Panttivanki (HP-fic)

Päähenkilöt: Sirius, Remus, Peter, James, Kalkaros, Lucius, Bellatrix

Ikäraja: Hmm.. R?

Tyylilajit: Seikkailu, draama

Varoitukset: Sisältää todella paljon kiroilua, betaamaton versio!

A/N: Tässä olisi aaaika pitkä ficin alku. Pyydänkin jotakuta ihanaa ihmistä jatkamaan tätä jos mielenkiinto vain riittää. Tämä ei siis koske vain yhtä ihmistä, tarkoitan sitä, että kaikki jotka vain jaksaa/kykenee niin jatkaisi tätä oman mielikuvituksen avituksella :) Ja palautetta saa myös antaa!



-Kuinka monta kertaa haluat vielä tulla nöyryytetyksi ihmisten edessä? Sirius kysyi laiskasti osoittaen taikasauvallaan maassa retkottavaan Kalkarokseen, jolla kasvoi pitkät, valkoiset pupunkorvat omien korvien tilalla ja jonka pitkät, mustat hiukset olivat juuri muuttaneet väriään hehkuen nyt pinkkeinä pojan kalpeilla kasvoilla.

-Haista paska, Sirius! hän huusi ja Sirius naurahti kevyesti.

-Muista, että sauvasi on nyt minulla, hän sanoi leveästi hymyillen ja heilutteli Kalkaroksen taikasauvaa toisessa kädessään.

-Sinuna valitsisin tarkasti, mitä päästät suustasi, hän jatkoi ja otti muutaman askeleen kohti maassa kyhnöttävää Kalkarosta.

-Hah, sinusta ei ole mihinkään! Odota vain, tämän minä kostan ja silloin saat rukoilla henkesi edestä, Kalkaros sihahti käärmemäisesti hampaiden välistä.

-Oi Severus, rakas, luulisi sinun jo tietävän, että et tule koskaan päihittämään minua, Sirius totesi venytellen ja muutama heidän touhuja seuraava oppilas nauroi kevyesti.

-Mitäs täällä tapahtuu?

Nariseva ääni kantautui Siriuksen korviin jostakin kaukaa, ihmisten takaa ja hän ymmärsi puhujan olevan pimeydenvoimien opettajansa, professori Tekumus.

Sirius vilkaisi äänen suuntaan ja mitä ilmeisemmin professori raivasi parhaillaan tietä ihmisten läpi kohti heitä. Hän käänsi katseensa Kalkarokseen huokaisten syvään.

-Vielä joskus koittaa aika, jolloin kukaan ei tule keskeyttämään minua, kukaan ei tule pelastamaan sinua, Severus. Enkä minä tunne minkäänlaista sääliä sinua kohtaan silloin. Jonakin päivänä kiroan sinut pysyvästi, hän sanoi ja huusi heti perään; PERUUTTAIKAS!

Siinä samassa Kalkaroksen pitkät pupunkorvat poksahtivat näkymättömiin ja hänen omat korvansa olivat taas oikeilla paikoillaan. Hiukset vaihtoivat hitaasti värinsä takaisin mustaan.

-Minä odotan sitä päivää innolla, Musta. Todellakin odotan, Kalkaros sihahti ja käveli Siriuksen vierelle tempaisten sauvansa pojan kädestä katsoen pojan virnisteleviin kasvoihin raivokkaasti.

-Hymysi hyytyy kunhan tilaisuuteni koittaa. Silloin Sirius, sinä itket. Sinä huudat minulta armoa, Sirius. Oletko ikinä kuullut kirousta nimeltä avada kedavra, Sirius? Tulet pian tuntemaan mitä se tekee. En tosin tiedä ehtiikö siinä tuntea mitään, hän sihisi vaarallisesti Siriuksen hymyn hyytyessä.

-Sinä et osaa käyttää sitä, Severus. Vain täysi-ikäinen pimeän puolen kannattaja pystyy käyttämään sitä niin, että se myös toimii, Sirius sanoi vilpittömästi.

Kalkaros naurahti kuivasti.
-Mistä sinä tiedät, mihin minä käytän kaiken vapaa-aikani? Minä harjoittelen, Sirius. Harjoittelen erilaisia kirouksia vain sinua varten. Sinun kuuluisi olla nyt otettu, Sirius. Et näytä kovin otetulta, Kalkaros sanoi hymyillen.

