Narsistista eroon

Pärjäät hienosti jatka samaan malliin, olettehan jo varttuneempia ja ei silloin katsota asioita enää niin mustavalkoisesti ja voidaan antaa toisilleen tilaa ja elää olla oma itsensä kunhan muistaa tehdä sen rakkaudellisesti itselle ja toiselle asettamien rajojen sisällä.

Pitäkää toisistanne huolta, hänkin tarvitsee sinua ja olisi julmaa laittaa välit poikki, jos olette tunteneet lapsuudesta lähtien.

Rakkaus,.. jos se riittää syyksi jäädä, niin jää.

AP kirjoitti:
"Olen laittanut narsistille rajat, jotka ovat riittävät. Vakninin mukaan rajojen laittaminen tuo usein eron, koska yhdessä oleminen ei ole mahdollista (muistaakseni). Näin siinä on suurinpiirtein käynyt."

Tämä on niin totta. Näin minulle ainakin kävi. Onneksi. Rajojen laittaminen on tervettä, siinä selviää narsistillekin, ettei toinen ole valmis mihin vaan.

Kesälomani alkaa pian. On monta vuotta siitä, kun rakastuin narsistiin ja aloimme olemaan yhdessä. Olen nähnyt ja kokenut narsistin narsismiuden ja kamppaillut eroon raastavasta rakkaudentunteestani häneen.

Pikkuhiljainen rajojen asettelu omien voimieni mukaan on selkiyttänyt tilanteen, myös hänelle. En voi vain vieläkään käsittää, miten ihmeessä kukaan voi elää niin kuin hän elää. Hänellä ei voi olla sisäistä lepoa eikä rauhaa kovin paljoa.

Olen ihmeesti löytänyt itseni uudelleen. Olen kiitollisempi ihminen kuin olin ennen häntä. Olen kiitollinen pienemmistä asioista kuin ennen. Vain harvoin tunnen katkeruutta enää mistään.

Jos olen kokemuksesta jotain oppinut, olen oppinut sen, että minulla on vain tämä yksi ainoa elämä, ja minun kannattaa käyttää kaikkia lahjojani, eikä laittaa yhtään kynttilää vakan alle.

Hän käy sillointällöin luonani, emmekä koskaan riitele mistään. (Joku kirjoitteli, että narsisti ei osaa riidellä, pitänee paikkansa.) Kuinka ihana on ollut huomata, että minunkaan ei ole pakko riidellä kenekään kanssa mistään. :)

nimkkö

Aloitin tämän kirjoittamisen puolisen vuotta sitten. Minun tarinassani ei ole tapahtunut muutoksia puoleen eikä toiseen. Sen vain olen huomannut, että elämän muut onnistumiset / vastoinkäymiset vaikuttavat todella paljon parisuhteisiin yleensäkin. Vaikka suhteesta narsistin kanssa ei voi puhua parisuhteesta, niin on se jonkunlainen suhteen kuvajainen kuitenkin.

Aiemmassa suhteessani huomasin, että kun olin joskus työttömänä jonkun aikaa, meidän suhteemme kukoisti. Jää yksinkertaisesti aikaa enemmän parisuhteen vaalimiseen. Tällä hetkellä, kun en ole varsinaisessa työsuhteessa, huomaan, että tunteeni narsistia kohtaan ottaa välillä uutta syvyyttä....

Onneksi osaan analysoida tilannetta, mutta ikävä huomio silti. Eli ihminen kaipaa jotain pysyvyyttä ja varmasti turvaakin. On hyvin ikävää, että ei ole kuin narsisti johon voi turvata... No, kuten jo sanoin, onneksi osaan analysoida tilannetta. Rakkaudesta ei voi puhua. Mutta siitä viimeistään voi todeta että mitään sellaista uutta uurastuksestani huolimatta ei elämääni ole tullut, joka voisi jotenkin suoda minulle turvaa ja läheisyyttä kun sitä tarvitsisin.

Myöskin fyysisen läheisyydenkaipuun vuoksi olen edelleen tapaillut häntä. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin... : ).

Edelleen on katse tulevaisuudessa. Toivon, että n. 3:n vuoden kuluttua narsisti ei enää ole elämässäni. En tiedä, mitä tuona aikan tapahtuu sellaista, että luovumme toisistamme, mutta suunnitelma on tuollainen. Otan monta tärkeää askelta tuona aikana, näin olen suunnitellut. Eli vuosi 2017 olisi viimeistään kokonaan narsistiton. Ehkä jo ennen sitä lopetamme fyysisen kanssakäymisen.

Yleensä sanotaan, että fyysisesti narsistista eroon pääseminen on vasta ensimmäinen askel, mutta koska minä nyt niin monin tavoin olen muutenkin erilainen kuin muut, niin meillä tuokin sitten menee toisinpäin kuin yleensä. Nyt jo tunnen, etten välitä narsistista enkä enää moneen kuukauteen ole rakastanut häntä.

Lisäksi tunteitteni edelleen viilenemiseen on vaikuttanut se, että olen tajunnut hänen monin tavoin sopivan myös psykopaattikuvaukseen. Eli jo kokonaan toivotonta. Edes sitä prosentin murto-osan toivoa ei enää ole.

Hän on rauhallinen minun seurassani sen hetken, kuin on kanssani ja noudattaa minun asettamiani minimirajoja käytöksen suhteen (ei puhu muista naisista eikä tuo minkään muunkaan vihjeen kautta niitä minun tietoisuuteeni).

Koen, että tuohon "kuuliaisuuteen" pitää antaa positiivinen palaute, mutta minun kannaltani suhde ei vastaa parisuhdetta eikä tuo sitä iloa ja turvallisuutta elämään, mitä oikea kunnollinen ja hyvä parisuhde voisi tuoda. Hän ei myöskään tule koskaan seuraamaan minua niihin rientoihin, mitä itse harrastan. Eli keskustelualueemme eivät useinkaan edes kohtaa.

Palaan tähän "Narsistista eroon" aiheeseen aina välillä. On hyvä lukea omia tuumailujaan muutaman kuukauden välein.

Aikaiset pimeät illat saavat yksinäisyydentunteen nousemaan pintaan. Työ, ystävät, harrastukset... kaikki tuntuu leikkautuvan pimeän myötä ympäriltä.

Olemme viettäneet narsistin kanssa vähän aikaa sitten yhden miellyttävän yön. Tarvitsin taas narsistiani piristämään itseäni.

On helpottavaa lukea, että olen ajatellut suhteemme olevan loppu vasta vuonna -17. Ei siis ole sittenkään toivotonta. Nyt vain alkaa aika tuntumaan pitkältä, että noin monta vuotta vielä narsistia?

Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.

Ennen välinpitämättömyysvaihetta taitaa useimmiten tulla se viha, itselläni suoranainen raivo, joka muuttui kaipaukseksi ja taas rakkaudeksi... Tuossa rakkaus-viha-kaipaus -oravanpyörässä kiepuin useita vuosia. Halveksuntakin oli mukana tunnekuvioissa erittäin voimakkaasti.

Lopulta koittivat ajat, jolloin pystyin ihme ja kumma, vastoin omia odotuksiani alkamaan työn anteeksiannon eteen. Anteeksianto on ennen kaikkea parasta, mitä itselleen voi antaa. Narsistiparka ei moisen hienouden päälle ymmärrä. Suurin lahja tulee tuossa tapauksessa itselle.

Olen joutunut aivan uskomattoman paljon käymään läpi elämääni, elämäntilannettani, etsimään itseäni, keskustelemaan täällä palstalla ja kirjoittelemaan. Myös olen käynyt ammattiauttajalla tänä aikana (kahdellakin).

Nykyään tilanne on se, että minä en narsistia enää varsinaisesti kaipaa. Joskus hyväksyn hänet käymään luonani, koska vielä minulla ei muuta mieskumppania. Tänään juuri ajattelin, että olen löytänyt itsestäni jotain uutta, mitä en luullut enää edes kykeneväni tuntemaan. Olen alkanut ajattelemaan, mitä voisin tahtoa suhteelta oikeasti. Uskon, että se on merkki eräänlaisesta avautumisesta. Ehkä ensimmäinen todellinen liikahdus kohti mahdollista uutta suhdetta.

Uusi suhde ei voi tulla, jos sille ei anna mahdollisuutta. Tähän asti olen ollut kovin kielteinen millekään uusille suhteille.

Vihanhallinta voi olla ensiapu. Itseen tutustuminen ja omien toiveiden ja tahdon löytäminen ja toteuttaminen vasta voi olla tie ulos narsistin uhriudesta.

Itselleni on ollut selvää, että narsistinrenttu ei minun elämääni hallitse, mutta oma rakkaudentunteeni ja muut ongelmat ovat pitäneet minua otteessa. Narsistireppana "sattui" vain paikalle oikeaan aikaan. Tosiasiassa niiden nenät haistavat ihmisten ahdingon, ja jos on sopiva ihminen niin ottavat pyydykseen.

Erotarinani eteneminen:

Soutaa huopaa, soutaa huopaa.

" Tänään juuri ajattelin, että olen löytänyt itsestäni jotain uutta, mitä en luullut enää edes kykeneväni tuntemaan. Olen alkanut ajattelemaan, mitä voisin tahtoa suhteelta oikeasti. Uskon, että se on merkki eräänlaisesta avautumisesta. Ehkä ensimmäinen todellinen liikahdus kohti mahdollista uutta suhdetta."

Tämä vasta vuosien jälkeen pintaan noussut olotila on edelleen vallalla.

Mitään uutta suhteessamme ei ole tapahtunut, muuta kuin että hänen mukavuutensakaan ei saa minua enää pitämään hänestä erikoisemmin. Hän on siis edelleen oikein mukava minua kohtaan. Koskaan hän ei enää huuda eikä kivahtele minulle mistään asiasta. Ihan kuin mitään ei olisi vialla. Totuus on vain se, että minä olen etääntynyt niin kauas hänestä, että hänellä ei vain ole enää minkäänlaista otetta minusta. Tilanne on miltei päinvastainen. Minä otan hänet silloin kun tulee sellainen fiilis, että olisi kiva viettää miehen kanssa aikaa sängyssä...

Tätä menoa löydän kyllä uuden ystävän, mikäli sellaisia on. Olen siis 50 ja vaativan sorttinen... : ).

"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty."

Miten totta tuo onkaan. Usein sananlaskut ja kansanviisaudet pysyvät kielessä, koska ovat niiiin totta...

Jos minäkin olisin jättänyt narsistini siinä kohtaa, kun se olisi ollut kaikkein luonnollisinta, olisi hän jäänyt ikuisiksi ajoiksi (eliniäkseen) kiertelemään seutua suu kälättäen ja paapattaen minusta sitä ja minusta tätä... Kuka tuntee minut? Tunteeko joku minut? Tietääkö joku minut? Muistaako joku minut? Tunteeko joku jonkun minun sukulaiseni?...

Nyt olen tehnyt pohjatyötä tehdessäni itseäni ei-kiinnostavaksi. Tosin en tiedä, kuinka olen onnistunut. Ainakin kuvittelen, että kun olen itse pysynyt hänen mielenkiintonsa keskiössä, hänellä ei ole niin suurta intressiä puhua minusta... En tiedä, onko noin.

