Lääke/psykiatria vastaisuus on mielisairaus

Mieli ja mieleen vaikuttavat asiat tulisikin osata erottaa toisistaan, eli Ihmisen mieleen ei saisi koskaan kajota määrittelemällä se jonkun toisen mielestä jonkinlaiseksi. Kun joku määritellään jonkinlaiseksi mieleltään, niin silloin tuo määritelty ihminen muuttuu myös toisten silmissä joksikin muuksi. Kun taas puhutaan ihmisen mieleen vaikuttavaista tekijöistä, niin silloin olemme kaikki yhteisvastuullisia toinen toisistamme, emmekä voi syyllistää vain yhtä ihmistä tekemällä hänestä syypään toisten aiheuttamiin kärsimyksiin. Kun psykiatria diagnisoi jonkun sairaaksi, niin silloin se ikään luopuu omasta yhteiskunnallisesta vastuustaan ja kaataa kaiken vastuun ja syyllisyyden yhden yksilön harteille. Toisinsanoen nykypsykiatria tekee yksittäisistä ihmisistä syypäitä muiden aiheuttamiin vahinkoihin, eli todelliset syylliset, eli mieleen vaikuttavat tekijät jäävät kokonaan huomioimatta ja ”vapaalle jalalle”.

Kun psykiatria amputoi ihmiseltä mielen diagnisoimalla sen sairaaksi, niin eikö se ole vähän sama, kuin että joku vietäisiin fyysisesti teloitettavaksi hiekkamontun reunalle. Itse väitän, että diagnisoiva psykiatria tekee suurimman ihmisoikeusrikoksen mitä maa voi päällään kantaa.

Mikäli puhuttaisiin vain mieleen vaikuttavista asioista ja tekijöistä, niin silloin kaikki säilyttäisivät aina oman mielensä ja voisivat todellisesti pureutua todellisiin ongelmiin, eivätkä vain psykiatrien psykiatrisiin kuvitelmiin, joiden perusteella ihmisten mieliä on toistaiseksi saanut ikään kuin amputoida ja aiheuttaa näin ihmisille valheellinen 100 prosentin invaliditeetti. Kun ihminen hylätään 100 prosenttisesti pois omasta mielestään, niin eihän ihmisellä ole enää mitään pohjaa mille rakentaa omaa elämäänsä. Kun taas puhutaan mieleen vaikuttavista tekijöistä ja jätetään ihmisen mieli rauhaan, niin silloin ihminen voi rakentaa tulevaisuutta sellaisena kuin oikeasti on oman mielensä näkökulmasta.

Psykiatria on rikos ihmiskuntaa vastaan, jossa käytetään mielivaltaa ilman todellisia oikeuksia, eli kysymys on niin sanotuista psykiatrisista hiekkalaatikkoleikeistä, jossa joku aina valitaan tietyin kriteerein kiusattavaksi syntipukiksi.

Videoväläys kirjoitti:

Mieli ja mieleen vaikuttavat asiat tulisikin osata erottaa toisistaan, eli Ihmisen mieleen ei saisi koskaan kajota määrittelemällä se jonkun toisen mielestä jonkinlaiseksi. Kun joku määritellään jonkinlaiseksi mieleltään, niin silloin tuo määritelty ihminen muuttuu myös toisten silmissä joksikin muuksi. Kun taas puhutaan ihmisen mieleen vaikuttavaista tekijöistä, niin silloin olemme kaikki yhteisvastuullisia toinen toisistamme, emmekä voi syyllistää vain yhtä ihmistä tekemällä hänestä syypään toisten aiheuttamiin kärsimyksiin. Kun psykiatria diagnisoi jonkun sairaaksi, niin silloin se ikään luopuu omasta yhteiskunnallisesta vastuustaan ja kaataa kaiken vastuun ja syyllisyyden yhden yksilön harteille. Toisinsanoen nykypsykiatria tekee yksittäisistä ihmisistä syypäitä muiden aiheuttamiin vahinkoihin, eli todelliset syylliset, eli mieleen vaikuttavat tekijät jäävät kokonaan huomioimatta ja ”vapaalle jalalle”.

Kun psykiatria amputoi ihmiseltä mielen diagnisoimalla sen sairaaksi, niin eikö se ole vähän sama, kuin että joku vietäisiin fyysisesti teloitettavaksi hiekkamontun reunalle. Itse väitän, että diagnisoiva psykiatria tekee suurimman ihmisoikeusrikoksen mitä maa voi päällään kantaa.

