En siedä äitiäni

Mummo, kai sinullakin on omat ystäväsi ja harrastuksesi?

Tottakai on ihanaa, kun hoidat lastenlapsia välillä ja pidät heihin yhteyttä - luulisi tyttäresikin olevan siitä iloinen ja jopa kiitollinen saadessaan apua.

On hämmentävää, että äidin ja tyttären välit rassaavat, vaikka kummatkin asuvat omassa huushollissaan. Mielestäni parasta on, kun ei ole riippuvainen kumpikaan toisistaan ja tapaamiset ovat vain hyötyajattelua.

Huono käytös ja toisen lyttääminen eivät ole mukavia asioita ja varmasti jokainen haluaa välttää niitä - ei se ole lapsenlapsillekaan mikään positiivinen malli elämää varten.

Et ole suinkaan ainoa mummo, jolle lapset eivät soittele.
Tyttäreni kertoi aikanaan, että hän patisti miestään soittamaan äidilleen kuulumisia, ja mies kiukutteli, ettei hänellä ole mitään asiaa.

Vanha totuus on se, että kun ei mitään kuulu, niin hyvää kuuluu.
Ota sinä vain puhelin kouraan vaikkapa kerran viikossa ja soittele kuulumiset. Eihän sen puhelun pidäkään olla kuin pari minuuttia.
Jos jotain hauskaa on sattunut, niin sehän on mukava kertoa tuoreeltaan.

Mummot ovat ne jotka helpostii unohtuvat. Ei lapsenlapsi maksa takaisin hyvää hoitoa mummollensa, kun itse on aikuinen. Lapsenlapsilla on koulunsa, harrastuksensa, työnsä. Mummot jäävät lapsuuteen.
Se on se ketju, jossa olemme yhtenä renkaana.

hmmm.... kirjoitti:

Mummo, kai sinullakin on omat ystäväsi ja harrastuksesi?

Tottakai on ihanaa, kun hoidat lastenlapsia välillä ja pidät heihin yhteyttä - luulisi tyttäresikin olevan siitä iloinen ja jopa kiitollinen saadessaan apua.

On hämmentävää, että äidin ja tyttären välit rassaavat, vaikka kummatkin asuvat omassa huushollissaan. Mielestäni parasta on, kun ei ole riippuvainen kumpikaan toisistaan ja tapaamiset ovat vain hyötyajattelua.

Huono käytös ja toisen lyttääminen eivät ole mukavia asioita ja varmasti jokainen haluaa välttää niitä - ei se ole lapsenlapsillekaan mikään positiivinen malli elämää varten.

Lue lisää

On omia ystäviä ja harrastuksia. On tunne että tytär on pistänyt käytännössä välit poikki. Mielestäni olisi reilua kun kyseessä on kuitenkin oma äiti, että kertoisi mistä on kyse. Kertoisi sitten vaikka suoraan etten kelpaa hänelle äidiksi. Mielestäni olen yrittänyt parhaani ja auttanut paljon. Vienyt aina pieniä tuliaisia ja lahjoja kuten mummot tapaavat osoittaa välittämistään ja rakkauttaan. Mielestäni käytös on käsittämätöntä. Olen sitä mieltä, että asioista voi puhua ja selvittää. Itse osaan ja olen valmis anteeksipyyntöön jos olen loukannut. Kohtelu on tosi rankaa ja käsittämätöntä.

Ketjukka kirjoitti:

Et ole suinkaan ainoa mummo, jolle lapset eivät soittele.
Tyttäreni kertoi aikanaan, että hän patisti miestään soittamaan äidilleen kuulumisia, ja mies kiukutteli, ettei hänellä ole mitään asiaa.

Vanha totuus on se, että kun ei mitään kuulu, niin hyvää kuuluu.
Ota sinä vain puhelin kouraan vaikkapa kerran viikossa ja soittele kuulumiset. Eihän sen puhelun pidäkään olla kuin pari minuuttia.
Jos jotain hauskaa on sattunut, niin sehän on mukava kertoa tuoreeltaan.