Joskus toivon että kumpa tehdyn saisi tekemättömäksi. Muistelen sitä tyyliä, millä hän hienostuneimmillaan on puhunut joistakin entisistään... pää nyökytellen ja katse hakien minun silmistäni sitä ymmärrystä.... että ymmärränhän... hän tuntee sen ja sen minua paremmin.... (vaikka ei ole kuin pannut, mitä siinä nyt voi tuntemisesta puhua?) Sama se minun kanssani on.

Olen aina väistänyt hänen väitteensä, että hän tuntee niin paljon henkilöitä, jotka loppujen lopuksi on vain tavannut ohimennen. Samoin hän väittää tuntevansa ne naiset, keitä on pannut. Hän ei oikeasti tunne ketään, koska ei oikeasti kuuntele ketään. Ainoastaan manipuloi... tai yrittää manipuloida.

Voin rehellisesti sanoa ajattelevani, että minun kanssani hän ainoastaan kuvittelee suuria itsestään...

Miten sitten vuorenvarmasti sulkee narsistin elämästään? Ehkä ei mitenkään. Mutta mahdollisuuksien mukaan tekemällä itsensä mielenkiinnottomaksi. Matala profiili ja sellainen, että narsisti ei voi minusta hyötyä mitään.

Olen pyrkinyt olemaan rehellinen itselleni. Pitää sisällään runsasta narsismin oireiston miettimistä ja soveltamista. Pikkuhiljaa olen ottanut mukaan myös oman osuuteni asiaan. Niiden asioiden pohtiminen, mitkä johtivat siihen, että suhde narsistiin oli mahdollinen.

Narsisti on hyvin, hyvin kaukana siitä, mikä on minun vaatimustasoni miehen suhteen. Eli selityksen keksiminen itsellekin on työn ja tuskan takana. Joitain asioita on selvinnyt, ihan kaikkea ei. Suurin huolenaiheeni on, miten ihmeessä saatoin ja voin vaipua niin alas, että hyväksyin hänet.

Minun rakkauteni ei ollut pelkästään sokea, vaan se oli umpisokea ja kuuro. Minun rakkauteni ei ollut pelkästään mielenhäiriö, vaan se oli suurta hulluutta. Kuinka saatoin? Kuinka voin? Suhde narsistiin on ollut elämäni kaamein hairahdus.

Tarkoitukseni oli vain tehdä pieni syrjähyppy, nauttia hetken kielletystä nautinnosta. Ottaa ja unohtaa...

Sitten tapahtui jotain. Narsistille se ei riittänytkään. Narsisti oli vetoava ja osoitti minulle, että hän ymmärtää kyllä, mikä ajatukseni oli. Myönsin heti leikkimielisesti, että noin olikin tarkoitus. Sitten se tapahtui, muutamassa päivässä olin mennyttä, hyvin nopeasti rakastin häntä melkein enemmän kuin itseäni. Mikään ei olisi voinut enää tulla väliin, olin ehdottoman rakastunut.

Hän otti minut mukaansa elämäänsä ja kuvittelin hänen olevan tosissaan. Tuota jatkui puoli vuotta. Sitten hän alkoi murehtimaan alati omaa elämäänsä, eikä pystynyt enää keskittymään suhteeseemme. Siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt luopua kuherruskuukausista ja siirtyä tekemiseen ja todellisuuteen, hän ei enää pystynyt pysymään mukana.

Hän alkoi viheliäiset puuhansa selkäni takana. Hän olisi tarvinnut tuossa vaiheessa täyspäiväisen lapsen vahdin. Yli viisikymmentävuotiaana hän ei ollut pystynyt keräämään asioitaan sellaiseen kuntoon, että olisi voinut elää läheskään normaalia elämää. Hän oli täysin riippuvainen hovistaan, existään ja kaikesta siitä, mistä täällä palstalla alati kirjoitetaan.

Totuus tuli esiin ja sen jälkeen on minulla ollut erilaisia vaiheita sen, ja muutaman muun asian tähden.

Nyt näen aika selvästi ne asiat, miksi kaikki se tapahtui. Ainoa syy, miksi hänen kanssaan enää olen, on seksi. En halua uutta kumppania, enkä pysty hyväksymään ketään. Toisaalta tiedän, että en voi narsistin kanssakaan enää kauaa olla. Nyt tuntuu siltä, etten enää koskaan. Tilanne alkaa näyttämään omissa silmissänikin huonolta sillä tapaa, että vaatii mielikuvitusta jo tosi paljon selittää asioita itselleen niin, että voi hyväksyä sitä hirveää miehenrenttua ollenkaan.

Tiedän, että hän jää selittämään suhdettamme loppuiäkseen. Mahtaa siinä olla ihmettelemistä, jos hänen retostelunsa saavuttaa jonkun minun tuttuni korvat... Puhumattakaan siitä, että joskus seurustelen jonkun muun kanssa ja hän tulee jossain vastaan. Ajattelen, että hän voi pelkällä olemassaolollaan tuhota suhteeni. Kuka todellinen, oikea mies voisi ymmärtää tuota.

Ei tuossa taida kostot auttaa. Rajojen asettaminen ja asioiden perustelu niin, että narsisti ymmärtää. Tiedän, että hänellä on ollut sellaisia suhteita elämässään, että hän on joutunut jättämään naiset rauhaan kokonaan. Toisaalta ne ovat olleet juuri sellaisia lyhyitä suhteita, joissa nainen on käyttänyt seksikästä narsistireppanaa seksuaalisesti hyväkseen. Koreilla, mutta vähäpätöisillä miehillä on tuollaisia ongelmia.

Narsistit eivät suhteissaan pääse mihinkään kunnon tasolle, vaikka uhri yleensä onkin rakastunut siihen kuvajaiseen, jonka narsisti itsestään luo. Siksi jokainen uhri korvaantuu uudella niin helposti.

Narsisti ei löydä "seurustelu" kumppanistaan sitä todellista ihmistä, joka hän on ja jonka yleensä muut läheiset tuntevat. Tuosta johtuen narsistn on helppo kääntää asiat omaksi edukseen, teet niin tai näin.

Narsisti kärsii rahallisesta tai muusta hyödyn menetyksestä, jonka uhrinsa mukana menettää, mutta uhrista itsestään hän ei ole koskaan välittänytkään. Eihän höperö narsisti edes tiedä, kuka uhri oikeasti on. Narsisti ei kykene ihmisten syvälliseen tuntemiseen, vaikka voidakseen manipuloida uhria mahdollisimman tehokkaasti kuunteleekin yksityiskohdat tarkkaan.

Minä en pidä siitä, että narsisti jää minun jälkeeni suu aukinaisena pälättämään minusta omaa luomaansa dataa. Oletan kuitenkin, että se on ehtinyt minua myös tuttavapiirissään kehua niin paljon pitkän tapailusuhteemme aikana, että kukaan ei enää usko äkkinäistä suunnan kääntämistä kun narsisti huomaa ettemme tapaile enää. Toisaalta narsistin tuntien, se kaivaa niin kauan ajatuksistaan, että löytää uskottavilta kuulostavia selityksiä.

Jotenkin on huvittavaa, että minua tuo jotenkin vieläkin tuntuu harmittavan, että on löytynyt ihminen, jonka kanssa on tapailtu vuosia ja jolle en merkitse mitään. Vaikkakin tiedän, että se johtuu hänen varhaisessa lapsuudessa saamastaan vammasta joka ei koskaan parane, niin silti se tuntuu vähän pahalta... itseasiassa kylmäävältä. En ole koskaan tiennyt, että meissä ihmisissä on noin kylmiä tapauksia joukossamme.

"Nyt päällimmäisenä on mielessä kuitenkin läheisyyden kaipuu, pelko että ei pysty unohtamaan miestä ja pelko että ei löydäkään enää ketään jonka kanssa hyvät puolet olivat tosi hyviä."

"Siihen meni vuosia ja lopulta olen todennut, että mitään sellaisia "hyviä puolia" ei edes ollut. Kaikki oli todellakin sitä samaa huumaa mitä koin, kun olin niin valtavan rakastunut häneen... lähestulkoon ihmisen kuoreen, "

Nämä kommentit, joista jälkimmäinen omani, herättivät sellaisen ajatuksen, jonka yritän pukea sanoiksi tässä:

Pelko siitä, että ei löydä narsistin jälkeen ketään, jonka kanssa pystyy antautumaan tai haluaa antautua täysin rakkaussuhteeseen, on ilmeisen yleinen pelko.

Voisi kuitenkin ajatella ja luultavasti on tottakin, että narsisti tunteitamme peilatessaan saa meidän omat mieltymyksemme ja rakkautemme kasvamaan ja luottamus nousee korkeisiin lukemiin rakkaudessa...

Narsisti on todellakin kuin tyhjä astia, jonka uhri täyttää omilla tunteillaan. Sieltä sitten saamme sitä omaamme ja ehkä muiden uhrien tunteita takaisin...

Tämä on kuitenkin kokemuksena sellainen, vaikka onkin valheellinen, että laittaa epäilemään, että ei toistu. Itse olen lakannut kaipaamastakaan sellaista valheellisuutta. Yhtä kaikki saan olla itse tyytyväinen siihen, että pystyn itse rakastamaan. Uusi mies löytyy tai ei löydy. Varmaa kuitenkin on, että jos rakastan vielä jotakuta, niin niin pahaan loukkuun en enää tunteitani laita, kuin se narsistin tyhjä astia oli.

Se rakkaus narsistiin oli viallinen. Laiton kaikki omat tunteeni tietoisesti peliin, vaikken tiennytkään, että menossa olikin vain sairas peli. Sairaaksi peliksi rakkautta narsistin kanssa voi nimenomaan kutsua. Saan olla tyytyväinen, että olen tässä vaiheessa saanut niinkin paljon omiani uhkapelistä, joksi suhde osoittautui, pois.

Lievä harmistuminen on se tunne, mikä tässä vaiheessa on jäljellä suhteestani häneen.

"Narsisti kykenee herättämään ympäristössään, satunnaisissa tuttavuuksissaan, ja jopa psykoterapeutissaan valtavan vahvaa, ahnasta ja raivoisaa vihaa ja inhoa. Omaksi järkytyksekseen, kiukukseen ja tyrmistyksekseen hän herättää muissa poikkeuksetta hillitöntä aggressiota." -lainaus: Sam Vaknin

Tässä ehkä yksi kimuranteimmista asioista, mitä tulee narsismiin ja narsistien uhreihin. Jos jättäytyy liian pitkäksi ajaksi narsistin vaikutuspiiriin, uhri voi joutua todellakin raivoisan vihan valtaan itse.

Täällä narsismi -palstalla on silloin tällöin mainittu tästä seikasta, että usein se raivoaja onkin se narsistin uhri...

Jos vihansa ja raivonsa vallassakin vielä pysyttelee narsistin nuorassa, niin tietenkin narsisti käyttää tilaisuuden hyväkseen ja mitätöi uhriaan tämänkin vuoksi. Tietysti! Mitä muuta hän voisi tehdä? Toinen raivoaa totuuksia narsistin kauheasta luonteesta... Jotkut kertovat jopa sairastuneensa vakavasti narsistin syytellessä heitä sairaiksi ja ties miksi

Itse olen joutunut silmittömän raivon valtaan narsisti-psykopaattini kanssa. Voimakkaimmillaan nuo tunteet olivat juuri seurustelun päättyessä sekä pari vuotta sen jälkeen.

