Korjaavat kokemukset

lottamari<3

Kuinka suuri merkitys korjaavilla kokemuksilla on narsistin ja luonnehäiriön uhrin toipumisessa?

Ne jotka esim. uuden kumppanin myötä löytävät taas itsensä ja tulevat jälleen kuin näkyviin ja saavat korjaavia kokemuksia toisenlaiselta "terveeltä", itsetunnoltaan terveeltä ihmiseltä, uskon että toipuvat parhaiten. Ne, jotka jäävät vaille korjaavia kokemuksia omaksuvat helposti uhriutuneen uhrin roolin ja jäävät tuohon rooliinsa, ellei korjaavilla kokemuksilla päästä noiden urhi kokemusten yläpuolelle.

90

1500

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanotaanko näin

      kun löytää semmosen ihmisen joka aidosti välittää susta,niin kaikki on kunnossa.

      • Hyvä ihminen

        Kauniisti sanottu! Hyvää pääsiäistä vilpittömästi kaikille palstan ihmisille!

    • lottamari<3

      Hyvin sanottu. Niitä aidosti välittäviä ihmisiä voi tosiaan olla, jotka kuuntelevat ja auttavat, mutta tärkeintä on löytää varmasti sellainen kumppani ja parisuhde, jossa nuo naristin aiheuttamat kokemukset kääntyvät korjaaviksi kokemuksiksi.

      Kumppani ei tietenkään voi toimia terapeuttina, eikä terapeutti kumppanina, mutta veikkaan, että naristin uhri ei terapiaa välttämättä tarvitse, jos hän tosiaan löytää sellaisen puolison, joka aidosti välittää, ei vähättele kokemuksia ja antaa niitä korjaavia kokemuksia omasta aidosta halustaan.

      • 10+8=18

        "Kumppani ei tietenkään voi toimia terapeuttina, eikä terapeutti kumppanina, mutta veikkaan, että naristin uhri ei terapiaa välttämättä tarvitse, jos hän tosiaan löytää sellaisen puolison, joka aidosti välittää, ei vähättele kokemuksia ja antaa niitä korjaavia kokemuksia omasta aidosta halustaan."

        Niin...tuntuisi vähintäänkin kummalliselta...jos uusi suhde olisi vain sitä varten, että suurimman osan aikaa puitaisiin vain niitä eksiä ja heidän sanomisiaan ja tekemisiään ja tekemättä jättämisiään...

        Omaa nykyistä suhdettani ajatellen...olen kertonut menneisyydestäni kaiken tarpeelliseksi kokemani...omaa osuuttani mitenkään kaunistelematta...silloin tällöin eksistä/menneestä on keskusteltu...kun joku asia on heidät mieleen tuonut...

        Mutta pääsääntöisesti kuitenkin puheet ja tekemiset liittyvät meihin...siihen mitä tällä hetkellä on/miltä tässä hetkessä tuntuu...ja tulevaisuuden toiveisiin...

        että voisin ajatella noiden korjaavien kokemusten olevan enimmäkseen tapa olla/elää/tuntea...siinä hetkessä , kuin mitään varsinaista "terapeuttista" keskustelua/ kuuntelua...ikäänkuin sen toisen tai oman menneessä elämistä...

        En osaa ajatella, että uusi suhde olisi...jotakin jatkuvaa entisen märehtimistä ja siitä keskustelemista...toisen "auttamista" sillä tavalla...

        Enemmänkin se pitäisi olla iloa siitä, että tällä hetkellä/tässä suhteessa...on "kaikki" luonnostaan ns. hyvin...ilman sen kummempaa yritystä ns. parantaa/korjata toista...yrittämällä olla "parempi" kuin se eksä...

      • lottamari<3
        10+8=18 kirjoitti:

        "Kumppani ei tietenkään voi toimia terapeuttina, eikä terapeutti kumppanina, mutta veikkaan, että naristin uhri ei terapiaa välttämättä tarvitse, jos hän tosiaan löytää sellaisen puolison, joka aidosti välittää, ei vähättele kokemuksia ja antaa niitä korjaavia kokemuksia omasta aidosta halustaan."

        Niin...tuntuisi vähintäänkin kummalliselta...jos uusi suhde olisi vain sitä varten, että suurimman osan aikaa puitaisiin vain niitä eksiä ja heidän sanomisiaan ja tekemisiään ja tekemättä jättämisiään...

        Omaa nykyistä suhdettani ajatellen...olen kertonut menneisyydestäni kaiken tarpeelliseksi kokemani...omaa osuuttani mitenkään kaunistelematta...silloin tällöin eksistä/menneestä on keskusteltu...kun joku asia on heidät mieleen tuonut...

        Mutta pääsääntöisesti kuitenkin puheet ja tekemiset liittyvät meihin...siihen mitä tällä hetkellä on/miltä tässä hetkessä tuntuu...ja tulevaisuuden toiveisiin...

        että voisin ajatella noiden korjaavien kokemusten olevan enimmäkseen tapa olla/elää/tuntea...siinä hetkessä , kuin mitään varsinaista "terapeuttista" keskustelua/ kuuntelua...ikäänkuin sen toisen tai oman menneessä elämistä...

        En osaa ajatella, että uusi suhde olisi...jotakin jatkuvaa entisen märehtimistä ja siitä keskustelemista...toisen "auttamista" sillä tavalla...

        Enemmänkin se pitäisi olla iloa siitä, että tällä hetkellä/tässä suhteessa...on "kaikki" luonnostaan ns. hyvin...ilman sen kummempaa yritystä ns. parantaa/korjata toista...yrittämällä olla "parempi" kuin se eksä...

        Tätä juuri tarkoitinkin. Parasta terapiaa on saada olla ja elää normaalin ihmisen kanssa normaalia arkipäiväistä elämää, jossa menneisyys on takana kokemusta antaneena elämänä ja siitä puhuminenkaan ei tuota enää tuskaa, eikä siitä tarvitse enää uudessa suhteessa jauhaa. Minulle tulee kuitenkin välillä suru olo, jos olen tekemisissä exän kanssa tai hän soittaa ja hetken jutustelen hänen kanssaan. Saatan olla monta tuntia tai sen päivän poissa tolaltani, itkeä ja vaipua taas siihen samaan olotila ahdistukseen kuin hänen kanssaan eläessäni. Se, että toinen on siinä lähellä, tajuaa ja ymmärtää tilanteen, antaa olkapäänsä, silittää, kysyy ja kuuntelee on silti se arvokas juttu, jota kumppanissani arvostan. Kun toinen ei mene mykäksi, ei vaivaudu tai ärsyynny vaan haluaa oikeasti olla auttamassa irti tuosta tunteesta ja yleensäkin ottaa heti tilanteen haltuunsa, kun näkee toisen pahan olon, niin,,,niin se mielestäni pitääkin mennä.

      • 9+1=10
        lottamari<3 kirjoitti:

        Tätä juuri tarkoitinkin. Parasta terapiaa on saada olla ja elää normaalin ihmisen kanssa normaalia arkipäiväistä elämää, jossa menneisyys on takana kokemusta antaneena elämänä ja siitä puhuminenkaan ei tuota enää tuskaa, eikä siitä tarvitse enää uudessa suhteessa jauhaa. Minulle tulee kuitenkin välillä suru olo, jos olen tekemisissä exän kanssa tai hän soittaa ja hetken jutustelen hänen kanssaan. Saatan olla monta tuntia tai sen päivän poissa tolaltani, itkeä ja vaipua taas siihen samaan olotila ahdistukseen kuin hänen kanssaan eläessäni. Se, että toinen on siinä lähellä, tajuaa ja ymmärtää tilanteen, antaa olkapäänsä, silittää, kysyy ja kuuntelee on silti se arvokas juttu, jota kumppanissani arvostan. Kun toinen ei mene mykäksi, ei vaivaudu tai ärsyynny vaan haluaa oikeasti olla auttamassa irti tuosta tunteesta ja yleensäkin ottaa heti tilanteen haltuunsa, kun näkee toisen pahan olon, niin,,,niin se mielestäni pitääkin mennä.

        "Minulle tulee kuitenkin välillä suru olo, jos olen tekemisissä exän kanssa tai hän soittaa ja hetken jutustelen hänen kanssaan"

        Niin, ehkä sitten olet vielä jotenkin tunnetasolla kiinni hänessä...kun itseäni ajatellen eksäni puhelisoitot eivät enää sillä tavoin vaikuta...että tarvitsisin lohdutusta...

        puhelun päätyttyä toki hetken voin ajatella häntä tyyliin...piru parka...toivottavasti pärjäilee valitsemansa elämäntavan kanssa...mutta sitten ikäänkuin ravistan päätäni ja siirryn muihin asioihin...

        Mitä taa Ännään tulee...oikeastaan ajattelen häntä enimmäkseen vain tullessani tänne...ja jos kertaan jotain häneen liittyvää asiaa/tapahtumaa...tai lukiessani narsismista...

        varsinaisesti emme pidä yhteyttä...vaikka hän ny muodolliset joulu/yms. tervehdykset lähettääkin...

        toki tuos viime syksynä, kun hän oikein soitti...jäin miettimään mikähän mahtoi oikein olla puhelun taustalla...kunnei varsinaista asiaakaan ollut...ja ajatuksiini on kyllä jäänyt pyörimään...kun hän puhui että lomautuksistaan ja vapaa ajanvietostaan siihen liittyen...ja heitti, että onhan olemassa nettikin...

        En tiedä...tuon jälkeen koin, että olisi pikkusen niinkun ollu jännitystä sen suhteen mitä vastaan...Mutta en tiedä...voi se olla minun omaa kuvitelmaakin...

        Että tässä kohtaa elämää...voin kyllä tavalla yhtyä tuohon alla olevaan mielipiteeseesi...

        " Parasta terapiaa on saada olla ja elää normaalin ihmisen kanssa normaalia arkipäiväistä elämää, jossa menneisyys on takana kokemusta antaneena elämänä ja siitä puhuminenkaan ei tuota enää tuskaa, eikä siitä tarvitse enää uudessa suhteessa jauhaa."

        Että tavallaan...koetut/opitut asiat ja niiden kautta hivenen muuttunut minä kuitenkin uskaltautuu elämään ns. käytännössäkin...eikä vain puheissa...

      • lottamari<3
        9+1=10 kirjoitti:

        "Minulle tulee kuitenkin välillä suru olo, jos olen tekemisissä exän kanssa tai hän soittaa ja hetken jutustelen hänen kanssaan"

        Niin, ehkä sitten olet vielä jotenkin tunnetasolla kiinni hänessä...kun itseäni ajatellen eksäni puhelisoitot eivät enää sillä tavoin vaikuta...että tarvitsisin lohdutusta...

        puhelun päätyttyä toki hetken voin ajatella häntä tyyliin...piru parka...toivottavasti pärjäilee valitsemansa elämäntavan kanssa...mutta sitten ikäänkuin ravistan päätäni ja siirryn muihin asioihin...

        Mitä taa Ännään tulee...oikeastaan ajattelen häntä enimmäkseen vain tullessani tänne...ja jos kertaan jotain häneen liittyvää asiaa/tapahtumaa...tai lukiessani narsismista...

        varsinaisesti emme pidä yhteyttä...vaikka hän ny muodolliset joulu/yms. tervehdykset lähettääkin...

        toki tuos viime syksynä, kun hän oikein soitti...jäin miettimään mikähän mahtoi oikein olla puhelun taustalla...kunnei varsinaista asiaakaan ollut...ja ajatuksiini on kyllä jäänyt pyörimään...kun hän puhui että lomautuksistaan ja vapaa ajanvietostaan siihen liittyen...ja heitti, että onhan olemassa nettikin...

        En tiedä...tuon jälkeen koin, että olisi pikkusen niinkun ollu jännitystä sen suhteen mitä vastaan...Mutta en tiedä...voi se olla minun omaa kuvitelmaakin...

        Että tässä kohtaa elämää...voin kyllä tavalla yhtyä tuohon alla olevaan mielipiteeseesi...

        " Parasta terapiaa on saada olla ja elää normaalin ihmisen kanssa normaalia arkipäiväistä elämää, jossa menneisyys on takana kokemusta antaneena elämänä ja siitä puhuminenkaan ei tuota enää tuskaa, eikä siitä tarvitse enää uudessa suhteessa jauhaa."

        Että tavallaan...koetut/opitut asiat ja niiden kautta hivenen muuttunut minä kuitenkin uskaltautuu elämään ns. käytännössäkin...eikä vain puheissa...

        Niin, en ole millään tavalla tunnesidoksissa enää exääni, mutta lasteni kautta joudun aika ajoin tekemisiin hänen kanssaan ja se on joskus helppoa, jos ei lasten ja minun asioissa tunnetasolle tarvitse mennä. Mutta jos pitää käydä tunnetaistelua eettisistä asioista, niin siitä syntyvät ristiriidat aiheuttavat minulle mielipahaa. Minulle lasten hyvin vointi on kuitenkin se kaikkein tärkein asia ja menee muiden asioiden edelle ja tästä joudun usein kamppailua hänen kanssaan käymään ja siitä mielipaha aina moneksi aikaa, jos toista ei saa ymmärtämään mikä lapselle on parasta.

      • 12+1=13
        lottamari<3 kirjoitti:

        Niin, en ole millään tavalla tunnesidoksissa enää exääni, mutta lasteni kautta joudun aika ajoin tekemisiin hänen kanssaan ja se on joskus helppoa, jos ei lasten ja minun asioissa tunnetasolle tarvitse mennä. Mutta jos pitää käydä tunnetaistelua eettisistä asioista, niin siitä syntyvät ristiriidat aiheuttavat minulle mielipahaa. Minulle lasten hyvin vointi on kuitenkin se kaikkein tärkein asia ja menee muiden asioiden edelle ja tästä joudun usein kamppailua hänen kanssaan käymään ja siitä mielipaha aina moneksi aikaa, jos toista ei saa ymmärtämään mikä lapselle on parasta.

        "mutta lasteni kautta joudun aika ajoin tekemisiin hänen kanssaan ja se on joskus helppoa, jos ei lasten ja minun asioissa tunnetasolle tarvitse mennä."

        niin muistissa toki on itsellä tuokin aika...mutta enempi koin surua lasten puolesta...

        nykyään lapset jo aikuisia ja suhde isään hoituu ilman minua...heidän kauttaan minäkin "tiedän" jotain eksäni elämästä...mutta tosi harvoin me enää isänä ja äitinäkään keskustelemme lapsista tai lapsenlapsista...

        Että aika tuo helpotusta tuohonkin asiaan...

    • fhzffhbczzfh

      Tuo ei ole totta!
      Narsistin uhri tarvitsee lähes poikkeuksetta terapiaa, jos suhde on ollut vähänkään pitempi. Melkein tyhmintä mitä uhri voi tehdä on hypätä heti uuteen suhteeseen ennen kuin on käsitellyt ongelmat.

      Tuskin kukaan, joka on pitänyt siinä vaiheessa vuoden pari taukoa parisuhteissa ja käynyt terapiassa on katunut päätöstään.

      Se on vähän niin kuin raiskauksen uhriksi joutuminen. Jos asiaa ei käsittele, niin se on sitten melkein sama kuinka paljon niitä positiivisia kokemuksia muut miehet antaa, se jää kummittelemaan ja painamaan alitajuntaa. Todennäköisesti se myös tulee purkaantumaan jossain vaiheessa.

      • gghjhxdfgnj

        Siis en vähättele uuden mallin oppimista terapia vaiheessa.
        Vastakkaisen sukupuoleen ystävät on tärkeitä kun käy näitä asioita läpi. Heidän avullaan oppii ymmärtämään, miten normaali parisuhde toimii ja mitä itseltä ja siltä toiselta voi edellyttää. Itselläni oli aikamoisia ahaa elämyksiä kun tajusi mihin kaikkeen vastakkaisen sukupuolen edustaja oli joustanut ja miten he olivat jakaneet taakan.

        Jos vielä joskus lähden parisuhteeseen, niin osaan sitten vaatia sitä 50:50 tavoitetta. Minä en ole toisen isä, eikä minun tarvitse huolehtia hänestä. Hän ei ole minun äiti, eikä hänen tarvitse huolehtia minusta. Kumpikin vastaa omista töistä, omasta taloudestaan, puheista ja päätöksistä. Kummankin on myös pidettävä sanansa ja yhteisesti sovitut asiat. Säännöt on kummallekin samat. Kummankaan ei tarvitse suostua sellaiseen, mihin ei halua suostua.
        Tämän olen tajunnut vasta ystävien avulla.

      • 13+11=24
        gghjhxdfgnj kirjoitti:

        Siis en vähättele uuden mallin oppimista terapia vaiheessa.
        Vastakkaisen sukupuoleen ystävät on tärkeitä kun käy näitä asioita läpi. Heidän avullaan oppii ymmärtämään, miten normaali parisuhde toimii ja mitä itseltä ja siltä toiselta voi edellyttää. Itselläni oli aikamoisia ahaa elämyksiä kun tajusi mihin kaikkeen vastakkaisen sukupuolen edustaja oli joustanut ja miten he olivat jakaneet taakan.

        Jos vielä joskus lähden parisuhteeseen, niin osaan sitten vaatia sitä 50:50 tavoitetta. Minä en ole toisen isä, eikä minun tarvitse huolehtia hänestä. Hän ei ole minun äiti, eikä hänen tarvitse huolehtia minusta. Kumpikin vastaa omista töistä, omasta taloudestaan, puheista ja päätöksistä. Kummankin on myös pidettävä sanansa ja yhteisesti sovitut asiat. Säännöt on kummallekin samat. Kummankaan ei tarvitse suostua sellaiseen, mihin ei halua suostua.
        Tämän olen tajunnut vasta ystävien avulla.

        "Jos vielä joskus lähden parisuhteeseen, niin osaan sitten vaatia sitä 50:50 tavoitetta. Minä en ole toisen isä, eikä minun tarvitse huolehtia hänestä. Hän ei ole minun äiti, eikä hänen tarvitse huolehtia minusta. Kumpikin vastaa omista töistä, omasta taloudestaan, puheista ja päätöksistä."

        Niin...voihan sitä lähteä vaatimaan...mutta entä sitten...jos elämään/parisuhteseen tuleekin mukaan niitä elämän epävarmuustekijöitä, mm. sairautta...

        niin ettei se toinen kykenekkään antamaan sitä 50:Tä prossaa...vaan tarvitseekin toisen huolenpitoa...siten ettei puntit olekkaan tasan...

        Niin sittenkö...se toinen heivataankin sivuun...

        Noh...onneksi kaikki eivät vaadi samaa...jos vaatisivat niin moni tavalla tai toisella vammautunut joutuisi hyvin äkkiä laitokseen/tai toisten hoidettavaksi , ilman sitä häntä rakastavaa puolisoa...

        Kun se elämä ny vaan voi tuoda eteen kaikenlaista...sellaistakin mitä ei halunnut/tilannut...

      • - -
        13+11=24 kirjoitti:

        "Jos vielä joskus lähden parisuhteeseen, niin osaan sitten vaatia sitä 50:50 tavoitetta. Minä en ole toisen isä, eikä minun tarvitse huolehtia hänestä. Hän ei ole minun äiti, eikä hänen tarvitse huolehtia minusta. Kumpikin vastaa omista töistä, omasta taloudestaan, puheista ja päätöksistä."

        Niin...voihan sitä lähteä vaatimaan...mutta entä sitten...jos elämään/parisuhteseen tuleekin mukaan niitä elämän epävarmuustekijöitä, mm. sairautta...

        niin ettei se toinen kykenekkään antamaan sitä 50:Tä prossaa...vaan tarvitseekin toisen huolenpitoa...siten ettei puntit olekkaan tasan...

        Niin sittenkö...se toinen heivataankin sivuun...

        Noh...onneksi kaikki eivät vaadi samaa...jos vaatisivat niin moni tavalla tai toisella vammautunut joutuisi hyvin äkkiä laitokseen/tai toisten hoidettavaksi , ilman sitä häntä rakastavaa puolisoa...

        Kun se elämä ny vaan voi tuoda eteen kaikenlaista...sellaistakin mitä ei halunnut/tilannut...

        Tottakai se kykenee, jos ei kykene, menee ensin hoitoon ja sitten antaa oman osuutensa suhteelle ja "minulle", muuten möksötän ja olen pirullinen..

        Niin. Tuo terapiausko kaiken ihmeellisenä korjaajana .. Saattaa saada eräänlaiset ihmiset astumaan sivuun omassa parisuhteessaan ja jättää sen toisen yksin siihen suhteeseen.

      • 18+11=29
        - - kirjoitti:

        Tottakai se kykenee, jos ei kykene, menee ensin hoitoon ja sitten antaa oman osuutensa suhteelle ja "minulle", muuten möksötän ja olen pirullinen..

        Niin. Tuo terapiausko kaiken ihmeellisenä korjaajana .. Saattaa saada eräänlaiset ihmiset astumaan sivuun omassa parisuhteessaan ja jättää sen toisen yksin siihen suhteeseen.

        "Tottakai se kykenee, jos ei kykene, menee ensin hoitoon ja sitten antaa oman osuutensa suhteelle ja "minulle", muuten möksötän ja olen pirullinen."

        niin...kun jos oletetaan, että ensin ihastutaan/rakastutaan...ja rakkaus on ns. sokea...vielä kun siihen lisätään tarve näyttää itsestään sen parhaimman puolen...varsinainen totuus toisesta paljastuu vasta sitten ajan kanssa...

        Mutta tuossa edellisessä 50/50 prossaa vaatimuksen pohdinnassani...tuli pakostakin mieleen muuan tuttavapariskunta...jossa vaimo sairastui ms- tautiin hyvin nuorena ja liikuntakyky meni jo alle viiskymppisenä...mutta mies on pysynyt rinnalla kaikesta huolimatta...vaikka joutuukin hoitamaan ja huolehtimaan...

        Noh...tuo nyt sairaus...mutta vastaanvanlaiseen tilanteeseen voi joutua mm. liikenneonnettomuuden tms. kautta...että kuullostaa kyllä kauhean tylyltä...tuo 50/50 prossan ehdoton vaatimus...rakkautta se ei ainakaan tarkoita...

        Mitä tulee tuohon terapiauskoon...itse aikoinani en edes kokenut niitä keskusteluhetkiä terapiaksi...kunnei siellä käytetty psykologisia termejä...

        enemmänkin keskusteltiin ihan arkisista asioista tyyliin, miten koet, millä keinoin voisit selvitä elämäsi vaikeuksista/miten voisit parantaa omaa henkistä hyvinvointiasi ja omaa elämän laatuasi...millaisena näet itsesi/elämäsi viiden vuoden kuluttua...

