Olen lihava, sairaalloisesti lihava. On päiviä jolloin vihaan itseäni niin paljon, että tappaisin itseni, mutta en voi tehdä sitä läheisilleni - en nimittäin mahtuisi ruumisarkkuun, eikä minua kukaan jaksaisi hautaan kantaakaan. Jos tähän kohtaan olisi jokin ratkaisu, olisin varmaan jo kuollut.
Olin lihava lapsenakin, ja vaikka joudun tunnustamaan, että itsehän minä kaiken sen ruoan söin, 6-vuotiaanakin, silti on joskus vaikeaa olla tuntematta vihaa omaa vanhempia kohtaan, jotka antoivat minun syödä ja samalla muodostua lihavaksi lapseksi, jota kiusattiin ja joka häpesi itseään jo ennen kuin oppi lukemaan. Lapseksi, joka kasvoi aikuiseksi, jolla on lopun elämää ristinään lihavan identiteetti.
Ensimmäisen kerran harkitsin itsemurhaa 8-vuotiaana, ja 11-vuotiaana aloitin ensimmäisen laihdutuskuurini. Ja laihduinkin, n. 20 kiloa. Onnistuin olemaan teinivuoteni normaalipainoinen, tosin ruumiinrakenteeltani sen verran vielä lapsen pyöreä, että minua silloinkin kiusattiin lihavuudestani. Ja koko tämänkin ajan pidin itseäni lihavana, niin kuin olin oppinut ajattelemaan jo lapsena.
Kun lähdin koulusta opiskelemaan, minun oli hyvin vaikea sopia muiden ikätovereideni joukkoon. Olin aina ollut se luokan lihava lapsi, ja yhä aikuisenakin tunsin, että en ollut samanlainen kuin muut - olin varma, että minut nähtiin lihavana, aivan kuin itsekin koin olevani. Yritin näytellä normaalia nuorta aikuista, mutta sisälläni koin olevani rikkinäinen ja ruma. Surullisen huvittuneena olen nyt, 15 vuotta myöhemmin, katsellut opiskeluaikaisia valokuviani, ja ihmetellyt, kuka tuo nuori, hoikka ja kaunis neito on - itse en ole koskaan itseäni tällä tavoin nähnyt. Itselleni olin lihava, kelpaamaton ja epänormaali ihminen, joka viilteli itseään tuskaansa helpottaakseen.
En koskaan käynyt opintojani loppuun. Sain täydellisen hermoromahduksen eräänä kauniina päivänä, jolloin melkein hyppäsin kerrostaloasuntoni ikkunasta alas. En kuitenkaan hypännyt, vaan pakenin vanhempieni luokse ja katosin elämästä.
Nyt on kulunut reilu 10 vuotta hermoromahduksestani, ja olen vasta nyt pikkuhiljaa uskaltautunut ihmisten ilmoille, vaikka vain varovaisesti. Näiden vuosien aikana olen lihonut siitä hoikasta tytöstä iljettävän lihavaksi naiseksi. Olen minä välillä laihduttanutkin, mutta suurimman osan ajasta olen lihonut, inhonnut itseäni ja lihonut taas hiukan lisää. Olen käynyt terapiassa, saanut hiukan apua, ja taas romahtanut ja lihonut lisää. Hulluinta on, että vaikka inhoankin nykyistä olemustani, ainakin nyt tiedän, että olen oikeasti inhottava. Ennen luulin itseäni lihavaksi, mutta en ollutkaan - nyt ainakin tiedän, mitä oikeasti olen, tässä ja nyt.
Miksi sitten kirjoitan tätä tekstiä? En puolustellakseni lihavuuttani tai väittääkseni, että lihavuus on ok. Tiedän, että olen ihan itse syönyt jokaisen murenan, joista läskini koostuvat. Tiedän, että yleinen mielipide tuomitsee jokaisen lihavan ihmisen huonoksi, vähemmän arvokkaaksi ihmiseksi. Tiedän, että lihavuus tuo mukanaan monia liitännäissairauksia. Ja tiedän, miten voisin laihduttaa itseni normaalipainoon, olenhan tehnyt sen ennenkin.
