Epätoivoinen

Väsyttää

En oikein tiedä mitä minun tulisi tehdä...
Olen 18-vuotias tyttö (48/165) parisuhteessa eikä elämälläni tunnu olevan mitään tarkoitusta.
Ahdistelen melkein päivittäin välillä ilman syytä ja usein se päätyy siihen, että alan itkemään. Olen myös hyvin herkkä reagoimaan välillä siihen esimerkiksi jos poikaystäväni suuttuu minulle, kun olen huolimaton tai jos minulle laitetaan ruokaa valmiiksi. Siitä tulee vain niin syyllinen olo...
Minulla on ollut noin puolitoista vuotta sitten keskivaikea masennus ja kävin silloin psykologilla.

Minua on kiusattu ala- ja ylä-asteella, mutta ei enää lukiossa. Siitä huolimatta minulla on ollut aina tunne, että kaikki vihaavat minua. Tulkitsin jokaisen katseen minua kohtaan vihamielisenä. Tunsin itseni yksinäiseksi, mutta onneksi minulla oli ja on edelleen pari hyvää koulukaveria. Alle vuosi sitten alettuani seurustella tutustuin uusiin ihmisiin ja huomasin, ettei monikaan koulukaveri tai muu henkilö ollut minulle vihamielinen ja sain elämääni uutta potkua. Viime kesän jälkeen minulla kuitenkin alkoi ilmetä näitä outoja tuntemuksia kuin masennus olisi tulossa takaisin (Jos se nyt oli pois lähtenytkään). Aluksi näitä "ahdistuskohtauksia" ei ollut kuin muutama, mutta nyt niitä on tullut lisää.
Ahdistavat ajatukset tulevaisuudesta ja yleisesti elämästä ovat koko ajan vain lisääntyneet. Löin kerran päätäni seinään, jotta saisin ahdistuksen pois.

Näen paljon negatiivisia ja surullisia unia siitä, miten joku läheiseni kuolee tai minua kidutetaan. Lisäksi ruokahaluni on laskenut entisestään. Tiedostan olevani alipainoinen enkä haluaisi laihtua enempää...

Tuntuu, että kaikki romahtaa taas päälleni niinkuin silloin masennuskautena.
En halua olla yksin. En halua olla muille vaivaksi...tuntuu etten pian enää jaksa.
Mitä minun tulisi tehdä...?

3

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jospa helpottaa

      No asiasta kirjoittaminen helpottaa jo kummasti. Voitko puhua tuntemuksistasi poikakaverin kanssa. Sinulla taitaa olla pelko että jätetään. Oleko pystynyt käsittelemään noita kiusaamismuistoja kenekään kanssa?Onko hyvät suhteet lapsuuden kotiin ja saatko heiltä tukea? Jos tilanne pahenee, älä jää odottelemaan liian kauaa hakiessasi apua?

    • mailaifis...

      kannattaa todellakin hakea apua ajoissa , helpompi on lähteä kuntosalille fysiikkaa huoltamaan , kun mennä psykiatrille ja aloittaa tarvittaessa sopiva lääkitys arkea helpottamaan. minä lykkäsin asiaa vuosikymmenet ja nyt on isompi remontti edessä ... kaikki järjestyy kyllä parhain päin :)

    • SOS-kriisikeskus vastaa

      Hei, suosittelen sinua hakemaan apua tilanteeseesi. Kerroit käyneesi aiemmin psykologilla. Mikäli koit sen silloin auttavan, olisiko mahdollista saada häneltä nyt tapaamisaikaa? Keskusteluapu olisi varmasti paikallaan ja tässä muutamia lisävaihtoehtoja:

      Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22. Puhelu maksaa operaattorista riippuen ja sen veloittaman puhelumaksun verran.

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päällle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyy osoitteesta http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset. Käynnit eivät maksa mitään.

      Jos koet, että haluat mieluummin kertoa olostasi kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net ).
      Tukinet päivystää joka arkipäivä 15-19.

      Lämpimin terveisin,
      SOS-kriisikeskus/Anni

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1805
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1180
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      458
      1148
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      827
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe