Olen eronnut aiemmin kirkosta syystä siitä, että jós ja kun pappi kieltäytyy tekemästä työtä naispappien kanssa, niin kirkko ei tee mitään ja jos minä kieltäydyn, niin saan tuomion (oikeuslaitoksessa) ja lupailin liittyä takaisin kirkkoon kun tuo epäkohta alkaa korjaantumaan, eli maaliskuussa 2013.
Katsoin tuon MOT ohjelman ja järkytyin tuo naisen huhaa puheista ja se täyttää mielestäni lähes kiihottamisen kansanryhmää kohtaan, onneksi piispa otta kantaa A-studiossa (kielteisen kannan) tuon noitavainoista puhuvaa naista vastaan.
Olen vakuuttunut, että en koskaan enää liity takaisin kirkkoon ja hoidan lapsenikin sieltä pois.
Nyt kannattaisi todella kirkon olla kuulolla ja äänessä, ettei tuollainen juttu jatkuisi ja varmasti en ole ainoa joka äänestää jaloillaan kirkkoa vastaan.
MOT
41
148
Vastaukset
- just ja joo
Ateistitrollit keksi taas hyvän markkinaraon pyörittää palstan liberaaliteologivastaajia.
Kirkko on kuulolla ja äänessäkin. Olen samaa mieltä kanssasi, että Tapio-piispa sanoutui hyvin irti tuollaisesta opetuksesta. Demonit eivät koskaan voi olla mikään lääketieteellinen diagnoosi. MOT-ohjelmassa nähty Jalovaaran opetus demoneista masennuksen tai muiden sairauksien aiheuttajina ei kirkkoomme sovi. Erityisen järkyttävää on väittää, että lääkitys olisi perkeleen tapa tunkeutua ihmisen sisimpään. Tällaisesta opetuksesta kirkko irtisanoutuu. Lähimmäisen rinnalla kuljetaan, hänen puolestaan ja hänen kanssaan rukoillaan. Hädän hetkellä kirkosta haetaan apua ja tähän avuntarpeeseen kirkossa kuuluu vastata. Mutta on oltava todella tarkkana, milloin kuuntelu, empatia, vastakaiku ihmisten tarpeille ja tunteille muuttuukin ihmisten hyväksikäytöksi.
Meri-Anna pappi- zyrt
Meri-Anna, miksi sinä nyt noin kirjoitat, vaikka kirkon oppiin kuuluu demonit, saatana ja helvetti?
Meri - Anna ja Tuikku
_________________
Uskonne perustaja ajoi usein ulos riivaajia - tuomitsetteko siis Hänen tekonsa???
Saastainen henki on mielestäni synonyymi riivaajalle???
__
Markus :
5:2 Ja kohta kun hän lähti venheestä, tuli häntä vastaan haudoista mies, joka oli SAASTAISEN HENGEN vallassa.
5:3 Hän asusti haudoissa, eikä kukaan enää voinut häntä kahleillakaan sitoa;
5:4 sillä hän oli monta kertaa ollut sidottuna jalkanuoriin ja kahleisiin, mutta oli särkenyt kahleet ja katkonut jalkanuorat, eikä kukaan kyennyt häntä hillitsemään.
5:5 Ja hän oleskeli aina, yötä ja päivää, haudoissa ja vuorilla, huutaen ja runnellen itseään kivillä.
5:6 Kun hän kaukaa näki Jeesuksen, juoksi hän ja kumartui maahan hänen eteensä
5:7 ja huutaen suurella äänellä sanoi: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä vannotan sinua Jumalan kautta, älä vaivaa minua."
5:8 Sillä hän oli sanomaisillaan sille: "Lähde ulos miehestä, sinä saastainen henki."
5:9 Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta."
5:10 Ja se pyysi pyytämällä häntä, ettei hän lähettäisi niitä pois siitä seudusta.
5:11 Niin siellä oli lähellä vuorta suuri sikalauma laitumella.
5:12 Ja ne pyysivät häntä sanoen: "Lähetä meidät sikoihin, että menisimme niihin."
5:13 Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja ne hukkuivat järveen- Ihmisiä suojeltava
pertsa2012 kirjoitti:
Meri - Anna ja Tuikku
_________________
Uskonne perustaja ajoi usein ulos riivaajia - tuomitsetteko siis Hänen tekonsa???
Saastainen henki on mielestäni synonyymi riivaajalle???
__
Markus :
5:2 Ja kohta kun hän lähti venheestä, tuli häntä vastaan haudoista mies, joka oli SAASTAISEN HENGEN vallassa.
5:3 Hän asusti haudoissa, eikä kukaan enää voinut häntä kahleillakaan sitoa;
5:4 sillä hän oli monta kertaa ollut sidottuna jalkanuoriin ja kahleisiin, mutta oli särkenyt kahleet ja katkonut jalkanuorat, eikä kukaan kyennyt häntä hillitsemään.
5:5 Ja hän oleskeli aina, yötä ja päivää, haudoissa ja vuorilla, huutaen ja runnellen itseään kivillä.
5:6 Kun hän kaukaa näki Jeesuksen, juoksi hän ja kumartui maahan hänen eteensä
5:7 ja huutaen suurella äänellä sanoi: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä vannotan sinua Jumalan kautta, älä vaivaa minua."
5:8 Sillä hän oli sanomaisillaan sille: "Lähde ulos miehestä, sinä saastainen henki."
5:9 Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta."
5:10 Ja se pyysi pyytämällä häntä, ettei hän lähettäisi niitä pois siitä seudusta.
5:11 Niin siellä oli lähellä vuorta suuri sikalauma laitumella.
5:12 Ja ne pyysivät häntä sanoen: "Lähetä meidät sikoihin, että menisimme niihin."
5:13 Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja ne hukkuivat järveenJalovaaran jorinat uppoavat ihmisiin joilta puuttuu arvostelukyky ja suhteellisuudentaju, joille vuosituhansia vanhat kamelikanavaanarien tarinat ovat viimeisin tieto nykyisyydestä. Tämä pätee moniin ääriuskoviin ja jos taustalla on vielä arvostelukykyä alentavia mielenterveysongelmia niin Jalovaaran jorinat ovat täysin vastuuttomia ja tuomittavia.
