Menetin äitini puoli vuotta sitten. Vielä on vaikeaa ja juttelukumppanit ovat vähissä. Poikaystäväni on ainut, jonka kanssa voin puhua.
Miksi kaikki ystävät ovat kaikonneet? Tai siis soitteleehan nuo välillä. Ystävien kanssa en ole voinut puhua koko aiheesta en edes parhaimmille ystäville. Olenko sitten kuvitellut, että he ovat hyviä ystäviäni?, kun en edes pysty puhumaan heille. Ja he vielä vähemmän minulle.
Olen vielä nuori (24 v), mutta viime aikoina olen kasvanut henkisesti paljon. Kun tapaan ystäviäni, tuntuvat he todella lapsellisilta ja pinnallisilta. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Tuntuu kuin ei olisi enää mitään yhteistä heidän kanssaan. He eivät ymmärrä läheisen menettämisen vakavuutta. Eräskin ystävä kysyi minulta äitien päivänä. Ajattalenko enää äitiäni? Voisiko tyhmenpää kysymystä olla, silloin kuolemasta oli kulunut kolme kuukautta..
Kertokaahan, miten ystävä/pari suhteet ovat muuttuneet läheisen menettämisen jälkeen. Tai miten itse olette muuttuneet.
Läheisen menettäminen
9
1654
Vastaukset
- Ruusunen
Voisit liittyä minun perustamaan yhteisöön, missä kaikilta ihmisiltä on kuollut äiti tai isä...tai molemmat!!! Kokeile liittyä, pääseehän sieltä aina pois... laita minulle jäsenhakemus, tai käväise kurkkaamassa muiden kirjoituksia!!!
Osoite: http://groups.msn.com/6881jbd1f3qrqj51igtb1akb41 - the feeling
Olen sinun kanssasi samaa ikäluokkaa. Pikkusiskoni kuolemasta on jo yksi ja puoli vuotta. Väliin minullekkin lauotaan mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä, jotka alkaa ärsyttämään.
Luulen, että sinulla on vielä pitkä matka edessä..Nimittäin minulla ei mene päivääkään, etteikö siskoni mielessä kävisi. eikä se minun mielestäni ole mitenkään epänormaaliakaan. Sillä eihän sitä yhtäkkiä voi alkaa unohtamaan ihmistä, joka on ollut pienestä pitäen mukana elämässä,jokaisessa päivässä niin ilossa kuin surussa. Läheinen, joka on ottanut vastaan kiukunpuuskat ja toisinpäin. Ja se joka ei kääntänyt selkää kun joskus tuntui, että koko maailma käänsi. Elämä jatkuu ja muistot elää. Täytyy myös aina muistaa, että me jokainen suremme omalla laillamme, ei ole sitä oikeaa tapaa.
Minulle sanoi eräs saman kokenut, että kunpa pystyisin sinun oloasi helpottamaan. Sanoi, että tällä hetkellä oleva järkytys ja hätä tulee pikkuhiljaa katoamaan, mutta ikävä ei lopu milloinkaan.
Voimia sinulle ja kaikille muillekkin jotka ovat läheisensä menettäneet. - Kerberos
Meiltä kuoli rakas ja minulle hyvin tärkeä anoppi kuukausi sitten, mieheni äiti. Hän sairasti vakavaa syöpää 2,5 vuotta. Hän kuoli syntymäpäivänään tasan 54 vuotiaana.
Koko hänen sairastamisensa ajan elämä on ollut minulle ja miehelleni ja heidän perheelleen äärimäisen raskasta aikaa, aivan kuin kaikki olisimme yhtäaikaa sairastuneet siihen samaan syöpään. Se on ollut täynnä pelkoa ja masennusta. Välillä on ollut ihan ok olo, mutta seuraavana hetkenä se on taas täysin maassa.
Nyt anoppi kuoli kuukausi sitten. Minua ja miestäni eivät ole pitkään aikaan kiinnostaneet monetkaan asiat ja ystäviä ei ole ollut juurikaan ympärillä. Hyvä kun on jaksanut käydä töissä ja hoitaa huushollinsa, sekin on joskus tehnyt tässä tiukkaa. Kenenkään kanssa ei ole jaksanut edes pitää yhteyttä. Jotkut sukulaisetkin on mieluummin halunnut syrjäyttää tässä tilanteessa. Kanssakäyminen ihmisten kanssa vähentyi radikaalisti ja on sitä edelleen. Senkin takia, ettei ulkopuoliset voi oikein ymmärtää ja tajuta, millaista on elää tällaisessa tilanteessa kun tärkeä omainen sairastaa syöpää ja sitten kuolee siihen. Ja ihmiset joskus puhua joskus hyvinkin typeriä juttuja, jotka tuntuvat pahalta, vaikkeivät he mitään pahaa niillä tarkoittaisikaan, niitä ei vaan jaksa kuunnella.
