Universumin evoluutio näyttää ihan hermosolulta. Jumalallista..?

Spiraaligalaksi lienee korkealaatuisin entiteetti / olento, josta maanpiirissä voi olla edes jonkinlaista tietoisuuden yhteyttä. Sitä korkealaatuisemmat entiteetit ovat tällä pallolla haihattelua, koska ymmärrystä ei näistä ole. Ei kenties Jeesuksillakaan.

Tuossa universumisimulaatiossa galaksit muodostavat hermosolujen keskuksia.

Ihminen on hermosolu, keskuksenaan sydän. Kädet ovat sydämen jatkeet, joiden kautta tartutaan toisiin hermosoluihin. Näin muodostuu hermosto, jonka nimi on ihmiskunta.

Nyt kun mieli mainitaan, niin luokaamme katsaus sille tasolle, mitä eräät sanovat mentaalitasoksi. Siellä näemme samanlaista hermosolumaista rakennetta kuin yllä olevassa kuvassa. Tiivistämme katseen ihmisen tasolle, mitä siellä on jäljellä ihmisestä?

Näemme tähtisädetikun kaltaisia säkenöiviä kipinöitä ja myös hailakoita kipinöitä, jotka ovat säkenöivän kipinän esiasteella. Kipinöitä kuitenkin, samoja alkuperältään. N eovat kaikki oppimassa yhteydenpitoa toisiinsa ja keskusaurinkoon. Käytävä keskus-soluun laajenee oppimisen myötä. Oppiminen on suurelta osalta poisoppimista, maallisen poisoppimista. Oppiminen on myös näkökulman laajentamista, entinen poisheittäen. Nuo kaikki kipinät ovat liittyneinä hermosolun "käsien" kaltaisesti isoon soluun, joka on kuin aurinko. Tätä "aurinkoa" sanovat jotkut kuulemma buddhiseksi tasoksi.

Kun tiivistämme katseen oikein lähelle, niin kipinä onkin pallo. Vinhasti pyörivä pallo. Tuo vinhasti pyörivä pallo, joka on kiinni sädelangalla "auringossa", säteilee ja pulsaroi ympäristöön valoa. Valo tulee alunperin auringosta, ei pallomaisesta tähtitikun kipinästä.

Tuo tähtitikun kipinä olemme me mielen tasolla, ihmisen korkeimman mielen tasolal, mihin hänellä on pääsy. Ei ole enää käsiä eikä jalkoja, eikä päätä, kädet ovat korvautuneet säkenöivällä langalla ja sydän on korvautunut säkenöivällä kipinäytimellä. Ihminen on kadonnut, pallomainen pyörivä kipinä on tilalla.

Pyörivä kipinä muistuttaa sitä mielikuvaa. mitä on luotu tähtitaivan objektista pulsarista, joka on ihan toisenlainen olemukseltaan.

Tästä näkökulmasta kun katsotaan, niin voi aavistaa, miten pieni materiaalinen käsi-jalka-pää-ihminen on. Pieni siis pelkkänä materiaalisena kuvajaisena. Kun hän samaistuu itseensä, omaksi itsekseen hän muuttuu. Hän tajuaa silloin olevansa suhteessa henkisen galaksin keskukseen, keskussoluun, joka häneen pulsaroi valoa. Tätä samaa galaksin valoa tuo pikku pikku suloinen tulikipinäsolu, tulesta muodostunut, jakaa edelleen.

Galaksi vuodattaa valoa koko ajan. Joskus välähdys tulee viipeellä ja suurella voimalla, koska välissä saattaa olla hidastavia muuntimia alempana, kuten aivot. jotkut virittävät aivojaan, jolloin sen hidastevaikutus vähenee. Aivot muokkaavat värähtelyjä ihmisen tähän maailmaan sopivaan muotoon, sen asema on siis pellllä muunnin. Luova vaikutus tulee henkisestä galaksista.

Einstein tajusi tämän tiedostamattaan.

kokija kirjoitti:

Nyt kun mieli mainitaan, niin luokaamme katsaus sille tasolle, mitä eräät sanovat mentaalitasoksi. Siellä näemme samanlaista hermosolumaista rakennetta kuin yllä olevassa kuvassa. Tiivistämme katseen ihmisen tasolle, mitä siellä on jäljellä ihmisestä?

Näemme tähtisädetikun kaltaisia säkenöiviä kipinöitä ja myös hailakoita kipinöitä, jotka ovat säkenöivän kipinän esiasteella. Kipinöitä kuitenkin, samoja alkuperältään. N eovat kaikki oppimassa yhteydenpitoa toisiinsa ja keskusaurinkoon. Käytävä keskus-soluun laajenee oppimisen myötä. Oppiminen on suurelta osalta poisoppimista, maallisen poisoppimista. Oppiminen on myös näkökulman laajentamista, entinen poisheittäen. Nuo kaikki kipinät ovat liittyneinä hermosolun "käsien" kaltaisesti isoon soluun, joka on kuin aurinko. Tätä "aurinkoa" sanovat jotkut kuulemma buddhiseksi tasoksi.

Kun tiivistämme katseen oikein lähelle, niin kipinä onkin pallo. Vinhasti pyörivä pallo. Tuo vinhasti pyörivä pallo, joka on kiinni sädelangalla "auringossa", säteilee ja pulsaroi ympäristöön valoa. Valo tulee alunperin auringosta, ei pallomaisesta tähtitikun kipinästä.