Hän kumartui lähemmäs Siriusta ja kuiskasi;
-Minä olen tehnyt jo valintani. Sirius, minä valitsin pimeän puolen.

Sen sanottuaan hän suorastaan räjähti mielipuoliseen nauruun ja käveli hitaasti mustan kaavun laahatessa lattiaa kohti rappusia katseiden siirtyessä Siriuksesta Kalkarokseen ja takaisin Siriukseen.

-Kröhöm. Oletettavasti täällä tapahtui jotakin, kun kerta puolet koulusta on kerääntynyt sinun ympärillesi, Musta. Osaatko selittää mitä täällä juuri tapahtui? professori Tekumus kysyi kuuluvalla äänellä Siriuksen vierestä ja Sirius käänsi nopeasti päänsä pois rappusista joihin Kalkaros ehti kadota.

-Äh, ei mitään, hän tiuskasi ja lähti harppomaan pitkin askelin kohti samoja rappusia joihin Severus oli mennyt.

Sirius nousi rappuset kaksi kerrallaan ylsöpäin ja saapui Lihavan Leidin eteen. Kuiskattuaan taululle tunnussanan hän astui Rohkelikkojen tyhjään oleskeluhuoneeseen ja istahti kevyesti pehmeälle nojatuolille takan eteen.

Minä valitsin pimeän puolen... Kalkaroksen viimeiset sanat kaikuivat pojan korvissa.
Hullu hän on ei muuta. Kaikki tietävät sen, se poika on hullu, hän ajatteli ja koitti siirtää pelon väristykset pois mielestään.

Entä jos hän osaa oikeasti käyttää pimeän puolen taikoja? Entä jos hän oikeasti aikoo tappaa minut? Ei, minä vain kuvittelen. Kalkaros on tullut hulluksi. Hän vain uhkailee saadakseen minut pelkäämään ja melkein onnistuikin siinä. Miten naurettavalta kuulostankaan, Sirius ajatteli ja hymy kohosi pojan melkein valkoisille kasvoille joita reunistivat villit ja kesyttämättömät kokonaan mustat hiukset.

Samassa oviaukosta sisään astui James Potter. James oli yksi Siriuksen kolmesta parhaasta ystävästä, yleensä James oli pelkkää hymyä, mutta nyt poika näytti osittain pettyneeltä.

-Mikäs sulla on? Sirius kysyi huolettomasti puhaltaen pitkän hiuskiekuran pois otsaltaan.

-Mä missasin koko jutun. Oisin halunnut nähdä Kalkaroksen pupunkorvat ja pinkin letin. Perkele, poika sopersi ja istuutui Siriuksen viereiseen nojatuoliin hymyn kaartuessa pojan kasvoille.

-Ihan hyvä vaan ettet ollut siinä. Kalkaros sekosi, Sirius sanoi hiljaa ja katseli Jamesin reaktiota.

Niinkuin arvata saattoi, poika puhkesi nauruun.

-Ainahan se on ollut vähän sekaisin, Sirius, hän sai sanotuksi nauraen edelleen.

-Missä sä muuten olit? En ole nähnyt sua koko päivänä, Sirius sanoi vaihtaen puheenaihetta kun Kalkaroksen viimeiset sanat palasivat kummittelemaan hänen mieleensä.

-No, istuskeltiin Peterin kanssa salissa, oltiin syömässä. Sitte se Malfoyn paskiainen alko jotain uhoomaan siellä luihuisten pöydässä ja multa ja Peteriltä meni hermot. Me tota.. Miten sen nyt sanoisi.. Me räjäytettiin luihuisten pöytä. Tai silleen hassusti.. Sun olisi kyllä pitänyt nähä serkkus ilme silloin. Se oli niin järkyttyneen näkönen kun kaikki suklaavanukkaat lensi sen naamalle pöydän poksahtaessa, James nauroi.

-Teitte mitä?! Räjäytitte niitten mulkkujen pöydän?! Miten te sen teitte? Sirius kiinnostui ja virnisti.

Sirius ei ollut koskaan pitänyt serkustaan, Bellatrix Lestrangesta joka oli poikaa muutaman vuoden vanhempi ja kuului luihuisten tupaan. He vihasivat toisiaan ja Sirius hymyili, miettiessään serkkuaan suklaavanukkaan valuessa pitkin hänen kapeita kasvojaan.

Lucius Malfoy taas oli myös Siriusta muutaman vuoden vanhempi ja Sirius vihasi tätäkin yhtä suurella antaumuksella kuin Kalkarosta ja serkkuaan.

