Mielialat

Hei.

Kiitos vastauksesta. Tuo sinun kirjoituksesi kuulosti kyllä liian tutulta. Ja sain taas ajateltavaa. Olenkin sitä miettinyt, että mitä sitten jos/kun meillä on lapsia. Ja onhan niistä lapsista puhuttukin.Jos se minusta olisi kiinni, niitä varmaankin yritettäis tehdä jo. Ehkä hän viisaudessaan on lykännyt sitä, mikä onkin varmasti ainoa oikea päätös tässä tilanteessa. Juuri viikonloppuna itkettiin ja juteltiin meidän tulevaisuudesta ja siitä onko tällä suhteella ylipäätänsä tulevaisuutta. Ero oli kyllä niin lähellä, lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Sitä minäkin olen miettinyt, että olenko läheisriippuvainen vai miksi ihmeessä jaksan tässä jatkaa. Rakastan suunnattomasti häntä, ja tuntuu, etten selviäisi, jos meille tulisi ero. Mutta olen aika vahva ihminen, itsenäinen. Ja onneksi minulla on ystäviä. He ovat kehoittaneet minua jättämään mieheni, mutta en vain pysty siihen. Olen jotenkin niin kiinni hänessä ja hän minussa. Hän tietää ja tajuaa loukanneensa minua ja aikoi parantaa tapansa, mutta en minä usko häntä enää. Tai haluan uskoa, mutta se epäilyksen siemen sisälläni uhkaa kasvaa kyynisyyden ja katkeruuden puuksi. Pelkään pettyväni taas ja taas.

Tuo kun kirjoitit, että olette eksyksissä omassa kodissanne ja että on niin pitkä matka siihen ihmiseen, joka oli joskus turvasi. Tuolta minustakin on tuntunut. Että eksymme toisistamme aika ajoin. Ja se tie pitää aina etsiä uudestaan. Se on raskasta ja kuluttavaa. Ja vaikka rakastamme, niin se rakkaus hukkuu jonnekin. Ja tavallaan aina joudumme alkamaan alusta, etsimään sitä syytä, miksi olemme yhdessä. Epävarmuus silloin kun olemme erossa on valtava. En tiedä epäilenkö omia tunteitani vai sitä, että joudunko kuitenkin taas pettymään. ja petynkö omiin odotuksiini vai hänen lupauksiinsa ja aikomuksiinsa.

Minulla on ihan samaa,että aivan liikaa tarkkailen hänen mielialojaan, äänenpainojaan, sanojaan. Ihan liikaa kulutan energiaa siihen. Aikaisemmin olen luullut, että olen omistushaluinen ja mustasukkainen, mutta sinä sait minut tajuamaan, että se on seurausta mieheni "sairaudesta".

Viikonlopun keskustelujen ansioista hän päätti lopullisesti lopettaa hampun polton. Olen kuullut sen päätöksen ennenkin enkä voi täysin uskoa siihen. Haluan, mutta en voi. Ja päätimme aloittaa uuden harrastuksen yhdessä. Valoa tunnelin päässä on nyt, pelkään, että se on vain hetkellistä ja petyn taas.

Nyt pysähdyn ajattelmaan sitä mitä minä haluan. Olen itsekäs ja ajattelen nyt vain itseäni. Kiitos sinulle! Ja voimia sinulle!

n30 kirjoitti:

Hei.