Tuo tähtitikun kipinä olemme me mielen tasolla, ihmisen korkeimman mielen tasolal, mihin hänellä on pääsy. Ei ole enää käsiä eikä jalkoja, eikä päätä, kädet ovat korvautuneet säkenöivällä langalla ja sydän on korvautunut säkenöivällä kipinäytimellä. Ihminen on kadonnut, pallomainen pyörivä kipinä on tilalla.

Pyörivä kipinä muistuttaa sitä mielikuvaa. mitä on luotu tähtitaivan objektista pulsarista, joka on ihan toisenlainen olemukseltaan.

Tästä näkökulmasta kun katsotaan, niin voi aavistaa, miten pieni materiaalinen käsi-jalka-pää-ihminen on. Pieni siis pelkkänä materiaalisena kuvajaisena. Kun hän samaistuu itseensä, omaksi itsekseen hän muuttuu. Hän tajuaa silloin olevansa suhteessa henkisen galaksin keskukseen, keskussoluun, joka häneen pulsaroi valoa. Tätä samaa galaksin valoa tuo pikku pikku suloinen tulikipinäsolu, tulesta muodostunut, jakaa edelleen.

Galaksi vuodattaa valoa koko ajan. Joskus välähdys tulee viipeellä ja suurella voimalla, koska välissä saattaa olla hidastavia muuntimia alempana, kuten aivot. jotkut virittävät aivojaan, jolloin sen hidastevaikutus vähenee. Aivot muokkaavat värähtelyjä ihmisen tähän maailmaan sopivaan muotoon, sen asema on siis pellllä muunnin. Luova vaikutus tulee henkisestä galaksista.

Einstein tajusi tämän tiedostamattaan.

Lue lisää

"Ja tuskani, niin pelkään, suurimmillaan.
Voisinko siis lähteä kun sydän asuu täällä?
Käänny, tomumajani, hidas maa,
etsi keskustasi hehkuvaa"
- William Shakepeare- (Romeo ja Julia/"Romeo")

Kun kuvaat maailmankaikkeutta ihmisenä, niin Vetruviuksen ihminen, kun se on kuvissa käsivarret ja jalat harallaan, niin se kuvaa Elämää kokonaisuutena, siinä "hänen sydämensä" on se keskus-piste lukunaan achad=rakkaus/luku 13.
Kuvassahan on risti, joka matemaattisesti avautuu symbolikielellään moninaisesti(ei siitä tässä sen enempää), koska juuri
matematiikka on a i n u t täydellisen varmuuden muoto.
Teesillisesti vain matematiikka on siis "jumalallisia" ideoita.

Ongelmiahan juuri syntyy siksi, että on mahdollisuudet ajatella, mutta ne voidaan liittää mahdollisuuteen tuntea?
Se yhtälö luo mm. harhan matemaattisen todellisuuden tarkoituksesta, sellaiseksi jota ei sinällään edes ole?
Vai onko systeemillä itse-tarkoitusta?
Siis sellaista tarkoitusta joka poikkeaa realistamme johtuvaan ja siihen liittyvään kärsimyksen välttelyyn?
Me jatkuvalla nautinnosta nautintoon haullamme välttelemme kysymyksiä siitä, miksi emme tiedä miksi olemme, tai keitä lopulta olemme,, koska siihen liittyvä tuntuu ylivoimaiselta ja ohjautuu aina maalliseen "tarkoitukseen", kun uuta todellisuutta on vaikea hahmottaa itse itsestään.

Jonkinlaisena "palvonta-koneistona" oleminen jollekin korkeammalle älylle(olisiko sellainen joka vaatii sellaista edes sitä?),,tai kehityskoneena oleminen elämälle ilman omaa korkeampaa päämäärää, ilman oleellista itsetarkoitusta,, se on melko ahdistava ajatuksena.


Esimerkkinä vaan, onko autolla itse-tarkoitusta koneena?
Autohan on tehty liikkumis-välineeksi, se on luotu helpottamaan elämää, joillekin auto on statussymboli, joillekin keino kokea vauhtia j.n.e, mutta itsessään se on vain koneisto-kasaumana kasattuna osista metalia, muovia, polttoainetta ja niihin sitoutunutta energiaa ja älyä.
Mutta mikä on tuon "auton" eli maailmankaikkeuden kaikkineen osineen tarkoitus itsessään,,siis syvempi kuin nautinnosta nautintoon kulkeminen kärsimysten välttelemiseksi?
Jos maailmankaikkeus olemme me, niin miksi emme sitä tajua?
Miksi se kaikki on opittava uudestaan, kun tieto siitä on olemassa?
Miksi tehdä keinotekoisesti keinotekoisista asioista asioita, ettei olisi tylsää,,vai mitä ihmettä?
Eikö maailmankaikkeudessa ole jo mm. ihmisyyden kautta opittu ihmisyydestä kaikki? Ainakin luulisi olevan?
Itse, siis näin ihmisenä alkaa hieman käsittämään i h m i s e s t ä jotain, tai siis oikeastaan, mistään muusta (tai muuta) ei sitten tiedäkään.

mrnoubody kirjoitti:

