Olen vasta 26 ja vain täysin finaalissa henkisesti ja varmaan kohta fyysinenkin puoli seuraa perässä. Töissä olen ollut 16- vuotiaasta asti eikä sen jälkeen käytännössä yhtään lomaa, kaikki koulujen kesälomat olen tehnyt töitä, koulun ohella tehty töitä 4-5 päivää viikossa. Välivuosia tuli lukion jälkeen ja silloinkin vain töitä, koska jostaihan ne elämiseen tarvittavat rahat piti hankkia. Lomia kertyi, mutta kuinka sopivasti aina tulikin vaihdettua sitten työpaikkaa, ettei niitä kertyneitä lomia pystynyt koskaan pitämään..Nyt on valmistumisen jälkeen jo vuoden verran painettu kahta työtä (pakko pitää myös toinen työ, koska oman alan homma on vain määräaikainen ja jatkosta ei mitään tietoa), ainoa vapaapäivä on sunnuntai (ei sekään aina). Muille päiville kertyy tunteja laskien n. 10. SItten päälle vielä kodinhoito, sun muut menot, joita ei nykyään enää todellakaan paljon ole.
Olen siis roikkunut löysässä hirressä jo pidemmän aikaa. Minulla on kaikki stressin ja burnoutin oireet. Välillä saattaa olla, että viikko pari menee todella hyvin, mutta sitten taas kaikki tuntuu erittäin raskaalta. Olen vähentänyt kavereiden tapaamista, menoja ja jätin jopa poikaystävänikin, koska en jaksa panostaa parisuhteeseen. Maailma näyttää mustalta ja harmaalta. Vanhempani toitottavat jatkuvasti, että minun pitäisi lopettaa tämä kierre, mutta en vain pysty. Itsellänikin on niin paha olla, että haluan tästä oravanpyörästä pois, mutta tiedän sen päättyvän vasta sinä päivänä, kun en oikeasti enää vain jaksa nousta aamulla sängystä ylös. Toisaalta toivon sen päivän tulevan nopeasti (koska silloin tämä sairas kierre vihdoin loppuisi), ja taas toisaalta pelkään milloin se tulee. Tämä kaikki, koska en vain oikeasti pysty myöntämään itselleni, etten vain jaksa. Minä en halua olla "luuseri", joka ei pysty hoitamaan hommiaan. Vaadin itseltäni aivan liikaa. Tuntuu, ettei tämän asian kanssa ole muuta vaihtoehtoa, kuin mennä ns. loppuun saakka.
Miten tästä yrjöpyörästä pääsis eroon? Älkää ehdottako hiljentämistä. Olisin sen jo aikoja sitten tehnyt, jos siihen pystyisin. Mitä tehdä, kun luonto ei vaan anna periksi?
En voi myöntää itselleni..
2
360
Vastaukset
- Tero32
Heippa,
Mielestäni kannattaa nyt pysähtyä. Et todellakaan ole luuseri jos et pysty hoitamaan hommiasi. Itse olen aina ollut se joustava persoona ja aina avulias ja kiltti ja sen takia sairastuni burn outiin toukokuussa. Vähensin toitäni ja menin ammattiauttajalle. Nyt päällä kevyt lääkitys ja elämä tuntuu taas paremmalta. Tämä on kohdallani vain välivaihe, näin ainakin ajattelen. Olen saavuttanut paljon elämässä ja tiedän että tulen vielä saavuttamaan. Älä anna itsesi palaa totaalisesti loppuun koska silloin tervehtyminen on hitaampaa. Niele ylpeytesi ja anna periksi. Anna itsellesi aikaa toipua. Itse olen 32 vuotias ja elämää on vielä niin paljon elettevänä etten anna jonkun työn ja sosiaalisten kuvioiden viedä multa tätä kaikkea. Älä vähennä yhteydenpitoa ystäviisi heidän kanssaan saattaa saada voimia jaksaa burn outin yli.
voimia ja hyvää kesää kaikesta huolimatta - vielä elossa
Ei sitä itse välttämättä tajua milloin olisi aika pysähtyä vaikka joku sen suoraan sanoisikin. Seinään törmäyksenomaista stoppia ei välttämättä tule vaan jaksaa jotenkin sinnitellä töissä oman elämän kustannuksella.
Todellinen luuseri on se joka antaa työn ja muiden ihmisten ohjailla elämäänsä. Ja monessa tapauksessa se suurin pahoinvoinnin aiheuttaja on ihminen itse kun vaatii kokoajan itseltään kohtuuttomia.
Ap:n tapauksessa loppuunpalaminen voisi olla ihan hyväkin juttu koska silloin on pakko järjestää elämänsä uusiksi. Todennäköisesti toipuminen kestää vain paljon kauemmin jos ajaa itsensä ihan zombiksi.
Itse olen painiskellut oman jaksamisen kanssa jo kauan ja tietoiseksi ongelmasta tulin vasta n. 2 vuotta sitten. (otin vuosi sitten loparit paskaduunista ja vaihdoin työpaikkaa) Ja nuo hyvät ja huonot jaksot on myös ihan tuttuja. Viikon saattoi/saattaa jaksaa tosi hyvin kun kävi ihan ylikierroksilla ja senjälkeen oli taas muutaman viikon ihan sumussa kun aivot menee jotenkin tyhjäkäynnille. Etenkin sosiaalinen kanssakäyminen menee todella hankalaksi kun ei tunnu saavan kehitettyä mitään järkevää lausetta huonoina viikkoina.
Ja ainakin itse elän siinä toivossa että tästä voi joskus toipuakkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774652- 1801947
- 1241630
- 1321186
Miten minusta tuntuu että kaikki tietää sun tunteista mua kohtaan
Paitsi suoraan minä itse, vai mitä hlvettiä täällä tapahtuu ja miksi ihmiset susta kyselee minulta 🤔❤️161121- 351056
- 78953
- 52916
Hyvää huomenta!
Mietin miten suhtaudut minuun, jos kerron tunteista. Voinko enää sen jälkeen olla samassa paikassa kanssasi, jos koet as78882- 4848