Näitä raukkoja tulee kuitenkin suojella tuon kaltaiselta toiminnalta koska he eivät itse itseään kykene suojelemaan. - Dara
pertsa2012 kirjoitti:
Meri - Anna ja Tuikku
_________________
Uskonne perustaja ajoi usein ulos riivaajia - tuomitsetteko siis Hänen tekonsa???
Saastainen henki on mielestäni synonyymi riivaajalle???
__
Markus :
5:2 Ja kohta kun hän lähti venheestä, tuli häntä vastaan haudoista mies, joka oli SAASTAISEN HENGEN vallassa.
5:3 Hän asusti haudoissa, eikä kukaan enää voinut häntä kahleillakaan sitoa;
5:4 sillä hän oli monta kertaa ollut sidottuna jalkanuoriin ja kahleisiin, mutta oli särkenyt kahleet ja katkonut jalkanuorat, eikä kukaan kyennyt häntä hillitsemään.
5:5 Ja hän oleskeli aina, yötä ja päivää, haudoissa ja vuorilla, huutaen ja runnellen itseään kivillä.
5:6 Kun hän kaukaa näki Jeesuksen, juoksi hän ja kumartui maahan hänen eteensä
5:7 ja huutaen suurella äänellä sanoi: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä vannotan sinua Jumalan kautta, älä vaivaa minua."
5:8 Sillä hän oli sanomaisillaan sille: "Lähde ulos miehestä, sinä saastainen henki."
5:9 Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta."
5:10 Ja se pyysi pyytämällä häntä, ettei hän lähettäisi niitä pois siitä seudusta.
5:11 Niin siellä oli lähellä vuorta suuri sikalauma laitumella.
5:12 Ja ne pyysivät häntä sanoen: "Lähetä meidät sikoihin, että menisimme niihin."
5:13 Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja ne hukkuivat järveenTässä on nyt minusta kyse siitä, että Jalovaara käyttää hyväkseen sairaiden ja varmasti jopa epätoivoa tuntevien ihmisten hätää. Nämä ihmiset, jotka Jalovaaran tykö hakeutuvat, saattavat hyvin olla sellaisessa jamassa, etteivät enää terveellisellä kritiikillä pysty Jalovaaran demonijuttuihin suhtautumaan.
Minua huolestuttaa tässä se, ettei jalovaara tyydy vain rukoilemaan sairaiden paranemisen puolesta, vaan hän väittää tietävänsä lääketieteen asiantuntijoita paremmin mistä sairaus johtuu ja kuinka se parannetaan. Hän ei myöskään tyydy vain ottamaan omaa osuuttaan sairauden hoidossa, vaan sanoo suoraan ihmisille, ettei lääkärit voi heitä edes auttaa. Näin hän kehottaa vakavasti sairaita ihmisiä jättäytymään ammattiavun ulkopuolelle.
Huolestuttavaa tässä on sekin, että hän ei tunnu lainkaan käsittävän, miten valtava moraalinen vastuu tällaisesta toiminnasta hänelle lankeaa. Onko hän valmis kantamaan vastuun siitä, että joku vaikka jopa kuolee sairauteensa, kun hänen kehotuksestaan jättäytyi lääkärien avun ulkopuolelle ja kuvitteli "demonien pois ajelujen" korvaavan ne? Onko hän valmis vastaamaan siitä, että joku vakavasti mielisairas ihminen tulee vain entistä sairaammaksi, kun hänelle toitotetaan kuinka hän todella onkin demonien vallassa, ja jopa itse sairauteensa syyllinen? Vai jäävätkö tällaiset tapaukset sellaisiksi, joista vaietaan ja joita kukaan, edes jalovaara itse ei ole edes suuremmin kiinnostunut tutkimaan taikka käsittelemään? Kuinka tarkkaa tutkimustyötä hän ja hänen taustaorganisaationsa tekee sen eteen, mitä negatiivisia vaikutuksia tällaisilla jutuilla on ihmisiin ollut? Vai vastaanottavatko he vain positiivisia kokemuksia? - KemiallinenTaspaino
Dara kirjoitti:
Tässä on nyt minusta kyse siitä, että Jalovaara käyttää hyväkseen sairaiden ja varmasti jopa epätoivoa tuntevien ihmisten hätää. Nämä ihmiset, jotka Jalovaaran tykö hakeutuvat, saattavat hyvin olla sellaisessa jamassa, etteivät enää terveellisellä kritiikillä pysty Jalovaaran demonijuttuihin suhtautumaan.
Minua huolestuttaa tässä se, ettei jalovaara tyydy vain rukoilemaan sairaiden paranemisen puolesta, vaan hän väittää tietävänsä lääketieteen asiantuntijoita paremmin mistä sairaus johtuu ja kuinka se parannetaan. Hän ei myöskään tyydy vain ottamaan omaa osuuttaan sairauden hoidossa, vaan sanoo suoraan ihmisille, ettei lääkärit voi heitä edes auttaa. Näin hän kehottaa vakavasti sairaita ihmisiä jättäytymään ammattiavun ulkopuolelle.
Huolestuttavaa tässä on sekin, että hän ei tunnu lainkaan käsittävän, miten valtava moraalinen vastuu tällaisesta toiminnasta hänelle lankeaa. Onko hän valmis kantamaan vastuun siitä, että joku vaikka jopa kuolee sairauteensa, kun hänen kehotuksestaan jättäytyi lääkärien avun ulkopuolelle ja kuvitteli "demonien pois ajelujen" korvaavan ne? Onko hän valmis vastaamaan siitä, että joku vakavasti mielisairas ihminen tulee vain entistä sairaammaksi, kun hänelle toitotetaan kuinka hän todella onkin demonien vallassa, ja jopa itse sairauteensa syyllinen? Vai jäävätkö tällaiset tapaukset sellaisiksi, joista vaietaan ja joita kukaan, edes jalovaara itse ei ole edes suuremmin kiinnostunut tutkimaan taikka käsittelemään? Kuinka tarkkaa tutkimustyötä hän ja hänen taustaorganisaationsa tekee sen eteen, mitä negatiivisia vaikutuksia tällaisilla jutuilla on ihmisiin ollut? Vai vastaanottavatko he vain positiivisia kokemuksia?Se on nähty mitä tapahtuu kun psyykelääkkeitä tarviseva ihminen jättää ne syömättä.Siinä pilaantuu sekä hänen itsensä ja valitettavan usein myös muidenkin läheisten elämä.
Olen valitettavasti tämän itse nähnyt sukulaiseni kohdalla. Tälläiset pirkko jalovaarat saavat oikeasti pahaa aikaan. - Dara
KemiallinenTaspaino kirjoitti:
Se on nähty mitä tapahtuu kun psyykelääkkeitä tarviseva ihminen jättää ne syömättä.Siinä pilaantuu sekä hänen itsensä ja valitettavan usein myös muidenkin läheisten elämä.
Olen valitettavasti tämän itse nähnyt sukulaiseni kohdalla. Tälläiset pirkko jalovaarat saavat oikeasti pahaa aikaan.Minun yksi sukulaiseni kärsi skitsofreniasta kuolemaansa saakka. Hän oli ihan ilman demoninmanaajiakin varsin kielteinen hoidon suhteen eikä itse tunnistanut lainkaan miten kummalliseksi hänen ajatuksensa ja toimintansa meni sairauden eri vaiheissa. Hänen maailmassaan oli esim. ihan normaalia olla vakuuttunut siitä, että hänen 11-vuotias sukulaislapsensa oli maanpetturi ja KGB:n agentti siksi, että tämä opiskeli koulussa venäjää.
Häneen ei voinut luottaa että hän lääkkeensä olisi ottanut. Silloin kun hän ne säännöllisesti otti, hän sentään pystyi arjen toimista selvitymään, vaikkei työkykyiseksi tullutkaan enää. Mutta hän saattoi ihan yhtäkkiä saada päähänsä ettei enää tarvitse lääkitystä ja sitten homma meni aina siihen, että sukulaiset saivat toimittaa hänet puolipakolla hoitoon kun kaikki hänen ajatusmaailmassaan ja elämänhallinnassaan meni niin kaaosmaiseksi että se esti pahimmillaan jo hänen terveen puolisonsakin työnteon ja lapsenkin koulu kärsi, kun siellä ei aina saanutkaan käydä äidin mielestä. Siinä vaiheessa kun hän itsekin alkoi edes vähän käsittää, että ei homma ihan hyvässä jamassa nyt ole, oli tilanne todellisuudessa ollut täydellisen katastrofaalinen jo pitkän aikaa. Tällaista vähänkuin "on-off -elämää" hän eli kuolemaansa asti. Sen mahdollisti pitkälti se, ettei hän ollut vaarallinen, ei vahingoittanut muita eikä edes itseään fyysisesti. Jä lääkkeetkin taisivat tuolloin 70- ja 80 -luvuilla olla vähän toisenlaisia skitsofrenian hoitoon kuin nykyisin. pertsa2012 kirjoitti:
Meri - Anna ja Tuikku
_________________
Uskonne perustaja ajoi usein ulos riivaajia - tuomitsetteko siis Hänen tekonsa???
Saastainen henki on mielestäni synonyymi riivaajalle???
__
Markus :
5:2 Ja kohta kun hän lähti venheestä, tuli häntä vastaan haudoista mies, joka oli SAASTAISEN HENGEN vallassa.
5:3 Hän asusti haudoissa, eikä kukaan enää voinut häntä kahleillakaan sitoa;
5:4 sillä hän oli monta kertaa ollut sidottuna jalkanuoriin ja kahleisiin, mutta oli särkenyt kahleet ja katkonut jalkanuorat, eikä kukaan kyennyt häntä hillitsemään.
5:5 Ja hän oleskeli aina, yötä ja päivää, haudoissa ja vuorilla, huutaen ja runnellen itseään kivillä.
5:6 Kun hän kaukaa näki Jeesuksen, juoksi hän ja kumartui maahan hänen eteensä
5:7 ja huutaen suurella äänellä sanoi: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä vannotan sinua Jumalan kautta, älä vaivaa minua."
5:8 Sillä hän oli sanomaisillaan sille: "Lähde ulos miehestä, sinä saastainen henki."
5:9 Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta."
5:10 Ja se pyysi pyytämällä häntä, ettei hän lähettäisi niitä pois siitä seudusta.
5:11 Niin siellä oli lähellä vuorta suuri sikalauma laitumella.
5:12 Ja ne pyysivät häntä sanoen: "Lähetä meidät sikoihin, että menisimme niihin."
5:13 Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja ne hukkuivat järveenJa PERSTA se uskoo mitä tahansa, se on jo huomattu.
Onneksi on niitäkin, jotka epäilevät edes vähän.
No meitä on monia, MONIA, kirkon jäseniä ja työntekijöitä, jota olemme kauhistuneet tästä ohjelmasta. Se ei ole mikään kirkon virallinen kanta, että sairaudet olisivat demonien aiheuttamia ja lääkkeet saa tanan kätyreitä ym. kuten Jalovaara totesi.
Eroaminen kirkosta voi tuntua hyvältä mielenosoitukselta, mutta vielä enemmän toivoisimme teitä vaikuttamaan kirkon sisällä asioihin. Me työntekijät teemme voitavamme, ainakin itse lupaan tehdä, ettei tällaiset Jalovaarat saisi järjestää iltojaan tiloissamme. Jos eroaa kirkosta, on jo korttinsa pelannut ja tavallaan turha on sitten huudella aidan takaa. Vaikka ymmärrän tällä hetkellä erittäin hyvin, miksi joillakin nyt vain menee kuppi nurin tällaisen keskiaikaisen maailmankuvan lietsomisesta.
Mutta jokainen seurakuntalainen voi vaikka heti huomenna soittaa omalle kirkkoherralleen tai tutulle työntekijälle ja ottaa selkoa mitkä puljut omissa seurakunnan tiloissa saavat kokoontua. Tämä siis vain esimerkkinä siitä kunka jokainen voi tehdä jotain hyväksi katsomaansa kirkon ja seurakunnan sisäpuolella.
Yhdessä !
Tuikku-pappi- tt11
" Se ei ole mikään kirkon virallinen kanta, että sairaudet olisivat demonien aiheuttamia ja lääkkeet saa tanan kätyreitä ym. kuten Jalovaara totesi. "
Ei todennut !