"Ja tuskani, niin pelkään, suurimmillaan.
Voisinko siis lähteä kun sydän asuu täällä?
Käänny, tomumajani, hidas maa,
etsi keskustasi hehkuvaa"
- William Shakepeare- (Romeo ja Julia/"Romeo")

Kun kuvaat maailmankaikkeutta ihmisenä, niin Vetruviuksen ihminen, kun se on kuvissa käsivarret ja jalat harallaan, niin se kuvaa Elämää kokonaisuutena, siinä "hänen sydämensä" on se keskus-piste lukunaan achad=rakkaus/luku 13.
Kuvassahan on risti, joka matemaattisesti avautuu symbolikielellään moninaisesti(ei siitä tässä sen enempää), koska juuri
matematiikka on a i n u t täydellisen varmuuden muoto.
Teesillisesti vain matematiikka on siis "jumalallisia" ideoita.

Ongelmiahan juuri syntyy siksi, että on mahdollisuudet ajatella, mutta ne voidaan liittää mahdollisuuteen tuntea?
Se yhtälö luo mm. harhan matemaattisen todellisuuden tarkoituksesta, sellaiseksi jota ei sinällään edes ole?
Vai onko systeemillä itse-tarkoitusta?
Siis sellaista tarkoitusta joka poikkeaa realistamme johtuvaan ja siihen liittyvään kärsimyksen välttelyyn?
Me jatkuvalla nautinnosta nautintoon haullamme välttelemme kysymyksiä siitä, miksi emme tiedä miksi olemme, tai keitä lopulta olemme,, koska siihen liittyvä tuntuu ylivoimaiselta ja ohjautuu aina maalliseen "tarkoitukseen", kun uuta todellisuutta on vaikea hahmottaa itse itsestään.

Jonkinlaisena "palvonta-koneistona" oleminen jollekin korkeammalle älylle(olisiko sellainen joka vaatii sellaista edes sitä?),,tai kehityskoneena oleminen elämälle ilman omaa korkeampaa päämäärää, ilman oleellista itsetarkoitusta,, se on melko ahdistava ajatuksena.


Esimerkkinä vaan, onko autolla itse-tarkoitusta koneena?
Autohan on tehty liikkumis-välineeksi, se on luotu helpottamaan elämää, joillekin auto on statussymboli, joillekin keino kokea vauhtia j.n.e, mutta itsessään se on vain koneisto-kasaumana kasattuna osista metalia, muovia, polttoainetta ja niihin sitoutunutta energiaa ja älyä.
Mutta mikä on tuon "auton" eli maailmankaikkeuden kaikkineen osineen tarkoitus itsessään,,siis syvempi kuin nautinnosta nautintoon kulkeminen kärsimysten välttelemiseksi?
Jos maailmankaikkeus olemme me, niin miksi emme sitä tajua?
Miksi se kaikki on opittava uudestaan, kun tieto siitä on olemassa?
Miksi tehdä keinotekoisesti keinotekoisista asioista asioita, ettei olisi tylsää,,vai mitä ihmettä?
Eikö maailmankaikkeudessa ole jo mm. ihmisyyden kautta opittu ihmisyydestä kaikki? Ainakin luulisi olevan?
Itse, siis näin ihmisenä alkaa hieman käsittämään i h m i s e s t ä jotain, tai siis oikeastaan, mistään muusta (tai muuta) ei sitten tiedäkään.

Lue lisää

Tällaisen vastauksen sain kun syvennyin noihin moninaisiin kysymyksiin. Yleisesti hahmotellen:

Universumi, johon sisältyvät sen henkinen vastine on organismi, joka kehitttää tietoisuutensa laatua ja intensiteettiä. Universumiin sisältyy myös sen henkiset puolet. Tämä kuplinta eli tapahtuminen tällä materiaalisella näennäisellä puolella aikaansaa tiivistymistä tietoisuudessa.

Maailmankaikkeus ei ole siten valmis, vaan kehittyvä. Täydellistä absoluuttisen staattisena, jonka ei tarvitsisi enää täydellistyä, ei ole. Ei ole tällä ymmärrryksellä. Ehkä ymmärrys muuttuu, jolloin joskus ymmärtää toisin.

Henkinen evoluutio on ennalta määräämätön ja ennustamaton. Ihmisyys kehittyy samalla kuin maailmankaikkeus kehittyy. Ihmisyys ei ole saavuttanut huippuaan eikä saavuta sitä koskaan. Toistan: ei koskaan. Tietoisuus muuntuu aina, ja uusia universumeja luodaan.

Luku 13 viittaa buddhiselle tasolle. Ristiriitojen kautta harmoniaan on sen merkitys. Sydämen luku, kun tietoisuus on puhtaassa rakkaudessa. Se ilmenee kehittymättömälle mielelle ristiriitaisena lukuna, kehittyneelle harmonisena.

MIKSI LUODAAN? Koska rakkautta tulee laajentaa. Rakkauden laajentaminen on maailmankaikkeuden tehtävä.