        Että tavallaan...koin, että sain terapiasta eväitä tulevaisuuteen...menneisyyden jouduin sitten käsittelemään enimmäkseen itseksekseni...vaikka siitäkin välillä oli puhetta, mutta hyvin usen terapeutti käänsi sen keskustelun nykyhetkeen ja tulevaisuuteen...

      • - -
        18+11=29 kirjoitti:

        "Tottakai se kykenee, jos ei kykene, menee ensin hoitoon ja sitten antaa oman osuutensa suhteelle ja "minulle", muuten möksötän ja olen pirullinen."

        niin...kun jos oletetaan, että ensin ihastutaan/rakastutaan...ja rakkaus on ns. sokea...vielä kun siihen lisätään tarve näyttää itsestään sen parhaimman puolen...varsinainen totuus toisesta paljastuu vasta sitten ajan kanssa...

        Mutta tuossa edellisessä 50/50 prossaa vaatimuksen pohdinnassani...tuli pakostakin mieleen muuan tuttavapariskunta...jossa vaimo sairastui ms- tautiin hyvin nuorena ja liikuntakyky meni jo alle viiskymppisenä...mutta mies on pysynyt rinnalla kaikesta huolimatta...vaikka joutuukin hoitamaan ja huolehtimaan...

        Noh...tuo nyt sairaus...mutta vastaanvanlaiseen tilanteeseen voi joutua mm. liikenneonnettomuuden tms. kautta...että kuullostaa kyllä kauhean tylyltä...tuo 50/50 prossan ehdoton vaatimus...rakkautta se ei ainakaan tarkoita...

        Mitä tulee tuohon terapiauskoon...itse aikoinani en edes kokenut niitä keskusteluhetkiä terapiaksi...kunnei siellä käytetty psykologisia termejä...

        enemmänkin keskusteltiin ihan arkisista asioista tyyliin, miten koet, millä keinoin voisit selvitä elämäsi vaikeuksista/miten voisit parantaa omaa henkistä hyvinvointiasi ja omaa elämän laatuasi...millaisena näet itsesi/elämäsi viiden vuoden kuluttua...

        Että tavallaan...koin, että sain terapiasta eväitä tulevaisuuteen...menneisyyden jouduin sitten käsittelemään enimmäkseen itseksekseni...vaikka siitäkin välillä oli puhetta, mutta hyvin usen terapeutti käänsi sen keskustelun nykyhetkeen ja tulevaisuuteen...

        Niinpä ja niinpä. Oikeastihan vastaavanlaisia keskusteluja ei voi käydä ilman terapiasuhdetta - tuntuu vaan olevan se vallitseva ajatus. Tai jos käykin, niin eihän sellaiset ole valideja millään tavalla kun se keskustelukumppani ei voi lätkästä suhun edes sitä terveen leimaa muista puhumattakaan..

        Monilta ihmisiltä saa eväitä omaan elämäänsä ja toistenkin kokemuksista voi oppia. Se mitä muistaa ja tajuaa kun on myllerryksen keskellä lienee se asioita määrittelevä tekijä.

    • lottamari<3

      Uusi suhde voi hyvinkin korvata terapian ja tulla terapian tilalle, ei sen terapeuttisempaa olekaan kuin uusi kumppani ja hänen kauttaan tulevat korjaavat kokemukset. Harvoin sitä vaan sattuu tielle sellainen ihme mies tai nainen, joka tämän tälläisen pystyy kriisin käyneelle uhrille tarjoamaan. Mutta läheskään aina ei terapiaa tarvita, jos erosta pääsee toipumaan rauhassa, että narsisti ei enää eron jälkeen ahdistele. Terapiaa tarvitaan mielestäni siinä tapauksessa enemmän, jos ero pitkittyy ja kiusaaminen vain jatkuu ja narsistista ei tahdo päästä eroon.

      Asioita voi käsitellä niin monin eri tavoin ja kyllä niillä korjaavilla kokemuksilla, joita muutkin miehet voivat antaa on merkityksensä uhrin itsetunnolle ja psyykkiselle paranemiselle.

    • fhdfghzdghgf

      Tuo on sinun ikioma kantasi!
      Jos tutustut YHTÄÄN aiheeseen, niin tuo on malliesimerkki siitä miten hommaa ei pidä hoitaa.

      Jos olet ollut oikean narsistin (NPD) kanssa useamman vuoden niin 100% varmuudella tarvitset terapiaa!

      Tuo on juuri se pahimmasta päästä oleva harhakuvitelma (josta itse asiassa käytetään termiä prinsessasatu ja liitetään mielenterveysongelmiin). että tulee se herra/rouva oikea, joka korjaa kaiken ja sitten eletään...

      Paranemisen kulmakivi on vastuun ottamisen omasta elämästä!
      (se on mielikuvitukseen turvaan menoa kun ajattelee, että se satu prinssi/prinsessa tulee ja pelastaa ja korjaa kaiken. Se on varmaan myös se yleisin syy miksi heikot ihmiset löytävät parissa kuukaudessa kainaloonsa uuden ja ovat samassa tilanteessa entistä rikkinäisempinä parin vuoden kuluttua).

      • lottamari<3

        Joillekin voi jopa se laastari toimia hetkellisenä korjaavana kokemuksena en pidä sitä sen mahdottomampana ajatuksena kuin terapeutilla käymistäkään. Ihminen se terapeuttikin vaan on ja mitä tekee - kuuntelee, mutta ei tarjoa lohduttavaa olkapäätä, joka monelle siinä tilanteessa on se paras auttaja ja tuki.

        Sinun mielestäsikö pitäisi hylätä ajatus toisten ihmisten kyvystä auttaa ja olla tukena vaikka vain hetken laastarina. Nuo sinun kuvitellut prinssi ja prinsessa satuhahmot ovat juuri sitä mistä narsistin uhri on lähtöisin, ne ovat juuri sitä satua mihin uhri itseasiassa narsistissa lankesi, että tuskin hän nyt toista kertaa on niin naiivi, että satusankareihin pistää toipumisen uskonsa.

        Heikot ihmiset! Mikä muu on ihmisen heikkoutta, kun jäädä yksin märehtimään asioita, kelata niitä yksin ja käydä istumassa 45 min, terapiassa, jossa asia ei muutu miksikään.

        Uusi suhde on ainoa tapa saada kunnolla korjaavia kokemuksia ja palata takaisin elämään normaalia elämää.

      • Oravanpyörään vie...
        lottamari<3 kirjoitti:

        Joillekin voi jopa se laastari toimia hetkellisenä korjaavana kokemuksena en pidä sitä sen mahdottomampana ajatuksena kuin terapeutilla käymistäkään. Ihminen se terapeuttikin vaan on ja mitä tekee - kuuntelee, mutta ei tarjoa lohduttavaa olkapäätä, joka monelle siinä tilanteessa on se paras auttaja ja tuki.

        Sinun mielestäsikö pitäisi hylätä ajatus toisten ihmisten kyvystä auttaa ja olla tukena vaikka vain hetken laastarina. Nuo sinun kuvitellut prinssi ja prinsessa satuhahmot ovat juuri sitä mistä narsistin uhri on lähtöisin, ne ovat juuri sitä satua mihin uhri itseasiassa narsistissa lankesi, että tuskin hän nyt toista kertaa on niin naiivi, että satusankareihin pistää toipumisen uskonsa.

        Heikot ihmiset! Mikä muu on ihmisen heikkoutta, kun jäädä yksin märehtimään asioita, kelata niitä yksin ja käydä istumassa 45 min, terapiassa, jossa asia ei muutu miksikään.

        Uusi suhde on ainoa tapa saada kunnolla korjaavia kokemuksia ja palata takaisin elämään normaalia elämää.

        "Joillekin voi jopa se laastari toimia hetkellisenä korjaavana kokemuksena en pidä sitä sen mahdottomampana ajatuksena kuin terapeutilla käymistäkään."

        Et ole ehkä huomannut, että juuri tuollainen malli johtaa kierteeseen.

        Psykoterapiassa korjaantuu se syy, mikä alunperinkin johti suhteeseen narsistin kanssa.

        Valitettavasti uusi suhde ei korjaa uhrin toiminta- ja ajatusmalleja saatika itsetunnon ja itsetuntemuksen ongelmaa.

        Myös se, että uhri ajattelee olevansa ihan "terve", on pakokeino, jonka käyttäminen johtaa siihen, ettei todellisuudessa korjaa omaa ongelmaansa.

      • peukut ylös
        lottamari<3 kirjoitti:

        Joillekin voi jopa se laastari toimia hetkellisenä korjaavana kokemuksena en pidä sitä sen mahdottomampana ajatuksena kuin terapeutilla käymistäkään. Ihminen se terapeuttikin vaan on ja mitä tekee - kuuntelee, mutta ei tarjoa lohduttavaa olkapäätä, joka monelle siinä tilanteessa on se paras auttaja ja tuki.

        Sinun mielestäsikö pitäisi hylätä ajatus toisten ihmisten kyvystä auttaa ja olla tukena vaikka vain hetken laastarina. Nuo sinun kuvitellut prinssi ja prinsessa satuhahmot ovat juuri sitä mistä narsistin uhri on lähtöisin, ne ovat juuri sitä satua mihin uhri itseasiassa narsistissa lankesi, että tuskin hän nyt toista kertaa on niin naiivi, että satusankareihin pistää toipumisen uskonsa.

        Heikot ihmiset! Mikä muu on ihmisen heikkoutta, kun jäädä yksin märehtimään asioita, kelata niitä yksin ja käydä istumassa 45 min, terapiassa, jossa asia ei muutu miksikään.

        Uusi suhde on ainoa tapa saada kunnolla korjaavia kokemuksia ja palata takaisin elämään normaalia elämää.

        Voi, Lottamari!

        Puolustat mielipiteitäsi viimeiseen saakka, mutta eivät ne silti tee mielipiteistäsi mitään muuta kuin sinun omia näkemyksiäsi.

        Terapiaan ei mennä heikkona - sinne saa lähetteen vasta silloin kun on valmis käsittelemään asioitaan. Tällainen ihminen ei ole heikko - vaan tarpeeksi vahva ottaakseen vastuun loppuelämästään. (No, joskus niitä kirjoitellaan liian heikoille, eli ihmiselle, joka ei vielä tiedosta omia käyttäytymismallejaan ja aivan varmasti silloin mikään terapia ei auta)

        Tällainen ihminen hakee korjaavia kokemuksia muista ja kas kummaa kun usein näyttää olevan niin, että normaalia elämää ei kauaa eletä. Kohta on löydetty uusi paksunahkainen narsisti, voidaan taas erota ja sitten taas etsiä korjaavia kokemuksia.

        Mutta, peukut ylös - ehkä jo seuraava tuo onnen mukanaan

      • lottamari<3
        Oravanpyörään vie... kirjoitti:

        "Joillekin voi jopa se laastari toimia hetkellisenä korjaavana kokemuksena en pidä sitä sen mahdottomampana ajatuksena kuin terapeutilla käymistäkään."

        Et ole ehkä huomannut, että juuri tuollainen malli johtaa kierteeseen.

        Psykoterapiassa korjaantuu se syy, mikä alunperinkin johti suhteeseen narsistin kanssa.

        Valitettavasti uusi suhde ei korjaa uhrin toiminta- ja ajatusmalleja saatika itsetunnon ja itsetuntemuksen ongelmaa.

        Myös se, että uhri ajattelee olevansa ihan "terve", on pakokeino, jonka käyttäminen johtaa siihen, ettei todellisuudessa korjaa omaa ongelmaansa.

        En ole huomannut tuossa mallissa mitään sen huonompaa ja kierteen omaisempaa kuin terapeutilta terapeutille juokseminen ja uhriutuneena uhrina kirjoittamassa vaikkapa blogia siitä kuinka on narsistin kanssa elänyt ja saanut siipeensä. Näitäkin nimittäin on nähty pilvin pimein, jotka eivät uskalla edes aloittaa uutta suhdetta uuden narsistin kohtaamisen pelossa vaikka ovat terapeutilla käyneetkin uutta ajattelumallia saamassa.

        Psykoterapia tai korjaava ihmisuhde voivat toimia aivan yhtä hyvin syyn korjaajina, kumpaa ihminen haluaa tai valinneeksi tulee käyttää.

        Miten terapia korjaa uhrin toiminta-ja ajatusmalleja ja palauttaa itsetunnon ja itsetuntemuksen sen paremmin kuin ihminen, joka pystyy kuuntelemaan ja tarjoamaan omaa aikaansa ja käytännössä näyttämään toiselle uudenlaisen ajattelumallin ja suunnan.

        Kuinka moni tuolla vapailla markkinoilla vaikka ei olisikaan narsistin uhri on sillä lailla "terve" että ei kantaisi jonkinlaista ongelmajätettä selkärepussaan. Harva uskaltaa heittäytyä suorin vartaloin suhteeseen tuosta vaan, vaan kyllä siinä molemmat joutuvat tunnustelemaan ja ottamaan selvää miten heikoille tai vahvoille jäille sitä on menossa.

      • lottamari<3
        peukut ylös kirjoitti:

        Voi, Lottamari!

        Puolustat mielipiteitäsi viimeiseen saakka, mutta eivät ne silti tee mielipiteistäsi mitään muuta kuin sinun omia näkemyksiäsi.

        Terapiaan ei mennä heikkona - sinne saa lähetteen vasta silloin kun on valmis käsittelemään asioitaan. Tällainen ihminen ei ole heikko - vaan tarpeeksi vahva ottaakseen vastuun loppuelämästään. (No, joskus niitä kirjoitellaan liian heikoille, eli ihmiselle, joka ei vielä tiedosta omia käyttäytymismallejaan ja aivan varmasti silloin mikään terapia ei auta)

        Tällainen ihminen hakee korjaavia kokemuksia muista ja kas kummaa kun usein näyttää olevan niin, että normaalia elämää ei kauaa eletä. Kohta on löydetty uusi paksunahkainen narsisti, voidaan taas erota ja sitten taas etsiä korjaavia kokemuksia.

        Mutta, peukut ylös - ehkä jo seuraava tuo onnen mukanaan

        Etkö sinä puolusta myöskin omaa mielipidettäsi viimeiseen saakka? Jos saat minut vakuuttuneeksi jostain paremmasta kuin oma mielipiteeni olen toki halukas sen ottamaan vastaan. Vielä et ole saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että terapia olisi ylivoimaisesti uhrin se parhain vaihtoehto verrattuna uuteen toimivaan suhteeseen, jossa terapeuttisena hoidon korvikkeena toimii uhrin omat korjaavat kokemukset tuossa suhteessa.

      • - -
        lottamari<3 kirjoitti:

        Etkö sinä puolusta myöskin omaa mielipidettäsi viimeiseen saakka? Jos saat minut vakuuttuneeksi jostain paremmasta kuin oma mielipiteeni olen toki halukas sen ottamaan vastaan. Vielä et ole saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että terapia olisi ylivoimaisesti uhrin se parhain vaihtoehto verrattuna uuteen toimivaan suhteeseen, jossa terapeuttisena hoidon korvikkeena toimii uhrin omat korjaavat kokemukset tuossa suhteessa.

        Oikeastaan tuo mitä sanot, on juuri sellaista "oikeasti vahva ihminen" ja oikealla tavalla olemassa oleva, ei siis läheisriippuvainen.

        Minun mielestäni sinun mielipiteessäsi on pointti poikineen :)

        Ja mikäli ihmiset olisivat toisilleen oikeasti ihmisiä - ei tulisi uhreja. Tosin ne terapeutit saattaisivat jäädä vaille sitä työtään sitten.

        Mutta jos miettii sitäkin, että kuinka monella terapeutilla on se oma vaikutin siinä mukana, että miksi ylipäätään ovat kiinnostuneet terapoimisesta tai psykologiasta, niin aika henkilökohtaisia asioitahan niilläkin on taustalla.

        Liika usko asiantuntijuuden ylivoimaisuuteen saattaa tappaa loputkin siitä vähästä - ihmisenä ihmiselle - olemisesta. Ja siitä kantavasta ajatuksesta joka sen taustalla on ja mikä on monessa kohtaa nykyisin jäänyt unohduksiin sen yksilön ollessa oman tapahtumahorisonttinsa ainoa herra ja haltija.

      • ghdgjvxxgc
        lottamari<3 kirjoitti:

        En ole huomannut tuossa mallissa mitään sen huonompaa ja kierteen omaisempaa kuin terapeutilta terapeutille juokseminen ja uhriutuneena uhrina kirjoittamassa vaikkapa blogia siitä kuinka on narsistin kanssa elänyt ja saanut siipeensä. Näitäkin nimittäin on nähty pilvin pimein, jotka eivät uskalla edes aloittaa uutta suhdetta uuden narsistin kohtaamisen pelossa vaikka ovat terapeutilla käyneetkin uutta ajattelumallia saamassa.

        Psykoterapia tai korjaava ihmisuhde voivat toimia aivan yhtä hyvin syyn korjaajina, kumpaa ihminen haluaa tai valinneeksi tulee käyttää.

        Miten terapia korjaa uhrin toiminta-ja ajatusmalleja ja palauttaa itsetunnon ja itsetuntemuksen sen paremmin kuin ihminen, joka pystyy kuuntelemaan ja tarjoamaan omaa aikaansa ja käytännössä näyttämään toiselle uudenlaisen ajattelumallin ja suunnan.

        Kuinka moni tuolla vapailla markkinoilla vaikka ei olisikaan narsistin uhri on sillä lailla "terve" että ei kantaisi jonkinlaista ongelmajätettä selkärepussaan. Harva uskaltaa heittäytyä suorin vartaloin suhteeseen tuosta vaan, vaan kyllä siinä molemmat joutuvat tunnustelemaan ja ottamaan selvää miten heikoille tai vahvoille jäille sitä on menossa.

        Voi sinun kanssasi.
        Itse valitsin sen terapian ja voin vakuuttaa, että se oli se oikea tapa.
        Ilman terapiaa en olisi ikinä päässyt oikeiden ongelmieni herraksi. Ei sielä märehditä ja haukuta sitä toista vaan keskitytään omaan itseen.

        Ei siellä kysytä, mitä narsisti teki sinullle, vaan sitä, että miksi SINÄ olit narsistin kanssa, mikä oli se syy sokeudelle jne. Se on ihan sama mitä se narsisti on, sillä ei siellä olla häntä parantamassa.

        Ainakin minä olisin vienyt omat ongelmani uuteen suhteeseen, ellen olisi käsitellyt niitä. Ei uusi puoliso ole terapeutti ja ei sen pidäkkään olla. Eikä se edes osaisi kaivaa niitä oikeita juttuja menneisyydestä.

        Nyt kuitenkin on eroa sillä, että onko narsistin vai narsistisen ihmisen uhri.
        Narsistinen ihminen kaikesta huolimatta antaa välillä jotain vastinettakin ja hän ei välttämättä käytä niitä pahimpia mielenhallinta keinoja. Normaali ihminen saattaa sortua narsistiseen ihmiseen ja olla aika kauankin hänen kanssaan, mutta ainoastaan sekopää voi olla oikean narsistin kanssa pidempään.

      • - -
        ghdgjvxxgc kirjoitti:

        Voi sinun kanssasi.
        Itse valitsin sen terapian ja voin vakuuttaa, että se oli se oikea tapa.
        Ilman terapiaa en olisi ikinä päässyt oikeiden ongelmieni herraksi. Ei sielä märehditä ja haukuta sitä toista vaan keskitytään omaan itseen.

        Ei siellä kysytä, mitä narsisti teki sinullle, vaan sitä, että miksi SINÄ olit narsistin kanssa, mikä oli se syy sokeudelle jne. Se on ihan sama mitä se narsisti on, sillä ei siellä olla häntä parantamassa.

        Ainakin minä olisin vienyt omat ongelmani uuteen suhteeseen, ellen olisi käsitellyt niitä. Ei uusi puoliso ole terapeutti ja ei sen pidäkkään olla. Eikä se edes osaisi kaivaa niitä oikeita juttuja menneisyydestä.

        Nyt kuitenkin on eroa sillä, että onko narsistin vai narsistisen ihmisen uhri.
        Narsistinen ihminen kaikesta huolimatta antaa välillä jotain vastinettakin ja hän ei välttämättä käytä niitä pahimpia mielenhallinta keinoja. Normaali ihminen saattaa sortua narsistiseen ihmiseen ja olla aika kauankin hänen kanssaan, mutta ainoastaan sekopää voi olla oikean narsistin kanssa pidempään.

        Ja kun terapiasta astutaan ulos kirkkaaseen päivänvaloon, jutellaankin sitten sievästi sen oman exän kanssa (tai jonkun muun varpaille astuneen) ja tehdään joko kautta rantain tai suoraan selväksi se, että terapeutti-kin on sitä mieltä, että toinen on ihan narsisti.... Olen muutamaan terapiassa käyneeseen törmännyt elämässäni ja vain harva oikeastaan on tuonut ilmi sen, että olisivat ihan oikeasti ymmärtäneet käyvänsä terapiassa oman itsensä takia. Aika moni on kuulostanut siltä kuin olisi käynyt terapiassa hakemassa vahvistusta omille luuloilleen asioista ja siitä miten niiden olisi hyvä olla. Tai suorastaan pitäisi olla.

      • lottamari<3
        - - kirjoitti:

        Ja kun terapiasta astutaan ulos kirkkaaseen päivänvaloon, jutellaankin sitten sievästi sen oman exän kanssa (tai jonkun muun varpaille astuneen) ja tehdään joko kautta rantain tai suoraan selväksi se, että terapeutti-kin on sitä mieltä, että toinen on ihan narsisti.... Olen muutamaan terapiassa käyneeseen törmännyt elämässäni ja vain harva oikeastaan on tuonut ilmi sen, että olisivat ihan oikeasti ymmärtäneet käyvänsä terapiassa oman itsensä takia. Aika moni on kuulostanut siltä kuin olisi käynyt terapiassa hakemassa vahvistusta omille luuloilleen asioista ja siitä miten niiden olisi hyvä olla. Tai suorastaan pitäisi olla.

        Niin, ja arvaa mikä siinä on niin tympivää. Se: "voi lottamari, voi lottamari, voi lottamari", jota täällä saan jatkuvasti kuulla kuin olisin pikku lapsi, joka ei vielä ole ollut terapiassa vahvistusta hakemassa ja henkisesti valaistunut.

      • - -
        lottamari<3 kirjoitti:

        Niin, ja arvaa mikä siinä on niin tympivää. Se: "voi lottamari, voi lottamari, voi lottamari", jota täällä saan jatkuvasti kuulla kuin olisin pikku lapsi, joka ei vielä ole ollut terapiassa vahvistusta hakemassa ja henkisesti valaistunut.

