uskallatko sanoa suoraan

Niin olen tehnyt aina. Sanon. En paukauta päin naamaa.
Sanon tarpeeksi selvästi.

Ystävyyssuhteet onkin laskettavissa toisen käden sormilla.

Mutta enpä tarvitsekkaan niin heikkoja ihmisiä, joilla ei ole itsetuntoa kestää rehellisiä sanoja.

He ovat niitä kulissi-ihmisiä, pinnallisia mitääntekemättömyyksiä, arkojakin.

Suorapuheisuudessa piilee se vaara, että ihminen, sen sanomiset ja asiat käsitetään väärin. Se rikkoo välejä.

"Tutut tuntee, oudoista ei väliä"

Ollut mottona jo pitkään. Onhan siinä ongelmansa, kuten edellinen kommentoijakin mainitsi sanomisia ja asioita käsitetään väärin useasti, suuri osa porukoista kun tottunut valehtelemaan ja lässyttämään pashaa kokoajan. Ne ei tahdo oikein ymmärtää rehellistä, suorapuheista, suomalaista miestä ihan joka tilanteessa.

=DW=

Aina olen sanonut suoraan mistä tykkään.

Eikä ole uutta ettei kukaan välitä ottaa vakavasti...

Mistään uskaltamisesta ei mielestäni ole kysymys jos jotain toista sanoillaan loukkaa tahallisesti, pikemminkin moukkamaisuudesta.
Suurisuiset suorasuut kutsuvat mielellään itseään rrohkeiksi ja rehellisiksi, mikä todellisuudessa on raukkamaisuutta ja valetta, ilkeitä he ovat ennen muuta.

Uskaltaa sanoa suoraan, mitä tykkää, on moukkamaista ja lapsenomaista (lapsethan näin tekevät). Aikuinen ihminen, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot omaa tilannetajua. Ei avoimuuteen tai rehellisyyteen kuulu automaattisesti totuuden torvena oleminen, jo siksi, että "totuus" on usein subjektiivinen.'

Omista tunteistaan ja ajatuksistaan voi toki puhua suoraan kun taas avoin kritisointia kannattaa viljellä harkiten. TOki, jos otat vastaan "avointa puhetta" joka sinua koskee reilusti vastaan, mikäs siinä. Valitettavan usein vain tämäntyyppinen avoimuus suodaan itselle muttei toiselle.

Paskanpuhuminenkin on suhteellista; se mitä sinä pidän hömppänä voi jollekin toiselle merkitä jotakin muuta. Suosittelen sinulle hieman itsetutkiskelua. Se, että uskaltaa puhua suunsa puhtaaksi on usein vain huonoa käytöstä ja yleensä se vielä höystetään toisten arvostelulla.

Toivottavasti järki säilyy niin pitkään, että ymmärtää olla laukomatta kaikkia totuuksia.
Päivät ei ole samanlaisia.
Elämänarvot eikä arvomaailmat ei ole samanlaisia.
Tavallisten ihmisten kanssakäymisessä ei juuri ole niin suuria asioita, että voi kovin tyytymätön olla, ja voida huonosti.
Kannattaa niitä miettiä omia kipupisteitäkin, useimmilla niitä on.
Jos niistä joku paukuttelee suoria sanoja, niin kyllä leukaperät kiristyy.
Luultavasti Sinä olet nainen, ne kun naisille on nämä ystävyysjutut niin tärkeitä.
Miehet on enempi kavereita, niin näillä asioilla ei tarvii niin päätänsä vaivata.

Huom. Sinäkin laitoit aloituksen puskasta, ei siinä mitään.
Se vaan täälläkin kannattaa nikillä kirjoittaessa katsoa, mitä vastaa, ja kenelle vastaa. Että se siitä suorapuheisuudesta.

Olen joutunut opettelemaan suorasukaisuudesta diplomaattisemmaksi ja muistamaan viisauden, ettei totuus sulje pois hienotunteisuutta. Joten jos vain saan tilaisuuden selvittää asioita saman henkisen ihmisen kanssa on se hienoa, mutta opettelen ottamaan huomioon jos toinen haluaa varoa kaikkea sellaista.

Ehkä suoruutta mukavampaa on mutkattomuus. Sekin on yhden sortin suoruutta, vaikkakaan ei pureuduta niin syvällisesti toiseen tai tiettyyn aiheeseen. Ei jäädä jossittelemaan, vaan käydään käsiksi mitä pitääkin käsitellä esim.tehdään työ kuin pälätettäisiin monenlaista siinä sivussa.

Kyse ei ole uskalluksesta vaan tarkoituksenmukaisuudesta.

Jos suorapuheisuudesta ja omien tunteiden näyttämisestä on todennäköistä vahinkoa itselle tai joskus jopa purkauksen kohteelle niin silloin voisi mölyt pitää mahassaan.
Tosin tässä asiassa minä lipsun usein.

Joskus lipsun tarkoituksellakin.
Ilmeisen vahingoniloinen tai kateellinen henkilö on minulle vastustamaton "vedätyksen" kohde.

Useimmiten suorapuheisuuteni on silkkaa laiskuutta.

Ollessani työelämässä yli 10-vuotta erään esikuntafunktion päällikkönä tulin kurkkuani myöten täyteen suostuttelua, viitoitusta, kartoitusta, perusteluja yms. ja kaikki tuo suostuttelun kohteen oman vastuualueen toiminnan eduksi.

Siirryttyäni tuotantovastuuseen ( myös tulosvastuuseen ) helpotti hieman.

Varsinkin nyt eläkeläisenä olen voinut likimain estoitta voinut olla "aito" ihminen.
Tää on kivaa!
Joskus on vaimoni kehoittanut minua ottamaan enemmän huomioon myös muita ihmisiä, tarkoittamatta itseään.

Mielenkiintoinen ketju. Monelta löytyy ajatusta joihin voisin yhtyä. Ihan ääripäät, laukoo kaikki tai mielistelee sulkisin pois.

Minusta kyse on siitä, mihin asettaa itseään suhteessa muihin. Hyväksyykö sen, että ollaan jokainen erilainen, ja että jokaisella on myös oikeus siihen. Osaako antaa tilaa toiselle.

Osaan olla totuuden torvi, painottaen sanaa "torvi" :)) Silloin kun lataan totuuksia, en välttämättä osaa olla tallomatta toisen varpaita. Mutta yritän elää tallomatta, eli yritän olla sanomatta. Ei siksi että on tarve mielistellä, vaan siksi että tahdon antaa tilaa toiselle olla erilainen. Tiedän millaista on elää kun sitä tilaa ei anneta.

Yksi viisas & rakas sanoi kerran, kun vähän valitin että on aina niin saamarin kohtelias, että jos ne kohteliaisuudet pitää paikkansa, niin miksei niitä saisi sanoa? Aika usein ne mielletään mielistelyksi, mutta oikeassa hän oli! Suomalaiseen perinteeseen kuuluu säästää kauniit sanat. Muistatteko omat isovanhemmat? Nöyryys oli valttia, peileihin ei saanut katsoa, kehuista ei saanut ylpistyä. Painotettiin sanomaa "et ole yhtään parempi kuin kukaan muukaan". Se istuu vieläkin mielessä, jos joku sanoo jotain kaunista, se pitää heti neutralisoida. Tai ajatella ettei se sitä tarkoita, se vaan mielistelee. Vaan moniko sanoo oikeasti että olet kaunis, vaikka on sitä mieltä että oot ruma? En mä ainakaan.

Voisin väittää että taito kehua mielistelemättä on tärkeämpi ja vaikeampi kuin taito laukoa totuuksia.

Ystäviä olen siirtänyt "jäähylle" silloin kun huomaan että ollaan niin erilaisia että se syö energiaa. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisivat olleet huonoja ihmisiä, vaan että me ei vaan sovita yhteen. Tai kahteen. Eikä varsinkaan aamu kolmeen.

Mun elämästä on kaikissa ijissä kadonneet ne jotka ei kestä mun ajatustapaa.
Aina oon jossain vaiheessa suorapuheinen, tai ainakin mun miielipiteeni näkyy käytöksessä.
Eli kulisseja en ole koskaan kokenut pitäväni
Mutta toisaalta ajatellen mun kaveripiiriini on aina myöskin kuulunut erittäin eritavalla ajattelevia ja eläviä ihmisiä.
Ei sen tarvii olla mitenkään ristiriidassa, tai ei mun tarvii lähteä opettamaan eritavalla ajattelevia ihmisiä.
Yleensäkin monet tietää että täältä pamahtaa jos oon sillä päällä ja sitten taas toisin päin kun oon sillä päällä.
Tais tulla melkoinen sekameteli tästäkin.

Vielä sen verran että mikä ystävyyssuhde se on jos joutuu kulisseja yllä pitämään? Mun mielestä ei ole vaan jotain ihan muuta, olisko jonkinlaisesta lähiriippuvuudesta kysymys siinä.

Toki uskallan, mutta..

Sopuisana ihmisenä haluan tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa, joten tilanne/seura usein määrittelee sen, mitä missäkin tilanteessa on järkevää suustaan päästää. Aina sen mukaan ja sen verran kuin vastapuoli kestää vastaanottaa.

Tähän pyrin, mutta... I'm only human :)

Sanon suoraan mutta selittäen miksi näin sanon.JOskus tulee sanottua spontaanisti jossain tilanteessa vain kommentti,ja toinen loukkaantuukin siitä,silloin on ulalla.
Koen sen kyllä toisen heikkoudeksi olla ymmärtämättä asiaa,koska en sano pahasti.

Kettuilut on asia erikseen,piilosellaiset vielä ärsyttävämpiä.Joskus vaan ihmettelee,miten joku voi kääntää asian toisin,miten itse on tarkoittanut sen ymmärrettävän.
Ja on sellaisia ihmisiä jotka eivät kertakaikkiaan siedä suoraa puhetta.Vaikka se olisi ihan vaan toisen parhaaksi eikä missään nimessä haukkumismielessä.
Sitähän monikin tekee asianosaisen olematta paikalla,eikös vain...

Olisi ihanaa, jos ihmiset saisivat ja osaisivat sanoa ja puhua suoraan ja rehellisesti, realistisesti ja kaunistelematta - tai kauhistelematta. Ja antaisivat toisillekin siihen luvan. Mutta kuten tiedämme; "totuuden puhujalla ei ole yösijaa".

Heti perään pitää huomata ja hoksata sellainen asia, että kaikki sanominen on kiinni siitä, miten sanotaan. Taitava kommunikoija esittää vaikeatkin asiat niin "hienosti kiertämällä", että vastustajan on vaikea ainakaan kovin pahasti tai "suorasti" antaa takaisin, siinä joutuu miettimään omaakin sanavalintaa.

Suoruus on ihanne ja tavoiteltava ominaisuus, mutta se tarkoittaa, että suorasuu on kohtelias, huomaavainen ja ajattelevainen muita kohtaan. Ts. ajatellut sanottavansa siihen muotoon, että ei aiheuta pahennusta eikä pahaa mieltä.

En nyt kovin suoraan aina, muta joskus.
Pyrin kyllä olemaan oma itseni jotta näen miten yksinäinen olen luonteeni kanssa, aika yksinäinen olen:)
Olen kanssasi samaa mieltä siitä että vasta tavattuaan ihmisen jonka kanssa voi olla juuri se joka on, vasta silloin voi nauttia olemisesta ja ajatuksista joita kumpuilee esille sisimmästä. Se on nautittavaa ja elämänmakuista olemista.

Senkin kuittaan sanoistasi että minäkin ajattelen kasvun tapahtuvan vain aitouden kautta, emme etene teeskentelemällä kuin paremmiksi näyttelijöiksi ja kuka meistä loppujen lopuksi voisi rakastaa sellaista teatteria jossa kaikki olisi tehtyä
ja jäisi oman elämänsä yleisöksi eikä käsikirjoittajaksi.

Jos ajatellaan työpaikkoja "tässä" iässä niin aina oma mielipide ja suolalla, tuskin käy vieläkään Suomessa.

On viisautta erottaa milloin voi sanoa suoraan mitä ajattelee ja milloin ei! Oikeiden ystävien kanssa voi pohtia kaikkea mahdollista ja olla eri mieltä ja ystäviä ollaan, aina :) Tuttujen tai työ porukan kanssa on huomioitava se, ettei toisia tunneta kovin hyvin, joten miksi edes kertoa omia kannanottoja tykkäämistyyliin? Työssä puhutaan työhön liittyviä asioita. Jos osaan ja tiedän niin kerron kantani kyllä! Odotan että muutkin niin tekevät, että työ on tuottavaa ja kehittyy. Uskaltamisesta ei ole kyse vaan tilannetajusta ;)

Olipa kiinnostava keskusteluketju ja siitä harvinainen, että aivan paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki kirjoittajat olivat asiassa asiallisesti pysyviä - kiitos siitä!

Kyllä kommunikointi on vaikea laji, ainakin mulle. Harvoin saan sanottua toiselle suoraan, varsinkin jos kyse on ikävämmästä asiasta ja läheisestä ihmisestä. Mieluummin vaikenen tai etsin kiertoilmaisuja. Kehuminen ja kiittäminen on paljon helpompaa.
Kotikasvatuksella on tässäkin suhteessa merkitystä ja iän myötä saaduilla kokemuksilla, omalla luonteella ja ympäristöllä. Se, mikä meistä isona tulee on niin monen tekijän yhteissumma, ettei ihmekään jos välillä otetaan yhteen, tullaan väärinymmärretyiksi tai jäädään sanattomiksi.
Jospa minäkin vielä opin puhumaan kauniisti suoraan, kunhan tästä vielä vanhenen. Nyt tulin vähän etuajassa tänne palstalle "kuokkimaan" ;).

Suomalaisena ulkomailla ärsyttää joskus kohteliaisuus niin, että voisi vähän pärskäyttää suorasukaisuutta joukkoon. Vanhemmiten olen alkanut kunnioittamaan sitä tosiasiaa, että meitä on niin moneen menoon, ettei kaikkea tarvitse mun ehdoilla tehdä. Ihmiset arvostaa suoraa puhetta niin kauan kun se ei loukkaa.
Kavereitten kanssa sanon mitä ajattelen, mutta nykyään uskon, että niin monet saavat kassikaupalla negatiivistä feedbackia tai ei ollenkaan, että mä voin aivan hyvin sanoa suorasti myös positiivisia asioita ilman mielistelyä. Se ei maksa mitään ja vaikuttaa mukavasti ilmapiiriin.

"Uskallus" sanoa suoraan riippuu paljolti siitä, millainen asia/ihmissuhde/tilanne on kyseessä. Tilannetajua tarvitaan! Omassa tuttavapiirissä, ja suvussani, olen pannut merkille, että kaikkein innokkaimmat suoraansanojat, ns totuudentorvet eivät itse kestä yhtään mitään sanomisia. Eli jos latelee toisille ns. totuuksia aivan estoitta, täytyisi sitten myös itse kestää jotain, usein he vain eivät näe itsessään mitään vikaa, syy on aina toisissa. Kohteliaisuus ei olisi ollenkaan pahasta. Onneksi ystävät voi valita, sukulaisia ikävä kyllä ei. Sanoilla voi kyllä aiheuttaa tosi paljon mielipahaa. Asiallinen keskustelu - vuorovaikutus - on aina hyvä, varsinkin läheisessä suhteessa. Silloin molemmat osapuolet tulevat kuulluiksi.

Aina suoraan oli kuka tahansa, olen omillani oleva ja aina ollut.

Vähä älyiset olkoon pois elämästäni, lapsiani aina ymmärrän toisin he ovat lukeneita.

Suorasanainen ei ole välttämättä moukka.
Suomalainen nainen on yleensä moukka.

Nämä suorasuut ovat suuna päänä sanomassa mielipiteitään työpaikalla ja pitävät itseään nokkelina ja lahjakkaina verbaalisesti kun saavat nokiteltua toista.
Mutta autas jos saavat vastaansa toisen verbaalikon, ja joutuvat yllättäen tyrmätyiksi, niin johan onkin tippa linssissä. Säälittäviä ovat.

Eihän se uskaltamisesta ole kiinni puhuuko suoraan, uskoisin.
Kannattaa ensin ajatella ja sitten avata suunsa. Suorapuheisuus vaikeuttaa elämää jos ei ajattele yhtään seurauksia.
Jos on minulle tärkeä asia, sanon niin suoraan kuin mahdollista mielipiteeni.

Ihan kaikilen en ilikkii ja se minnuu haittovvaa HYVIN kovasti. Halusin sannoo tuolen jalakkoin hoitajalen (Nimmee ei sua tähän kirjuttoo), jotta sie vain tekkeevyt semmoseks´, jotta minusta tykkeisit. Sie et välitä miusta yhttää, sie piet minnuu hölömönä tämän murtteen tautta, kun sie naurat aina ivallisesti, kun mie huastan. Vaihon jalakkoin hoitajjoo lopula. Ihme miten pitkkään mie kehtasin sinnuu siettee. Tämä jalakkoin hoitaja on ihan tavalisesti. Sie vain miellyttelit. LUULIT, JOTTA MIE EN SITÄ ÄLLYIS´!!!!! Arvvoo ottoo tästä ihttees´!

En eikä siinä ole mistään uskaltamisesta kyse. Pikemminkin siitä, että ei loukkaa toisia.

Otetaan vaikka esimerkki. vaimo on ollut jossakin kansalaisopiston askartelukurssilla ja väkertänyt siellä jonkun kynttilänjalan. Sitä sitten näytellään minulle ja kysellään mielipidettäni. Kommentoin viritelmää "ihan makee", vaikka se teelmä näyttääkin alakoululaisen kyhäelmältä.

Mitä tällaisessa tilanteessa palvelee rehellisyys?

jaa että moukkamaista käytöstä kutsutaan oikein uskaltamiseksi ja rehellisyydeksi

Suoraan sanoja leimataan joskus hankalaksi ihmiseksi.
Vaikka olisi käytökseltään miten joustava tahansa ja antaisi kaikkien kukkien kukkia.
Mykkä ihminen työkaverina on se, joka on hankala.
ihminen joka ei koskaan saa suutaan auki, mutta naamasta näkee, että hirvittää.
Kun tallaiselta kysyy mielipidettä otus luikertelee kuin mato koukussaa:..uuu kaikki on ihan hyvin ja kivaa.. suorastaan miltei loistavaa...
Vaan kun ei ole?

Naapurissani asuu keski-ikäinen neiti suorasuu, edelleen neiti varmaankin suoran suunsa vuoksi.
Mielestäni on moukkamaista laukoa suustaan"totuuksia" jotka liittyvät esimerkiksi ympäristön ihmisten pukeutumiseen, kampauksiin, sisustukseen, kulkupeliin tms.
Eikö jokainen saisi pukeutua niin kuin itselle on mieluista, tai leikkauttaa hiuksensa oman mieleisekseen. Joku halua asua piparkakkutalossa ja toinen haluaa selkeät geometriset linjat. Itse ajan polkupyörällä ilman että tunnen tarvetta sanoa autoilevalle naapurilleni mielipidettä hänen tavastaan liikkua paikasta toiseen.

Suorasuitten perustarkoitus on pahoittaa toisten mieli, siitä he saavat voimansa.
Aivan eri asia on sanoa selkeä perusteltu mielipiteensä asioihin jotka eivät kohdistu henkilöön.

Suoraan puhuminen eli töksäyttäminen on helppoa. Senkun vaan valuttaa kaikki ajatuksensa ilman tilannetajua. Kyllä jokainen ajattelee kanssaihmisistään yhtä sun toista. Jos kaikki alkaisivat töksäytellä, elämä olisi tosi hankalaa. Jotkut ihmiset ovat vaan niin negatiivisia, että jo heidän lähellään oleminen on ikävää.

23 vuotiaasta lähtien kun jätin Suomen 1970.

Meikä on ollut tosi nynny sitten -61.
Mahdotonta kuunnella huutoa tai katsoa katkeria naamoja.
Vaan silleen pysyy maailma radallaan

saahan sitä suoraan sanoa, mutta pian huomaa olevansa yksin...

Suoraan sanomiseksi ei pidä kiehauttaa itseään raivon partaalle.

no rehellisyys maan perii mutta milloin missä ja kenen kaanssa, minä rakastan sellaisia ohmisiä jotka sanovat suoraan eikä ole niitä jooo jooo miehiä tai naisia, mua tympäsee keskustella sellasen ihmisen kans joka on aina samaa mieltä kuin minä, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä mutta kun , niillä muka ei ole omaa mieli pidettä on jokaisella on mulla on ainakin ja joslkus melko rajutkin,
tuli mitä tuli tuolta sormista mutta sanompa kumminkin.