Narsistin talutusnuorassa en ole ollut siinä mielessä ehkä koskaan, että olisin hyväksynyt narsistilta mitään heittoja, mitkä kohdistuvat itseeni. Olen aina kaiken työntänyt hänelle itselleen kymmenkertaisena takaisin. Viha on toiminut suojanani ja erottanut minut narsisti-psykopaatista.

Viimeiset pari vuotta ovat olleet suhtkoht rauhallisia ja juurikin se, että itse kykenin antamaan narsistille ainakin osaksi anteeksi hänen vammansa... on mahdollistanut myös eron hänestä. Olen kyennyt ajattelemaan selkeästi ja realistisesti mitä hän on ja ennenkaikkea, mitä hän ei ole.

Minulla ei myöskään ole tunnetta, että narsisti olisi jäänyt itselleni velkaa huonon käytöksensä vuoksi. Olen purkanut höyryni silloin aikanaan ja tunnen itseni vapaaksi myös kaunasta häntä kohtaan.

joo taas on miehet narsuja...

Erovaihe nyt: emme tapaile enää. Olen ajatellut, etten tahdo nähdä häntä enää, ehkä sitten on mahdollisuus löytää uutta seuraa, kun antaa itselleen mahdollisuuden ja jättää menneen taakseen niiltä huonoilta osin.

Tosin en tiedä reaktioita, jos sattumalta näemme jossain, emme ole törmänneet.

Neuvo. Mikäli tunteesi narsistia kohtaan ovat voimakkaat, tai ovat olleet, niin...
Tee se suunnitelma. Ajattele, mitä haluaisit elämältäsi ja suunnittele miten pääset siihen käsiksi.

Käsittääkseni narsistin uhri joutuu käymään läpi sisäisen kasvuprosessin, joka on vaativaa ja voimia kysyvää.

Mutta kun.
Sinulla on oma päämäärä.
Saat sen voiman päämäärästäsi.
Se tulee ajatuksesta, että jonain päivänä päämääräsi on sinun.

Tärkeää on, että päämääräsi on omasi, ei narsistin luoma.

Jotkut saavat voimaa uskosta, mutta käsittääkseni tuokin vaatii sitä uskomista päämäärään. Raamattu on täynnä ohjeita. Sanoisin, että missään ei ole sanottu, että elämä olisi helppoa.

Olin suhteessa narsistiin vuosia, koska olin "rakastunut" häneen. Lainausmerkeissä siksi, että tuo tunne alunalkaen oli syntynyt narsistin tyypillisen kieroilun mahdollistamana.

Tunsin ja tiesin tilanteeni, mikä se oli. Olin vähän yksinäinen tuossa vaiheessa ja oikeita mahdollisuuksia päästä irti senhetkisestä tilanteesta ei ollut. Syynä mm. työt ja opiskelut, jotka eivät olisi antaneet myöden oikeastaan minkään suuntaisiin muutoksiin elämässä.

Tanssit ja muunlainen yöelämä, jos olisi lähtenyt irtiottoon eivät olisi sopineet.

Tiedätkö, sodassa ja rakkaudessa kaikki on luvallista.

Ja joskus rakkaus on kuin sotaa. On oltava oman sotansa strategi, suunniteltava päämäärät ja strategiat niihin pääsemiseksi. Roomaakaan ei rakennettu päivässä.

Suunnittele itsellesi päämäärä, mihin haluat. Mikä on se aika, jossa olisi mahdollista päästä päämäärään ja mitkä olisivat ne menetelmät, joiden avulla tuo voisi onnistua?

Uusi ammatti: opiskelujen suunnittelu.
Uusia harrastuksia: mitä voisin harrastaa ja missä.

Vaatiiko tämä kaikki muuttamista uudelle paikkakunnalle, vai onko kotiseudullani mahdollista toteuttaa muutokset.

Yhtä kaikki, tärkeintä on, että elämä, jota elää, on omaa elämää, ei kenenkään toisen.

Jos päämääränä olisi pelkästään uusi rakkaus ja se olisi helpommin saavutettavissa, niin silloin vain verkot vesille.

Narsistin sureminen loputtomiin yksin ei tuota tulosta. Jos ei pysty mitään tekemään, pitää kääntyä ammatti-auttajan puoleen. Jos sekään ei auta, pitäisi varmaan harkita auttajan vaihtamista.

Mutta aina ei ole mahdollista jatkaa hyvää laadukasta elämää samoilla sijoilla. Joskus käy ilmi, että on heikon narsistin jopa ottanut paikkaamaan omaa jo heikoksi käynyttä tilannetta. Se on vain käynyt ilmi narsistin myötä. On vain kuvitellut, että rakkaus on ainoa puutos, tosiasiassa on ollut muutakin.

Vahvistusta!

Omat puheenparteni ja niiden suhde tapahtumiin. Joku viisas on joskus sanonut, että "sitä olet mitä syöt". Voisiko myös ajatella, että "sitä olet mitä puhut". Uskon että ihminen seuraa paitsi onnensa purtta, myös omia puheitaan. Jos ei pysty lopettamaan puhetta "minun miehestäni" missään vaiheessa, niin juttu tosiaan luultavimmin tulee pysymään jossain "vaiheessa".

Mikä on suhde ympäristööni? Paljon riippuu siitä, mitä kerron itsestäni. Olenko naimisissa? Onko minulla mies? Seurustelenko, onko minulla miesystävä? Olenko ns. sinkku? Elänkö yksinäistä elämää vai onko minulla seuraa, ystäviä ja mitä muuta teen?

Silloin kun seurustelin narsistin kanssa, nimitin häntä varmaan jopa hieman kainostellen miesystäväksi, jos yleensäkään ehdin kenellekään hänestä puhua. Niin tiukassa otteessa hän piti minut.

Sitten kun hän näytti todelliset karvansa, olin vähän ongelmissa mitä olisin puhunut. "Siviilisäätyni" oli hakusessa. En mitenkään voinut sanoa, että seurustelen kenenkään kanssa. Muutaman hetken vielä nimitin häntä varmaan miesystäväksi. No, miesystävä vaihtui kumppaniksi, kumppani tapailusuhteeksi ja sanoin vain, että tapailen erästä miestä.

Taisin mainita tiukan paikan tullen, että mies on sitoutumiskammoinen... Pitää mielestäni paikkansa, että en valehdellut.

Vasta nyt, usean vuoden kuluttua pystyn sanomaan, etten nyt seurustele kenenkään kanssa. Olen jo pitkään ennen välien kokonaista poikkimenoa lakannut puhumasta mitään "tapailukumppanista" tai yleensä yhtään mistään.

"Miehestäni" en ole koskaan puhunut hänen yhteydessään.

Täällä palstallahan puhun yleensä rehellisimmin hänestä narsisti-psykopaattina.

Aluksi tuntuu, että se tyhjyys ikään kuin lyö itseä silmille, suorastaan. Tuntuu, että elämä itse on pettänyt. Narsisti on ottanut elintilansa ja voimansa uhrin elämässä niin tiukasti ja perusteellisesti. Uhrin heräämiseen siitä uhriudesta menee tovi. Mutta vaha sanonta "elämä voittaa" käy tässä melkein kirjaimellisesti todelliseksi.

Ikävä kyllä, ainakin itselläni, tuo on toteutunut vain pala palalta. Aiemmin mainitsemani asiat: uusi ammatti, uusia harrastuksia, vanhojen harrastusten elvyttäminen, psykologikäynnit (kahden eri psykologinkin luona), ja kokoajan pitää olla mielessä, -toteutan omaa unelmaani. Olen sellainen, kuin itse haluan olla.

Rakastan vaatteita ja meikkejä, korujakin... niin niin. Pinnallisia, mutta tuotakaan en kysy keneltäkään muulta. Narsisti olisikin pahoillaan, jos tietäisi, kuinka runsaasti olen sotavarustustani kerryttänyt. Hänhän on mielellään aina vain ilman rihman kiertämää ja vaatii minulta samaa.

Se että olen välillä käväissyt hänen kanssaan sängyssä, ei ole kääntänyt tietäni hetkeksikään mitenkään. Toteutuskelpoinen suunnitelma on kaiken ydin. Narsisti ei ole tiennyt, että kokoajan etenen määrätietoisesti kohti omaa tulevaisuuttani ilman häntä.

Kun lopulta asia valkenee hänelle, olen edennyt niin portit ryskyen entisestä elämästäni, että hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia. Hänen äänensä on enää hyttysen ininää ja ehkä se hänen tärkein varustuksensa on sitten se hyttysen... hih.

