Käppäilijä mielestäni ei tuo selvästi esiin, että ei kuulu vanhoillislestadiolaisiin. Sen paljastavat hänen oppinsa. Miksi käppäilijä esiinnyt ikäänkuin vl:na
käppäilijä ei-vl?
8
798
Vastaukset
- Gefaros
...olen kyllä tähän asti saanut sellaisen käsityksen että hän olisi vl. Mutta enpä ole kaikkia hänen kirjoituksiaan niin tarkkaan lukenut. Täällä on tietysti se feikkausmahdollisuuskin otettava aina huomioon. Voisi kysyä itse käppäilijältä tätä onko hän todella vl.
- poitsu
Aloin etsimään käppäilijän viestejä, enkä löytänytkään mitään opillisia harhoja. Edellä oleva syytös voi olla aiheeton. Eilen illalla sattui itselleni varmaan inhimillinen erehdys. Anteeksi!, jos näin on käynyt. Otahan käppäilijä kantaa!
- käppäilijä
Tunnustan tosin keskustelleen rumista aiheista, mutta mielestäni asiallisesti.
Onhan meille opetettu, että kaikista asioista saa ja kuuluukin(kohtuullisesti) keskustella, jos ilmenee epäselvyyksiä tai harhoja joita voi keskustelemalla ihmisille selventää.
Niin kuin kristillisyydessämme on aina opetettu, että sanoa syntiä synniksi, ettei synnin luvallisuus saisi sijaa.
Kaksimielisyydet ja epäasiallisella/tarpeettomalla tavalla rumat kirjoitukset meidän täytyy kuitenkin jättää laatimatta, koska ne ovat vain lihaa ruokkivia ja selvää syntiä.- poitsu
Toivoisin viesteihisi nöyryyttä ja varovaisuutta, sillä me "ymmärrämme puolittain". Esimerkiksi yksi viesti kun julistit synnin päästön netin välityksellä. Se ainakin itseäni ihmetytti. "Usko tulee kuulosta, ja kuulo jumalan sanan kautta". Eikös se ole suullisen saarnan kautta. Itsekin olen kyllä puuttuvainen ja viesteihin on saattanut tulla kömmähdyksiä.JR
- käppäilijä
poitsu kirjoitti:

jostakin kristillisyytemme julkaisusta, kuinka joku vaimo oli lähettänyt kirjeen miehelleen sotarintamalle ja julisti kirjeessä synninpäästön.
Hänen epäuskoinen miehensä luki kirjeen ja kerrottiin että hän uskoi tuon synninpäästön ja sai parannuksen armon.
En tietenkään osaa sanoa, tulisiko meidän tukeutua tuollaisiin tarinoihin, mutta en kovin helposti uskoisi, että sitä juttua olis siihen omasta päästä sepitetty.
Sitä en todella muista, mistä julkaisusta tämän luin.
Jos mietitään synnin päästöä loogisesti, niin voimme todeta, että ainakin kuuroille se voidaan viittoa. Joten ajattelisin, että sen voisi myös kirjoittaa, esim. jos on tilanne, jossa siunattava kuuro osaa lukea, mutta siunaaja ei osaa viittoa.
Onko sitten merkitystä sillä, vaikka kirjoittaa synninpäästön netin kautta. Eikö tämä ole vain Jumalan antama uusi työväline julistaa evankeliumia. Aivan siinä kuin radio ja vaikkapa tv:kin. Nimittäin eihän Pyhä Henki ole sidottu paikkaan taikka aikaan, joten ei välimatkallakaan luulisi olevan merkitystä.
Eikä kuulo- tai näkömatkallakaan, sillä voivathan kuurot ja sokeatkin julistaa evankeliumia, mikäli heillä on Pyhä Henki. Sillä ei Pyhä Henki ole sidottu näkyvään tai kuuluvaan, vaan hyvän sanoman tiedostamiseen, että ristiin naulittu Herra Jeesus on noussut kuolleista.
Nimittäin kun on kirjoitettu: "usko tulee kuulosta", se ei tarkoita fyysistä kuuloa, vaan sydämen kuuloa. Että jollakin tavalla tietoisuuden kautta tulee sydämeen hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta syntiemme Sovittajasta ja Vapahtajasta.
Niin luulen siis, että kun kirjoitettu synnin päästö on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksesta vartavasten jollekin/joillekin tietylle ihmiselle, saavat he/hän tuolla tavoin kirjoitetun evankeliumin uskoa omalle kohdalleen totisena ja oikeana synnin päästönä.
Pohtimus: Ajattelisin että tällaisen edellä kertomani mukaisen kirjoitetun evankeliumin saa uskoa omalle kohdalleen, mikäli uskoo sen silloin, kun sen ensimmäistä kertaa lukee.
Mutta jos sen ensimmäisellä kerralla hylkää, ei enää auta, vaikka sitä mielestään tai viestistä uudelleen lukee, sillä ei siinä enää silloin ole Pyhän Hengen voimaa, vaan se elävä Hengen kirjain on muuttunut kuolleeksi "puustaaviksi".
Sillä eikös niin ole puhutunkin evankeliumin laita, että jos ei sitä silloin uskota, kun se tarjotaan, niin ei se auta sitä evankeliumia sitten, jos nopea kuolema tulee, ruveta muistelemaan, sillä on siitä muistissa olevasta vastaanotettaessa hyljätystä julistuksesta myös tullut hengetön ja se on sitten vailla Pyhän Hengen voimaa.
kommentoithan arvoisa poitsu - poitsu
käppäilijä kirjoitti:

kommentoithan arvoisa poitsusanoa, että minä en tätä asiaa ymmärrä täysin, eli en halua kommentoida. Jospa jumala antaisi tähänkin asiaan valaistusta esim. seuroissa. Lutherkin sanoi raamatun lukenisesta, että hyppää yli se kohta, jota henki ei avaa. Ehkä tämä asia avautuu meille molemmille, niin että ymmärrämme asian samalla tavalla. Ei ýksittäisen jumalan lapsen onneksi kaikkea tarvitsekaan ymmärtää. Tärkeintä on halu pysyä uskomassa.
- käppäilijä
poitsu kirjoitti:
sanoa, että minä en tätä asiaa ymmärrä täysin, eli en halua kommentoida. Jospa jumala antaisi tähänkin asiaan valaistusta esim. seuroissa. Lutherkin sanoi raamatun lukenisesta, että hyppää yli se kohta, jota henki ei avaa. Ehkä tämä asia avautuu meille molemmille, niin että ymmärrämme asian samalla tavalla. Ei ýksittäisen jumalan lapsen onneksi kaikkea tarvitsekaan ymmärtää. Tärkeintä on halu pysyä uskomassa.
samaa mieltä.
- vlvlvl
oon pistäny merkille että käppäilijä aina ikään kuin sanoo viimesen sanan! että hänen pohdintonsa on se ainoa ja oikea...
hyviä on hänen juttunsa kyllä monesti mutta minusta tuo on ärsyttävä piirre hänessä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389