-Ei mitään hajua, miten se onnistui. En muista kaikkia loitsuja joita käytin ja ilmeisesti Peterkin koitti parhaansa mukaan kirota niitä kusipäitä ja sitten vaan ihan yhtäkkiä, ihan kuin pöydällä olisi ollut pommi, se räjähti ja syttyi tuleen.

-No, ei siinä pakoon ehtinyt lähteä, olihan se opettajien pöytä täynnä nälkäsii professoreja ja ne on just niitä pahimpia. Siis ne joilla on nälkä ja häiritsee niitten ruokailua. Menetettiin yhteensä viisikymmentä pistettä ja sain kuurata lattioita tyrmässä Peterin kanssa Malfoyn ja muiden hinttarien nauraessa vieressä. Ja sitä me saadaan tehdä Peterin kanssa koko tän vuoden ajan, James sanoi virnistellen ja huokaisi.

-Missä Peter on? Sirius kysyi katsoen ympärilleen.

Peter Piskuilan oli toinen hänen kolmesta parhaasta ystävästään. Hän oli pieni ja pyöreä, eikä pahemmin jutellut kenenkään kanssa. Enemmän Peter vain roikkui kavereidensa perässä, ihaillen kaikkea mitä he tekivät. Siriusta hymyilytti ajatus Peteristä kiroamassa luihuisten koko pöytää Jamesin vieressä.

-Tulee kai kohta. Tekumus laittoi sen loppujen lopuksi eri kerrokseen kun haukuttiin niin paljon niitä luihuisia siinä kuorossa. Ne meni tietenkin itkemään sille, James sanoi ja otti silmälasinsa pois päästään pyyhkien niitä kaavun helmaan.

Siinä samassa ovi lennähti taas auki ja tällä kertaa sisään astui Remus Lupin. Remus taas oli Siriuksen kolmas paras ystävä ja viihtyi nykyään yhä enemmän jonkun tumman tytön kanssa. Sirius, James ja Peter tiesivät tytön kuuluvan korpinkynteen, mutta tytön nimeä he eivät tienneet. Remus hymyili ystävilleen ja hyppäsi vauhdilla nojatuoliin Jamesin ja Siriuksen väliin.

-Mitä äijä? Taas ollut tyttöjä jahtaamassa? Hyi sua, Rem, paha poika, paha poika, James kiusoitteli ja tökki Remusta olkapäähän.

-Kai nyt! Mitä te täällä homehdutte kun tuolta löytyy tyttöjä joka lähtöön? Remus sanoi nauraen ja läppäsi Jamesia käteen aika kovaa saaden pojan lopettamaan tökkimisen.

-Joo just. Mulla on jo Lily, James sanoi ja otti paremman asennon nojatuolissaan.

Hetken oli ihan hiljaista. Remus ja James tiesivät, että Sirius oli ollut pitkään ihastunut kauniiseen tyttöön Puuskupuhista, Joanna Näärslukaan, mutta viikko sitten Siriuksen kysyessä tyttöä ulos, tyttö oli kieltäytynyt ja sanonut olevansa kiinnostunut jostakusta toisesta. Se oli ollut kova isku Siriukselle. Sirius oli hyvännäköinen, monet tytöt haaveilivat pojasta päivittäin, mutta juuri se tyttö jonka hän olisi halunnut oli kääntänyt hänelle selkänsä.

Sirius haukotteli ja vilkaisi kelloaan.

-Jaa.. Mitäs nytten? hän kysyi kääntäen katseensa kellostaan Jamesiin ja Jamesista Remukseen.

-Aika hiljasta on.. Pitäskö käydä Tyltahossa? James vastasi tujottaen takkaan.

-Ei sinne jaksa lähteä. Mennään alas, tyrmille. Mennään kuuntelemaan mitä ne paskiaiset juonii siellä, Remus sanoi innostuen.

-Joo, mennään! James huudahti ja nousi ylös tuolistaan.

-Tuutko sä? Remus kysyi katsoen Siriuksen tummansinisiin silmiin ja nousi hänkin ylös.

-Jep, Sirius vastasi hiljaa ja seurasi ystäviään ovelle.

Taulu kierähti ympäri ja pojat astuivat viileälle käytävälle.

-Missäköhän Peter on? Remus kysyi kun he laskeutuivat portaita alaspäin.

