Ison-Britannian pääministeri Winston Churchill on kaikkien aikojen suurimpia sotapäälliköitä. Hänen jääräpäinen peräänantamattomuutensa Hitlerin toimia kohtaan ja Yhdysvaltain taivuttaminen taisteluun Euroopasta ovat ansioita vailla vertaa. Tämä kirja on ensimmäinen suomenkielinen Churchill-elämäkerta puoleen vuosisataan. Se keskittyy vuosiin 1940-1945, jolloin Churchill johti Britannian sotaponnisteluja. Nykypäivän näkökulmasta unohtuu usein, että omana aikanaan Churchill oli kiistelty hahmo. Kun brittijoukot kärsivät raskaita tappioita vuonna 1942, Churchillin suosio romahti, ja hänen lähimmät työtoverinsakin vaativat kovaäänisesti pääministerin eroa. Kansakaan ei aina rakastanut johtajaansa ja osoitti sen lakkoilemalla keskellä sotaa, kun pääministeri vaati kansalaisilta uhrautumista - verta, hikeä ja kyyneliä. Sir Max Hastings on arvostettu historioitsija, joka on toiminut myös sotakirjeenvaihtajana ja Daily Telegraphin päätoimittajana. Hän tarkastelee Churchilliä brittisotilaiden ja -siviilien sekä amerikkalaisten ja venäläisten liittolaisten silmin. Esiin piirtyy intiimi ja myötätuntoinen muotokuva kaikkien aikojen suurimmasta britistä, jota ilman maailma olisi tänä päivänä hyvin toisenlainen.
THANK YOU, CHURCHILL!!!!!!!!
11
283
Vastaukset
- Joopa joo
Se on hyvä esittää suurta sotapäällikkö neuvosto-armeijan liittolaisena. Saksa hävisi sen takia, että Hitler oli tarpeeksi tyhmä eli yritti vallata venäjän.
- liberaali45
Ei se esitä mitään. Kirjassa on maalailtu tälläistä kuvaa, ja ihan ansaitusti. Ja Stalin oli HYVISSÄ suhteissa Britanniaan!! Ja kuka tuki NL:ää?? I-B!
- STALININ OPPIPOIKA
W.Churchill oli alunperin halveksittu Intian-vuosien rintamakarkuruuden vuoksi ja eririnäisistä julmuuksista Etelä-Afrikassa. Mutta tutustuttuaan Generalissimus Staliniin sodan kuluessa hän oppi tältä asennetta ja kommunikointitaitoja. Tavallaan Josif Stalin on nyky-Britannian isä. Myöhemmin Churhill yritti kyllä katkaista napanuoraa toivomalla rautaesirippua Euroopana keskelle.
- liberaali45
STALININ OPPIPOIKA kirjoitti:
W.Churchill oli alunperin halveksittu Intian-vuosien rintamakarkuruuden vuoksi ja eririnäisistä julmuuksista Etelä-Afrikassa. Mutta tutustuttuaan Generalissimus Staliniin sodan kuluessa hän oppi tältä asennetta ja kommunikointitaitoja. Tavallaan Josif Stalin on nyky-Britannian isä. Myöhemmin Churhill yritti kyllä katkaista napanuoraa toivomalla rautaesirippua Euroopana keskelle.
"Mutta tutustuttuaan Generalissimus Staliniin sodan kuluessa hän oppi tältä asennetta ja kommunikointitaitoja. Tavallaan Josif Stalin on nyky-Britannian isä. Myöhemmin Churhill yritti kyllä katkaista napanuoraa toivomalla rautaesirippua Euroopana keskelle."
Eiköhän sen Iso-Britannian pelastanut Churchill! Ei hän Stalinilta mitään oppinut, eikä kopioinut. Herrat kyllä tulivat toimeen hyvin, mutta Churchill ei antanut apua Stalinille, kun natsi-Saksa kyykytti NL:ää 100-0, vaikka Stalin ANELI apua. Mutta ei Churchill myöskään natseja kannattanut, tämä osoittaa että Churchilillä oli erittäin viisaat sotastrategiat. Sanoin kun Rytillä. Niin ja ei Churchill mitään oppeja tarvinnut asenteeseen, eikä kommunikointi taitoihin, varsinkaan Stalinilta!
- relearn your history
Churchill oli sotahullu paskiainen, halusi tappaa saksalaiset sukupuuttoon. Tyypin ulkoinen olemus jo oli etova...