Minulla on kokemus narsistin kanssa elämisestä. Tapasin ihanan, suorastaan hurmaavan naisen oltuani noin 4 vuotta uuspoikamiehenä. Tämä ihastus oli kaunis, sanavalmis, iloinen ja tuntui ymmärtävän minua paremmin kuin kukaan muu. Tapasimme tansseissa. Hewti seuraavana iltana hän ajeli luokseni, toi mukanaan alueelle sopivasti kalakukon, pullon kuoharia. Meillä oli erittäin hauska ilta ja luulin tavanneeni elämäni naisen. Parin päivän kuluttua hän tuli taas luokseni, jätti koiransa hoitooni koska hänellä oli työhön liittyvä iltameno. Seksi oli kertakaikkiaan ihanaa. En olisi uskonut itseäni "kanien kanssa samaan sukuun".
Siitä lähtien tapasimme tiiviisti. Olin useana iltana hänen kodissaan. Tutustuin hänen aikaisemmasta avioliitosta oleviin poikiin. Mukavia kavereita. Koko porukka viihtyi aina viikonloppuisin pienessä talossani Keski-Suomessa. Sieltä käsin hoidin työasioitani pääkaupunkiseudulle. Tämä ihastukseni oli juuri sellainen, jonka halusin pyytää mukaani asuntoautoreissulle ja samalla reissulla sukulaiseni häihin. Mukavaa yhteiseloa kesti noin pari vuotta, jona aikana muutimme yhteen. Hankimme omakotitalon keskeiseltä paikalta. Kaikkea oli mitä ihminen mielestäni tarvitsee. Otin hänet töihin yritykseeni. Pikku hiljaa alkoi ilmaantua kasvavaa mustasukkaisuutta entisestä elämästäni. Hyvinä hetkinämme kerroin avoimesti aikaisemmasta elämästäni, x -vaimosta ja parista tyttöystävästä eroni jälkeen. Kaikki oli tallentunut hymyilevän ihmisen muistiin ja ne alkoivat pikku hiljaa tupsahdella mustasukkaisuuden puuskina elämäämme. Menimme naimisiin, meille syntyi tytär. Tämän jälkeen ihastukseni muuttui hirviöksi. En osannut tehdä mitään oikein. Kodissa oli ikävä ilmapiiri. Luulin ongelmia synnytyksen jälkeisiksi hormoonihäiriöiksi ja yritin riittää. Heräsin aina yöllä vaihtamaan vaippoja, lämmittämään maitoa, hoitamaan ihanaa lastani. Naiseni tuli mustasukkaiseksi lapselle antamastani huomiosta. Joka ilta hän raivosi jostain. Yleensä riidat liittyivät x -vaimooni. Persukysymys oli; miten olen pystynyt harrastamaan seksi sen kanssa kun sillä on vinot hampaatkin. Olin ihan pihalla. Yritin muuttaa käyttäytymistäni riitojen välttämiseksi. Ei onnistunut. Hän oli mustasukkainen työntekijöistäni. Kehuin erästä naispuolista työntekijää, joka hoiti hommat napakasti. Puolisoni alkoi epäillä, että meillä on suhde. Yritin laittaa tämän absurdin väittämän leikiski. Sanoin, että kyllä meillä on suhde, nimittäin työsuhde. Puolisoni savusti tämän naispuolisen työntekijän pois. Silloin kuulin lähtökahvien jälkeen kahden kesken sanottuna, ettei hän (tämä työntekijä oikein siedä narsismia). Ihmettelian asiaa ja ko. kommenttia. Pikku hiljaa aloiin väsyä ja masennus hiipi elämääni. Hakeuduin kriisipalveluun terapeutin puheille. Kävin siellä viisi kertaa ja terapeuti sanoi, tiedätkö; kaikki mitä olet kertonut, kuulostaa henkiseltä väkivallalta. Hain lisäapua masennukseen, pääsin terapiaan. Siellä minulle selvisi, että olen uhri. Narsistinaisen miesuhri. Tutustuin aiheeseen. Etsin kaiken tiedon netistä, kirjastosta ja asiantuntijalta. Tiedän, että minullakin on osuuteni kun suostuin uhriksi. Lapsuuden "kotipesällä" on ollut omat vaikutuksensa ja sen seurauksena opitut selvitymiskeinot. Olin kiltteydestä kipeä rakkauden hakija. Juuri sopiva persoonallisuus uhriksi. Alpoin asettamaan narsistille rajoja, pitämään puoleni. Siitä seurasi myöhemmin myös fyysistä väkivaltaa. Minulta väännettiin sormi sijoiltaan, ystävieni nähden narsistinainen löi vasemmasta korvastani tärykalvon puhki. Hain ja sain apua.
Narsisti elää riidoista ja jähinästä. L'hdin pois kotoa, vaihdoin ahdistuksen ikävään. Minulla on ikävä tytärtäni. Sovitut tapaamisajat muuttuivat aina. Kun kävin hakemassa tytärtäni oli kohtaaminen aivan hirveätä syyttämistä. Minä olen kuulemma jättänyt perheeni. Sanoin, en ole jättänyt perhettäni, ainoastaan sinut!. Ilmaantui huoltajuuskiusaamista, mustamaalaamista, valehtelua. Narsisti pyrki manipuloimaan kaikki yhteiset tuttumme. Käänsi asiat päälaelleen. Narsisti ei koskaan myönnä olevansa väärässä, ei tee virheitä, ei kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan ja on empatiakyvytön. Onneksi olen pystynyt pitämään puoleni. Se tapahtuu siten, etten enää suostu lähteeksi. Riidelköön ja kiehukoon omissa myrkyissään. NAristin kanssa ei kannata väitellä, se ei johda mihinkään. Pahin kosto narsistille on kun pitää naaman tyytyväisenä peruslukemilla ja ei näytä reaktioitaan vaikka kuinka kirpaisisi solvaukset.

Hyvä kun pääsit narsustasi eroon,mutta sinne jätit pienen viattoman tyttösi ns.hullun kynsiin. Sitä säälin kyllä! !!!!!!!! VOI VOI!!!!

Paukkuu täällä onneksi miespuolisetkin uhrit,ei vain mummot marise tyhjää sontaa! !!!!!

Yöllisiä mietintöjä...

Odotan yksin yön kulumista, ties kuinka monennen. Valvon vielä vähän. Ohi ajavien autojen äänet kantautuvat avoimesta parvekkeen ovesta ja tuuli nostaa ohutta verhoa hiljalleen.

Nyt kun olen kokeilumielessä katkaissut suhteen narsistiin, on se onnistunut tähän asti hyvin. Nyt vain huomaan, että kun olen kesän alussa tehnyt kaikkea pakollista, mikä on talven ja kevään kiireessä jäänyt vähemmälle ja pakolliset työt alkavat vähetä ja aikaa jää...

Niin huomaan sen minkä melkein tiesinkin. Ikävä nousee sielun syvyydestä. Kuten ennenkin. Nyt jo aivan selvästi tiedän, se ikävä ei kohdistu narsistiin, vaan aivan muihin ihmisiin, pois menneisiin. Narsisti on ollut elämässäni häivyttämässä tuota raskasta ikävää. Hän on hoitanut virkaansa hyvin, oikeastaan. Kun on hyväksynyt sen tosiasian, että hänestä ei ole oikeaksi mieheksi.

Laitan toiveeni tulevaisuuteen toivoen, että harrastukseni kantavat, muut suunnitelmani, ystävyyssuhteet ja vielä ehkä löydän uuden miehen. Vai olenko tulossa skeptiseksi sen uuden mieslöydön suhteen..? Ehkä, ehkä siitä tulee pelkkä vitsi, ehkä en löydä ketään, koskaan, en ikinä. Pitäisi heittäytyä seikkailuun. Mutta miten? En tahdo loukata ketään.. Miten siis? Voin ainoastaan näyttäytyä riittävän usein ja poistua takavasemmalle. Ehkä joskus kohtaan sen oikean. Tai ehkä en.

Ehkä on viisainta mennä nukkumaan. Puoli kuppia kahvia, keksi ja vähän tv:stä tallennusta... Itselläni ollut tänä iltana mietintöjä, jospa ottaisin yhteyttä narsisti-psykopaattiini... hohhoijaa.. Ehkä otan, ehkä en, saa nähdä, mutta ainakin hän odottaa, kai, ehkä, luultavasti. Tai sitten yllättyy iloisesti, tai suhtautuu lisätyönä... ehkä, ehkä ei...

"toivottavasti ny kuitenkin jää tilaa spontaanisuudelle ja heittäytymisellekin ilman täyttä varmuutta mistään, kun jokainen ihmissuhdekin on kuitenkin vähän niinkuin hyppy tuntemattomaan, emme tiedä mitä elämä eteen tuo, liittyen ihmisiin ja elämään"

Aivan uuden kaiun ovat saaneet nuokin sanat: "spontaanisuus ja heittäytyminen"... uuden merkityksen suorastaan.

Että nähtäväksi jää.

" Mitä tulee tuohon miten kerrot tuosta jos ja kun löydät uuden kumppanin, niin puheesi kuullostaa, en ny löydä sanaa, "kylmältä", ikäänkuin ihmissuhde olisi jokin prosessi jonka voi ennalta suunitella ja se etenisi käsikirjoituksen mukaan..."

Kuulostaakin. Noin olen aikuisena toiminut. Edelliseen suhteeseeni olen edelleen tyytyväinen. Oli ilman muuta projekti. Olen sen tyylinen ihminen, että suhteissani on tuota projektimaisuutta, mutta tietenkin on rakkautta ja heittäytymistä, kun löytää sen ns. oikean.

Jonkinlaisena "projektina" tätä narsistisuhdettakin olen loppuun saattanut.

Mielestäni aiempien suhteiden ei tarvitse kummitella uudessa suhteessa, jos on pystytty molempien puolelta siirtymään eteenpäin. Eri asia on, jos haluaa uudelta suhteelta joitakin samoja asioita kuin vanhalta. Kohdallani odotan joitakin samoja elementtejä kuin edellisessä suhteessani oli.

Voi kuulostaakin suunnitelmalliselta, mutta täytyyhän omassa suhteessaan viihtyäkin... noin niin kuin kokonaisena ihmisenä. Ja johan heittäydyin... aikansa kutakin. Uskon kuitenkin, että asiat natsaavat kun kemiat ja muut jylläävät voimat kohtaavat. Tärkeimpänä pidän luonteiden samanlaisuutta. Nykyään viihdyn hyvässä seurassa mielummin ilman seksiä kuin sitoutuisin vain seksin ja puolittaisen viihtymisen vuoksi epätyydyttävään suhteeseen.

Hei! Aivan ihanaa kirjoittaa tällaista... että minä olen nyt tässä ja olen valitsemassa aivan itse, mitä elämälläni teen. Hau!

Ja kuin vastaukseksi edelliseen, jossa jo iloitsin irtipääsemisestäni, niin tänään se tapahtui. Mutta aina ei voi mennä lujaa.

Autoradiosta kuulin laulun, joka nosti yllättäin tunteet pintaan. Kuuntelin sanoja ja muistelin narsistiani siinä ajellessani. Ensimmäisen kerran eromme jälkeen kyyneleet kihosivat silmiini... Olin siis kuvitellut, että en voisi tuntea enää mitään narsistiani kohtaan ja että suhteemme on sinetöity ja loppu.

Hyvän tovin tunteeni kiersivät ja muistot muovautuivat aikaan. Onneksi olin menossa tapahtumaan, jossa tuo tilanne unohtui ja nyt kun taas yöllisiä mietintöjäni tässä rustaan, niin vähän kauhistaakin tuo muistelu... Voisinpa hyvin kuvitella, että jos minulla ei nyt noita menoja ja harrastuksia olisi, niin olisin vielä jumissa tunteitteni puolesta häneen.

Nyt voin vain hyvilläkin mielin ajatella, että minulla on siis hyviä muistoja tuolta ajalta, kun narsisti-psykopaattini kanssa pelasin, sillä peliähän tuo oli, vaikka omat tunteeni aitoja tietenkin olivatkin. Tunne-elämän puolesta on ollut hyvä, että pystyimme jatkamaan suhdetta niin, että en jäänyt loukkaantuneena nuolemaan haavojani, vaan sain osani tuosta miehestä, jolle luoja on antanut ulkoista mahtia, mutta sisällään on tuo vamma.

Aivan varmaksi en oloani tunne, ettenkö vieläkin kääntyisi jossain tilanteessa hänen puoleensa, mutta toivon, että en sitä tänä kesänä tee, vaan selviydyn voittajana maaliin, jonka olen siis asettanut syyskuulle. Siellä sitten tarkistan asianlaidan taas uudelleen.

Joskus huomaan, että mietin hänen fyysistä terveydentilaansa ja vähän huolestunutkin olen, että voiko hän hyvin. Huomaan, että toivon hänen pysyvän terveenä. Toivon hänelle muuten kaikkea hyvää, mutta en jaksa edelleenkään häntä muiden kanssa ajatella. En tietenkään ole voinut enkä voi hyväksyä hänen tapaansa toimia naisten kanssa. Kuten tiedämme hän ei muutu.

Minulle hänen suhteensa eivät tietenkään periaatteessa kuulu, mutta periaatteita tässä lajissa muutenkaan ei olla nähty, niin ei niitä nähdä edelleenkään... : }

Hyvää Juhannusta muille narsistien uhreille ja asiasta kiinnostuneille!

Eilen oli itselläni kännykkä pariinkin kertaan jo otteessa, että soitanpa narsisti-psykopaatilleni ja toivotan hyvää Juhannusta... Jouduin seisahtumaan ja miettimään muutamankin tovin, että miten nämä asiat taas menikään. Mielessä kiersi monenlaista...