Tällaisen vastauksen sain kun pohdiskelin tätä kysymyksenasettelua.

mrnoubody kirjoitti:

"Ja tuskani, niin pelkään, suurimmillaan.
Voisinko siis lähteä kun sydän asuu täällä?
Käänny, tomumajani, hidas maa,
etsi keskustasi hehkuvaa"
- William Shakepeare- (Romeo ja Julia/"Romeo")

Kun kuvaat maailmankaikkeutta ihmisenä, niin Vetruviuksen ihminen, kun se on kuvissa käsivarret ja jalat harallaan, niin se kuvaa Elämää kokonaisuutena, siinä "hänen sydämensä" on se keskus-piste lukunaan achad=rakkaus/luku 13.
Kuvassahan on risti, joka matemaattisesti avautuu symbolikielellään moninaisesti(ei siitä tässä sen enempää), koska juuri
matematiikka on a i n u t täydellisen varmuuden muoto.
Teesillisesti vain matematiikka on siis "jumalallisia" ideoita.

Ongelmiahan juuri syntyy siksi, että on mahdollisuudet ajatella, mutta ne voidaan liittää mahdollisuuteen tuntea?
Se yhtälö luo mm. harhan matemaattisen todellisuuden tarkoituksesta, sellaiseksi jota ei sinällään edes ole?
Vai onko systeemillä itse-tarkoitusta?
Siis sellaista tarkoitusta joka poikkeaa realistamme johtuvaan ja siihen liittyvään kärsimyksen välttelyyn?
Me jatkuvalla nautinnosta nautintoon haullamme välttelemme kysymyksiä siitä, miksi emme tiedä miksi olemme, tai keitä lopulta olemme,, koska siihen liittyvä tuntuu ylivoimaiselta ja ohjautuu aina maalliseen "tarkoitukseen", kun uuta todellisuutta on vaikea hahmottaa itse itsestään.

Jonkinlaisena "palvonta-koneistona" oleminen jollekin korkeammalle älylle(olisiko sellainen joka vaatii sellaista edes sitä?),,tai kehityskoneena oleminen elämälle ilman omaa korkeampaa päämäärää, ilman oleellista itsetarkoitusta,, se on melko ahdistava ajatuksena.


Esimerkkinä vaan, onko autolla itse-tarkoitusta koneena?
Autohan on tehty liikkumis-välineeksi, se on luotu helpottamaan elämää, joillekin auto on statussymboli, joillekin keino kokea vauhtia j.n.e, mutta itsessään se on vain koneisto-kasaumana kasattuna osista metalia, muovia, polttoainetta ja niihin sitoutunutta energiaa ja älyä.
Mutta mikä on tuon "auton" eli maailmankaikkeuden kaikkineen osineen tarkoitus itsessään,,siis syvempi kuin nautinnosta nautintoon kulkeminen kärsimysten välttelemiseksi?
Jos maailmankaikkeus olemme me, niin miksi emme sitä tajua?
Miksi se kaikki on opittava uudestaan, kun tieto siitä on olemassa?
Miksi tehdä keinotekoisesti keinotekoisista asioista asioita, ettei olisi tylsää,,vai mitä ihmettä?
Eikö maailmankaikkeudessa ole jo mm. ihmisyyden kautta opittu ihmisyydestä kaikki? Ainakin luulisi olevan?
Itse, siis näin ihmisenä alkaa hieman käsittämään i h m i s e s t ä jotain, tai siis oikeastaan, mistään muusta (tai muuta) ei sitten tiedäkään.

Lue lisää

" Me jatkuvalla nautinnosta nautintoon haullamme välttelemme kysymyksiä siitä, miksi emme tiedä miksi olemme, tai keitä lopulta olemme,, koska siihen liittyvä tuntuu ylivoimaiselta ja ohjautuu aina maalliseen "tarkoitukseen", kun uuta todellisuutta on vaikea hahmottaa itse itsestään. "

Saamme kyllä ajoittain välähdyksiä ja aivomyrskyjä muunkinlaisesta olemisesta. Puhdas oleminen on niin abstraktia, että on taipumus pudota siitä konkreettisempaan, koska siitä ei saa otetta. Siitä ei pidäkään saada otetta, niin että ihan tarttumalla tarttuisi. Ihmisenä olemisen haaste onkin elää lopulta sellaisessa todellisuudessa, missä ei ole tukea eikä turvaa. Ei mitään, mistä voisi konkreettisen tuhdisti ponnistaa. Puhtaasti hengessä eläen.

Nythän ihminen ponnistaa nautinnosta tai kärsimyksestä. Molemmat ovat samanarvoisia kehityksellisessä mielessä. Ne ovat näennäiset turvat, joita ei edes ole olemassaolevina. Ne ovat takertumia, niinkuin apina takertuu banaaniin, kun sille banaani kouraan annetaan.

Puhtaammasa hengessä tämä materiaalinen maailma jää mahdollisesti jossain vaiheessa kokonaan havaintokynnyksen alapuolelle. Se toimii silloin mekaanisesti omien lakiensa ajamina.

Käsitän, ettei tieto ylety puhtaampaan olemiseen. Tieto kuuluu mielen alueelle. Oleminen on tiedon saavuttamattomissa, eikä sitä voi kuvata.

Niinkauan kuin on jotain rakenteita, ja ihmisten maailmassa on rakenteita, niin matematiikka toimii. Ihmisenä oleminen kehittyy ikuisesti, ihmisen mieli monimutkaistuu ja täydentyy. By the way, en usko että galaksi on tietoinen fyysisestä kehostaan. Sen fyysinen keho toimii mekaanisten lakien mukaan automatiikalla, varsinaisen tietoisuuden ollessa sisempänä. Se galaksi minkä näemme on jäänyt galaksin tietoisuuden havaintokynnyksen alapuolelle. Tämän voi ennustaa, kun huomaa, miten fyysisen kehon uloin osuus alkaa jäädä itsellä havaintokynnyksen alapuolelle. Fyysinen keho toimii mekaanisesti, kun se on opetettu siihen.

kokija kirjoitti:

Tällaisen vastauksen sain kun syvennyin noihin moninaisiin kysymyksiin. Yleisesti hahmotellen:

Universumi, johon sisältyvät sen henkinen vastine on organismi, joka kehitttää tietoisuutensa laatua ja intensiteettiä. Universumiin sisältyy myös sen henkiset puolet. Tämä kuplinta eli tapahtuminen tällä materiaalisella näennäisellä puolella aikaansaa tiivistymistä tietoisuudessa.

Maailmankaikkeus ei ole siten valmis, vaan kehittyvä. Täydellistä absoluuttisen staattisena, jonka ei tarvitsisi enää täydellistyä, ei ole. Ei ole tällä ymmärrryksellä. Ehkä ymmärrys muuttuu, jolloin joskus ymmärtää toisin.

Henkinen evoluutio on ennalta määräämätön ja ennustamaton. Ihmisyys kehittyy samalla kuin maailmankaikkeus kehittyy. Ihmisyys ei ole saavuttanut huippuaan eikä saavuta sitä koskaan. Toistan: ei koskaan. Tietoisuus muuntuu aina, ja uusia universumeja luodaan.

Luku 13 viittaa buddhiselle tasolle. Ristiriitojen kautta harmoniaan on sen merkitys. Sydämen luku, kun tietoisuus on puhtaassa rakkaudessa. Se ilmenee kehittymättömälle mielelle ristiriitaisena lukuna, kehittyneelle harmonisena.

MIKSI LUODAAN? Koska rakkautta tulee laajentaa. Rakkauden laajentaminen on maailmankaikkeuden tehtävä.

Tällaisen vastauksen sain kun pohdiskelin tätä kysymyksenasettelua.

Lue lisää

Onko edellisessä erotettava se ns, tunne-äly ja logiikka toisistaan?
Ainakin logiikan mukaan kaikkien tapahtumien perustana on niitä edeltänyt
s y y ja syy-yhteys on "itsereflektiivisen tietoisuudenkin" takana.
Kehitykselle ja kehityksen suunnalla on syynä kerroksellisuus, siis kehittyä suuntaansa edeltävälle tapahtuma-sarjalle painottuen.
Sattuma on jo kaukana siitä, kun kehitys saa vauhtia mennessään kuin "yli" tuon kerroksellisuuden reunan,,pudotuksen "ruokkiessa" ja ohjatessa kehitystä.
Sitä absoluuttisesti determinismistä vapaata 'kehitystä' näyttää olevan todisteiden valossa mahdotonta löytää.
Itsereflektiivisen tietoisuuden kehitys on siis olemassa tarkoituksenmukaisesti sitä itseään varten.
Että kyseisessä systeemissä olisi syvempää rakkautta, sitä on todisteiden valossa vaikea nähdä.
Näkyy lähinnä tarkoituksenmukaisuutta jota ohjaavat monet pakko-syyt maailmankaikkeudessa, ympäristö ja sen semmoiset ohjaavat eloonjäämis-taistelua, koska maailma on lähtö-oletukseltaan mitä se on.

Systeemi pyörii todistetusti siis varsin tarkoitushakuisesti itsenään mm. pysyäkseen elossa ja olemassa, mutta mikä on sen sisältävän, tai siinä vierailevan tietoisuuden olla siinä?
Systeemissähän tietoisuus (korkemmat periaatteet ja tunteet) toimii monesti kuin 'pahana viruksena', koska tietoisuus nostaa puhtaan teho-kehityksen mm. tilalle säälin tunteen, johon tiede vastaa mm. pitämällä sairaat hengissä keinotekoisesti.
Jos tälläisen levittäminen on osa jotakin rakkautta, kun systeemi realissa aiheuttaa tietoisuuksille ja tietoisuus materialle ongelmia, niin on rakkaudella outoja ilmenemismuotoja. Materia vaatimuksineen ja tieetoisuus materiamattomanakin toimijana(oletus) eivät ikään kuin kuulu onnellisesti samaan pesueeseen.
Nämät olisi syytä erottaa toisitaan ja pitääkin erillään, tai muuttaa sitten yhteiselossa pelisääntöjä niin, ettei kumpikaan sido toisiaan, tai vaadi mitään jotta vastuu ja vapaus kulkeisivat edes jotenkin sopusoinussa lelselnään, kuten pyhässä liitossa pitäisi olla.

kokija kirjoitti:

" Me jatkuvalla nautinnosta nautintoon haullamme välttelemme kysymyksiä siitä, miksi emme tiedä miksi olemme, tai keitä lopulta olemme,, koska siihen liittyvä tuntuu ylivoimaiselta ja ohjautuu aina maalliseen "tarkoitukseen", kun uuta todellisuutta on vaikea hahmottaa itse itsestään. "

Saamme kyllä ajoittain välähdyksiä ja aivomyrskyjä muunkinlaisesta olemisesta. Puhdas oleminen on niin abstraktia, että on taipumus pudota siitä konkreettisempaan, koska siitä ei saa otetta. Siitä ei pidäkään saada otetta, niin että ihan tarttumalla tarttuisi. Ihmisenä olemisen haaste onkin elää lopulta sellaisessa todellisuudessa, missä ei ole tukea eikä turvaa. Ei mitään, mistä voisi konkreettisen tuhdisti ponnistaa. Puhtaasti hengessä eläen.