Lääkkeiden vaarallinen yliannostus, kun ihmisiä nykyään huumataan lääkkeiden runsaudella ja apatisoidaan heidät eikä kukaan tiedä joskus jopa lähes 20 eri lääkkeen yhteisvaikutusta, niin tottakai tällainen huumattu, lääkeriippuvainen apatisoitunut henkilö voi saada vaikka millaisia pahan voimia itseensä. Kyllä tästä on paljon esimerkkejä.
Lopeta nyt Tuikku tuollaisten vihaviestien kirjoittaminen ja rauhoitu nyt. Ja tutustu itse aidosti Jalovaaran toimintaan menemällä hänen tilaisuuteensa ja häpeä sitten puheitasi - jos vielä osaat. - 1xuusi
tt11 kirjoitti:
" Se ei ole mikään kirkon virallinen kanta, että sairaudet olisivat demonien aiheuttamia ja lääkkeet saa tanan kätyreitä ym. kuten Jalovaara totesi. "
Ei todennut !
Lääkkeiden vaarallinen yliannostus, kun ihmisiä nykyään huumataan lääkkeiden runsaudella ja apatisoidaan heidät eikä kukaan tiedä joskus jopa lähes 20 eri lääkkeen yhteisvaikutusta, niin tottakai tällainen huumattu, lääkeriippuvainen apatisoitunut henkilö voi saada vaikka millaisia pahan voimia itseensä. Kyllä tästä on paljon esimerkkejä.
Lopeta nyt Tuikku tuollaisten vihaviestien kirjoittaminen ja rauhoitu nyt. Ja tutustu itse aidosti Jalovaaran toimintaan menemällä hänen tilaisuuteensa ja häpeä sitten puheitasi - jos vielä osaat.tt11
Useiden lääkkeiden yhteisvaikutukset on ihan eri asia kuin saada lääkkeiden käytön vuoksi "pahan voimia itseensä".
Olet varmaan huomannut, että lääkärit ovat tehneet töitä esim. vanhusten yli/monilääkitsemisen suhteen ja vanhukset ovat voineet sen jälkeen paremmin. - kasvattaja
Olen ollut tasan yhdessä Jalovaaran iltatilaisuudessa ja niin luterilaista julistusta en ole kenenkään, en nais- enkä miespapin suusta kuullut. Olin mennyt sinne, myönnettäköön, vähän vikailevalla mielellä, mutta poistuin kevyin askelin. Yksikään nykypapeista ei ole hoitanut seurakuntaa niin luterilaisella evankeliumilla kuin hän teki sinä iltana. Ja olen sentään jokusen papin saarnan kuunnellut, kun aloitin kirkon nuorisonohjaajana v 1975.
Papin jos kenenkä pitäisi osata olla demonisoimatta toimintaa, jota ei itse tunne. - 1xuusi
kasvattaja kirjoitti:
Olen ollut tasan yhdessä Jalovaaran iltatilaisuudessa ja niin luterilaista julistusta en ole kenenkään, en nais- enkä miespapin suusta kuullut. Olin mennyt sinne, myönnettäköön, vähän vikailevalla mielellä, mutta poistuin kevyin askelin. Yksikään nykypapeista ei ole hoitanut seurakuntaa niin luterilaisella evankeliumilla kuin hän teki sinä iltana. Ja olen sentään jokusen papin saarnan kuunnellut, kun aloitin kirkon nuorisonohjaajana v 1975.
Papin jos kenenkä pitäisi osata olla demonisoimatta toimintaa, jota ei itse tunne."Kasvattaja"
Koska olet ollut? Olin tosi yllättynyt tuosta dokkarista, vaikka eilen olinkin kuullut sen sisällöstä. Kaivoin äsken yhden Pirkko Jalovaaran kirjahyllystäni ja lukaisin kansitekstit ja selasin kirjan nopeasti läpi. Kirjoitukset ovat joitain ihan muuta kuin se mitä dokkarin Pirkko Jalovaaran puheet olivat.
Minusta Pirkko Jalovaaran opetus on muuttunut joidenkin vuosien varrella. Mitä on tapahtunut? - tt11
1xuusi kirjoitti:
tt11
Useiden lääkkeiden yhteisvaikutukset on ihan eri asia kuin saada lääkkeiden käytön vuoksi "pahan voimia itseensä".
Olet varmaan huomannut, että lääkärit ovat tehneet töitä esim. vanhusten yli/monilääkitsemisen suhteen ja vanhukset ovat voineet sen jälkeen paremmin.Olen huomannut tämän. MOT- ohjelmassa kerrottiin, että jos lääkkeiden yliannostus lopetettiin niin jopa apatisoituneet ja huumatut vanhukset nousivat ylös ja alkoivat viestiä ja jopa käveleen.
- 1xuusi
tt11 kirjoitti:
Olen huomannut tämän. MOT- ohjelmassa kerrottiin, että jos lääkkeiden yliannostus lopetettiin niin jopa apatisoituneet ja huumatut vanhukset nousivat ylös ja alkoivat viestiä ja jopa käveleen.
Niin? Lääkkeiden sivuvaikutukset ja yhteisvaikutukset ovat eri asia kuin saada "pahan voimia itseensä".
- kasvattaja
1xuusi kirjoitti:
"Kasvattaja"
Koska olet ollut? Olin tosi yllättynyt tuosta dokkarista, vaikka eilen olinkin kuullut sen sisällöstä. Kaivoin äsken yhden Pirkko Jalovaaran kirjahyllystäni ja lukaisin kansitekstit ja selasin kirjan nopeasti läpi. Kirjoitukset ovat joitain ihan muuta kuin se mitä dokkarin Pirkko Jalovaaran puheet olivat.
Minusta Pirkko Jalovaaran opetus on muuttunut joidenkin vuosien varrella. Mitä on tapahtunut?Noin vuosi sitten olin tapahtumassa keskisessä Suomessa. Ohjelmassa esitetyt väitteet eivät vastaa sen illan tapahtumia eikä henkeä.
Sen jälkeen en ole ollut hänen tilaisuuksiaan seuraamassa. - nmarm
tt11 kirjoitti:
Olen huomannut tämän. MOT- ohjelmassa kerrottiin, että jos lääkkeiden yliannostus lopetettiin niin jopa apatisoituneet ja huumatut vanhukset nousivat ylös ja alkoivat viestiä ja jopa käveleen.
