On vaan niin paha olla.

Olen 23 vuotias nuori nainen. Työtön, yksinasuva ja muutenkin yksinäinen. Olo on vaan niin tyhjä, itkettää ja tekisi mieli vain maata sängyllä. Koira lohduttaa, ulkoilua tulee siis harrastettua, mutta myös lenkin aikana tulee itku. En voi sille mitään. Jos paha olo iskee pahemmin, saatan satuttaa itseäni. Vanhempani ovat eronneet, äitiini pidän enemmän yhteyttä mutta en pysty kertomaan tunteistani edes hänelle.
Nuoruusvuodet eivät olleet helppoja. Vanhempani erosivat, ja minulla oli lievää masennusta. Asioista kävin juttelemassa nuorten työryhmässä, mitään lääkkeitä en syönyt.. Käynnit lopetin kun tunsin että kaikki on ok.
Koulua kävin 2 vuotta sitten, mutta lopetin kesken viimeisenä vuonna. En opiskeluaikoina edes välillä mennyt kouluun, saatoin vaan olla asunolla ja käyttää koiraani lenkillä. Kavereita minulla oli, heistä en ole kuullut mitään kun lopetin kouluni kesken.
Vuosi sitten olin suhteessa (kyseessä kylläkin kaukosuhde ulkomaalaiseen) ja meillä meni todella hyvin. Monta tuntia juttelua mesen ja Skypen välityksellä. Heinäkuussa hän kertoi että on parempi lopettaa tämä tähän. Murruin täysin, stressiä oli muutenkin liikaa. Pysyimme ystävinä. Kuukausi sitten hän sanoi, että ei halua enää pitää minua ystävänään. Olo on tuntunut todella tyhjältä tämän kaiken jälkeen.
Työhakemus on laitettu, ja nyt odottelen vain mikä on vastaus. Joulukuusta asti olen elänyt toimeentulotuella. Tällä hetkellä rahatilanne on heikko, niin heikko ettei vuokraan ole rahaa ja laskut ovat menossa perintään. Haluaisin vaan luovuttaa.. Tästä teksistä ei varmaan kukaan saa selkoa, itken juuri nyt tätä kirjoittaessa ja niin mitä mieleeni vaan tulee. Pelottaa mennä nukkumaan, koska tiedän että mietin vaan kaikenlaista :(. Välillä on hyviä päiviä, mutta sillonkin ajatukset karkailevat ja sydänsurut saavat vallan.
En jaksa uskoa että kaikki olisi parhain päin, ei ole ketään kuka ymmärtäisi näitä tunteita :(.