en keksi tarinoita - luovutanko?

Kaikkien henkilöiden tulisi aina haluta jotakin, olipa se kuinka vähäistä tahansa. Haluista tulee tavoitteita, jotka tarinan aikana saavutetaan tai sitten ei. Matkalla sattuu vastoinkäymisiä. Sitä tarinankerronta lyhykäisyydessään on. Jos henkilöt eivät halua mitään, henkilöillä ei ole tarkoitusta eikä tarinalla ole juonta.

Keksi mitä henkilöt haluavat ja sinulla on tarinan ainekset kasassa. Tiivistä halut ja vastoinkäymiset muutamaan sanaan, ja pidä ne kirjoittaessa kirkkaasti mielessä. Päätavoiteet olisi hyvä kirjoittaa ylös niin että jokainen henkilö varmasti haluaa jotakin. Välitavoitteiden ja vastoinkäymisten osalta riittää kun selventää itselle ja lukijalle mitä henkilöt haluavat kohtauksen aikana.

Sanna halusi selvittää murhan. (päätavoite)
Ennen sitä: kuka oli rautatieaseman kamerassa vilahtanut pukumies? (välitavoite)
Jäljet saattoivat johtaa umpikujaan. (vastoinkäyminen)
Se perkeleen Tötterström! (vastoinkäyminen)

Murhaaja halusi päästä pälkähästä. (päätavoite)
Ennen sitä: jäljet täytyi peittää. (välitavoite)
Rautatieaseman silminnäkijä. (vastoinkäyminen)

Lähtisin ennen tarinan konstruoimista liikkeelle teemasta. Mikä on teoksesi teema ja miten se saa hahmosi toimimaan tietyssä maailmassa, tiettynä aikana, tiettyjen paineiden ja suhteiden alaisena.

Ehkä kaikkien tarinoiden ei tarvitse tulla valmiiksi.

Kenties sen aika koittaa myöhemmin.

Tai et ole tarinankertoja proosallisessa mielessä. Ehkä sun taide kumpuaa hahmojen sisäisen maailman rakentamisesta? Oletko kirjoittanut monologeja hahmoillesi?

Kiinnostavat ihmiset tekevät kiinnostavia asioita. Jostakin luin, että tarina elää tai kuolee henkilöidensä kautta.

Yksi vinkki on luoda hahmoja, joilla on kaksi yhteensopivaa ominaisuutta ja kolmas, joka on jollakin tavalla ristiriidassa kahden ensimmäisen kanssa. Kliseinen esimerkki: formula-autoilijaksi haluava nuorukainen, jolla on loistavat ajotaidot, mutta hän on 195 pitkä ja painaa 120 kg (eli liian suuri formulan rattiin).

Tuossa tuli vihje myös toisesta vinkistä kiinnostavan henkilön luomiseen: henkilön pitää kiihkeästi tavoitella jotakin, hänellä pitää olla kaikenvoittava päämäärä. Se voi olla formulakuskiksi haluaminen tai valtavan omaisuuden kahmiminen tai mikä tahansa. Lisäksi hahmoon tulee syvyyttä, kun jaat päämäärään abstraktiin ja konkreettiseen. Esimerkiksi: henkilö haluaa (konkreettisesti) formulakuskiksi, jotta (abstraktisti) miellyttäisi emotionaalisesti etäistä isäänsä.

Täytyy myöntää, että en ole noita vinkkejä koskaan itse soveltanut, koska olen - koputan puuta - kyennyt luomaan hahmot intuitiolla. Mutta toivottavasti saat niistä jotain irti.

Kerron miten itselleni kävi. Olin ajatellut ehkä joskus kirjoittavani kirjan, mutta aina se jäi. Kunnes tarina tuli eteen työtehtävän ohella, kirjoitin rungon ylös. Tarina on muuttunut kirjoittaessa moneen kertaan, mutta ehkä opin tästä sen, että pitää etsiä tarinoita ympäriltään aktiivisesti. Itselleni ei sopisi "keksiminen" ollenkaan, mutta varmasti on monia tapoja kehitellä aiheita ja tarinoita, ei vain yhtä oikeaa. Ehkä sinulle sopisi paremmin sellainen työtapa, ettet kirjoita mitään ennen kuin on tvalmiina tarina, jossa on alku, keskikohta ja loppu? Silloin tarina ei voi tyssätä, koska tiedät mihin henkilö on menossa.