Mikäli puhuttaisiin vain mieleen vaikuttavista asioista ja tekijöistä, niin silloin kaikki säilyttäisivät aina oman mielensä ja voisivat todellisesti pureutua todellisiin ongelmiin, eivätkä vain psykiatrien psykiatrisiin kuvitelmiin, joiden perusteella ihmisten mieliä on toistaiseksi saanut ikään kuin amputoida ja aiheuttaa näin ihmisille valheellinen 100 prosentin invaliditeetti. Kun ihminen hylätään 100 prosenttisesti pois omasta mielestään, niin eihän ihmisellä ole enää mitään pohjaa mille rakentaa omaa elämäänsä. Kun taas puhutaan mieleen vaikuttavista tekijöistä ja jätetään ihmisen mieli rauhaan, niin silloin ihminen voi rakentaa tulevaisuutta sellaisena kuin oikeasti on oman mielensä näkökulmasta.

Psykiatria on rikos ihmiskuntaa vastaan, jossa käytetään mielivaltaa ilman todellisia oikeuksia, eli kysymys on niin sanotuista psykiatrisista hiekkalaatikkoleikeistä, jossa joku aina valitaan tietyin kriteerein kiusattavaksi syntipukiksi.

Lue lisää

Hei Videoväläys, totta puhut!

NoMoreMedicines! kirjoitti:

Hei Videoväläys, totta puhut!

Vertauksen vuoksi sanottakoon vielä sekin, että mikäli kristinuskossa toimittaisiin samalla tavoin kuin psykiatriassa, niin silloin asioitaan selvittämään tullutta ihmistä ei autettaisi lainkaan, vaan hänet julistettaisiin syypääksi kaikkiin mahdollisiin rikoksiin ja tuomittaisiin suoraa päätä ”helvettiin”. Toisinsanoen apua hakemaan tullutta ihmistä ei autettaisi millään lailla, vaan päinvastoin sidottaisiin ja sysättäisiin sellaisen taakan alle, jota kukaan ei jaksaisi kantaa.

Kristinuskossa ei kuitenkaan toimita edellisellä tavalla, vaan kristinuskossa osataan erottaa ihminen synnistä (eli mieleen vaikuttavista tekijöistä) julistamalla nuo tekijät (eli synnit anteeksi). Kristillisessä sielunhoidossa asioita, eli mieleen vaikuttavia tekijöitä voidaan myös erikseen käydä lävitse monella tapaa, mutta lopputulos ei koskaan ole se, että ihminen itse julistettaisiin ”synniksi” ja syypääksi iankaikkisiksi ajoiksi. Psykiatriassa ihminen kuitenkin julistetaan ”synniksi”, eli ”mielisairaaksi”, eli tälläinen lopputulos tietäisi kristinuskossa ihmisen heittämistä kaiken toivon ulkopuolelle. Kuka meistä voisi elää 100-prosenttisessa epätoivossa (kaiken elämän ulkopuolella), eli miksi psykiatria ei käsitä mitä se tekee ihmisille?

Mikäli psykiatriassa osattaisiin vastaavasti toimia kristinuskon tavoin, eli erottaa mieli mieleen vaikuttavista tekijöistä, niin silloin psykiatrit vapauttaisivat ihmiset omista psykiatrisista mielettömyyksistään, eli diagnooseistaan ja antaisivat ihmisille ja heidän mielilleen vapauden. Kristinusko ja psykiatria poikkeavatkin toisistaan 100-prosenttisesti, eli kristinusko tahtoo vapauttaa ihmisen sielullisista ja mielellisistä kahleista ja psykiatria tahtoo vastaavasti sitoa ihmisen omiin kahleisiinsa.

Edellisen perusteella ei voi olla sanomatta muuta kuin: Luoja meitä varjelkoon psykiatrialta!

Todella hyvä kirjoitus edellä. Mutta miten voi saada apua seurakunnasta esimerkiksi vallan väärinkäytön, henkisen väkivallan uhriksi joutunut työkyvyttömäksi kiusattu kirkollisveron maksaja?

Videoväläys kirjoitti:

Vertauksen vuoksi sanottakoon vielä sekin, että mikäli kristinuskossa toimittaisiin samalla tavoin kuin psykiatriassa, niin silloin asioitaan selvittämään tullutta ihmistä ei autettaisi lainkaan, vaan hänet julistettaisiin syypääksi kaikkiin mahdollisiin rikoksiin ja tuomittaisiin suoraa päätä ”helvettiin”. Toisinsanoen apua hakemaan tullutta ihmistä ei autettaisi millään lailla, vaan päinvastoin sidottaisiin ja sysättäisiin sellaisen taakan alle, jota kukaan ei jaksaisi kantaa.

