Vain seuratasolle panostus pelastaa mäkihypyn

Panostus seuratoimintaan pelastaisi mäkihypyn

Suomen mäkihyppy ajautui omana lajiliittonaan sekä taloudelliseen että tulokselliseen konkurssiin. Itse urheilijaan ei ole huomattu panostaa – eikä varsinkaan siihen, että mistä ja miten urheilijoita saataisiin jatkossakin lajin pariin.

Hiihdon dopingsotkut herättivät mäkiväessä ajatuksen omasta lajiliitosta. Ennen kuin se ehdittiin perustaa, rahat ehdittiin hävittää viimeistä senttiä myöten esim. puoli miljoonaa euroa vieneessä älymonokokeilussa. Hiihtoliitosta eriytymällä kuviteltiin löydettävän jotain uutta ja erinomaista. Lajiliiton perustamisella pyrittiin eroon myös vanhoista sotkuista, joten aiemmin lajia vetäneet "toppatakkiäijät" jäivät pyörimään Finnjumpingin hallitukseen. Näin tarvittavat muutokset jäivät tekemättä ja laji päätyi vuoden 2012 aikana katastrofiin sekä taloudellisesti että tuloksellisesti.

Finnjumping ei ollutkaan taikasauva
- luottokelvoton tuhlaajapoika palasi kotiin Hiihtoliittoon!

Ruususen unessa viipymistä auttoi se, että Hautamäki jatkoi ja Ahonenkin palasi vähäksi aikaa. Talous oli kuitenkin koko ajan kuralla, ja urheilijat joutuivat itse kustantamaan sekä varusteitaan että leirityksiä ym. Tappiokierre vain syveni ja kilpailumenestys hiipui olemattomaksi. Mäkiviikon 2011 - 12 tulos oli huonoin 35 vuoteen, sillä vain yksi hyppääjä ylsi 20 parhaan joukkoon. Tuolloin luvattiin perustaa mahdollisimman monelle paikkakunnalle mäkikouluja ja palkata lisää ammattivalmentajia. Tämäkin jäi salahelinän tasolle, sillä seuroissa ei ole saatu Finnjumpingilta mitään apua. Järjestökenttä on liittosekoilujen aikana ollut ihan sekaisin. Mäkipaikkakunnilla on koko ajan ollut keskenään kova ja verinen kilpailu.

Kun Finnjumping ei enää syksyllä 2012 olisi mistään saanut lisää velkaa, oli pakko palata Hiihtoliittoon. Tosiasioita ei silti vieläkään ole haluttu tunnustaa. Rahojen loppuminen myönnetään, mutta sitä ei voida rehellisesti tunnustaa mihin ne ovat hävinneet. Lajin tilaa ja syitä tulostason romahtamiseen ei vieläkään haluta nähdä.

Tosiasiat tulisi vihdoin tunnustaa
- panostusta seuratasolle ja harrastajamäärät kasvuun

On matemaattisesti epätodennäköistä, että Suomen nykyisestä hyppääjämäärästä kukaan voisi nousta mäkihypyssä maailman kärkikymmenikköön vuosikausiin. On surkuhupaisaa, jos nyt kuvitellaan, että ”Sotsissa ollaan jo päästy mäkihypyssä eteenpäin ja että Lahdessa oltaisiin näiltä pohjilta vuonna 2017 paras hiihtomaa! ”(Hiihtoliiton tiedote 15.12.2012).

Resursseja tulisi maailmalla matkaamisen ja entisten mäkihyppääjien suojatyöpaikkojen asemesta suunnata seuratason juniorityöhön, sekä nykyaikaisen ja kattavan suorituspaikkaverkoston ylläpitoon. Laji aloitetaan usein jo 6 – 7-vuotiaana, ja jo 10-vuotiaat kiertävät valtakunnallisia cup-sarjoja, joten ”toppatakkiäijät” voisivat herätä nykyaikaan. Valmennusta ja nykyaikaisia mäkiolosuhteita tarvitaan jo seuratasolla. Siellä tarvitaan lisää myös taloudellisia resursseja, jotta valtakuntaa kiertämään lähtevien hyppääjien taloudellinen tukeminen olisi mahdollista.

Juniorityötä tehdään vain muutamilla alueilla edes välttävällä volyymilla. Suomessa on kuusi mäkikeskusta: Jyväskylä, Kuopio, Kuusamo, Lahti, Rovaniemi ja Vuokatti. Useimmilla niistäkin on omat ongelmansa, jotka ovat lajiliittosekoilun aikana vain pahentuneet.

Mäkikeskusten lisäksi on toki muitakin kelvollisia suorituspaikkoja. Esim. Kiteellä ja Lieksassa voi hypätä sekä kesällä että talvella. Noiltakin paikkakunnilta on koko ajan löytynyt maan kärkihyppääjiä. Seuratasolla onkin paras asiantuntemus siitä mitä nyt mäkihypyssä tulisi tehdä.

Jotta suomalaiset voisivat haaveilla paluusta mäkihuipulle, tulisi toimintaa vireyttää väkirikkaimmillakin alueilla – vain niiltä voi löytyä riittävästi uusia harrastajia lajin pariin. Helsingissä on hyppyrimäet Herttoniemessä. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa ovat mäet Paimiossa ja Kokemäellä. Pirkanmaan mäkitoiminta on keskittynyt Tampereen Hervantaan. Näissäkin toiminta on täysin talkootyön ja osin veteraanihyppääjien varassa. Koko maan suorituspaikat vaatisivat kohennusta ympärivuotisiksi ja toiminta lisää ohjaaja- ja valmentajaresursseja.


Seura-aktiivit kunnostavat mäkiä ja vetävät toimintoja
- liiton lipaskerjuu ei innosta

Lajiliitto käynnisti äskettäin "auta miestä mäessä" –säälikampanjan. Seuroille kävi käsky: Lipas kouraan ja keräämään. Vuodenvaihteen kahden puolen seuroissa kunnostetaan mäkiä ja välineitä, vedetään salitreenejä ja valmistellaan leirien ja kilpailujen järjestelyjä. Ne vievät harvalukuisen seura-aktiiviväen ajasta 150 %, joten ei mäkihyppyseuroista ehditä lipaskerjuulle. Nyt voisivatkin suojatyöpaikkalaiset ja liittojen asiat sotkeneet ”toppatakkiäijät” tulla kentälle lipas kourassa siksi aikaa, kun kenttä-aktiivit tamppaavat mäkiä ja vetävät lasten ja nuorten mäkihyppyharkkoja! Samalla reissulla voisi kuulla seuratasolta ohjeita siitä miten tästä suosta voisi nousta!