtaneet ihmiskuntaa jatkuvasti sodista ja kriisistä toiseen eikä loppua näy.

Syy miksi ateismi ei pysty enää vastaamaan tähän kysymykseen on se, että kun lähes koko ihmiskunta on ollut liian pitkään uskonnollisen maailman käsittämistavan saastuttama, (kuten myös kaikki poliittiset järjestelmät/ideologiat jotka ovat syntyneet näiden isojen pääuskontojen jälkeen) ei ateistillakaa ole muuta tapa kästtää/elää tätä maailmaa..

Uskonnolliset opukset kertovat salaisuutensa miten nämä systeemit pystytään purkamaan, mutta onnistumisen edellyksenä on, että oma maailman kuva palautuu luonnonmukaiseen ihmisen olemukseen, jonka tavoittaminen ei ole todellakaan vaivaton tehtävä nykyisen tuhansia vuosia kestäneen aivopesun jäliltä.

Aiemmin täällä oli juttua Amazonin intiaaneista, joita ristin heiluttaja eivät onnistuneet käännyttämään. Viidakoissa elää vielä joitain kansoja, joilla on tieto siitä miten eletään ilman omistamisen käsitettä. Vaikka meille teoriassa selitetään miten tuo muinainen elintapa toimii, meidän omasta maailmakuvasta puuttuu liian paljon kokemukseen liittyvää tunnetietoa, jolloin ennakkoluulot/väärinymmärtämisen mahdollisuus erittäin suuri. Ainoa mahdollisuus on oppia tuo muinainen elintapa on elää fyysisesti tällä uskontojen kieltämällä tavalla, jolloin myös käsitteet alkavat pikkuhiljaa saada myös fyysisen positiivisen tunnesisällön. Uskontojen antama negatiivinen tunnesisältö katoaa ja ihminen alkaa muuttua elämään enemmän tässä ja nyt.

Tämä tuskin toteutuu kovin nopeasti, mutta laitoin nyt tähä tällaisen alkuhahmotelman.

Ehkä tämä alkaa toteutumaan jos/kun suuret uskonnot alkavat ottamaan fyysisesti mittaa toisistaan. Samalla sotivat itä vs länsi, samasta ajattelumallista ponnistavat poliittiset ideologiat. Jos tuho on tarpeeksi totaalinen voi syntyä tilanne jossa orjuudesta voidaan päästä irti. En toki pidätä hengitystä sitä odottaessa.

32

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • N-i-m-i-m-Erkki

      Ehkä syynä tuohon onko jumala olemassa vai ei on helppous. Samat vastaukset ja perustelut, joita jauhetaan loputtomasti. Ateismi ainakin tällä palstalla pysyy suurimmaksi osaksi tuolla tasolla.

    • Kulttuurihävitys
    • Kulttuurihävitys

      Baabelin torni, kultainen härkä... Vanha kulttuuri on deletoitava

      • Kulttuurien hävitys

        Etelä- ja Pohjois-Amerikan intiaanit. Vanha kulttuuri oli deletoitava kristinuskon tieltä, vaikka siinä samalla sitten joutuisi deletoimaan jonkun koko kansankin. Kuten aika usein joutuikin.


    • j.g.j

      voiko maailmankuvaa edes siivota näistä tuhasia vuosia sitten syntyneistä oletustotuuksista"?
      Voi olla ettei niin vain voi,jos Homo sapiens on lajina ollu olemassa puoli miljoonaa vuotta ja jotain jumalia palvonu koko sen ajan,niin kyllä niitä jumalia palvotaan vielä ensi vuonnakin....=)

    • Esko

      Etkö ole tiennyt, että on olemassa hyvää ja pahaa? Paha aiheuttaa kaikenlaista riesaa ja onnettomuuksia. Hyvää elämää elämällä välttyy usein niistä.
      Kristinuskon sanoma on hyvän elämän kehoituksia. Ei kristinusko ole sotaan ja pahantekoon vievää. Sinä elät pahoissa väärinkäsityksissä.

      • >>Etkö ole tiennyt, että on olemassa hyvää ja pahaa?

        Kun syöt kinkkua, teet varmaankin itsellesi hyvää, mutta porsaalle pahaa.
        Hyvä vai paha? Riippuu siitä kummalta puolen asiaa katsoo.


    • "Miksi ateistit lentävät jatkuvasti tähän uskovaisten ansaan?"

      En ainakaan itse ole tähän lankaan juurikaan mennyt. Kun minulle on aika selvää että monesti uskonto on eräänlainen poliittinen vallankahva. Kun johan sellainen tällainen uskonnollisesti poliittinen toimionta on erittäin tuttua judeokristillisten uskontojen parissa.

      Maiden valloituksista Jeesuksen toimintaan mikä oli Roomalaisia sekä Juutalaisia ärsyttävä. Joka johti Vatikaanin perustamiseen, sekä monen muun uskonnon ja näkemyksen syrjäyttämiseen.

    • uusiajatteleva

      Pelkkä junnaaminen onko vai ei akselilla on tietysti hyödytyöntä.
      En silti löytänyt alotuiksesta sitä lankaa, mihin hän oikein pyrki.

      Esitän mielipiteeni.
      Uskonto ei ole rinnastettavissa toimivan yhteiskunnan puitteissa syntyneisiin idelogioihin. Taloustiede, filosofia, luonnontieteet, taloudelliset ja poliittiset maailmankatsomukset ovat yhteisön kehittämiseen tähtääviä oppeja.
      Uskonto on lähinnä maailman olemuksen selitykseen pohjaava omalaatuinen ideologia ja joka sivuaa maailman reunoja moraalin kautta. Uskonto pyrkii määrittelemään taivaiden kautta, miten ihmisten tulisi käyttäytyä.
      Uskonto ei juuri ollenkaan anna osviittaa, miten tuotanto ja tuotteiden jako tulisi järjestää.

      Maailmanselityksen kannalta uskonto liippaa filosofiaa läheltä. Filosofia yleistieteenä on aina ollut uskonnolle riippakivenä. Siinä mielessä ongelma materian olemassaolon muodoista ja syistä tulee väistämättä esille ja siihen pitää pystyä antamaan uskonnolle vastaus.
      Se että uskontoa vallanpitäjät ovat aina käyttäneet "keppihevosena" rahvaan sumuttamisessa, on totta. Mutta sen ei välttämättä tarvitsisi olla niin. Luulen että useimmat uskovat eivät edes ajattele asiaa niin tai jos huomaavat sen, kieltävät itseltään valtapyrkimykset.

      Uskonto pyrkii lähinnä selittämään maailmaa ja se on sen heikkous ja jolle se ei mahda mitään. Filosofian ja erillisten tieteiden ynnä talousoppien tehtävä on muuttaa maailmaa. Maailma on jatkuvasti kehittyvä yhteiskunnallinen organisaatio.
      Tämän takia uskonnot kaatuvat saman asian jankkaajina vuosisadasta toiseen omaan mahdottomuuteensa. Se kaatuminen toteutuu tieteiden (myös taloustieteiden) kautta ja siksi, että yhä suurempi osa kansalaisista näkee uskonnon etenevän ajattelun ja kehityksen jarruna, luopuvat uskonnosta ja ryhtyvät paljastamaan uskonnon taantumuksellista luonnetta.

      Teemme uskonnon olemuksen paljastamista mm. tällä palstalla omasta tahdostamme riippumatta välttämättömyyden takia. Jos joku ei kirjoitele, niitä löytyy silti.

    • Harhautus

      Voi olla, että tämä asia ei tule aukeamaan kenellekään ilman fyysistä kokemusta rajoittamattomasta ei-kaupallisesta ihmissuhteesta miehen ja naisen välillä.
      Sen jälkeen omistamiseen perustuvat suhteet kumisevat yhtä tyhjinä kuin raamattu ja muut satukirjat.

      Polyamoristi ateistit edustavat ensimmäistä askelta pois uskontojen muokkaamasta tabumaailmasta. Amazonin/indonesian viidakoissa elää vielä alkuperäisiä promiskuiteettisia heimoja/kansoja jonne kristinuskon saastainen ideologia ei ole yltänyt.

      Promiskuiteetti on (jos joku ei tiedä) täydellistä vapautta paritella ilman rajoituksia.

      Uskonto hallitsee moraalia/ihmiskuntaa vääristämällä/rajoittamalla ihmisen seksuaalisuuden ja tunne-elämän esineelliseksi omistamiseksi(tämä kohta ei tule menemään kovin monelle jakeluun) ja entinen lauma eläin on eristetty omiin yksityisiin koppeihin, jossa sitten vartioivat omaisuuttaan. Ennen nykyistenuskontojen syntymää noin 15000 (itse asiassa luku on viitteellinen) sitten ihminen toteutti vielä toisella tavalla omaa seksuaalisuuttaan. Ei ymmärtänyt simpanssien lailla omistamisesta mitään. Maanviljelykseen siirtyminen toi mukanaan maanomistamisen ja tarpeen siirtää omaisuus omille jälkeläisille ja varsinkin esikoiselle, koska vain esikoinen voitiin varmuudella todeta olevan oma kun immenkalvon repeämisestä syntynyt veri asian todisti.