Kristinuskossa ei kuitenkaan toimita edellisellä tavalla, vaan kristinuskossa osataan erottaa ihminen synnistä (eli mieleen vaikuttavista tekijöistä) julistamalla nuo tekijät (eli synnit anteeksi). Kristillisessä sielunhoidossa asioita, eli mieleen vaikuttavia tekijöitä voidaan myös erikseen käydä lävitse monella tapaa, mutta lopputulos ei koskaan ole se, että ihminen itse julistettaisiin ”synniksi” ja syypääksi iankaikkisiksi ajoiksi. Psykiatriassa ihminen kuitenkin julistetaan ”synniksi”, eli ”mielisairaaksi”, eli tälläinen lopputulos tietäisi kristinuskossa ihmisen heittämistä kaiken toivon ulkopuolelle. Kuka meistä voisi elää 100-prosenttisessa epätoivossa (kaiken elämän ulkopuolella), eli miksi psykiatria ei käsitä mitä se tekee ihmisille?

Mikäli psykiatriassa osattaisiin vastaavasti toimia kristinuskon tavoin, eli erottaa mieli mieleen vaikuttavista tekijöistä, niin silloin psykiatrit vapauttaisivat ihmiset omista psykiatrisista mielettömyyksistään, eli diagnooseistaan ja antaisivat ihmisille ja heidän mielilleen vapauden. Kristinusko ja psykiatria poikkeavatkin toisistaan 100-prosenttisesti, eli kristinusko tahtoo vapauttaa ihmisen sielullisista ja mielellisistä kahleista ja psykiatria tahtoo vastaavasti sitoa ihmisen omiin kahleisiinsa.

Edellisen perusteella ei voi olla sanomatta muuta kuin: Luoja meitä varjelkoon psykiatrialta!

Lue lisää

Itse sairastan skitsofreniaa. Oli se oikea diagnoosi tai ei. Olen nyt vuosien varrella huomannut että anteeksi antaminen on hyvin vapauttava asia, Niin kuin isä meidän rukouksessa sanotaan: "Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meita vastaan rikkoneet." Pakko sanoa että olen paljon onnellisempi nyt kun pystyn antamaan anteeksi enkä muistele pahoja asioita mitä muut ovat minulle tehnyt.

OliTaiEi kirjoitti:

Itse sairastan skitsofreniaa. Oli se oikea diagnoosi tai ei. Olen nyt vuosien varrella huomannut että anteeksi antaminen on hyvin vapauttava asia, Niin kuin isä meidän rukouksessa sanotaan: "Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meita vastaan rikkoneet." Pakko sanoa että olen paljon onnellisempi nyt kun pystyn antamaan anteeksi enkä muistele pahoja asioita mitä muut ovat minulle tehnyt.

Lue lisää

Haluan vain huomattaa, että diagnoosi on eri asia kuin sairaus.

Diagnooseja voi heitellä vaikka millaisia, mutta se ei tarkoita, että taustalla on sairaus. Esimerkiksi joku lääkäri voi diagnosoida, että henkilön sisällä on avaruushirviö, mistä oireisto johtuu. Se onko henkilön sisällä avaruushirviötä on eri asia. Samoin lääkäri voi diagnosoida henkilön riivatuksi/mielisairaaksi, mutta taas on eri asia onko riivausta/mielisairauksia olemassa.

Diagnoosi_VS_Sairaus kirjoitti:

Haluan vain huomattaa, että diagnoosi on eri asia kuin sairaus.

Diagnooseja voi heitellä vaikka millaisia, mutta se ei tarkoita, että taustalla on sairaus. Esimerkiksi joku lääkäri voi diagnosoida, että henkilön sisällä on avaruushirviö, mistä oireisto johtuu. Se onko henkilön sisällä avaruushirviötä on eri asia. Samoin lääkäri voi diagnosoida henkilön riivatuksi/mielisairaaksi, mutta taas on eri asia onko riivausta/mielisairauksia olemassa.

Lue lisää

Lääkäri ei diagnosoi ihmisiä riivatuiksi eikä sano että heidän sisällä on avatuushirviöitä. Et paljon tiedä lääketieteestä ja reaalimaailman asioista . Riivausta ja avatuushirviöitä ei ole olemassa

“Psyykkinen sairaus” on ilmaus, metafora, joka kuvaa loukkaavan, häiritsevän, järkyttävän tai ärsyttävän toiminnan tai käyttäytymistavan, sellaisen kuin skitsofrenian, sairaudeksi tai taudiksi.

Tahdonvastainen mielisairaalaan sulkeminen on kuin orjuutta. Mielisairaalaan passittamisen perusteiden hiominen on kuin orjaplantaasien koristelua. Ongelma ei ole kuinka parantaa mielisairaalaan passittamista vaan kuinka lakkauttaa se.

Koska pakkohoitoon passittaminen johtaa vapauden menettämiseen ja altistaa uhrin terveysriskeille lääketieteellisten rikollisten käsissä, joiden näennäisen parantamistehtävän valtio laillistaa, siihen liittyy paljon suurempi oikeuksien menettäminen kuin vankilaan passittamiseen, rangaistukseen, jota tarkasti rajaavat perustuslailliset takeet ja oikeudelliset suojatoimenpiteet.

