Poikkevasta ihmissuhteesta itseinhoon.

LoppuaOdotellessa

Huoh, mistähän aloittas. Oon 30 mies, aina ollut taipumuksia masennukseen, pelkotiloihin. Mutta asiasta toiseen. Onko kellään kokemusta ihmisriippuvuudesta? Minä tapasin n. 6 vuotta sitten ihan tyttösen, seurusteltiin, erotittiin, tapailtiin, erotiin, oltiin parhaita kavereita, kavereita, vihamiehiä ym. Tytöllä oli myös paljon mielenterveys ongelmia, kävi paljon osastolla, oli itsemurha yrityksiä ja paljon kuolema puheita, pelkäsin todella paljon jos hän tekee itselleen jotain. Olin monesti rikkipoikki huolissaan, kävin tapaamassa ja olin tukena. Oltiin välillä kuin paita ja peppu. Hän seurusteli muiden miesten kanssa ja minä muiden naisten, oltiin kuiten koko ajan tiivisti yhdessä. Mutta huomasin että olen ollut koko ajan rakastanut häneen, välillä ärsytti kun hän kertoi uusista poikakavereistaan, tunsin mustasukkaisuutta. Toisinaan tyttö taas ehdotteli että seurusteltaisiin, mutta sitten aina tulikin toisiin aatoksiin. Olin monesti aika rikki, mutta silti roikuin hänessä ja hän minussa. Pahin tapahtui silloin suhteen alkuajoilla kun meillä meni ekan kerran poikki, tyttö jätti minut, tuli seuraavana päivänä uuden poikaystävänsä kanssa hakemaan kamojansa, minä jäin lattialle yksin itkemään. Se oli aika kova paikka joka vieläkin tuppaa väkisin mieleen tupsahtamaan. Koko tän kuuden vuoden aikana ollaan oltu kuitenki kavereita, hyviäkin, monesti sanoo että parhaimmat sellaiset. Me ollaan tapeltu tosi paljon tämän kuuden vuoden aikana, aloittaja yleensä minä. Nimitäin minä olen kovasti yrittänyt tunkea väkisin nämä suurimmat tunteet sisälleni ja yritänyt olla hyvä ystävä hänelle. Ja joskus nämä tunteet purkautuvat todella inhottavalla tavalla. Nyt vkloppuna tyttö tuli käymään mun luona toiselta puolen suomea, huomasin taas että kuinka mulla on vielä tunteita häntä kohtaan, hän ehdotteli että alettas kämppäkaveriksi, mulla tuli heti jotain aivan käsittämättömiä filiksiä, olin iloinen, sekava, vihainen, tuskainen. No pietin ensin nämä tunteet tietenki sisälläni ja olin että okei, aletaan vaan kämppäkavereiksi. Wuhuu, ihanaa! Tavallaan olin muuttanut toiselle puolelle suomea että saan vähän pesä-eroa, kun oon niin sekasin näistä mun tunteista. No otettiin sitte viinaa ja mie vaan jotenki sekosin, aloin vittuileen, haastaan riitaa, ja uhkailin nyrkit ojossa lyödä, alistin raukka paran. Musta tulee aina humalapäissäni häntä kohtaan todella inhoittava, kai ne patoutumat painaa. Seuraavan päivänä hän sanoi kuinka pelkäsi minua, tottakai, olinhan aivan hirviö. Alkoi pakata laukkujansa, minä menin halamaan, hän sanoi että "irti" menin sekasin ja painoin hänet hetkeks sänkyyn, kunnes havahduin että mitä helvettiä olen tekemässä, juoksin ympäri kämppää aivan sekavassa mielentilassa, hän oli lähdössä ja mietin jo mielessä että jospa häntä en päästäkkään. Jopa sanoin hänelle niin, uhkasi soittaa poliisit, tajusin taas että mikä helevtti minulla on. Tyttö lähti, nyt mietin vaan itsaria, kävin lääkärillä, viikko saikkua, sain myös pillereitä matkaan, jäljelle jäi suunnaton itseinho, miten kestää itseään ja näitä väkivaltaisia tunteitaan. Vihaan itseäni ja haluan vaan kuolla.

2

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LoppuaOdotellessa

      Moni varmasti sanoo että tälläinen suhde olisi pitänyt lopettaa heti alkunsa ja niin oisi. Mutta en vai osannut päästää irti. Varmasti olisimme tällä hetkellä molemmat ihan eri elämäntilanteessa, ehkä. Hän on kuiten uskomaton ihminen, ja nyt menetin hänet lopullisesti. Varmasti hyvä näin, mutta tapa millä kaikki loppui, kalvaa mun sydäntä ja sielua, en vaan kestä.

    • SOS-kriisikeskus vastaa:

      Hei

      Hyvä että kävit lääkärillä ja otat tilanteesi käsittelyyn. Terveydenhuollon kautta asiaa voi viedä eteenpäin, ja jos tulee todella akuutti tilanne itsetuhoisten ajatusten suhteen ota pikimiten yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen tai psykiatriselle poliklinikalle. Koska en tiedä missä asut niin en voi antaa yhteystietoja suoraan, mutta hakemalla netistä hakusanoilla "psykiatrinen päivystys"/"psykiatrinen poliklinikka" "paikkakuntasi" löydät yhteystiedot.

      Muista myös, että yksin ei tarvitse asioita pyöritellä. Yleensä omien tuntemusten ja ajatusten purkaminen toiselle ihmiselle rauhoittaa ja järjestää omia ajatuksia. Yksi tapa on juuri tämä, eli voit kirjoittaa niistä. Luottoystäville kannattaa myös puhua asioista. Jos tuntuu, että haluat ulkopuolista keskusteluseuraa, voit aina soittaa valtakunnalliseen kriisipuhelimeen.

      Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22. Puhelut maksavat operaattorin veloittaman puhelumaksun, mutta mitään muita kuluja puheluun ei lisätä.

      Jos koet, että mielummin keskustelet kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinet päivystää joka arkipäivä 15-19. Sinne voi myös jättää viestin, johon Tukinetin net-tukihenkilö vastaa useimmiten viimeistään muutaman päivän viiveellä.

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päällle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyy osoitteesta http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset. Käynnit eivät maksa mitään.

      Ystävällisin terveisin,
      SOS-kriisikeskus / Vapaaehtoistyöntekijä Hansu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      284
      4755
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      971
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe