Muistoja lapsuudesta

Pojat on poikia ! Veljenikin tekivät jos jonkinlaisia paukkuja ja jysäyksiä, lienevätkö tuollaisenkin osanneet. Ilmalla täytetyn paperipussin pamautuskin pystyi säikäyttämään, pirunviulun ääni ikkunan takana karmi selkäpiitä. Polkupyöriin kiinnitettiin pahviset räpätit pyykkipojilla, pitihän vauhtikisoissa ääntäkin lähteä.
Me tytöt olimme tietysti hillittyjä, ei puhettakaan pirunviuluista. Isään pyydettiin vuolemaan pajupillejä, ja osasin yhteen aikaan itsekin tehdä . Puiden ja pensaiden lehdillä soiteltiin, joskus kokeiltiin puhallinta eri mittoihin täytetyillä vesipulloilla. Omatekoinen huuliharppu saatiin, kun kampa pistettiin taitetun voipaperin sisään, silkkipaperista lähti erilainen ääni. Joku keksi korvaradion pyydystämällä mehiläisen tulitikkurasiaan .Rytmisoittimia tietysti paukutettiin kattilankansista lähtien, hienot marakassit saatiin laittamalla herneitä tai kiviä purkkiin.

Me tytöt kyllä kuulimme heinäsirkan sirityksen, ja tämän ikäisistä naisista vielä huomattava osa kuulee näinkin korkeita taajuuksia.
Sanonta "jäädä lehdelle soittelemaan" eli jostain osattomaksi jääminen, liittyy kuulemma heinäsirkkoihin. Ne jäävät syksyllä lehdelle viuluaan soittelemaan ( toisin kuin kesän ahertaneet muurahaiset), kun talvi tulee eivätkä ne ole siihen varustautuneet.

Oikein sanoit Ramoona. Pojat on poikia. Minullakin on monen monta tosi jytkyä muistissain sota.ajlta ja sen jälkeen. Elämähän oli sodan opettamaa ja pikkupoikien haaveilemaa, sen sodan sankaruudesta, oltiinhan kuullun propakandan aivopestyjä sankareita.
Muistan kuinka tehtiin niitä omatekoisia "jytkyjä". Mitä kovempi jytky---sen kovempi sankari. En kuitenkaan rupea kertomaan,kuinka ne tehtiin ja millaisia olivat,että en halua olla opettajana nyky pojan koltiaisille.
Kiitän kuitenkin Luojaani ja omaa suojelus Enkeliäni,että näiden jytkyjen jälkeen on vielä silmät, korvat ja ennkaikkea sormet ehjänä.
Näin vanhana ajatellen. Aivan hullun hommaa,mutta nimimerkkiini viitaten.

Me miehenpuolet ollaan taidettu kaikki "hävittäneet heinäsirkat" inoin kuvaannolliaeat-

Oli silloi ,ainakin pojissa, jonkinlaista luovuutta. Eivät osaisi nykylapset omia leikkikalujaan tehdä.

Kylä maalaisolot ovat meitäkin kehittäneet

Maaseudulla oli *ennenvanhaan* paljon tarvekaluja joissa näki kädenjäljen ja jopa kauneustajun.

Olen iloinen, että olen saanut katsella muinaisten tavallisten maalaismiesten kädenjälkeä naulakoissa, pikkuhyllyissä, kauhoissa puhumattakaan aisoista ja rukiinlavoista!

Eivät ne olleet vain *tappeja* iskettyinä lautaan, vaan muotoiltuja kauniisti mokkulapäisiä, missä veitsenjälki oli harkittu ja koristeellinenkin.

Kaupunkilaiselle, joka on standardihuoneistoissa tottunut kaikkeen vatupassisuoraan, on ollut ilo nähdä *elävää* kädenjälkeä, niin liitoksissa kuin talopoikaishuonekaluissa yksinkertaisen kauniita muotoja!

Ei tämänpäivän ihmiset, nuoret taineet nähdä niitä savivatejakaan, jotka uunista otettiin ja nostettiin pöydälle, täynnä höyryävää ohrapuuroa, suuria savivateja, milloin sillisalaattia täynnä tai liharuokia. Kotoisia kuin mitkä, ja ihan dreijattuja samassa kylässä:)

Enimmäkseen näin mummolassa, mutta myös Sipoon aikoina, kumma kyllä eivät siellä niitä arvostaneet ollenkaan, vanhana roinana pitivät.

Ramoonana*n jutusta tuli mieleen, että tuolla kevyenliikenteen palstalla joku vaati niitä polkupyörän räpättimiä pakollisiksi nykypyöriin.
Sillä kävelijällä taisi olla jonkinlainen pyöräilijäpelko.