Nythän ihminen ponnistaa nautinnosta tai kärsimyksestä. Molemmat ovat samanarvoisia kehityksellisessä mielessä. Ne ovat näennäiset turvat, joita ei edes ole olemassaolevina. Ne ovat takertumia, niinkuin apina takertuu banaaniin, kun sille banaani kouraan annetaan.

Puhtaammasa hengessä tämä materiaalinen maailma jää mahdollisesti jossain vaiheessa kokonaan havaintokynnyksen alapuolelle. Se toimii silloin mekaanisesti omien lakiensa ajamina.

Käsitän, ettei tieto ylety puhtaampaan olemiseen. Tieto kuuluu mielen alueelle. Oleminen on tiedon saavuttamattomissa, eikä sitä voi kuvata.

Niinkauan kuin on jotain rakenteita, ja ihmisten maailmassa on rakenteita, niin matematiikka toimii. Ihmisenä oleminen kehittyy ikuisesti, ihmisen mieli monimutkaistuu ja täydentyy. By the way, en usko että galaksi on tietoinen fyysisestä kehostaan. Sen fyysinen keho toimii mekaanisten lakien mukaan automatiikalla, varsinaisen tietoisuuden ollessa sisempänä. Se galaksi minkä näemme on jäänyt galaksin tietoisuuden havaintokynnyksen alapuolelle. Tämän voi ennustaa, kun huomaa, miten fyysisen kehon uloin osuus alkaa jäädä itsellä havaintokynnyksen alapuolelle. Fyysinen keho toimii mekaanisesti, kun se on opetettu siihen.

Lue lisää

Kirjoitin tuossa tuohon toiseen huolimattomasti kuten aina(sori) vastinetta ja taas on kiire lähteä hoitamaan asioitaan, mutta sen verran, että on mielenkiintoista joskus aavistaa edes, mitä oikeasti se positiivisuus("rakkaus") ajatellussa olisi ja ajattelun suunnassa, että pystyisi jatkuvasti "tarttumaan hetkeen" rakkaudellisesti, se muuttaisi aivan kaiken.

mrnoubody kirjoitti:

Onko edellisessä erotettava se ns, tunne-äly ja logiikka toisistaan?
Ainakin logiikan mukaan kaikkien tapahtumien perustana on niitä edeltänyt
s y y ja syy-yhteys on "itsereflektiivisen tietoisuudenkin" takana.
Kehitykselle ja kehityksen suunnalla on syynä kerroksellisuus, siis kehittyä suuntaansa edeltävälle tapahtuma-sarjalle painottuen.
Sattuma on jo kaukana siitä, kun kehitys saa vauhtia mennessään kuin "yli" tuon kerroksellisuuden reunan,,pudotuksen "ruokkiessa" ja ohjatessa kehitystä.
Sitä absoluuttisesti determinismistä vapaata 'kehitystä' näyttää olevan todisteiden valossa mahdotonta löytää.
Itsereflektiivisen tietoisuuden kehitys on siis olemassa tarkoituksenmukaisesti sitä itseään varten.
Että kyseisessä systeemissä olisi syvempää rakkautta, sitä on todisteiden valossa vaikea nähdä.
Näkyy lähinnä tarkoituksenmukaisuutta jota ohjaavat monet pakko-syyt maailmankaikkeudessa, ympäristö ja sen semmoiset ohjaavat eloonjäämis-taistelua, koska maailma on lähtö-oletukseltaan mitä se on.

Systeemi pyörii todistetusti siis varsin tarkoitushakuisesti itsenään mm. pysyäkseen elossa ja olemassa, mutta mikä on sen sisältävän, tai siinä vierailevan tietoisuuden olla siinä?
Systeemissähän tietoisuus (korkemmat periaatteet ja tunteet) toimii monesti kuin 'pahana viruksena', koska tietoisuus nostaa puhtaan teho-kehityksen mm. tilalle säälin tunteen, johon tiede vastaa mm. pitämällä sairaat hengissä keinotekoisesti.
Jos tälläisen levittäminen on osa jotakin rakkautta, kun systeemi realissa aiheuttaa tietoisuuksille ja tietoisuus materialle ongelmia, niin on rakkaudella outoja ilmenemismuotoja. Materia vaatimuksineen ja tieetoisuus materiamattomanakin toimijana(oletus) eivät ikään kuin kuulu onnellisesti samaan pesueeseen.
Nämät olisi syytä erottaa toisitaan ja pitääkin erillään, tai muuttaa sitten yhteiselossa pelisääntöjä niin, ettei kumpikaan sido toisiaan, tai vaadi mitään jotta vastuu ja vapaus kulkeisivat edes jotenkin sopusoinussa lelselnään, kuten pyhässä liitossa pitäisi olla.