Mutta sitä en tiedä, miten voisin koota sirpaleistani sellaisen ihmisen, joka pystyisi arvostamaan itseään riittävästi pitääkseen kehostaan huolta, kun koko elämän ajan on tuntenut, ettei itsessä ole mitään huolenpidon arvoista, ja kun koko maailma tuntuu katsovan minua ja kaltaisiani tuomitsevasti. Olen lihava, ja olen saanut kärsiä siitä koko elämäni ajan.
Elämän pirstaleita
3
158
Vastaukset
- Tsemppiä =)
Olet yhtä arvokas kuin normaalipainoiset tai hoikatkin. Ei ne läskit määrittele sun persoonaasi. Kuulostaa siltä, että tarvitset tosiaan sitä terapiaa. Ehkäpä sellaista missä lähdetään käsittelemään elämääsi ihan alusta saakka. Kuulostaa ettei ongelma nyt olisikaan painossasi vaan mielessäsi. Kun saat ajatukset kohdilleen niin varmasti jaksat panostaa laihduttamiseen ym niin, että saat tulokset pysymään. Tälläisiä ajatuksia minulta. Ja sen haluan vielä sanoa, että itse olen normaalipainoinen, aika hoikkakin, ollut koko ikäni, mutta koskaan en ole ylipainoisia tuominnut huonoiksi tai vähempiarvoisiksi kuin itse olen. Samalla viivalla =)
- Terveisin ope
Osaat kirjoittaa tosi hyvin. Voisit harrastaa sitä enemmänkin, jopa työksi asti.
- Trinity***
Minullekin tuli mieleen, että osaat kirjoittaa todella hyvin, ja analysoit itseäsi ja tilannettasi hienosti. Uskon sinun kirjoituksesi perusteella olevan niin fiksu, että ymmärrät ihmisen elämän prosessina ja muistat sen, että mikään ei ole kiveen hakattua. Sinulla on täysi oikeus eheytyä ihmisenä ja nähdä elämä lopulta positiivisemmalta näkökannalta. Pitää vaan olla uskallusta heittäytyä muutokseen, muutos ei tule itsestään eikä rohkeutta saa ikinä koottua tarpeeksi jos vain jää odottamaan oikeaa hetkeä. Uskalla olla rohkea, se kantaa pitkälle. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja muista se, että olet selvästi keskivertotasoa fiksumpi. Sinulla on muiden lailla oikeus elää ja nauttia elämästään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 785266
- 1253624
ROTAT VALTAAVAT ALUEITA
Asukkaat nyt loukkuja tekemään ja kiireellä, jätehuolto kuntoon, jätteet niille kuuluville paikoille, huomioikaa yrittäj413486- 513104
Miten minusta tuntuu että kaikki tietää sun tunteista mua kohtaan
Paitsi suoraan minä itse, vai mitä hlvettiä täällä tapahtuu ja miksi ihmiset susta kyselee minulta 🤔❤️262778Alavuden sairaala
Säästääkö Alavuden sairaala sähkössä. Kävin Sunnuntaina vast. otolla. Odotushuone ja käytävä jolla lääkäri otti vastaan72329- 242111
- 1992000
Reuters: Ukraina on iskenyt Venäjän strategisia pommikoneita vastaan. Jopa 40 konetta vahingoittunut
Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU on iskenyt Venäjän strategisia pommikoneita vastaan, kertoo Reuters. Uutistoimiston läh4251654Huomenta kulta
En mä halunnut sulle ilkeillä,päinvastoin. Miks mä niin tekisin ku rakastan sua ❤️ mut anteeksi jos ilmaisin itseäni huo91588