Psykiatrinen toiminta perustuu voimankäytölle ja petokselle. Kutsun mitä tahansa ja kaikkia tahdonvastaisen psykiatrian muotoja – mikä nykyisin merkitsee itse asiassa kaikkea psykiatriaa – psykiatriseksi orjuudeksi. Taistelu psykiatrian lakkauttamisen puolesta on jalo taistelu.

Mielenkiintoisia ajatuksia ja osittain komppaankin, mutta samalla on myös pakko esittää kritiikkiä.

Jos kyseessä ei ole sairaus vaan huono käytös, niin mitä näille ihmisille pitäisi tehdä, että heistä kitketään tämä huono käytös?

Kun tämänkin foorumin tuotannon käy läpi, vaikka kolmelta viimeiseltä vuodelta, niin täällä ei ole yhtään konkreettista ideaa sille, että miten tämä huono käytös poistetaan. Päinvastoin, täällä usea kirjoittaja antaa rivien välistä ymmärtää, että huono käytös olisi itseisarvo joka pitäisi jo sellaisenaan hyväksyä.

Perinteisestihän huonokäytöksiset ihmiset on suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle. Karkotettu, laitettu vankiloihin jne. Myös konsepti syyntakeettomuudesta lentää roskikseen, jos meillä ei ole sairauden käsitettä erottelemassa huonon käytöksen syytä.

Luen mielelläni vielä kolme seuraavaa vuotta tämän foorumin antimia, jos joku keksisi, miten se huono käytös poistetaan jollain sellaisella humaanilla tavalla mitä ei vielä elinaikanani olisi kokeiltu.

No sitten rodut ja sukupuolet. Maailma on muuttunut, toivottavasti parempaan suuntaan.

Mutta…

Jos esimerkiksi ajatellaan tapoja, miten sukupuolten tasa-arvoa on edistetty, niin pitäisikö mielenterveysongelmista. (korjaan huonosta käytöksestä.) kärsiville ihmisille varata vaikka kiintiöt? Kiintiöt opiskeluun, keskikokoisiin ja isoihin yhtiön hallituksiin jne.

Tai pystytkö kuvittelemaan eduskuntaa jossa olisi vaikka kymmenen prosentin kiintiö mielen… (korjaan huonosta käytöksestä) kärsiville ihmisille. Tai onko tässä kiintiössä tarvetta erotella rikollisista syistä huonosti käyttäytyviä, ja millä diagnoosilla se tehdään.

Kuten sanoin. Osittain komppaan esitettyjä ajatuksia, mutta samalla kehoitan ajattelemaan ihan omilla aivoilla mitä nämä hypoteesit tarkoittavat, ennen kuin samaa raflaavaa tekstiä copypastaa jokaisen ketjun täyteen. Sille on ihan syynsä, miksi yhteiskunnan käsitteet ovat muovautuneet sellaisiksi, että kaikki yhteiskunnan jäsenet ne ymmärtää.

Loppukanetiksi sanon, että minulle se on ihan sama, miten avuntarpeessa olevat ihmiset määritellään, tai mitä kielikuvaa käytetään, mutta vain se lähimmäisen auttaminen erottaa meidät johonkin vahvimman lakiin ja rotuoppiin perustuvista yhteiskunnista.

Anonyymi kirjoitti:

Mielenkiintoisia ajatuksia ja osittain komppaankin, mutta samalla on myös pakko esittää kritiikkiä.

Jos kyseessä ei ole sairaus vaan huono käytös, niin mitä näille ihmisille pitäisi tehdä, että heistä kitketään tämä huono käytös?

Kun tämänkin foorumin tuotannon käy läpi, vaikka kolmelta viimeiseltä vuodelta, niin täällä ei ole yhtään konkreettista ideaa sille, että miten tämä huono käytös poistetaan. Päinvastoin, täällä usea kirjoittaja antaa rivien välistä ymmärtää, että huono käytös olisi itseisarvo joka pitäisi jo sellaisenaan hyväksyä.

Perinteisestihän huonokäytöksiset ihmiset on suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle. Karkotettu, laitettu vankiloihin jne. Myös konsepti syyntakeettomuudesta lentää roskikseen, jos meillä ei ole sairauden käsitettä erottelemassa huonon käytöksen syytä.

Luen mielelläni vielä kolme seuraavaa vuotta tämän foorumin antimia, jos joku keksisi, miten se huono käytös poistetaan jollain sellaisella humaanilla tavalla mitä ei vielä elinaikanani olisi kokeiltu.

No sitten rodut ja sukupuolet. Maailma on muuttunut, toivottavasti parempaan suuntaan.

Mutta…

Jos esimerkiksi ajatellaan tapoja, miten sukupuolten tasa-arvoa on edistetty, niin pitäisikö mielenterveysongelmista. (korjaan huonosta käytöksestä.) kärsiville ihmisille varata vaikka kiintiöt? Kiintiöt opiskeluun, keskikokoisiin ja isoihin yhtiön hallituksiin jne.

Tai pystytkö kuvittelemaan eduskuntaa jossa olisi vaikka kymmenen prosentin kiintiö mielen… (korjaan huonosta käytöksestä) kärsiville ihmisille. Tai onko tässä kiintiössä tarvetta erotella rikollisista syistä huonosti käyttäytyviä, ja millä diagnoosilla se tehdään.

Kuten sanoin. Osittain komppaan esitettyjä ajatuksia, mutta samalla kehoitan ajattelemaan ihan omilla aivoilla mitä nämä hypoteesit tarkoittavat, ennen kuin samaa raflaavaa tekstiä copypastaa jokaisen ketjun täyteen. Sille on ihan syynsä, miksi yhteiskunnan käsitteet ovat muovautuneet sellaisiksi, että kaikki yhteiskunnan jäsenet ne ymmärtää.

Loppukanetiksi sanon, että minulle se on ihan sama, miten avuntarpeessa olevat ihmiset määritellään, tai mitä kielikuvaa käytetään, mutta vain se lähimmäisen auttaminen erottaa meidät johonkin vahvimman lakiin ja rotuoppiin perustuvista yhteiskunnista.

Lue lisää

Mielisairaanhoidon juuret ovat sosiaalisessa kontrollissa, ei sairauden hoidossa. Myös syyntakeettomuuden konsepti on peräisin valistusajalta peräisin olevalta dualistisesta maailmankuvasta, jossa oikeasti kuvitellaan että ihmiset ovat jaeoteltavissa syyntakeettomiin ja syyntakeellisiin suhteessa heidän rationaaliseen harkintaansa ja vapaaseen tahtoonsa. Todellisuudessa eronteko ei ole yhtään noin helppoa, koska tutkijat eivät ole lainkaan yksimielisiä edes siitä, onko ihmisellä minkäänlaista vapaata tahtoa ylipäätään ja jos on, niin missä suhteessa. Lääkärit ajautuivat mielisairaaloihin sattumalta ja oman yhteiskunnallisen statuksensa johdosta, ei siksi että laitoksiin ajautuneilla köyhillä, syrjäytyneillä hoidokeilla olisi ollut mitään spesifiä lääketieteellisesti määriteltyä sairautta. Medikaalinen retoriikka on vain toisenlainen sosiaalisen kontrollin diskurssi, jossa eristetään ja hallitaan pelottaviksi koettuja yksilöitä. Moderneille yhteiskunnille on hyvin tyypillistä, että poikkeavuus medikalisoidaan, se on äärimmäisen tavanomainen hallinnan tekniikka. Eräänlaista "pehmeää" vallankäyttöä, jossa mielisairaiksi leimatut ihmiset huumataan taantunteiksi vajakeiksi ja suljetaan laitoksiin, etteivät he häiritse normaalisti käyttäytyviä ja suoriutuvia yksilöitä. Huonoa käytöstä ei voi poistaa, koska se on sosiaalinen ilmiö, joka liittyy normikontrolliin. Yhteisö tuottaa huonoa käytöstä luomalla normeja, joista poikkeava käytös on huonoa. Se ei ole yksilöiden ominaisuus koskaan, joten on todella hölmöä tehdä siitä jokin diagnoosi tai identiteetti.

Anonyymi kirjoitti:

Mielisairaanhoidon juuret ovat sosiaalisessa kontrollissa, ei sairauden hoidossa. Myös syyntakeettomuuden konsepti on peräisin valistusajalta peräisin olevalta dualistisesta maailmankuvasta, jossa oikeasti kuvitellaan että ihmiset ovat jaeoteltavissa syyntakeettomiin ja syyntakeellisiin suhteessa heidän rationaaliseen harkintaansa ja vapaaseen tahtoonsa. Todellisuudessa eronteko ei ole yhtään noin helppoa, koska tutkijat eivät ole lainkaan yksimielisiä edes siitä, onko ihmisellä minkäänlaista vapaata tahtoa ylipäätään ja jos on, niin missä suhteessa. Lääkärit ajautuivat mielisairaaloihin sattumalta ja oman yhteiskunnallisen statuksensa johdosta, ei siksi että laitoksiin ajautuneilla köyhillä, syrjäytyneillä hoidokeilla olisi ollut mitään spesifiä lääketieteellisesti määriteltyä sairautta. Medikaalinen retoriikka on vain toisenlainen sosiaalisen kontrollin diskurssi, jossa eristetään ja hallitaan pelottaviksi koettuja yksilöitä. Moderneille yhteiskunnille on hyvin tyypillistä, että poikkeavuus medikalisoidaan, se on äärimmäisen tavanomainen hallinnan tekniikka. Eräänlaista "pehmeää" vallankäyttöä, jossa mielisairaiksi leimatut ihmiset huumataan taantunteiksi vajakeiksi ja suljetaan laitoksiin, etteivät he häiritse normaalisti käyttäytyviä ja suoriutuvia yksilöitä. Huonoa käytöstä ei voi poistaa, koska se on sosiaalinen ilmiö, joka liittyy normikontrolliin. Yhteisö tuottaa huonoa käytöstä luomalla normeja, joista poikkeava käytös on huonoa. Se ei ole yksilöiden ominaisuus koskaan, joten on todella hölmöä tehdä siitä jokin diagnoosi tai identiteetti.