Edellä kirjoitettiin hyvin siitä, ettei kaikkien tarinoiden tarvitsekaan tulla valmiiksi, joten siitä ei kannata ottaa paineita.

En mikään Remes-fani ole, mutta hyviä vinkkejä hän antaa.

http://ilkkaremes.wordpress.com/tarinan-anatomia/

Tässä myös hyvä perusopus, löytyy myös suomeksi:

http://librarian-or-cybrarian.blogspot.fi/2011/09/doubtfire-aiotko-kirjoittaa-romaanin.html

Ei kirjoittaminen onnistu ilman muusien apua (runottarien, en tarkoita perunamuusia).

Oletko jo kokeillut agressiivista masturbointia?? Suonensisäiset toimivat myös.

Oletko kenties kokeillut tätä http://www.youporn.com/?

Jos sinulla on jo hyviä hahmoja luotuna, heitä tarinan alkuun jokin merkittävä muutos, johon päähenkilön on reagoitava tavalla tai toisella. Hahmon tavoitteet syntyvät tämän tilanteen kontrolloimisesta.

Paras tapa keksiä tällainen muutostilanne on keksiä pahin mahdollinen tilanne, johon päähenkilö ajautuu. Tai tutkia mikä tekee hahmon onnelliseksi ja viedä tämä hahmolta. Vaihtoehtoisesti voit myös mennä päinvastaiseen suuntan ja antaa hahmolle jotain käsittämättömän hienoa.

Harry Potterissa Harry saa kutsun Tylypahkan velhokouluun.

Tuulen Viemässä Scarlett joutuu Yhdysvaltojen sisällissodan keskelle.

Ylpeys & Ennakkoluulossa Elisabethin naapuriin muuttaa rikas herra Bingley.

Sormusten herrassa Frodo perii mahtisormuksen ja sen ongelmat Bilbolta.

jne jne.

Kannattaa tutkia vaikka omia suosikkitarinoitasi. Muutos on varmaan kaikissa niissä läsnä (tosin pitkän ajan sukukronikat jne. tarvitsevat useamman muutoksen). Ellei mitään muuta, hahmot reagoivat heidän minä-kuvaansa uhkaavaan muutokseen ja yrittävät pitää asiat ennallaan tai sopeutua uuteen tilanteeseen.

Kun muutos on keksitty, tutki 10 14:sta neuvoja tavoitteista ja heitä soppaan mukaan antagonisti, joka ei halua päähenkilösi onnistuvan. Tee tavoitteiden saavuttamisesta mahdollisimman vaikeaa, jotta lukijan mielenkiinto pysyy yllä.

Onnea! :)

Lähtisin taiteessa liikkeelle aina ensin kielestä. Jokainen tarina, on sen pituus sitten romaanin, novellin, lastun, kertomuksen, fragmentin kokoa, omaa persoonallisen ja elävän kielen, joka parhaimmillaan uudistaa kaunokirjallisuuden kieltä. Kieleen rakentuvat hahmot, lopulta tarinatkin. Kielestä paljastuu perspektiivisi kaikkiin tarinan elementteihin, joita edellä on esitelty, lisäksi ehkä se vaiken ja tärkein: teeman ja sanoman kehittely läpi tarinasi.

En luovuttaisi, syventyisin ja kehittyisin oman kielesi luomisessa. Anna itsellesi aikaa. Kaiken uuden luominen vaatii keskittymistä, itsekuria hieman ja ennen kaikkea luovaa rauhaa.

Hieman ennakkoluuloja asettavasta otsikosta & nimmarista huolimatta tämä on erittäin hyvä ketju, jota kiitollisena lukee. Kiitos siis.

Mitäpä jos yrität ottaa todellisuuden ja omat kokemukset siihen mielikuvituksen puutteen apupojiksi?

