Oudoista peloista.

Kertokaapa vanhemmat, että onko teidän lapsillanne ollut aivan outoja pelkoja, jotka aikuisista ovat tuntuneet ihan käsittämättömillekkin, ja ehkä hermoja kiristäneetkin? Itse olen 29v kylläkin lapseton mies, mutta muistelen tässä nyt omia pelkojani, joita pienenä oli, ja että ovatko seuraavanlaiset pelot normaaleja lapsilla?

Tässäpä omia pelon kohteitani pienenä:

Kuu, sekä muut taivaan ilmiöt. Pelkäsin usein kuuta, mutta kuu myös samalla kiinnostikin minua. Pyysinkin usein jompaa kumpaa vanhempaani katsomaan kuuta ulos tai ikkunasta, koska yksin en uskaltanut. Illalla nukkuun pannessa saatoin kuvitella ja pelätä että kuu tulee sisälle. Kerran pelästyin kovasti katsoessani ikkunasta ulos pimeällä, kun näin taivaalla luultavasti Venäjältä tai Ruotsin lapista laukaistun sääraketin, joka näkyi turkoosina läiskänä. Kerran sitten jotain parivuotiaana mökillä pelästyin jopa suihkarin vanaa taivalla.

Rautatieaseman kuulutukset. Pelkäsin pienenä kovasti rautatieasemien kuulutuksia, ja etenkin sitä ennakointi ääntä, eli sitä ksylofonin ääntä muistuttavaa "linglongia", joka ei nykyisin enään käytössä olekkaan. Pahin paikka jossa pelkäsin tätä, oli Helsingin rautatieasema ja siellä etenkin se kioskihalli, jossa se oikein kumisi isosti. Tämä pelko rajoitti aika paljon perheeni junalla matkustamista.

Sokerinpalat katossa sekä törröttävät johdot. Silloin ihan pienenä jos menimme sellaiseen taloon tai asuntoon jossa ei ollut laitettu vielä valaisimia kattoon, vaan oli vain sokerinpalat, niin menin paniikkiin sokerinpalan katossa nähdessäni. Samoin tapahtui myös nähdessäni törröttävät johdot. Ehkä pelko johtui siitä, kun tiesin että niihin tulee sähköä, ja tiesin sähkön vaaralliseksi, niin yhdistin ne tällöin vaaraan ja vaarallisuuteen.

Rikkinäiset valaisimet, laitteet tms katossa. Pienenä sain joskus pakokauhun jos näin katossa rikkinäisen tai vaurioituneen valaisimen tai laitteen. Esimerkkitapauksena voin kertoa, kun yhdessä paikassa oli sellainen vihreä poistumistielamppu oven päällä, jossa se vihreä muovi oli vähän painunut kasaan. Sen lampun nähdessäni en uskaltanut sen oven alta sitten mennä, ja syyksi siihen sanoin "littanan lampun", joksi aloin sitä lamppua kutsua. En muista oliko se lamppu oikeesti littana, vai keksinkö minä sen itse. Myös vilkkuva loisteputkikin saattoi näyttää pelottavalta.

Kuullostavat varmaan hassuilta, mutta tuollaisia pelkoja minulla todellakin oli silloin ihan pienenä. Eli mites muilla, onko ollut itsellä tai lapsillanne vastaavanlaisia pelkoja? Itsellä ei ole diagnosoitu muuta poikkeavaa, kuin lievä aspergerin oireyhtymä, mut en tiedä sitten oliko sillä tekemistä noiden pelkojen kanssa.