Kiitos vastauksesta. Tuo sinun kirjoituksesi kuulosti kyllä liian tutulta. Ja sain taas ajateltavaa. Olenkin sitä miettinyt, että mitä sitten jos/kun meillä on lapsia. Ja onhan niistä lapsista puhuttukin.Jos se minusta olisi kiinni, niitä varmaankin yritettäis tehdä jo. Ehkä hän viisaudessaan on lykännyt sitä, mikä onkin varmasti ainoa oikea päätös tässä tilanteessa. Juuri viikonloppuna itkettiin ja juteltiin meidän tulevaisuudesta ja siitä onko tällä suhteella ylipäätänsä tulevaisuutta. Ero oli kyllä niin lähellä, lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Sitä minäkin olen miettinyt, että olenko läheisriippuvainen vai miksi ihmeessä jaksan tässä jatkaa. Rakastan suunnattomasti häntä, ja tuntuu, etten selviäisi, jos meille tulisi ero. Mutta olen aika vahva ihminen, itsenäinen. Ja onneksi minulla on ystäviä. He ovat kehoittaneet minua jättämään mieheni, mutta en vain pysty siihen. Olen jotenkin niin kiinni hänessä ja hän minussa. Hän tietää ja tajuaa loukanneensa minua ja aikoi parantaa tapansa, mutta en minä usko häntä enää. Tai haluan uskoa, mutta se epäilyksen siemen sisälläni uhkaa kasvaa kyynisyyden ja katkeruuden puuksi. Pelkään pettyväni taas ja taas.

Tuo kun kirjoitit, että olette eksyksissä omassa kodissanne ja että on niin pitkä matka siihen ihmiseen, joka oli joskus turvasi. Tuolta minustakin on tuntunut. Että eksymme toisistamme aika ajoin. Ja se tie pitää aina etsiä uudestaan. Se on raskasta ja kuluttavaa. Ja vaikka rakastamme, niin se rakkaus hukkuu jonnekin. Ja tavallaan aina joudumme alkamaan alusta, etsimään sitä syytä, miksi olemme yhdessä. Epävarmuus silloin kun olemme erossa on valtava. En tiedä epäilenkö omia tunteitani vai sitä, että joudunko kuitenkin taas pettymään. ja petynkö omiin odotuksiini vai hänen lupauksiinsa ja aikomuksiinsa.

Minulla on ihan samaa,että aivan liikaa tarkkailen hänen mielialojaan, äänenpainojaan, sanojaan. Ihan liikaa kulutan energiaa siihen. Aikaisemmin olen luullut, että olen omistushaluinen ja mustasukkainen, mutta sinä sait minut tajuamaan, että se on seurausta mieheni "sairaudesta".

Viikonlopun keskustelujen ansioista hän päätti lopullisesti lopettaa hampun polton. Olen kuullut sen päätöksen ennenkin enkä voi täysin uskoa siihen. Haluan, mutta en voi. Ja päätimme aloittaa uuden harrastuksen yhdessä. Valoa tunnelin päässä on nyt, pelkään, että se on vain hetkellistä ja petyn taas.

Nyt pysähdyn ajattelmaan sitä mitä minä haluan. Olen itsekäs ja ajattelen nyt vain itseäni. Kiitos sinulle! Ja voimia sinulle!

Lue lisää

luin kirjoituksenne, joka oli kuin omasta helvetistäni vuosi sitten. turhat luopaukset, ainaiset pettymiset, valheet, joita ei myönnetä vaikka todisteet on kädessäsi. Toisen mielialan ja äänenpainon jatkuva tarkkailu. Lopulta henkinen alistus ja manipulointi jatkuen jopa fyysiseen pahoinpitelyyn. Voisin kertoa monta sivua tarinaani, joka ei ole kaunis. Rakastin tätä ihmistä ja vieläkin vähän, kaikesta huolimatta. Ystäväni ( 8 hlöä!!!) näkivät tilanteen sivullisen silmin, eikä ruusunpunaisten lasien läpi, kuten minä! kehoittivat jättämään mieheni heti, ennenkuin pahempaa tapahtuu. En pystynyt, tilanteet paheni ja onneksi ovat nyt ohi. Olin kauan itsekkin ihan rikki ja vieläkin mietin elämääni taaksepäin. Toivon ettet joudu kärsimään yhtään enempää, ymmärrä ettei miehesi muutu, nuo lupaukset entisen rakkaani suusta olen kuullut todella monta kertaa-turhaan!! Lähde, ansaitset onnen ja rauhan- kuten minäkin. n29.