Lue lisää

" Sitä absoluuttisesti determinismistä vapaata 'kehitystä' näyttää olevan todisteiden valossa mahdotonta löytää. "

Absoluuttisesti vapaata kehitystä ei liene. Vapaakin kehitys tapahtuu tietyissä raameissa. Luonnonlait määrittelevät raamit. Henkiset tunnetut "maalliset" luonnonlait.

Yksityiskohdissa kehitys on ennustamatonta. Yleisesti on deterministisesti määrätty, että kaikki "pelastuvat". Erona vain se, että toiset tiedottomasti, toiset tietoisesti. Ne, jotka kulkevat positiivista elämänkaarta pitkin, pelastuvat tietoisesti.

Rakkaus on muuta kuin romanttista haihattelua ja mielihyvää. Kosmisen rakkauden tilassa ymmärrämme, että rakkaus voi olla joskus tavattoman julmalta vaikuttavaa. päämääränä on silloin kasvatus. Tällä planeetalla julmalla rakkaudella saa opettaa vain Sanat Kumara. Muilla on liian vähän tietoa opettaakseen pahalla, kosmisella pahalla. Kosminen paha toteuttaa Jumalan suunnitelmaa ja on evoluution moottori. Niinkuin hyväkin.

Me voimme ymmärtää rakkautta aavistuksen verran kun ylitämme romanttisen mielihyvärakkauden tason.

mrnoubody kirjoitti:

Kirjoitin tuossa tuohon toiseen huolimattomasti kuten aina(sori) vastinetta ja taas on kiire lähteä hoitamaan asioitaan, mutta sen verran, että on mielenkiintoista joskus aavistaa edes, mitä oikeasti se positiivisuus("rakkaus") ajatellussa olisi ja ajattelun suunnassa, että pystyisi jatkuvasti "tarttumaan hetkeen" rakkaudellisesti, se muuttaisi aivan kaiken.

Lue lisää

Nämä viisaat jotka planeetan systeemin takana ovat, ovat kaikkein suurimpia uhrautujia. Kaikkein eniten he ovat itsestänsä antaneet, miljoonasti ristiinaulituksi tulleet.

Tämä on vertauskuvakieltä. Millaista olisi olla ihmisten astinlautana miljoonia vuosia? Millaista olisi kun ihmiset kävelevät päälläsi miljardeja vuosia? Annat elämisen mahdollisuudet koko planeetalle. Säilyttäen, itseänsä jatkuvasti menettäen, yhä syvemmälle hiljaisuuteen vajoten, itsestänsä elämän antaen.

Tämä antanee jonkinlaista alustavaa kuvaa, mitä noiden viisaden uhrautuminen toisten vuoksi voi olla. Se on jatkuvaa, se on ikuista, joka hetki uusiutuvaa.

kokija kirjoitti:

Nämä viisaat jotka planeetan systeemin takana ovat, ovat kaikkein suurimpia uhrautujia. Kaikkein eniten he ovat itsestänsä antaneet, miljoonasti ristiinaulituksi tulleet.

Tämä on vertauskuvakieltä. Millaista olisi olla ihmisten astinlautana miljoonia vuosia? Millaista olisi kun ihmiset kävelevät päälläsi miljardeja vuosia? Annat elämisen mahdollisuudet koko planeetalle. Säilyttäen, itseänsä jatkuvasti menettäen, yhä syvemmälle hiljaisuuteen vajoten, itsestänsä elämän antaen.

Tämä antanee jonkinlaista alustavaa kuvaa, mitä noiden viisaden uhrautuminen toisten vuoksi voi olla. Se on jatkuvaa, se on ikuista, joka hetki uusiutuvaa.

Lue lisää

Miksi antaa itsensä olla "potkulautana" kun homma ei kertakaikkiaan millään toimi?
Minusta sellainen "kannattelu" on motiiveiltaan vääräänlaista "rakkautta".
Motiivinahan voi olla jopa pelko siitä, että systeemin kaatuessa häviää se omakin tarkoitus, eli "kannattelijatkin"?

kokija kirjoitti:

Nämä viisaat jotka planeetan systeemin takana ovat, ovat kaikkein suurimpia uhrautujia. Kaikkein eniten he ovat itsestänsä antaneet, miljoonasti ristiinaulituksi tulleet.

Tämä on vertauskuvakieltä. Millaista olisi olla ihmisten astinlautana miljoonia vuosia? Millaista olisi kun ihmiset kävelevät päälläsi miljardeja vuosia? Annat elämisen mahdollisuudet koko planeetalle. Säilyttäen, itseänsä jatkuvasti menettäen, yhä syvemmälle hiljaisuuteen vajoten, itsestänsä elämän antaen.

Tämä antanee jonkinlaista alustavaa kuvaa, mitä noiden viisaden uhrautuminen toisten vuoksi voi olla. Se on jatkuvaa, se on ikuista, joka hetki uusiutuvaa.

Lue lisää

kokija: Tämä antanee jonkinlaista alustavaa kuvaa, mitä noiden viisaden uhrautuminen toisten vuoksi voi olla.

Tässä on erittäin harmillinen tämän planeetan kattava virhepäätelmä.

Kukaan viisas ei milloinkaan missään tietoisuudessa ikinä uhraudu kenenkään eikä itsensä puolesta.

Uhrautuja SYYLLISTÄÄ kohteensa omassa ajattelussaan ja jää kaipaamaan hyvitystä tavalla tai toisella.
Viisas sensiaan näyttää esimerkillään miten on hyvä toimia, kunnes oppilas hokasee idean sisällön omassa ajatelussaan.