-Se oli ainakin viimeksi kun näin sitä, niin siivoamassa tyrmien lattioita. Älä edes kysy miksi. Mutta tosiaan, Peterin olisi kyl pitäny jo tulla takasin, James sanoi ja kääri kaavun hihaansa katsoen rannekelloaan tutkivasti.

-Kolmelta sen olisi pitänyt tulla, kello on jo neljä, James sanoi huolestuneesti.

-Äh, se on jossain kiusaamassa pienempiään. Tai kirjastossa tekemässä rästiin jääneitä läksyjä, Sirius sanoi ja alkoi itsekkin ihmetellä missä Peter oikeastaan oli.

Peter ei ollut sellaista tyyppiä, joka viihtyi yksinään. Peter oli aina Siriuksen, Jamesin ja Remuksen seurassa ja jos hän päätti mennä jonnekkin ilman ystäviään, hän ilmoitti heille aina ensin.

He kävelivät vaitonaisina alaspäin ja Sirius ajatteli Remuksen ja Jamesin miettivän samalla mihin Peter oli mennyt.

Rappuset tuntuivat jatkuvan ikuisuuden ja Sirius ehti jo pelätä, etteivät he ikinä pääse alimmalle tasolle vaan kuolevat nälkään ja janoon matkalla. Viimein rappuset loppuivat ja he saapuivat kolean käytävän päähän. Lattia oli jääkylmä ja kiviseiniä reunistivat kymmenet soihdut.

-No eipä ole kyllä lämmöllä pilattu mesta, Remus sanoi hiljaa.

-No ei kyl oo. Ja tää mesta näyttäis pursuavan positiivista energiaa, Sirius sanoi hymyillen vinosti.

-Joo, ei kannata välittää. Ku on niin kiero niin tää tuntuu niitten mielestä kodikkaalta, James sanoi
ja lähti ripein askelin kävelemään pitkin käytävää.

Hänen askeleet kaikuivat ja Remus sekä Sirius seurasivat poikaa hiljaisuuden vallitessa heidän ympärillään.

-Tää on oikeesti aika kolkko mesta, Remus sanoi katsellen ympärilleen.

He olivat kääntyneet jo monesta risteyksestä ja edelleen kaikki käytävät näyttivät samanlaisilta. Kolkoilta ja kylmiltä.

-Ootko nyt ihan varma, että muistat missä niitten oleskeluhuone on? Sirius kysyi Jamesilta joka johdatti poikia yhä syvemmälle maan alle näyttäen määrätietoiselta, mutta samaan aikaan pelokkaalta.

-Oon. Totta kai olen. Eihän siitä ole kuin tunnin verran kun viimeksi kävelin näitä käytäviä pitkin, James vastasi ja väläytti pienen hymyn Siriukselle.

He olivat kääntyneet kymmenistä risteyksistä, kunnes viimein he kuulivat puhetta edestäpäin. Yhteistuumin he jatkoivat matkaansa hiipien.

-Se on Malfoy ja joku muu, James kuiskasi höristellen typerän näköisesti korviaan.

He saapuivat käytävän päähän risteykseen, josta oli suora näköyhteys Luihuisten olekeluhuoneen ovelle, jolla Lucius Malfoy ja mitä todennäköisemmin Bellatrix Lestrange kävivät kiivasta keskustelua.

-Ei ne mitään huomaa! Bellatrix huusi kasvot punertaen.

-"Ei ne mitään huomaa"? Luuletko oikeesti ettei ne saatanan pellet huomaa jos yksi oppilas katoaa noin vain?! Lucius huusi takaisin jos mahdollista, vieläkin punaisempana kuin Bellatrix.

-Venaas nyt.. Kyllä me jotain keksitään. Ei me tota mulkkua voida takaskaan päästää ilman minkäänlaista rangaistusta siitä, että se koitti salakuunnella meidän juttuja, Bellatrix sanoi vilkaisten pientä myttyä käytävän vierellä, heidän välissään.

Sirius katsoi myttyä. Itseasiassa se ei ollut kovinkaan pieni.. Se näytti hyvin pelokkaalta pieneltä pojalta joka koitti parhaansa mukaan soluttautua seinään.

-Peter! Remus huudahti Jamesin huitoessa poikaa olemaan hiljaa.

Ja tosiaan, Sirius näki nyt ystävänsä piirteet tuossa mitättömässä mytyssä lattialla.