        Vain terapiassa ihminen vahvistuu ja valaistuu henkisesti oikealla tavalla.

        *vitsi* ;)

        Asioihin vaikuttavat niin monet asiat, että yksittäisen neuvon toimivuuttaa joutuu jokainen sovittamaan omalle kohdalleen.

        Itse inhoan terapian näkemistä "kiitotienä ikuiseen onneen", jota ilman eläminen on suoranaisen mahdotonta.

        Onko oikeasti?

      • 5+1=6
        lottamari<3 kirjoitti:

        Etkö sinä puolusta myöskin omaa mielipidettäsi viimeiseen saakka? Jos saat minut vakuuttuneeksi jostain paremmasta kuin oma mielipiteeni olen toki halukas sen ottamaan vastaan. Vielä et ole saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että terapia olisi ylivoimaisesti uhrin se parhain vaihtoehto verrattuna uuteen toimivaan suhteeseen, jossa terapeuttisena hoidon korvikkeena toimii uhrin omat korjaavat kokemukset tuossa suhteessa.

        "Vielä et ole saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että terapia olisi ylivoimaisesti uhrin se parhain vaihtoehto verrattuna uuteen toimivaan suhteeseen, jossa terapeuttisena hoidon korvikkeena toimii uhrin omat korjaavat kokemukset tuossa suhteessa"

        Jaa että tämmönen aihe...

        piti oikein kaivaa muistinlokeroista niitä omia terapiakokemuksia...vaikka silloin en sitä sinällään varsinaisesti terapiaksi kokenutkaan, kun kävin juttelemassa säännöllisesti teekoon psykologin kanssa...ja kun tarkemmin muistelen...niin aikahaarukalla tammikuu 99-marraskuu 2000 ja jälkeenpäin olen ymmärtänyt että terapiani oli tätä lajia...

        http://www.kolumbus.fi/michel.segerberg/kognitiivinen.html

        Mutta muistan kyllä, että psykologi otti käsittelyyn myös ns. uuden rakkaussuhteen mahdollisuuden...jonka kyllä silloin vielä kielsin itselleni ajatuksenakin mahdottomaksi...josta hän pohti sellaistakin mahdollisuutta, että on toki olemassa ihmisiä jotka rakastuvat vain kerran elämässään...

        Noh...noilla terapian eväillä ja itsehoidolla sitten elämä jatkui, lapset aikuistuivat, tuli viidenkympin villitys, kaipuu rakkaus/parisuhteeseen...mutta pahaksi onnekseni sitten törmäsin netin treffipalstalla täällä Ännäksi nimeämääni henkilöön...elettiin vuotta 2008

        Että joo...se imartelu/alkuhuuma puri kyllä...oli minulle niin ennenkokematonta ettei sellaisen ymmärtämiseen/käsittelyyn ollut eväitä saanut...vaan otti kaiken ns. totena...olihan se kokemus...olla niiiin ihhana nainen...että toinen sen vuoksi riskeerasi parisuhteensa...

        Noh...alkuhuuma loppuu aikanaan...Ännä löysi uuden naisen meidän entisten lisäksi...mutta vakuutti kyllä, ettei se vaikuttaisi meidän suhteeseemme...mutta vaikutti se sillä tavalla, että hän alkoi mitätöimään minua pelkäksi plluksi...tyyliin, olet olemassa pelkästään vain sitä varten ja seksuaalinen painostus, olet "sellainen" nainen, ehdotuksia toisen naisen/miehen hommaamisesta., posliiniksi ajamisesta yms. alkoi tulla...samalla kun annettiin ymmärtää ettei minussa/elämässäni mitään muuta ilman suhdetta häneen olisikaan...eikä kukaan mies halua olla kanssani kuin pelkästään "sen" takia...

        Mutta itseäni ajatellen tuossa vaiheessa sitten tulikin ne terapian eväät mieleen...aloin kysellä itseltäni, että oikeastiko halusin sellaista...että hetken oli kivaa ja kohta jälkeenpäin/samantien minut mitätöitiin...ja minulle yrittettiin syöttää roolia...joka ei tuntunut omalta, johon en ollut valmis suostumaan...
        Tiesin haluavani...jopa ansaitsevani parempaa...ja päätin suhteen...

        Että näin jälkeenpäin ajateltuna...kyllä se aikoinaan oman LR:N tiedostaminen ja terapian eväät ovat auttaneet minua muuttumaan...etten ny sentäs niin valmis itseäni ollut myymään...saadakseni pitää tuon itselleni haitallisen ihmissuhteen...

        mutta joo...minulla on nyt jälleen uusi suhde...miehen kanssa...jota luonnehtisin, ns. normaaliksi/tavalliseksi...opettelemisen paikka minulle sekin...olla ilman tietynlaista jännitystä/toisen tarkkailua yms., huomata miten levollista se on...kuin voi/saa vain olla...kulloisessakin hetkessä...elää ne sellaisenaan...

        Että voisin ajatella...että joo...terapia on hyvästä...oppii tunnistamaan omia haitallisia käyttätymismallejaan...mutta elämä on aina jonkinlaista riskinottamista...mahdollisesta uudenkaan parisuhteen onnistumisesta ei ole täyttä varmuutta...vaikka kuinka olisi terapiat takana...kun siinä kuitenkin on aina se toinenkin osapuoli, tunteet...ja elämä/tapahtumat kaikkineen...

        Tavallaan elämä kuitenkin eletään...parisuhteetkin...tieto ja hienot teesit/opinkappaleet...ovat vain pelkkiä sanoja...vasta teot/eletty elämä...muuttaa ne eläviksi/todeksi...

        Että sitä täytyy vaan uskaltaa...elää ja luottaa siihen, että elämäkantaa...

      • lottamari<3
        5+1=6 kirjoitti:

        "Vielä et ole saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että terapia olisi ylivoimaisesti uhrin se parhain vaihtoehto verrattuna uuteen toimivaan suhteeseen, jossa terapeuttisena hoidon korvikkeena toimii uhrin omat korjaavat kokemukset tuossa suhteessa"

        Jaa että tämmönen aihe...

        piti oikein kaivaa muistinlokeroista niitä omia terapiakokemuksia...vaikka silloin en sitä sinällään varsinaisesti terapiaksi kokenutkaan, kun kävin juttelemassa säännöllisesti teekoon psykologin kanssa...ja kun tarkemmin muistelen...niin aikahaarukalla tammikuu 99-marraskuu 2000 ja jälkeenpäin olen ymmärtänyt että terapiani oli tätä lajia...

        http://www.kolumbus.fi/michel.segerberg/kognitiivinen.html

        Mutta muistan kyllä, että psykologi otti käsittelyyn myös ns. uuden rakkaussuhteen mahdollisuuden...jonka kyllä silloin vielä kielsin itselleni ajatuksenakin mahdottomaksi...josta hän pohti sellaistakin mahdollisuutta, että on toki olemassa ihmisiä jotka rakastuvat vain kerran elämässään...

        Noh...noilla terapian eväillä ja itsehoidolla sitten elämä jatkui, lapset aikuistuivat, tuli viidenkympin villitys, kaipuu rakkaus/parisuhteeseen...mutta pahaksi onnekseni sitten törmäsin netin treffipalstalla täällä Ännäksi nimeämääni henkilöön...elettiin vuotta 2008

        Että joo...se imartelu/alkuhuuma puri kyllä...oli minulle niin ennenkokematonta ettei sellaisen ymmärtämiseen/käsittelyyn ollut eväitä saanut...vaan otti kaiken ns. totena...olihan se kokemus...olla niiiin ihhana nainen...että toinen sen vuoksi riskeerasi parisuhteensa...

        Noh...alkuhuuma loppuu aikanaan...Ännä löysi uuden naisen meidän entisten lisäksi...mutta vakuutti kyllä, ettei se vaikuttaisi meidän suhteeseemme...mutta vaikutti se sillä tavalla, että hän alkoi mitätöimään minua pelkäksi plluksi...tyyliin, olet olemassa pelkästään vain sitä varten ja seksuaalinen painostus, olet "sellainen" nainen, ehdotuksia toisen naisen/miehen hommaamisesta., posliiniksi ajamisesta yms. alkoi tulla...samalla kun annettiin ymmärtää ettei minussa/elämässäni mitään muuta ilman suhdetta häneen olisikaan...eikä kukaan mies halua olla kanssani kuin pelkästään "sen" takia...

        Mutta itseäni ajatellen tuossa vaiheessa sitten tulikin ne terapian eväät mieleen...aloin kysellä itseltäni, että oikeastiko halusin sellaista...että hetken oli kivaa ja kohta jälkeenpäin/samantien minut mitätöitiin...ja minulle yrittettiin syöttää roolia...joka ei tuntunut omalta, johon en ollut valmis suostumaan...
        Tiesin haluavani...jopa ansaitsevani parempaa...ja päätin suhteen...

        Että näin jälkeenpäin ajateltuna...kyllä se aikoinaan oman LR:N tiedostaminen ja terapian eväät ovat auttaneet minua muuttumaan...etten ny sentäs niin valmis itseäni ollut myymään...saadakseni pitää tuon itselleni haitallisen ihmissuhteen...

        mutta joo...minulla on nyt jälleen uusi suhde...miehen kanssa...jota luonnehtisin, ns. normaaliksi/tavalliseksi...opettelemisen paikka minulle sekin...olla ilman tietynlaista jännitystä/toisen tarkkailua yms., huomata miten levollista se on...kuin voi/saa vain olla...kulloisessakin hetkessä...elää ne sellaisenaan...

        Että voisin ajatella...että joo...terapia on hyvästä...oppii tunnistamaan omia haitallisia käyttätymismallejaan...mutta elämä on aina jonkinlaista riskinottamista...mahdollisesta uudenkaan parisuhteen onnistumisesta ei ole täyttä varmuutta...vaikka kuinka olisi terapiat takana...kun siinä kuitenkin on aina se toinenkin osapuoli, tunteet...ja elämä/tapahtumat kaikkineen...

        Tavallaan elämä kuitenkin eletään...parisuhteetkin...tieto ja hienot teesit/opinkappaleet...ovat vain pelkkiä sanoja...vasta teot/eletty elämä...muuttaa ne eläviksi/todeksi...

        Että sitä täytyy vaan uskaltaa...elää ja luottaa siihen, että elämäkantaa...

        Minulla on kokemusta ulkopuolisen kanssa keskustelusta, joka ei ollut psykologi tai psykiatri, eikä tämän alan edustaja ollenkaan vaan ihan tavallinen ihminen, joka ei myöskään ollut sukulainen. Hänen kanssaan kävin keskustelemassa ihan muusta syystä kuin parisuhteeni ongelmista, mutta nekin asiat tuli hänen kanssaan vatvottua ja hänenkin mielestään parasta terapiaa mitä ihmiselle on, on löytää sellainen uusi suhde ja kumppani elämäänsä, jonka kautta saa kokea juuri niitä tunteita ja olla oikeasti sitä mitä on, antaa ja saada sitä rakkautta mitä luonnehäiriöinen ei koskaan pysty aidolla tavalla antamaan. Mikään ei ole eheyttävämpää kuin sen puutteellisen kokemattoman rakkauden tilalle saada korjaavaa rakkauden kokemusta.

        Minä en etsinyt tavallaan ketään, en halunnut siihen tilalle ketään vaan halusin löytää vain ihmisen, miehen, jonka kanssa voisi keskustella ihan normaalilla tavalla tavallisista asioista vaikka kahvikupin äärellä, käydä vaikka ulkona syömässä ja vaikka elokuvissa tai tansseissa...saada kokea mitä on "normaali" elämä, "normaalin" miespuolisen olennon kanssa :) Minulle se olikin kokemus, taivas, jota en osannut odottaakaan, kun yhden järkevän ja ihanan sitten sattuman kautta löysinkin. Ensi kokemus oli hämmentävä, että tälläistäkö ja tälläiseltäkö oikea aito rakkaus tuntuu. En uskaltanut luottaa silti itseeni, enkä häneen ja meni monta kuukautta, kun vain etsin hänestä pelimiehen merkkejä, pettämisen merkkejä, jotain outoa tai piilevää :) koska mukaan tuli heti tuo liian hyvä ollakseen totta tunne.

        Minä lähdin täysin vailla mitään muuta kriteeriä liikkeelle miehestä kuin, että hänen pitäisi omata terve tunneäly ja olla tervepäinen ja normaali. Ajattelin, että jos kolahtaa, niin kolahtaa ja annan mennä täysillä, enkä jarruttele vaan katson loppuun, mutta pidän varani.

        Vieläkin mietin oliko minulla vain hyvä tuuri vai onko todella niin, että kaikki pettäjät ja pelurit ovat siirtyneet nettiin ja livessä vapaana on vaikka kuinka ihania miehiä ja naisia mistä valkata :D

      • 4+13=17
        lottamari<3 kirjoitti:

        Minulla on kokemusta ulkopuolisen kanssa keskustelusta, joka ei ollut psykologi tai psykiatri, eikä tämän alan edustaja ollenkaan vaan ihan tavallinen ihminen, joka ei myöskään ollut sukulainen. Hänen kanssaan kävin keskustelemassa ihan muusta syystä kuin parisuhteeni ongelmista, mutta nekin asiat tuli hänen kanssaan vatvottua ja hänenkin mielestään parasta terapiaa mitä ihmiselle on, on löytää sellainen uusi suhde ja kumppani elämäänsä, jonka kautta saa kokea juuri niitä tunteita ja olla oikeasti sitä mitä on, antaa ja saada sitä rakkautta mitä luonnehäiriöinen ei koskaan pysty aidolla tavalla antamaan. Mikään ei ole eheyttävämpää kuin sen puutteellisen kokemattoman rakkauden tilalle saada korjaavaa rakkauden kokemusta.

        Minä en etsinyt tavallaan ketään, en halunnut siihen tilalle ketään vaan halusin löytää vain ihmisen, miehen, jonka kanssa voisi keskustella ihan normaalilla tavalla tavallisista asioista vaikka kahvikupin äärellä, käydä vaikka ulkona syömässä ja vaikka elokuvissa tai tansseissa...saada kokea mitä on "normaali" elämä, "normaalin" miespuolisen olennon kanssa :) Minulle se olikin kokemus, taivas, jota en osannut odottaakaan, kun yhden järkevän ja ihanan sitten sattuman kautta löysinkin. Ensi kokemus oli hämmentävä, että tälläistäkö ja tälläiseltäkö oikea aito rakkaus tuntuu. En uskaltanut luottaa silti itseeni, enkä häneen ja meni monta kuukautta, kun vain etsin hänestä pelimiehen merkkejä, pettämisen merkkejä, jotain outoa tai piilevää :) koska mukaan tuli heti tuo liian hyvä ollakseen totta tunne.

        Minä lähdin täysin vailla mitään muuta kriteeriä liikkeelle miehestä kuin, että hänen pitäisi omata terve tunneäly ja olla tervepäinen ja normaali. Ajattelin, että jos kolahtaa, niin kolahtaa ja annan mennä täysillä, enkä jarruttele vaan katson loppuun, mutta pidän varani.

        Vieläkin mietin oliko minulla vain hyvä tuuri vai onko todella niin, että kaikki pettäjät ja pelurit ovat siirtyneet nettiin ja livessä vapaana on vaikka kuinka ihania miehiä ja naisia mistä valkata :D

        "hänenkin mielestään parasta terapiaa mitä ihmiselle on, on löytää sellainen uusi suhde ja kumppani elämäänsä, jonka kautta saa kokea juuri niitä tunteita ja olla oikeasti sitä mitä on, antaa ja saada sitä rakkautta mitä luonnehäiriöinen ei koskaan pysty aidolla tavalla antamaan. Mikään ei ole eheyttävämpää kuin sen puutteellisen kokemattoman rakkauden tilalle saada korjaavaa rakkauden kokemusta. "

        Niin kuten jo kerroinkin jossain kohtaa...myös minun terapeuttini otti tuon uuden parisuhteen mahdollisuuden esille...että kaiketi se on yksi vaihtoehto ns. korjaavana kokemuksena myös terapia maailmassa...

        Mutta tosiaan kielsin silloin sellaisesen mahdollisuuden olemassaolon kokonaan, eikä hän enää palannut aiheeseen...

        ja tosi kauanhan minulla on tavallaan mennyt...jos ajattelen, että seurustelen vasta nyt ensimmäistä kertaa ns. vakavissani...v. 98 jälkeisen avioliittoni päättämisen jälkeen...

        Väliin mahtuu se 2008 alkanut kolmevuotinen tapailusuhde Ännäksi nimeämäni henkilön kanssa ..ja pari muuta hyvin lyhyttä suhdetta...pisin kesti kaksikuukautta...

        ettei minun ny voi parhalla tahdollakaan väittää olevan ns. laastarisuhteessa tai yleensäkään hankkineen tilalle heti uutta ihmissuhdetta...

        Kun tosiaan tuohon vuoteen 2008 saakka olin täysin ilman minkäänlaista läheistä suhdetta kehenkään mieheen...

        jota ympäristö kyllä joskus kommentoi tyyliin, että siinä menee hyvä nainen täysin hukkaan...

      • - -
        4+13=17 kirjoitti:

        "hänenkin mielestään parasta terapiaa mitä ihmiselle on, on löytää sellainen uusi suhde ja kumppani elämäänsä, jonka kautta saa kokea juuri niitä tunteita ja olla oikeasti sitä mitä on, antaa ja saada sitä rakkautta mitä luonnehäiriöinen ei koskaan pysty aidolla tavalla antamaan. Mikään ei ole eheyttävämpää kuin sen puutteellisen kokemattoman rakkauden tilalle saada korjaavaa rakkauden kokemusta. "

        Niin kuten jo kerroinkin jossain kohtaa...myös minun terapeuttini otti tuon uuden parisuhteen mahdollisuuden esille...että kaiketi se on yksi vaihtoehto ns. korjaavana kokemuksena myös terapia maailmassa...

        Mutta tosiaan kielsin silloin sellaisesen mahdollisuuden olemassaolon kokonaan, eikä hän enää palannut aiheeseen...

        ja tosi kauanhan minulla on tavallaan mennyt...jos ajattelen, että seurustelen vasta nyt ensimmäistä kertaa ns. vakavissani...v. 98 jälkeisen avioliittoni päättämisen jälkeen...

        Väliin mahtuu se 2008 alkanut kolmevuotinen tapailusuhde Ännäksi nimeämäni henkilön kanssa ..ja pari muuta hyvin lyhyttä suhdetta...pisin kesti kaksikuukautta...

        ettei minun ny voi parhalla tahdollakaan väittää olevan ns. laastarisuhteessa tai yleensäkään hankkineen tilalle heti uutta ihmissuhdetta...

        Kun tosiaan tuohon vuoteen 2008 saakka olin täysin ilman minkäänlaista läheistä suhdetta kehenkään mieheen...

        jota ympäristö kyllä joskus kommentoi tyyliin, että siinä menee hyvä nainen täysin hukkaan...

        Epäilen, että menit täysin hukkaan :) Kypsyit, kaunistuit ja viisastuit.

        Mutta, terapiassahan voi käydä.
        Tämä neitokainen on käynyt siellä enemmän kuin hyvän terapiasuhteen katsotaan kestävän enimmilläänsäkään. Ehkä sitten saanut itseluottamusta lähteä toteuttamaan itseään toden teolla, onhan hän menestynyt nainen:

        http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288551260768.html?ref=rss

        *no jopas taas tökkii ja on hidasta puuhaa. Kolmas kerta toden sanoo?*

      • 2+3=5
        - - kirjoitti:

        Oikeastaan tuo mitä sanot, on juuri sellaista "oikeasti vahva ihminen" ja oikealla tavalla olemassa oleva, ei siis läheisriippuvainen.

        Minun mielestäni sinun mielipiteessäsi on pointti poikineen :)

        Ja mikäli ihmiset olisivat toisilleen oikeasti ihmisiä - ei tulisi uhreja. Tosin ne terapeutit saattaisivat jäädä vaille sitä työtään sitten.

        Mutta jos miettii sitäkin, että kuinka monella terapeutilla on se oma vaikutin siinä mukana, että miksi ylipäätään ovat kiinnostuneet terapoimisesta tai psykologiasta, niin aika henkilökohtaisia asioitahan niilläkin on taustalla.

        Liika usko asiantuntijuuden ylivoimaisuuteen saattaa tappaa loputkin siitä vähästä - ihmisenä ihmiselle - olemisesta. Ja siitä kantavasta ajatuksesta joka sen taustalla on ja mikä on monessa kohtaa nykyisin jäänyt unohduksiin sen yksilön ollessa oman tapahtumahorisonttinsa ainoa herra ja haltija.

        "Liika usko asiantuntijuuden ylivoimaisuuteen saattaa tappaa loputkin siitä vähästä - ihmisenä ihmiselle - olemisesta. Ja siitä kantavasta ajatuksesta joka sen taustalla on ja mikä on monessa kohtaa nykyisin jäänyt unohduksiin sen yksilön ollessa oman tapahtumahorisonttinsa ainoa herra ja haltija"

        Niin en itsekään usko, että oli ny miten lukenut terapeutti tahansa, että hän nimenomaan olisi minun ja minun elämäni paras asiantuntija...

        en usko siihenkään , että me ihmiset olisimme kaikki samanlaisia...vaikka meillä olisi kaikilla olisi sama diagnoosia...en usko siihenkään, että kaikki nasristit ovat samanlaisia...

        kun me itse kukin olemme ihmisinä kaikki uniikkeja...kahta täsmälleen samanlaista ihmistä, kahta täsmälleen samanlaista elämän kokemusta ei ole...

        kun kaikki vaikuttaa kaikkeen...

        on turhaa väitellä siitä kenen narsisti on oikea...tai kuka on oikeanlainen läheisriippuvainen...

      • lottamari<3
        - - kirjoitti:

        Epäilen, että menit täysin hukkaan :) Kypsyit, kaunistuit ja viisastuit.