Tämä taitaa olla ensimmäinen Juhannus meidän suhdehistoriikissamme, kun ei minkäänlaista juhannuksen toivotusta tänne suuntaankaan ole kuulunut. Nyt on ilmeisesti siellä suunnassakin kynnys ottaa yhteyttä noussut.

Tuntuu mini-kriisiltä... Tällainen selvä merkki puolin ja toisin, että asiat eivät ole niin kuin ennen ja että meidän suhde ei toimi kaveripohjallakaan millään tavoin, niin kuin narsisti-psykopaattini monet muut suhteet toimivat sellaisina roikkumaan jääneinä lähde-suhteina, vaikka niissä ei sen kummempaa toimintaa olekaan.

Taaskin joudun vetämään henkeä ja päättäväisesti suuntaamaan ajatukset kohti iltaa ja omia juhannusmenoja.

Juhannus on ollut uudenvuoden päivän lisäksi toinen vuoden vaikeista päivistä, jolloin tunteet ovat aina nousseet pintaan ja kaikenlaiset ajatukset vaivaavat todella paljon mieltä. Muisto meidän yhteisestä "romanssista" nousevat väkevinä pintaan. Vaikka mikäpä tämäkään päivä sen kummempi on kuin mikään muukaan.

Luultavasti narsisti-psykopaattini juo itsensä humalaan jossain kuten niin usein muutenkin. Herää jonkun naisen viereltä... ja siinä se sitten onkin. -Käynpä nyt kaipaamaan tuota... ehkä kuitenkaan en. : }

Tässä vaiheessa ero- surutyötäni olen alkanut pohtimaan sitä kuuluisaa omavastuuta suhteessani narsistiin, -omalta osaltani. Olen ajatellut, että olen ottanut suhteesta aikoinani ensin ilon, sitten surun ja jossain vaiheessa taas vähän iloa ja piristystä pimeisiin iltoihin ja ehkä valoisiin päiviinkin välillä. Mutta tietenkään en aivan tällaista kyytiä ollut tilaamassa aikoinani. Ehkä elämä kääntää minulle vielä valoisan puolensa parisuhteen sarallakin. Olisi muuten ihmeellisen ihanaa ja antoisaa jos noin voisi käydä.

Mietin vain, että miten ihmeessä kukaan muu kuin uhri voisi edes teoriassa olla vastuussa suhteestaan narsistiin, kun ei siellä narsistin naamion alla ainakaan ketään vastuullista ihmistä ole. Voisiko tuo järkyttävä paradoksi auetakin juuri siitä, että uhri ikään kuin heittäytyy suhteeseen omalla odotus- ja vastuuosuudellaan, siis omallaan... vastassa pitäisi olla toinen puolisko, mutta ei olekaan. Siis pitäisi olla joku vastassa, mutta ei olekaan.

Uhri luottaa ja heittäytyy... näkee vastaanottavan puolen... sinkoutuu tyhjyyteen kovalla voimalla... jatkaa matkaansa eikä mikään tule vastaan... pelkkää tyhjää vain (urheiluselostusta). Uhri kokee ennekokemattoman järkytyksen, ihmiseltä näyttävä olento ei ollutkaan ihminen vaan usvakuvajainen. Varmasta maalista ei tullutkaan maalia koska maali ei ollutkaan maali vaan pelkkä maalin kuvajainen.

Pelaaja on järkyttynyt ja sekainen eikä ymmärtänyt mitä tapahtui... odotettuja suosionosoituksia ei kuulu yleisöstä vain ihmettelyä ja kummastelua, että miksi pelaaja makaa maassa. Pelaaja takoo nyrkeillään maata ja itkee, päästää tuskasta kertovan huudon... Huojuvin polvin pelaaja nousee.. nousee.. jatkaako hän peliä vai luovuttaako? Pystyykö hän jatkamaan peliä.. : D.

Tässä taas vertauskuvallisuutta... kuten olen näemmä ottanut tavaksi.

No, tämä nyt tällainen mielikuvitusleikki. Askartelin ajatuksella, että onko tuollaisesta joku erityisesti vastuussa. Itse en tässä jutussa ole tuollaisia tuttuja elementtejä ja käsitteitä liiemmin pystynyt käsittelemään. Siksi absurdi ja kumma tapahtumasarja. Ehkä juuri tuon vuoksi uhrit joutuvat usein turvautumaan terapiaan. Tuolle kaikelle ei löydy helppoa selitystä.

Omavastuu alkaa mielestäni sen jälkeen, kun uhri on vironnut syöksystään ja löytänyt itsensä maasta. Silloin on täytynyt käsittää, että jokin meni suuresti pieleen. Jos tuossa kohtaa ei ymmärrä, että jokin on täydellisen suuresti pielessä, niin sitten uhrilla on jotain suurta puutetta omassa ymmärryksessään. -Eikä tuo ymmärrysparka luultavasti suuremmaksi pelkällä haukkumisella ja arvostelulla tule, vaan vaatii tiedon lisäämistä tavalla tai toisella.

Kuulun niihin, jotka emme pidä uhrien arvostelusta negatiivissävyisesti. Vastuuta voi ottaa pieleen menneestä osuudesta vasta, kun huomaa jonkin menneen pieleen. Vasta silloin voi ottaa koko vastuun kun huomaa ettei narsistin naamion takana ole ketään. Tuolloin koko vastuun ottaminen tietenkin on aivan luonnollistakin eikä vaadi edes ponnisteluja sinällään. Ne surut ja surutyöt on tietenkin eri asia, surutyö vaatii ponnisteluja. Nehän uhri tekee aivan itse, välttämättömyyden pakosta. Kuka muu ne voisi tehdä, ei kukaan.

Narsisti tekee uhristaan jotenkin heikon. Hän lyö uhrin itsetunnon lyttyyn, sen jälkeen hän jakaa armoa uhrilleen säännöstellen, annospaloina, muttei koskaan niin paljoa, että uhri saavuttaisi entiset mittansa. Täytyyhän uhrin rukoilla ja tarvita narsistia.

Narsisti ahdistaa uhrinsa niin, että tämä joutuu pyytämään narsistilta lupaa hengittää, ja kun uhri sen viimein saa, niin uhri tekee sisimmässään narsistista jumalan kaltaisen vapauttajan.

Minulle kävi niin, että narsisti vapautti minussa sellaisen energian ja tarpeen hyväksyä itseni täydellisesti (aiemmin mieleni oli hiukan kahleissa), että en ollut aikuisena kokenut sellaista kenenkään kanssa.

Sitten hän yhtäkkiä löi minut maahan niin kovin, että oikeastaan menin pohjan läpi, niin kuin osuvasti kuvataan, maan rakoon.

Kauhuni ja tuskani keskelläkin tajusin, että jotain oli pahasti pielessä. Hänen toimintansa oli enemmän kuin sairasta. Mutta mikään muu kuin hänen läsnäolonsa ei tarjonnut minulle tuon iskun jälkeen paranevaa oloa. Jouduin pumppaamaan häneltä itsetuntoani takaisin vuosia. Nuo vuodet sisälsivät uusia iskuja, mutta en lannistunut, taistelin kuin henkeni edestä.

Raivosin hänelle ja iskin häntä takaisin (en likastanut itseäni minkäänlaisissa kostosuhteissa), käytin verbaalisia keinoja ja sain narsistin haukkomaan henkeä ja hän nitisi liitoksissaan... Löin häntä maahan niin kovin kuin ikinä pystyin. Näin sain narsistin hakemaan pelastusta itseltäni.

Kun olin saanut häneltä tarpeeksi seksiä, mitä alunperinkin olin häneltä lähtenyt hakemaan, jätin hänet.

Elin pari viimeistä vuotta niin, että elämäni oli täyttä, minulla oli ja on harrastuksia ja ystäviä. Menoa riittää, välillä vähän liikaakin. Tapasin narsistia ainoastaan silloin kun itse halusin häneltä seksiä.

Mikään mahti maailmassa ei saisi minua enää alistumaan seurustelemaan hänen kanssaan. Niin alhaalla en tule olemaan koskaan. Hän on yhtä kuin kuvotus ja hirviö luonteeltaan.

Nyt kun tätä muistelen, niin vaikka olen antanut hänelle anteeksi, niin voisin huvikseni vetää häneltä jalat alta, jos siihen tarjoutuisi tilaisuus. Nauraisin makeasti päälle, vaikka tekonaurua, jos ei muuten irtoaisi. Noinhan hänkin toimi minun kanssani. Hänelle on terveellisintä pysyä etäällä minusta. Luulen, että hän on tuon ymmärtänytkin.

Ajattelen, että hän ymmärsikin, että käytin häntä pelkkänä seksileluna lopulta. Mikä muu hän edes voisi olla.

Tässä tämänpäiväinen vastaukseni nimimerkille "Ei ollut ihan normaali", liitän osaksi erotarinaani.

"Outoa, täytyy sanoa. helpottunut olo nyt, huomisesta en taas tiedä. "

"Oloja tulee ja oloja menee. Itselläni tulee näitä päiviä, kun nyt lähes puolen vuoden tauon jälkeen tekisi mieli ottaa yhteyttä. Kuvittelen nähneeni hänet tänään ja se teki juuri sen, mitä olen ajatellutkin, että kaipaus iskee.

En ole viitsinyt kertaakaan tämän monivuotisen episodin aikana valehdella itselleni, ettenkö tulisi kaipaamaan jotain hänessä. Muutama viikko sitten iski kova kaipaus kun autoradiosta tuli kappale joka toi mieleen hänet. Asia on vain niin, että olen pahanpäiväisesti haksahtanut häneen ja ymmärrän, että haksahdukseni on enemmän kuin naurettavaa. Suorastaan vitsikästä.

Minun on pidettävä hänet poissa elämästäni. Ikävää vain on, että tulee näitä päiviä, jolloin joutuu ponnistelemaan onnistumisen eteen. Toivon vain, että huomenna on helpompaa."

-Ehkä kaipaus johtuu siitäkin, kun olen alun perin päättänyt pitää taukoa syyskuuhun asti. Ajatuksena on ollut, että jos pystyn noin pitkään taukoon, voin elää ilman häntä kokonaankin. Nyt syyskuu lähenee ja uutena ajatuksena ja haasteena itselleni on, että annanko rajapyykin mennä, jolloin välimme katkeaisivat kokonaan?

Seuraava ajatukseni on tietenkin, että tapaamme sattumalta jossain (löytäminen ei kovin vaikeaa) ja koska emme ole riidelleen emmekä siis virallisesti välejä laittaneet poikki, voimme taas palata suhteeseemme.

Minulla on vielä sama haaste kuin tavallisissakin suhteissa, joita vain joistain syistä ei voi jatkaa, tunteita on hiukan. Tunnen myös itseni yksinäiseksi jos olen yksin kotona useamman päivän, tai paremminkin illan. Eli tämä juttu ei kestä yksinäisiä iltoja reilusti, vaan kaipailen ja suunnittelen suhteen jatkamista.

Ääh. No tuon olen tiennytkin, ei ole yllätys, tunnen toki itseni. Tämä on ollut odotettavissa ja tiedossa, että näin tulee käymään. Aina ihmettelen, kuinka joillekin suhteiden katkaisu on niin helppoa, että siitä vaan. Nuorena itsellekin on ollut, koska ajatuksena on ollut ilman muuta että uutta ja parempaa.

Nytkin on tietenkin se sama ajatus, mutta miestarjonta ei ole kummoista... No, ehkä hän löytyy jonain päivänä jostain.

Tänään kun itse ajoin narsistini kotitienoilla, ajattelin, että kuinka kaikki, siis ihan kaikki tunteet ja muistot on tarvinnut käydä läpi sillä ymmärryksellä, että hän on vailla tunteita.

Muistin, kuinka suunnattoman rakastunut olin häneen, sitten muistelin, kuinka vuosia jälkeen kävin hänen asuntonsa läheisyydessä sydän kipeänä katsellen hänen ikkunaansa... tietenkin pimeässä, että kukaan ei voinut nähdä.

Tänään totesin, että pystyn näkemään jo hänen asuntonsa ikkunan ilman tunteen muuttumista. Nytkin kyllä ahdistaa, mutta todella vähän enää. Ja kaikesta tuosta on vuosia. Olen tehnyt työtä tämän asian kanssa todella paljon.

Tänään erityisen selvästi tajusin, kuinka koko tunneväkkärä on ollut vain omaani, ihan kokonaan vain ja ainoastaan. Hän on ollut suhteen täysin tunteeton osapuoli koko ajan. Siis täysin tunteeton.

Uhrin suurin työ on irrottautua ja ymmärtää, että narsisti ei rakasta. Ei ole koskaan rakastanut, eikä tule koskaan rakastamaan. Hän ei yksinkertaisesti pysty eikä voi, koska hänellä on se vamma, joka estää empatian tuntemisen.

Aivan loistava "päiväkirja". Niin tuttuja mietelmiä ja oivalluksia ja tarkkoja kielikuvia. Viimeinen vahvistus ja vapautus omasta prosessistani narsistin kanssa.

Tällä hetkellä tapailen miestä, joka taitaa olla vakavasti läheisriippuvainen. Ojasta allikkoon :) Tavallaan kyllä narsistin vastakohta. Näen hänessä kyllä paljon itseänikin. Tai niitä asioita joita olen jo työstänyt. Seuraavalla luokalla siis ollaan.

Tekisi kyllä mieli jättää kesken koko koulu. Mutta ehkäpä meillä on toisiltamme opittavaa. Enää en kylläkään anna kaikkeani heti ja kokonaan. Puolet riittää. Katsotaan, kumpi luovuttaa ensin.

Hän on suhteessa satasella heti tai nollalla. Mitään muita numeroita hän ei hallitse tai tunnusta. Mutta ihanaa, kun saa heti kaiken sen, mitä narsistilta ei ikinä yhtään..

Hui.

Hyviä huomioita.
Yritän pitää silmäni auki ja olla edelleen täällä, jotta jalat pysyisivät maassa ja realiteetit kohdallaan. Etten vaan taas olisi saanut sitä lottovoittoa :/

No joo, siis saan positiivista palautetta, apua rutkasti, hellyyttä, ja keskustelua parisuhteesta ja niistä ongelmista. Hän on hyvin analyyttinen, empaattinen ja tarkkanäköinen.
Mutta suhde etenee kyllä aivan liian nopeasti ja tiedän, että hänellä on selkeästi ongelmia.Tai hän tahtoisi, että se etenisi. Pari viikkoa taivasta, sitten konflikti ja parin kuukauden breikki ja nyt taas takaisin yhteen.

En usko, että hän on narsisti siinä klassisessa merkityksessä, mutta traumoja hänellä selkeästi on, vaikkei hän sitä tiedosta. Rankkoja juttuja vanhasta suhteesta, josta hän on kertonut.

Tässä iässä (yli nelikymppisenä) kaikilla vapailla ihmisillä on enemmän tai vähemmän traumoja vanhoista suhteista ja kyseenalaisia parisuhdemalleja, joten sitä täydellistä ei tule vastaan. Kyse on mielestäni siitä, pystymmekö työstämään ongelmiamme ja sitoutumaan siihen prosessiin parisuhteessa.

Tämä on aivan liian alussa vasta, jotta pystyisin sanomaan mikä tästä muodostuu, mutta olen kiitollinen rakentavasta vuorovaikutuksesta kanssanne ja lupaan pitää silmäni auki.

Tällä hetkellä meitä on mielestäni kaksi läheisriippuvaista, joista minä olen tiedstanut ongelman ja se on tällä hetkellä hyvin hallinnassani ja tarkkailun alla.
Tietysti on mahdollista myös se, että hän on narsisti ja minä taas peilaan häneen omia kuvitelmiani.

Ainoa asia, joka hänessä muistuttaa narsistia, siis tällä hetkellä, on hänen kyvyttömyytensä käsitellä konflikteja ja häipyä, mutta se taitaa olla useiden miesten toimimaton parisuhdestrategia? Kaksi kuukautta poissaoloa oli kyllä varsin kohtuutonta, mutta suhde oli silloin ihan alussa.

Olen asettanut hänelle rajoja ja ottanut tilaa (pari päivää tapaamatta) joka on minulle uutta. Hän reagoi siihen rankaisemalla minua (?) hiljaisuudella, mutta vastaili sentään harvoihin tekstiviesteihini. Suhde jatkuu.

Olen luvannut, että jos hän päättää taas kadota, voin odottaa kaksi viikkoa. Se on pitkä aika, mutta vähemmän, kuin kaksi kuukautta. Mielestäni realistinen raja siis. Nollatoleranssia katoamiselle ja mykkäkoululle tuskin voin tässä vaiheessa suhdetta vaatia.

Olen myös kertonut hänelle, että toista pitkää kokonaan katoamista en sulata, vaan suhde päättyy sitten siihen.

Lähdet pois ja jätät vastaamatta puheluihin.

Minä tunnen oman
11.11.2014 11:27

Minä tunnen oman narsisti-psykopaattini ihan nuoruudesta. Sitten oli se seurustelu ja nyt vuosien tapailusuhde, jonka senkin olen päättämässä. Lopullinen päättäminenkin on näköjään prosessi.

En ole riidellyt narsistini kanssa vuosiin. Tuskin kukaan on epäillyt, etteikö narsisti tarvitsisi ihmissuhteitaan. Kysymys on siitä, mihin hän noita ihmisiä käyttää ja miten hän niitä kohtelee. Myöskin mitä hän todellisuudesta niistä ajattelee.

Kyllä tämä minunkin vilpittömältä tuntuu, mutta olen nyt niin tiedostanut tämän tyylin, että en mene enää minkäänlaiseen halpaan, vaan olen askeleen edellä. Minun velvollisuuteni itseäni kohtaan on olla askeleen edellä, pyrkiä estämään kaikki paha.

Narsistilla on tunnetusti joukko "sielunkumppaniystäviä", joihin hän nyt kuvittelee minunkin kuuluvan. On kuitenki haasteellista irtautua ns. sielunkumppaniystävyydestäkin. Narsisti käyttää ihmistä hyväkseen niin kauvan, kuin tästä ikinä mitään irti saa. Hovilaiset ovat paljolti juuri hänen pa*okavereitaan, joiden kanssa ei enää olla.

Suosittelen sinullekin irtaantumista edelleen.

Narsistin kanssa kyyti on kylmää, eikä kannata juurikaan ajatella, että on onnistunut jossain sellaisessa, missä kukaan muu ei ole. Vaikka narsisti uhrinsa pitääkseen noin väittäisikin. Olen minä mitä tahansa, ja olen minä onnistunut missä tahansa, niin narsisti ei tunne minua, koska hän ei kykene syvälliseen tuntemiseen empatianpuutteensa vuoksi. Suureen älyllisyyteen hän ei kykene, koska on liian laiska, eikä muutenkaan ystävyyssuhteista hänellä ole paljoa kokemusta... kun on vain niitä hyväksikäyttösuhteita.

On tämä minunkin aika venkura ja yrittää pysyä rinnalla, mutta minä en häntä halua. Hän vain juoruaa, vääntelee ja kääntelee asioita omaksi mieleisekseen...

"koska olen sinut narsistini kanssa. "

Kuulumme luultavasti siihen porukkaan, joka rauhoittaa olemassaolollaan narsistia. Haluatko olla hovilainen?

Suosittelen, ettet anna narsistin tunnustuksien ja mielistelyn vaikuttaa itseesi. Ne eivät ole minkään arvoisia. Tosin itsekin nautin ja lepäsin suhteen jälkeen siinä tilassa Tosin olin seksisuhteessa häneen loppuun saakka myös. Nyt on taas taistelun aika.

Oman narsisti-psykop
16.11.2014 01:20

Oman narsisti-psykopaattini aikaansaamasta sekamelskasta elämässäni on aikaa jo vuosia, viimeiset pari vuotta ovat olleet jo helpompia ja olen päässyt hänen kanssaan vaiheeseen, jossa ainakaan minä en enää ole kiinnostunut hänestä juuri lainkaan.

Olen antanut hänelle sisimmässäni anteeksi hänen pahat tekonsa, millä hän on minua vastaan rikkonut. Koen että olen päässyt kiusauksesta ja pahasta. Olen vapautunut jo melkein kokonaan. Tottakai muistan hänet ja tulen varmaan aina muistamaan. Mutta pystyn muistamaan hänestä sen hyvän, minkä suhteesta sain.

Jalustalle en häntä nosta, mutta ikävä kyllä hän itse alentaa itseään huonoilla elämäntavoillaan, että minun ei häntä tarvitse alentaakaan.

Pääasia, että itse saa lopulta rauhan sisimpäänsä siitä asiasta, eikä tarvitse sitä enää tulevina eläkevuosina mukanaan raahata, vaan narsistiasia jää niihin vuosiin, missä se on aikanaan vaikuttanut, on yksi muisto muistojen joukossa, ikävine piirteineen, joinekin hyvine piirteineenkin.

Selvittäkää asia itsellenne, niin lopulta olette voittajina maalissa.

Narsistista kannattaa helpottaa ote ja antaa hänen itse selviytyä elämästään, koska jos hän on oikea narsisti, hän tekee sen jokatapauksessa omin päin ja omin ehdoin. Hän ei kaipaa neuvoja. Jos hän tukea pyytää, niin se on vain juoni. Päästäkää hänestä irti.

Riippuu ihan tapauks
19.11.2014 21:34

"Että näin sivusta seuraten, vaikea tietää sitten kumpiko loppu viimeksi se joka ei päästä irti on, uhri vaiko narsisti vai haluavatko eksät kuitenkin "

Riippuu ihan tapauksesta. Joskus se on narsisti joka riippuu, joskus uhri. Kyllä se on ego uhrillakin... Janinan You Tube - tietoiskussahan hän kehottaa uhria unohtamaan oman egonsa siinä vaiheessa, kun ero on edessä tai meneillään. Minä myös olen sitä mieltä, että se oma ego kannattaa unohtaa tilapäisesti narsistin kohdalla.

Tieto narsistista ja hänen persoonastaan saavutti minut valitettavasti sen verran jälkijunassa, että en ihan tarkkaan ole tiennyt siinä vaiheessa, minkä kanssa olen ollut tekemisissä.

Olihan se niin, että aina kun minä olin se, joka otin etäisyyttä enkä vastannut hänen kutsuunsa, hän kyllä alkoi tavoittelemaan minua. Kyllä hänellä on ollut kaikki narsistille tyypilliset tavat, kuten juuri se, että jos minä uhrina olen ottanut etäisyyttä, hän on tullut etsimään minua.

Minulle ei tuossa ole enää mitään epäselvää.

Meilläkin on kuitenkin sillä tavoin tyypillinen tapahtumaketju, että kun nyt minä olen luopunut lopullisesti narsististani, hän on hänelle tyypilliseen tapaan tavoitellut edelleen minua. Sovussa on pysyttävä elämän (jomman kumman) loppuun saakka. En tahdo hänen kanssaan riidellä, silti olen varuillani ja tiedän senkin, että siitä huolimatta, että hän alun perin minut hylkäsi hän voi tai on voinut jo vahingoittaa mainettani.

Kukahan tuon
21.11.2014 22:15

"Uhri järkytti lisää, kun narsisti ei ollutkaan sitä mieltä eikä sellainen, mitä "uhrin" mielestä olisi pitänyt olla. Nyt uhri tunsi itsensä entistäkin uhrimmaksi."

Kukahan tuon on tarinoinut?

Narsisteilla on tapana tehdä juuri tuollaisia monimutkaisia tarinoita "paljastaakseen" vainoojansa. Uhrien kertomukset ovat yksinkertaisempia. Narsistit tekevät paljon taustatyötä oman kuvansa kiillottamiseksi, aivan uskomattomia ovat tarinat. Juuri sellaisia tarkkoja selityksen selityksiä, että niitä ei voi uhri olla uskomatta.

Uhrilla tarkoitan tässä kaikkia, jotka narsisti valitsee kuuntelijakseen.

Se on juuri se narsistin kuningaslaulu, kun hän monin tavoin lyötyään uhrinsa lyttyyn todistaa olevansa vain ihan tavallinen ja normaali. Ja luultavasti me kaikki autamme heitä siinä. Ainakin minä olen tahtomattani auttanut, kun en ole muutakaan voinut. Nyt kun en ole enää missään tekemisissä hänen kanssaan, niin luultavasti elän hänen tarinoissaan ja todistan edelleen hänen puolestaan...

Älä ole pahoillasi
25.11.2014 23:38

"koen että teillä ei siltikään ole oikeutta viljellä narsistin diagnoosia noilla perusteilla."

Älä ole pahoillasi. Hän saa kylvää siementään niin paljon kuin ikinä tahtoo ja ihan minne tahtoo. Minä ainakin hoidan hänen tilustaan antaumusella. Hänellä on laajalti viljeltyä peltoa. Eikä huolta loppumisesta, lisää kynnöksiä löytyy ja niihin vakosiin hän sitten laskee taas siemenensä...

Keväällä tuo puuha tietenkin on vauhdikkaimmillaan ja hän alkaakin katsastamaan peltoja jo hyvissä ennen kuin niitä on mahdollisuus vielä edes kyntää. Mutta kun kyntötyöt sitten alkavat, niin se on laiskat pois alta... No, onhan apumiehet aina paikallaan. Jokainen tietää, että hänenlaisensa peltomestari tarvitsee ison joukon apulaisia, mutta ei mainita siitä hänelle..;

Minun narsisti-
12.12.2014 14:36

Minun narsisti-psykopaattini väittää, että olemme ystäviä, hyvin syvällisiä hengenheimolaisia jopa. Ystävyytemme ulottuu ulottuu ylimpiin iloihin ja ihmismielen syvimpiin pohjiin hänen sanojensa mukaan. Olemme todella hyviä kavereita ja voimme turvautua toisiimme hänen mukaansa. Todellisuudessa, kaiken maallisen yläpuolella, olemme kuulemma naimisissa... noin hän minulle selitti. Hän kuulemma on minua varten, aina, noin hän sanoi.

No, itse sanoin kerran kiukuspäissäni, että: "Yhden antamistasi lupauksista tulet pitämään, tulet odottamaan minua aina."

Mutta korostan, että tuo kaikki siis HÄNEN MUKAANSA.
Uskoisin, että miespuoliset kaverit ovat toiset jonkinlaisessa liikesuhteessa, toiset asiakassuhteessa, kolmannet tuntevat jonkun, joka tuntee veijarin, ja siksi on oltava suhteessa. Neljäs ja viides kolonna hyötyvät narsistista tai odottavat jonain päivänä hyötyvänsä. Sitten on divisioona hyvänpäiväntuttuja. Väliin mahtuu sukulaisia ja sukulaisten kavereita, entisten vaimojen väliaikaisia miesystäviä ja entisiä miesystäviä, jotka narsisti on kammennut sijoiltaan.

Oma ryhmänsä on fittiketjussa värjöttelevät vuoroaan odottavat rakastajattaret, funclub, freelancerit ja lopulta yleisö. Kaikkien vaimojen perheet kuuluvat myös tuttavapiiriin, onhan ollut n. 50:n yksinhuoltajan lapsille isäpuli.

Kaljabaarissa käy naapurit ja kaupungin toisen laidan kaljabaareissä käy entiset naapurit.

Varmaan moni nostaa nokkaansa ja välttelee jos voi, mutta paljon hyötyä tuosta.

Itse kuulun sarjaan: en nosta nokkaa, mutta välttelen. Jos tulee toisen naisen kanssa vastaan, nosta sitä nokkaanikin. Sen jälkeen en enää vastaa koskaan hänelle puhelimeen enkä tervehdi.

Tulen silti elämään sellaista elämää hänen kertomuksissaan, että heikompien päätä huimaa. Tuolla kaikella ei kuitenkaan ole mitään tekemisä todellisen minäni kanssa.

Mikään juhlapyhä ei
21.12.2014 13:30

"miten itse suhtaudutte eron jälkeen narskuihin jouluna?"
Mikään juhlapyhä ei enää ole sama narsistin jälkeen. Narsististakin luopuminen vaatii oman surutyönsä. Itselläni se on merkinnyt sitä, että Joulu menetti sen maallisen merkityksensä lähes kokonaan. Minun on pakko ajatella, että Joulu on vain höpöhöpö hassuttelu, mitä se onkin. Kun kuuntelee mainostajia, niin sen huomaa ertyisen hyvin.
Eli taas kerran, toista ei voi muuttaa, vain itseä voi muuttaa. Omaa asennetta varsinkin Jouluun, jolloin tunteet ovat pinnassa eniten ja jolloin narsistimaa elää vahvasti. Narsisti pelaa Joluna joulupelejään ja niitä ei voi heti seuraavina jouluina unohtaa, vaan esiin pompahtaa Joulunarsisti.
Jolunarsisti on aivan oma taiteenlajinsa. Ainakin omalla narsisti-psykopaatillani oli aivan omat Jouluseremoniat, johon hän kietoo uhrinsa. Uhrit ovat herkkiä Jouluna ja narsisti tietää sen. Pitkäaikaisissa suhteissa uhri on voinut keksiä myös Jouluseremoniaa, mikä tyydyttäisi tavallaan vaateliasta narsistia. Vyyhdin poispyyhkäisy vaatii kummaltakin työtä.
Narsisti luultavasti voi tappaa itsensä joskus siinä kuin joku muukin. Mutta uhkailu kuuluu heidän toimenkuvaansa ja jos aikoo jättää narsistin, niin narsistia ei voi ottaa takaisin.

Tunnen kyllä todella monta naista, keillä tietääkseni ei ole narsistista pershäiriötä, ketkä ovat uhkailleet itsarilla eron jälkeen. Mitäs se kertoo?

Todellakin_Lapsethan_

10.3.2015 13:50

Todellakin. Lapsethan ovat usein parhaita kietomaan aikuiset pikkusormen ympäri. Eli älystä ei narsismissa ole kyse. Yleensäkin äly taitaa olla vanhanaikaista.

Kuka tahansa lapsi voi joutua varhain ympäristöön, jossa hänestä muovautuu narsisti. Siihen ei vaikuta äly eikä täällä myös usein esiin nostettu ulkonäkö.

Varmasti eniten kuohuntaa aiheuttavat ne kauneimmat ja älykkäimmät, pääsevät eniten näkyviin. Toivotaan, että tuo "pääsevät" on jonain päivänä j o u t u v a t eniten näkyviin... Eli tulisivat tavalla tai toisella läpinäkyviksi.

Ikävä kyllä narsismitietous ei periydy geeneissä, vaan joudumme hankkimaan kannuksemme yhä uudelleen ja uudelleen kauheiden kokemusten kautta.

Narsismin oireet
DSM-IV:n kriteerit
"keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;"

Noinhan siellä sanotaan...

Mietittäväksi jää, miten narsisti sen itseensä kohdistuvan rakkauden käsittää, kun ei itse sitä tunnetta tunne...

Voisiko olla, että se on hänelle saalistuksen täyttymys, juuri se vapaa tila, jossa hän saa häärätä sen toisen ihmisen elämässä mitä vain, kun tämä rakkaudessaan on puolustuskyvytön.. ei voi eikä uskalla sanoa narsistille vastaan siinä pelossa, että tämä suuttuu ja jättää hänet ja tekee niitä temppujaan, joita tämä tietenkin tekee joka tapauksessa.

Narsistihan ei voi sietää, että häntä rakastetaan... niin kuin ihmiset yleensä rakastavat, vaan tahtoo rakkauden erikoisessa muodossa, jossa hänellä on kaikki valta, mutta uhrilla ei mitään sanomista.

Oma narsisti-psykopaattini kielsi minua, että en saa alkaa miellyttämään häntä, mikä oli minun mielestäni yksi niistä hänen typeryyksistään, jossa kohtaa minun hälysyskellojeni olisi pitänyt soida... Minulle on aina ollut päivänselvää, että en ala "miellyttämään" yhtikäs ketään ainakaan parisuhteessa...

On_totta_

11.7.2015 13:58

"Itsemurhalla uhkaileminen ei ole kyllä tervettä "

On totta, että narsisti ei sillä tavalla välitä, kun muut välittäisivät...

Narsisti ei todellakaan pysähty. Itse muistan siinä vaiheessa itkeneenikin todella paljon, kun narsisti paljasti itsensä. Itkin ja pyysin. Kuka tahansa muu olisi ollut huolissaan. Ensimmäisen kerran elämässäni tuolloin kävi itsemurha mielessä ja ajattelin, että heitän tuolla ajatuksella narsistia.

Mitä tapahtui? Ei yhtään mitään muuta kuin että hän sanoi soittavansa apua, jos tuollaista teen... Ymmärsin hänen tarkoittavan hätänumeroa tms, että olisin niinkuin päässyt nopeasti lääkäriin.

Hän ei kertaakaan ottanut tuota esille myöhemminkään, vaikka jatkoin itkemistä. Hän tiesi kyllä tasan tarkkaan, että olin todella onneton. Syytä hän ei vain ymmärtänyt. Vähätteli itseään ja sanoi, että ei hän ole oikeen mies eikä mikään, ja että hänen takiaan ei kannata itkeä. Minulla oli kuulemma jonkinlainen "itkuvaihe", jonkalainen naisille tulee. Ja että tuo kun menee ohi niin sitten voimme taas... niin, mitä? Luultavasti hän tarkoitti, että minusta tulee "normaali".

Itkuvaihe meni ohi, minä tein suurisuuntaisen suunnitelman elämälleni, vuosia olen edennyt tielläni ja narsistin olen nyt jättänyt taakseni.

Edelleen muistan hänen hyviä puoliaan joskus, ne vain nousevat mieleen. Vieläkin joskus tulee epäusko sen suhteen, että onko hän todella tuollainen NPH, vai jospa hän olisi muuttunut paremmaksi ihmiseksi, tai paremmin toimivaksi.

Näin sitkeässä elää epäusko.

[Mutta en silti lähde palstalle kirjoittamaan, että uhrit ovat keksineet narsismin päästäkseen kohtaamasta itseään, niinkuin eräs kirjoittaja tapaa tehdä ;).]

Oletkohan sittenkään tavannut oikeata narsistia, kun olet noin ehjä ja pystyt vielä kommunikoimaan sen narsistin kanssa....Narsisti tuhoaa...

Narsistista eroon on oikea tie.

24.9.2013 13:20
"Edelleen on katse tulevaisuudessa. Toivon, että n. 3:n vuoden kuluttua narsisti ei enää ole elämässäni. En tiedä, mitä tuona aikan tapahtuu sellaista, että luovumme toisistamme, mutta suunnitelma on tuollainen. Otan monta tärkeää askelta tuona aikana, näin olen suunnitellut. Eli vuosi 2017 olisi viimeistään kokonaan narsistiton. Ehkä jo ennen sitä lopetamme fyysisen kanssakäymisen."
Noin kirjoitin yli kaksi vuotta sitten.
Annoin itselleni reilusti aikaa päästä narsistista kokonaan eroon. Voin sanoa, että tuo on toteutunut... Fyysisesti olen päässyt eroon hänestä, myöskään en tapaa häntä enää. En vastaa enää puhelimeen, mikä olikin viimeinen toimenpide tiellä eroon. Hivuttauduin hänestä hiljaa eroon.
Voin sanoa, että minulla ei ole häntä kohtaan enää minkäänlaisia tunteita. Jos joutuisin tekemisiin hänen kanssaan jotain kautta, niin se voisi olla epämiellyttävää, koska olen hänen kanssaan ollut. Minulla ei myöskään ole mitään käsitystä, miten hän on reagoinut siihen, että olen hänet jättänyt, aavistuksia sensijaan on. Hän on jokatapuksessa mennyttä elämää, eikä hän merkitse minulle enää ihmisenä mitään.
Jos nyt mietin sitä, minkälainen kuva minulla hänestä on, niin pidän häntä hyvin ohuena ihmisenä, ihmisenä, joka ei ole oikein minkäänlainen, vailla omaa persoonaa, muiden narussa kuljetettava, tuulen vietävä, alkoholin kuljetettava, baarituolien kuluttaja, sänkyjen koluaja, alusvaatteiden hamuaja, itseään toistava, kyvytön aikuistumaan, lapsen tasolle jäänyt, tyhjän nauraja, tyhjäpäinen, alistunut, kyvytön kehittymään, pelkkä ihmisen kuori...

Hänen ainoa saavutuksensa koko elämässä on, että hän on kyennyt ja kykenee huiputtamaan lähinnä naisia.
Olen ainoastaan aavistuksen verran pahoillani, että hän on sellainen. Minulla on tärkeämpääkin tekemistä elämässäni kuin miettiä sellaisen ihmisen asioita, jonka asiat eivät kenenkään miettimisestä korjaannut koskaan.

Tuokin_on
22.12.2015 13:11

hkljöhlkhlkhlh kirjoitti:
"Omaa elämää ei kannata pilata toisen vuoksi, vaan elää täysillä ja vapaasti."

"siirtyy uuteen uhriin."
Tuokin on erittäin hirveän vaikea ajatus. Narsisti nostaa uhrissaan kaikki vaistot pintaan suhteen aikana ja hyväksikäyttää niitä. Äidin/isän vaistot eivät ole vähäisimmät noista.

Tiedostamattaan ja alitajuisestikin uhri taistelee narsistin raakoja brutaaleja kauheuksia vastaan vielä pitkään sen jälkeen kun narsisti on jo kälppinyt kauheaan painajaiseensa takaisin uhrin hoivista.

Uhri muistaa uhrina olemisen syvällä sisimmässään niin syvästi, että tunne siitä, että narsistilla on uusia kierroksessa pitää häntä vereslihalla pitempään kuin jos narsisti vain vaikka sairastuisi tai kuolisi.

Narsisti väittää urhia mustasukkaiseksi, vaikka kyse on paljon pahemmasta. Mustasukkaisuus on sangen kevytmielinen ja vähättelevä ilmaus uhrin vereslihalla olevaa tunnetta kohtaan.

Mielestäni tuosta ei urhi oikein selviydy, jos ei lähde kohti uusia haasteita. Uhrin on myös tajuttava narsisti jotekin idiootiksi, ennenkuin pääsee hänestä irti todella. En tiedä, onko idiootti jotenkin väärä ilmaus sen takia, että todellisilla idiooteilla saattaa olla tunteita... narsistilla ei.

Ehkä narsisti on ennemminkin tunneidiootti, joka tekee heikäläisestä sitten toiminnaltaankin idiootteja.

Mielestäni omasta kidutuksestaan pääsee irti, kun löytää elämälleen mielekästä sisältöä, jota osaa arvostaa. Täytyy tajuta, että narsisti tuhoaa kaiken sellaisen, narsisti olisi tuhonnut uhrin tulevaisuuden.

Kun_olet_

3.1.2016 14:28

"Pahinta ehkä se että et koskaan saa tietää mikä suhteessa oli totta ja mikä vaan suurta näytelmää. "

Kun olet päässyt irti narsistista todellisesti, sina ei voisi vähempää kiinnostaa, oliko joku hänen ajatushässäkässään "totta" vai ei. Silloin sinusta on vain pääasia, että olet moisesta ihmishirvityksestä päässyt eroon ja sinua inhottaa, että olet koskaan hänen kanssaan ollutkaan. Et todellakaan enää ajattele, olisiko joku pikkuseikka voinut olla tottakin.

Onneksi minä olen todellisesti irti.

Joskus muistan omat tunteeni ja sitä aikaa, jolloin kuvittelin olevani rakastunut... muistoja todellakin voi olla, mutta järki tämän kaiken ajattelun keskellä on kuin vuori, joka on ja pysyy, eikä voi liikkua eikä lähteä eikä kadota, vaan se on.

Kannattaako omaa narsistitarinaansa kerrata?
Minusta täysin olennaista se, miten sen 'kertaamisen' tekee. Tekeekö sen henkisesti kasvaen, vai miten. En oikein osaa kuvitella sellaista kertaamista, mikä ei tuo uutta perspektiiviä, joka perspektiivin saaminen on mielestäni kertaamisen tavoite.

Haluan kysyä sinulta, mita tarkoitat seuraavalla: "Toisaalta, ehkä pidän hänet "langalla", vaikka en suhteessa enää olisikaan. Eihän koskaan voi tietää, mitä elämä tuo, ja lämmin olkapää, vaikka vain hetkenkin, antaa lisää voimaa."

Onko em. myös ns. hyväksikäyttöä omien tarpeiden tyydyttämiseen sinulta itseltäsi? Narsistit hyväksykäyttävät toisia, puhutaan lähteistä, että niin kauan kuin siinä on jotakin virettä se pidetään kunnossa. Onko nyt siis kyse samasta asiasta, mutta toisinpäin?

Voi_kestää

18.6.2016 12:00

Narsisti voi jäädä pitämään uhriaan ns. langalla pitemmänkin aikaa, kun varsinainen verkotus on jo tehty uhria impattu hyvä tovi. Ja vaikka uusia verkkojakin on jo koettu.

Voi kestää todella pitkään ennenkuin käyttämällä loppuun pääsee eroon. Minä käytin narsisti-psykopaattiani niin pitkään kuin ikinä häntä vähääkään vain halusin. Lopulta huomasin, että oli oltu niin paljon, etten enää halunnut häntä enkä hänestä yhtään mitään. Vuosia kuitenkin kesti. Siinä oli sitten opittava suhtautumaan, myös narsisti-psykopaatin... ja sehän ei ollut helppoa. Pystyin opettamaan hänelle parissa vuodessa yhden tempun, sen, ettei hän puhu eikä hiiskahda muista suhteistaan minulle mitään. Puhelimen joutui myös sulkemaan minun luonani. Niillä mentiin useampi vuosi. Minulla ei ole häntä ikävä hitustakaan, vaikka sen jälkeen, kun jätin hänet lopullisesti, muutaman kerran palasin mielessäni menneeseen... sellaista nostalgiaa. Ei sitä ihan kokonaan voinut välttää, vaikka kyse oli niin mitättömästä miehestä kuin narsisti-psykopaatti voi ikinä olla. Onneksi ymmärsin, että se oli vain sellaista nostalgiaa, joka kyllä katoaa lopullisesti, nyt ei ole tullut sellaisiakaan ajatuksia enää ollenkaan.

Minulle_nars

5.7.2017 15:47
Minulle narsismiin sairautena tutustuminen on toiminut väylänä ulos narsistin pihitotteesta. Kun olen ymmärtänyt sen, että narsisti on kuvajainen, oman näytelmänsä lavaste ja naamio jonka takana ei ole ketään, on ihastus muuttunut kauhistukseksi.
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Vaknin.html
"Toisin kuin yleisesti luullaan, narsisti ei rakasta itseään, vaan sitä heijastusta itsestään, jonka hän näkee muissa ihmisissä. Itse asiassa hän on tämä heijastus. Muut ihmiset ovat hänelle peilejä, joista hän toteaa olevansa olemassa. Mutta peilin pitää näyttää sopiva kuva - tai edes jotakin. Siksi narsisti ottaa muut ihmiset vahvaan pihtiotteeseen"

Narsisti osaa hivellä ihmisen haavoittuneita kohtia käyttäen valheellista mystiikkabalsamia...

Kun on tajunnut, mikä narsisti on ja ettei siihen ole parannusta, ei se narsistikaan enää jaksa kiinnostaa.

😂🙂🙄😄😞😲😉🤔😀🤗😅😯😎❤️️😙😍🤕😩😲😉
🍪🥛💪💰 😡🔫 ✌✌️🔥😆👌🙏🤑💥🤘👍🎉👊🐖🐷🐽😝😭🔬🔦 💩😈

Ja lämmintä olkapäätä ei löydy muualta? Et kuulosta ollenkaan olevasi sujut itsesi kanssa kun epätoivoisesti roikut hänessä. Et uskalla päästää irti.

Tässä minun selviytymistarinani, jos tahdot lukea.
Voin kirjoittaa vielä jatkoa tuohonkin "päiväkirjaan" kunhan joudan.
Eli nyt jo kuivilla tapauksesta omasta puolestani, mutta epeli vielä joskus yrittää tavoittaa minua. En tarvitse häntä enää mihinkään muuhun kun käytän anonyymisti esimerkkitapauksena täällä palstalla, kun on niin jumalattoman narsisti ja psykopaatti kaikilla herkuilla...

Luin oman narsisti-tarinani vuoden vaihteen viihteeksi. Poissa on ja pysyy mikäli minusta mitenkään on kiinni.