- Lisäksi juoppo
Itse asiassa Chruchill halusi aloittaa kesällä 1945 kolmannen maailmansodan sodan neuvostoliittoa vastaan, jotka olivat terroristeja eli toisin sanoen olivat eri mieltä amerikan kanssa ja uskalsivat vielä toimia oman päänsä mukaan. Tähän hyökkäykseen piti käyttää myös Saksalaisia sotilaita.
Chrurchillista poiketeen muut britit sekä jenkit vaan ymmärsivät, että venäjällä on jalkaväkeä ja tankkea tuplasti enemmän kuin länsiliittoutuneilla, minkä lisäksi ne Venäjän tankit olivat parempia ja jalkaväki paljon kokeneempaa. Niinpä "hankkeesta" luovuttiin ja Chruchill sysättiin syrjään, koska länsiliittouneet eivät vaan olisi voineet voittaa tuota sotaa Euroopan mantereella. - liberaali45
Lisäksi juoppo kirjoitti:
Itse asiassa Chruchill halusi aloittaa kesällä 1945 kolmannen maailmansodan sodan neuvostoliittoa vastaan, jotka olivat terroristeja eli toisin sanoen olivat eri mieltä amerikan kanssa ja uskalsivat vielä toimia oman päänsä mukaan. Tähän hyökkäykseen piti käyttää myös Saksalaisia sotilaita.
Chrurchillista poiketeen muut britit sekä jenkit vaan ymmärsivät, että venäjällä on jalkaväkeä ja tankkea tuplasti enemmän kuin länsiliittoutuneilla, minkä lisäksi ne Venäjän tankit olivat parempia ja jalkaväki paljon kokeneempaa. Niinpä "hankkeesta" luovuttiin ja Chruchill sysättiin syrjään, koska länsiliittouneet eivät vaan olisi voineet voittaa tuota sotaa Euroopan mantereella.Churchill oli yksi vaikuttajista niiden sopimusten takana, jotka piirsivät uudelleen toisen maailmansodan jälkeiset Euroopan ja Aasian rajat. Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välistä rajaa ehdotettiin jo Jaltan konferenssissa, samoin kuin Japanin joukkojen karkottamista noista maista. Keskusteluja Euroopan rajoista ja sopimuksista käytiin jo vuonna 1943 Rooseveltin ja Churchillin välillä; sopimus hyväksyttiin virallisesti Trumanin, Churchillin ja Stalinin kesken Potsdamissa (Potsdamin sopimuksen XIII artikla).
Yksi näistä sopimuksista käsitteli Puolan ja Neuvostoliiton välistä rajaa, ns. Curzonin linjaa, sekä Saksan ja Puolan rajaa, Oder-Neisse -linjaa. Huolimatta siitä, että Puola oli ensimmäinen Hitleriä vastustanut valtio, Puolan rajat ja hallinnon määräsivät ”Kolme Suurta” kysymättä Puolan hallituksen mielipidettä. Puolalaiset sotilaat, brittien ainoat liittolaiset Britannian taistelun aikana, tunsivat itsensä petetyiksi. Liittolaisen Puolan ja vihollisen Saksan kohtalosta päätettiin periaatteessa samalla tapaa.
Sopimuksen osana oli yhteisymmärrys jäljellä olevien saksalaisten karkottamisesta alueelta. Puolalaisten siirto ei tarvinnut hyväksyntää. Tarkkoja lukuja etnisten väestöjen siirroista ja liikkeistä on vaikea tehdä. Natsihallinnon aikana saksalaisvalloittajat ajoivat puolalaiset kodeistaan ja asuttivat ne saksalaisilla valloitustensa turvaamiseksi. Toisen maailmansodan jälkeisistä siirroista Churchill oli sitä mieltä, että ainoa tapa vähentää kansojen välisiä jännitteitä oli saada väestönsiirroilla aikaan väestö, joka noudattaisi valtion kansallisia rajoja.
Churchill selosti alahuoneessa vuonna 1944 kantaansa: "Väestönsiirrot on menetelmä, joka mielestämme tulee tuottamaan kaikkein pitkäaikaisimman ja tyydyttävimmän vaikutuksen. Jäljelle ei jää väestönsekoituksia, jotka aiheuttaisivat loputtomia vaikeuksia… Voidaan aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä (clean sweep). Minua eivät huolestuta nämä siirrot, joita voidaan paremmin toteuttaa nykyoloissa…"
Vaikka Churchillin suurta merkitystä toiselle maailmansodalle ei voida kieltää, hän sai useita vihollisia kotimaassaan. Hän lausui julki halveksuntansa sellaisia ajatuksia kohtaan kuin julkinen terveydenhuolto tai parempi koulutus väestön valtaosalle, mikä aiheutti paljon tyytymättömyyttä väestön keskuudessa, varsinkin sodassa taistelleiden joukossa. Välittömästi Euroopan sodan päättymisen jälkeen Churchill kärsi raskaan tappion vuoden 1945 vaaleissa Clement Attleen työväenpuolueelle.
Winston Churchill oli pan-eurooppalaisuuden varhainen tukija, mikä lopulta johti Euroopan yhteismarkkinoiden ja myöhemmin Euroopan unionin syntyyn, minkä vuoksi yksi Euroopan parlamentin kolmesta rakennuksesta on nimetty hänen kunniakseen. Churchill oli myös keskeisessä roolissa, kun Ranska sai pysyvän paikan YK:n turvallisuusneuvostossa. Hän tuki Ranskan paikkaa, jotta saataisiin toinen eurooppalainen valtio tasapainottamaan Neuvostoliiton pysyvää paikkaa. - liberaali45
Hmm.. Kommari itkee natsien perään. Mielenkiintoista..
- loogista on
liberaali45 kirjoitti:
Hmm.. Kommari itkee natsien perään. Mielenkiintoista..
Ei se ihme ole, kun muistaa miten Hitler ja Stalin jakoivat Euroopan keskenään juuri ennen toista maailmansotaa. Sosialisteja ne natsitkin olivat, kansallissosialistinen työväenpuolue.
Natsihenkisten nimittäminen oikeistolaisisiksi, on osa laajaa sodan jälkeen tapahtunutta käsitteiden ja sanojen väärennösoperaatiota ja hämärtämistä, joka jatkuu kokoajan. Se meni niinhyvin läpi, ettei moni tänäpäivänä ollenkaan ymmärrä mikä järjettömyys on rinnastaa oikeistolaisuutta alkuperäiseen natsisimiin.
Sama hämärrysoperaatio tämä avioliitto-sanankin kanssa pelleily on. Selkeä ja yksiselitteinen termi ja käsite halutaan hämärtää ja liittää kaikenmaailman homokuppikuntien ja muiden vastaavien yhteyteen.
Enää eivät tällaiset kyllä mene läpi kuin ennen, sillä vapaa netti on mullistanut asiat. Siksi väärentäjillä on niin raivoisa kiire ja sensurointitempo päällä, koska myös tietävät sen. Rasismijahti on myös yksi esimerkki, sillä koko rasisimi-sana on "saastutettu" ja koko se touhu on mennyt järjettömäksi huuteluksi, jossa huutajat eivät itsekään enää tiedä mistä puhuvat. - liberaali45
loogista on kirjoitti:
Ei se ihme ole, kun muistaa miten Hitler ja Stalin jakoivat Euroopan keskenään juuri ennen toista maailmansotaa. Sosialisteja ne natsitkin olivat, kansallissosialistinen työväenpuolue.
Natsihenkisten nimittäminen oikeistolaisisiksi, on osa laajaa sodan jälkeen tapahtunutta käsitteiden ja sanojen väärennösoperaatiota ja hämärtämistä, joka jatkuu kokoajan. Se meni niinhyvin läpi, ettei moni tänäpäivänä ollenkaan ymmärrä mikä järjettömyys on rinnastaa oikeistolaisuutta alkuperäiseen natsisimiin.
Sama hämärrysoperaatio tämä avioliitto-sanankin kanssa pelleily on. Selkeä ja yksiselitteinen termi ja käsite halutaan hämärtää ja liittää kaikenmaailman homokuppikuntien ja muiden vastaavien yhteyteen.
Enää eivät tällaiset kyllä mene läpi kuin ennen, sillä vapaa netti on mullistanut asiat. Siksi väärentäjillä on niin raivoisa kiire ja sensurointitempo päällä, koska myös tietävät sen. Rasismijahti on myös yksi esimerkki, sillä koko rasisimi-sana on "saastutettu" ja koko se touhu on mennyt järjettömäksi huuteluksi, jossa huutajat eivät itsekään enää tiedä mistä puhuvat.JUURI NÄIN!!!!!!!!!!!!!
- jep jep jep
liberaali45 kirjoitti:
JUURI NÄIN!!!!!!!!!!!!!
KOMMUNISMI = NAZISMI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982