        Mutta, terapiassahan voi käydä.
        Tämä neitokainen on käynyt siellä enemmän kuin hyvän terapiasuhteen katsotaan kestävän enimmilläänsäkään. Ehkä sitten saanut itseluottamusta lähteä toteuttamaan itseään toden teolla, onhan hän menestynyt nainen:

        http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288551260768.html?ref=rss

        *no jopas taas tökkii ja on hidasta puuhaa. Kolmas kerta toden sanoo?*

        Minäkin haluan muuttaa Ranskaan ja vielä Halleyn naapuriin, niin saan hänestä hyvän terapeuttisen kaverin,..hänellä on varmasti kokemusta, jota voisin jopa arvostaakin :)

        niin minä oletan pienessä päässäni, että kaikki Hollywood tähdet ja julkkiset käyvät terapiassa ja heillä on oma henkilökohtainen terppa, joka lähtöön, samoin kuin ruoka,-treeni,-kauneus,-lääkäri sun muut henkilökohtaisen hyvin voinnin asiantuntijat. Amerikkalainen ei koskaan ole osannut luottaa omaan järkeensä edes kananmunan paistamisessa tai imuroimisessa, siihen he tarvitsevat Dr, PHIL:n kertomaan miten homma hoidetaan.

        no joo.

      • 6+9=15
        - - kirjoitti:

        Epäilen, että menit täysin hukkaan :) Kypsyit, kaunistuit ja viisastuit.

        Mutta, terapiassahan voi käydä.
        Tämä neitokainen on käynyt siellä enemmän kuin hyvän terapiasuhteen katsotaan kestävän enimmilläänsäkään. Ehkä sitten saanut itseluottamusta lähteä toteuttamaan itseään toden teolla, onhan hän menestynyt nainen:

        http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288551260768.html?ref=rss

        *no jopas taas tökkii ja on hidasta puuhaa. Kolmas kerta toden sanoo?*

        "Epäilen, että menit täysin hukkaan :) Kypsyit, kaunistuit ja viisastuit"

        AH, imartelu puree kyllä aina minuun...

        mutta no joo...olen kyllä itsekin tuota mieltä...että olen "tehnyt" tuota kaikkea, ja eron huomaavat sivullisetkin, siinä kuin itsekin koen samoin...että vasta viiskymppisenä olen löytänyt itseni...

        Niin kliseiseltä/typerältäkin kuin tuokin ajatus kuullostaa...

        Mitä taas tulee tuohon linkkiiisi...niin olen Lottamarin kanssa samoilla linjoilla...noista Hollywood tähdistä sun muista julkkiksista...

        Että voi se terapiassa käynti olla muodikastakin...ettei kenenkään taviksenkaan ole syytä sitä käymistään ainakaan hävetä...

        vaikka välttämättä ei olisikaan mahdollisuutta/varaa sitä terapeuttiaan kilpailuttaa...vaan joutuu tyytymään siihen, minkä sattuu samaan...

    • peukut ylös

      Lottamari

      Eikä mun tarvitsekaan sua vakuuttaa - siinä se ero.

      Itse kuulun niihin ihmisiin, ketkä eivät puolusta omia mielipiteitään viimeiseen asti vaan pyrkivät tarkastelemaan asioita objektiivisesti ja korjaamaan omaa ajatteluaan, jos tarpeen on.

      Terapiaa taasen on valittavana monenlaatuista, mutta ilman omaa ymmärrystä ihminen ei etene niistä yhdessäkään.

      Terapian aikana voi silti ihan hyvin elää sitä "normaalia" elämää, kunhan vain ymmärtää ja pitää normaaliuden mittapuun eikä sorru yksipuolisiin ihmissuhteisiin - ei elävässä elämässä eikä virtuaalimaailmassa.

      • lottamari<3

        Kumma juttu, kun minulle tuli kovasti sellainen tunne, että yrität vähätellä sanomisiani ja näkemyksiäni ja teilata ne vähättelevään sävyyn "vain omiksi mielipiteikseni".

        Kuule, kun en omistakaan muuta kuin nämä omat mielipiteeni, joita juuri tarkoitus on kai tuodakin esille, en minä omista muiden mielipiteitä kuten eräät tuntuvat tekevän.

        Minusta sinä kuulut juurikin niihin ihmisiin, jotka puolustavat itseään ja omia ajatuksiaan ainoina oikeina totuuksina. Vaikka ne hyviäovat ja paljon tutkinutkin tätä asiaa olet ja sen parissa varmasti enemmän kuin minä, mutta siltikin näkökantasi peilaavat sinun omaa elämän kokemustasi vasten aivan kuin minun omaani, joten puolusta sinä omaa näkemystäsi vaan, ei se ole minulta pois, päin vastoin on hyvin avartavaa nähdä mitä muut ajattelevat asioista.

        Itse en niele kaikkea sitä psykologien, psykiatrien ja kirjateollisuuden tuotantoa ihan aina sellaisena ainoana ja virallisena totuutena, koska jos totuus tiedettäisiin, niin ei siitä tarvitsisi keskustella ja olla eri mieltä.

      • 5+13=18
        lottamari<3 kirjoitti:

        Kumma juttu, kun minulle tuli kovasti sellainen tunne, että yrität vähätellä sanomisiani ja näkemyksiäni ja teilata ne vähättelevään sävyyn "vain omiksi mielipiteikseni".

        Kuule, kun en omistakaan muuta kuin nämä omat mielipiteeni, joita juuri tarkoitus on kai tuodakin esille, en minä omista muiden mielipiteitä kuten eräät tuntuvat tekevän.

        Minusta sinä kuulut juurikin niihin ihmisiin, jotka puolustavat itseään ja omia ajatuksiaan ainoina oikeina totuuksina. Vaikka ne hyviäovat ja paljon tutkinutkin tätä asiaa olet ja sen parissa varmasti enemmän kuin minä, mutta siltikin näkökantasi peilaavat sinun omaa elämän kokemustasi vasten aivan kuin minun omaani, joten puolusta sinä omaa näkemystäsi vaan, ei se ole minulta pois, päin vastoin on hyvin avartavaa nähdä mitä muut ajattelevat asioista.

        Itse en niele kaikkea sitä psykologien, psykiatrien ja kirjateollisuuden tuotantoa ihan aina sellaisena ainoana ja virallisena totuutena, koska jos totuus tiedettäisiin, niin ei siitä tarvitsisi keskustella ja olla eri mieltä.

        "mutta siltikin näkökantasi peilaavat sinun omaa elämän kokemustasi vasten aivan kuin minun omaani, joten puolusta sinä omaa näkemystäsi vaan, ei se ole minulta pois, päin vastoin on hyvin avartavaa nähdä mitä muut ajattelevat asioista"

        Niin...tästä tulee mieleen se useinkin se tämä laittamani ajatus...että kukin ihminen on itse itsensä ja oman elämänsä paras asiantuntija...

        syystä, että ollaan ihmisinä kaikki erilaisia, eletään erilaista elämää...yhtä ainoaa...jokaiseen ihmiseen ja hänen elämäänsä sopivaa totuutta ei ole...

        Mitä tulee terapiaan...niin toiset katsovat tarvitsavansa sitä...toiset taas pärjäävät ilman...kukin tyylillään...kun elämä kuin eletään...muussakin kuin pelkissä sanoissa...

        Ei voi sanoa kenestäkään...että sinä tai sinun elämäsi on vääränlaista...pelkästään siitä syystä, että toinen ajattelee/kokee/tuntee asiat eritavalla tai toisen elämä on erilaista kuin oma...

    • fgffkhxfg

      Kyllä minäkin olen hänen kanssaan samoilla linjoilla ja sitten oli vielä se kolmaskin kirjoittaja...

      Ja kyllä sinä Lott-Mari aika "voimakkaasti" puolustat kantaasi...

      Itse en tiedä yhtä ainoaa laastarisuhdetta, josta olisi ollut oikeasti hyötyä.
      Yleensä se on tapa välttää se itsensä kohtaaminen, joka olisi se oikeasti tärkeä juttu.

      • - -

        Eikös siinä laastarisuhteessa kohtaa sen totuuden ja itsensä KUN huomaa, että jos se ei ole toimiakseen, että on vain laastari?

      • - -

        Tuli vielä mieleen, että monille se parisuhde on todellakin se tapa välttää itsensä kohtaaminen.

        Ulkoapäinhän sitä ei ehkä niin huomaa, mutta moni tavallinenkin ja onnelliseksikin kehaistu perusparisuhde, jonka määreenä on oikeastaan se kesto (mitä kauemmin, sen parempi suoritus), saattaa olla yksinäisyyden satama kahdelle, jotka yhdessä tuumin leikkivät onnellista yhdessä.

      • gggffbjfzfh
        - - kirjoitti:

        Eikös siinä laastarisuhteessa kohtaa sen totuuden ja itsensä KUN huomaa, että jos se ei ole toimiakseen, että on vain laastari?

        Niin ja sitten siihen uusi laastari...

      • fhgxgvxfh
        - - kirjoitti:

        Tuli vielä mieleen, että monille se parisuhde on todellakin se tapa välttää itsensä kohtaaminen.

        Ulkoapäinhän sitä ei ehkä niin huomaa, mutta moni tavallinenkin ja onnelliseksikin kehaistu perusparisuhde, jonka määreenä on oikeastaan se kesto (mitä kauemmin, sen parempi suoritus), saattaa olla yksinäisyyden satama kahdelle, jotka yhdessä tuumin leikkivät onnellista yhdessä.

        Niin ja mukana olija huomaa sen kaikista vähiten.
        Meillä on niin hyvä olla, tämä on tehnyt minulle niin hyvää...

        Ja sitten jonkin ajan kuluttua...

        Narsistin uhriksi harvemmin päätyy ne terapiasta tulleet, mutta miten on laastarin etsijöiden kanssa?

      • no,
        fhgxgvxfh kirjoitti:

        Niin ja mukana olija huomaa sen kaikista vähiten.
        Meillä on niin hyvä olla, tämä on tehnyt minulle niin hyvää...

        Ja sitten jonkin ajan kuluttua...

        Narsistin uhriksi harvemmin päätyy ne terapiasta tulleet, mutta miten on laastarin etsijöiden kanssa?

        miten sinä päädyit narsistin uhriksi?

      • - -
        gggffbjfzfh kirjoitti:

        Niin ja sitten siihen uusi laastari...

        Vaikka käärinliina, mutta kait nyt suurin osa normaalijärjellä varustetuista ihmisistä tietää mitä ne tekee. Vaikka epäilen sitä kyllä itsekin :D

        En oikeastaan edes pidä termistä laastarisuhde. Hyvä jos ihmiset laastaroivat toisiaan tietoisina siitä mitä tekevät, mutta äkkiä kuulostaa siltä, että laastariparka on pian asemassa, jossa ei ehkä halunnut olla. -kulutushyödykkeenä- toisen pipin paranemisprosessissa....

        Laastarisuhteita pidetään sitäpaitsi ihan normaalikäytäntönä. Itse uskon siihen, että termin on lanseerannut ihmissuhteissaan pettyneille naisille joukko miehiä, jotka muuten olisivat jääneet kokonaan ilman.. :O

      • peukut pystyyn
        - - kirjoitti:

        Tuli vielä mieleen, että monille se parisuhde on todellakin se tapa välttää itsensä kohtaaminen.

        Ulkoapäinhän sitä ei ehkä niin huomaa, mutta moni tavallinenkin ja onnelliseksikin kehaistu perusparisuhde, jonka määreenä on oikeastaan se kesto (mitä kauemmin, sen parempi suoritus), saattaa olla yksinäisyyden satama kahdelle, jotka yhdessä tuumin leikkivät onnellista yhdessä.

        Kuulostaa mukavalta leikiltä - ja sanotaanhan sitä myös, että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön...

        ja Lottamarille - sori se mun voi, mutta muuten pysyn toistaiseksi kannassani

      • peukut pystyyn
        peukut pystyyn kirjoitti:

        Kuulostaa mukavalta leikiltä - ja sanotaanhan sitä myös, että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön...

        ja Lottamarille - sori se mun voi, mutta muuten pysyn toistaiseksi kannassani

        ja tää meni siis - - :lle parisuhdehuomioihin

      • - -
        peukut pystyyn kirjoitti:

        ja tää meni siis - - :lle parisuhdehuomioihin

        Leikki lienee mukavaa silloin kun molemmat tietävät säännöt, että minkä mukaan leikitään.

        Osa ihmisistä vaatii leikin kestämistä samalla kun pimittää säännöt, mikä minusta ei kuulosta ainakaan kovin reilulta.

        Ja kukin kestää leikit ja leikkien seuraukset tavallaan, en ymmärrä sitä "hohdokkuutta" siinä asioiden laittamisessa paremmuusjärjestykseen. Hyvä toiselle on huonoin mahdollinen jollekin toiselle ja paras sille kolmannelle.

        Sanotaanhan sitä niinkin, että elämä on lahja.

      • tnn
        fhgxgvxfh kirjoitti:

        Niin ja mukana olija huomaa sen kaikista vähiten.
        Meillä on niin hyvä olla, tämä on tehnyt minulle niin hyvää...

        Ja sitten jonkin ajan kuluttua...

        Narsistin uhriksi harvemmin päätyy ne terapiasta tulleet, mutta miten on laastarin etsijöiden kanssa?

        Voin itse myöntää, että minulla on ongelmia, joiden takia olen päätynyt suhteeseen narsistin kanssa. En ole ollut kunnossa, ennen häntäkään. Olen juuri juossut suhteesta toiseen ja pisimmät suhteeni olen elänyt narsistien kanssa. Nykyisessä suhteessa olen ollut nyt pian 7 vuotta. Suhteemme alussa aloitin terapian, piristyin sen avulla jonkin verran ja luulin pärjääväni. En kuitenkaan ollut vielä pystynyt kohtaamaan todellista minääni ja olinhan jo suhteessa uuden narsistin kanssa, joka sai minut lopettamaan terapian, sillä odotin hänen lastaan. "eihän nyt lapsella voi olla hullua äitiä" hän totesi.

        Nyt onkin vierähtänyt 5 vuotta terapian lopettamisesta ja meillä on 3 lasta. Vajaat kaksi vuotta sitten tajusin, että hän saattaa olla narsisti, eikä meidän suhde ole lainkaan normaali. Siihen asti olin uskonut, että jos vaan pystyn olemaan sellainen, kun hän toivoo, hän vielä rakastaa minua.. Voi ja Voi, nyt tiedän, ettei niin tule koskaan tapahtumaan ja mietin vain miten pääsen häneltä pakoon.

        Kannatan siis terapiaa. Uskon, että en olisi tässä tilanteessa nyt, jos olisin jatkanut kauemmin ja pystynyt puhumaan omista oikeista ongelmisani. Ja jos ja kun pääsen tästä eteen päin, toivon pääseväni terapiaan.

      • peukut pystyyn
        - - kirjoitti:

        Leikki lienee mukavaa silloin kun molemmat tietävät säännöt, että minkä mukaan leikitään.

        Osa ihmisistä vaatii leikin kestämistä samalla kun pimittää säännöt, mikä minusta ei kuulosta ainakaan kovin reilulta.

        Ja kukin kestää leikit ja leikkien seuraukset tavallaan, en ymmärrä sitä "hohdokkuutta" siinä asioiden laittamisessa paremmuusjärjestykseen. Hyvä toiselle on huonoin mahdollinen jollekin toiselle ja paras sille kolmannelle.

        Sanotaanhan sitä niinkin, että elämä on lahja.

        - - :lle

        Jätitkin mainitsematta aiemmasta tuon sääntöjen pimityksen - se on tietty nou, nou, mutta niistähän voinee keskustella ja sopia millä säännöillä leikitään, vai?

        Elämä on lahja - suhteellisuuden taju voi vain joskus hämärtyä niin, ettei sitä lahjaksi tunne.

        Voiko suhteellisuudentaju hämärtyä myös pitkässä liitossa? Jos onkin ihan onnellinen, vaikka tuntuisikin leikiltä? Jos vastaus löytyisikin oman itsensä kohtaamisesta ihan siinä yhdessä ja samassa parisuhteessa?

      • - -
        peukut pystyyn kirjoitti:

        - - :lle

        Jätitkin mainitsematta aiemmasta tuon sääntöjen pimityksen - se on tietty nou, nou, mutta niistähän voinee keskustella ja sopia millä säännöillä leikitään, vai?

        Elämä on lahja - suhteellisuuden taju voi vain joskus hämärtyä niin, ettei sitä lahjaksi tunne.

        Voiko suhteellisuudentaju hämärtyä myös pitkässä liitossa? Jos onkin ihan onnellinen, vaikka tuntuisikin leikiltä? Jos vastaus löytyisikin oman itsensä kohtaamisesta ihan siinä yhdessä ja samassa parisuhteessa?

        Miksi ei voisi?

        Itse pidän outona sellaista katsomusta, jossa yksi tapa on se yksi ja ainoa oikea tapa.

      • lottamari<3

        "Itse et tiedä yhtä ainoata laastarisuhdetta, josta olisi ollut oikeasti hyötyä"

        ...minäpä tiedän...ja kaikkea me emme tosiaan saa koskaan tietääkään, koska eivät ihmiset niistä meille julkisesti kertomaan tule.

        Laastrisuhteen ei todellakaan tarkoitus olekaan parantaa vaan antaa suojaa haavan parantua sen alla. Sekin voi olla avartava ja itsensä kohtaamisen paikka, jos sille antaa sen arvon kuin mitä se on.

      • molempia tarvitaan
        - - kirjoitti:

        Tuli vielä mieleen, että monille se parisuhde on todellakin se tapa välttää itsensä kohtaaminen.

        Ulkoapäinhän sitä ei ehkä niin huomaa, mutta moni tavallinenkin ja onnelliseksikin kehaistu perusparisuhde, jonka määreenä on oikeastaan se kesto (mitä kauemmin, sen parempi suoritus), saattaa olla yksinäisyyden satama kahdelle, jotka yhdessä tuumin leikkivät onnellista yhdessä.

        Parisuhteessa joutuu aina ja väistämättä kohtaamaan itsensä, koska toinen toimii peilinä itselle.

        Yksinäisyys ei todellakaan ole mikään onni ja autuus kohdata itsensä.

        Yksinolo parisuhteen lomassa tyhjentää ajatuksia, ja loksuttelee palasia paikoilleen, mutta samaa tekevät myös vuorovaikutteinen keskustelu ja loikoilu kumppanin kainalossa.

      • - -
        molempia tarvitaan kirjoitti:

        Parisuhteessa joutuu aina ja väistämättä kohtaamaan itsensä, koska toinen toimii peilinä itselle.

        Yksinäisyys ei todellakaan ole mikään onni ja autuus kohdata itsensä.

        Yksinolo parisuhteen lomassa tyhjentää ajatuksia, ja loksuttelee palasia paikoilleen, mutta samaa tekevät myös vuorovaikutteinen keskustelu ja loikoilu kumppanin kainalossa.

        Mikäli vuorovaikutteinen keskustelu on mahdotonta, koska kumppani loukkaantuu pelkistä aiheista ja osaa sanoa ainoastaan: HILJAA!! tai ei kestä loikoilua lähekkäin, yksinolo on todellakin onni ja autuus. Itsensä voi kohdata kanssakäymisessä toisenlaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole kumppaneita.

        Parisuhde ei ole kaikille itseisarvo. Enkä rehellisesti sanottuna ymmärrä ihmisiä, jotka jaottelevat ihmisiä sen mukaan, ovatko parisuhteessa vai eivät. Tai jos ovat, niin millaisessa suhteessa. Ihan käsittämätöntä minusta.

        On myöskin käsittämätöntä touhua katsoa toisia pitkin nenänvartta, mikäli nämä toiset eivät ole sietäneet sohvalla makaavaa ja juopottelevaa miestä vuosikymmeniä tai mahdollisesti hakkaavaa (kertakin riittää), valehtelevaa, pettävää ja yhteisiä asioita säännöllisesti laiminlyövää.

        Toisen muutokseen uskotaan välillä niin voimallisesti, että sitä jäädään vierelle odottamaan - ja ihmiset, jotka tapaavat sen elämänsä kumppanin kahdesti elämässään, joista ensimmäinen on hyvä ja toinen vaan parempi, en usko, että he käsittävät minkälaisista asioista on kyse silloin kun joku on päätynyt olemaan mielummin yksin kuin sellaisen kanssa, joka saa ne huonoimmat piirteet esiin itsestä kaivamattakin. (valehtelemalla, pettämällä, juomalla, tai muuten vaan kieroilemalla - yleensä se tyypin kaveripiiri on se kieroilua harrastava ikään kuin puolesta - keksitään tekosyitä juomiselle, vieraissa käymiselle yms. yhdessä tuumin)

        Jotkut kestävät ja pysyvät rinnalla. Mutta ei se anna oikeutta tuomita sellaista, joka pakkaa tavaransa ja lähtee. Naimisissa saa olla joku vaikka kuusi vuosikymmentä putkeen, se ei ikinaimattomasta tee huonompaa ja itseään sen kohtaamattomampaa.

      • lottamari<3
        - - kirjoitti:

        Mikäli vuorovaikutteinen keskustelu on mahdotonta, koska kumppani loukkaantuu pelkistä aiheista ja osaa sanoa ainoastaan: HILJAA!! tai ei kestä loikoilua lähekkäin, yksinolo on todellakin onni ja autuus. Itsensä voi kohdata kanssakäymisessä toisenlaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole kumppaneita.

        Parisuhde ei ole kaikille itseisarvo. Enkä rehellisesti sanottuna ymmärrä ihmisiä, jotka jaottelevat ihmisiä sen mukaan, ovatko parisuhteessa vai eivät. Tai jos ovat, niin millaisessa suhteessa. Ihan käsittämätöntä minusta.

        On myöskin käsittämätöntä touhua katsoa toisia pitkin nenänvartta, mikäli nämä toiset eivät ole sietäneet sohvalla makaavaa ja juopottelevaa miestä vuosikymmeniä tai mahdollisesti hakkaavaa (kertakin riittää), valehtelevaa, pettävää ja yhteisiä asioita säännöllisesti laiminlyövää.

        Toisen muutokseen uskotaan välillä niin voimallisesti, että sitä jäädään vierelle odottamaan - ja ihmiset, jotka tapaavat sen elämänsä kumppanin kahdesti elämässään, joista ensimmäinen on hyvä ja toinen vaan parempi, en usko, että he käsittävät minkälaisista asioista on kyse silloin kun joku on päätynyt olemaan mielummin yksin kuin sellaisen kanssa, joka saa ne huonoimmat piirteet esiin itsestä kaivamattakin. (valehtelemalla, pettämällä, juomalla, tai muuten vaan kieroilemalla - yleensä se tyypin kaveripiiri on se kieroilua harrastava ikään kuin puolesta - keksitään tekosyitä juomiselle, vieraissa käymiselle yms. yhdessä tuumin)

        Jotkut kestävät ja pysyvät rinnalla. Mutta ei se anna oikeutta tuomita sellaista, joka pakkaa tavaransa ja lähtee. Naimisissa saa olla joku vaikka kuusi vuosikymmentä putkeen, se ei ikinaimattomasta tee huonompaa ja itseään sen kohtaamattomampaa.

        Kylläpä kärjistit ja käänsit mestarillisesti selvän asian toisin päin,...nämä sitten aina pistävät minulla karvat pystyyn,,,,jos niitä nyt olisi, mutta...

        tiedätkös,...se juoppo siellä sohvallakin voi olla hyväluontoinen ja kiltti ja sitä voi ihan rakastaa sellaisenaankin. Ja tiedätkös, että niitä on sellaisia naisia, jotka koppaavat ja läpsivät miestänsä ja potkivat ja henkisesti pahoinpitelevät ja kun ukko kerran ottaa tukasta, niin se on naistenhakkaaja ja siinä sitten sivulliset ihmettelevät miksi se nainen viitsii olla nyrkin ja hellan välissä. Kun ne naisetkin osaavat ärsyttää ja tehdä miehestä hullun omalla nalkutuksellaan ja ainaisella rutinallaan.Siinä ne silti vaan ovat, kun niiden miehet ovat pitkäpinnaisia ja kukaan muu ei tuollaisia nalkuttavia akkoja huoli.

        Saa olla ikinaimaton tai naimisissa ikänsä todellakin, sen jokainen päättää itse mitä sietää ja mitä ei. Ehkä nyt vaan provosoiduit ja käänsit asiat päälaelleen. Sinkut ovat yleisesti ottaen kyllä herkkänahkaisempia se tiedetään, koska heissä on paljon feministeja ja itsekkäitä narsisteja, jotka ovat kilpaa huutamassa omaa etuaan, mutta ovat itse tavallisia puusilmiä yksinkertaisimmissakin parisuhdetta koskevissa asioissa ja kysymyksissä.

      • - -
        lottamari<3 kirjoitti:

        Kylläpä kärjistit ja käänsit mestarillisesti selvän asian toisin päin,...nämä sitten aina pistävät minulla karvat pystyyn,,,,jos niitä nyt olisi, mutta...

        tiedätkös,...se juoppo siellä sohvallakin voi olla hyväluontoinen ja kiltti ja sitä voi ihan rakastaa sellaisenaankin. Ja tiedätkös, että niitä on sellaisia naisia, jotka koppaavat ja läpsivät miestänsä ja potkivat ja henkisesti pahoinpitelevät ja kun ukko kerran ottaa tukasta, niin se on naistenhakkaaja ja siinä sitten sivulliset ihmettelevät miksi se nainen viitsii olla nyrkin ja hellan välissä. Kun ne naisetkin osaavat ärsyttää ja tehdä miehestä hullun omalla nalkutuksellaan ja ainaisella rutinallaan.Siinä ne silti vaan ovat, kun niiden miehet ovat pitkäpinnaisia ja kukaan muu ei tuollaisia nalkuttavia akkoja huoli.

        Saa olla ikinaimaton tai naimisissa ikänsä todellakin, sen jokainen päättää itse mitä sietää ja mitä ei. Ehkä nyt vaan provosoiduit ja käänsit asiat päälaelleen. Sinkut ovat yleisesti ottaen kyllä herkkänahkaisempia se tiedetään, koska heissä on paljon feministeja ja itsekkäitä narsisteja, jotka ovat kilpaa huutamassa omaa etuaan, mutta ovat itse tavallisia puusilmiä yksinkertaisimmissakin parisuhdetta koskevissa asioissa ja kysymyksissä.

        Tiedän tiedän :)

        Asia joko on selvä tai sitten se ei ole. Muuttua voi vain itse ja jos toinen omilla toimillaan tekee selväksi, että hän odottaa muutostasi siihen suuntaan, että unohdat itsesi niin sitten voi hetkeksi pysähtyä miettimään, että mitä haluaa ja mitä ei halua..

        Vai olikos se nyt niin, että ne sellaiset päätökset tehdään vain terapiassa... No, joka tapauksessa, toista voi rakastaa kaikista maailman vammoista ja omituisuuksista huolimatta. Ei ole minulle mitenkään vieras ajatus.

        Se on vaan se, arkielämän problematiikka tuossa, joka saattaa toisilla painaa valintakriteerinä siinä vaakakupissa enemmän toiseen suuntaan kuin toisilla.

        Sen kummemmin ole provosoitunut, olen vain huomannut, että 95 rosenttia suomalaisista pitää eroa huonoimpana vaihtoehtona ja pitkää parisuhetta paraimpana. Muusta viis. Jos on tullut valinneeksi niin huonosti, että voi huonosti toisen rinnalla on, ainakin minun mielestäni, vapaa valitsemaan uudelleen.

        Itse en menisi määrittelemään sitä joukkiota, josta sinkut koostuu niin ihan noin... kärkkäästi. Provosointimielessäkään :)

        Omaa etuaan ajavat vain parisuhteessa olevat, jotka haluavat, että toisetkin ovat omissa parisuhteissaan ja pysyvät niissä kiltisti (varsinkin akat usein), että ei tule ukolle mieleen vaihtaa siihen sinkkuuntuvaan kaveriin, jota se on aina sillä silmällä vilkuillutkin kaverin käydessä kahvilla.. vai miten se meni... Se Sääntö parisuhteessa olevien suhteesta sinkkuihin kavereihinsa?

        Vai mikä se sai sinut provosoitumaan.. :)

      • - -
        - - kirjoitti:

        Tiedän tiedän :)

        Asia joko on selvä tai sitten se ei ole. Muuttua voi vain itse ja jos toinen omilla toimillaan tekee selväksi, että hän odottaa muutostasi siihen suuntaan, että unohdat itsesi niin sitten voi hetkeksi pysähtyä miettimään, että mitä haluaa ja mitä ei halua..

        Vai olikos se nyt niin, että ne sellaiset päätökset tehdään vain terapiassa... No, joka tapauksessa, toista voi rakastaa kaikista maailman vammoista ja omituisuuksista huolimatta. Ei ole minulle mitenkään vieras ajatus.

        Se on vaan se, arkielämän problematiikka tuossa, joka saattaa toisilla painaa valintakriteerinä siinä vaakakupissa enemmän toiseen suuntaan kuin toisilla.

        Sen kummemmin ole provosoitunut, olen vain huomannut, että 95 rosenttia suomalaisista pitää eroa huonoimpana vaihtoehtona ja pitkää parisuhetta paraimpana. Muusta viis. Jos on tullut valinneeksi niin huonosti, että voi huonosti toisen rinnalla on, ainakin minun mielestäni, vapaa valitsemaan uudelleen.

        Itse en menisi määrittelemään sitä joukkiota, josta sinkut koostuu niin ihan noin... kärkkäästi. Provosointimielessäkään :)

        Omaa etuaan ajavat vain parisuhteessa olevat, jotka haluavat, että toisetkin ovat omissa parisuhteissaan ja pysyvät niissä kiltisti (varsinkin akat usein), että ei tule ukolle mieleen vaihtaa siihen sinkkuuntuvaan kaveriin, jota se on aina sillä silmällä vilkuillutkin kaverin käydessä kahvilla.. vai miten se meni... Se Sääntö parisuhteessa olevien suhteesta sinkkuihin kavereihinsa?

        Vai mikä se sai sinut provosoitumaan.. :)

        ja toi 95 rossaa on ihan hatusta vedetty arvio siinä ilmapiirissä, että mitä puhutaan ääneen kun kuullaan, että joku otti ja erosi... Kauhistelua, eikä minkäänlaista ymmärrystä eroajaa kohtaan - usein sen toisen täydellistä ymmärtämistä. Sen jätetyn. Silloinkin kun on pelannut vuoden säästöt ja juottanut lopuilla kavereitaan, hakannut sen nalkuttavan akan, kun nalkutusta on milloin mikäkin asiasta sanominen ja vetänyt lääkkeitä omaan ahdistukseensa niin, että ei erota päivää yöstä, kun ei osaa sanoa kenellekään mitään oman mielipiteen kaltaistakaan, vaan aina ollaan mielistelemässä kaikkia ja taas, lähipiirille ollaan vastapainona täysiä ***''''''*****¨¨¨^^:ta ja :tä

        Mutta kukin on vapaa valitsemaan sen ongelmakentän, jota haluaa setviä ja jonka seuraukset jaksaa omin olkapäin kantaa. Onhan noita, parisuhteita. Onnellisiakin :) Onnellisimpia ne, jotka eivät perustu valheelle.

      • lottamari<3
        - - kirjoitti:

        Tiedän tiedän :)

        Asia joko on selvä tai sitten se ei ole. Muuttua voi vain itse ja jos toinen omilla toimillaan tekee selväksi, että hän odottaa muutostasi siihen suuntaan, että unohdat itsesi niin sitten voi hetkeksi pysähtyä miettimään, että mitä haluaa ja mitä ei halua..

        Vai olikos se nyt niin, että ne sellaiset päätökset tehdään vain terapiassa... No, joka tapauksessa, toista voi rakastaa kaikista maailman vammoista ja omituisuuksista huolimatta. Ei ole minulle mitenkään vieras ajatus.

        Se on vaan se, arkielämän problematiikka tuossa, joka saattaa toisilla painaa valintakriteerinä siinä vaakakupissa enemmän toiseen suuntaan kuin toisilla.

        Sen kummemmin ole provosoitunut, olen vain huomannut, että 95 rosenttia suomalaisista pitää eroa huonoimpana vaihtoehtona ja pitkää parisuhetta paraimpana. Muusta viis. Jos on tullut valinneeksi niin huonosti, että voi huonosti toisen rinnalla on, ainakin minun mielestäni, vapaa valitsemaan uudelleen.

        Itse en menisi määrittelemään sitä joukkiota, josta sinkut koostuu niin ihan noin... kärkkäästi. Provosointimielessäkään :)

        Omaa etuaan ajavat vain parisuhteessa olevat, jotka haluavat, että toisetkin ovat omissa parisuhteissaan ja pysyvät niissä kiltisti (varsinkin akat usein), että ei tule ukolle mieleen vaihtaa siihen sinkkuuntuvaan kaveriin, jota se on aina sillä silmällä vilkuillutkin kaverin käydessä kahvilla.. vai miten se meni... Se Sääntö parisuhteessa olevien suhteesta sinkkuihin kavereihinsa?

        Vai mikä se sai sinut provosoitumaan.. :)

        Olet huomannut vain, että 95% suomalaisista pitää eroa huonoimpana vaihtoehtona ja pitkää suhdetta parhaimpana????? ööö eikö se ole selvä asia?

        No, mitä sinä sitten pidät parhaimpana....ai niin, tosiaan tää pitääkin taas miettiä sun tavallasi, että paras liitto on eronnut liitto ja huonoin liitto on kauan aikaa kestävä liitto...no, joo,..vitsi,vitsi...kunhan pelleilin..Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, sanot sen vaan vähän kummalla tavalla, koska tuosta saa hassun vaikuetelman, että suomalainen on sisukas sinnittelijä ja hampaat irvessäkin sietää vaikka millaista parisuhdetta, kumppania kunhan ei vaan tarvitse erota ja jäädä yksin.

        Ero on aina hyvä, jos rakkaus ja tunteet loppuu. Silloin ei ole mitään enää tehtävissä suhteen eteen. Toinen asia on sitten suhteen muut ongelmat, joista voidaan selvitä, jos rakastaa ja yritystä ja halua on saada suhde uudestaan toimimaan.

        No, en määä provosoitunu, kunhan yritin lietsoa vähän säpinää tähän keskusteluun :)

        Joskus tuntuu siltä, että parisuhde käsitetään jotenkin väärin. Kyllä sinkulla parisuhteita voi olla, mutta ne ovat vaan ehkä vähän avoimemmalla mielellä olevia, kuten avoin suhde tms. Perinteinen parisuhde ei kaikille käy, jos haluaa välillä vähän sinkkuilla ja olla muidenkin kanssa.

        Itse haluan "omistaa" toisen, mutta en kahlita vaan hän saa tehdä omia juttujaan, harrastaa, tulla ja mennä, mutta...

        http://www.youtube.com/watch?v=jh-sCHp_tsU

      • - -
        lottamari<3 kirjoitti:

        Olet huomannut vain, että 95% suomalaisista pitää eroa huonoimpana vaihtoehtona ja pitkää suhdetta parhaimpana????? ööö eikö se ole selvä asia?

        No, mitä sinä sitten pidät parhaimpana....ai niin, tosiaan tää pitääkin taas miettiä sun tavallasi, että paras liitto on eronnut liitto ja huonoin liitto on kauan aikaa kestävä liitto...no, joo,..vitsi,vitsi...kunhan pelleilin..Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, sanot sen vaan vähän kummalla tavalla, koska tuosta saa hassun vaikuetelman, että suomalainen on sisukas sinnittelijä ja hampaat irvessäkin sietää vaikka millaista parisuhdetta, kumppania kunhan ei vaan tarvitse erota ja jäädä yksin.

        Ero on aina hyvä, jos rakkaus ja tunteet loppuu. Silloin ei ole mitään enää tehtävissä suhteen eteen. Toinen asia on sitten suhteen muut ongelmat, joista voidaan selvitä, jos rakastaa ja yritystä ja halua on saada suhde uudestaan toimimaan.

        No, en määä provosoitunu, kunhan yritin lietsoa vähän säpinää tähän keskusteluun :)

        Joskus tuntuu siltä, että parisuhde käsitetään jotenkin väärin. Kyllä sinkulla parisuhteita voi olla, mutta ne ovat vaan ehkä vähän avoimemmalla mielellä olevia, kuten avoin suhde tms. Perinteinen parisuhde ei kaikille käy, jos haluaa välillä vähän sinkkuilla ja olla muidenkin kanssa.

        Itse haluan "omistaa" toisen, mutta en kahlita vaan hän saa tehdä omia juttujaan, harrastaa, tulla ja mennä, mutta...

        http://www.youtube.com/watch?v=jh-sCHp_tsU

        höpö höpö.

        ei sun tarvi miettiä ollenkaan mun tavallani :)

        mutta helpottaahan se jos suurinpiirtein ymmärrät sen mitä tarkoitan. samaa mieltä ei tartte olla.

      • - -
        - - kirjoitti:

        höpö höpö.

        ei sun tarvi miettiä ollenkaan mun tavallani :)

        mutta helpottaahan se jos suurinpiirtein ymmärrät sen mitä tarkoitan. samaa mieltä ei tartte olla.

        Kuitenkin oon samaa mieltä sun kanssa tuosta suhtelusta ja rakkaudesta noin muuten

      • 11+16=27
        lottamari<3 kirjoitti:

        Olet huomannut vain, että 95% suomalaisista pitää eroa huonoimpana vaihtoehtona ja pitkää suhdetta parhaimpana????? ööö eikö se ole selvä asia?

        No, mitä sinä sitten pidät parhaimpana....ai niin, tosiaan tää pitääkin taas miettiä sun tavallasi, että paras liitto on eronnut liitto ja huonoin liitto on kauan aikaa kestävä liitto...no, joo,..vitsi,vitsi...kunhan pelleilin..Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, sanot sen vaan vähän kummalla tavalla, koska tuosta saa hassun vaikuetelman, että suomalainen on sisukas sinnittelijä ja hampaat irvessäkin sietää vaikka millaista parisuhdetta, kumppania kunhan ei vaan tarvitse erota ja jäädä yksin.

        Ero on aina hyvä, jos rakkaus ja tunteet loppuu. Silloin ei ole mitään enää tehtävissä suhteen eteen. Toinen asia on sitten suhteen muut ongelmat, joista voidaan selvitä, jos rakastaa ja yritystä ja halua on saada suhde uudestaan toimimaan.

        No, en määä provosoitunu, kunhan yritin lietsoa vähän säpinää tähän keskusteluun :)

        Joskus tuntuu siltä, että parisuhde käsitetään jotenkin väärin. Kyllä sinkulla parisuhteita voi olla, mutta ne ovat vaan ehkä vähän avoimemmalla mielellä olevia, kuten avoin suhde tms. Perinteinen parisuhde ei kaikille käy, jos haluaa välillä vähän sinkkuilla ja olla muidenkin kanssa.

        Itse haluan "omistaa" toisen, mutta en kahlita vaan hän saa tehdä omia juttujaan, harrastaa, tulla ja mennä, mutta...

        http://www.youtube.com/watch?v=jh-sCHp_tsU

        "että suomalainen on sisukas sinnittelijä ja hampaat irvessäkin sietää vaikka millaista parisuhdetta, kumppania kunhan ei vaan tarvitse erota ja jäädä yksin"

        niin vihkikaavassakin sanotaan...kaiken se kestää ja kärsii...

        Mutta joo...eronnut nainen oli ainakin vielä kymmenisen vuotta sitten vielä aika arveluttava ihminen varsinkin jos hänellä oli lapsia...ja tuntuu että vieläkin sanalla yksinhuoltaja on paha kaiku...että lapset tulevat leimatuiksi tietynlaisiksi...

        Kun omiani mietin...niin lapsistani ei kukaan ollut niinikään huolissaan silloin, kun heillä oli ns. juoppo isä...jonka riehumisen vuoksi joutuivat pelkäämään ja juoksemaan napuriin turvaan...

        mutta kun erosin ja minusta tuli yksinhuoltaja...niin jopa lapset itse kertoivat mm. opettajien suhtatumisen heihin muuttuneen...ikäänkuin heistä olisi tullut yhtäkisti ongelmatapauksia...NIITÄ yksinhuoltajan lapsia...

        vaikka periaatteessa heidän kotiolonsa seestyivät, ei enää tarvinnut pelätä ja jännittää mitä se humalainen isä saa päähänsä ja nukkumaan saattoi mennä turvallisin mielin eikä unta häirinnyt huutaminen, kiroilu, ryske, eikä kilinät...

        Mutta tilanne on toinen silloin...kun nainen on jäänyt leskeksi...vaikka silloinkin on yksinhuoltaja...niin siihen ei liity tuota pahaa kaikua...

        Että ikäänkuin eron myötä naisesta ja hänen lapsistaan tulisi toisenluokan kansalaisia...mutta kaiketi tuokin ajatus on peräisin jo raamatusta....avioliitto on pyhä sakramentti...tyyliin kunnes kuolema erottaa...

    • fhgfdgjhd

      - ihminen, joka ei ole ollut terapiassa ei voi tietää mitä se antaa.
      - en tiedä yhtäkään ihmistä, joka pitkän terapian jälkeen on pitänyt tarapiaansa turhana.
      - tiedän useamman, joka pitää terapiaansa tai vertaistukea (ryhmää) elämänsä parhaana asiana.
      - tiedän useammasta laastarisuhteesta, mutta en yhdestäkään sellaisesta, jossa henkilöt on etukäteen ymmärtäneet sen olevan laastari. En myöskään sellaisesta, joka ei olisi satuttanut enemmän kuin parantanut.
      - tiedän useita (valtaosa tuntemistani eronneista) jotka lyö päätänsä kerta toisensa jälkeen seinään. Samat ongelmat aina uusien ihmisten kanssa.
      - tiedän ja olen nähnyt paljon elämättömiä elämiä.

    • elisakettu

      Väittäisin että korjaavilla kokemuksilla on hyvinkin suuri merkitys. Korjaavia kokemuksia syntyy kuitenkin eri lähteistä: vastavuoroisesta ja hyväksyvästä parisuhteesta, vertaistuesta, asiantuntija-avusta/terapiasta, ystävien ja yleensä vain kuuntelevien/osaa-ottavien välisestä keskustelusta, myös visuaalisista ärsykkeistä (kirjallinen tieto, visuaalinen muu tuotanto: samaistuminen).

      Lähteitä voi olla erilaisia ja niitä myös on erilaisia, uhrin sitä ehkä edes tiedostamatta, mistä kaikkialta hän prosessoi kokeemaansa. Mielestäni kyseessä on kuitenkin se itse-oivaltaminen: jonka kautta hän oppii ymmärtämään tapahtuneen ja löytää selityksiä tapahtumille. Toinen merkittävä seikka on itsetunnon vahvistuminen: kokeminen olevansa jälleen hyväksytty/rakastettu. Mutta jos uhri ei tätä oivalla itse - huolimatta kaikesta saadusta myönteisestä palautteesta - hän jää herkemmin uhrin rooliinsa. Kolmas on tunne-elämän prosessointi: mitä minä haluan ja kuinka käyttäydyn eri tilanteissa; kuinka voin muuttaa reagoimaani sellaiseen suuntaan, ettei se vahingoita minua eikä ympärillä olevia.

      Kuten kriisin vaiheet, myös suhteen jälkeisessä paranemisprosesissa on erilaisia vaiheita. Sanotaanko vaikka näin (itse keksittyjä esimerkkejä): tuskan vaihe, tiedon etsimisen vaihe, ymmärryksen vaihe, hyväksymisen vaihe. Tuskan vaihe on sellainen, jossa uhri on mieluiten yksin ja jakaa vain murto-osan kokemastaan ulkopuoliselle. Seuraavissa vaiheissa enemmän ja itse parhaaksi kokemallaan tavallaan. Jos sosiaalista vuorovaikutusta ei synny missään vaiheessa, vaara uhriutumiseen piilee sielläkin.

      Ihmisen oppiminen on yksilöllistä. Oppimistapoja on erilaisia. Niin myös henkinen eheytyminen on yksilöllistä ja lähtökohtainen persoona vaikuttaa siihen, plus voielä kokemusten aikakäsitys ja koettu syyllisyyden määrä. Kun katson tämän ketjun (hyvä aloitus) kommentteja, huomaan että moni puhuu siitä yksilöllisestä selviytymistavasta ja osittain myös siitä, missä vaiheessa kenelläkin on eri keino eheytymisen tiellä. Ei kukaan oikeassa tai väärässä sen paremmin ole.

      Kaikki prosessin vaiheet ovat tärkeitä. Mutta hyväksymisen vaiheesta riippuu eniten se; kuinka kokonainen ihmisestä lopulta muodostuu ja millainen on hänen suhteensa muihin ihmisiin.

      • uiuoiuiu

        Komppaan tätä kirjoittajaa ja kun luin ketjun olen samaa mieltä.

    • ghgkjyhlkgjdkgf

      Minusta Lotta-Marin aloitus on huono ja vaarallinen yleistys, vaikka hän katsoo osaltaan sen toimivan.

      Kyllä se pääsääntöisesti on väärä tapa olettaa, että tulee uusi ihminen, joka hoitaa minut kuntoon. Joitain yksittäistapauksia voi olla, mutta kyllä sellainen tosi harvinaista on edes tavallisissa avioeroissa.

      Eron jälkeen yksinäisyyden tuska oli aivan mieletön ja yritin etsiä seuraa muista eronneista ja kyllä ne lähes poikkeuksetta oli sellaisia ihmisiä, jotka eivät oikeasti olisi olleet valmiita parisuhteeseen vielä. Enkä ollut minäkään. Ihmiset, joilla oli erosta useampi vuosi, olivat sitten ihan ok, mutta...

      Kyllä varmaan valtaosassa laastarisuhteita se suhde tekee suurempaa hallaa kuin hyötyä.

      Narsistien uhreilla tämä korostuu ja se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että se seuraava prinssi tai prinsessa on samanlainen. Jos olet ollut narsistin kanssa pitkään ja olet hajalla erosta, niin maailmasi sulkeutuu kun törmäät seuraavaan narsistiin ja kohta et näe enää mitään muuta kuin hänet. Mikään muu ei anna samanlaisia kiksejä, mikään muu ei vedä sinua samalla tavalla puoleensa.

      Voittaahan joku lotossakin, mutta ei silti kannata yleistää, että lottoa sinäkin niin selviät rahahuolistasi.

      • lottamari<3

        Eikö sinun mielestäsi ole enemmän väärä tapa jäädä siihen sulkeutuneeseen maailmaasi, johon narsisti on sinut teljennyt ja jossa ajattelet ja muistelet vaan narsistia ja millaisen fiiliksen hän sinulle antoi?

        Ei kaikilla naristin uhreilla eron jälkeen yksinäisyyden tuska ole aivan mieletön, minulle se ainakin oli todella vapauttava ja ihana tunne saada olla vapaa ja nauttia siitä, että nyt voin aloittaa ihan uuden alun uudelta pohjalta.

        Sinulla voi olla itselläsi ongelma, kuten läheisriippuvuus tai muu itsetunnon ongelma, jos tarvitset narsistia nostamaan sinut jalustalle ja antamaan sinulle vuoristorata kokemuksia.

        Olet muutenkin käsittänyt väärin koko ajatukseni. En ole sanonut, että heti kannattaa hypätä uuteen suhteeseen ja hankkia laastari, jotta saa korjaavia kokemuksia ei, vaan sellainen suhde, jos se löytyy antaa paljon enemmän ja korjaa juuri noita sinunkin vääränlaisia narsistin aiheuttamia kuvielmia, että ei kukaan muu ole mitään kuin vain narsisti ja vain narsisti pystyy antamaan niitä voimakkaita tunteita mitä muut eivät. Paska puhetta tuo tuolallainen narsistin ylentäminen, kun tietää että narsistin todellisuus ei ole meidän todellisuutta vaan kaikella tapaa vääristynyt harhakuva, jossa sinä olet vain hänen pelinappulansa ja leikit hänen leikkiään.

        Jos odotat uuden ihmisen korjaavan sinut kuntoon, niin silloin saatatkin pettyä, mutta jos et ole odottanut mitään ja se vaan tapahtuu niiden korjaavien kokemusten myötä, joita hän sinulle antaaa, niin silloin olet eheytynyt takaisin siksi miksi alunperin olitkin.

      • - -

        Piti ihan hilautua takaisin ylös, aloituksen ääreen.

        Siis, eihän aloituksessa pidetä uutta suhdetta oletuksena oikeaksi tavaksi korjaantua takaisin tolpilleen, vaan kysytään, että onko sellainen mahdollista?

        Itse olen sitä mieltä, että tapoja on monia. Ihan omasta omaksumisherkkyydestä/rohkeudesta/asioiden hyväksymiskyvystä/mistä lie riippuen ja osaltaan myös siitä, että onko se, jonka kohtaa, sellainen joka omalta osaltaan kykenee ottamaan toisen kantamukset omikseen silooin kun tarvetta ilmenee.

        Todella kylmät ihmiset pysyvät kylminä terapiankin jälkeen, että ei sekään mikään autuaaksitekevä vaihtoehto ole. Vielä jos on voimat lopussa muutenkin ja terapeutin kanssa ei natsaa, niin saattaa tyssätä siihen koko homma.

      • gfghjlködfg
        lottamari<3 kirjoitti:

        Eikö sinun mielestäsi ole enemmän väärä tapa jäädä siihen sulkeutuneeseen maailmaasi, johon narsisti on sinut teljennyt ja jossa ajattelet ja muistelet vaan narsistia ja millaisen fiiliksen hän sinulle antoi?

        Ei kaikilla naristin uhreilla eron jälkeen yksinäisyyden tuska ole aivan mieletön, minulle se ainakin oli todella vapauttava ja ihana tunne saada olla vapaa ja nauttia siitä, että nyt voin aloittaa ihan uuden alun uudelta pohjalta.

        Sinulla voi olla itselläsi ongelma, kuten läheisriippuvuus tai muu itsetunnon ongelma, jos tarvitset narsistia nostamaan sinut jalustalle ja antamaan sinulle vuoristorata kokemuksia.

        Olet muutenkin käsittänyt väärin koko ajatukseni. En ole sanonut, että heti kannattaa hypätä uuteen suhteeseen ja hankkia laastari, jotta saa korjaavia kokemuksia ei, vaan sellainen suhde, jos se löytyy antaa paljon enemmän ja korjaa juuri noita sinunkin vääränlaisia narsistin aiheuttamia kuvielmia, että ei kukaan muu ole mitään kuin vain narsisti ja vain narsisti pystyy antamaan niitä voimakkaita tunteita mitä muut eivät. Paska puhetta tuo tuolallainen narsistin ylentäminen, kun tietää että narsistin todellisuus ei ole meidän todellisuutta vaan kaikella tapaa vääristynyt harhakuva, jossa sinä olet vain hänen pelinappulansa ja leikit hänen leikkiään.

        Jos odotat uuden ihmisen korjaavan sinut kuntoon, niin silloin saatatkin pettyä, mutta jos et ole odottanut mitään ja se vaan tapahtuu niiden korjaavien kokemusten myötä, joita hän sinulle antaaa, niin silloin olet eheytynyt takaisin siksi miksi alunperin olitkin.

        Nostamaan jalustalle?

        Ei NPD tapaukset nosta jalustalle vaan kertovat kuinka huono sinä olet ja kuinka sinulla on käynyt suunnaton onni kun olet löytänyt tällaisen täydellisen ihmisen kuin minä.

        Kyse on alitajunnasta ja olen kyllä se on fakta NPD tapausten uhreilla, että alitajunta hakee eron jälkeen tietyn tyypin ihmisiä ja muut ei oikein tunnu...

        Minulla oli/on läheisriippuvuus ja se oli se syy, että olin pitkään suhteessa narsistin kanssa. Ja jotain häikkää on kaikilla muillakin ihmisillä, jotka ovat NPD tapauksen kanssa pidempään. Se henkinen väkivalta ja alistus tulee melkein heti näkyväksi ja jos et ole "pimeä" niin siinä vaiheessa alkaa hälytyskellot soimaan.

        Narsisti tarvitsee sinulta jatkuvasti kehuja, että jaksaa "kestää" sinua.

        Minä puhun ja olen koko ajan puhunut pelkästää NPD tapauksista ja taisin jo mainitakkin, että muiden narsistisen ihmisen osalta tilanne onkin mahdollisesti toisin.

        NPD:t elää peilimaailmassa ja siksi toimii toisella tavalla kuin muut narsistiset ihmiset. Esimerkiksi psykopaatit eivät ilmeisetikkään ole samalla tavalla peilimaailmassa, jos ollenkaan kuin NPD:t

      • - -
        gfghjlködfg kirjoitti:

        Nostamaan jalustalle?

        Ei NPD tapaukset nosta jalustalle vaan kertovat kuinka huono sinä olet ja kuinka sinulla on käynyt suunnaton onni kun olet löytänyt tällaisen täydellisen ihmisen kuin minä.

        Kyse on alitajunnasta ja olen kyllä se on fakta NPD tapausten uhreilla, että alitajunta hakee eron jälkeen tietyn tyypin ihmisiä ja muut ei oikein tunnu...

        Minulla oli/on läheisriippuvuus ja se oli se syy, että olin pitkään suhteessa narsistin kanssa. Ja jotain häikkää on kaikilla muillakin ihmisillä, jotka ovat NPD tapauksen kanssa pidempään. Se henkinen väkivalta ja alistus tulee melkein heti näkyväksi ja jos et ole "pimeä" niin siinä vaiheessa alkaa hälytyskellot soimaan.

        Narsisti tarvitsee sinulta jatkuvasti kehuja, että jaksaa "kestää" sinua.

        Minä puhun ja olen koko ajan puhunut pelkästää NPD tapauksista ja taisin jo mainitakkin, että muiden narsistisen ihmisen osalta tilanne onkin mahdollisesti toisin.

        NPD:t elää peilimaailmassa ja siksi toimii toisella tavalla kuin muut narsistiset ihmiset. Esimerkiksi psykopaatit eivät ilmeisetikkään ole samalla tavalla peilimaailmassa, jos ollenkaan kuin NPD:t

        Nostavat jalustalle ja tiputtavat kohta alas ja kohtaa saa jo kuulla, miten kaiken syy on se, kun toinen ei anna rauhassa palvoa itseään ... Hmm... Minkälainen häiriö voisi olla kyseessä?

        Itse en ole vielä päässyt puusta pitkään tuon leimasimen kanssa, mutta olen sitä tässä hiljalleen keitellyt kasaan. Luonnonkumista, tietenkin :)

        Haluaisin päästä jo leimailemaan, että voin sitten helpottuneena huokaista: "Case closed!"

      • lottamari<3
        gfghjlködfg kirjoitti:

        Nostamaan jalustalle?

        Ei NPD tapaukset nosta jalustalle vaan kertovat kuinka huono sinä olet ja kuinka sinulla on käynyt suunnaton onni kun olet löytänyt tällaisen täydellisen ihmisen kuin minä.

        Kyse on alitajunnasta ja olen kyllä se on fakta NPD tapausten uhreilla, että alitajunta hakee eron jälkeen tietyn tyypin ihmisiä ja muut ei oikein tunnu...

        Minulla oli/on läheisriippuvuus ja se oli se syy, että olin pitkään suhteessa narsistin kanssa. Ja jotain häikkää on kaikilla muillakin ihmisillä, jotka ovat NPD tapauksen kanssa pidempään. Se henkinen väkivalta ja alistus tulee melkein heti näkyväksi ja jos et ole "pimeä" niin siinä vaiheessa alkaa hälytyskellot soimaan.

        Narsisti tarvitsee sinulta jatkuvasti kehuja, että jaksaa "kestää" sinua.

        Minä puhun ja olen koko ajan puhunut pelkästää NPD tapauksista ja taisin jo mainitakkin, että muiden narsistisen ihmisen osalta tilanne onkin mahdollisesti toisin.

        NPD:t elää peilimaailmassa ja siksi toimii toisella tavalla kuin muut narsistiset ihmiset. Esimerkiksi psykopaatit eivät ilmeisetikkään ole samalla tavalla peilimaailmassa, jos ollenkaan kuin NPD:t

        En tiedä, ehkä narsisteja on erilaisia. Minun käsittääkseni voivat kehua sinut maasta taivaaseen, mutta samalla mitätöidä sinut jossain toisessa kohtaa totaalisesti.

        Aha, vai alitajunnasta on kyse. Empä tuota tältä istumalta usko, jos vertaan itseäni mitä minä tietoisesti hain, enkä ollenkaan alitajuisestikaan hakenut yhtään saman kaltaista vaan tosiaan tiesin mitä EN todellakaan halua en alitajuisesti, enkä tietoisesti narsistin jälkeen.

        Syitä voi olla moniakin miksi jäädään epäterveeseen suhteeseen monasti sellainen ihminen on hyvin kiltti ja epäitsekäs ja haluaa tavallaan uhrata itsensä luullun yhteisen hyvän vuoksi vaikka sisimmässään kyllä tietää, että uhraukset ovat pelkästään sille narsistille hyödyksi ei itselle, eikä lapsille. Lisäksi taloudelliset ja muut syyt, jotka voivat olla hyvin raskaita prosesseja käydä ja siksi tyydytään mielummin jäämään kuin riitelemään omaisuudesta ja ehkä jäämään tyhjän päälle.

        Minä en tiedä, mutta minulla on itselläni sellainen käsitys, että sama se mikä luonnehäiriö on tai onko pelkkä NPD, jos tunneäly ja empatiakyky puuttuu ja on olematon, sillä siitä tässä pohimmiltaan on kysymys. Muita eriäviä piirteitä lukuunottamatta nuo narsistiset piirteet kuitenkin täyttyvät kaikissa hankalissa luonnehäiriöissä.

        Ihminen on alkujaan matkimalla oppinut asioita toiselta ihmiseltä ja näin ottanut ja saanut oppia. Narsisti on ehkä alikehittyneellä tasolla tunneälynsä kanssa ja sen ansiosta hän joutuu käyttämään tuota peilimaailmaa hyväkseen, jotta oppisi ymmärtämään itseään ja muita, mikä tietysti on hankalaa, koska peilikäyttäytyminen perustuu pelkkään matkimiseen, jossa ei sisäistetä asiaa vaan opetellaan joku asia ulkoa seuraavaa käyttöä varten.

      • peukut pystyyn
        - - kirjoitti:

        Piti ihan hilautua takaisin ylös, aloituksen ääreen.

        Siis, eihän aloituksessa pidetä uutta suhdetta oletuksena oikeaksi tavaksi korjaantua takaisin tolpilleen, vaan kysytään, että onko sellainen mahdollista?

        Itse olen sitä mieltä, että tapoja on monia. Ihan omasta omaksumisherkkyydestä/rohkeudesta/asioiden hyväksymiskyvystä/mistä lie riippuen ja osaltaan myös siitä, että onko se, jonka kohtaa, sellainen joka omalta osaltaan kykenee ottamaan toisen kantamukset omikseen silooin kun tarvetta ilmenee.

        Todella kylmät ihmiset pysyvät kylminä terapiankin jälkeen, että ei sekään mikään autuaaksitekevä vaihtoehto ole. Vielä jos on voimat lopussa muutenkin ja terapeutin kanssa ei natsaa, niin saattaa tyssätä siihen koko homma.

        Siitä olen samaa mieltä - -:n kanssa, että toimiva suhde terapeuttiin on ensiarvoisen tärkeää ja siksi terapeutin valintaan kannattaakin paneutua kunnolla. Samoin myös terapiasuuntaukseen valintaan kannattaa kiinnittää huomiota.

        Terapiaan lähtevän on oltava jo kyllin hyvässä kunnossa jaksaakseen todella perehtyä näihin asioihin.

        Ja onneksi aiheesta on tietoa sekä netissä että kirjoissa. Omankin kysymyspatteriston terapeutille saa laatia. Kannattanee alkuhaastatella viisi sopivinta ja ottaa jatkokierrokselle 2-3, että on sitten valinnan varaa ja jos ei natsaa - niin eipä sitä kai ketään vielä terapiaan ole pakotettu just tiettyyn aikaan joten aina voinee ottaa uudet viisi tutkinnan alle.

        Terapiaan hakeutuva on kuitenkin näiden palvelujen kuluttaja - ja tässä kohtaa maltti lienee valttia, eikä tietenkään kannata hakeutua lainkaan, jos ei itse halua.

        Tuli vaan mieleen

      • - -
        peukut pystyyn kirjoitti:

        Siitä olen samaa mieltä - -:n kanssa, että toimiva suhde terapeuttiin on ensiarvoisen tärkeää ja siksi terapeutin valintaan kannattaakin paneutua kunnolla. Samoin myös terapiasuuntaukseen valintaan kannattaa kiinnittää huomiota.

        Terapiaan lähtevän on oltava jo kyllin hyvässä kunnossa jaksaakseen todella perehtyä näihin asioihin.

        Ja onneksi aiheesta on tietoa sekä netissä että kirjoissa. Omankin kysymyspatteriston terapeutille saa laatia. Kannattanee alkuhaastatella viisi sopivinta ja ottaa jatkokierrokselle 2-3, että on sitten valinnan varaa ja jos ei natsaa - niin eipä sitä kai ketään vielä terapiaan ole pakotettu just tiettyyn aikaan joten aina voinee ottaa uudet viisi tutkinnan alle.

        Terapiaan hakeutuva on kuitenkin näiden palvelujen kuluttaja - ja tässä kohtaa maltti lienee valttia, eikä tietenkään kannata hakeutua lainkaan, jos ei itse halua.

        Tuli vaan mieleen

        Sellainenkin pieni yksityiskohta terapiaan liittyen, että jokatapauksessa se ihminen jotuu sen henkisen työn tekemään ihan itse, itseensä liittyen.

        Olen tässä yrittänyt miettiä sopivaa sanaa ilmiölle, jota yritän tavoittaa.. Terapiaharha?

        Yhtään väheksymättä vertaistukiryhmän voimaannuttavaa vaikutusta, mutta kun ulkopuolisin silmin katseltuna toisinaan vaan näyttää siltä, että ollaan menty hypetykseen mukaan - kun on niin mukavaa .. ja että sellaista todellista, syvempää, a-haa -elämystä ei joku terapiassa käynyt ole saavuttanut itseensä liittyen .. Vaan ikään kuin .. vaikuttaisi siltä, että alussa oli se tilanne, jossa se erityinen toinen vaan oli p*ska ja sitten ryhmän jälkeen ollaan tilanteessa, jossa ne ryhmäläiset on niiiiin tajuttoman mahtavia. Ja sitten oivalletaan se, että kaikkienhan on pakko päästä kokemaan jotakin vastaavaa .. ---> Terapiaharha.

        Joka usein vielä jatkuu (kuvitteellisella henkilöllä huom!) niin, että kaikki mikä itsestä itselleen selviää terapiassa, niin sitä sitten aletaan nähdä muissa - sillä yksinkertaisella periaatteella, että kun minäkin, niin tuokin...

        "Minulle selvisi oman terapiasuhteeni aikana huonolaatuinen varhaisvuosien kiintymyssuhde omaan äitiini, sinä kun et osaa päättää edes sitä, että ostatko itsellesi punaisen vai vihreän sadetakin, oletko ajatellut terapiaa kun sinulla on ihan samanlaisia ongelmia kuin mitä minulla oli ennen kuin minulle selvisi tämä oma äiti-homma.. Sinulla on ihan selvä kiintymyssuhdehäiriö nyt kuule.."

        Tai kun toisella palaa ne pullat sinne uuniin ja on väsynyt päivä, niin kiroilutulvin parvekkeelle saateltu savuava pelti kätkee toisen hyvää tahtovat ja hyvin ymmärtäväiset höpinät terapiasta:"Kun se mun kaverikin, sille selvisi terapiassa sen kaikki äitisuhteen ongelmat.. Pitäiskö sunkin mennä kun sulla on ihan selviä ongelmia.. Jos se kato vaikka auttais.. Ku sillä mun kaverillakaan ei oo enää niitä ongelmia.. Kun se sinne terapiaan.."

      • - -
        - - kirjoitti:

        Sellainenkin pieni yksityiskohta terapiaan liittyen, että jokatapauksessa se ihminen jotuu sen henkisen työn tekemään ihan itse, itseensä liittyen.

        Olen tässä yrittänyt miettiä sopivaa sanaa ilmiölle, jota yritän tavoittaa.. Terapiaharha?

        Yhtään väheksymättä vertaistukiryhmän voimaannuttavaa vaikutusta, mutta kun ulkopuolisin silmin katseltuna toisinaan vaan näyttää siltä, että ollaan menty hypetykseen mukaan - kun on niin mukavaa .. ja että sellaista todellista, syvempää, a-haa -elämystä ei joku terapiassa käynyt ole saavuttanut itseensä liittyen .. Vaan ikään kuin .. vaikuttaisi siltä, että alussa oli se tilanne, jossa se erityinen toinen vaan oli p*ska ja sitten ryhmän jälkeen ollaan tilanteessa, jossa ne ryhmäläiset on niiiiin tajuttoman mahtavia. Ja sitten oivalletaan se, että kaikkienhan on pakko päästä kokemaan jotakin vastaavaa .. ---> Terapiaharha.

        Joka usein vielä jatkuu (kuvitteellisella henkilöllä huom!) niin, että kaikki mikä itsestä itselleen selviää terapiassa, niin sitä sitten aletaan nähdä muissa - sillä yksinkertaisella periaatteella, että kun minäkin, niin tuokin...

        "Minulle selvisi oman terapiasuhteeni aikana huonolaatuinen varhaisvuosien kiintymyssuhde omaan äitiini, sinä kun et osaa päättää edes sitä, että ostatko itsellesi punaisen vai vihreän sadetakin, oletko ajatellut terapiaa kun sinulla on ihan samanlaisia ongelmia kuin mitä minulla oli ennen kuin minulle selvisi tämä oma äiti-homma.. Sinulla on ihan selvä kiintymyssuhdehäiriö nyt kuule.."

        Tai kun toisella palaa ne pullat sinne uuniin ja on väsynyt päivä, niin kiroilutulvin parvekkeelle saateltu savuava pelti kätkee toisen hyvää tahtovat ja hyvin ymmärtäväiset höpinät terapiasta:"Kun se mun kaverikin, sille selvisi terapiassa sen kaikki äitisuhteen ongelmat.. Pitäiskö sunkin mennä kun sulla on ihan selviä ongelmia.. Jos se kato vaikka auttais.. Ku sillä mun kaverillakaan ei oo enää niitä ongelmia.. Kun se sinne terapiaan.."

        :D Rönsy. Ihan selkeä rönsy. No, jos tuosta nyt jokin jatuksentapainen olisi hahmotettavissa muillekin.

      • lottamari<3
        - - kirjoitti:

        Sellainenkin pieni yksityiskohta terapiaan liittyen, että jokatapauksessa se ihminen jotuu sen henkisen työn tekemään ihan itse, itseensä liittyen.

        Olen tässä yrittänyt miettiä sopivaa sanaa ilmiölle, jota yritän tavoittaa.. Terapiaharha?

        Yhtään väheksymättä vertaistukiryhmän voimaannuttavaa vaikutusta, mutta kun ulkopuolisin silmin katseltuna toisinaan vaan näyttää siltä, että ollaan menty hypetykseen mukaan - kun on niin mukavaa .. ja että sellaista todellista, syvempää, a-haa -elämystä ei joku terapiassa käynyt ole saavuttanut itseensä liittyen .. Vaan ikään kuin .. vaikuttaisi siltä, että alussa oli se tilanne, jossa se erityinen toinen vaan oli p*ska ja sitten ryhmän jälkeen ollaan tilanteessa, jossa ne ryhmäläiset on niiiiin tajuttoman mahtavia. Ja sitten oivalletaan se, että kaikkienhan on pakko päästä kokemaan jotakin vastaavaa .. ---> Terapiaharha.

        Joka usein vielä jatkuu (kuvitteellisella henkilöllä huom!) niin, että kaikki mikä itsestä itselleen selviää terapiassa, niin sitä sitten aletaan nähdä muissa - sillä yksinkertaisella periaatteella, että kun minäkin, niin tuokin...

        "Minulle selvisi oman terapiasuhteeni aikana huonolaatuinen varhaisvuosien kiintymyssuhde omaan äitiini, sinä kun et osaa päättää edes sitä, että ostatko itsellesi punaisen vai vihreän sadetakin, oletko ajatellut terapiaa kun sinulla on ihan samanlaisia ongelmia kuin mitä minulla oli ennen kuin minulle selvisi tämä oma äiti-homma.. Sinulla on ihan selvä kiintymyssuhdehäiriö nyt kuule.."

        Tai kun toisella palaa ne pullat sinne uuniin ja on väsynyt päivä, niin kiroilutulvin parvekkeelle saateltu savuava pelti kätkee toisen hyvää tahtovat ja hyvin ymmärtäväiset höpinät terapiasta:"Kun se mun kaverikin, sille selvisi terapiassa sen kaikki äitisuhteen ongelmat.. Pitäiskö sunkin mennä kun sulla on ihan selviä ongelmia.. Jos se kato vaikka auttais.. Ku sillä mun kaverillakaan ei oo enää niitä ongelmia.. Kun se sinne terapiaan.."

        Hih,,:D Mulla on vieläkin ongelmana tuo, jos joutuu valitsemaan enemmästä kuin yhdestä :)) mutta olen sen itse terapioinut sillä, että nykyään on liian paljon valinnan varaa ja itsekullekin tehdään se homma liian vaikeaksi ;)

      • - -
        lottamari<3 kirjoitti:

        Hih,,:D Mulla on vieläkin ongelmana tuo, jos joutuu valitsemaan enemmästä kuin yhdestä :)) mutta olen sen itse terapioinut sillä, että nykyään on liian paljon valinnan varaa ja itsekullekin tehdään se homma liian vaikeaksi ;)

        :D

        Mulla on hankaluuksia ymmärtää tilanteessa mukana olevia ihmisiä, jotka analysoivat itsensä ulos mahdollisina auttajina, ihmisenä ihmiselle, ja turvautuvat ensimmäisenä siihen terapianeuvoon..

        Joskus voi kääriä hihat ja tarttua toimeen eikä uineloituttaa itseään siihen uskoon, että toista ei voi itse auttaa. Joskus se yksi pieni teko on paljon auttavaisempi kuin ne kymmenen hyvää tarkoittavaa neuvoa, jotka pahimmillaan vaan syventävät kuilua kahden ihmisen välillä.

      • lottamari<3
        - - kirjoitti:

        :D

        Mulla on hankaluuksia ymmärtää tilanteessa mukana olevia ihmisiä, jotka analysoivat itsensä ulos mahdollisina auttajina, ihmisenä ihmiselle, ja turvautuvat ensimmäisenä siihen terapianeuvoon..

        Joskus voi kääriä hihat ja tarttua toimeen eikä uineloituttaa itseään siihen uskoon, että toista ei voi itse auttaa. Joskus se yksi pieni teko on paljon auttavaisempi kuin ne kymmenen hyvää tarkoittavaa neuvoa, jotka pahimmillaan vaan syventävät kuilua kahden ihmisen välillä.

        Toiset ihmiset pelkäävät antaa suoria neuvoja ja siksi he eivät uskalla auttaa mitenkään, ellei itsellä ole juuri ollut samanlainen juttu. Toiset taas ovat heti antamassa suoria "sinun täytyy" -neuvoja, "mikset tee"-neuvoja ja "minä ainakin tekisin, olisin, menisin"....jne....narsisti on mestari neuvomaan muita, mutta ei ota niitä itse vastaan missään tilanteessa, varsinkaan miesnarsisti ei ota neuvoja tai ohjeita naiselta...

      • peukut pystyyn
        - - kirjoitti:

        Sellainenkin pieni yksityiskohta terapiaan liittyen, että jokatapauksessa se ihminen jotuu sen henkisen työn tekemään ihan itse, itseensä liittyen.

        Olen tässä yrittänyt miettiä sopivaa sanaa ilmiölle, jota yritän tavoittaa.. Terapiaharha?

        Yhtään väheksymättä vertaistukiryhmän voimaannuttavaa vaikutusta, mutta kun ulkopuolisin silmin katseltuna toisinaan vaan näyttää siltä, että ollaan menty hypetykseen mukaan - kun on niin mukavaa .. ja että sellaista todellista, syvempää, a-haa -elämystä ei joku terapiassa käynyt ole saavuttanut itseensä liittyen .. Vaan ikään kuin .. vaikuttaisi siltä, että alussa oli se tilanne, jossa se erityinen toinen vaan oli p*ska ja sitten ryhmän jälkeen ollaan tilanteessa, jossa ne ryhmäläiset on niiiiin tajuttoman mahtavia. Ja sitten oivalletaan se, että kaikkienhan on pakko päästä kokemaan jotakin vastaavaa .. ---> Terapiaharha.

        Joka usein vielä jatkuu (kuvitteellisella henkilöllä huom!) niin, että kaikki mikä itsestä itselleen selviää terapiassa, niin sitä sitten aletaan nähdä muissa - sillä yksinkertaisella periaatteella, että kun minäkin, niin tuokin...

        "Minulle selvisi oman terapiasuhteeni aikana huonolaatuinen varhaisvuosien kiintymyssuhde omaan äitiini, sinä kun et osaa päättää edes sitä, että ostatko itsellesi punaisen vai vihreän sadetakin, oletko ajatellut terapiaa kun sinulla on ihan samanlaisia ongelmia kuin mitä minulla oli ennen kuin minulle selvisi tämä oma äiti-homma.. Sinulla on ihan selvä kiintymyssuhdehäiriö nyt kuule.."

        Tai kun toisella palaa ne pullat sinne uuniin ja on väsynyt päivä, niin kiroilutulvin parvekkeelle saateltu savuava pelti kätkee toisen hyvää tahtovat ja hyvin ymmärtäväiset höpinät terapiasta:"Kun se mun kaverikin, sille selvisi terapiassa sen kaikki äitisuhteen ongelmat.. Pitäiskö sunkin mennä kun sulla on ihan selviä ongelmia.. Jos se kato vaikka auttais.. Ku sillä mun kaverillakaan ei oo enää niitä ongelmia.. Kun se sinne terapiaan.."

        Tottkai työ tehdään itse ja siksihän olen noissa aiemmissa viesteissä korostanut, että jos ei ole valmis todellakin kohtaamaan itseään ja itsessään olevia kenties negatiivisiakin asioita, - on todellakin turha mennä sinne.

        Ja jos kerran joku on sitä mieltä, että terapia on näennäistä ja terapiaharhaa niin yksi vaihtoehto on, että itse ei pysty käymään merkittäviä asioita läpi vaan keskittyy näennäiseen, jolloin takuuvarmasti saa näennäisterapiaa.

        toinen vaihtoehto on ettei ehkä terapiaa kaipaakaan? Mikäs siinä jos elämä sujuu. Jollekin toiselle, jolle elämä ei todellakaan suju, se voi olla pelastus. Kaikkien ongelmat kun eivät ole triviaaleja.

        Valitettavasti kieltäminen kuuluu monasti myös "taudin" kuvaan. Mutta pelko pois, jos kokee, ettei itse terapiaa tarvitse niin aivan takuuvarmasti yksikään terapeutti ei Suomessa siitä työttömäksi jää,,, ikävä kyllä

        Korjaavaa kokemusta odottaessa suosittelen edelleen ongelmiensa kohtaamista ja itsensä kanssa työskentelyä

        peukut pystyyn kiittää ja kuittaa

      • - -
        peukut pystyyn kirjoitti:

        Tottkai työ tehdään itse ja siksihän olen noissa aiemmissa viesteissä korostanut, että jos ei ole valmis todellakin kohtaamaan itseään ja itsessään olevia kenties negatiivisiakin asioita, - on todellakin turha mennä sinne.

        Ja jos kerran joku on sitä mieltä, että terapia on näennäistä ja terapiaharhaa niin yksi vaihtoehto on, että itse ei pysty käymään merkittäviä asioita läpi vaan keskittyy näennäiseen, jolloin takuuvarmasti saa näennäisterapiaa.

        toinen vaihtoehto on ettei ehkä terapiaa kaipaakaan? Mikäs siinä jos elämä sujuu. Jollekin toiselle, jolle elämä ei todellakaan suju, se voi olla pelastus. Kaikkien ongelmat kun eivät ole triviaaleja.

        Valitettavasti kieltäminen kuuluu monasti myös "taudin" kuvaan. Mutta pelko pois, jos kokee, ettei itse terapiaa tarvitse niin aivan takuuvarmasti yksikään terapeutti ei Suomessa siitä työttömäksi jää,,, ikävä kyllä

        Korjaavaa kokemusta odottaessa suosittelen edelleen ongelmiensa kohtaamista ja itsensä kanssa työskentelyä

        peukut pystyyn kiittää ja kuittaa

        Niin, onhan aina noita vaihtoehtoja ja tietenkin yksi tapa on tehdä oletuksia :)

        Jos on kohdannut ihmisen, jonka terapiakäynnit näyttävät ulkopuolelta katsottuna jonkinasteiselta .... en keksi muuta sanaa kuin tuo "terapiaharha". Ja se ei todellakaan tarkoita sitä, että olisin sitä mieltä, että kaikki terapia on turhaa.

        Olen vain sitä mieltä, että terapiaan liitetään usein kuvitelmia oikotiestä onneen, pikaisesta sellaisesta.

        Ja siinä mielessä olen lottamarin kanssa samoilla linjoilla, että tuo terapiasuhde saattaa muodostua itsessään jonkinlaiseksi korvaavuudeksi jostakin. Mitä se ei tietenkään ole silloin kun siitä on todella henkilölle hyötyä.

        Ja kun terapiaan pääsy on sellaista kuin se on, itse soisin sellaisen terapiaharhan hälvenemistä - jotta sitä oikeasti tarvitsevat sinne pääsevät.

        Mutta, onhan se hyvä, mikäli se ei enää nykyisin ole muotioikku sekin, niin kuin tuossa viime vuosituhannen loppupuolella oli. Itse en näe mieltä siinä, että terapiaan hakeudutaan jokaisen omaa elämää koskevan päätöksen edessä. Ja jos vielä sitten henkilö tuohtuu siitä, että ei saa vastauksia terapeutiltaan tai ne eivät ole oikeanlaisia, niin en vaan omalla tavallani tajua.. enkä keksi kuin tuon sanan "terapiaharha" .

        "Korjaavaa kokemusta odottaessa.." Joo, minäkin tässä istun kädet ristissä ja odotan niin, että pöly laskeutuu harmaana minut peittämään, muuta en sitten teekään. Totta se valkoinen trinssi, ei kun satumaan korjaussarja, saapuu sillä valkealla ratsulla tässä päivänä minä hyvänsä.

        Nou, nou.. ;)

      • 12+12=24

        "Eron jälkeen yksinäisyyden tuska oli aivan mieletön"

        Noh...omasta puolestani voin sanoa, että kunhan alkujärkytyksestä..siitä mitä minä olin tenyt, lähtenyt avioliitostani lopullisesti...selvisin niin yksinäisyyden tuskaa en joutanut kokemaan...

        Oli pakko tehdä töitä sen oman ja lasten elämän järjestämisen suhteen...tienata rahaa huonekalujenja muiden elämässä välttämättämättömättömien tarvikkeiden hankkimiseen että jonkinlainen koti saatiin kyhättyä...

        Ännä suhteeni päättyminen taas ei aiheuttanut sen kummempaa mullistusta konkrettisen elämän suhteen...yksineläähän minä olin koko suhteen ajan...en sillä tavoin ollut riippuvainen hänestä mitenkään...kummallakin oli oma elämä...

        mutta aiheutti se kyllä jonkinlaisen hämmennyksen tilan...kun koin että minut oli loppupeleissä mitätöity ja esineellistetty täysin pelkäksi sukupuolielimeksi...

        Että voisko sanoa sen ravistelleen ns. ihmisyyden/ihmisarvon kokemusta...oli ikäänkuin "pakko" löytää jokin järkevä selitys...sille kaikelle...

      • 7+5=12
        peukut pystyyn kirjoitti:

        Siitä olen samaa mieltä - -:n kanssa, että toimiva suhde terapeuttiin on ensiarvoisen tärkeää ja siksi terapeutin valintaan kannattaakin paneutua kunnolla. Samoin myös terapiasuuntaukseen valintaan kannattaa kiinnittää huomiota.

        Terapiaan lähtevän on oltava jo kyllin hyvässä kunnossa jaksaakseen todella perehtyä näihin asioihin.

        Ja onneksi aiheesta on tietoa sekä netissä että kirjoissa. Omankin kysymyspatteriston terapeutille saa laatia. Kannattanee alkuhaastatella viisi sopivinta ja ottaa jatkokierrokselle 2-3, että on sitten valinnan varaa ja jos ei natsaa - niin eipä sitä kai ketään vielä terapiaan ole pakotettu just tiettyyn aikaan joten aina voinee ottaa uudet viisi tutkinnan alle.

        Terapiaan hakeutuva on kuitenkin näiden palvelujen kuluttaja - ja tässä kohtaa maltti lienee valttia, eikä tietenkään kannata hakeutua lainkaan, jos ei itse halua.

        Tuli vaan mieleen

        "Kannattanee alkuhaastatella viisi sopivinta ja ottaa jatkokierrokselle 2-3, että on sitten valinnan varaa ja jos ei natsaa - niin eipä sitä kai ketään vielä terapiaan ole pakotettu just tiettyyn aikaan joten aina voinee ottaa uudet viisi tutkinnan alle.2

        niin...joillain on noin...

        mutta käsittääkseni kun minä teen töitä ihan ruohonjuuritasolla...niin monikaan ei sinne terapiaan pääse/saati terapiaa saa...vaikka sitä tarvitsisi ja haluaisikin...ja mitä terapeutin valintaankin tulee...sekin on hyvin monille utopiaa...

        noh...minä ny sitä terapiaa sain...vaikka itse en siihen hakeutunutkaan...aloite oli päihdehoitolaitoksen jossa silloinen puolisoni oli "raitistumassa"...

        Aloitettiin pari/perheterapian merkeissä...terapeuttejakin oli aluksi kaksi paikalla...noh puolisoni jätti terapiat kahden käyntkerran jälkeen sikseen...mutta minulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa...

        Että terapian luonnetta sitten muutettiin ...alun juomisen haitoista parisuhteeseen liittyen...koskemaan yksinomaan minua...siihen, mitä minulle kuului...miten minä aion elämääni jatkaa...

        että joo...eväitä elämääni sain...en muistele terapiaa pahalla...mutta en minä ny sen avulla pelkästään siksi tullut millainen olen tänä päivänä...

        ajattelisin ettei ihminen ole koskaan valmis...joka päivä, joka hetki on mahdollisuus oppia jotain uutta niin itsestään, elämästä kuin kanssaihmisistäkin...

      • fjffsdfjnhzdg
        lottamari<3 kirjoitti:

        En tiedä, ehkä narsisteja on erilaisia. Minun käsittääkseni voivat kehua sinut maasta taivaaseen, mutta samalla mitätöidä sinut jossain toisessa kohtaa totaalisesti.

        Aha, vai alitajunnasta on kyse. Empä tuota tältä istumalta usko, jos vertaan itseäni mitä minä tietoisesti hain, enkä ollenkaan alitajuisestikaan hakenut yhtään saman kaltaista vaan tosiaan tiesin mitä EN todellakaan halua en alitajuisesti, enkä tietoisesti narsistin jälkeen.

        Syitä voi olla moniakin miksi jäädään epäterveeseen suhteeseen monasti sellainen ihminen on hyvin kiltti ja epäitsekäs ja haluaa tavallaan uhrata itsensä luullun yhteisen hyvän vuoksi vaikka sisimmässään kyllä tietää, että uhraukset ovat pelkästään sille narsistille hyödyksi ei itselle, eikä lapsille. Lisäksi taloudelliset ja muut syyt, jotka voivat olla hyvin raskaita prosesseja käydä ja siksi tyydytään mielummin jäämään kuin riitelemään omaisuudesta ja ehkä jäämään tyhjän päälle.

        Minä en tiedä, mutta minulla on itselläni sellainen käsitys, että sama se mikä luonnehäiriö on tai onko pelkkä NPD, jos tunneäly ja empatiakyky puuttuu ja on olematon, sillä siitä tässä pohimmiltaan on kysymys. Muita eriäviä piirteitä lukuunottamatta nuo narsistiset piirteet kuitenkin täyttyvät kaikissa hankalissa luonnehäiriöissä.

        Ihminen on alkujaan matkimalla oppinut asioita toiselta ihmiseltä ja näin ottanut ja saanut oppia. Narsisti on ehkä alikehittyneellä tasolla tunneälynsä kanssa ja sen ansiosta hän joutuu käyttämään tuota peilimaailmaa hyväkseen, jotta oppisi ymmärtämään itseään ja muita, mikä tietysti on hankalaa, koska peilikäyttäytyminen perustuu pelkkään matkimiseen, jossa ei sisäistetä asiaa vaan opetellaan joku asia ulkoa seuraavaa käyttöä varten.

        On sillä eroa.
        Jos olet narsistisen ihmisen kanssa, jolla ei ole empatiakykyä, niin saatat silti olla ihan normaali ihminen ilman isompia ongelmia. tämä narsistinen ihminen saattaa hyvinkin pystyä peittämään luonteensa kun on saamispuolella.
        Eikä hänen tekemänsä tuho ole yhtään sen mitättömämpää kuin NPD:n.

        NPD -tyyppi taas on täysin kykenemätön peittämään joitain piirteitään. Hänen persoonallisuushäiriönsä suojamekanismit on niin voimakkaita, että hänen kykynsä piilottaa joitan piirteitään on täysin mahdotonta. Tälläinen ihminen voi esim. mennä ihan sekaisin häpeäkokemuksesta, jos hän joutuu käsittelemään sen.

        Jos NPD tapauksen kanssa on pitempään, niin jokin oikeasti mättää jakopuolella.

      • fvdvcddhhg
        fjffsdfjnhzdg kirjoitti:

        On sillä eroa.
        Jos olet narsistisen ihmisen kanssa, jolla ei ole empatiakykyä, niin saatat silti olla ihan normaali ihminen ilman isompia ongelmia. tämä narsistinen ihminen saattaa hyvinkin pystyä peittämään luonteensa kun on saamispuolella.
        Eikä hänen tekemänsä tuho ole yhtään sen mitättömämpää kuin NPD:n.

        NPD -tyyppi taas on täysin kykenemätön peittämään joitain piirteitään. Hänen persoonallisuushäiriönsä suojamekanismit on niin voimakkaita, että hänen kykynsä piilottaa joitan piirteitään on täysin mahdotonta. Tälläinen ihminen voi esim. mennä ihan sekaisin häpeäkokemuksesta, jos hän joutuu käsittelemään sen.

        Jos NPD tapauksen kanssa on pitempään, niin jokin oikeasti mättää jakopuolella.

        Ei se peilaus noin toimi.
        NPD tapaus ei opi ja me olemme hänelle peilejä, joista hän valitsee sen, jossa on paras kuva itsestä. Jos kuvasta tulee huono, niin sitten vaihdetaan peiliä...
        Voit valehdella narsistille, että hän tulee voittamaan Nobellin, niin hän uskoo sen. Siis jos olet jonkinlainen auktoriteetti alalla. NPD ei pysty ymmärtämään, mikä hän on tai mitkä on hänen oikeat kykynsä. He elävät syvällä mielikuvitusmaailmassaan.

      • 9+7=16
        fjffsdfjnhzdg kirjoitti:

        On sillä eroa.
        Jos olet narsistisen ihmisen kanssa, jolla ei ole empatiakykyä, niin saatat silti olla ihan normaali ihminen ilman isompia ongelmia. tämä narsistinen ihminen saattaa hyvinkin pystyä peittämään luonteensa kun on saamispuolella.
        Eikä hänen tekemänsä tuho ole yhtään sen mitättömämpää kuin NPD:n.

        NPD -tyyppi taas on täysin kykenemätön peittämään joitain piirteitään. Hänen persoonallisuushäiriönsä suojamekanismit on niin voimakkaita, että hänen kykynsä piilottaa joitan piirteitään on täysin mahdotonta. Tälläinen ihminen voi esim. mennä ihan sekaisin häpeäkokemuksesta, jos hän joutuu käsittelemään sen.

        Jos NPD tapauksen kanssa on pitempään, niin jokin oikeasti mättää jakopuolella.

        Ihan en ny päässyt käsitykseen...mistä puhut...

        "Jos olet narsistisen ihmisen kanssa, jolla ei ole empatiakykyä, niin saatat silti olla ihan normaali ihminen ilman isompia ongelmia."

        ettäkö empatiakyvyttömän ihmisen kanssa voi olla ihan normaalikin ihminen...eikä toisen empatikyvyttömyys aiheuta mitään ongelmia ???

        No voi/saa toki toinen ihminen olla normaali...vaikka empatiakyvytön ihminen ei normaali olekkaan...mutta tuskin voi puhua normaalista vuorovaikutus/ihmissuhteesta...

        Kun käsittääkseni ns. normaalilla ihmisellä on kykyä eläytyä toisen tunteisiin, tarpeisiin ja kykyä tunnistaa niitä...jota kykyä myös empatiaksi kutsutaan...ja sitä kykyä kyllä tarvitan lähestulkoon kaikissa vuorovaikutus/ihmissuhteissa...

        Etten usko, että empatiakyvyttömän ihmisen kanssa voi solmia ns. normaalia ihmissuhdetta...

        "NPD -tyyppi taas on täysin kykenemätön peittämään joitain piirteitään. Hänen persoonallisuushäiriönsä suojamekanismit on niin voimakkaita, että hänen kykynsä piilottaa joitan piirteitään on täysin mahdotonta. Tälläinen ihminen voi esim. mennä ihan sekaisin häpeäkokemuksesta, jos hän joutuu käsittelemään sen"

        Tuostakaan en ny päässyt käsitykseen...millaista ihmistä tarkoitat tuolla "tällaisella" ihmisellä...joka menee ihan sekaisin häpeäkokemuksesta jos joutuu käsittelemään sen...

        Kun käsittääkseni ainakin narsistille häpeä on sietämätön tunne...ja hänkin käyttää ikäänkuin korjaavia keinoja välttääkseen häpeää kaikin keinoin...

        "1. Häpeämättömyys
        -Narsistille häpeä on niin sietämätön tunne, että hän on kehittänyt keinot olla kokematta sitä lainkaan. Psykologit kutsuvat tätä häpeän ohittamiseksi. Ulospäin se vaikuttaa häpeämättömyydeltä tai omantunnon puuttumiselta ja käytkeytyy kieltämisen, kylmyyden, syyttelyn tai raivon suojamuurin taakse"

        Että tuskin narsisti käsittelee häpeä kokemusta mitenkään...mutta jäin miettimään mitä muuta tuollainen sekaisin meno häpeäkokemuksesta voisi olla...kuin tuossa yllä mainitussa lainauksessa..

        .jonka linkistä voi lukea lisää..häpeän kieltämisen seurannaisilmiöistä...että sekaisinhan se narsisti kaiketi sitten menee...jos joutuu paikkailemaan itsetuntoaan harhakuvitelmilla ja asioiden vääristelyllä...

        http://narsismia.wordpress.com/2007/05/08/narsismin-seitseman-syntia/

      • hjbm.,hmfh
        9+7=16 kirjoitti:

        Ihan en ny päässyt käsitykseen...mistä puhut...

        "Jos olet narsistisen ihmisen kanssa, jolla ei ole empatiakykyä, niin saatat silti olla ihan normaali ihminen ilman isompia ongelmia."

        ettäkö empatiakyvyttömän ihmisen kanssa voi olla ihan normaalikin ihminen...eikä toisen empatikyvyttömyys aiheuta mitään ongelmia ???

        No voi/saa toki toinen ihminen olla normaali...vaikka empatiakyvytön ihminen ei normaali olekkaan...mutta tuskin voi puhua normaalista vuorovaikutus/ihmissuhteesta...

        Kun käsittääkseni ns. normaalilla ihmisellä on kykyä eläytyä toisen tunteisiin, tarpeisiin ja kykyä tunnistaa niitä...jota kykyä myös empatiaksi kutsutaan...ja sitä kykyä kyllä tarvitan lähestulkoon kaikissa vuorovaikutus/ihmissuhteissa...

        Etten usko, että empatiakyvyttömän ihmisen kanssa voi solmia ns. normaalia ihmissuhdetta...

        "NPD -tyyppi taas on täysin kykenemätön peittämään joitain piirteitään. Hänen persoonallisuushäiriönsä suojamekanismit on niin voimakkaita, että hänen kykynsä piilottaa joitan piirteitään on täysin mahdotonta. Tälläinen ihminen voi esim. mennä ihan sekaisin häpeäkokemuksesta, jos hän joutuu käsittelemään sen"

        Tuostakaan en ny päässyt käsitykseen...millaista ihmistä tarkoitat tuolla "tällaisella" ihmisellä...joka menee ihan sekaisin häpeäkokemuksesta jos joutuu käsittelemään sen...

        Kun käsittääkseni ainakin narsistille häpeä on sietämätön tunne...ja hänkin käyttää ikäänkuin korjaavia keinoja välttääkseen häpeää kaikin keinoin...

        "1. Häpeämättömyys
        -Narsistille häpeä on niin sietämätön tunne, että hän on kehittänyt keinot olla kokematta sitä lainkaan. Psykologit kutsuvat tätä häpeän ohittamiseksi. Ulospäin se vaikuttaa häpeämättömyydeltä tai omantunnon puuttumiselta ja käytkeytyy kieltämisen, kylmyyden, syyttelyn tai raivon suojamuurin taakse"

        Että tuskin narsisti käsittelee häpeä kokemusta mitenkään...mutta jäin miettimään mitä muuta tuollainen sekaisin meno häpeäkokemuksesta voisi olla...kuin tuossa yllä mainitussa lainauksessa..

        .jonka linkistä voi lukea lisää..häpeän kieltämisen seurannaisilmiöistä...että sekaisinhan se narsisti kaiketi sitten menee...jos joutuu paikkailemaan itsetuntoaan harhakuvitelmilla ja asioiden vääristelyllä...

        http://narsismia.wordpress.com/2007/05/08/narsismin-seitseman-syntia/

        Olit ainoa kirjoittaja, joten tein mielenkiinnosta nyt tämän kerran poikkeuksen ;)

        Tarkoitan tilannetta, jossa esim oikeudessa hänen on pakko myöntää tekonsa. Olen ollut kerran näkemässä sen ja se on aika uskomaton näky. Kyllä ei vastaukseen, meni yli kymmenen minuuttia, hän kääriytyi välillä kokoon, oli täysin sekava, ei vastannut mitään. Ja se lopullinenkin vastaus oli tosi sekava.

        Jos katsoit sen dokumentin Yleltä, missä persoonallisuushäiriöinen joutui myöntämään tekonsa välttääkseen sähkötuolin. Se sekavuus ja vaikeus myöntää... Se suojamekansimi on todella voimakas.

        Tarkoitin sitä, että empatiakyvytön, jotain toista persoonallisuushäiriötä sairastava saattaa pystyä kätkemään ongelmansa aika pitkäksikin aikaa. Tällainen saattaa pystyä myös joustamaan jossain asioissa saadakseen myöhemmin kuten vuosien päästä suuremman tuoton.

        Ei sellaisen kanssa pitäisi olla, eikä se ole hyvä suhde, mutta ongelmat saattaa pysyä piilossa aika pitkäänkin.

        NPD tapauksen kanssa ne hyppää silmille tosi nopeasti ja jos ei pysty näkemään niitä ongelmia jo ensimmäisten kuukausien aikana, niin jotain on pielessä.

      • 15+17=32
        hjbm.,hmfh kirjoitti:

        Olit ainoa kirjoittaja, joten tein mielenkiinnosta nyt tämän kerran poikkeuksen ;)

        Tarkoitan tilannetta, jossa esim oikeudessa hänen on pakko myöntää tekonsa. Olen ollut kerran näkemässä sen ja se on aika uskomaton näky. Kyllä ei vastaukseen, meni yli kymmenen minuuttia, hän kääriytyi välillä kokoon, oli täysin sekava, ei vastannut mitään. Ja se lopullinenkin vastaus oli tosi sekava.

        Jos katsoit sen dokumentin Yleltä, missä persoonallisuushäiriöinen joutui myöntämään tekonsa välttääkseen sähkötuolin. Se sekavuus ja vaikeus myöntää... Se suojamekansimi on todella voimakas.

        Tarkoitin sitä, että empatiakyvytön, jotain toista persoonallisuushäiriötä sairastava saattaa pystyä kätkemään ongelmansa aika pitkäksikin aikaa. Tällainen saattaa pystyä myös joustamaan jossain asioissa saadakseen myöhemmin kuten vuosien päästä suuremman tuoton.

        Ei sellaisen kanssa pitäisi olla, eikä se ole hyvä suhde, mutta ongelmat saattaa pysyä piilossa aika pitkäänkin.

        NPD tapauksen kanssa ne hyppää silmille tosi nopeasti ja jos ei pysty näkemään niitä ongelmia jo ensimmäisten kuukausien aikana, niin jotain on pielessä.

        "Se sekavuus ja vaikeus myöntää... Se suojamekansimi on todella voimakas"

        niin vaikeus myöntää...tuli esille jo tuossa laittamassani linkissäkin...

        "Narsistille häpeä on niin sietämätön tunne, että hän on kehittänyt keinot olla kokematta sitä lainkaan. Psykologit kutsuvat tätä häpeän ohittamiseksi. Ulospäin se vaikuttaa häpeämättömyydeltä tai omantunnon puuttumiselta ja käytkeytyy kieltämisen, kylmyyden, syyttelyn tai raivon suojamuurin taakse"

        Ja kuten jo edellisessä mainitsin...

        että sekaisinhan se narsisti kaiketi sitten menee...jos joutuu paikkailemaan itsetuntoaan harhakuvitelmilla ja asioiden vääristelyllä..." seuraa sitä maagista ajattelua, ylimielisyyttä ja kateuden myötä toisen/asian mitätöimistä...narsistihan on patologinen valehtelija...

        Mitä tuohon empatiaan tulee...niin se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan kykyä asettua toisen asemaan...ja tuo kyky vaihtelee eri ihmisten välillä...on empaattisia, vähemmän empaattisia ja täysin empatikyvyttömiä ihmisiä , joita psykopaateiksi kutsutaan...

        Tiedä sitten mihin muihin pers. häiriöihin tuo empatiakyvyttömyys liittyy...mutta uskoisin, että ainakin narsisti pystyy näyttlemään empatiaa...jos sen esittämisestä on/saa jotain hyötyä...

        mieleen tulee Ännänikin jutut...naisista joilla oli/oli ollut väkivaltainen/narsisti mies...ja joita hän koki auttavansa/lohduttavansa/tuovansa iloa heidän elämäänsä, että kestivät paremmin kurjaa elämäänsä..kun hän kävi paneskelemassa heitä silloin tällöin...

      • 10+18=28
        fvdvcddhhg kirjoitti:

        Ei se peilaus noin toimi.
        NPD tapaus ei opi ja me olemme hänelle peilejä, joista hän valitsee sen, jossa on paras kuva itsestä. Jos kuvasta tulee huono, niin sitten vaihdetaan peiliä...
        Voit valehdella narsistille, että hän tulee voittamaan Nobellin, niin hän uskoo sen. Siis jos olet jonkinlainen auktoriteetti alalla. NPD ei pysty ymmärtämään, mikä hän on tai mitkä on hänen oikeat kykynsä. He elävät syvällä mielikuvitusmaailmassaan.

        "Ei se peilaus noin toimi.
        NPD tapaus ei opi ja me olemme hänelle peilejä, joista hän valitsee sen, jossa on paras kuva itsestä. Jos kuvasta tulee huono, niin sitten vaihdetaan peiliä.."

        niin tuosta peilauksesta...

        "Peili:
        Narsisti rakastaa sitä kuvaa, joka heijastuu toisista ihmisistä (peileistä). Peilin pitää näyttää narsistille kaunis kuva hänestä itsestään, jos ei vapaaehtoisesti, niin sitten pakolla"

        Tuo kaiketi on idealitilanne ja usein se peili toimiikin noin suhteen alkuvaiheissa...mutta mitä paremmin toiseen tutustuu niin peili ei enää näytäkkään pelkästään sitä kaunista kuvaa...

        mutta narsistipa keksii siihenkin ratkaisun...hän alkaakin mitätöimään peiliään... että näyttäisi itse edelleen hyvältä siihen toiseen nähden...

        "Usein peilin tehtävä on todistaa narsistin erinomaisuutta näyttämällä itse huonolta narsistiin verrattuna. Esimerkiksi "huono" puoliso on juuri sellainen peili."

        http://narsismia.wordpress.com/2007/04/20/peili-ja-hovi/

        ja edelleen narsistilla on keinonsa...muuttaa mustakin valkoiseksi ja päinvastoin...että peilaus minä hyvä/toinen paha...tapahtuukin ikäänkuin hänen mielikuvituksessaan...

        "Narsistin kertomukset tapahtumista ovat muuntuneet totuudesta niin, että siinä musta on saattanut kääntyä valkoiseksi ja päinvastoin. Jopa hänen itse tekemänsä asiat muuttuvat jonkun toisen tekemiksi. Narsisti saattaa kertoa kokemastaan fyysisestä ja/tai henkisestä väkivallasta ja tosiasiasiassa se väkivallan käyttäjä onkin ollut hän itse! "

        http://narsismia.wordpress.com/2007/06/06/mustaa-ja-valkoista/

      • fjhgkhlkhgjfg
        15+17=32 kirjoitti:

        "Se sekavuus ja vaikeus myöntää... Se suojamekansimi on todella voimakas"

        niin vaikeus myöntää...tuli esille jo tuossa laittamassani linkissäkin...

        "Narsistille häpeä on niin sietämätön tunne, että hän on kehittänyt keinot olla kokematta sitä lainkaan. Psykologit kutsuvat tätä häpeän ohittamiseksi. Ulospäin se vaikuttaa häpeämättömyydeltä tai omantunnon puuttumiselta ja käytkeytyy kieltämisen, kylmyyden, syyttelyn tai raivon suojamuurin taakse"

        Ja kuten jo edellisessä mainitsin...

        että sekaisinhan se narsisti kaiketi sitten menee...jos joutuu paikkailemaan itsetuntoaan harhakuvitelmilla ja asioiden vääristelyllä..." seuraa sitä maagista ajattelua, ylimielisyyttä ja kateuden myötä toisen/asian mitätöimistä...narsistihan on patologinen valehtelija...

        Mitä tuohon empatiaan tulee...niin se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan kykyä asettua toisen asemaan...ja tuo kyky vaihtelee eri ihmisten välillä...on empaattisia, vähemmän empaattisia ja täysin empatikyvyttömiä ihmisiä , joita psykopaateiksi kutsutaan...

        Tiedä sitten mihin muihin pers. häiriöihin tuo empatiakyvyttömyys liittyy...mutta uskoisin, että ainakin narsisti pystyy näyttlemään empatiaa...jos sen esittämisestä on/saa jotain hyötyä...

        mieleen tulee Ännänikin jutut...naisista joilla oli/oli ollut väkivaltainen/narsisti mies...ja joita hän koki auttavansa/lohduttavansa/tuovansa iloa heidän elämäänsä, että kestivät paremmin kurjaa elämäänsä..kun hän kävi paneskelemassa heitä silloin tällöin...

        Empatiakyvyttömyys ei ole sairaus vaan vamma.
        On myös täysin terveitä ihmisiä, jotka eivät vain pysty tuntemaan empatiaa.

        He menevät hautajaisiin, kun niin kuuluu tehdä. He hymyilevät tietyissä tilanteissa koska niissä kuuluu hymyillä. He eivät tunne kiitollisuutta, rakkautta (ainakaan niin kuin me) jne.

        He elävät kuitenkin reaalimaailmassa, eivätkä mielikuvituksessa. Heidän kanssaan myös pystyy ihan hyvin toimimaan ja he voivat olla jopa ystävinä (kunhat hyväksyt sen, että tunnepuolella et merkitse toiselle käytännössä mitään ja jos kuolet, niin häntä kenties harmittaa se, mutta ei hän jää ikävöimään)

        He eivät ole minäminä ihmisiä ja he pystyvät tunnustamaan tekonsa.

        Ja aika usein heillä on narsisti äiti... mutta sitten kuitenkin jotain tasapainottavaa.

      • 16+11=27
        fjhgkhlkhgjfg kirjoitti:

        Empatiakyvyttömyys ei ole sairaus vaan vamma.
        On myös täysin terveitä ihmisiä, jotka eivät vain pysty tuntemaan empatiaa.

        He menevät hautajaisiin, kun niin kuuluu tehdä. He hymyilevät tietyissä tilanteissa koska niissä kuuluu hymyillä. He eivät tunne kiitollisuutta, rakkautta (ainakaan niin kuin me) jne.

        He elävät kuitenkin reaalimaailmassa, eivätkä mielikuvituksessa. Heidän kanssaan myös pystyy ihan hyvin toimimaan ja he voivat olla jopa ystävinä (kunhat hyväksyt sen, että tunnepuolella et merkitse toiselle käytännössä mitään ja jos kuolet, niin häntä kenties harmittaa se, mutta ei hän jää ikävöimään)

        He eivät ole minäminä ihmisiä ja he pystyvät tunnustamaan tekonsa.

        Ja aika usein heillä on narsisti äiti... mutta sitten kuitenkin jotain tasapainottavaa.

        "On myös täysin terveitä ihmisiä, jotka eivät vain pysty tuntemaan empatiaa"

        Niin en tiedä tuosta...en tunne sellaisia ihmisiä, kukaan ei ole koskaan kertonut itsestään olevansa empatiakyvytön...sen paremmin kuin kenestäkään muustakaan ihmisestä...

        Psykopaatin väitetään olevan empatiakyvytön...ja narsistinkin empatikyky on vähäinen...sitäkään en tiedä varmasti...mutta kai tuonkin väittämän takana kuitenkin on joitain tutkimuksia, että niin voidaan sanoa...

        "Empatiakyvyttömyys ei ole sairaus vaan vamma.
        On myös täysin terveitä ihmisiä, jotka eivät vain pysty tuntemaan empatiaa."

        niin en tidä tuostakaan...itse ny kuitenkin katsoisin, että empatiakyvyttömyys on jonkinlainen tunne elämän häiriö...tiedä sitten sen syntymekaneismisteista, mistä kyvyttömyys johtuu...mutta empatiakyvyn perusta lasketaan lapsuudessa ja nuoruudessa...

        "Empatia tarkoittaa toisen henkilön kokemien asioiden ja tunteiden kohtaamista ja niihin eläytymistä. Se miten äiti, isä ja muut aikuiset ovat kohdelleet sinua vauvana, pienenä tyttönä tai poikana, leikki-ikäisenä, myöhemmin koululaisena ja teininä, vaikuttaa empatiakykyysi. Empatiakyky kehittyy vähitellen lapsen ja hänestä huolta pitävien aikuisten vuorovaikutuksessa"

        mutta uskon kyllä...jos ihmisen omatunto kuitenkin toimii, hän ymmärtää oikean ja väärän...niin hän järjellään kykenee huomioimaan toiset siten että osaa käyttäytyä...

      • - -
        16+11=27 kirjoitti:

        "On myös täysin terveitä ihmisiä, jotka eivät vain pysty tuntemaan empatiaa"

        Niin en tiedä tuosta...en tunne sellaisia ihmisiä, kukaan ei ole koskaan kertonut itsestään olevansa empatiakyvytön...sen paremmin kuin kenestäkään muustakaan ihmisestä...

        Psykopaatin väitetään olevan empatiakyvytön...ja narsistinkin empatikyky on vähäinen...sitäkään en tiedä varmasti...mutta kai tuonkin väittämän takana kuitenkin on joitain tutkimuksia, että niin voidaan sanoa...

        "Empatiakyvyttömyys ei ole sairaus vaan vamma.
        On myös täysin terveitä ihmisiä, jotka eivät vain pysty tuntemaan empatiaa."

        niin en tidä tuostakaan...itse ny kuitenkin katsoisin, että empatiakyvyttömyys on jonkinlainen tunne elämän häiriö...tiedä sitten sen syntymekaneismisteista, mistä kyvyttömyys johtuu...mutta empatiakyvyn perusta lasketaan lapsuudessa ja nuoruudessa...

        "Empatia tarkoittaa toisen henkilön kokemien asioiden ja tunteiden kohtaamista ja niihin eläytymistä. Se miten äiti, isä ja muut aikuiset ovat kohdelleet sinua vauvana, pienenä tyttönä tai poikana, leikki-ikäisenä, myöhemmin koululaisena ja teininä, vaikuttaa empatiakykyysi. Empatiakyky kehittyy vähitellen lapsen ja hänestä huolta pitävien aikuisten vuorovaikutuksessa"

        mutta uskon kyllä...jos ihmisen omatunto kuitenkin toimii, hän ymmärtää oikean ja väärän...niin hän järjellään kykenee huomioimaan toiset siten että osaa käyttäytyä...

        Muun muassa miehen aivot, tai sanotaanko että miehisiksi laskettavat aivot (naisella voi olla samanlaiset aivot kuin suurimmalla osalla miehistä on ja miehillä samanlaiset kuin suurimmalla osalla naisista on), miehiset/miehelliset/yang - aivot ovat naisellisia jing aivoja taipuvaisempia olemaan empatiaan kykenemättömiä.

        Asia on erityisen mielenkiintoinen silloin, mikäli mieshenkilö kuvailee itse itsensä empaattiseksi ja naiselliseksi mutta käytännön tasolla ei sitä ole, vaan on ihan hukassa oikeasti sekä sen empatian suhteen, että sen suhteen, että mitä se kuvittelemansa naisellisuus on.

        Hmm..

      • 15+4=19
        - - kirjoitti:

        Muun muassa miehen aivot, tai sanotaanko että miehisiksi laskettavat aivot (naisella voi olla samanlaiset aivot kuin suurimmalla osalla miehistä on ja miehillä samanlaiset kuin suurimmalla osalla naisista on), miehiset/miehelliset/yang - aivot ovat naisellisia jing aivoja taipuvaisempia olemaan empatiaan kykenemättömiä.

        Asia on erityisen mielenkiintoinen silloin, mikäli mieshenkilö kuvailee itse itsensä empaattiseksi ja naiselliseksi mutta käytännön tasolla ei sitä ole, vaan on ihan hukassa oikeasti sekä sen empatian suhteen, että sen suhteen, että mitä se kuvittelemansa naisellisuus on.

        Hmm..

        "kuvailee itse itsensä empaattiseksi"

        Niin en tiedä...miten oikeassa itse kukin on...jos kuvailee itse itsensä empaattiseksi...

        kun se empaattisuus ei tarkoita pelkästään tunteellisuutta vaan nimenomaan kykyä asettua hetkeksi toisen asemaan siinä hetkessä ...

        jakaa hänen kokemuksensa ja tunteensa...ilman sen kummempaa neuvomista/oikeassa olemista tai tuomitsemista...

        mutta kuitenkin ymmärtäen, että kokemus on sen toisen...ja vaikka miten ymmärtäisikin...niin siltikin se ymmärrys jää osin vajavaiseksi...

        hyvin useinhan me ihmiset sanomme tyyliin...tiedän miltä sinusta tuntuu...mutta siltikin tuo "tieto" perustuu omaan kokemukseemme/tunteisiimme vastaavassa tilanteessa...

        ja jos emme ole koskaan olleet vastaavanlaisessa tilanteessa/kokeneet vastavaa...jouduimme kuvittelemaan sen...miltä mahdollisesti toisesta tuntuu...jollloin ns. virhemarginaali kasvaa...

        Että ehkä sen ihmisen empaattisuuden määrittääkin parhaiten se toinen ihminen...joka jakaessaan oman kokemuksensa/asiansa on sen myötä kokenut itsensä ja asiansa tulleen ymmärretyksi ja hyväksytyksi toisen taholta sellaisenaan...

    • lottamari<3

      Miksi peukuttaja kuvittelee koko ajan, että narsistin uhri tai kuka vaan ei ole valmis kohtaamaan ongelmiaan ilman terapeutin apua tai ei tiedä mikä hänessä mättää muuta kuin terapeutin avulla?

    • Anonyymi

      Minun luokan uusi oppilas tyttö sanoi muinulle whatsapissa että ootko joku laastari kun korjaat mun haavat miettisin mitä se tarkottaa

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9599

    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      394
      4100

    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2840

    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825

    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2584

    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      189
      2571

    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813

    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1648

    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590

    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt