En tiedä millainen olen

Mitä ajattelit tehdä asialle?

Ole mieluummin ihan hiljaa ja keskity kuuntelemiseen, toisten juttujen, naura toisten jutuille jos naurattaa ja joku toinen kertoo vitsin. Ja kun olet kuunnellut tarpeeksi voit ehkä kommentoida jonkun toisen sanomaa asiaa, jos siis haluat ei ole pakko. Ja jos sinulla on jokin omakohtainen kokemus asiasta voit sen kommentoida ja sitten taas kuuntele. Ja unohda ne pakkovitsit. Ja voit olla ekstrovertti joka kuuntelee muita ihmisiä enemmän kuin itse puhuu ja siitä ihmiset pitää että heitä kuunnellaan.
Voin sanoa itsestäni että olen seurallinen introvertti, siis kaikki aina sanoo että en puhu, mutta kavereita olen silti saanut ja kaipaan ihmisten seuraan. Ja kun opit kuuntelemaan muita ihmisiä häpeäsikin alkaa pienetä, ja kiinnostut ihan eritavalla muista ihmisistä.
Mun puhumattomuudestanikin on tehty naljailua, siis aivan varmasti siis puhun vähemmän kuin muut ja saan varmaan ikuisesti kuulla siitä, mutta voin sanoa että ne ketkä siitä ovat stressin ottaneet eivät kuulu läheiseen ystäväpiiriini, enemmän hyvänpäiväntuttuihin jotka ei välitäkään sen syvällisemmin tutustua.
Toi pakkovitsikkäänä oleminen oli mulle silloin tuttua kun itsekin luulin että mun pitäisi olla äänessä enemmän, ja kieltämättä tein itsestäni joidenkin silmissä aika hölmön, mutta kun korjasin käytöstäni nämäkin "naurajat" alko enemmän juttelemaan mulle ja ovat säilyneet tuttuina.
Eikä sillä oikeasti ole väliä oletko ekstrovertti vai introvertti, kummatkin löytävät seuraa kun oikeasta porukasta osaavat hakea. Yleensä olen huomannut että samankaltaiset enemmän hakeutuvat toistensa seuraan kuin muiden, ja mulla on kilttinä ihmisenä enemmän kavereita jotka ovat ehkä itsekin kilttejä ja jotka hyväksyvät mun oman ujouden ja arkuudenkin joissain asioissa.

Voi että. Tuo alottajan viesti vois ihan hyvin olla minun kirjottama. Ihan täsmälleen sama ongelma. Kaikkein nolointa oli kolmisen vuotta sitten kun vein poikaystäväni kotiin näytille ja käyttäydyin jotenkin hieman hassusti vielä tämän poikaystäväni seurassa (ei oltu tunnettu vielä niin kauaa), niin veljeni vaimo totesi että miks sinä teet noin kun et sinä normaalisti käyttäydy tuolla tavalla. Vieläpä ääneen siinä kaikkien kuullen -.-´. Ja tosiaan se että en tiedä pitääkö ihmiset minusta enemmän semmosena hiljasena vai miten. Tutussa seurassa nyt tietysti olen ihan rento.

Minulla on vähän samankaltaisia tuntemuksia, mitä aloittaja kuvaa. Lähinnä siis juuri sellaista, etten koe kunnolla tuntevani itseäni. Jonkinlainen identiteettiongelma. Arvelen sen johtuvan pitkälti siitä, että masennus on kroonistunut, enkä enää oikein osaa sanoa, mikä johtuu masennuksesta ja mikä on minua, osa luonnettani.

Olen häilyvä, jotenkin niinkuin ajopuu, kameleontti tahtomattani. Asiaa pahentaa se, että olen kiltti ja miellyttämishaluinen ihminen, vältän konflikteja ja pyrin sovittelemaan asioita, löytämään kompromisseja. Sinänsä hyväkin asia, mutta siinä samassa tuntuu, kuin hukkaisin sen oman tahtoni.

Minun on aina ollut vaikea tehdä päätöksiä ja muut ovat halutessaan voineet vaikuttaa niihin aika helposti. Laitan turhan usein omat tarpeeni taka-alalle.

Nyt yritän selvittää itselleni ihan alkeellisista asioista lähtien, mitä oikein tunnen, ajattelen, mistä pidän, mitä inhoan, mitä tarvitsen. Ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä. Tämä identiteettiongelma on niin kaikenkattava, että minun on ollut vaikea jopa tunnistaa ruumiillisia tuntemuksia. Minua on nuorena käytetty seksuaalisesti hyväksi ja aikuisena olen kärsinyt mm. syömishäiriöistä.

Hah, ota muhun yhteyttä niin ollaan kavereita. Itse mietin ihan samaa välillä

Ollaan heikosti tavattavia https://youtu.be/WFHuKHGmBFA 😇
-canundrstnd-

Toivottavasti pari vanhaa kommentoijaa palaa jossain helvetissä tuosta ylempää.

Mutta ihan ihme huolia näillä aiemmilla yksinäisillä. Mietitte liikaa itseänne jollain kelatasolla, ette edes tunteiden kautta.