      Nykyiset uskonnot ovat syntyneet tästä muutoksesta ja nyky-yhteiskuntamme ajatusrakennelmat elävät näiden ahdasmielisten ihmisnäkemysten pohjalla. Pavlovin koirina tässä mennään. Lauman antama henkinen ja fyysinen läheisyys on muuttunut veriseksi orjuudeksi ja omistamisen, ahnehtimisen ja tavaran keräämiseksi. Tavaraa (ja viihdettä) on pakko kokoajan kerätä lisää, koska parisuhdemallin tyhjyys vaatii onttouteen täytettä. Jeesus uskovaiset täyttävät tätä tyhjyyttä rukouksilla, muslimit kumartelemalla.

      Uskonnollisten satukirjojen sadut muuttuvat fyysisesti ontoiksi kidutus säännöstöiksi ja manipulaatioiksi millä on tehty ihmiset vittumainen ja ahne vahtikoira omistaja, pastori, ideologi, ..

      Uskonnot tekivät naisen olemuksesta huoran jota on vartioitava ja manipuloitava ja miehestä vartijan. Naiset vahtivat toisiaan opetetusti ja sulkevat ulos omasta ryhmästään liian anteliaat kanssasisaret. Läheisyydestä on tullut kauppatavaraa.

      Kaikki meidän tuntemamme talousjärjestelmät/ideologiat ovat saastuneet em manipuloiduista malleista joten niistä ei pysty luomaan mitään uutta vain pelkästään sama vanhaa paskaa erilaisessa paketissa.

      Erilaisia tunnettuja yhteiskuntaia maanviljeyksen syntyajoilta löytyy linkkeineen Wikipediasta... Sumerilaiset, epygti, atsteekit yms joissa alettiin toteuttamaan valtiota samoilla eväillä kuin nykyisinkin hallitsijoita, sotia, orjuutta loputtomasti.

      Ennenn maanviljelykseen siirtymistä ei ole ollut juurikaan tarvetta kirjoitus ja laskutaidolle. Ja huom, ei myöskään työtä ollut olemassa. Työ ja orjuus syntyi eri yhteiskuntaluokkineen samaan aikaa.

      Miksi laskea tai lukea kun ei ole ollut mitää laskettavaa? Sama juttu työn kanssa...

    • uusiajatteleva

      "Uskonto hallitsee moraalia/ihmiskuntaa vääristämällä/rajoittamalla ihmisen seksuaalisuuden ja tunne-elämän esineelliseksi omistamiseks..."

      On se noinkin ja vielä enemmänkin. Uskonto esineellistää ajattelunkin "prostituoimalla" sen. Ajattelusta tulee puoskarointia väittämällä Hengen osaavan lukea ajatuksetkin, joten varokaa.....tai helvetti saapuuu. Ihmisen ajattelu eli sen esineellistyminen työksi tai tutkimukseksi synnillistetään ja peräti perisynnillistetään. Ihminen korotetaan portoksi (sananmukaisesti) aivojensa käytöstä kun mukamaste raamatussa kaikki on ajateltu hänen puolestaan.
      Näinhän kulkee palstalla myös suurten teologien "Jaakobin" ja "Samin" teoreettinen ajattelu.

      On hyvä tuntea ihmisyhteisöjen historiallinen kehitys alkeellisemmasta korkeampaan tuotannon ja siihen liittyvä kulttuurin yleisten linjojen erittelyn kautta.
      Muinoin on todella vallinnut pienissä yhteisöissä rajoittamaton sukupuoliyhteys. Sitä seuraava kehitys on aste asteelta rajoittanut lähisukulaisten yhteyttä.
      Tästä hyvänä esimerkkinä ovat viitteet Vanhan Testamentin 1-4 Moos. kirjoissa kieltojen kautta. Siellä on kielletty vanhempien ja lasten sekä sisarusten välinen sukukuoliyhteys. Siis niiden olemassaolo oli niin hyvin tunnettu, koska ne kiellettiin. Kreikkalaisesta tarustosta löytyy samoja vihjeitä

      Vielä 1.800 luvulla Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa, jossa oli jo parisuhden, sukulaisuus luetttiin kummallisesti. Isän lapset pitivät kaikkia isän veljien lapsia sisarinaan ja veljinään. Se tarkoitti aikaa lähimenneisyydestä, jolloin vallitsi ryhmäavio, jossa veljeksillä oli yhteiset vaimot ja lapsista ei tiennyt, kenelle ne olivat. Tämä miehenoikeuden vallitsessa.
      Jos suku luettiin naisen puolelta (vallitsi useassa heimossa), niin äitejä olivat myös äidin sisaret ja sisaruksilla oli yhteiset miehet.

      Historia ei kuitenkaan kulje taaksepäin. Luulen, että todellinen rakkaussuhde voittaa. Kun omaisuus ei esineellistä rakkautta , avioehdot (varakkaissa piireissä) käyvät tarpeettomiksi. Rakkaus tulee esineistä vapaaksi ja tarvittaessa yhteiskunta huolehtii lapsista.
      Yhteiskunnalla ei myöskään ole mitään tarvetta estää homojen ja lesbojen oikeutta omaansa.

    • Harhautus

      Paha homma vaan, että "Ennen maanviljelykseen siirtymistä ei ole ollut juurikaan tarvetta kirjoitus ja laskutaidolle. Ja huom, ei myöskään työtä ollut olemassa. Työ ja orjuus syntyi eri yhteiskuntaluokkineen samaan aikaa."

      Miksi laskea tai lukea kun ei ole ollut mitää laskettavaa? Sama juttu työn kanssa...

      Joten emme voi päätellä tuosta raamatun sisarten välisistä rakkaussuhteista paljoakaan, koska raamattu kirjoitettiin tuon siirtymän loppupuolella eli 10000 vuotta oli jo kulunut hitaassa ja väkivaltaisessa siirtymässä metsästäjä-keräilijästä maanomistajaksi/viljelijäksi. Samalla kiellettiin myös kielestä termit ei-omistavaan vapaaseen promiskuiteetti rakkauteen. Samalla sitten ihmiset todennäköisesti kuitenkin vielä käyttäytyivät osittain lauman sääntöjen mukaan, joten jos muita seksikumppaneita ei ollut saatavilla pariteltiin sukulaisten kanssa, mitä taas välttämättä ei metsästäjä-keräilijä aikana vielä tapahtunut. Ihmisenkin aisteissa on taatusti mekanismi, jolla voidaan välttää sukurutsa jos pariutumisen annetaan toimia luonnollisella tavalla. Muussa tapauksessa olisimme degeneroituneet olemattomiin.

      Nykyään voimme havaita tämän uskonnon kuristusotteen irtoamisen ja sitä kautta muinaisen ominaisuuden esiinmarssin avioeroina, pettämisinä joita ei muinoin ollut, koska ei ollut myöskään omistamista eikä mustasukkaisuutta. Työ ja orjuus olivat myös tuntemattomia käsitteitä. Maanviljelys siirtymä on ollut huomattavasti suurempi mullistus kuin mitä tähän asti on edes käsitetty ja syystä, että havainnoijat ovat havainoineet asiaa nykyisistä ajattelumallin mukaan. Huono homma ihmisten kannalta on se, että tällä hetkellä on voimassa edelleen uskomus ihmisen omistamisesta esineenä ja siihen liittyvä häviäjä-voittaja kunniaväkivalta. Siitä saamme lukea valitettavasti suru-uutisia lehdistä.

      Tämä on kaikkien uskontojen ja yhteiskuntajärjestelmien ongelma joka ei poistu, ennenkuin ihminen ymmärtää oman paikkansa osana luontoa, eikä suuria luulevana omistaja herrana.

      Toki on sanottava se, että ilman tätä uskontojen keksimääseksuaalimanipulaatiota emme ajelisi autoilla tai kirjoittaisi tässä tietokoneiden välityksellä ja pähkäilisi millaista on ollut elämä ennen suuria uskontoja... Sen verran kova on tämän systeemin mies sukupuolta kilpailuttava vaikutus.

    • uusiajatteleva

      "Ennen maanviljelykseen siirtymistä ei ole ollut juurikaan tarvetta kirjoitus ja laskutaidolle. Ja huom, ei myöskään työtä ollut olemassa. Työ ja orjuus syntyi eri yhteiskuntaluokkineen samaan aikaa."

      Väärinkäsityksen oikaisu.
      Työ on ollut aina. Vai tuliko elintarvikkeet suuhun taikomalla? Kaikkinainen elintarpeiden hankinta on työtä. Sen avuksi kehittyi ennen valtiota keppi, keihäs, terävä kivi veitseksi, jousi ja tulen käyttö. Työkalut eivät synny ilman työtä. Työlakut syntyivät aluksi elintarvikkeiden paremman saatavuuden takia.