Mummot ovat ne jotka helpostii unohtuvat. Ei lapsenlapsi maksa takaisin hyvää hoitoa mummollensa, kun itse on aikuinen. Lapsenlapsilla on koulunsa, harrastuksensa, työnsä. Mummot jäävät lapsuuteen.
Se on se ketju, jossa olemme yhtenä renkaana.

Lue lisää

Kiitos kommentista! Siinä on paljon viisautta ja totuutta. Juuri näin olisi hyvä suhtautua. Olet varmaan elämään viisaasti ja lempeästi suhtautuva. Yritän toimia mallisi mukaan. Kiitos neuvosta. Usein joudun kuitenkin nielemään sen havainnon, ettei puhelustani niin välitetä. Olen kuitenkin sitä mieltä että vanhoille mummoille pitäisi olla hieman välittämistä ja huomiota. Inhimillisyys vaatii sen.

Sureva mummo kirjoitti:

Kiitos kommentista! Siinä on paljon viisautta ja totuutta. Juuri näin olisi hyvä suhtautua. Olet varmaan elämään viisaasti ja lempeästi suhtautuva. Yritän toimia mallisi mukaan. Kiitos neuvosta. Usein joudun kuitenkin nielemään sen havainnon, ettei puhelustani niin välitetä. Olen kuitenkin sitä mieltä että vanhoille mummoille pitäisi olla hieman välittämistä ja huomiota. Inhimillisyys vaatii sen.

Lue lisää

Olet tietysti oikeassa siinä, että mummot kaipaavat välittämistä ja huomiota. Niinhän kaikki.
Soittamalla puhelun aina silloin tällöin osoitat itse huomiota ja välittämistä lapsenlapsillesi. Se on tärkeämpää kuin uskotkaan.

Itse havaitsen, että minun on pidettävä yhteyttä poikani perheeseen, koska kumpikaan heistä ei ilman asiaa soittele. En kuitenkaan usko epäsopua syyksi. Ihan hyvät välit meillä on. Eivät vain niin läheiset kuin voisivat olla.
Miniä on kotona viihtyvä ja ainokaiseen lapseensa syvästi omistautunut, eikä hän ole oikein sallinut lapsensa kiintyvän muihin ihmisiin.
Näen lapsenlasta harvoin, koska minun on aina tarjouduttava tapaamaan pojan perhettä. Ei heistä mitään kuulu, jollen pidä itse yhteyttä.
Lapsi kuitenkin on aina iloinen kun tapaamme, ja juttu luistaa siitä mihin se edellisellä kerralla jäi. Valoisa lapsi, josta näkee, että hän on sovussa koko maailman kanssa.

Tytär taas on aina ollut viikottaisissa yhteyksissä, ja olen hoivannut paljon hänen lapsiaan vuosien aikana.
Nyt ne lapset ovat aikuisia, ja arvaapa, soittelevatko! :)
Enpä usko kuitenkaan, että välimme haalenevat. Side on kyllä vahva, vaikka emme tapaakaan montaa kertaa vuodessa.

Ketjukka kirjoitti:

Olet tietysti oikeassa siinä, että mummot kaipaavat välittämistä ja huomiota. Niinhän kaikki.
Soittamalla puhelun aina silloin tällöin osoitat itse huomiota ja välittämistä lapsenlapsillesi. Se on tärkeämpää kuin uskotkaan.

Itse havaitsen, että minun on pidettävä yhteyttä poikani perheeseen, koska kumpikaan heistä ei ilman asiaa soittele. En kuitenkaan usko epäsopua syyksi. Ihan hyvät välit meillä on. Eivät vain niin läheiset kuin voisivat olla.
Miniä on kotona viihtyvä ja ainokaiseen lapseensa syvästi omistautunut, eikä hän ole oikein sallinut lapsensa kiintyvän muihin ihmisiin.
Näen lapsenlasta harvoin, koska minun on aina tarjouduttava tapaamaan pojan perhettä. Ei heistä mitään kuulu, jollen pidä itse yhteyttä.
Lapsi kuitenkin on aina iloinen kun tapaamme, ja juttu luistaa siitä mihin se edellisellä kerralla jäi. Valoisa lapsi, josta näkee, että hän on sovussa koko maailman kanssa.

Tytär taas on aina ollut viikottaisissa yhteyksissä, ja olen hoivannut paljon hänen lapsiaan vuosien aikana.
Nyt ne lapset ovat aikuisia, ja arvaapa, soittelevatko! :)
Enpä usko kuitenkaan, että välimme haalenevat. Side on kyllä vahva, vaikka emme tapaakaan montaa kertaa vuodessa.

Lue lisää

Olen samassa tilanteessa, minuun ei oteta koskaan yhteyttä. Tyttären mukaan minun kuuluu tarjota apua hänelle. Monta kertaa kun olen tarjonnut apua se ei ole kelvannut. Tilanne on raskas. Hän on antanut ymmärtää, että kunnon mummot auttavat paljon. Itse olen nykyään sairastellut enkä jaksa auttaa niin paljon kuin ennen. Vaikka hän tietää vaivoistani, ei hän koskaan kysy miten olen voinut. Olen kuitenkin pitänyt yhteyttä ja tavannut lapsenlapsiani, kun se tuottaa niin suurta iloa. En odota heiltä kiitosta. Ilo ja kiitoskin on siinä yhdessäolen hetkessä. On hienoa kun nämä pienet ihmiset kertovat asioitaan ja haluavat jakaa niitä mummon kanssa.
Tyttärelle soittaminen on tietenkin teoriassa yksi mahdollisuus yrittää luoda/parantaa välejä. Se ei ole niin toiminut kun hän ei halua puhua ja kahden lauseen jälkeen on mentävä jotain tekemään yleensä perhe jo kovasti odottaa. Siis äidille ei ole aikaa eikä kiinnostusta. Tosi paljon autoin heitä vuosien mittaan. Virheeni oli . se, että kerroin tyttärelleni.että muutama kohtelu loukkasi. Sitä en olisi saanut tehdä. Asiaa ei käsitelty mitenkään niistä ei puhuttu. Olen aina sanonut hänelle, että minulle saa sanoa asiat suoraa. Tyhmyydessäni kuvittelin, että itsekin voin sanoa jos koen tulleeni loukatuksi. Äiti on kuitenkin siitä erikoinen ihmissuhde, että se rakastaa ja kärsii lapsensa takia hamaan loppun.. Lapsi taas ei välttämättä piittaa äidistään. Tämä lapsi ei piittaa äidistään ja sitä on vaikea niellä. Onko niin, että vain äidillä on velvollisuuksia ja lapsella oikeuksia. Onko niin, että mitättömästä loukkaantumisesta ei voi puhua. Ratkaisu on välien poikki pistäminen. On tunne, että tyttäreni on vielä ylpeä teostaan. Kuitenkin ratkaisu olisi asiastas puhuminen ja kertoisi ja mummokin saisi sanoa. Mutta ei koska on parempaa tekemistä.

Yritän nykyään tarkkaan miettiä sanani, ettei vain tulisi väärinkäsityksiä. Olen hyvin kiltti ja ystävällinen ja auttavainenkin ihminen. Monet sanovatkin, että olen kiltti ihminen. Arvostan ihmisiä, enkä koskaan halua loukata ketään. En sano minkäänlaisia piikkejä tai ilkeyksiä. Lähtökohtaisesti oletusarvo ihmisiin on aina positiivinen, en usko pahaa ihmisistä. Työpaikalla huomaan sen, että näen paljon hyvää monissa sellaisissa työtovereissa joita seläntakana parjataan ja nähdään vain jotain negatiivista. Pyrin tuomaan myös ihmisille , että arvostan heitä, kehumaankin ja olemaan positiivinen. Työpaikalla tällaiset asiat tulevat esille. Ihmiset ovat erilaisia ja voi ikäänkuin peilata itseään toisiin. Huomaa miten itse suhtautuu ja miten toiset suhtautuvat. Mielestäni olen pelkästään kehunut tytärtäni ja hänen perhettään ja lapsiaan. Vienyt pikku lahjoja ja yrittänyt ilahduttaa. Vanhalle vaan ei löydy aikaa. Minun pitäisi myös toimia joka tilanteessa tyttären mielen mukaan. Sitäkään en ymmärtänyt.