Lue lisää

En kuvitellut mitään vuosia sitten, kun tein päihteitä ja pillereitä nauttineena psykoosissa väkivaltarikoksen ja minut todettiin syyntakeettomaksi. Jouduin siis oikeuspsykiatriseen hoitoon, pakkohoitoon.
Se ei ollut kuvittelua, se oli totta.

Jos olisi käynyt niin, että minut olisi laitettu vankilaan, en olisi välttämättä pystynyt paranemaan psykoosista, saanut hoitoa ja terapiaa siihen, miten voin käsitellä erilaisia tunteita, miten saada itsetunto kohoamaan, ym. Sanottaisiinko vaikka näin, että " työkalut " omaan elämään, omaan pärjäämiseen.
Sekin oli siis täysin todellista.
Totuus on myös se, että tuo hoitolaitos, jossa olin, syötti lääkkeitäkin aivan minimimäärän, paljon vähemmän mitä kunnalliset sairaalat, tai edes avohoito.

Totuus on se, jos olisin joutunut vankilaan, ei elämäni olisi ainakaan paremmaksi siellä muuttunut, kuten kävi pakkohoidon aikana. Olisin varmasti ollut jo vuosikaudet poissa tästä maailmasta, tästä elämästä, jos en olisi saanut ammattitaitoista ja asiallista hoitoa.
Mielestäni on hyvä asia, että ihminen voidaan todeta syyntakeettomaksi, jos oikeasti on tilanne, että tarvitsee hoitoa.
Enkä ole suinkaan ainoa, joka on saanut elämänsä paljon paremmalle tolalle juurikin syyntakeettomaksi toteamisen seurauksena.

Olen sitä mieltä, että ihmisellä voi aivan hyvin olla vapaa tahto, silloin kun hän sitä osaa ja haluaa käyttää oikein. Toki sekin on mahdollista, että jotkut eivät ole välttämättä samaa mieltä, ja haluaisivat, että toisetkin toimivat heidän tahtonsa mukaan.
Ehkä tuossa piilee jollain tavalla se mahdollinen psykiatrian ja potilaan välinen ero ( ainakin joskus ).

Rehellisesti sanoen, ehkä olisin saattanut itsekin näitä asioita kyseenalaistaa aikaisemmin, kun en ollut vielä kokenut kaikkea sitä, mitä onnekseni koin.
Ja tämä joku, joka täällä kommenteissa kovasti vääntää kaikesta, voi varmaan olla vääntämättä tästä, koska luulisin, että sinulla ei ole tällaista kokemusta ( ei silti, enhän toki voi tietää ).

Anonyymi kirjoitti:

Mielisairaanhoidon juuret ovat sosiaalisessa kontrollissa, ei sairauden hoidossa. Myös syyntakeettomuuden konsepti on peräisin valistusajalta peräisin olevalta dualistisesta maailmankuvasta, jossa oikeasti kuvitellaan että ihmiset ovat jaeoteltavissa syyntakeettomiin ja syyntakeellisiin suhteessa heidän rationaaliseen harkintaansa ja vapaaseen tahtoonsa. Todellisuudessa eronteko ei ole yhtään noin helppoa, koska tutkijat eivät ole lainkaan yksimielisiä edes siitä, onko ihmisellä minkäänlaista vapaata tahtoa ylipäätään ja jos on, niin missä suhteessa. Lääkärit ajautuivat mielisairaaloihin sattumalta ja oman yhteiskunnallisen statuksensa johdosta, ei siksi että laitoksiin ajautuneilla köyhillä, syrjäytyneillä hoidokeilla olisi ollut mitään spesifiä lääketieteellisesti määriteltyä sairautta. Medikaalinen retoriikka on vain toisenlainen sosiaalisen kontrollin diskurssi, jossa eristetään ja hallitaan pelottaviksi koettuja yksilöitä. Moderneille yhteiskunnille on hyvin tyypillistä, että poikkeavuus medikalisoidaan, se on äärimmäisen tavanomainen hallinnan tekniikka. Eräänlaista "pehmeää" vallankäyttöä, jossa mielisairaiksi leimatut ihmiset huumataan taantunteiksi vajakeiksi ja suljetaan laitoksiin, etteivät he häiritse normaalisti käyttäytyviä ja suoriutuvia yksilöitä. Huonoa käytöstä ei voi poistaa, koska se on sosiaalinen ilmiö, joka liittyy normikontrolliin. Yhteisö tuottaa huonoa käytöstä luomalla normeja, joista poikkeava käytös on huonoa. Se ei ole yksilöiden ominaisuus koskaan, joten on todella hölmöä tehdä siitä jokin diagnoosi tai identiteetti.

Lue lisää

Aito anarkisti varmaan ajatteleekin noin, mutta onko sinusta aidoksi sellaiseksi, tai elämään anarkiassa?

Sen verran tunnen itseäni, että itse en sitä haluaisi.

Anonyymi kirjoitti:

Mielenkiintoisia ajatuksia ja osittain komppaankin, mutta samalla on myös pakko esittää kritiikkiä.

Jos kyseessä ei ole sairaus vaan huono käytös, niin mitä näille ihmisille pitäisi tehdä, että heistä kitketään tämä huono käytös?

Kun tämänkin foorumin tuotannon käy läpi, vaikka kolmelta viimeiseltä vuodelta, niin täällä ei ole yhtään konkreettista ideaa sille, että miten tämä huono käytös poistetaan. Päinvastoin, täällä usea kirjoittaja antaa rivien välistä ymmärtää, että huono käytös olisi itseisarvo joka pitäisi jo sellaisenaan hyväksyä.

Perinteisestihän huonokäytöksiset ihmiset on suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle. Karkotettu, laitettu vankiloihin jne. Myös konsepti syyntakeettomuudesta lentää roskikseen, jos meillä ei ole sairauden käsitettä erottelemassa huonon käytöksen syytä.

Luen mielelläni vielä kolme seuraavaa vuotta tämän foorumin antimia, jos joku keksisi, miten se huono käytös poistetaan jollain sellaisella humaanilla tavalla mitä ei vielä elinaikanani olisi kokeiltu.

No sitten rodut ja sukupuolet. Maailma on muuttunut, toivottavasti parempaan suuntaan.

Mutta…

Jos esimerkiksi ajatellaan tapoja, miten sukupuolten tasa-arvoa on edistetty, niin pitäisikö mielenterveysongelmista. (korjaan huonosta käytöksestä.) kärsiville ihmisille varata vaikka kiintiöt? Kiintiöt opiskeluun, keskikokoisiin ja isoihin yhtiön hallituksiin jne.

Tai pystytkö kuvittelemaan eduskuntaa jossa olisi vaikka kymmenen prosentin kiintiö mielen… (korjaan huonosta käytöksestä) kärsiville ihmisille. Tai onko tässä kiintiössä tarvetta erotella rikollisista syistä huonosti käyttäytyviä, ja millä diagnoosilla se tehdään.

Kuten sanoin. Osittain komppaan esitettyjä ajatuksia, mutta samalla kehoitan ajattelemaan ihan omilla aivoilla mitä nämä hypoteesit tarkoittavat, ennen kuin samaa raflaavaa tekstiä copypastaa jokaisen ketjun täyteen. Sille on ihan syynsä, miksi yhteiskunnan käsitteet ovat muovautuneet sellaisiksi, että kaikki yhteiskunnan jäsenet ne ymmärtää.

Loppukanetiksi sanon, että minulle se on ihan sama, miten avuntarpeessa olevat ihmiset määritellään, tai mitä kielikuvaa käytetään, mutta vain se lähimmäisen auttaminen erottaa meidät johonkin vahvimman lakiin ja rotuoppiin perustuvista yhteiskunnista.

Lue lisää

https://madinfinland.org/avoin-dialogi-malli-muuttaa-mielenterveystyon-paremmaksi/

”Keroputaan malliksi” kutsuttu Tornion seudulla toteutettu mielenterveyshoidon tapa leviää maailmalla. Hoidossa keskeistä on potilaan ehdoilla etenevä tasa-arvoinen keskustelu. Hoitoon pääsee heti ja hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Hoitosuhteessa säilyy sama hoitaja ja tunnelma on tuttavallinen.

Keskusteluja käydään etunimillä ja hoitajat tekevät kotikäyntejä. Lääkärit eivät anna diagnooseja, jotta potilaan ei tarvitse leimautua siihen loppuelämäkseen. Keroputaan malli on tuottanut tulosta: ongelmia pystytään ratkaisemaan varhaisessa vaiheessa, koska hoitoon pääsee nopeasti.

Tornionseudulla mielenterveyspotilaat käyttävät vähemmän lääkkeitä, paranevat nopeammin ja eläköityvät harvemmin kuin muualla Suomessa. Nuorten syömishäiriöitä ei Tornion seudulla pahemmin ole.
Hoitomallin periaatteet

Hoitotilanteet lähtevät psykoottisen ongelman tai muun kriisin kohtaamisesta.

Tärkeät periaatteet:

välitön apu kriisissä,
sosiaalisen verkoston näkökulma hoitoratkaisuissa,
joustavuus ja liikkuvuus,
työntekijöiden vastuullisuus,
työn psykologisen jatkuvuuden turvaaminen,
epävarmuuden sietäminen ja
dialogisuus keskustelun muotona.

Välitön apu

Torniossa on ollut jo 1990-luvulta lähtien käytössä avoimen dialogin hoitomalli, jossa potilas pääsee heti hoidon piiriin ilman terveyskeskuksesta kirjoitettua lähetettäkin. On järjestettävä jatkuvasti toimiva kriisipalvelu, ja tärkeää järjestää ensimmäinen hoitokokous aivan hoidon alkuvaiheessa[6].
Sosiaalinen verkosto

Hoitomalli lähtee ajatuksesta, että mielenterveysongelmat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista vuorovaikutusongelmista. Tämän vuoksi katsotaan, että tärkeintä hoidossa on tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilaan, lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaan läheiset. Sosiaalisen verkoston mukana oleminen hoitoprosessissa on tärkeää senkin takia, että potilaalla on vaara sairastua uudelleen, jos hänellä ei ole hoidon loputtua sosiaalisia kontakteja tai merkittäviä ihmissuhteita.
Joustavuus ja liikkuvuus

Hoito pyritään valitsemaan ja järjestämään mahdollisimman joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakasta pyritään lähestymään tarvittaessa hänen omassa ympäristössään – vaikka kotonakin.[7]
Vastuullisuus

Hoitopäätökset pyritään tekemään keskustellen ja siirtelemättä vastuuta taholta toiselle. Vastuullisen lääkärin on aina oltava mukana päätöksenteossa.
Psykologinen jatkuvuus

On oltava hoitava työryhmä, joka ottaa vastuun koko prosessista sekä sairaala- että avohoitojaksojen aikana. Hoiton lopettamispäätöksissä on oltava mukana erityiskoulutettuja ja kokeneita työntekijöitä.
Epävarmuuden sietäminen

Kriisitilanteessa pyritään lisäämään asiakkaan ja hänen läheistensä voimavaroja kuuntelemalla – asiakkaan pitäisi pystyä pukemaan sanoiksi vaikeimpia elämänkokemuksiaan. On todettu, että koska psykoottiset harhat eivät vahingoita neurokognitiivista toimintaa, ensimmäisenä hoitotoimenpiteenä ei välttämättä pitäisi olla lääkitys.[8]
Dialogisuus

Lääkitys ei ole hoitomallissa keskeisessä roolissa, vaan tämän sijaan tärkeimpänä pidetään tasa-arvoista keskustelua. Vain 35 prosentille Tornion seudun psykoosipotilaista määrätään antipsykoottista neuroleptilääkitystä, kun muualla näitä lääkkeitä määrätään kaikille psykoosiin joutuneille. Hoitoprosessi alussa tavoitteena on dialogin synnyttäminen sekä eri ihmisten välille että potilaan erilaisten sisäisten äänten välille. Potilaan hoito tulee rikkaammaksi ja moniäänisemmäksi, kun esitetään erilaisia näkökulmia.
Hoitotulokset

Avoimen dialogin hoitomalli on osoittautunut selvästi tehokkaammaksi ja halvemmaksi kuin muualla Suomessa käytetty malli. Keroputaan mallilla hoidetuista psykoosipotilaista 82 prosentilla ei ollut kahden vuoden pituisen seurantajakson aikana lainkaan oireita tai ne olivat lieviä. Muualla Suomessa vastaava luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista potilaista vain 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä, kun muualla luku oli 57 prosenttia. Vain 24 prosenttia Keroputaan mallilla hoidetuista potilaista oli joutunut uudestaan psykoosiin kaksivuotisen seurantajakson aikana, kun psykoosi oli uusinut 71 prosentilla muualla Suomessa hoidetuista potilaista.

Käytät paljon hienoja sanoja joita tuskin edes ymmärrät.

Ei se ole mitään epänormaaliutta, jos ei jostain syystä ole työelämässä.
Ihminen voi kävellä ihan niin paljon kun haluaa, ja kerätä vaikka niitä tölkkejä, saahan niistä vähän rahaakin.
Pääasiahan on, että olisi edes jotenkuten tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä.
Hyväksyy asiat ja itsensä sellaisena kuin ne on.

Sanos muuta, erittäin hyvä kysymys.
Kuka lie siihenkään vastata osaisi.