Ainakin minä näen todellisessa elämässä usein aiheita joista olisi ilo kirjoittaa jos osaisi. Otan pari esimerkkiä: Eräällä matkalla eräässä maassa kuljettiin tuommoisessa parinkymmenen tutun ryhmässä ja siihen ryhmään mahtuu kaksikymmentä erilaista persoonaa joista tuon nyt esiin erityisesti yhden: viisikymmentä täyttäneen miehen, jota voisi kai kutsua ”luonnonlapseksi”. Tarkoitan sitä, että kaveri on oman alansa ammattimies, kiroilee paljon, erittäin rehti ja luotettava, joutuu usein tahtomattaan ”tilanteisiin” ja suu käy paljon ajatusta nopeammin.
Tilanne 1: Tämä parinkymmenen poppoo teki kiertokäynnin eräissä kohteissa eräässä kaupungissa ja porukka alkoi jo olla nälissään ja jalkojakin särki. Ruokapaikan vieressä oli kuitenkin iso kirkko. Maa oli katolinen ja niinmuodoin myös kirkko. Suurin osa porukkaa lähti syömään mutta minä ja esimerkkitapauksemme nyt päätettiin kuitenkin käydä katsomassa kirkkoa. Mentyämme sisään kirkkoon näky oli vaikuttava; se oli kooltaan vaikuttava. Kirkko oli siis todella iso. Ja mitä luonnonlapsemme sisäänpäästyään kajauttaakaan suustaan selvällä suomen kielellä? ”Kyllä on jumalaton kirkko!”
Tilanne 2: Kirkossa oli tälläinen rippipenkki vai mikähän se lieneekään? Tiedätte varmaan, sellainen kaksiosainen pieni koppi, jossa toisella puolen istuu pappi ja toisella puolen syntinen verho välissään anteeksiantoa ja synninpäästöä odottaen. Koppi oli todellisen käsityötaiteen malliesimerkki. Kaiverrukset olivat pysäyttävät. Ei niistä sen enempää mutta siinä koppia ihastellen mitä tokaiseekaan luonnonlapsemme haltioituneena? ”Kuka perkele tuon on osannut tehdä?”
Tilanne 3: Eräässä kaupungissa rähjäinen ryhmämme alkoi jo hajota. Eri kuppikunnat lähtivät omille teilleen; eräät lähtivät katsomaan julkisia naisia ja koska paikan portieeri ilmoitti etteivät naiset pääse yleisöksi tähän korkeakulttuuriravintolaan, lähtivät ryhmämme naiset vähän jupisten omille teilleen. Itse lähdin jazzkellariin luonnonlapsemme ja muutaman muun kanssa. Luonnonlapsia oli tässä vaiheessa jo kaksi matkassa; tarinassa jo esiintynyt sekä hänen entinen vuorokaverinsa, joka sanalla sanoen on aika samanlainen; kovaääninen ja... niin, ja muutenkin aika samanlainen. Kun nämä kaksi ovat yhdessä niin eivät he eksymään pääse. Äänestä kuulee missä he kulloinkin ovat ja heidät voi käydä noukkimassa taas ruotuun. No joka tapauksessa laskeuduimme portaita kellaria kohden luonnonlapset edeltä kovaan ääneen keskustellen ja me muutamat muut heidän perässään. No ennen kapakan ovea jo naistarjoilija tulee portaita vastaan ja näyttää sormellaan `hys hys`, ohjaa meidät sisään, rahastaa ja vie takkimme ja viittoo ravintolasalia kohti. Tiedättehän te jatsin ja jazzyleisön? Yleensä tekotaiteellista paskaa ja vielä tekotaiteellisempaa yleisöä. Olevinaan jotain hienoa, siemailevat viiniä ja napsuttelevat sormiansa. Niin siellä yleisö teki ja niin teimme me muut meidän ryhmässäkin. Koska oli rasittavaa istua siellä kellarissa niitä esiintyjiä katsomassa ja koska emme taiteesta mitään ymmärtäneet. Mutta kaksi luonnonlahjammepa ymmärsivät; he nimittäin ovat musiikkimiehiä. Skaala menee varmasti punkista jatsiin mutta yhtä kaikki he ymmärtävät musiikkia, ovat siitä kiinnostuneet, keskustelevat siitä ja ennenkaikkea nauttivat siitä. Jopa jatsista. No, kun hauskaa on ja asioista pitäisi keskustella niin kyllähän näistä ääntä lähtee, elekieli kaataa viinilaseja ja oluttuoppeja pöydältä, muut pöydät ja henkilökunta katsoo vihaisesti ja oma porukka häpeää. Aika pikaisesti alettiin tehdä lähtöä – ennen ulkopuolista kehoitusta – ja pienen nupinan ja ihmettelyn jälkeen vastentahtoisesti myös jatsinystävämme luonnonlapset lähtivät perässä. Ihmettelivät kovin kun musiikki oli hyvää ja juuri tultiin. Yön tunteina sitten heräsin. Asuimme vuokrahuoneistossa ja minun huoneessani oli neljä sänkyä; vieressä kuorsasi eräs ryhmämme jäsen, sitten oli minun sänkyni, minun vierelläni viisikymppinen luonnonlapsemme ja hänen vieressään vielä entinen vuorokaverinsa. No heräsin siihen kun tämä viimeksimainittu horjui jostain yöjuoksultaa votkapullo kourassaan sisään. Olin hiljaa ja katselin siinä kun kaveri horjui punkkansa edessä eikä saanut edes vyötänsä auki ja näytti silti, että kaatuu pian sänkyyn. Kaatukoon ajattelin. Mutta luonnonlapsemme heräsi ja alkoivat siinä keskenään vielä pienen yöllisen dialogin. Pääpiirteittäin näin; toinen horjuu pystyssä viinapullo käsissään ja sopertelee, että olisi ollut kiva kuunnella sitä jatsia. Miksi sieltä piti niin nopeasti lähteä pois? Toinen tokaisee ettei noiden moukkien kanssa voi taiteita harrastaa. Ei siinä voi kuin sisäänpäin hymyillä ja jatkaa unia.

