MIKÄ MINUA VAIVAA?

MIKÄ MINUA VAIVAA?

Olen koko elämäni kärsinyt invalidisoivasta väsymyksestä.
En ole löytänyt vastausta,nimeä tälle kaikelle.En ratkaisua.
Taustallani on rikkinäinen lapsuus ja kasa traumaattisia kokemuksia myös aikuisuudessa.
Minua on hoidettu väärillä diagnooseilla ja lääkkeillä vuosikausia.
Tällähetkellä dg on dissosiaatiohäiriö,epävakaa persoonallisuus sekä adhd-epäily.
Dissosiaatiohäiriötä en enää kovin paljoa itsessäni tunnista.Olen aika hyvin eheytynyt enkä tunnista itsessäni enää useita eri puolia.
Epävakaan persoonallisuuden kanssa painiskelen päivittäin,mutta olen aika hyvin oppinut ymmärtämään itseäni ja hillitsemään oireitani.
Olen ollut useampaan kertaan sairaalassa masennustilojen vuoksi.
Tällähetkellä odottelen kutsua neuropsykologisiin tutkimuksiin joissa selvitetään adhd:n laita.Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä että todennäköisesti keskittymisvaikeuteni olisi aiheuttaneet traumat,ei adhd,mutta että tätä on vaikea selvittää.
Itse alan olla sitä mieltä,että traumaattisten kokemusteni lisäksi minussa on myös jotakin synnynnäistä "vikaa".

Elämäni on jatkuvaa kamppailua ja ennakointia sen suhteen,mihin voimani riittävät.
Väsyn todella pienistä asioista enkä voi tehdä elämässäni asioita joita haluaisin.En pysty elämään täysillä enkä pyrkimään haluamiani asioita kohti.
Väsymys on niin suurta että sen iskiessä mielenkiinto koko asiaa kohtaan unohtuu hermostuneisuuden,herpaantumisen ja kamalan väsymyksen alle.
Voi olla,että koko asia rupeaa tämän vuoksi vain ärsyttämään enemmän.
Olen rentoutumiskyvytön hermoraunio suurimman osan elämästäni.
Minulla ei ole harrastuksia vaikka moni asia kiinnostaisikin.Kaikki mitä olen aloittanut on jäänyt kesken eikä nykyään mitään innosta edes aloittaa sillä olen joutunut pettymään itseeni liian monta kertaa.
Rytmini on myös todella hidas,enkä jaksa yhtäkkisiä pomppailuja lyhyellä varoitusajalla.Aamuisin menee ainakin kaksi tuntia ennenkuin olen "oma itseni".

Olen 23-vuotias,vailla ammatillista koulutusta.Olen yrittänyt opiskella,mutta kaikki opiskelu -ja työ kokeiluni ovat jääneet kesken.
Lapsuudessani opettajat luulivat etten syö kunnolla ja vaikka se myös osittain oli totta,en usko ravitsemuksen/kunnon selittävän kaikkea.Olen kärsinyt samasta myös silloin kun olen ollut huippu-kunnossa.
Voimani riittävät juuri ja juuri arjen pyörittämiseen.Mitään ylimääräistä en uskalla elämääni ottaa.
Pienten asioiden hoitaminen saattaa tuntua koko päivän projektilta jonka jälkeen en jaksa muuta kuin levätä.
Ihmiset ovat suhtautuneet pääosin ymmärtämättömästi ; "Äläs nyt haaveile","Menisit sinäkin oikeisiin töihin" ja "hopi hopi".

Mikäli minua yrittää väkisin riuhtoa tekemään jotain asiaa sillä hetkellä,kun en ole siihen valmis,hermostun,ahdistun ja väsyn.
Koulussa tuijotin pääosin tyhjää ja lopulta jouduin suorittamaan oppivelvollisuuteni perhekodin kotikoulussa,koska en saanut itseäni pysymään edes paikalla.
Olen myös pienen lapsen äiti,mutta en ole pystynyt ongelmani vuoksi olemaan äiti lapselleni.
Keskittymiseni herpaantuu jopa lapsen tapaamisissa ja haluaisin olla hyvä,läsnäoleva äiti.Poden syyllisyyttä tämän asian takia.
Päivinä jolloin olen aikaansaava,olen yleensä ylivireystilassa ja saatan boostata jaksamistani alkoholilla tai kahvilla.
Nämä "toimintapäivät" verottavat sitten koko loppuviikon jaksamista..
Alkoholia en enää juhlimistarkoituksessa juurikaan käytä,sillä toipuminen ja ennalleen vahvistuminen vievät päiväkausia ja vaikuttaa negatiivisesti mielialaani.

Teen välillä keikkaluontoista työtä,mutta sen lisäksi etten enää muutenkaan pidä tästä,työn aiheuttamat yövalvomiset ja ylivireystilat jotka estävät nukkumisen vaikka olisit niin väsynyt ettet jaksa nousta ylös sängystä,ovat niin pahoja etten jaksa enää tehdä tätäkään työtä.
Sosiaaliset suhteeni kärsivät ongelmani takia.Mikäli joku puhuu pitkään,alkaa keskittymiseni herpaantua ja väsyn.
Tämä ei johdu siitä,ettenkö olisi kiinnostunut itse asiasta,vaan siitä että olen kykenemätön kuuntelemaan pitkiä monologeja.
Mikäli olen ylivireä keskeyttelen muita mutta vain tällöin haluan tavata ihmisiä,sillä en halua että he joutuvat näkemään minua väsyneenä ja mielenkiinnottomana.
Pidän ns. "lepopäiviä" jolloin en vastaa puhelimeen enkä päästä ketään asuntooni.Olen selittänyt tämän sukulaisilleni,mutta he eivät taida oikein ymmärtää.Ilman "lepoäiviä" en jaksa hoitaa asioitani edes sen vertaa mitä olen nyt pinnistellyt.
Muistini on myös todella huono ja olen aina ollut todella hajamielinen ja unohdellut asioita.
Hoidan asiani pääosin hutaisemalla, sillä ponnistelu ja yksityiskohtiin keskittyminen tuottaa tuskaa.
.