Myös univaikeudet ovat seuranneet tässä tilanteessa, samoin stressi. Välillä on hyvin vaikeaa saada kiinni normaalista päivärytmistä, on usein päiviä, ettei haluaisi nousta sängystä ollenkaan ylös, kun tuntuu niin turhalta. Olen ajatellut, että ajan kanssa tästä selviää pikkuhiljaa, muuta tietä ei ole. Se vie aikansa, en pysty sanomaan kuinka kauan vuoden vai 10 vuotta vai vielä enemmän, se on ihan jokaisen kohdalla erilainen kokemus.
Henkinen kasvu tilanteessamme on ollut suurinta. Pienet asiat ja ongelmat eivät enää juuri hetkauta suuntaan tai toiseen. Moni asia tuntuu hyvin pinnalliselta ja lapselliselta ja naurettavalta. Minulle ja miehelleni kävi niin, että luonto ja puutarhanhoito tuli hyvin läheiseksi tänä aikana. Se on auttanut paljon surun keskellä ja opettanut iloitsemaan elämän pienistä, mutta aidoista asioista.
Vaikka tilanne on todella raskas, kun menettää omaisensa, mutta se on kai meille jäljelle jääneille omaisille kasvunpaikan mahdollisuus ja se onkin varmaan hyvä asia, jos näin surullinen asia pystyy meille opettamaan jotain uutta ja arvokasta. Ehkä siitä meidän pitäisikin oppia se, minkä arvoista on elämämme ja elää sen mukaisesti. - tyttis
Itse olen 22 ja menetin äitini päivälleen seitsemän kuukautta sitten. Ystävät ovat yrittäneet tukea, mutta avomieheni on tärkein tukeni. Ainoastaan yksi ystäväni on ollut kultainen tuki, ja tuntunut ymmärtävän asian laadun (johtuen ehkä alasta mitä hän opiskelee??). Voi olla että muut kammoksuvat tilannetta. Onhan se vaikeaa, kun ei tiedä mitä sanoisi. Sitten ihmetellään, kun esim. humalassa alan itkemään ihan yhtäkkiä. Kunnes muistetaan: Ai niin, se äiti.. kun jutusta oli kaksi kuukautta, keskustelimme vähän kaukaisempienkin ystävien kanssa humalassa, kuinka kamala asia on, mutta nyt kukaan ei tunnu muistavan koko juttua. Ihan niinkuin nyt kaikki olisi jo hyvin, ja mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Tuleepa sekavaa tekstiä, mutta yhteenvetona kysymyksiisi:
Itse olen kasvanut valtavasti henkisesti, ja alkanut miettimään elämän tarkoitusta. Tuntuu että jos (ja kun) tästä selviää, selviää mistä vain. Ja niinhän sen pitää ollakin. Niin äitikin haluaisi.
Parisuhteessa minä ja avomieheni olemme lähentyneet käsittämättömällä tavalla. Sitä ei voi tähän kuvailla, mutta siis, tapahtumat ovat lähentäneet meitä todella (ei sillä että ennen emme olisi olleet jo läheisiä..). Myöskin suhteeni isääni ja siskooni ovat jollain lailla saaneet uuden merkityksen (vaikka olemme aina olleet läheisiä mekin).
Osa ystävistä (tai oikeastaan vain se parhain) on lähentynyt, osa pysynyt samanlaisena, ja osa tavallaan etääntynyt, sillä heidän kanssaan en voi puhua mistään luottamuksellisesta/syvällisemmästä, kun he eivät kuitenkaan ymmärtäisi..
Jos halua mailata minulle, olisi se todella mukavaa! Samanhenkisiä ihmisiä olisi kiva kuulla enemmänkin! - minä
äitini myös puoli vuotta sitten.kyllähän siinä niin kävi että erottui jyvät akanoista noissa ystävissä.eräs ns.ystävä ei ole vieläkään ottanut yhteyttä(mieheni kertoi tilanteesta hänelle).kyllähän se varmasti on vaikea tilanne ystävillekin katsoa vierestä osaamatta auttaa mutta kyllä kai kaikilla tavallisilla ihmisillä jonkinlaista empatiaa pitäis löytyä.siskolta oli kysytty viikko äidin kuolemasta joko olet päässyt yli? että kyllä näitä ajattelemattomia ihmisiä riittää.itse luin aiheesta hyvän kirjan;hanna ekola otan osaa.suosittelen vaikkei niin uskonnollinen ihminen olisikaan.
- Sumu
Minun isäni kuoli hyvin yllättäen lähes 8v. sitten, juuri ennen 18vuotispäiviäni. Jäin suruni kanssa aivan yksin. Vanhempani olivat eronneet, joten äitiin en voinut turvautua.
Ja ystävät.... Lähes jokainen otti minuun etäisyyttä, eivät enää soitelleet tai puhuneet tms. Yksi ystävä oli joka jaksoi kanssani vaikeimpien aikojen yli. Hän oli vieressä, kun mietin elämän tarkoitusta (ja tarkoituksettomuutta), kun halusin itsekin kuolla... Hän kirjoitti minulle lohduttavia runoja ja ajoi minut hautuumaalle isäni kuolinpäivänä. Me emme koskaan todella puhuneet isän kuolemasta, mutta hän osoitti teoillaan, että välittää ja on tukena. Kaikki muut katosivat. Se tuntui kauhean pahalta, kun surun hetkeltä ystävät hylkäävät.
Voimia teille kaikille! - Teppis
minulta kuoli isä noin puoli vuotta sitten äkillisesti sydänkohtaukseen.isä oli yksinhuoltaja joten äiti haki pikkusiskon huoltajuuden ja minä(19v.)hoidin kaikki asiat mitä tulee hoitaa läheisen kuoltua.se oli rankkaa aikaa!!minulle kaverit olivat tukena mutta se ei riittänyt koska vaikka pystyin puhumaan heille niin ikävä ja suru iskää kohtaan ei helpottanut.luulen että sinun kaverisi ovat etääntyneet sinusta koska eivät tiedä miten olla tukena.kun minun kaverin isä kuoli vuosia sitten en itse tiennyt yhtään että mitä sanoisin hänelle tai miten voisin tukea häntä parhaalla mahdollisella tavalla...nyt kun oma isä kuoli tiedän!minulle riitti se että kaverit olivat läsnä, niiden avuilla pystyin raskaan ajan aikana kuitenkin jatkaa elämää normaalisti vaikka olikin suurempi taakka hoidettavana.nyt voin hyvin ja muistelen isää suurella rakkaudella ja kunnioituksella!!!!!
- äitinsä menettänyt
Oman äitini kuolemasta on seitsemän kuukautta. Ei mene päivääkään jolloin en häntä ajattelisi.Pikku hiljaa alkaa pahin suru helpottaa, mutta aina silloin tällöin ei voi muuta kuin itkeä.
Suurin osa ystävistäni ja työkavereistani ovat osanneet suhtautua tilanteeseen aivan upeasti-yksi yhdellä toinen toisella tavalla.Meillä kaikilla on oma tapamme käsitellä kuolemaa, oman tai toisen läheisen.
Aluksi puhuin asiasta kaikille-koko ajan.Kävin läpi tunteitani ja koko tilannetta (sairautta,hautajaisia...)Nykyisin puhun äitini sairaudesta ja kuolemasta enää harvemmin.Puhun aivan tavallisista asioista mitä tapahtui hänen eläessään-mitä teimme, mitä äitini oli mieltä jostain, muistelen lapsuuttani...Ns. mukavia asioita.Tuntuu että välillä muille äitini mainitseminen on vaikeampaa kuin minulle, ja he eivät aina oikein tiedä miten suhtautua. Mutta kun puhun äidistäni samalla tavoin kuin muut puhuvat omista äideistään (elävistä)ei ongelmia ilmene.
Käyn myös satunnnaisia "keskusteluja" äitini kanssa. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta toimii..juttelen arkipäiväisistä asioista ja kerron kuulumisia. Ihan kuin aiemmin puhelimessa.
Kerrot olevasi 24 vuotias-monilla ikäisilläsi ei varmastikaan ole kokemusta vanhemman menetyksestä. (ei myöskään minun ikäisilläni-olen 35) Ehkä voisit yrittää myös hieman ymmärtää ystäviäsi?!? Ei ole helppoa puhua asiasta josta ei ole kokemuksia..eikö? Voisit myös yrittää puhua ystäviesi kanssa mukavista asioista-liittyen äitiisi-ei pelkästään hänen kuolemastaan ja menetyksestäsi.Pieni positiivisuus ei olisi pahitteeksi-elämä jatkuu (kauhea klisee mutta annettakoon se tässä tapauksessa anteeksi)
Tämä on ainakin auttanut minua....
Voimia ja jaksamista! - Santtu
Minä menetin äitini jo vuosi sitten syyskuussa ja ei ole vieläkään helppoa. Hän sairasti aivosyöpää, joka eteni todella nopeasti; 2vk alle vuosi leikkauksen jälkeen hän menehtyi ja pari edellistä kuukautta oli todella vaikeita, sillä ensin ei pelannut muisti, sitten ei järki ja lopulta ei enää tasapaino. 1,5kk hän eli loppuajastaan sairaalassa. 1kk ajan hoidin itse häntä kotona...
Ainakaan äitini siskosta ei ole ollut mitään apua asiasta toipumiseen sillä hän soittelee vähän väliä ja jauhaa siitä koko ajan, itse kun yritän päästä yli! Tottakai hän suree omalla tavallaan mutta ei ymmärrä kuitenkaan, että myös minusta tuntuu todella pahalle ja tahtoisin vihdoin jo yrittää päästä jollain tavoin yli. Ensimmäisen kerran haudallakin pystyin käymään vasta pari viikkoa sitten, ja vaikeaa oli vieläkin. Sinne meni sukumme räväkin ihminen. Mutta kaipa se tästä pikkuhiljaa menee... Koettakaa kanssaihmiset jaksaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399