      Orjuus tuotantovoimana (sen aikuinen "työväenluokka") syntyi maanviljelyksen ja karjanhoidon seurauksena ns. luonnollista tietä. Toisaalta maanviljelys vaati paljon työvoimaa. Toisaalta maanvlijelys kohotti huomattavasti elintarpeiden saatavuutta ja paikallaan asuminen oli mahdollista.
      Lisäksi se vaati paljon työvoimaa. Kahakoissa saatuja vankeja ei enää tapettu vaan otettiin orjiksi. Silloin myös alkoivat sodat orjien hankkimiseksi. Yhtäältä oman yhteisön piirissä omaisuuksien muodostuessa, syntyi omien velkavankeutta. (Mainitaan myös VT:ssa).
      Valtio asettui lakeineen laillistamaan uuden olotilan.

      Henkiuskomusten pohjalle syntyivät jumalauskonnot vastaamaan uutta järjestystä. Erilaiset jumalat hoitivat erilaisia elämään kuuluvia tontteja. Uuden järjestyksen olemus kuninkaineen ja orjineen siirrtetttin ensin taivaisiin siellä vallitsevaksi järjestelmäksi. Ylijumala, sivujumalat, kerubit (sanansaattajat tai enkelit) ja pahat henget kuvasivat maallisen hallituksen toisintoa taivaassa. Sitten valtioiden ylimystö sääti lakeja jumalien nimissä.
      Ensin maailma hengellistettiin, sitten taivas esineellistettiin ja orjat ja kuninkaat saivat todeta olevansa jumalien säätämän järjestyksen alaisia. Kumman hyödyksi! Silmänkääntötemppu oli hyvä ja toimi vuosituhansia ja toimii osittain edelleenkin.

      Kun orjuus oli kestänyt pitempään ja oli yleistä niin orjalla ei silloin ollut muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä olotilansa. Jumalauskonnoista tuli orjillekin lohdutus ja varsinkin silloin, kun siihen liitettiin kuoleman jälkeinen elämä yhdessä tasaveroisena orjanmistajan kanssa.
      Voidaan olettaa, että mm. kristinusko pitkitti orjanomistuotantotavan olemassaoloa.

    • aatteet, politiikka ja filosofia ovat uskonnon jatkeita, ja tekevät uskonnon likaiset työt jotta uskonto ei menetä kasvojaan kansan silmissä
      Kaikki sodat ovat uskonsotia vaikka niitä perustellaan muilla syillä
      sodan oikeuttamiseksi, esim. terorismi

      Joten uskonto politiikka aatteet ja filosofia ovat olemassa vain vallitsevan pahan ikuistamiseksi
      Se tapahtuu niiden hyvän idean avulla, jolla se oikeutetaan
      keinoja kaihtamatta

    • uusiajatteleva

      "Joten uskonto politiikka aatteet ja filosofia ovat olemassa vain vallitsevan pahan ikuistamiseksi"

      Tuolla tavalla uskonnot selittävät todellista maailmaa. Maailma olisi jotenkin paha ja adjektiivi kuvaisi tässä hyvän maailman vastakohtaisuutta. Hyvä olisi....tietenkin taivaissa. Hengellisyys (Suomessa kristillisyys) olisi taivaallisen hyvän ilmentymä maassa.
      Siis maailma olisi syntinen.

      Juuri yhtään sotaa ei ole käyty uskonnon vuoksi. Sukuyhteisössä (heimojärjestelmä myös ennen valtiota) pienet kahakat olivat lähinnä kahakoita ja vangiksi jäänyt otettiin yleensä suvun jäseneksi. Tällainen tilanne on voituu todeta satojen alkuperäiskansojen keskuudessa mm. Pohjois-Amerikassa.

      Antiikin valtioiden ja myös Intian, Kiinan, ja inkojen ja mayojen keskuudessa sodat olisvat jo ryöstösotia ja tavaroiden rosvosotia.

      Siitä myöhemmät sodat ovat tunnettuja kirjoitetusta historiasta. Aluevalloitukset = rosvousta = tavaroiden ryöstöä ym. Sotien syiden pääasiallinen syy on ollut ryöstö ja rosvous. Huomioitava mm. siirtomaavalloitukset.
      I ja II maailmansota oli pääpiirteissän valmiiksi jaetun maailman uudelleenjakoa siirtomaavaltojen kesken.

      Tiede, filosofia, uskonnot, laki ym. kumpuavat aineellisen tuotannon pohjalta.
      -Sukuyhteisö - alkeellinen tuotanto - pärjäsi perimätietoon perustuvilla säännöillä ja tiedoilla
      - Valtio - monimutkainen tuotanto - tavaratuotanto - valtioiden väliset markkinat - luku, kirjoitus ja laskutaito välttämätön - kirjoitetut lait - ei enää yleistä sukukousta vaan kuningas ylimysneuvosto - alkeellinen tiede (metallit, kasvien hoito, karjan hoito, koulutus.

      Kulttuuri vaikka ei suoraan näy aineellisen tuotannon kehitysen kupeessa, heijastaa kuitenkin kohoavaa tuotantoa (mm. mm. lait ja niiden muuttuminen, yhteisön organisaatio ja sen muuttuminen).

      Uskonto ja uskomukset käyvät tässä yhtälössä valtion muodostumisesta lähtien
      paitsi yleisenä kulttuurihupina rahvaalle myös sen ideologiseen alistamiseen.

    • Harhautus

      @uusiajatteleva 2.7.2012 22:55

      "Väärinkäsityksen oikaisu.
      Työ on ollut aina. Vai tuliko elintarvikkeet suuhun taikomalla? Kaikkinainen elintarpeiden hankinta on työtä. Sen avuksi kehittyi ennen valtiota keppi, keihäs, terävä kivi veitseksi, jousi ja tulen käyttö. Työkalut eivät synny ilman työtä. Työlakut syntyivät aluksi elintarvikkeiden paremman saatavuuden takia."

      Ennen maanviljelyksen syntyä ei ole voinut olla työtä käsitteenä kun ei ole ollut samanlaista omistuskäsitystäkään. Työkaluja on ollut, mutta ne eivät ole voineet olla samanlaisen ajatusmallin käytössä kuin maatalouteen siirtymisen jälkeen. Ei ole tarvittu orjia kun lauma on elänyt metsästäjä-keräilijänä kädestä suuhun. Mihin olisit varastoinut orjien tekemän työn tulokset kun kaikki syötävä tuli suoraan viidakosta-savannilta-järvestä. Mitään keinoa säilyttää kalaa, lihaa yms ei ollut joten mihin työ, orjuus yms käsitteitä olisi tarvittu kun ei ollut mitään säilöttävää? Miksi historiaa ei ole ennen maataloutta kirjoitettu mihinkää? Siksi, koska vasta omistamiseen/maatalouteen siirtyminen teki tarpeen kehittää kirjoitus ja laskenta taito. Metsästäjä keräilijät eivät tarvitse omistamiseen liittyviä merkintä ja laskenta tapoja, koska ei ole mitä laskea.

      Luolamaalauksissa on esitelty riistaeläimiä yms informaatiota jälkipolville.

      Mennään nyt kuitenkin aikaa ennen tuota kirjoitettua historiaa. Kirjoitetusta historiasta luultavasti kaikki ovat jollaintapaa samaa mieltä.

      Koko pointti on tämä ennen maatalouteen siirtymistä oleva jakso ja se aika kun maataloutta vasta aloiteltiin. Tuo noin 10000 vuotta kestänyt hidas opetteluvaihe maatalouteen on kehittänyt meille täysin uudenlaisen ajattelutavat, jota ei ole ollut ennen maatalouteen siirtymistä. Omistamista ei ole ollut samanlaisena käsitteenä eikä myöskään parisuhdetta. Emme olisi tässä jos meillä ei olisi ollut lauman tarjoamaa suojaa ja simpansseilta ja bonboboillta näet esimerkin miten lauma on toiminut suurella todennäköisyydellä myös alkuihmisen kohdalla. "Miksi muuttaa jotain jos se toimii yhtävarmasti kuin junan vessa?"

      Seksuaalikäytöksen on pakko olla ollut promiskuiteettinen, koska omistava parisuhde pelleily olisi tehnyt ihmiskunnan elossa selviämisestä ravinnonhankinnan vaikeaksi jos jokainen olisi joutunut uros olisi joutunut vahtimaan mustasukkaisena (promiskuiteetissa ei tunneta mustasukkaisuutta) naarasta ja samalla olisi pitänyt hankkia ruoka ja suojella jälkikasvua. Toivoton savotta.paitsi kyseinen tapa toimii gorillan osalta, mutta ei simpansseilla. Mielenkiintoinen detalji on simpanssi naaraan käynti ovulaation aikana naapurilaumassa hankkimassa vieraita geenejä.


      Em syistä kaikkien uskontojen tärkein työväline on ollut seksuaalisuuden rajoittaminen ja sen luonteen muuttaminen esineellistäväksi omistus suhteeksi toisin samanlaiseksi kuin maanomistus tms. (Jos ihmiskunnan seksuaalikäytös olisi ollut omistava parisuhde jo ennen maatalouteen siirtymistä kaikki raamatun seksuaalirajoitukset olisivat olleet turhan toistoa.) Läheisyydestä tehtiin sallittua vasta omistamisen/esineellistämisen kautta ja sosiaaliset säännöt varmistivat, että näitä noudatettiin, Orwellia muinaiseen tapaan. Pää poikki jos lipesi. Aikansa uuskieltä, muinaista sosiaalinen konstruktio aivopesua parhaimmillaan.