En tässä palstalla kyllä uskalla sanoa suoraan, uskallanko sanoa suoraan, mutta Salakapakassa varmaan uskaltaisin? Siis LOL irl. dee dee

Ei ole uskaltamiskysymys eikä ikäkysymyskään. Mun mielestä kyseessä on sosiaaliset taidot jotka joko omaa tai ei. On tilanteita joissa puhutaan suoraan ja toisaalta tilanteita joissa siihen ei ole tarvetta ja varsinkaan mitään syytä.
Oman kokemuksen mukaan sosiaaliset taidot eivät ainakaan parane iän myötä.

No ainakin kirjoittelen täällä mielistemättä ketään.....live-elämässäkään ei ole tarvetta mielistelyyn. Oma itseni olen.
Kaikkiin itselleni osoitettuihin viesteihin en vastaa jos on hiukan "puskastahuudettujuttu".....

Puhut silloin pitkälle toisen ehdoilla,ellet uskalla tuoda esiin omaa minääsi? Onko ystäväsi silloin tosiystäviäsi vai esim. hyvinpuettuja ja kielihiottuja puhuvia mallinukkeja?

Olen aina tavanut ja paljon ollut tekemisissä tavalla tai toisella työelämän tai vapaa-aja kautta ja joutunut myös olemaan tekemisissä hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa ....että, tuohon vaikea sanoa...mitään ehkä näin: Tilanteen mukaan...mutta, sekin aika vahvasti on ilmaistu joskus on ollut ikävä kyllä oman etunsa vuoksi sanoa: ehkä aika suoraan myöskin. En tee sitä mielläni....kuitenkin tarvittaessa sekin puoli minusta löytyy....ja silloin kyllä ei ole kysymys mistään uskalluksesta enemmänkin siitä että, asiasta...Toiselle ihmiselle tätä suoraan sanomista vältän...joskus vaan pakko sekin....koska, minut aina mielletään naiseksi joka on tarpeeksi dorka itse että, sillehän voidaan paukuttaa mitä tahansa....jolloin tottakai puolustan itseäni....

Tätä kyllä nyt miettinyt että, kun se oma nuoruus tuli vietettyä vahvojen miesten keskuudessa enemmänkuin naisten ystäväni olivat pääosin kaikki miehiä......ehkä tämä syy miksi minäkin olen nyt tällainen ajattelen toisinaan vähän miesmäisesti enemmänkin....siis aika suoraan ja suoraviivaisesti;))) ja aika ajoin en oikein ymmärrä naisten tapaa ajatella tai tuoda julki asioita.....ja sitä että, asioissa turhaan jahkaillaan..kun pitäisi myös tehdä konkreettisesti rohkeasti tarttua toimeen eikä vain suunnitella ja keskittyä yksityiskohtiin....Siis suurten linjojen nainen ;))) enemmänkin...

Tsau:Friidu

Meitä on maailmassa niin paljon että riittää kyllä loukkaantujia ja ymmärtäjiä ja samanhiileen puhaltajia.On valheessa elävää makeilla aina toisen kustannuksella.Toinenkin voi yksinkertaisuuttaan tai kasvatuksissaan jne saannut tulpan päähänsä asioissa taikka sitten hänellä voi olla pikkupiru ajatuksissaan ettei haluakkaan ymmärtää sinua,vaan mankua jotain epävireistä kantaa yhteisessä asiassanne.ystävät ovat hyviä asioita mutta todellinen ystävä on taas harvassa ja paljon kalliimpi lahja.

Joskus "kannattaa" olla hiljaa vaikka tekisi mieli pamauttaa asioita suoraan päin lärviä. Olen huomannut itsessäni "ovelia" piirteitä. Jos joku asia rasittaa, en sano suoraan, vaan esitän asian niin, että toinen osapuoli luulee huomanneensa asian itse:-) Kerron tarpeistani epäsuoralla tavalla, koska tiedän, että jos sanoa paukauttaisin asian suoraan loukkaisin asianomaista. Sitä en halua. Esim. saatan sanoa, että minusta on mukavaa, kun meile tulee vieraita. Haluaisitko tulla päivälliselle. (silloin, kun tunnen, että suku käy muiden luona, mutta ei minun). Olisin voinut sanoa loukkaantuneena, ja tekään ette käy meillä koskaan. Eihän kukaan olisi edes halunnut tulla vihaisen ihmisen luo...

Jos joku on dominoiva, saatan (mukamas) alistua, kunnes saan mahdollisuuden sanoa asiasta niin, että hän oppii ymmärtämään käyttäymistään ja miten se vaikuttaa minuun. Esim. jos hän kertoo jostakin filmistä , jossa oli alistamista, saatan sanoa, että niin alistettuna oleminen ei ole hauskaa kellekään, se vie lopulta kaikki voimat, se tuottaa stressiä ja pilaa ihmissuhteet. Huomaan silloin, että viesti meni perille.

Tiedä sitten miten sitä pitäis olla. Muita kuitenkaan ei voi muuttaa, joten muutan omaa tapaani suhtautua asioihin. Tuskinpa kukaan pahuuttaan jyrää yli. Joku tietty teee sen, mutta silloin on kysymys narsistista tai psykopaatista. Heitä voi välttää.

Jooo, on tosi mukavaa, kohteliasta ja ystävällistä, jos osaa esittää asiat hienosti kiertämällä. Mutta silloin ei voi koskaan olla varma siitä, että vastapuoli todella ymmärtää asian samalla viisiin kuin se, joka kiertelee eikä uskalla loukkaantumisien pelossa puhua suoraan niin kuin asia on.

Itse kannatan suoraa ilmaisua ja olen sitäkin mielen puolta, että vastaanottajalla on myös jonkinlainen vastuu asioitten vastaan ottamisesta ja ymmärtämisestä. Asioista, niitten ymmärtämisestä ei tule yhtään mitään, jos sekä sanoja että kohde ovat olevinaan yhtä ovelia, eivätkä kiemurrellessaan saa jutun juuresta mitään selvää.

Vihjata voi aika selvästikin. Asianomainen voi korjata mokan menettämättä kasvojaan tai tuntematta syyllisyyttä. Useat suoraansanojat ovat yksinkertaisesti ajattelemattomia ja jopa ilkeitä.

Kyllähän sitä monesti tulee sanottua suoraankin, mutta inhoan riitoja, siksi vältän liikaa suorasukaisuutta. Yritän olla kohtelias.

Asioita saa korjattua sanomalla epäkohdat suoraan jos ne sanotaan aiheessa pysyen. Oleellista lienee kyetä perustelemaan näkökantansa ja seisomaan sanojensa takana.

Suomessa on aivan tarpeeksi vellinsyöjä lampaita.Siksi tasomme on mikä on.

Kansa huusi ristiinnaulitse,koska heillä oli myös turvantunne huutaa isossa joukossaan.Uskalsiko kukaan huutaa vastaan joukkomielipidettä? Ei. Ja Jeesus ristiinnaulittiin,ja selitetään jälkeenpäin kuinka oikein mikäkin silloin meni?Nyt annetaan potilaiden käydä kuinka vain ,ja huudetaan :" me olemme oikeassa,koska olemme koulumme käynneet ja tiedetään miten asiat ovat"Olette yli-ihmisiä koska kenenkään ei tarvitse tarkkailla teitä".Muissa ammateissa löytyy portaikot tarkkailla?Mutta antaa olla.Toivottavasti olette viellä tyytyväisiä kun itse makaatte laitoksissa?

Mielestäni olet laahaus ankkuri ilman mielipidettä.

Olen jo lapsesta asti uskaltanut sanoa, mitä ajattelen, ja minulla on vahvoja mielipiteitä monesta asiasta. Ei se ole kummoinen taito, eikä siihen tarvita ikää tai viisautta. En kuitenkaan aina sano, mitä ajattelen. Itsekritiikki on tärkeä varsinkin silloin, kun aletaan kritisoida muita. On omahyväistä ajatella, että jokainen oma mielipide ja ajatus olisivat muulle maailmalle korvaamattomia tai tärkeitä.

Itseä koskevissa asioissa on yleensä tarpeen sanoa suoraan ja jopa tiukasti, mitä ajattelee. Kukapa haluaisi olla pelkkä toisten puheiden ja toimien passiivinen kohde. Varpaille hyppivät ja niskan päälle pyrkivät ystävät ja sukulaiset eivät ole todellisia ystäviä, eikä heistä minun mielestäni kannata pitää kiinni. Turha kuvitella, että joku pullistelija oppisi ihmisten tavoille. Eivät ihmiset tyylistään yleensä irti pääse tai päästä, vaikka kovasti puhuttaisiin. Maailmassa riittää mukaviakin ihmisiä, rasittavat joutavat keskenään "roskiin", vaikka olisivat lähisukulaisia.