Missä oot?

En enää saa vastausta. Joskus hymyilet kun juttelen sinulle.
Vetäydyt yhä syvemmälle maailmaan jonne en pääse mukaan.

Kutenkin sinä olet vielä siinä vaikka en vastausta saisikaan.Sitten kun tuolisi on tyhjä ja paikkasi vuoteessasi koskematon voin vain kuvitella miten se riipaisee syvältä.Olethan vielä kosketuksen päässä ja se ihminen joka vierelläni alttarilla seisoi ja jota lupasin rakastaa kunnes kuolema meidät erottaa.

on merkillistä huomata että vaikka olen sinusta kaukana ja sinä olet toisten hoidossa,ajatukseni ovat luonasi jokainen päivä.Miten löytäisin tien jonnekin missä sinä et ole läsnä aina ja joka hetki.Rakkautemme on läsnä yhä vaikka olosuhteet ovat muuttuneet.

Kannattaa rakentaa uutta ,omaa elämää ja katsella eteenpäin,surra rauhassa ja todeta,että se oli hyvä mikä oli,se vaihe,ja sitten koittaa mennä eteenpäin.
Suru jäytää muuten.

Juu,suru vaatii oman aikansa,ja se nyt vaan on pakko käydä läpi.Tiedän että joskus surun jälkeen tulee ne päivät,kun muistaa ne hyvät asiat,ja jaksaa iloita siitä mitä oli.
Mieki teen surutyötä nyt koko ajan,vaikka mies läsnä,hän jo poissa.
Viha,tuska,sääli,kaipaus,yksinäisyys voi että mitä sekamelskaa..

Oi niitä elämän onnellisia päiviä,nyt ne kirkastuu kultaakin kalliimmaksi kun käsi kädessäsi retkeilimme ja ja rakensimme tulevaisuutta ja kotia ja huolehdit minun jaksamisestani.Joka päivä nään miten ajatuksesi harhailevat askeleesi hidastuvat ja tarvitset apua paljon.Äänesi vielä kuulen vaikkakin kerrot asoita jotka olen "tuhanteen "kertaan kuullut.

minun rakas puolisoni ,sinulta voimat yhä enämpi ja emämpi pettää.Mikä meillä on vielä edessämme.Joskus tunnen vahvaksi itseni kohtaamaan mitä vaan mutta tulee tälläisiä heikkouden hetkiä kun vain kyselen miksi,miksi?

Tiällähän minä oon konneen iärellä ihan niinkun alottaja itekkii...Kaikille meille tulee aika, jos elää saamme ettei tuttu kumppani enää vastaa että täällä...Miksi ei sitten sinulle saisi tulla???.Mitäpä tuota surkuttelemaan etukäteen....:) Ja huom. se aika tulee joskus aiemmin, vaikka emme olisi ehtineet omaishoitajuuteen asti!

nm. rakkaansa äkillisesti menettänyt, silti en kerjää enkä kaipaa sääliä!

En usko että kukaan näistä kirjoittajista siksi ajatuksiaan tuo että sääliä kaipaa.Tuo on kauniisti tuotu rakkaudesta esille aloittajalla.Siinähän on monenlaiset tunteet ja kaipaukset ku näkee luopumisen pikkuhiljaa tapahtuvan.Eihän sitä voi kylmästi sivuuttaa.Onko sinulle rakkaansa äkillisesti menettänyt tullut kyynisyyttä suhtautuessasi lähimmäisiin jotka tunteella kirjoittavat puolison sairaudesta.Otan minä myös osaa puolisosi menetyksestä ja voimia ja ymmärtämystä myös heitä kohtaan joilla on vaikeaa.

Ei kukaan joka omaishoitajaksi ryhtyy kerjää sääliä sillä jos oikein ymmärrän tarvitaan vahvaa persoonallisuutta.Asioista on hyvä keskustella onhan surutyöryhmiäkin joissa puidaan menneitä.Tottakai se surutyö jo alkaa rakkaan sairastuessa ja toine käy sitä enemmän ja toinen vähemmän jo rakkaansa eläessä.Olen jutellut monenomaishoitajan kanssa ja on tullut esille että monet rukoileekin että rakkaansa kivut loppuisi täältä pois lähtöön.Usein asetetaan se rakas ihminen etusijalle ja omat tarpeet toiselle.Sinä hehhehhee kirjoittaja ehkä et ole käynyt läpi surutyötäsi vielä siksi tuollainen asenne heitä kohtaan jotka kirjoittavat rakkaastaan joka vielä elää.

Täällä on hyviä kirjoituksia.Sinulle "hehhee näitä säälink" mimimerkki vastaan.Minä juuri olen tuo aloittaja "missä oot". Erehdyit pahan kerran.En ole sääliä hakemassa.
Olen koulutettu hoitaja ja nähnyt ihmisten kipua ja tuskaa paljon.
Surutyötä usea käy jo omaisen sairastuttua.
Kohdallani minun rakkaani hiipuu hiljalleen ja päivittäisiä kipuja katsellessa olen monesti ajatellut että parempi hänen olisi jo päästä lepoon.Olen tuntenut hänet 45v ja onnellinen avioliittomme on ollut.Me ihmiset elämme tunteiden kanssa,ei niitä voi piilottaa ja hylätä,ei rakkaamme eläessä eikä hänen kuolemansa jälkeen.
Sinulle rakkaansa äkillisesti menettänyt toivon kaikkea hyvää ja kehoitan katsomaan eteenpäin elämän uusien haasteiden kanssa.

Sinulle nimmari eipä vain.Sinusta paistaa todella kyynisyys ja katkeruus mutta en ymmärrä miksi.Ei kukaan meistä tälläistä pydä kenellekään mistä kirjoitit.Jossakin elämäsi asiassa sinulla mättää jos tätä sanaa käyttäisin.Ehkäpä olet kova luonteeltasi etkä ymmärrä lähimmäistesi elämää.Tämä palsta on todella hyvä,saamme kirjoittaa omia tuntojamme sillä jaettu asia on helpompi kantaa kuin yksin.Sanot että sinulla on uusi puoliso,eikö sen pitäisi olla iloinen asia niin ettei katkeruus tule kirjoituksestasi läpi.Hoidan rakkaan puolisoni ja jos hän lähtee ennen minua ja elämä tuo eteeni toisen niin en laita vastaan mutta en ketä tahansa huoli puolisokseni.

Jaa,a se on surullista jos vielä pitää katkera olla muiden kirjotuksista.Jos haluaa omaa kohtaloaan surkutella,sekin kuuluu asiaan,surra pitää ettei kanna näitä paskoja juttujaa mukanaan läpi koko elämän.
Voisin miekin olla,mies kun ulostaa ympäri taloa,ei nuku kuin pätkis,vaeltaa koko yön,ei mee makuulle,ei mee vessaan,ei syö ,höpisee omia juttujaan josta kukaan ei saa selvää,tuommonen haamu tuossa hiihtää ees taas meidän kodissa,josta on tullut hoitolaitos....Surua tunnen vaan,kun katselen miesrauniota,ja surunsa saa jokainen purkaa haluamallaan tavalla.Kellä se paras tapa,kait se oma parhain ?Tuskakin pitää huutaa ulos,itkeä,ettei muutu kyyniseksi .
Minusta olisi kyllä mukavaa,jos olisi olkapää joskus,joku silittäis,ja saisin oikein itkeä sääliäni ja tuskaani kerralla,joku silittäis ,tuudittais...tunteita pitää olla,ei säälissäkään mitään pahaa ole.
Minäkin säälin itseäni,miten mie jouduin keskelle tätä kauhutarinaa,säälin miten jaksaisin,voi mua rukkaa,ajattelen ,koska niin se on.Omaishoitajat parat jotka joutuvat hoitamaan niin vaikeasti sairaita,menemään elämässään polvilleen...
Mulla tämä kohta loppuu,niin voin jo sanoa,odotan päivää kun olen vapaa ja surullinen ,surukin silloin vain aikansa...sekin paranee...

Kristiina,näin on aivan kuin kirjoitit että me saamme surra,itkeä ettei sydämemme kyynisty ja katkeroidu.Jos olisit nyt tässä koneeni vierellä,halaisin sinua ja itkisimme yhdessä.Tämä on nyt tälläistä aikaa ja ehkä kun se on ohi osaamme ottaa täyrin rinnoin vastaan mitä elämä meille vielä antaa.Tuli virhe piti sanoa täysin rinnoin.M

Et ole elämääsi tyytyväinen nimimerkki EIPÄ VAIN mutta en ymmärrä miksi ku sanoit että sinulla on uusi puolisokin.Tuo aloitus MISSÄ OOT oli kaunis kuvaus rakkaudesta.
Jätitkö entisen puolisosi vai miksi tuollaiset mielipiteet jotka hipovat kyynisyyttä.Emme kaikki voi puolisoa vaihtaa kuin hevosia ennen vaihdettiin.Elämme tämän jakson mikä meillä on ja elämäähän se on kivunkin kanssa.Osaa sitten iloita paremmista päivistä kun ne eteen tulevat.En muista kuka kirjoitti runon jossa kerrottiin kun joku pyysi vain iloa elämäänsä ja hän sai sen mutta ei kauan mennyt kun halusi myös kyyneleitäkin takaisin.