-Nouse ylös Piskuilan, Lucius komensi ja Peter nousi viivana ylös katsoen pelokkaasti Luciuksen kylmiin harmaisiin silmiin.

-Saasta! Bellatrix sanoi ja potkaisi Peteriä sääreen.

Peter voihkaisi ja valahti kasvoiltaan valkoiseksi horjahtaen samalla seinää vasten.
Sirius joutui tarttumaan Jamesin kanssa Remuksen kaapuun kiinni kun poika yritti ilmiselvästi mennä ystäväänsä pelastamaan.

-Odota vielä hetki, James sähähti Remukselle katsoen poikaa vaativasti.

Remus repäisi itsensä irti Siriuksen ja Jamesin otteesta tuhahtaen samalla paheksuvasti.

-Älä viitti, Bellatrix. En halua näkyviä jälkiä, Lucius sanoi kylmästi ja tuijotti Peteriä halveksuva ilme kasvoillaan.

-Piskuilan, osaatko selittää yritystäsi salakuunnella? Lucius jatkoi iskostaen liekehtivät silmänsä Peteriin.

-Minä.. Äh.. Haista huilu, Malfoy! Peter huudahti uhkarohkeasti vältellen Luciuksen ja Bellatrixin katseita parhaansa mukaan väännellen päätään puolelta toiselle.

Lucius katseli Peteriä pitkän nenänsä takaa ilme värähtämättä, arvioiden. Bellatrix sen sijaan näytti nielaisseen juuri kymmenen kiloisen tiileskiven.

-Öö.. Pitäiskö.. ? James kuiskasi vilkaisten Siriusta.

-No.. Niin.. Niin kai sitten.. Kaipa meijän pitäs, Sirius änkytti ja käänsi katseensa Remukseen.

-No niin. Mitä me vielä odotellaan? Mennään hakemaan Peter takasin, Remus sanoi ja korotti ääntään hieman jonka seurauksena Lucius, Bellatrix ja Peter kohottivat kaikki katseensa käytävän päähän, jossa Remus, Sirius ja James seisoivat seinään liimaantuneina.

-No, mutta. Ketkäs siellä onkaan? Meillähän on tässä koko iloinen perhe koolla. Sepä mukavaa, Lucius sanoi ja väläytti pilkallisen hymyn Siriukselle.

Remus käveli nopein askelin Luciuksen ja Bellatrixin vierelle ja katsoi huolestuneena Peteriä joka huokaisi helpotuksesta.

-Oon kunnossa, Peter vikisi ja otti muutaman askeleen kohti Remusta.

Salamannopeasti Bellatrix tarttui Peterin kaavun hihaan ja vetäisi pojan takaisin taakseen.

-Mihis sinä luulet olevasi menossa? Meillä jäi juttu pahasti kesken, Bellatrix sanoi ilkeästi ja tuijotti tiiviisti Remusta.

James ja Siriuskin kävelivät muiden vierelle ja hetkeen kukaan ei sanonut mitään.
Sirius käänsi katseensa Luciuksen virnistelevästä naamasta Bellatrixiin joka tuijotti poikaa inhoten.

-Ah, rakas serkkuni. Sinua näkee harvoin täällä. Ja taas pelastamassa ystäviäsi. Eikö sinua koskaan kyllästytä kun joudut juosta heidän perässään ja selvitellä heidän sotkujaan? Jos olisit meidän porukassamme, sinulla ei olisi sitä ongelmaa. Tutustuisit oikeisiin ihmisiin ja sinun taidoillasi saavuttaisit valtaa, Sirius, Bellatrix sanoi katsellen Siriusta päästä varpaisiin.

Sirius hymähti hiljaa.

-Eikö sinua kyllästytä kun olet näiden mitään osaamattomien pellejen seurassa yöt ja päivät? Eikö sinua vituta kun et omista yhtäkään ystävää joka antaisi jopa henkensä puolestasi, Bellatrix? Sirius kysyi sitten hymyillen serkkunsa ärsyyntyneelle ilmeelle.

-No niin. Te voisitte varmaankin mennä takaisin omaan oleskeluhuoneeseenne. Teitä ei kaivata täällä. Meillä oli juuri keskustelutuokio kesken Piskuilanin kanssa ja te ette auta asiaa seisomalla siinä, Lucius sanoi ja nyökkäsi samalla käytävälle, mistä he olivat juuri tulleet.

