Poikkevasta ihmissuhteesta itseinhoon.

Huoh, mistähän aloittas. Oon 30 mies, aina ollut taipumuksia masennukseen, pelkotiloihin. Mutta asiasta toiseen. Onko kellään kokemusta ihmisriippuvuudesta? Minä tapasin n. 6 vuotta sitten ihan tyttösen, seurusteltiin, erotittiin, tapailtiin, erotiin, oltiin parhaita kavereita, kavereita, vihamiehiä ym. Tytöllä oli myös paljon mielenterveys ongelmia, kävi paljon osastolla, oli itsemurha yrityksiä ja paljon kuolema puheita, pelkäsin todella paljon jos hän tekee itselleen jotain. Olin monesti rikkipoikki huolissaan, kävin tapaamassa ja olin tukena. Oltiin välillä kuin paita ja peppu. Hän seurusteli muiden miesten kanssa ja minä muiden naisten, oltiin kuiten koko ajan tiivisti yhdessä. Mutta huomasin että olen ollut koko ajan rakastanut häneen, välillä ärsytti kun hän kertoi uusista poikakavereistaan, tunsin mustasukkaisuutta. Toisinaan tyttö taas ehdotteli että seurusteltaisiin, mutta sitten aina tulikin toisiin aatoksiin. Olin monesti aika rikki, mutta silti roikuin hänessä ja hän minussa. Pahin tapahtui silloin suhteen alkuajoilla kun meillä meni ekan kerran poikki, tyttö jätti minut, tuli seuraavana päivänä uuden poikaystävänsä kanssa hakemaan kamojansa, minä jäin lattialle yksin itkemään. Se oli aika kova paikka joka vieläkin tuppaa väkisin mieleen tupsahtamaan. Koko tän kuuden vuoden aikana ollaan oltu kuitenki kavereita, hyviäkin, monesti sanoo että parhaimmat sellaiset. Me ollaan tapeltu tosi paljon tämän kuuden vuoden aikana, aloittaja yleensä minä. Nimitäin minä olen kovasti yrittänyt tunkea väkisin nämä suurimmat tunteet sisälleni ja yritänyt olla hyvä ystävä hänelle. Ja joskus nämä tunteet purkautuvat todella inhottavalla tavalla. Nyt vkloppuna tyttö tuli käymään mun luona toiselta puolen suomea, huomasin taas että kuinka mulla on vielä tunteita häntä kohtaan, hän ehdotteli että alettas kämppäkaveriksi, mulla tuli heti jotain aivan käsittämättömiä filiksiä, olin iloinen, sekava, vihainen, tuskainen. No pietin ensin nämä tunteet tietenki sisälläni ja olin että okei, aletaan vaan kämppäkavereiksi. Wuhuu, ihanaa! Tavallaan olin muuttanut toiselle puolelle suomea että saan vähän pesä-eroa, kun oon niin sekasin näistä mun tunteista. No otettiin sitte viinaa ja mie vaan jotenki sekosin, aloin vittuileen, haastaan riitaa, ja uhkailin nyrkit ojossa lyödä, alistin raukka paran. Musta tulee aina humalapäissäni häntä kohtaan todella inhoittava, kai ne patoutumat painaa. Seuraavan päivänä hän sanoi kuinka pelkäsi minua, tottakai, olinhan aivan hirviö. Alkoi pakata laukkujansa, minä menin halamaan, hän sanoi että "irti" menin sekasin ja painoin hänet hetkeks sänkyyn, kunnes havahduin että mitä helvettiä olen tekemässä, juoksin ympäri kämppää aivan sekavassa mielentilassa, hän oli lähdössä ja mietin jo mielessä että jospa häntä en päästäkkään. Jopa sanoin hänelle niin, uhkasi soittaa poliisit, tajusin taas että mikä helevtti minulla on. Tyttö lähti, nyt mietin vaan itsaria, kävin lääkärillä, viikko saikkua, sain myös pillereitä matkaan, jäljelle jäi suunnaton itseinho, miten kestää itseään ja näitä väkivaltaisia tunteitaan. Vihaan itseäni ja haluan vaan kuolla.