Sinä taisit katsoa aivan eri ohjelmaa kuin minä - ja monet muut.
- 3 + 9
"Se ei ole mikään kirkon virallinen kanta, että sairaudet olisivat demonien aiheuttamia ja lääkkeet saa tanan kätyreitä ym. kuten Jalovaara totesi."
Mutta miksei ole? Ja mikähän se virallinen kanta voisi olla? Jalovaara lukee käsitääkseni samaa Raamattua kuin kirkkokin ja siellä kyllä riivaajia vilisee. Riivaajien ja demonien luulisi siis kirkon virallisessakin kannassa esiintyvän.
"Me työntekijät teemme voitavamme, ainakin itse lupaan tehdä, ettei tällaiset Jalovaarat saisi järjestää iltojaan tiloissamme."
Ehkäpä teettekin. Ei se kuitenkaan poista perusongelmaa. Opin pohjana on sama opus ja aina kun joku rupeaa lukemaan sitä "liian hyvin", saatte uusia voitavia tehtäväksenne. Tämä tulee jatkumaan samalla lailla, huurupäät saarnaavat, kirkko tasapainoilee ja väki vähenee. - Tai sitten
"Tämä siis vain esimerkkinä siitä kunka jokainen voi tehdä jotain hyväksi katsomaansa kirkon ja seurakunnan sisäpuolella."
Kannattaa myös miettiä sitä että kun homma on jo pari tuhatta vuotta jatkunut ja aina vain on tällaista, niin voisiko ihan perusajatuksessa olla vikaa? Että josko koko hommasta irti sanoutuminen olisi kumminkin viisainta? - valehtele uskis
tt11 kirjoitti:
" Se ei ole mikään kirkon virallinen kanta, että sairaudet olisivat demonien aiheuttamia ja lääkkeet saa tanan kätyreitä ym. kuten Jalovaara totesi. "
Ei todennut !
Lääkkeiden vaarallinen yliannostus, kun ihmisiä nykyään huumataan lääkkeiden runsaudella ja apatisoidaan heidät eikä kukaan tiedä joskus jopa lähes 20 eri lääkkeen yhteisvaikutusta, niin tottakai tällainen huumattu, lääkeriippuvainen apatisoitunut henkilö voi saada vaikka millaisia pahan voimia itseensä. Kyllä tästä on paljon esimerkkejä.
Lopeta nyt Tuikku tuollaisten vihaviestien kirjoittaminen ja rauhoitu nyt. Ja tutustu itse aidosti Jalovaaran toimintaan menemällä hänen tilaisuuteensa ja häpeä sitten puheitasi - jos vielä osaat.Jalovaara ei puhunut mitään lääkkeiden yliannostuksesta. Sinä valehtelet.Tai katsoit ohjelmaa PH:n vaikutuksen alaisena ja näit sekä kuulit ihan mitä itse halusit?
- mieti sitä
" Me työntekijät teemme voitavamme, ainakin itse lupaan tehdä, ettei tällaiset Jalovaarat saisi järjestää iltojaan tiloissamme. "
Niimpä ! Homot ja lesbot , jumalattomat papit jne.
saavat VAPAASTI JULISTAA ILOSANOMAANSA, tiloissanne, vai kuinka ?
Miten olisi RAAMATUN TOTUUS ? Se on lopultakin se, mikä kirkon pitää pystyssä.
Ennen kuin HUTKITTE, tutkikaa ja tutkikaa puolueettomasti.
Kummallista muuten, kukaan ei kiinnitänyt huomiota tähän naispuoliseen kommentoijaan.?
Jos kirkosta tehdään voittoa tuottava BISNES, se ei ole enää kirkko.
Jeesus julisti EVANKELIUMIA, ei bisnestä.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 10
Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa...
Onko sinulla Tuikku-pappi jtk. mielipidettä tuohon R-paikkaan ? mieti sitä kirjoitti:
" Me työntekijät teemme voitavamme, ainakin itse lupaan tehdä, ettei tällaiset Jalovaarat saisi järjestää iltojaan tiloissamme. "
Niimpä ! Homot ja lesbot , jumalattomat papit jne.
saavat VAPAASTI JULISTAA ILOSANOMAANSA, tiloissanne, vai kuinka ?
Miten olisi RAAMATUN TOTUUS ? Se on lopultakin se, mikä kirkon pitää pystyssä.
Ennen kuin HUTKITTE, tutkikaa ja tutkikaa puolueettomasti.
Kummallista muuten, kukaan ei kiinnitänyt huomiota tähän naispuoliseen kommentoijaan.?
Jos kirkosta tehdään voittoa tuottava BISNES, se ei ole enää kirkko.
Jeesus julisti EVANKELIUMIA, ei bisnestä.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 10
Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa...
Onko sinulla Tuikku-pappi jtk. mielipidettä tuohon R-paikkaan ?Minulla on jotain tuohon "R-paikkaan".
Jos tuo parantmainen ym. toimisi kuten Jeesus "sanoi", niin miksi uskovat ovat niinkin voimattomia, että psykiatrisista hoitopaikosta on pulaa, sairaaloita on ja todella suuriakin?
On turha syyttää realistisia pappeja, jos muutkin Jeesuksen seuraaajat tekevät Jeesuksen sanat tyhjäksi. Jalovaarankin "parantama" kuoli, ei suinkaan parantunut, kuten TV esitti. Kuolleiden herättämisestä puhumattakaan: toiminta menee väärään suuntaan!
- tt11
"Demonit eivät koskaan voi olla mikään lääketieteellinen diagnoosi. MOT-ohjelmassa nähty Jalovaaran opetus demoneista masennuksen tai muiden sairauksien aiheuttajina ei kirkkoomme sovi."
Viides pappi samoin väittein :))) - alkaa mennä jo sirkukseksi tämä juttu pappien osalta.
Mun pitäisi alkaa kopioida nyt näitä vastauksia.
Ensinnäkään demonit ei tosiaankaan ole mikään diagnoosi, mutta kukaan ei ole tällaista esittänytkään muuta kuin kirkon papit täällä.
Muttakun Jalovaaran kkokouksiin jokaikinen ilta tulee noin 100 ihmistä jotka kuulee ääniä, tekee pakkoliikeitä, äänet käskee esim. tappaa jonkun, .. eikä kukaan lääkäri heitä enää kykene auttamaan, niin tottahan toki heidänkin puolesta saamme rukoilla. Ja usein käy että Jeesuksen nimen kuullessaan nämä äänet taikka mitä nyt ovatkaan, niin häipyvät tästä ihmisestä eivätkä enää palaa. Kyllä tästä saa vetää sen johtopäätöksen, että eivät ne ainakaan Pyhä henki olleet.
Lääkkeiden vaarallinen yliannostus, kun ihmisiä nykyään huumataan lääkkeiden runsaudella ja apatisoidaan heidät eikä kukaan tiedä joskus jopa lähes 20 eri lääkkeen yhteisvaikutusta, niin tottakai tällainen huumattu, lääkeriippuvainen apatisoitunut henkilö voi saada vaikka millaisia pahan voimia itseensä. Kyllä tästä on paljon esimerkkejä.
"Hädän hetkellä kirkosta haetaan apua ja tähän avuntarpeeseen kirkossa kuuluu vastata. Mutta on oltava todella tarkkana, milloin kuuntelu, empatia, vastakaiku ihmisten tarpeille ja tunteille muuttuukin ihmisten hyväksikäytöksi.
Meri-Anna pappi"
Voi hyvänen aika - kumpa kulkisittekin heidän rinnallaan aidosti, niin näiden ihmisten ei tarvitsisi sadoin joukoin mennä Jalovaaran, Juntusen ym. tilaisuuksiin. Mutta kun eivät luota pappeihin kun ovat jo kaikki lääkärit ja papit läpikäyneet ilman mitään apua.
Miksi te papit vihaatte Jalovaaraa joka paikkaa teidän laiminlyöntejänne ?- 1xuusi
tt11
Noista äänistä ja kun ne vaativat tappamaan...
Tiedät varmaankin, että osa skitsofreenikoista kuulee ääniä ja osan äänet käskevät tappamaan, jopa niin että ihminen ei meinaa pystyä sitä vastustamaan. Se tosin on varmaankin harvinaisempaa.
Tiedän yhden tappamiskäskyjä saaneen skitsofeenikon, joka ei ottanut lääkkeitään, oli hoitokielteinen ja lopulta yrittikin leipäveitsellä tapaa, kun äänet käskivät. Eikä äänet aina käskeneet. Välillä oli ilmeisesti hiljaisempaakin. No, tuo henkilö passitettiin suljetulle psykiatrian osastolle ja lääkitys laitettiin kuntoon.
Ja tuolle potilaalle alkoi tavallisempi arki ilman ääniä ja tappokäskyjä.
Ja edelleen. Potilainen moni/ylilääkityksellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että saisi pahan voimia itseensä. MOnet vanhukset ovat voineet paremmin kun lääkärin johdolla lääkityksiä on yksilökohtaisesti tarkistettu ja osin harkitusti purettu.
Turhaan pelottelet ihmisiä. Lopeta se. 1xuusi kirjoitti:

Turhaan pelottelet ihmisiä. Lopeta se."Tiedän yhden tappamiskäskyjä saaneen skitsofeenikon, joka ei ottanut lääkkeitään, oli hoitokielteinen ja lopulta yrittikin leipäveitsellä tapaa, kun äänet käskivät. Eikä äänet aina käskeneet. Välillä oli ilmeisesti hiljaisempaakin. No, tuo henkilö passitettiin suljetulle psykiatrian osastolle ja lääkitys laitettiin kuntoon.
Ja tuolle potilaalle alkoi tavallisempi arki ilman ääniä ja tappokäskyjä."
Tässä ollaan nimenomaan asian ytimessä. Naurettavasta pelleilystä tulee vähemmän naurettavaa siinä vaiheessa kun joku näistä tappokäskyjä kuulevista, psykiatrisen hoidon tarpeessa olevista poloisista kuuntelee ja uskoo Jalovaaran ohjeen siitä että lääkeet ovat perkeleestä. Tappaa sitten ahdistuksissaan ensimmäisen vastaantulijan, kun on jättänyt lääkkeensä ottamatta. Jalovaara pelaa vaarallista peliä.- 1xuusi
bg-ope kirjoitti:
"Tiedän yhden tappamiskäskyjä saaneen skitsofeenikon, joka ei ottanut lääkkeitään, oli hoitokielteinen ja lopulta yrittikin leipäveitsellä tapaa, kun äänet käskivät. Eikä äänet aina käskeneet. Välillä oli ilmeisesti hiljaisempaakin. No, tuo henkilö passitettiin suljetulle psykiatrian osastolle ja lääkitys laitettiin kuntoon.
Ja tuolle potilaalle alkoi tavallisempi arki ilman ääniä ja tappokäskyjä."
Tässä ollaan nimenomaan asian ytimessä. Naurettavasta pelleilystä tulee vähemmän naurettavaa siinä vaiheessa kun joku näistä tappokäskyjä kuulevista, psykiatrisen hoidon tarpeessa olevista poloisista kuuntelee ja uskoo Jalovaaran ohjeen siitä että lääkeet ovat perkeleestä. Tappaa sitten ahdistuksissaan ensimmäisen vastaantulijan, kun on jättänyt lääkkeensä ottamatta. Jalovaara pelaa vaarallista peliä.bg-ope
Tappokäskyjä kuulevia skitsofreenikoita ei välttämättä ole paljoa. Kaikista skitsofreenikoista. Tätä pitäisi kysyä noilta mielenterveyden asiantuntijoilta. - Apua saatavilla
1xuusi kirjoitti:
bg-ope
Tappokäskyjä kuulevia skitsofreenikoita ei välttämättä ole paljoa. Kaikista skitsofreenikoista. Tätä pitäisi kysyä noilta mielenterveyden asiantuntijoilta.Ei ole. Skitsofreenikot eivät vastoin yleistä luuloa ole yleensä väkivaltaisia. Nykyisin skitsofreenikkoja voidaan hoitaa varsin hyvin lääkityksellä, he eivät ole lääkkeistä sekaisin, eivät koe harhaisuutta ja osa palautuu jopa työkykyisiksi.
Skitsofrenian hoidossa lääketiede on ottanut aimo harppauksia eteenpäin. Ennen tuon pahamaineisen diagnoosin saaminen oli kuin pieni kuolema, nykyisin ei näin tarvitse olla. - Dara
"Muttakun Jalovaaran kkokouksiin jokaikinen ilta tulee noin 100 ihmistä jotka kuulee ääniä, tekee pakkoliikeitä, äänet käskee esim. tappaa jonkun, .. eikä kukaan lääkäri heitä enää kykene auttamaan, niin tottahan toki heidänkin puolesta saamme rukoilla."
Senkun rukoilette. Jalovaarahan tosin ei siihen tyydy, vaan hän sanoi aivan luotisuoraan ohjelmassa, että tällaisia ihmisiä ei psykiatrit voi auttaa. Hän siis sanoi, että lääketeiteellisesta avusta esim. skitsofrenian hoidossa ei ole hyötyä, vaikka siitä todistettavasti on siinä suuri hyöty.
Mielisairauksiin liittyy usein muutama lääkitystä heikentävä tekijä muutenkin: ensinnäkin sopivien lääkkeiden löytäminen potilaalle voi olla hyvinkin haastavaa ja lisäksi tiettyihin sairauksiin ja niiden eri vaiheisiin kuuluu usein se, että potilas itse kokee ettei tarvitse lääkkeitä, että ne turruttavat hänet, estävät häntä elämästä normaalisti. Tällöin potilas jättää helposti lääkkeet käyttämättä, vaikka niitä ilmiselvästi tarvitsisi. Mielisairaalla ihmisellä ei läheskään aina ole enää kykyä tunnistaa itse omaa sairauttaan ja sen vakavuutta. Siihen ei tosiaan tarvita enää mitään jalovaaroja vakuuttelemaan, ettei hänelle lääketieteellisestä avusta hyötyä olisikaan. Moni mielenterveyden sairaus on sellainen, että ilman kunnollista hoitoa se rampauttaa koko elämän ja vie ihmisen elänänhallinnan sellaiseen jamaan, ettei ihminen enää pärjää tässä yhteiskunnassa. Mielestäni on vaarallista kehottaa tällaisia ihmisiä jättätytymään lääketieiteellisen avun ulkopuolelle, ja juuri sitähän Jalovaara ihan suorin sanoin eilisessä ohjelmassa teki. - Jeesus on Herra !
1xuusi kirjoitti:
bg-ope
Tappokäskyjä kuulevia skitsofreenikoita ei välttämättä ole paljoa. Kaikista skitsofreenikoista. Tätä pitäisi kysyä noilta mielenterveyden asiantuntijoilta." Tappokäskyjä kuulevia skitsofreenikoita ei välttämättä ole paljoa."
Yksikin on LIIKAA ! Kuten Breivikit sun muut kouluampujat ovat osoittaneet, jälki on JÄRKYTTÄVÄ ja turha.
Kohdallaan oleva lääkitys auttaa oireisiin, mutta syykin pitäisi löytää ja poistaa. Jeesus on Herra ! kirjoitti:
" Tappokäskyjä kuulevia skitsofreenikoita ei välttämättä ole paljoa."
Yksikin on LIIKAA ! Kuten Breivikit sun muut kouluampujat ovat osoittaneet, jälki on JÄRKYTTÄVÄ ja turha.
Kohdallaan oleva lääkitys auttaa oireisiin, mutta syykin pitäisi löytää ja poistaa.Simson sai Raamatussa "Herran hengen", ja meni tappamaan 30 ihmistä.
Simsonilla ei ollut kai "kohdallaan olevaa lääkitystä".Dara kirjoitti:
"Muttakun Jalovaaran kkokouksiin jokaikinen ilta tulee noin 100 ihmistä jotka kuulee ääniä, tekee pakkoliikeitä, äänet käskee esim. tappaa jonkun, .. eikä kukaan lääkäri heitä enää kykene auttamaan, niin tottahan toki heidänkin puolesta saamme rukoilla."
Senkun rukoilette. Jalovaarahan tosin ei siihen tyydy, vaan hän sanoi aivan luotisuoraan ohjelmassa, että tällaisia ihmisiä ei psykiatrit voi auttaa. Hän siis sanoi, että lääketeiteellisesta avusta esim. skitsofrenian hoidossa ei ole hyötyä, vaikka siitä todistettavasti on siinä suuri hyöty.
Mielisairauksiin liittyy usein muutama lääkitystä heikentävä tekijä muutenkin: ensinnäkin sopivien lääkkeiden löytäminen potilaalle voi olla hyvinkin haastavaa ja lisäksi tiettyihin sairauksiin ja niiden eri vaiheisiin kuuluu usein se, että potilas itse kokee ettei tarvitse lääkkeitä, että ne turruttavat hänet, estävät häntä elämästä normaalisti. Tällöin potilas jättää helposti lääkkeet käyttämättä, vaikka niitä ilmiselvästi tarvitsisi. Mielisairaalla ihmisellä ei läheskään aina ole enää kykyä tunnistaa itse omaa sairauttaan ja sen vakavuutta. Siihen ei tosiaan tarvita enää mitään jalovaaroja vakuuttelemaan, ettei hänelle lääketieteellisestä avusta hyötyä olisikaan. Moni mielenterveyden sairaus on sellainen, että ilman kunnollista hoitoa se rampauttaa koko elämän ja vie ihmisen elänänhallinnan sellaiseen jamaan, ettei ihminen enää pärjää tässä yhteiskunnassa. Mielestäni on vaarallista kehottaa tällaisia ihmisiä jättätytymään lääketieiteellisen avun ulkopuolelle, ja juuri sitähän Jalovaara ihan suorin sanoin eilisessä ohjelmassa teki.Hienoa Dara, olen samaa mieltä. Ja niin on mielenterveyspoolikin:
"Mielenterveyspooli: Maallikkosaarnaajan toiminta jopa hengenvaarallista"
http://yle.fi/uutiset/mielenterveyspooli_maallikkosaarnaajan_toiminta_jopa_hengenvaarallista/6514003
Ollapa sellainen uskonto, joka ei järjenvastaisilla tulkinnoillaan aiheuttaisi pahoja asioita. Mikään ei ole niin vaarallinen ihminen kuin uskossaan horjumaton. Hän on omasta mielestään täysin oikeassa, olipa kyse kuinka järkyttävästä hirmuteosta tahansa.
Jalovaarakin on omasta mielestään varmasti täysin oikeassa eikä koe tekevänsä pahaa, päin vastoin. Hän ei vain yksinkertaisesti käsitä että hänen opetuksillaan voi olla aika arvaamattomat seuraukset, koska hänhän vain toistaa pyhän kirjan opetuksia. Kirjan, joka ei hänen (eikä varmasti monen muunkaan tällä palstalla kirjoittaneen) mielestä voi olla väärässä.
Uskonnollisten tekstien kirjaimellinen tulkinta ja absoluuttinen usko ovat huono yhdistelmä, se voi johtaa vaikkapa lentokoneiden ajamiseen päin kerrostaloja. Noidenkin koneiden pilotteina toimivat uskossaan horjumattomat, omasta mielestään täysin oikeassa olevat henkilöt.
- eroa valtiokirkosta
- 1+4
Kyllä eroaminen on minun kohdallani ainoa mahdollinen ratkaisu. Ymmärrän hyvin, että Jalovaaran omassa penaalissa kynät ovat teroituksen tarpeessa. Mikään ei kuitenkaan tee hyväksyttäväksi sitä, että satojen seurakuntien kirkkoherrat ovat sallineet Jalovaaran tulla julistamaan tuota oppiaan kirkkoon. Piispat ja tuomiokapitulit ovat olleet asiassa tyhjän panttina. Viimeisellä tuomiolla olen vastuussa siitäkin, että miten kirkolliseverorahojani käytetään. Sen asia osaan kyllä päättää ilman komiteoita ja työryhmiäkin. Tällaiseen niitä ei jatkossa käytetä.
- Ex-viidesläinen
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Valitettavasti Jalovaara ei ole oppeineen yksin. Asian varmistamiseksi kannattaa tutustua viidesläisten, esimerkiksi Vivamo-opiston, opetusmateriaaleihin.
- 12874
Ex-viidesläinen kirjoitti:
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Valitettavasti Jalovaara ei ole oppeineen yksin. Asian varmistamiseksi kannattaa tutustua viidesläisten, esimerkiksi Vivamo-opiston, opetusmateriaaleihin.
Ei Jalovaara ole vielä kaksinyt hokata että alholista ne varsinaiset
peevelit ihmiseen tälläytyy.
No,aikansakutakin Koiviston ei tarvitse enää ajella riivaajia eikä kaatuilla
nenälleen maahan. Eikä liioin kukaan hihhuli kehtaa kehua parantuneensa
Koiviston "käsittelyssä". Hihhulismi on sellainen luonnonoikku ettei muita
riivajahenkiä ole olemassa. - 1xuusi
12874 kirjoitti:
Ei Jalovaara ole vielä kaksinyt hokata että alholista ne varsinaiset
peevelit ihmiseen tälläytyy.
No,aikansakutakin Koiviston ei tarvitse enää ajella riivaajia eikä kaatuilla
nenälleen maahan. Eikä liioin kukaan hihhuli kehtaa kehua parantuneensa
Koiviston "käsittelyssä". Hihhulismi on sellainen luonnonoikku ettei muita
riivajahenkiä ole olemassa.12874
Kirjassaan jota nopsaan eilen MOTista hämmästyneenä selaisin Jalovaara kirjoittaa isänsä alkoholiongelmasta. Mutta siinä yhteydessä hän kirjoittaa vain ihan tavallisesta katkaisuhoidosta, eikä "peeveleistä". - 1+1
12874 kirjoitti:
Ei Jalovaara ole vielä kaksinyt hokata että alholista ne varsinaiset
peevelit ihmiseen tälläytyy.
No,aikansakutakin Koiviston ei tarvitse enää ajella riivaajia eikä kaatuilla
nenälleen maahan. Eikä liioin kukaan hihhuli kehtaa kehua parantuneensa
Koiviston "käsittelyssä". Hihhulismi on sellainen luonnonoikku ettei muita
riivajahenkiä ole olemassa." Hihhulismi on sellainen luonnonoikku ettei muita
riivajahenkiä ole olemassa. "
Ompas, ateismi. 1+1 kirjoitti:
" Hihhulismi on sellainen luonnonoikku ettei muita
riivajahenkiä ole olemassa. "
Ompas, ateismi.Ateismi ei ole mikään "henki", vaan sitä, ettei uskota jumaliin, eikä uskontojen hullutuksiin.
- jep jep
Pirkko Jalovaara on koulutukseltaan ekonomi ja toiminut aikanaan mainostoimiston johtajana. Ura ja tienistit ei ilmeisesti aikanaan oikein onnistuneet, mutta nyt tärppäsi. Nyt Pirkko Jalavaara huijaa ihmisiltä miljoonia euroja paholaisen manaajana.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkko_Jalovaara - Ma5a
Onhan tämä herättänyt keskustelua aika reilusti. Pelkästään Ylellä on nämä seuraavat uutiset tulleet tämän päivän aikana:
http://yle.fi/uutiset/kuopion_piispa_ohjeisti_jalovaarasta_jo_viime_viikolla/6514415
http://yle.fi/uutiset/mielenterveyspooli_maallikkosaarnaajan_toiminta_jopa_hengenvaarallista/6514003
http://yle.fi/uutiset/joensuussa_harkitaan_maallikkosaarnaajan_tilaisuuden_perumista/6513789
http://yle.fi/uutiset/kirkkojen_ovet_sulkeutumassa_saarnaaja_jalovaaran_edesta/6513732
http://yle.fi/uutiset/maallikkosaarnaajan_porin_vierailu_pohdituttaa_kirkkoherroja/6513273
http://yle.fi/uutiset/kohusaarnaaja_jalovaara_ei_paase_puhumaan_kuopiossa_ja_varkaudessa/6513320
http://yle.fi/uutiset/askola_jumala_toimii_terveydenhuollon_ja_laakkeiden_kautta/6514638
Lisää tulee koko ajan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602047Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661698Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431379Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2331321Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421185- 811156
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3481097Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3181086