Elänkö nyt etsikko aikaa vai mistä onkaan kysymys? Yksinäinen olo, suhteeni joihin lähden epäonnistuvat yksitoisensa jälkeen. Miehet eivät lopulta olekkaan kiinnostuneita minusta, näin kävi nytkin kesän jälkeen. Mitä näkisit suhteisiin vastakkaiseen sukupuoleen, nainen siis itse olen. Milloin olisi mahdollista löytää kumppani ja nousisiko loppu vuoteeni mitään piristävää suhderintamalle? Kiitos.
Keskikyölle
2
125
Vastaukset
Hei
etsikkoaika viittaa minulle johonkin uskonnollisuuteen. uskon sinun myös miettineen niitä asiota.
et taida uskoa mihinkään kirkkoon, mutta jumalaan kuitenkin. se on hyvä.
sinulla taitaa olla aina sama kaava, jolla lähdet liikkeelle. et ole niinkään oma itsesi, vaan sinusta taitaa paistaa päälle se, että olet etsimässä! siihen meidän on keksittävä muutos....
ajoista en osaa kertoa, sillä en itse edes usko kalentereihin. ne ovat vain olemassa, jotta me osaisimme hahmottaa tapahtumamme ja elää niiden mukaan.
sinulla on puhdas sydän. olet reilu ja avoin ihminen. kodistasi sinä lähdit mieli maassa, sillä et ollut silloin tyytyväinen elämääsi.mutta senkin asian sinä olet jo korjannut.
sinulle on lähestymässä lapsi, enkä tosiaankaan osaa kertoa kenen lapsi se on. mutta tämä lapsi tuo paljon onnea elämääsi. onko sinua ehkä pyydetty kummiksi?
kohtaat myös nuoren tuntuisen miehen, jolla on asiat kohdallaan. hänkin tulee "tiukoista" olosuhteista, mutta hänellä rullaa hyvin.
jotakin tiukkuutta minä tunnen ja näen sinun elämässäsi. olisikohan sinun kasvatuksesi ollut sellainen?
tänä päivänä kasvatus on lipusunut niiiiiin lepsuksi, että sellaista ei enää ole. sinusta ei ikinä tulisi niin tiukkaa äitiä.
näen myös musikaalisuutta, se ympäröi sinun elämääsi. näen jonkin bändin harjoitukset ja siellä sinäkin olet mukana.
saat kutsut johonkin musiikkitapahtumaan, sen ei välttämättä tarvitse olla suuri ja vallankumouksellinen. mutta sieltä voisit löytää itsellesi miehen!
tämä mies uskoo musiikkiin ja sen tuomaan tulevaisuuteen.
eli, kuuntele edelleen musiikkia ja avaa silmäsi!
t. Keskiyö- lyyra*
Kiitos. Katselmuksessasi oli paljon totta, paitsi että en ole musikaalinen, mutta käyn kyllä tapahtumissa =) Mukavaa kun sinulla oli aikaa tähän, palauttelen jos tapaan kiinnostavan miehen näin. Minulla on kummilapsia, useitakin, eräs heistä erityisen tärkeä minulle.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684