Hiukan leppoisampaa esimerkkiä: Väinämöinen ryösti sammon ja taistelussa sampo meni tuhansiksi pirstaleiksi jolloin sen palaset on jokaisen saatavilla ikuisesti. (Katso kalevala Sammon ryöstö)
Samoin se muuuan puusepänpoika antoi tappaa itsensä parhaina miehutensa päivinä jotta ne idean sirpaleet varmuudella leviävät jokaisen saataville. Hän ei uhrautunut vaan näytti esimerkin kakenkattavan rakkauden /mielen/ voimasta

Koska oli nimenomaan ideasta kysymys hän ei itse kirjoittanut mitään muistiin koska hän tiesi että silloin olisi uskottu - katsottu kirjainta ja ohitettu idea/sisältö

evp kirjoitti:

kokija: Tämä antanee jonkinlaista alustavaa kuvaa, mitä noiden viisaden uhrautuminen toisten vuoksi voi olla.

Tässä on erittäin harmillinen tämän planeetan kattava virhepäätelmä.

Kukaan viisas ei milloinkaan missään tietoisuudessa ikinä uhraudu kenenkään eikä itsensä puolesta.

Uhrautuja SYYLLISTÄÄ kohteensa omassa ajattelussaan ja jää kaipaamaan hyvitystä tavalla tai toisella.
Viisas sensiaan näyttää esimerkillään miten on hyvä toimia, kunnes oppilas hokasee idean sisällön omassa ajatelussaan.

Hiukan leppoisampaa esimerkkiä: Väinämöinen ryösti sammon ja taistelussa sampo meni tuhansiksi pirstaleiksi jolloin sen palaset on jokaisen saatavilla ikuisesti. (Katso kalevala Sammon ryöstö)
Samoin se muuuan puusepänpoika antoi tappaa itsensä parhaina miehutensa päivinä jotta ne idean sirpaleet varmuudella leviävät jokaisen saataville. Hän ei uhrautunut vaan näytti esimerkin kakenkattavan rakkauden /mielen/ voimasta

Koska oli nimenomaan ideasta kysymys hän ei itse kirjoittanut mitään muistiin koska hän tiesi että silloin olisi uskottu - katsottu kirjainta ja ohitettu idea/sisältö

Lue lisää

Ahaa. Uhrautumis- sanaankin voi näköjään liittää eri merkityksiä. Tuossa mielessä ei tietenkään uhraudu.

Liitin uhrautumis-sanaan eri merkityksen. Tämä uhrautuminen liityy palvelemiseen.

Jeesusta ei muuten ristiinnaulittu. Se vain näytti siltä.

kokija kirjoitti:

Ahaa. Uhrautumis- sanaankin voi näköjään liittää eri merkityksiä. Tuossa mielessä ei tietenkään uhraudu.

Liitin uhrautumis-sanaan eri merkityksen. Tämä uhrautuminen liityy palvelemiseen.

Jeesusta ei muuten ristiinnaulittu. Se vain näytti siltä.

Lue lisää

" Jeesusta ei muuten ristiinnaulittu. Se vain näytti siltä. "

Tässä tarkoitan eri ristiinaulitsemista kuin aiemmin. Tässä ristiinnaulitsemiseen on liitetty merkitys "vasaroida konkreettisesti puuristille".

Tuon tason tietoisuus ei kärsi, koska vähemmänkin tietoisemmat eivät kärsi. He pitävät kehoa olemattomana, unen kaltaisena. Keho ei ole edes faktallisesti olemassa. Siksi Jeesusta ei ristiinnaulittu. Tässä Muhammed oli oikeassa. Hän näki, että Jeesus näki kehonsa unen kaltaisena.

Kansalle opetus oli todellinen, se on pääasia. Kansa sai opetuksen rakaudesta.

Lähtökohta on toinen. On ajateltu, että kuvittelemme astinlautana olemisen. Astinlautana oleminen on kuitenkin fakta, se on itse olemista. Sitä ei voi peruuttaa, eikä se ole koskaan alkanut. On havaittu, että viisaat kannattelevat tätä kangastus-maailmaa. On tämä tietty "minullekin" hyväksi, koska muuten ei voi olla.

On vain olemassaolo, ja siitä ei voi perääntyä. Tätä ei voi peruuttaa. Mutta ... ihmisten kehot, missä he elävät... se maailma on unenkaltainen. Sitä ei olemiseen suhteutettuna oikeastaan pitäisi ollakaan, se on kuin ilmaa ... tai miten sen sanoisi. Näkemystä ei voi sanoin tyhjentävästi selittää, tulee elää se.

Kullakin tietty "oma" näkemys. Vaikka mitää omaa oikeasti ei ole.

Olemisen te tunnette? Vai tunnemmeko? Kyllä vain, tunnemme. Se on se astinlauta. Voiko olemisen peruuttaa. Olemisen ilman kehoa, ilman ajatusta, pelkkä oleminen vain.

Tämä sama oleminen on kaikissa astinlautana. Mutta se, mitä laatuja olemisen "päälle" liitetään, se me voimme valita luonnonlakien puitteissa.

Tällainen järjestys meillä on. Oleminen on sama kaikilla.