Meillä mies jäi kiinni kuukausia jatkuneesta suhteesta reilu kuukausi sitten. Kaiken sen itkun ja muun jälkeen päätettiin koittaa vielä yhdessa, mutta taitaa olla vaan turhaa tää lopullisen eron pitkittäminen, koska paha olo ei tunnu helpottavan. Joka ainut päivä iskee mieletön viha miestä kohtaan.
Voin sanoa, ettäö tiesin koko ajan, että jotain on menossa, mutta loppuun asti toivoin, että olisin väärässä. Tuon suhteen aikana meille syntyi lapsi ja moni muukin asia muuttui. Nyt kaikki tuntuu vain likaiselta huijaukselta ja ne hyvätkin hetket joita oli tuona aikana, on mun mielessä kaikkee muuta ku kaunista.
Oon itse ollut joskus "toinen nainen", omaa miestäni en ole pettänyt, vaikka tilaisuuksia olisikin ollut. Toisaalta ajattelen, että olen ansainnut tulla petetyksi, koska olenhan itsekkin kokeillut tuota "kiellettyä hedelmää", mutta ei se kuitenkaan oikeuta mieheni tekoa.
Miten te, jotka olette jatkaneet suhdettanne pettäjän kanssa, oletteko pystyneet antamaan anteeksi ja jatkuuko suhteenne edelleen?
Meillä kaikki on päällisin puolin kunnossa, mutta jotain puuttuu. Saako sitä koskaan takaisin. En voi hyväksyä miehen tekoa, jatkuvasti mielessä pyörivät ne kuukaudet, kun raskaana ollessani pyysin päästä lähelle, mutta mies totesi olevansa väsynyt ja käänsi aina selkänsä. Se suunnaton ikävä toisen ihmisen lähelle. Monet yöt valvoin ja mietin asioita tuolloin ja välillä ihmettelenkin miten olen pysynyt edes jotenkin järjissäni.
Jos vältyinkin raskauden jälkeiseltä masennukselta, niin nyt masennus on kyllä tainnut saada voiton. Olen miettinyt mahdollisuuksia mennä juttelemaan jonnekkin yhdessä ja erikseen, mies vaan ei oikein ymmärrä miksi puhuisimme asioistamme vieraalle, ja välillä tuntuu, ettei hän haluaisi enää jauhaa tuota suhdettaan minun kanssani. On vaan pakko kysyä, vaikkei kaikkiin kysymyksiin olekkaan vastausta.
Paha olo ei helpota, välillä tuntuu, että kyllä tämä tästä, mutta sitten tulee taas mieleen jokin muisto ym. ja sitten oon taas syvällä jossakin, mistä en löydä ulospääsyä.
Järkevästi ajatellen olisin jo heittänyt miehen ulos, mutta kun pelottaa yksin jääminen pienen lapsen kanssa, ja toisaalta haluaisin koittaa jatkaa tätä suhdetta, koska olen itse elänyt vanhempien avioeron ja samalla katkesivat välit isään kokonaan. Kyllä mä taidan vielä miestäni rakastaa ja siitäkin syystä haluaisin jatkaa, mutta en tiedä kauanko on voimia käydä läpi näitä tuntoja. No kyllähän asiat silti olisi selvitettävä omassa mielessä, vaikka ero tulisikin, on vaan nyt ajatukset niin sekaisin, etten tiedä miten jatkaisin.
Ystävät ovat olleet mieletön tuki koko tämän ajan, ja toivonkin, että jos kohdallenne joskus tulee vastaavaa, niin että teillä olisi yhtä suuremmoisia ystäviä. Kiitos ystävilleni!
Olen nyt muutaman viikon aina välillä lukenut tän palstan juttuja, ja on jotenkin järkyttävää kun huomaa miten vähän ihmiset piittaavat toistensa tunteista. Välillä on ylimielisiä kommentteja meille petetyille näiltä pettäjien kumppaneilta. Petetyt on leimattu "sohvalla löhöileviksi pullamössöiksi" ym, ja joillakin on pakonomainen tarve hyökätä muutenkin sellaisen ihmisen kimppuun, jota jo on loukattu todella pahasti. Todella surullista luettavaa.
No tulipa hiukan taas kevennettyä mieltä, toivottavasti osaan tehdä oikeat ratkaisut ja vielä joskus tulee päivä, jolloin kaikki on hyvin ja ollaan onnellisia, joko yhdessä tai erikseen.
Helpottaako koskaan
22
2694
Vastaukset
- Silminnäkijä
Annat kikkii tollaselle sedälle,ei saa olla nii tarrautuva vässykkä että antaa anteeks tollaset ylikävelyt.Mutta juu,eipä mikää ainutkertainen tarina..Se on liha joka puhuu ja siinä ei paljo pilvenhattara foever yhessä blabla lupaukset paina.
Lopetat ton itsesäälissä kieriskelyn ja meet eteepäi. - kohtalon toveri
Helpottaako pahaolo?Itse olen kärsinyt pahastaolosta jo yli vuoden,ja minulle on sanottu että saattaa viedä vuosiakin ennen kuin se helpottaa.Viha kuuluu tähän prosessiin ja minua viisaanpi on sanonut että sitä pitää ollakin,en vaan tiedä itsekään miksi.Puhu ja pura vihaasi,käy asiaa läpi se levittää tuskaa.Minä itse ainakin toivon että opin joskus elämään tämänkin asian kanssa vaikka en varmaan ikinä unohdakaan sitä.Ero on varmaan helpompi tapa päästä näistä asioista,mutta se tuo taas omat tuskansa mukanaan.Voimia sinulle!
- Pelko ei poistu
Tekstistäsi päätellen jäät pelosta miehen luokse. Äitinä tiedän, että ensimmäisen vauvan kanssa tuntee epävarmuutta. Mutta toisaalta mitä miehesi voi enää sinulle tarjota, kun hän ei kunnioita sinua (pettäjä ei kunnioita, tietää loukkaavansa pettäessään).
Lapsen kannalta ero voi olla nyt helpompi, kun
ei ole vielä tottunut ydinperheen arkeen. Toisaalta sinunkin mahdollisuudet löytää arvoisesi mies (jossain vaiheessa) on paremmat, jos laitat nyt asiat eteenpäin. Tukeudu ystäviisi, käy äiti&lapsi-tapaamisissa, muskarissa jne., pura tunteita päiväkirjaan ja varaa ihan omaa aikaa (yritä saada edes kerran viikossa tunti pari )säännöllisesti.
Kaikesta saamastasi huonosta kohtelusta huolimatta olet saanut kokea äitiyden ihmeen. Sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä pienen ihmisen kehittyvän.
Onnettomassa parisuhteessa eläessään vanhemmat ovat onnettomia ja tuo ilmapiiri ei voi olla vaikuttamatta lapsiinkin.
Eivät nämä petturit ikinä opi, jos niitä ei kouluteta. Pistetään kaikki vaan petturit pihalle, niin saavat sen haluamansa vapauden. (kun eivät itse älyä ensin erota, vaan kuvittelevat saavansa kaikki rusinat pullasta).
Muista sinä et ole tehnyt mitään väärää halutessasi suhteessasi läheisyyttä. Se ihminen on vain sinulle väärä, koska arvonne ovat erilaiset. Sinulle on uskollisuus tärkeää, joten älä heitä omia arvojasi hukkaan.
Olen nähnyt vastaavia tapauksia lähellä muutamia ja valitettavasti nämä vaimoaan raskausaikana pettävät miehet pettävät kyllä muutenkin. Ei raskaus ole mikään syy pettää. Unohtavat nämä miehet, että itse ovat olleet saattamassa naistaan raskaaksi. Kasvaisivatpa nämä miehet sen verran, että ymmärtäisivät olla tekemättä enempää lapsia, kun eivät ole siihen henkisesti kypsiä.
Ajatella mitkä vaivat naisihminen kärsiikään, jotta pariskunta saa yhteisiä lapsia... Ja mies kiittää pettämällä!!!!!! Lapsellista!
Sinulle voimia ja etähalaus, nauti vauva-ajasta kaikesta huolimatta. Se on niin ainut laatuista aikaa!
- Elämän virrassa
Mielestäni on hyvä ratkaisu olla eroamatta, jos ei ole aivan varma siitä, mikä on oikea ratkaisu. Vanha viisas neuvo on olla tekemättä tietoisesti mitään päätöstä, antaa ajan kulua ja kuunnella sitten sisintään. Oikea ratkaisu tulee sisältäsi, aikanaan. Yritä olla ajattelematta pahaa oloasi koko ajan, nauti lapsestasi ja pienistä mukavista asioista, joita joka päivä tarjoaa, kunhan vain pysähdyt niitä katsomaan. Muista myös että paha olo - kuten mikään muukaan tässä maailmassa - ei ole ikuista. Ja jos päädytte eroon, yrittäkää tehdä se ilman suurta vihaa. Mies on lapsesi isä, myös eron jälkeen.
- varmasti
ajan kanssa, minulla vaimo jätti n.4kk, sitten rinnakkaissuhteensa takia, sinne meni lapset jne..
2kk elämä ihan paskana, ahisti, 15kg lähti ylimäärästä.
Nyt kun tapaamiset luistaa lasten kanssa paremmin kuin hyvin, ja vaimollakin on ensimmäiset ahdistukset tämän uuden kanssa jne..
Siis en ole vahingoniloinen, mutta enemmänkin säälittää kun luulin oikeasti että kaikki vika oli minussa, tai annettiin ymmärtää..niin 4kk eron jälkeen alkaa jättävä osapuoli että onkin elämä rankkaa jne..
on se vaan onni ettei tullut pari kuukautta eron jälkeen pyytelemään takaisin, olisin ollut kyllä haavoittuvaisempi, kun tunteita sekoitti mustasukkaisuudet ja katkeruudet.
Aika se vaan parantaa, on se perkele totta, ja en olisi tota fraasia allekirjottanut 4kk sitten, mutta nyt on pakko ei mahda mitään.
Hyvää syksyä ja tsemppiä,siitä se lähtee..- päivi
aika vie eteen päin ja huomaat vielä,että paha olo hellittää ja ilokin palautuu elämään pikkuhiljaa.
Itse sain 5kk sitten mieheni kiinni uskottomuudesta,päätimme pysyä yhdessä,neljä lasta ja 20 vuotta yhteistä elämää-vieläkin joskus mietin,teinkö oikein ja kun tuska riepottaa,haluaisin lähteä karkuun ja jättää kaiken mutta tuskani tulisi mukaan.Se on vaan läpielettävä ja luotettava,että huominen on parempi.
Anna tunteiden tulla ja mennä mutta älä katkeroidu äläkä jää marttyyriksi.Toisaalta se olis helppo ratkaisu mutta ei pitemmän päälle.
Taistele sen puolesta,minkä katsot tärkeäksi.
Olipa se yhteinen tulevaisuus miehesi kanssa tai ilman häntä.
voimia sulle ja meille kaikille petetyille!
meistä kukaan ei sitä olisi ansainnut mutta kun se on kohdalle tullut,sen kanssa pitää elää. - Tytti
päivi kirjoitti:
aika vie eteen päin ja huomaat vielä,että paha olo hellittää ja ilokin palautuu elämään pikkuhiljaa.
Itse sain 5kk sitten mieheni kiinni uskottomuudesta,päätimme pysyä yhdessä,neljä lasta ja 20 vuotta yhteistä elämää-vieläkin joskus mietin,teinkö oikein ja kun tuska riepottaa,haluaisin lähteä karkuun ja jättää kaiken mutta tuskani tulisi mukaan.Se on vaan läpielettävä ja luotettava,että huominen on parempi.
Anna tunteiden tulla ja mennä mutta älä katkeroidu äläkä jää marttyyriksi.Toisaalta se olis helppo ratkaisu mutta ei pitemmän päälle.
Taistele sen puolesta,minkä katsot tärkeäksi.
Olipa se yhteinen tulevaisuus miehesi kanssa tai ilman häntä.
voimia sulle ja meille kaikille petetyille!
meistä kukaan ei sitä olisi ansainnut mutta kun se on kohdalle tullut,sen kanssa pitää elää.Oletpa vahva ja järkevä aikuinen nainen.Hienoa että edes joku ajattelee asioista tällä tavalla.Onnea ja voimia sinulle!
- valopilkku
päivi kirjoitti:
aika vie eteen päin ja huomaat vielä,että paha olo hellittää ja ilokin palautuu elämään pikkuhiljaa.
Itse sain 5kk sitten mieheni kiinni uskottomuudesta,päätimme pysyä yhdessä,neljä lasta ja 20 vuotta yhteistä elämää-vieläkin joskus mietin,teinkö oikein ja kun tuska riepottaa,haluaisin lähteä karkuun ja jättää kaiken mutta tuskani tulisi mukaan.Se on vaan läpielettävä ja luotettava,että huominen on parempi.
Anna tunteiden tulla ja mennä mutta älä katkeroidu äläkä jää marttyyriksi.Toisaalta se olis helppo ratkaisu mutta ei pitemmän päälle.
Taistele sen puolesta,minkä katsot tärkeäksi.
Olipa se yhteinen tulevaisuus miehesi kanssa tai ilman häntä.
voimia sulle ja meille kaikille petetyille!
meistä kukaan ei sitä olisi ansainnut mutta kun se on kohdalle tullut,sen kanssa pitää elää.Olipa lohduttavaa lukea viestisi.
Olen itse samassa tilanteessa,
mies petti 20 vuoden liiton jälkeen.
Sain tietää asiasta puoli vuotta sitten,
ja toivo ja epätoivo vuorottelevat mielessäni yhä.
Oli ilahduttavaa lukea positiivisesta asenteestasi,sillä lähes kaikissa tarinoissa päädytään heti eron kannalle.
Mekin olemme päättäneet jatkaa yhdessä,
sillä pitkää yhteistä historiaa ei noin vain nollata, semminkin kun liitto on ollut hyvä.
Elän päivän kerrallaan ja uskon parempaan huomiseen.
Viestisi oli päivän valopilkku.
PS. Pääsitkö pahimman yli ilman ulkopuolista apua,
perheneuvontaa tms?
Kerroitko sukulaisille/ystäville asiasta?
Itse en ole saanut kerrotuksi läheisilleni,
asia on yhä liian arka.
- M28
"Miten te, jotka olette jatkaneet suhdettanne pettäjän kanssa, oletteko pystyneet antamaan anteeksi ja jatkuuko suhteenne edelleen?"
Suhde jatkui vielä muutaman vuoden ja pettämisestä pääsi ajan kanssa yli. Suhde päättyi kuitenkin keväällä yllätys yllätys pettämiseen.
Jälkikäteen vituttaa todella rankasti, että menin antamaan toisen mahdollisuuden. Se toinen mahdollisuus vei minulta oman kodin ja monta vuotta nuoren aikuisen elämää! Että sillälailla.
Seuraava petturi lentää pellolle pienimmästäkin lipsahduksesta. En anna anteeksi enää mitään koskaan kenellekään! - n-68
Päätitpä tehdä millaisen ratkaisun tahansa...
sä pärjäät kyllä!!
Pyydät vain reilusti apua ystäviltä ja sukulaisilta ,jotta sä saat välillä myös hengähtää vauvasi hoidolta ,näin vältät loppuunpalamisesi.
Omasta kokemuksestani voin kertoa...
Itse yritin antaa aviomiehelleni anteeksi kun hän petti minua,mutta luottamus ei palannutkaan se kulki mun rinnassani ahdistavana möhkäleenä ja sitten vihdoinkin ...kun jo luulin että meillä olisi todella vielä mahdollisuus pelastaa parisuhteemme...luottamuksen hiven palautui.
Mitä tekikään mies meni ja petti luottamukseni jälleen ...
silloin päätin että tämä riitti!Ajattelin että minä ja tyttäreni ansaitsemme paremman elämän ...
annoin ukolle potkut persiille ja se ressu luuli vielä pääsevänsä takaisin...Ei onnistu!
Sillä polulla ollaan tallattu tytön kanssa jo 1/2 vuotta ,ja
myönnän ei ole ollut helppoa korjata särkynyttä sydäntään kantaa vastuuta yksin lapsesta ...ehkä voisin kuitenkin sanoa että valoa tunnelin päässä jo näkyvissä ...
Ehkä joskus tulevaisuudessa joku mieskin voisi päästä lähelleni...johon voisin koettaa luottaa ja saada/antaa rakkautta ja hellyyttä,
vai voiko ?Se nähdään sitten joskus...
nyt nautin vain siitä että tyttärelläni ja minulla on elämän perusasiat suhteellisen ok...
Hyvää kesää ja voimia sinulle ja muille lukijoille! - lyyli
petti minut suhteemme alussa aika ikävällä tavalla, kertoen minulle seuraavana päivänä kuin odottaen minun hyväksyvän. aikaa tästä on kaksi vuotta, mutta voin edelleen palauttaa mieleeni samat kamalat tuntemukset, jotka itse asiassa ovat kasvaneet entistä rumemmiksi kaiken tämän pohdinnan aikana. en ole saanut juttua mielestäni päiväksikään. olin hyvin rakastunut, ja asuessamme kaukana toisistamme kaipasin häntä kivun tunteeseen asti, ja elin jatkuvassa ristiriidassa kaipuun, rakkauden, vihan ja masennuksen välillä. lopulta en vain enää kestänyt. vaikka hän oli mitä ihanin ja teki kaikkensa vuokseni, en vain voinut unohtaa. nyt kadun, että annoin rakkauteni kuolla katkeruuteen; toivon, että olisin lähtenyt silloin, kun tuo kaunis tunne oli vielä jäljellä ja säilytettävissä, vaikka sen kohteesta olisinkin luopunut. nyt huomaan, että lähes kaikkia muistoja painaa katkeruus ja värittää masennuksen varjo. neuvonkin sinua tuntemaan omat voimasi ja rajasi, ja tekemään päätöksesi vapaana tulevaisuuden pelosta. ahdistus tulevaisuudesta vain rajoittaa elämää ja painottaa sen tämänhetkisiä epätyydyttäviä puolia. mitä nopeammin annat kivun virrata lävitsesi ja jätät tuskan taaksesi, sitä kauniimpi ja vapaampi elämäsi on. ole vahva
- niin totta
Miksi pitkittää välttämätöntä???
- jotain
niin totta kirjoitti:
Miksi pitkittää välttämätöntä???
Mikä on välttämätön?Ihmettelen miksi joidenkin mielestä ero on se ainoa ratkaisu.Elämässä on vastoinkäymisiä ja jos aina vaan kääntää selkänsä niin ei kyllä ihminen kasva koskaan aikuiseksi vaan on ikuinen pakenija.Olisiko nämä niitä vastoinkäymisiä joissa luvataan rakastaa ja missä se TAHDON on näissä tilanteissa.Ei parisuhde tai elämä yleensä ole pelkkää huumaa ja onnen tunnetta se on harhaa jolla pettää vaan itseään.
- vaikeita..
jotain kirjoitti:
Mikä on välttämätön?Ihmettelen miksi joidenkin mielestä ero on se ainoa ratkaisu.Elämässä on vastoinkäymisiä ja jos aina vaan kääntää selkänsä niin ei kyllä ihminen kasva koskaan aikuiseksi vaan on ikuinen pakenija.Olisiko nämä niitä vastoinkäymisiä joissa luvataan rakastaa ja missä se TAHDON on näissä tilanteissa.Ei parisuhde tai elämä yleensä ole pelkkää huumaa ja onnen tunnetta se on harhaa jolla pettää vaan itseään.
juttuja, itse annoin vaimolleni,uuden yrityksen,hänen "puhelinsuhteensa" vuoksi.
Ei ollut kyllä helpoimmat 1 1/2v, kun aina silloin tällöin funtsii että onkohan sillä vielä jotain, ja vaikka ei olisikaan niin kyllä oma pää pitää huolen siitä että ajatukset harhailee..
No niihän se meni että 1 1/2v kuluttua mua pyydettiin muuttamaan, mutta kun nää ei ollu mitään teini juttuja, meillä pari lasta, 9v takanapäin, mutta kun kun mikään ei riitä, tai tunnu riittävän.
Se on vaan se arjen eläminen niin vi..n vaikeeta, jos pää on pilvissä, lapsien kanssa leikkiminen ei ole kivaa, ei jaksa töitten jälkeen tehdä ruokaa lapsille siis exäni,tein kaikki arki hommat, en pakosta vaan siitä että se kuuluu aikuisuuteen hoitaa lapsensa hyvin ja rakkaudella.
Tapaamisista sovittaessa, lapsoset tietenkin äidille, mutta nyt 4kk erosta, äiti tuo välillä poikia luokseni, ja otan niin usein kuin se on mahd, väh joka toinen vko(yhteishuoltajuus), mutta vaimo valittaa nyt että ahdistaa, on rankkaa uuden kullan ja lastemme kanssa pyörittää arkea.
Mitä helv. se luuli, että elämä jotenkin erosta helpottuisi jos oman pään sisällä ei tiedä edes mitä haluaa..?
Täällä palstoilla tuntuu monella olevan vaikeaa elää arkea, mikä ikävä kyllä (en halua masentaa),tulee vastaan myös uusissa suhteissa, ja se aikahan on tärkeintä saada toimimaan, koska kyllä se arki on 90% elämästä, ikävä kyllä.
En tiedä ennusteita, mutta en itse kyllä tule enää, elämässäni antamaan jatkoaikoja kenellekkään näiltä tiimoilta, 1 1/2v jatkoaikaa riittää mulle tässä elämässä, mutta onhan lehmänhermoisia tietysti olemassa, mutta ei enää, no thanks! Hyvää syksyä kumminkin kaikille..T:M30
- Paha olo
Kiitos teille vastanneille. On lohduttavaa huomata, ettei ole ainoa tämän kokenut, mutta samalla on tosi pelottavaa, kun miettii miten paljon meitä petettyjä on.
Oon aikoinaan hitusen opiskellut myös psykologiaa ja tiedän, että tää vihan tunteminen on ihan normaali juttu surutyössä, jos tätä sellaiseksi kutsutaan. Oon miettinyt, että kun vihan jälkeen tulee suru ja sitten lopuksi asian hyväksyminen, niin paljon varmasti vaikuttaa tuohon viimeiseen vaiheeseen se, että miten tässä vaiheessa asioita on käsitelty. Jos meillä jatkuu tää suhde näin, en usko, että yhdessä olo jatkuu enää tuon vaiheen yli, koska mulla on niin suuri tarve kysyä niitä samoja juttuja mieheltä aina uudelleen ja uudelleen, eikä hänellä ole halua vastata. Hän haluaisi antaa asian olla, koittaisi vain unohtaa kaiken, mutta kun se ei ole mahdollista.
Sanoin yksi ilta, että mitä jos olisin se pettäjä ja hän petetty, eikö häntä kiinnostaisi tietää oliko jutussa tunteita mukana ja paljonko, samoin se että kauanko sitä on kestänyt ym. Vastaus oli, että ei hän usko, että pystyisin pettämään, eikä hän haluaisi tietää koko asiasta, jos olisin pettänyt. Tuntuu aika välinpitämättömältä, jos hän oikeasti on tuota mieltä.
Oon koittanut sanoa, että kun on pystynyt pettämään, on siis myös syytä kantaa vastuu tuostakin tekemisestä ja aiheuttamastaan pahasta olosta. Ei tätä tarvitsisi koko ajan jauhaa, mutta kun tulee se oikein tiukka paikka, niin haluan kyllä puhua asiasta hänen kanssaan. On niitä juttuja joista on parempi vaieta, mutta mielestäni pettäminen ei kuulu siihen sarjaan. Unohtaminen kun ei suju ihan siitä vaan.
Noista parista vastauksesta tulikin mieleen juuri se mitä olen miettinyt. Jos nyt jatketaan yhdessä, niin mitä jos mies uusii temppunsa? Sen jälkeen tuntisin varmasti samoin kuin kirjoittajat, eli olisin hukannut turhaan aikaa elämästäni.
Jos kuitenkin tulee se päivä, että pystyn antamaan anteeksi ja mahdollisesti unohtamaankin, niin sitten tämä on kannattanut. Mutta kun sitten on vielä se ongelma, että esim. perjantaina käytiin yhdessä viihteellä (kerrankin oli lapselle hoitaja) ja baarissa törmäsin ex-ään vuosien takaa. Mies veti herneen nenään, kun kuulemma mulla oli niin selkeesti jotain peliä tän miehen kanssa... Mitä jos teenkin saman kuin mies ja meen ja petän? Kiusaus siihen on kyllä suuri, mutta kostaminen tuolla tavoin ei auttaisi tässä tilanteessa. Ehkä siitä saisi hetkellistä tyydytystä, mutta kuten ystävänikin kanssa asiaa pohdein, musta ei olisi kotiinpalaajaksi sen jälkeen.
Mietityttää vaan, että tunnenko miestäni kohtaan enää minkäänlaista "himoa", kun tää juttu joskus on selvitetty. Seksielämä meillä on nyt suhteen paljastumisen jälkeen ollut suht normaalia, tosin on melkoinen työ keskittää ajatukset juuri siihen hetkeen ettei toisen naisen haamu tuu väliin.
Kun vaan tietäisikin mikä olisi oikea ratkaisu, kaikki on nyt yhtä "jossittelua" ja epävarmaa hapuilua.- päivi
nuo kuvailemasi tunnot ovat itsellenikin tuttuja-uskottomuus synnyttää väistämättä kriisin,sekä suhteeseen että petetyn mieleen.Petetyllä on suuri tarve käydä juttua läpi moneen kertaan ja pettäjällä yhtä suuri tarve mennä eteen päin ja antaa asian olla.Kukapa sitä omaa mokailuaan pystyykään jatkuvasti vatvomaan.
Mutta sulla on täysi oikeus kelata asiaa läpi ja miehesi täytyy se ymmärtää ja kestää.
Sopikaa vaikka joku aika,mihin asti saat kysellä kaikkia mieleentulevaa ja miehesi niihin vastaa.
Joskus on pakkko laittaa piste ja yrittää jatkaa siitä eteenpäin.Se ei tarkoita,etteikö juttu palautuisi mieleesi ja kun olet jo ollut tovin rauhallinen,joku pieni asia voi romahduttaa.SE kuuluu asiaan mutta voin kokemuksesta sanoa,että hyvät jaksot vaan pitenevät ajan kanssa ja takapakkia tulee harvemmin.Mutta tulee kuitenkin,älä säikähdä sitä.
Meillä oli alussa myös tuo kuvio,että mies olikin yhtä äkkiä minusta mustis,pelkäsi kai kostoa.
Ja kyllä mä kostoa mietinkin,ihan vakavastikin mutta onneksi en sille tielle lähtenyt,koska itseäni olisin haavoittanut siinä leikissä eniten.
Mutta annoin koston ajatustenkin jyllätä aikansa ja se kirkasti kyllä sen asian,että itselleni uskollisuus parisuhteessa on edelleen tärkeä ihanne,josta haluan pitää kiinni vaikkei mieheni siitä pystynyt pitämäänkään kiinni.
Mutta ei helppoa elämää ole eikä helppoa parisuhdetta,karikoita tulee jokaiselle mutta kyllä niistä voi selvitä!
Nyt kysytään tahtoa viimeiseen asti,tunteet heittelevät laidasta laitaan,että jos niiden mukaan päätöksiä alkaisin tekemään,olisin joka päivä muuttokuorman kanssa tien päällä,milloin tulossa milloin menossa.
Koskaan tämä asia ei mielestä pois mene,sitä tuskin anteeksiantaminen ja unohtaminen tarkoittavat.Mutta Jos haluaa jatkaa,ajan kanssa asia täytyy sillä tavalla koittaa jättää taakse,ettei sitä vedä joka päivä esille ja lyö toista asialla,tämä on just sitä marttyyriutta ja katkeruutta,joista aiemmin varoitin.
Nekin loppujen lopuksi kääntyvät itseään vastaan.
Elämä on raadollista ja haavoitumme jokainen tällä taipaleella mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä,että kaikki ilo ja onni kaikkoavat pois.Eikä kriisi tarkoita välttämättä sitä,että sen jälkeen elämä entistä huonompaa.Jotakin kriisissä muuttuu eikä koskaa palaudu ennalleen mutta ei kaikki muutos ole pahaa,kriisissä voi olla alku myös uudelle,paremmallakin.
Meidän parisuhde on ainakin joutunut kovaan uudistukseen,kun vihdoin pääsimme tuntojamme purkamaan,mistä itse vuosia ollut tyytymätön jne.Nyt suhde hakee uusia uomia eikä se aina ole helppoa eikä tapahdu ilman riitelyäkään mutta luotan aina siihen,että huomenna on paremmin.
Kyllä sä selviät,aivan varmasti!!! - pohtii
Sellainen tuli mieleen että ei tätä asiaa varmaan kannata yrittää unohtaa. Sehän on jonkinlaista kotelointia ja sellaiset tunteet tuppaavat joskus myöhemmin pullahtamaan pintaan.
Ennemmin pitäisi yrittää ymmärtää miksi näin kävi ja miksi haluatte jatkaa yhdessä. Haluaisin ajatella että suhteessanne oli jotain vialla koska miehesi petti. Oletteko keskustelleet siitä?
Miehesi pitäisi pystyä kertomaan tunteistaan ja ajatuksistaan pettämisen suhteen. On liian yksioikinen kommentti sanoa että "se oli merkityksetön lipsahdus". Tiedä vaikka miehesi sillä koteloisi asiaa omaan sisimpäänsä ja näin vain vahingoittaisi itseään enemmän. Hänenkin tulisi ymmärtää ja tunnustaa miksi näin kävi.
Jos sinulle tulee ymmärrys siitä miksi näin on käynyt voit paremmin saada takaisin luottamuksen siihen miksi niin ei käy uudestaan ja miksi olette yhdessä.
En haluaisi uskoa että ihmiset pettävät "vain sattumalta". Sehän tarkoittaisi että voi pettää koska vain uudestaan koska asia ei muka olisi kontrolloitavissa. Äkkiseltään voisi tuntua että on pahemoi jos pettämisessä on ollut mukana syviä tunteita mutta toisaalta silloin on ollut ainakin iso syy pettämiseen eikä se ole tapahtunut "noin vain". Ja tässä tapauksessa noista syvistä tunteista pitäisi voida keskustella vaikka kuinka tuntuisi pahalta kuulla miten oma mies on kiintynyt ja ihastunut toiseen. Mutta sitä kautta voisi löytyä oman suhteen ongelmakohdat ja asioita voisi korjata. Ja kun asioita on korjattu yhdessä ja yhdessä ymmärretty syyt ja seuraukset saattaisi itse pettäminen alkaa tuntua vähemmän merkitykselliseltä. - Paha olo
pohtii kirjoitti:
Sellainen tuli mieleen että ei tätä asiaa varmaan kannata yrittää unohtaa. Sehän on jonkinlaista kotelointia ja sellaiset tunteet tuppaavat joskus myöhemmin pullahtamaan pintaan.
Ennemmin pitäisi yrittää ymmärtää miksi näin kävi ja miksi haluatte jatkaa yhdessä. Haluaisin ajatella että suhteessanne oli jotain vialla koska miehesi petti. Oletteko keskustelleet siitä?
Miehesi pitäisi pystyä kertomaan tunteistaan ja ajatuksistaan pettämisen suhteen. On liian yksioikinen kommentti sanoa että "se oli merkityksetön lipsahdus". Tiedä vaikka miehesi sillä koteloisi asiaa omaan sisimpäänsä ja näin vain vahingoittaisi itseään enemmän. Hänenkin tulisi ymmärtää ja tunnustaa miksi näin kävi.
Jos sinulle tulee ymmärrys siitä miksi näin on käynyt voit paremmin saada takaisin luottamuksen siihen miksi niin ei käy uudestaan ja miksi olette yhdessä.
En haluaisi uskoa että ihmiset pettävät "vain sattumalta". Sehän tarkoittaisi että voi pettää koska vain uudestaan koska asia ei muka olisi kontrolloitavissa. Äkkiseltään voisi tuntua että on pahemoi jos pettämisessä on ollut mukana syviä tunteita mutta toisaalta silloin on ollut ainakin iso syy pettämiseen eikä se ole tapahtunut "noin vain". Ja tässä tapauksessa noista syvistä tunteista pitäisi voida keskustella vaikka kuinka tuntuisi pahalta kuulla miten oma mies on kiintynyt ja ihastunut toiseen. Mutta sitä kautta voisi löytyä oman suhteen ongelmakohdat ja asioita voisi korjata. Ja kun asioita on korjattu yhdessä ja yhdessä ymmärretty syyt ja seuraukset saattaisi itse pettäminen alkaa tuntua vähemmän merkitykselliseltä.En jaksa kauheesti lähtee valottaan taustaa, mutta mies on viisilapsisen perheen iltatähti. On aina ollut varsinkin äidilleen todellinen lellikki. Itse olen avioerperheen kasvatti ja aina tehnyt "töitä" saadakseni asioita joita halusin, ei ollut itsestään selvää, että sai harrastaa esim. ratsastusta vaan tunteja varten vahdein pikkuveljeä, siivosin ym. mikä tietääkseni yleensä onkin perheissä tapana. Mieheni ei ole koskaan joutunut tekemään kotitöitä, "ei ne oo kivoja", harrastaa on saanut kaikkea mahdollista ja rahaa on tullut, kun vaan on vaivautunut pyytämään. Toisin sanoen meidän taustat on täydet vastakohdat eli monet arvot on tosi kaukana toisistaan.
Oon alkanut vasta tän jutun myötä miettiä kokonaisuutta ja oonkin törmännyt melkoisiin ristiriitoihin meidän ajatusmaailmoissa. Monta asiaa olen joutunut selittämään juurtajaksaen, jotta hän on pystynyt ymmärtämään miksi ajattelen asioista niin kuin ajattelen.
Vuosien varrella on tarvinnut ottaa vastuu omista tekemisistä ja päätöksistä ja on ollut kestettävä seuraukset, jos ratkaisut on ollut huonoja. Anoppi taas on pitänyt poikansa asioista "huolta", eli maksellut vielä aikuisiälläkin pojan mokat.
Parisuhteessa kun ei aina oo niin kovin kivaa, niin yksi perustelu pettämiselle onkin ollut, että kun ei muutenkaan mennyt niin kovin hyvin... Ei mennyt, mutta silti pettäminen on väärä tapa "ratkaista" ongelmia.
Syitä on monia, ja ne on kyllä tiedossa. Se onkin sitten eri juttu, että miten mies ne syyt näkee. Vaikeaa on itsestä syitä hakea, kun aina on saanut mennä siitä mistä aita on matalin.
Parisuhteen ongelmista en syytä yksin miestä, mutta itse on vastuussa pettämisestä, siihen en ole syyllinen, että jouduin petetyksi. - Paha olo
Paha olo kirjoitti:
En jaksa kauheesti lähtee valottaan taustaa, mutta mies on viisilapsisen perheen iltatähti. On aina ollut varsinkin äidilleen todellinen lellikki. Itse olen avioerperheen kasvatti ja aina tehnyt "töitä" saadakseni asioita joita halusin, ei ollut itsestään selvää, että sai harrastaa esim. ratsastusta vaan tunteja varten vahdein pikkuveljeä, siivosin ym. mikä tietääkseni yleensä onkin perheissä tapana. Mieheni ei ole koskaan joutunut tekemään kotitöitä, "ei ne oo kivoja", harrastaa on saanut kaikkea mahdollista ja rahaa on tullut, kun vaan on vaivautunut pyytämään. Toisin sanoen meidän taustat on täydet vastakohdat eli monet arvot on tosi kaukana toisistaan.
Oon alkanut vasta tän jutun myötä miettiä kokonaisuutta ja oonkin törmännyt melkoisiin ristiriitoihin meidän ajatusmaailmoissa. Monta asiaa olen joutunut selittämään juurtajaksaen, jotta hän on pystynyt ymmärtämään miksi ajattelen asioista niin kuin ajattelen.
Vuosien varrella on tarvinnut ottaa vastuu omista tekemisistä ja päätöksistä ja on ollut kestettävä seuraukset, jos ratkaisut on ollut huonoja. Anoppi taas on pitänyt poikansa asioista "huolta", eli maksellut vielä aikuisiälläkin pojan mokat.
Parisuhteessa kun ei aina oo niin kovin kivaa, niin yksi perustelu pettämiselle onkin ollut, että kun ei muutenkaan mennyt niin kovin hyvin... Ei mennyt, mutta silti pettäminen on väärä tapa "ratkaista" ongelmia.
Syitä on monia, ja ne on kyllä tiedossa. Se onkin sitten eri juttu, että miten mies ne syyt näkee. Vaikeaa on itsestä syitä hakea, kun aina on saanut mennä siitä mistä aita on matalin.
Parisuhteen ongelmista en syytä yksin miestä, mutta itse on vastuussa pettämisestä, siihen en ole syyllinen, että jouduin petetyksi.En tiä menikö toi viesti nyt lainkaan niin ku piti, mutta kaikessa lyhykäisyydessään: mies ei ole joutunut kestämään "ikäviä asioita" ja kun nyt niita tuli suhteessa eteen, helppo(?) ratkaisu oli pettäminen. Vastuu kai pelotti, niin minuakin, mutta yhdessä oli lapsi haluttu. Kun aina on saanut kaiken helpolla, ei ole kokemuksia miten ikävistä asioista tulisi selvitä. Ratkaisua haetaan väärästä paikasta ja tässä on tulos.
- Paha olo
päivi kirjoitti:
nuo kuvailemasi tunnot ovat itsellenikin tuttuja-uskottomuus synnyttää väistämättä kriisin,sekä suhteeseen että petetyn mieleen.Petetyllä on suuri tarve käydä juttua läpi moneen kertaan ja pettäjällä yhtä suuri tarve mennä eteen päin ja antaa asian olla.Kukapa sitä omaa mokailuaan pystyykään jatkuvasti vatvomaan.
Mutta sulla on täysi oikeus kelata asiaa läpi ja miehesi täytyy se ymmärtää ja kestää.
Sopikaa vaikka joku aika,mihin asti saat kysellä kaikkia mieleentulevaa ja miehesi niihin vastaa.
Joskus on pakkko laittaa piste ja yrittää jatkaa siitä eteenpäin.Se ei tarkoita,etteikö juttu palautuisi mieleesi ja kun olet jo ollut tovin rauhallinen,joku pieni asia voi romahduttaa.SE kuuluu asiaan mutta voin kokemuksesta sanoa,että hyvät jaksot vaan pitenevät ajan kanssa ja takapakkia tulee harvemmin.Mutta tulee kuitenkin,älä säikähdä sitä.
Meillä oli alussa myös tuo kuvio,että mies olikin yhtä äkkiä minusta mustis,pelkäsi kai kostoa.
Ja kyllä mä kostoa mietinkin,ihan vakavastikin mutta onneksi en sille tielle lähtenyt,koska itseäni olisin haavoittanut siinä leikissä eniten.
Mutta annoin koston ajatustenkin jyllätä aikansa ja se kirkasti kyllä sen asian,että itselleni uskollisuus parisuhteessa on edelleen tärkeä ihanne,josta haluan pitää kiinni vaikkei mieheni siitä pystynyt pitämäänkään kiinni.
Mutta ei helppoa elämää ole eikä helppoa parisuhdetta,karikoita tulee jokaiselle mutta kyllä niistä voi selvitä!
Nyt kysytään tahtoa viimeiseen asti,tunteet heittelevät laidasta laitaan,että jos niiden mukaan päätöksiä alkaisin tekemään,olisin joka päivä muuttokuorman kanssa tien päällä,milloin tulossa milloin menossa.
Koskaan tämä asia ei mielestä pois mene,sitä tuskin anteeksiantaminen ja unohtaminen tarkoittavat.Mutta Jos haluaa jatkaa,ajan kanssa asia täytyy sillä tavalla koittaa jättää taakse,ettei sitä vedä joka päivä esille ja lyö toista asialla,tämä on just sitä marttyyriutta ja katkeruutta,joista aiemmin varoitin.
Nekin loppujen lopuksi kääntyvät itseään vastaan.
Elämä on raadollista ja haavoitumme jokainen tällä taipaleella mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä,että kaikki ilo ja onni kaikkoavat pois.Eikä kriisi tarkoita välttämättä sitä,että sen jälkeen elämä entistä huonompaa.Jotakin kriisissä muuttuu eikä koskaa palaudu ennalleen mutta ei kaikki muutos ole pahaa,kriisissä voi olla alku myös uudelle,paremmallakin.
Meidän parisuhde on ainakin joutunut kovaan uudistukseen,kun vihdoin pääsimme tuntojamme purkamaan,mistä itse vuosia ollut tyytymätön jne.Nyt suhde hakee uusia uomia eikä se aina ole helppoa eikä tapahdu ilman riitelyäkään mutta luotan aina siihen,että huomenna on paremmin.
Kyllä sä selviät,aivan varmasti!!!Kiitos kirjoituksestasi. Se todella kosketti.
- pohtii
Paha olo kirjoitti:
En tiä menikö toi viesti nyt lainkaan niin ku piti, mutta kaikessa lyhykäisyydessään: mies ei ole joutunut kestämään "ikäviä asioita" ja kun nyt niita tuli suhteessa eteen, helppo(?) ratkaisu oli pettäminen. Vastuu kai pelotti, niin minuakin, mutta yhdessä oli lapsi haluttu. Kun aina on saanut kaiken helpolla, ei ole kokemuksia miten ikävistä asioista tulisi selvitä. Ratkaisua haetaan väärästä paikasta ja tässä on tulos.
Sen verran korjaisin ajatuksiani että ymmärrys tapahtuneen syistä, merkityksestä ja jatkosta pitää syntyä tietysti molemmille. Missään tapauksessa ei riitä että sinä ymmärrät ja näet sen mutta miehesi ei. Molempien ymmärrys tekee pohjan jatkamiselle. Et ikinä jaksa yksin viedä suhdettanne eteenpäin ja nostaa sitä.
Mutta kuten kerrot niin olette puhuneet asiasta paljon ja sehän on äärimmäisen hyvä. En minä ainakaan keksi muuta keinoa asian selvittämiseen ja ymmärtämiseen. Kyllä se vain on niin että miehesi joutuu tästä kanssasi puhumaan niin kauan kunnes asiat ovat selviä. Ja uskon että et ole "jankuttanut samaa" vaan kuten mainitset koet että miehesi ei ole ymmärtänyt asian ydintä. Silloin asia on vain käytävä vielä läpi.
Voimia sinulle :)
- Kohtalotoveri
Kuukausi on todella lyhyt aika toipua uskottomuuskriisistä, on enemmänkin kuin selvää, että vihan ja katkeruuden tunteet ovat vielä pinnassa. Uskottomuus sattuu niin syvältä ja koskettaa niin herkkiä alueita, että tasapainoon pääseminen vie aikaa.
Itse sain tietää mieheni uskottomuudesta yli puoli vuotta sitten, ja kamppailen asian kanssa yhä päivittäin. En olisi ikinä voinut aavistaakaan, miten kauhean ahdistuksen pettäminen aiheuttaa. Olen usein masentunut, itken ilman näkyvää syytä ja itsetunto on nollassa. Mies ei halua puhua asiasta eikä suostu perheneuvontaan tms.Minusta taas tuntuu, etten selviä tästä ilman ulkopuolista apua.
Kaikesta huolimatta olen halunnut jatkaa suhdetta,
sillä mies katuu tekoaan ja haluaa myös meidän jatkavan yhdessä.
Meillä on takanamme pitkä yhteinen taival ja olemme aina viihtyneet hyvin yhdessä.
Siksi onkin niin vaikea käsittää, miksi näin kävi.
Asian kanssa on vaikea päästä sinuiksi, kun sille ei saa selitystä.
Minäkin olisin kiinnostunut kuulemaan niiden kokemuksista, jotka ovat kriisistä selvinneet.
Juttuja lukiesssa vaikuttaa siltä, että suurin osa päätyy välittömästi eroon.
Ero on kuitenkin mielestäni luovuttamista,
sillä tahtoisin todella jatkaa tässä liitossa.
Onko se mahdollista ilman katkeruutta?
Tsemppiä sinulle ja kaikille petetyille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283