-Peter tulee mukaamme, Remus sanoi uhkaavasti ja katsoi Luciusta mahdollisimman ilkeästi.

-Piskuilan osaa kyllä tulla perässänne myöhemmin. Juuri nyt hänellä on vähän muuta puuhaa, Bellatrix töksäytti ja siirsi katseensa Siriuksesta Remukseen.

-No mutta, mutta. Täälläpä mielenkiintoinen tilanne.

Kaikki kääntyivät katsomaan äsken vielä tyhjälle käytävälle. Kalkaros nojasi rennosti seinään silmäillen Siriusta ja muita mietteliäästi.

-Yksi kusipää lisää, mikä ettei, James sanoi halveksuvasti silmäillen Kalkarosta.
Kalkaros hymyili Jamesille ja otti muutaman askeleen kohti Siriusta.

Sirius tuijotti Kalkarosta ja huomaamattaan hän työnsi kätensä kaavun sisään koskettaen taikasauvaansa, valmiina vetämään sen esiin.

-Musta. Suorastaan ihanaa nähdä sinua täällä. Tiesitkö että täällä ei käy opettajia jotka pelastaisivat oppilaita tiukan tilanteen tullen? Täällä kukaan ei tule häiritsemään, Kalkaros sihisi ja otti hänkin hennon otteen kaavun taskussa olevasta taikasauvastaan.

-Lopeta sinä nyt toi saatanan lässytys ja lähe muualle jos meinasit tulla häiritsemään. Etkö näe, että meillä on menossa iloinen perhekokous?! Lucius huusi Kalkarokselle joka katseli poikaa kiinnostuneena.

-Älä nyt sentään räjähdä, Lucius. Vaikka olisihan sekin toisaalta hienoa nähdä, Kalkaros sihisi hymyillen mielipuolisesti Luciukselle joka katsoi viileästi takaisin.

-Niin varmasti. Olisihan se aika iso juttu. Mutta joka tapauksessa, hilaa se luinen perseesi jonnekkin muualle, Lucius rääkäisi katsellen Kalkarosta edelleen kylmillä silmillään ja sivustakatsoja voisi kuvitella Luciuksen koittavan jäädyttää Kalkaroksen siihen paikoilleen pelkällä katseella.

Kalkaros tosin katsoi Luciusta niin, että Sirius ei olisi yhtään ihmetellyt vaikka toinen poika olisi kaatunut kuolleena maahan.

-Teilläpäs näyttäisi olevan lämpimät välit, Remus sanoi hymyillen.

-Ja helvettiäkö se sulle kuuluu? Bellatrix kysyi katse Kalkaroksessa.

Remus naurahti kevyesti Bellatrixin kääntäessä katseensa Kalkaroksesta Remukseen.

-Aivan, ei kuulukkaan. Mutta Peter tosin kuuluu meille ja se on varmaa, Remus sanoi vääntäen taas naamansa totiseksi.

Peter katseli Bellatrixin selän takaa ystäviään syvä kunnitoitus peilautuen tummista silmistä.

-Niinpä tietysti. Saat toki poikaystäväsi takaisin, vannon sen. Saat hänet kunhan olemme ensin hieman.. öh.. jutelleet Piskuilanin kanssa. Ja tietenkin muunnelleet hänen muistiaan.. Ja itse asiassa, nyt kun kerta meillä on näin ainutlaatuinen tilaisuus hallussamme, voisimme tietenkin myös kysellä häneltä vähän asioita, Lucius sanoi hymyn kaarehtiessa hänen kalvakoilla kasvoillaan ja tuijotti Remusta.

-Sä olet niin perkeleen tyhmä, Malfoy! En oikeesti ymmärrä, miten voit olla noin urpo jätkä. Et varmaankaan huomannut, että meitä sattuu olemaan tässä kolme teitä vastaan? Ja neljä jos Peter lasketaan mukaan. Teistä ei ole mitään iloa taikasauvoillemme, Sirius tokaisi hymyillen yhtä leveästi kuin Lucius joka värähti hieman.

-Niin, mutta onko teillä yhtäkään pimeyden taikaa takataskussanne? Osaatteko esimerkiksi kiellettyjä kirouksia? Kalkaros katseli kaikkia selvästi huvittuneena. Kaikki olivat kääntäneet katseensa poikaan.

-Niin, aivan. Niin ajattelinkin, hän sanoi virnistäen mikä tosin sai hänet näyttämään pikkasen hullulta, mielisairaalta.