      Kädelliset

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Kädelliset

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisapinat

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Hominidi

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_evoluutio

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmiset

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihminen

      Miksiköhän tuo parisuhde malli alkaa rakoilla nykyään jos tämä omistusparisuhde ajattelu on joidenkin mielestä jumalalta annettu totuus? Olisiko syy geeneissä, joissa on valmiit mallit luonnonmukaiselle käytökselle joka ei olekaan parisuhde?

    • uusiajatteleva

      Harhautus:
      "Ennen maanviljelyksen syntyä ei ole voinut olla työtä käsitteenä kun ei ole ollut samanlaista omistuskäsitystäkään."

      Oletan ymmärtäväni käsityksesi. Silti esität mielestäni työtä ja tavaraa sekavati.

      Työ on työtä. Se ei siitä muutu. Alkukantainen yhteisö, kommuuni, tuotti kaiken itse, työkalut ja elintarvikkeet. Sitä ei rikkonut vielä satunnainen vaihtokaan yhteisöjen välillä.
      Pikkuhiljaa työkalut kehittyivät, niiden tuottamiseen yhteisön sisällä alkoi erikoistuminen. Yhdet olivat käteviä yhdessä toiset toisessa toiminnossa. Kukaan ei varsinaisesti omistanut mitään. Työkalut siirtyivät yhteisössä jäsenen kuoltua tarvitsevalle, ei perinnöllisesti. Yksityisomistusta ei tunnettu. Yhteistyö oli selviämisen ehto.

      Seuraava vaihe.
      Maanviljelys ja karjanhoito eriytyivät ja edellyttivät valtavasti uusia toimia. Työnjako kehittyi.
      Yhteisö tuotti jotain enemmän kuin tarvitsi ja syntyi tavaroiden vaihto. Tästä alkaa yksityisomistus ja edelleen luonnollista tietä. Ihmisen tahdosta riippumatta.
      Tavaralle tuli arvo ja sitä verrattiin siihen käytetyn työajan perusteella, noin keskimäärin.

      Tavaratuotannossa ihmisestä itsestään tuli tavaraa, työvoimana. Työvoiman alin arvo on välttämättömät elintarvikkeet hengissä pysymiseksi ja jälkeläisten tuottamiseksi. Tavara, esineet, alkoivat hallita ihmistä hänen sitä ymmärtämättä.
      Yhteisö jakaantui tuottajiin ja omistajiin. Tuottajat, työntekijät, palkkautuivat tuotantovälineiden omistajille karkeasti sanoen ruokapalkalla. Omistaja voi olla myös valtio. Valtion kautta tehtiin välttämättömiä suuria töitä (osa turhanpäiväisiä kuten pyramidit yms.).
      Alkukommuunissa kaikki olivat tuottajia ja tarvittaessa aseissa yhteisön puolesta.
      Valtion ilmaantuessa asemiehet, armeija, erkaantui yhteisöstä ylimystön alaiseksi kastiksi.

      Sukupuolisuhdesäännöksillä jutussa ei ole mitään tekemistä. Alkuperäisen rajoittamattoman sukupuoliyhteyden jälkeen oli erilaisia ryhmäavioita, sukupun lukemista naisen sukulinjaa pitkin yms.
      Miehet kulkivat sodassa ja hankkivat omaisuutta mm. orjia. Naiset olivat lasten takia kotiaskareissa. Molemmat hallitsivat hankkimaansa kuten alkuyhteisössä.
      Omistuksen tullessa sääntöä ei tarvinnut muuttaa. Mies hankki moninkertaisesti omaisuutta naiseen nähden. Edelleen eron tullessa molemmat ottivat omansa.

      Seuraavaksi kehittyi miehen luonnollinen halu jättää hankkimansa pojalleen (miehen oikeus). Ja voidakseen olla varma pojan biologiasta, vaimosta täytyi tehdä yksimiehinen aviossa. Nainen muuttui omaisuuden eriytymisen takia itsekin esineeksi kuten orja.
      Nämä kaikki esiintyneet yhteisömuodot ovat vieläkin suht. selväpiirteisesti nähtävissä. Kun katsoo yhteiskunnallista kehitystä eikä sotke siihen reaaliajanlaskua.

      Tavaratuotanto mullisti alkuperäisen kommuunin perinpohjin kenenkään sitä tahtomatta tai ymmärtämättä.
      Kulttuuri, uskomukset, lait ja normit muuttuivat uutta taloudellista tilannetta vastaavaksi. Tavara alkoi hallita ihmistä ja hallitsee vieläkin, kunnes kaikkialla on kaikkien perustarpeet tyydytetty ja vähän ylikin ja kommuuni yhteisömuotona ilmestyy korkeammalla kehitystasolla uudelleen,.

    • Harhautus

      Myönnän, että kirjoitustani voi olla vaikea hahmottaa

      Tuolla kommuuni sanalla on tietynlaisen suunnitelmallisen järjestyksen kaiku. Luolakommuuni??? Ehkä heimo, lauma, harvoin jäi mitään pysyvää jälkeä asumuksista.

      Se on selvä, että pääsääntöisesti kaikki jaettiin, jotta lauma selviäisi.

      Yritän kuvata asioita, joille meillä ei ole henkkoht käsitteitä. Ja varsinkin nykyjumalan valmistamista ja niitä sääntöjä ja uusia ajattelumalleja mitkä tuona siirtyma-ajanjaksona meihin aivopestiin. Ajankäsityskin lienee ennen tuota mullistusta ollut tässä ja nyt.

      Meillä olisi paljon oppimista tuosta muinaisesta ajasta ilman nykyisiä hulluja omistaja diktaattori jumalia, mutta käsitteemme eivät välttämättä oikein kohtaa tunnetasolla tuota muinaista aikaa juuri tuon meidän omistus-valta yms maailman käsityksen takia.

      Elämme jokatapauksessa mielenkiintoista aikaa kun kaikki keksimämme järjestelmät ovat kriisissä ja kaatuneet tai kaatumassa. Kristinusko, kommunismi, kapitalismi, islam vielä porskuttaa tämän ajan viimeisenä satuna. Sairas maataluodesta syntynyt järjestelämä on saattohoidossa. Tuo systeemi ennen tätä kesti miljoonia vuosia ja nykyinen on 10000 vuoden aikana saanut aikaan käsittämättömän tuhon ja mielettömät määrät sotia ja riitoja ihan henkilökohtaisesta tasolta lähtien kun on nostanut tuon omistamisen kaiken muun yläpuolelle.

      Nykyinen seksuaalijärjestelmä on tämän manipulaation ydin ja sinne raamatulliseen lakiin se onkin tiukkaan niitattu. Sen avulla on naulattu tämä meidän kilpailuyhteiskunta kasaan. Rajoittamalla kieltämällä palkitsemalla rankaisemalla ja vielä extrana kuoleman jälkeen. Eikä meillä ole mitään palikoita enää palata takaisin kun ne on aivopesty pois melkein kaikilta muiilta paitsi näiltä vielä amazonilla ja jossain muissa paikoissa vielä eläviltä alkuperäisiltä heimoilta jotka eivät ole törmänneet maanviljelyksen synnyttämään ihmisen esineellistävään käsitteistöön/satuihin.

      Tuohon nykyiseen kommuuni utopiaan en usko kun siltä puuttuu tuo ydin joka mahdollistaisi sen toimimisen siten kuin onnellisessa utopiassa se kuvitellaan. Nykyihminen tekisi siitä kommuunista samalaisen kuin neuvostolitto tai natsiasksa vaikka alussa olisi miten hyvät aikeet tahansa. Olemme sairaita, estettyjä, meillä ei ole kosketusta itsemme muuten kuin näiden mykyisten kilpailusääntöjen tavoilla. Me itse olemme maailmankäsityksessämme se este joka tukkii tien hieman vähemmän stressaavaan elintapaan.

      Tai sitten me ollaan vaan tämänkaltaisia paskakasoja, jotka tappelvat ja kilpailevat loputtomasti sotivat ja tuhoavat kaiken... Mitkään maanviljelyksen siirtymisen aikaan ja jälkeen syntyneet jumalat, allahit, jeesukset muhamedit, ties mitkä eivät ole meitä auttaneet pois tästä paskasta, koska ovat tämän järjestelmän tukirankoja. Poliittiset ideologiat eivät liioin ole auttaneet muitakuin aivopesussaan tarpeeksi vahvoja uskovaisia eli ei mitenkään em syistä.

      Olen itse kokeillut muutaman vuoden promiskuiteettista suhdetta ja se tosiaan on saanut pään muuttumaan ei omistavaksi ja mustasukkaisuus on kadonnut täysin turhana kummajaisena mikä liittyy omistamiseen. Ei tarvita ihmissuhteisiin. Tietysti esineellistyminen/omistaminen tekee siitä pakollisen...

    • uusiajatteleva

      uusiajatteleva Harhautukselle:
      Työ on työtä. Se ei siitä muutu. Alkukantainen yhteisö, kommuuni, tuotti kaiken itse, työkalut ja elintarvikkeet. Sitä ei rikkonut vielä satunnainen vaihtokaan yhteisöjen välillä."

      Kommuuni on juuri tuota mitä kirjoitin. Voi sanoa myös, että yhteisö. Ranskan kielessä kai kommuuni ja yhteisö ovat synonyymeja.
      Se oli ennen maanviljelystä keräilijä/metsästäjäyhteisö. Itsetoimiva ja -kannattava.

      10.000 vuotta sitten se alkoi murtua Lähi-Idässä, Intiassa ja Kiinassa.
      Vielä 1.800 luvulla se vallitsi useimpien Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa. Eskimoilla, Siperian alkuperäiskansoilla ym.
      Syynä oli kasvien viljely elintarpeiksi sekä karjanhoito. Se mulisti samalla työkalujen tuotannon.
      Prosessi tapahtui ihmisten tahdosta riippumatta ja johti seuraamuksiin, joista sinäkin kirjoitat.

      Miksi se tapahtui? Ihminen on ajatteleva olento. Se pyrkii saamaan elintarpeet vakinaisesti ja mahdollisimman helpolla. Luontainen pyrkimys turvaamaan elinolosuhteet. Ei se käsittääkseni kummempaa ole.

      Uskomukset ovat luonteeltaan halua ymmärtää, miten luonto toimii ja alhaisella tiedon tasolla niistä kehittyy järjestelmiä, uskontoja.
      Toisaalta uskomukset kymmeniä tuhansia vuosia sitten suorittivat perinnäistapojen siirtämistä uusille sukupolville. Hyväksi koettujen toimien sännöllistämistä. Niihin liitettiin sitten rituaaleja yms.

      Jotenkin tuntuu ettet luota ihmiskunnan kykyyn mennä eteenpäin. Rivien välistä kuulostaa teesi "takaisin luontoon ja menneeseen".
      Toteutunut historia on sitä mitä on ja sen sadoista tuhansista tapahtumista voidaan erottaa tuotannon kehittyminen ja sitä seuranneiden valtiomuotojen kehitys ja vastaavasti kulttuurin kehitys (epäselvempi mutta kuitenkin).

      Nyt tosiaan esineet hallitsevat ihmisiä ja ihmiset tekevät toisistaan esineitä. Esikuvana on ihminen, joka kerää eniten tai paljon esineitä. Ihmisen arvo mitataan esineissä.
      Onko tämä päätepiste? Ei. Pitääkö palata menneeseen? Ei. Mitä sitten?

      Teollisen kehityksen näköala ovat valtavat. Luultavasti entistä vähemmän tulevaisuudessa ollaan kiinni maaperän mineraaleista ja voidaan tehdä esineitä keinomateriaaleista.
      Ihmiskunnan perustarpeet voidaan tyydyttää ja ihmisestä on mahdollista kehittyä työtätekevä- ja kulttuuri-ihminen yhtä aikaa.

      Esineiden ja ihmisten omistaminen muuttuu tarpeettomaksi. Kansalainen ymmärtää perusvelvollisuudet ja voi harrastaa ja nauttia ja luoda uutta ilman pakkoa. Halujensa mukaan.

      Luotan siihen, ettei ihminen ole pöhkö. Yhteiskunnallinen tajunta kehittyy eteenpäin ja katsoo tulevaisuuteen ja muuttaa maailmaa -pahaksi ja itsekkääksi? ei tietenkään- vaan paremmaksi paikaksi elää.
      Uskonnot palvottavina ideologioina katoavat. Ihmisten ajatustoiminnalle ominaiset myönteiset ja moninaiset kulttuuripyrinnöt pääsevät esille. Vapaana ajattelun esineellistämisestä, mutta ei vapaana vallitsevista aineellisista olosuhteista.

    • Harhautus

      "Jotenkin tuntuu ettet luota ihmiskunnan kykyyn mennä eteenpäin. Rivien välistä kuulostaa teesi "takaisin luontoon ja menneeseen". "

      Juu ja ei. Olet oikeassa, että en tosiaankaan luota ihmisen kykyyn mennä ihmisenä eteenpäin tällä hetkellä. Samat asiat toistuvat loputtomiin ja nyt lisänä on ihmiskunnan katastrofaalinen ahneusja kyky repiä luonnosta kaikki mitä irtisaadaan ja paska myrkkyineen mikä jää kaadetaan takaisin luontoon. Tämä kaikki tuon muinaisen totaaliomistamis ajattelumallin tulosta.

      Luontoon ei kyetä palaamaan, koska meillä ei ole oikeaa koodia luonossa elämiselle laajassa mitassa. Meidän koodi on sotiminen omistamisen puolesta. Meidän on pysyttävä poissa luonnosta, että olisi paikka jossa on vielä muillakin otuksilla elämän oikeus. Meidän tunkeutuminen luontoon tällä ajatusmallilla tuhoaa jo nyt liian tehokaasti kaiken luonnon.
      Meidän malli on ahneus, saasta, sota ja tuho ja siitä on kiittäminen tätä uskonnollisetn aivopesuoppaiden loumaa mallia elää.

      "Uskomukset ovat luonteeltaan halua ymmärtää, miten luonto toimii ja alhaisella tiedon tasolla niistä kehittyy järjestelmiä, uskontoja.
      Toisaalta uskomukset kymmeniä tuhansia vuosia sitten suorittivat perinnäistapojen siirtämistä uusille sukupolville. Hyväksi koettujen toimien sännöllistämistä. Niihin liitettiin sitten rituaaleja yms."

      Tämä on se kohta missä alkoi mennä pieleen ihmiskunnalla pienin askelin. Vääränlainen tarina sai lihaa ympärilleen ja tuho on saavuttanut käsittämättömät mittasuhteet eikä vielä ole päästy kuin alkusoittoon.

      "Uskonnot palvottavina ideologioina katoavat. Ihmisten ajatustoiminnalle ominaiset myönteiset ja moninaiset kulttuuripyrinnöt pääsevät esille.

      Vapaana ajattelun esineellistämisestä, mutta ei vapaana vallitsevista aineellisista olosuhteista. "

      Nyt näyttää siltä, että uskontojen aikaansaama rakenne on jo saavuttanut täydellisen dominanssin maapallolla ihmispopulaatiossa. Eli vaikka ihminen on ateisti, hän toteuttaa samaaa esineellistämis/omistamis kaavaa omassa elämässään. Uskonto on väline, "virus" joka on saanut tämän harhan aikaan. Se virus on meissä kaikissa paitsi niissä heimoissa/kansoissa jotka ovat jossain niin syvällä amazonin viidakoissa, että sinne ei vielä tämä meidän saastunut malli ole yltänyt.

      Me emme voi palata luontoon, mutta voimme täällä luopua pakkomielteisestä omistamisesta, myös sen oman läheisen omistamisesta.

      Itse todistamme kokoajan ihmisen lisääntyvää pöhköyttä ahneutta ja pinnallisuutta.
      Tämä meidän järjestelmä lakoaa kasaan ilman jatkuvaa lisääntyvää kasvua ja maapallo itsessään laittaa rajat kasvulle ellei sitten saada avaruudesta haettua lisää materiaaleja lisääntyvälle kulutukselle.

      Tarvitsemme kokoajan lisää ja lisää, koska tietämys omasta itsestämme on satujen arvomaailman saastuttaman vaikka emme enää uskoisi niihin satuihin. Lajimme ei elä oman geneettisen moodin mukaan vaan vieraan muinoin kehitetyn orja moodin mukaan jossa rajoittamalla ihmistä aivopesun kautta saadaan ihminen kaäyttäytymään nykyisellä tavalla.

      Tämä ei vai aukea todennäköisesti ilman fyysistä kokemusta. Ihminen ei ole näin ahne väkivaltainen olento luonnontilaisena kuin mitä se on tässä luomassaan esine/omistamismallissa.

      Eiköhän tästä kohta sota taas nähdä kun talouskin taas romahtaa omaan mahdottomuuteensa ja nämä romahdukset tulevat kiihtymään johtuen tiedon välityksen mielettömästä nopeudesta. Järjestelmämme heikkoudet tulevat esiin yhä nopeutuvassa syklissä mitä enemmän teknologia kehittyy, koska sitä säätelevä järjestelmä on viallinen.

    • jcghkc

      Tosta oon samaa mieltä, että esim. Suomen e.l. kirkko on verrattavissa poliiittisin puolueisiin. Sillä on oma agenda, usk. vakaumukseen uskomuksiin perustuva , jonka pohjalta se pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa omien, tai jumalan, tavoitteidensa ja arvojensa mukaiseksi, ja usein lisäksi pakottamaan kaikki elämään heidän käsityksensä mukaisesti.

      Tätä pyrkimystä se toteuttaa lobbaamalla poliitikkoja, ja sen vaikutusvalta politiikassa on suuri vaikka sillä ei olekaan ministereitä, kansanedustajia, kunnallispoliitikkoja, muuten kuin taskussaan. Se on kätevää. lobbarina ei tarvitse kantaa vastuuta päätöksistä. Poliitikot tekee niin kuin kirkko neuvoo, käskee ja poliitikot kantavat vastuun, jos kantavat mutta ei ainakaan kirkko.

      Lobatessaan kirkko esittä että sillä on yli 4 miljoonan suomalaisen, eli kirkon jäsenen avoin valtakirja puhua heidän kaikkien suulla asiassa kuin asiassa, vaikka hyvin tiedetään että kirkon jäsenissä on henkilöitä jotka eivät usko mihinkään jumalaan, puhumattakaan niistä jäsenistä jotka uskovat ihan eri tavalla kuin mitä kirkko opettaa. Ja monista yht.kunnallisista asioista kirkon jäsenten enemmisö on eri mieltä kirkon virallisen kannan kanssa, jonka lisäksi kirkon sisällä pappeja myöten on tuhat muuta kantaa kuin kirkon virallinen.

      Monet poliitikot puoluekannastaan riippumatta kuuluvat epäviralliseen kirkkopuolueeseen, uskontopuolueeseen joka kaikessa päätöksenteossa vetää yhtä köyttä kirkon etujen ajamiseksi aina kun se vain on mahdollista, ja sehän on mahdollista aika usein, niin sduuri rooli kirkolla on maassamme.

      Jääviydestä ei koskaan puhutä näissä yhteyksissä, vaikka poliittisella päättäjällä olisi kuinka läheiset suhteet e.l. kirkkoon.

    • uusiajatteleva

      "Meidän malli on ahneus, saasta, sota ja tuho ja siitä on kiittäminen tätä uskonnollisetn aivopesuoppaiden loumaa mallia elää."

      Käsittääkseni uskonto ei ole syy. Se on seuraus. Suuria omaisuuksia haalineet ovat halunneet uskonnoilla ikuistaa omaisuuksien haalimisen yleiseksi ideologiaksi.
      Suuria omaisuuksia ei voi olla yleisesti. Niitä voi olla vain siten, että on suuria joukkoja, joilla ei ole paljon elinkustannuksia enempää mutta että kaikilla olisi "mahdollisuus" tulla ökyrikkaiksi. Tätä nykysuskonnot puoltavat teesillä, että kuoleman jälkeen sitten herra ja narri elävät yhdenvertaisesti ja sovussa. Jos uskonnot todella otaisivat moraalin ohjenuoraksi, silloin ne asettuisivat tarkastelemaan tämänpuoleeista silmästä silmään.
      Näin suuret joukot, joilla ei edes ole todellista tarvetta tulla valtavien esinemäärien omistajiksi kuitenkin tahtomattaan elävät elämäänsä "lottovoiton" tavoittelussa ja esineellistävät elämänsä rakkautta myöten.

      Maailmansodat ja nykyaikainen tietotekniikka on mullistanut mahdollisuuden muutokseen.
      Ei enää sotia. Kansojen enemmistö missään eikä koskaan ole hyötynyt sodista.
      Kaikkien ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen on etusjalla.
      Tuotanto on mahdollista edetä ennätysvauhtia. Esineiden tuottaminen itseisarvona tulee muuttaa sosiaalisen maailman rakentamiseksi.Ihmiset tarvitsevat asuntoja, vaatteita, työtä, koulutusta, vanhuuden turvaa. Laitetaan nämä ensin kuntoon liikenevästä lisätuotteesta. Autetaan jälkeenjäneitä maita rakentamaan teollisuutta.
      Perustarpeiden jälkeen vuorossa olisi kulttuuriihmisen kehitys. Ei omanvoitonpyynnissä vaan sosiaalissa mielessä. Yhtälössä ei sinänsä tuotannon kehityksen vauhti ole ratkaiseva. Myöskin suurten esinemäärien omistus hyveenä muuttuu tarpeettomaksi.

      Ihmiskunnan edessä on tienhaara. Valtava tuho on mahdollista. Vastainen myönteinen kehitys paljon enemmän mahdollinen.
      Se vaatii toimintaa. Uskonnoilla olisi mahdollisuus elää maan päällä ja olla edistyksen mukana. Luulen, ettei se enää ole mahdollista, koska mm. kristinusko luottaa esineisiin, esine-ihmisiin, ja joita se yrittää hurskastelulla "pelastaa" tuonpuoleiseen. Uskonto tarvitsee esineellisyyyttä (syntiä). Ilman sitä siltä putoaa teoreettinen pohja.

    • Harhautus

      "Käsittääkseni uskonto ei ole syy. Se on seuraus. Suuria omaisuuksia haalineet ovat halunneet uskonnoilla ikuistaa omaisuuksien haalimisen yleiseksi ideologiaksi."

      Joo, olen samaa mieltä, uskonto on kehittynyt joidenkin omista tarpeista ja ehkä on ollut aluksi saada jotain järjestystä tuolle maanomistamiselle, mitä ennen ei kukaan ole omistanut muutenkuin ehkä liikkuvina laumojen reviiri rajoina. Sitten ahneemmat yksilöt ovat huomanneet, että omistaminen täytyy pystyä perustelemaan jollain suuremmalla asialla ja tuntemattoman ja kuoleman pelko on otettu avuksi ja ihmisen esineellistäminen/omistaminen on otettu samaan soppaan. Tässä kohtaa on syntynyt se työn käsitys mistä me yleisesti puhumme. Ja myös eri jumalat jotka me tunnemme. Aiennin on ollut erilaisea metsän henkiä, ukkosen henkiä yms. Myös ihmisen seksuaalisuuden rajoittaminen on tullut tässä vaiheessa mukaan eli enää ei voinut olla vapaita promiskuiteetisia suhteita, koska ne olisivat vieneet pohjan koko omistamiselta. Siksi ei omistava vapaa rrakkaus on suuri synti kaikissa pääuskonnoissa.

    • uusiajatteleva

      Omaisuuksien syntyessä syntyi myös kauppa-avio. Rakkaus kahlittiin omaisuuteen. Rikkaan lapsi ei voinut saada vaimoa tai miestä orjasta tai köyhästä.
      Sama on voimassa edelleen myös nyky-Suomessa. Rahapiireissä kauppa-avion muoto on avioehtosopimus. Toinen tuo avioon vähemmän omaisuutta kuin toinen ja se kirjataan ylös.
      Jos aviopuoliso olisi työläispalkalla elävä, avioehto on sääntö. Eron sattuessa rahvaan edustaja saa vain sen mitä ehdoissa on luettu ja omaisuus säilyy rahasuvussa.

      Kauppa-avio merkitsi naisen sulkemista pois sukupuolisuhteista muiden kanssa ja jo ennen aviotakin. Miehelle taas naiset olivat sallittuja. Päävaimosta syntyneet olivat perimysoikeudellisia ja sivuvaimot olivat sitä yhtä varten. Lisäksi haaremin vartijoilta, miehiltä, riistettiin fyysisesti mahdollisuus sukupuoliyhteyteen.
      Rakkauskäsite muuttui sen irvikuvaksi kaikissa suhteissa.

      Nyky-yhteiskunnista voidaan todeta, että rahvaan parissa esiintyy paljon enemmän todellista vapaata rakkautta avion syntymiselle kuin rahapiireissä.

      Raamatun jumalallisissa käskyissä kymmenestä 3- 10 edustaa suoraan tai peitellysti omaisuuden suojaa ja ne siten myös likaavat rakkaudenkin tunteesta esineeksi.

    • Harhautus

      Samaa mieltä, lisäyksiä

      1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
      (Orjapiiskuri nimeää itsensä ylimmäksi diktaattoriksi.) Vallan otto ja alistaminen

      2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
      (Ja määrittelee tavaramerkkinsä ja uhkaa piraatti jengiä hirville rangaistuksilla jos huijaavat väärennetyllä tavaramerkillä) liittyy edelleen valtaan

      3. Pyhitä lepopäivä.
      (Orjienkin on levättävä, että jaksavat painaa muun ajan ankarasti.
      (Liiallinen työnteko kuluttaa tutkitusti orjan liian nopeasti loppuun joka tulee kalliiksi))


      4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

      5. Älä tapa.

      6. Älä tee aviorikosta.
      Promiskuiteettinen käytös kielletty seurauksena tunnetasolla mustasukkaisuus ja vahtiminen, molemminpuolinen täysipäiväinen orjuus .

      7. Älä varasta.

      8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

      9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.

      10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
      Promiskuiteettinen käytös kielletty jne yms

      4 olisi voitu puhua todellisista luojista. Valta juttu ja omistus juttu.

      5-10 ovat kokonaisuudessaan samaa jankutusta ja olisi oikeastaan voitu hoitaa yhdellä lauseella.

      Tuo mustasukkaisuuden konkreettinen katoaminen on todella merkittävä muutos joka tapahtuu promiskuiteetissa, jos on kartalla mitä ollaan tekemässä.

      Hyvin moni harjoittaa saman tyylistä käytöstä eli käy vieraissa salaa, mutta elää kuitenkin omistamisen ja elineellistymisen lakien mukaan ja tuntee saavansa voittoja ja kokee mahdollisesti tappion jos jää kiinni. Eli varkaissa ikäänkuin ja omaisuuttahan varastetaan.

      Promiskuiteetissa ei ole omistusta eikä oikeastaan valtaa, joten mistä varastaa ? Omistamisen ahne voitto ei tunnu miltään se syvän vapauden ja ystävyyden rinnalla mihin kunnon promiskuiteetissa päästään. Polyamoristit ovat esimuotoja promiskuiteetille.
      Promiskuiteetissa ei tarvitse pelätä oikeastaan mitään jos on itse kartalla eli ymmärtää sen, että omistaminen on tyhjää ja elämä on tässä ja nyt. Se on absoluuttisen vapauttava tunne.
      Se fiilis tulee jostain geeneistä. Sille ei vain ole minkäänlaista käsitettä millä sen ilmaisisi jollekin muulle. Se pitää uskaltaa itse kokea.

      Jos on tuossa touhussa mukana siten, että on edes pikkuisen omistamishalua mukana ei pysty saavuttamaan tuota valaisevaa kokemusta. Seuraksi tulee kilpailu, pelko, kateus, mustasukkaisuus, riidat... yms paska. Rakkaudessa ei ole em pelkoa.

      Tietysti on turhauttavaa huomata minkä varassa maailma seilaa tällähetkellä ja samalla paljastuu muinaisen rakennelman toivoton rakenne, joka perustuu pelkälle ahneudelle jonka perässä juostaan kun ei ole mitään kosketusta omaan itseensä vaan kulttuuri virus on manipuloinut koko systeemin omalla omistamis/esineellistämis opillaan.

      Paskinta on, että kaikki tuntemamme sivistys rakentuu näille perustuksille ja jos haluttaisiin muutosta pitäisi ihmisen henkilökohtaisesti päästä irti tästä viruksesta ja sen aikana luoduista ajattelumalleista ja käsitteistöstä. Parisuhde joutuisi romukoppaan nykymuodossaan, koska se on tämän manipulointirakenteen peruskivi. Siinä omistaminen saa lihat ympärilleen ja kaiken sen valtapelin yms mikä siihen kuuluu.

      Kun uskontojen voima on länsimaissa heikentynyt parisuhde ei pysy enää kasassa kun satutarinaa ei ole enää pitämässä rankoa pystyssä. Median ja sosiaalisen ympäristön vaikutus on korvannut uskonnon ja ihminen tavoittelee lisää voittoja yhä kiihytvällä tahdilla. Tämän voi kuka tahansa havaita kun katselee ympärilleen, omaisuutta, matkoja, sosiaalisia meriittejä, mitä tahansa lisää kilpailun yhä kiihtyessä kovemmaksi. Kauppa käy ka karavaani kulkee ja aina vaan kiihtyvällä tahdilla vaikka rahat on loppumassa.

      Mulla ei ole kiire mihinkään koska olen tässä.

    • uusiajatteleva.

      Keskiaikainen ritarirunous on oiva esimerkki rakkauden täydellisestä fiaskosta.

      Aatelissuvut sopivat keskenään, kuka kenenkin kanssa menee avioon, monesti jopa jo lasten ollessa pieniä. Aviosopimuksessa määriteltiin tarkkaan kummankin avioon tuoma omaisuuus. Avio oli yritys ja sen ainoa tehtävä oli tuottaa suvulle poika.

      Rakkaus haettiin muualta ja se oli yleisesti hyväksyttyä. Papistolla ei ollut kauppa-aviota vastaan mitään, koska sen ylin osa oli myös valtakoneistoa.
      Vaimon vain täytyi olla varovainen, että odotettu poika ei olisi ollut ainakaan väärän värinen.

      Tulevaisuudesta en osaa sanoa. Luulisin, että jos omaisuuden valta katoaa tai vähenee, niin parisuhteet vapaasti syntyessään voisivat olla lujempia ja kestävämpiä kuin nykyisin.

      Kristinuskon paasaaminen rakkaudesta sidottuna elinikäiseen suhteeseen ottamatta huomioon elämässä esiin tulevia ongelmia on hurskastellua ja enemmänkin; se on täydellistä piittaamattomuutta ihmisten todellisista tunteista.

      • Harhautus

        Parisuhde on jo pelkkänä ilmaisuna liian kapea ja rajoittaa ihmisen minäkuvan pelkäksi luurangoksi. Se on nimen omaan omistamisen/esineelistymisen ydin. Jo pelkästään tuo esineellisytminen omitaminen ja omistetuksi tuleminen rajoittaa ihmisen elämää/ajattelua/tuntemista radikaalilla tavalla verrattuna vähemmän rajattuun malliin. Sitä on vain vaikea tajuta kun melkein koko maapallon yhteiskuntien kulttuurit perustuvat tuohon malliin. Parisuhteen ehkä ikävin puoli vahtimisen lisäksi on se viha ja kauna, mikä syntyy kun syntyy tilanne, että ollaan rikottu omistussopimusta vastaan. Esine suuttuu toiselle esineelle kun toinen menin irtautumaan yhteisesti sovitusta pyhästä esine sopimuksesta ja meni leikkimään toisen esineen kanssa. Esineen näkökulmasta tämä on varkaus/petos/luvaton käyttö yms. Työllistäähän se toki omistamiseen erikoistuneiden lakimiesten armeijaa ja sosiaalityöntekijöitä poliiseja, hautausurakoitsijoita lääkäreitä ja kaikkia ihan turhaan. Lapset kärsivät aina vanhempien välisestä katkeruudesta ja vihasta.

        Promiskuiteetin näkökulmasta taas tämä laajempi seksuaaliseura tuo lisää uutta positiivista tunneskalaa kaikkien väliseen suhteeseen. Sitäkin on vaikea ymmärtää, mutta näin käy kun luopuu esineen roolista.

        Kaikki pelaaminen ja kieroilu yms you name it mikä parisuhteen ympärille on kasattu käy tarpeettomaksi.

        Se negatiivinen puoli tässä mallissa on, että avaruusraketti ja tietokoneet yms kaikki tavara olisi jäänyt keksimättä ja samoin loputtomat ihmissuhde draamasarjat ja kauhuelokuvat yms jos ihmiskunta olisi pysynyt vapaammassa elämän tyylissä. Ei olisi filosofien tarvinnut parrat päristen pohtia ihmiselämän kummallisuutta kun olisi ollut muitakin hommia tarjolla... Vaikka eihän sitä millään varmuudella voi sanoa.

        Se miten tästä pääsee siirtymään vapaamiin systeemeihin on arvoitus. Sattuma toi sen itselleni eteen ihan suorana tarjouksena ja olihan se omituista aluksi, mutta nyt normi parisuhde tuntuu hyvin kapealta. Jos sellaiseen ryhtyisin, en missään nimessä estäisi kumppania toteuttamasta omia fantasioitaan jonkun muun kanssa. Molempien pitäisi toki ymmärtää tämä, Mutta kun koko ympäröivä yhteiskunta perustuu omistamiseen/esineellistymiseen/kaupankäyntiin näistä em vapaita ihmisiä on luonnollisesti olemattoman vähän.

        Yhtäkaikki seksuaalisuutta manipuloimalla saadaan ihmeitä aikaan.
        Ja tietysti elämme erittäin mielenkiintoista aikaa. Länsimainen kulttuuri korisee ilmeisesti kuolinkorinoitaan ja uusi vetreä uskonto tiukkoine sääntöineen tulee ottamaan veltoilta ja rappeutuneilta vallan pois ja taas uusi veriso vanhasta 10000 vuoden takaisesta esineelistymisen mallista alkaa oman tyhjän taistelunsa ei mistään. Samat ruumiskasat sama kidutus ja hierarkia uudessa paketissa. Toivottavasti ennustukseni ei pidä paikkaansa.

        Uskonnoilla on käsittämätön voima ja ihminen luovuttaa itsensä ja elämänsä sokeasti udestaan ja uudestaan sokean hulluuden käyttöön.


    • uusiajatteleva

      Luulen, että esittämäsi parisuhteeton kaikki kaikkien kanssa esittämä teoriasi on vain teoriaa.

      Näitä kait parinvaihtoperheitä on joitakin Suomessakin. Silti en lähtisi yleistämään tulevaa sen pohjalta.

      Pikemminkin näkisin, kuten olen sanonut, että omaisuudesta vapaa todellinen rakkaus on mahdollista kehittyä.
      Ihminen näet ei ole pelkästään paritteleva eläin. Suhteessa on vallitsevaa luottamus, ystävyys, toveruus, yhteiset näkemys, toiminta yms.
      Mörkö ei ole kestävä parisuhde. Mörkö on naisen alistaminen ja papilliset sukupuolikäyttäytymistä koskevat epäinhimilliset ja kaksinaismoralistiset säännöt..