Minulla asia menee päinvastoin. Keksin loistavia tarinoita päivittäin mutta en osaa kirjoittaa niitä niin, että ne kuulostaisivat hyviltä ja mukaansatempaavilta.
Oma haaveeni on ryhtyä kirjailijaksi. Olen nyt vasta 14vuotias (pian 15) ja olen jauhanut yhtä samaa suurta tarinaa päässäni 4 vuotta. Kirjoittaminen hyvin on minulle se suurin ongelma.
Vastaamiseen auttisi jos saisi tietää minkätyyppisiä tarinoita kirjoitat.

Voihan sitä kirjoitella vaikkei saa mitään valmiiksi, jos kerran tykkää kirjoittamisesta. Kyseessä on harrastus jonka pitäisi olla hauskaa, eikä päinvastoin.
Unohda kuvitelmat kirjailijan ammatista ja keskity harrastamiseen.

Harjoittelemalla kerrontataitosi paranevat.

Kirjoittaminen on ajattelua. Jos ei tarinaa ole, ei ole ajattelua.

Pitääkö kirjoittaa väkisin? Wannabe-kirjailija?

Pysy vain Hertta-sarjoissa!

kuvittelen tarinan päässäni ja sitten alan kirjoittaa tarinaa järkevästi ja voalaa alkaa syntyä tarinaa, mutta välillä tarinan hahmojen nimiä on vaikea keksiä

Lue! Lue kirjoja, lue uutisia, lue kaikkea mahdollista. Etsi inspiraatiota eri paikoista. Kokeile erilaisia luovuusharjoituksia.
Itse kehittelen usein tarinoita uutisten perusteella. Luen vaikka jostain rikoksesta ja kuvittelen mielessäni sille ratkaisun.

Jos ei ole mitään sanottavaa, ei kirjoittamisesta tosiaan tule mitään. Vaikka olisi miten hieno tietokone ja konekirjoitusnopeus huipussaan, ja vaikka osaisi kirjoittaa virkkeet isolla alkukirjaimella, ei kirjaa synny, ellei ole mitään sanottavaa. Miksi haluat kirjoittaa? Mitä haluat sanoa lukijoillesi? Jos haluat vain 'olla kirjailija', sinulla ei ole syytä kirjoittaa, eikä sinun pidäkään kirjoittaa, ennen kuin syy ilmestyy.

Minulla taas on aihe, josta haluan kirjoittaa, mutta en saa väsättyä juonta. Enkä oikein usko, että juoni laatisi itsensä, jos alan vain kirjoittaa. Kokeilen kyllä vielä sitäkin, jos ei mikään muu auta.

Vetele hienoa dialogia ja kauniita lauseita ajattelematta sen enempää. Hieno dialigi ja nautittavat lauseet ovat jo paljon enemmän, kuin useimmat kirjailijat pystyvät lukijoille antamaan. Useimpien tarinat ovat kuitenkin ihan perseestä!

kokeile runoja, nehän on sanoja peräkkäin ilman juonta ja tapahtumia.

Yhdyn näihin muihin vastaajiin aikalailla. Kokeile lukea tai kirjoita itse alku keskikohta ja loppu ja ala siitä rakentamaan tarinaa. Älä missään nimessä ainakaan luovuta. Itseä harmittaa, kun joskus kauan sitten (lähes 10 vuotta sitten) tein vampyyritarinan ja nyt se on hukassa, mutta ei auta kuin alkaa väsäämään uusi.
Ja runothan on täysin eri asia kuin tarina, mutta voithan kokeilla sitäkin. Tää ketju on saanu alkunsa vuonna 2013, onko nykyinen aloittaja edes paikalla enää? Toivon että oot saanu keksittyä tarinoita ja neuvoja tästä palstalta..

Itse kirjoitin ekan 200-liuskaisen tarinani lukiolaisena. Käytännössä mietin, millaista elämäni olisi kahden vuoden kuluttua, kun menisin yliopistoon. Oli mukava projekti, vaikka heitinkin tekstin roskiin vanhan tietokoneen mukana.

Armeijasta päästyäni kirjoitin it-miehen näkökulmasta 100-sivuisen tarinan siitä, mitä olisi tapahtunut, jos Suomeen olisi hyökätty armeija-aikanani.

Viime aikoina on tehnyt mieli kirjoittaa tarina oikeista opiskeliajoistani sekä eräästä erikoisesta nuoresta miehestä, joka on tullut minua vastaan jo 15 vuoden ajan. Aina yksin.

Eli anna mielikuvituksen lentää. Mitä enemmän kirjoitat...

Joo

Olen joskus potenut samaa ongelmaa. Ideaa tarinaksi ei tahdo löytyä. Ehkä sitten täytyy ryhtyä etsintään. Ideoita voi syntyä mistä vaan. Itse olen ratkaissut ongelman kuuntelmalla kuunnelmia, katsomalla elokuvia, lukemalla kirjoja ja sarjakuvia. Telkkarista katson dokumentteja ja luen sanomalehtiä.
Näistä kerään ideoita kuin tyhjä patteri. Lisäksi vielä minulla on apuna miljöökuvauksessa kamera, jonka muistikorteissa on yli 2000 valokuvaa. Rakennuksia, teitä, metsiä, autoja muistikorteilta löytyy.
Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua.

Mene satu-setä Topeliuksen luo ja opi.

Jos Topelius tulee uniisi ja antaa neuvoja.

keksi joitain kohtauksia joiden ei tarvitse liittyä toisiinsa, kirjoitat joitain dialogeja tai muuten vain paikan kuvauksia ja luo niiden pohjalle tarina joka yhdistää niitä.
tarinan alussa täytyy tapahtua jotain mistä päähenkilö\päähenkilöt saavat tavoitteen, (esim. taru sormusten herrasta frodon tavoite on tuhota sormus jne) mieti miten tavoite saadaan toteutettua :)

Sanoisin, että ryhdy vaikka toimittajaksi tai muuksi sisällöntuottajaksi. Kirjoitella voi kaikenlaista, ei väkisin tarvitse kirjailijaksi ryhtyä.