Kyllä tämä tästä :))

Jotkut pääsee kyllä vähemmällä kuin toiset, älä maalaa piruja seinälle. Niitä on siellä tarpeeksi jo valmiiksi. aloittajan kannattaa ehdottomasti säilyttää positiivinen asenteensa ja ottaa päivä kerrallaan!

Minun äitini sairasti 10 vuotta ja pääsi lopulta hyvään laitoshoitoon. Hän istuskeli päivähuoneessa muitten seurassa,otti kontaktia, söi itse, tunsi minut tutuksi ja oli iloinen kun kävin. Käytöshäiriöitä oli vain pesulla käytettäessä, hän ei pitänyt siitä kun käytiin iholle. Muuten meni tilanteeseen nähden varsin mukavasti.
Sitten hänelle puhkesi epilepsia, kuten kuulema käy kolmasosalle potilaista. Muutaman kohtauksen jälkeen hän väsyi petin pohjalle, hengitys alkoi pätkiä ja nieleminen kävi vaikeaksi. Äiti oli kaksi viikkoa saattohoidossa ilman isompia ongelmia ja nukkui pois.
Surullista oli katsoa hänen kuihtumistaan, mutta minusta tämän paremmin ei voi Alzheimerista selvitä. Kipulääkettä annettiin reilusti, hän ei tiennyt itse mistään mitään ja kuolema tuli suht rauhallisesti. Hyvä loppu, onnellinen ei sentään.

Niin, minusta tuntuu, että se varsinainen agressiivinen vaihe on meillä jotenkin ohitettu, onneksi, paitsi, että huvittaa, kun väittää melkein joka asiasta olevansa oikeassa ja nauraa sitten pilkallisesti minulle, kuinka väärässä ihminen voikaan olla.
Sen niminen lääke, kun EPIXA sopi miehelle, kun nenä päähän ja olen varma, että rämpisimme kaulaamme myöten suossa ilman sitä.
Epilepsia kohtauksia meillä ei ole ollut, paitsi jos ei oteta lukuun alkuaikoina ennen lääkitystä pari kertaa mahalleen kaatumisia suoraan keittiön lattialle, hitsi, että silloin pelästyin.
Kaikkeen tottuu, kuten öisin kummallisiin korahteluihin ja muihin äännähdyksiin, tulee niiku immuuniksi näköjään


Mutta tässä se elämä menee ja mentävä on, kun kerran tuli luvattua, että, niin myötä,kuin vastamäessäkin.

Niin ja kiitos sille ihmiselle täällä joka aiemmin kannusti hoitamaan talouteen koskevat asiat ajoissa silloin, kun miehen allekirjoitus vielä kelpasi todistettavasti.



.

Ajattelen tässä, että kuinka kauan se alkuvaihe kestää, kun ensimmäiset lääkekokeilut aloitettiin jo 5 vuotta sitten. Ihan oikeasti voi olla, että taudin kulku on yksilöllistä ja miten sen nyt itsekukin käsittää.....Meillä maistuu ruoka hyvin, että syö jopa kahden miehen edestä, vaikka kuitenkaan koskaan ei ole nälkä jos kysyn, juu ja hitaasti syödään, aikaa pitää varata. Vessassa käydään pitkin päivää ja pitkin yötä. Luulenkin, että ne ovat ne lääkkeet jotka pistävät suolen ja muut röörit toimimaan :)))
Ainoa asia joka ajoittain risoo on se hirveä hitaus ja ainainen perässä kulkeminen, näyttää varmaan ulkopuolisilta hassulta se meidän meneminen.

Laitan tähän liitteeksi tämän tutkimustuloksen, kun näyttää siltä, että tästä atsalean periytyvyydestä paljon kysellään ja jos joku ei olisi tätä netistä huomannut lukea
Aina tulee uutta tietoa, mutta meidän kohdalla anoppi ainakin oli se joka tämän taudin miehelleni perintönä lahjoitti.
http://www.tiede.fi/uutiset/4223/aiti_altistaa_dementialle_

No, juu...Juuri, kun pääsin sanomasta, että ei meillä mitään kovasti kummallista, niin nyt illalla se sitten tapahtui.
Jotenkin aivan, kun olisi nukahtanut telkkaria katsoessa ja samalla kuului kumaus, niin, kun jotenkin olisi pudonnut siitä nojatuolista, vaikka ei pudonnut ????

Sitten minulle tulikin lähtö saunalle laittamaan pesukone päälle...You know.