      • Harhautus

        @uusiajatteleva 13.7.2012 18:38

        Parisuhde on omistamisen/esineellistymisen ydin. Ilman omistamista/esineellistymistä ei voi olla parisuhdetta. Parisuhde edellyttää sopimusta kahden henkilön/esineen välillä. Melkein 100% parisuhteista lähtee siitä ajatuksesta, että esimerkiksi seksuaalisuus hoidetaan pelkästään sovitun parisuhteen sisällä. Myös pelkät vastakaisen sukupuolen kanssa vietetty ei seksuaalinen aika saa toisen sopimusosapuolen melko nopeasti "mustasukkaiseksi". Onko varkaus/petos tapahtunut vai ei? Omko omistamani esine ollut luvattomasti jonkun muun käytössä? Vihan ja kateuden yms muut lukemattomat negatiiviset tuntemukset risteilevät kiivaana päässä.

        Edellä mainittua ei voi tapahtua ilman omistamisen käsitettä. Miten leikkiminen jonkun muun kanssa voisi mitenkään vahingoittaa omaa suhdetta jos yleisenä tapana ole omistaminen ja siihen liittyvä valta/häpea yms muunlainen kunnia ajattelu?

        Ymmärrän, että tätä ei ole helppo ymmärtää ellei ole asiasta fyysistä kokemusta ja riittävän pitkältä ajalta. Ylipäätään ihmisen ja muiden elävien olentojen näkeminen ilman omistamisen/esineellistämisen käsitettä on vaikeaa.

        Muinaista historiaa koskevat päättelyt on vielä hyvin pitkälti tehty uskonnollisen moraalin värittämien lasin läpi jolloin tulokset ja loppupäätelmät ovat sen mukaisia, mutta geeneissämme on selvästi mahdollisuudet toisenlaiseenkin käytökseen joka ei ole niin väkivallan ja ahneuden läpäisemä kuin mikä meidän koko nykyinen omistuskulttuuri on.


      • Harhautus

        @uusiajatteleva 13.7.2012 18:38 Lisää...

        "Ihminen näet ei ole pelkästään paritteleva eläin. Suhteessa on vallitsevaa luottamus, ystävyys, toveruus, yhteiset näkemys, toiminta."

        Parisuhde.. parittelusuhde... Pari sulkee ulkopuolelle muut parittelusuhteet. Omistaminen, valta, alistuminen, alistaminen... Epävarmuus, vartioiminen. Mustasukkaisuus.

        Laumassa on vallitsevaa luottamus, ystävyys, toveruus, yhteiset näkemys, toiminta. Muuten lauma ei toimi ollenkaan.

        Tämä mitä kirjoitan ei ole mikään teoria vaan käytännössä elettyä elämää ja siten, että osapuolet ovat olleet tietoisia suhteen laadusta.

        Toki moni elää samanlaista hieman elämää, mutta esine/omistaja asenteella ja näkee sen pelinä, mutta geneettisesti se on promiskuiteettia ,mutta vääristynyttä sellaista ja se on tuskallista osalle siinä mukana olleille kun totuus paljastuu. Eli vaikkapa tyyliin pelimies/nainen pelaa itselleen monia sänkykumppaneita huijaamalla metodilla x ja naiset/miehet odotuksia täynnä lähtevät mukaan vaikka heillä on perhe lapsineen ja ottavat melkoisen riskin päästäkseen sitten ylemmälle status tasolle omassa esinehierarkiassaan ja suhteessa muihin omassa sosiaalisessa ympäristössään. Pelimies/nainen käyttää vain nykyihmisen esine/omistusahneutta hyväkseen ja saa sitä mitä haluaa eli seksuaalista nautintoa, mutta laihaa sellaista, koska se perustuu valehteluun ei todelliseen luottamukseen ja läheisyyteen. Ennen esineellistymistä/omistamista/parisuhdetta tämänkaltainen epärehellinen teatteri ei ole voinut toimia. Itseasiassa ilman laumaeläintä jonka pariutumistapa on promiskuiteettinen meitä ei olisi olemassa. Meillä ei ole ollut riittävän isoja torahampaita ja kynsiä yms joita olisi tarvittu, että olisimme pärjänneet ilman lauman suomaa turvaa ja ravinnon hankinta kykyä.

        Mieti yksinäinen luolamies etsimässä ruokaa perheelleen ja luolanainen odottaa kotona saalista vastasyntyneet kanssa. Mitä jos luolamiehestä tulee ateria jollekin terävähampaiselle ja kyntiselle pedolle ja ennen tätä tapahtumaa luolamies olisi joutunut käyttämään loputtomasti energiaa vahtiakseen omaisuuttaan ja taistelemaan jatkuvasti luolanaista lähentelevia muita luolamiehiä vastaan. Mahdoton yhtälö. Energiantuhlauskerroin ylittäää mahdottomuuden rajan. Meidän kulttuuri perustuu valheen päälle, joka on tehnyt siitä sotaisan ja epävakaan ja pääsemme itse seuraamaan sen tuhoa aitiopaikalta.Tähän perustuneita kulttuureja on jo monta mennyt manan maille, mutta nyt meillä on käytössä maailmanlopun aseet. Saa nähdä jos kiihkouskovaiset saavat ne hallintaansa, minkälaista tuhoa ne niillä saavat aikaan poistaessaan väärin ajattelijat pois paratiisista.

        Synkkää huh. Johtuu siitä, että otan viinaa, joka ei sovi ehkä kenellekään ja aion mennä baariin ja siellä ei ole oikein mielekästä olla selvin päin/koska ei juurikaan juo viinaa,/se on turhaa ja typerää touhua/nousee näköjään päähän jo pieninä määrinä juuri nyt/jatkan sen verran kuin kykenen...

        Promiskuiteetti on anti-omistamista. Se on jakamista ja ja se on mieletön fiilis kun pystyy jakamaan jotain, jota on uskoteltu olevan jakamatonta. On sanottu, tyhjinä lauseina, että rakkautta ei voi omistaa ja se on totta vaikka sen hokijat eivät sanojaan ymmärrä. Rakkaus ei vähene jakaessa vaan lisääntyy ja omistaessa se vähenee ja kuolee pikkuhiljaa pois, koska laumaeläimen geeneissä lukee niin. Lähimmät sukulaisemme simpanssi ja varsinkin bonobo simpanssit jakavat rakkautta. Ja bonobo naasas on ainoa nisäkäs jonka emätin on etupuolella ihmisnaaraan tavoin. Kaikilla muilla se on takana. genettisesti olemme erittäin lähellä toisiamme ja siksi länsimaissa uskonnon heikkeneminen on tuonut alkuperäisen seksuaalikäytöksen pintaan. Avioerot pettämiset Omistusjututyms. Ilman satua geeniperimä alkaa vaikuttaa. Paha vain, että ihmiskunta ei tunnista ja tunnusta ei-omistavaa/esineellistävää suhdemuotoa. Lopputuloksena perhetappoja puolisotappoja lapsentappoja yms Tuli vielä mieleen eräs huoraa puolustanut satuhahmo tai oikea henkilö joka käski heittämään kiven jos... Mahtoiko olla kokeillut jotain kiellettyä elämän tapaa ja huomannut, että mitä vit..? kysyi epätietoinen Forssasta???


    • Uskonto on se pääpiru jonka mukaan aatteet politiikka tanssivat, sillä ne tekevät ne usonnon pahat jotta uskonto ei menettäisi kasvojaan
      Uskonnot ja aatteet filosofeineen ovat luoneet hyvän ideoita,eli teorioita, mutta elämä ei mene sen mukaan koska elävä todellisuus on aivan toinen
      Niinpä niistä on tullut pahan ikuistamisen meganismi, jossa hyvän isea antaa oikeutuksen keinoja kaihtamatta tämän idean toteuttamiseen
      Ikuistaakseen valtansa ihmismieleen ne tarvitsevat väkivaltaa sotia ihmisten ikuista kärsimystä

      Ihmiset joutuvat tuohon kärsimysten pyörään joka sitten periytyy
      elämästä toiseen
      Miksi he joutuvat, siksi,että heillä ei ole muusta tietoa,koska tiedonvälitys on hallitsevien etujen mukaista
      Kaikki toisenlainen tieto, joka ei vastaa valtaapitävien etuja
      on ollut kiellettyä ja niiden esittäjät ovat saaneet maksaa sen hengellään
      Mistä johtuu, että ihminen ei voi elää rauhassa ja rakastaen toinen toisiaan
      Se johtuu ihmisen psykologisesta perimästä, egosta sielusta
      joka kehityksen kautta materista syntyneenä joutui syyn ja seuraksen lain alaisuuteen
      Siitä seurasi, että ihminen pystyi itse vaikuttamaan millaisia
      hänen tekojensa seuraukset ovat, mutta kun hän ei ymmärtänyt
      tuon lain toimintaa, niin se johti kaaismaiseen tilanteeseen
      Se tapahtuu vielä tänäkin päivänä, ja se näkyy ajankohtaisesti eu: n kriisissä joka on kaaoksen tilassa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      144
      6232
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      193
      3864
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      31
      2741
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      478
      2740
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2365
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      185
      2033
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      134
      1495
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1314
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1294
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      89
      1064
    Aihe