Hei,
olen 26-vuotias nainen. Olen alakouluikäisenä ollut hyvin allerginen siite- ja eläinpölylle sekä ruoka-aineille. Monta vuotta pystyin kuitenkin syömään normaalisti. Viime vuoden heinäkuun lopussa aloin kuitenkin oksentaa voimakkaasti. Syksyllä lopulta selvisi verikokeista allergia suomalaisille viljoille.
Tilanne kuitenkin paheni vuoden lopussa entisestään, allergiaa alkoi aiheuttaa mm. tattari, mantelit.... Vuoden 2013 alussa minulle tehtiin prick-testit, joissa selvisi 34 eri allergian aiheuttajaa, joista 8 oli jotain muuta kuin ruoka-aineita.
Nyt viimeisen kuukauden aikana tilanne on pahentunut paljon. En pysty syömään enää kuin riisiä, maustamatonta kanaa ja naudanlihaa, kananmunaa, laktoosittomia maitotuotteita, vadelma-mustikka-sosetta, Porvoon lakritsin gluteenittomia lakuja, sokeria, suolaa ja mustapippuria. En mitään muuta. Mikroskooppisen pienet annokset allergisoivaa ainetta aiheuttaa oireita. Esim. vitamiinipillereitä en voi syödä, koska niissä on peruna- tai maissitärkkelystä tai laktoosia. Oireet niistäkin ovat selvät.
Oireina ovat rajut oksentamiset, vatsakipu, ripuli, huulien turpoaminen, nokkosihottuma leukaperissä, märkivä ihottuma sormien välissä sekä kutina suussa, korvissa, nielussa, ruokatorvessa ja silmissä. Myös kovia jäsensärkyjä on ollut todella usein. B12-vitamiini oli verikokeissa todella alhainen. Olen myös hyvin väsynyt jatkuvasti. Leukosyytit verikokeissa usein hieman koholla, muuten testit ok.
Olen altistunut homeelle vuosi sitten työpaikalla muutaman viikon ajan. Tämän jälkeen olin viikon keuhko-osastolla (minulla on astma). Viime kesänä asuntoni kylpyhuoneessa oli kosteutta. Olemme nyt kuukauden asuneet uudessa asunnossa, josta löytyi myös kosteutta kylpyhuoneesta. Remontin pitäisi alkaa pikaisesti. Oireet ovat selvästi pahentuneet uudessa asunnossa.
Olen ensi viikolla menossa vatsalaukun tähystykseen ja tämän jälkeen gastroenterologille. Varasin ajan myös yksityiselle allergialääkärille, aika on 26.4.
Mitä mieltä olet tilanteesta, mistä tällainen aikuisen ihmisen todella äkillinen allergia voi johtua? Onko mitään tehtävissä? Tilanne on todella hirveä.
Aikuisen yhtäkkinen allergisoituminen ruoka-aineille
1
200
Vastaukset
- teija.dunder
Syytä siihen, miksi aikuisen aiempi hyvä sietokyky tavanomaisille ympäristön allergeeneille häviää ei tunneta. On ilmeistä, että siihen vaikuttavat monet tekijät sekä ympäristössä että ihmisen elimistössä. On tärkeää, että verikokein on selvitetty perustutkimuksia. Ilmeisesti astman tasapaino on myös selvitetty. Monimuotoisten oireiden mm vatsa -ja jäsenoireiden vuoksi on syytä selvitellä ns autoimmunisairauksia. Gastroenterologin selvitykset ovat tärkeät. Jos näissä tutkimuksissa ei tule muita sairauksia esille on hyvä allergialääkärin kanssa selvitellä siedätyshoitojen mahdollisuutta, mikä saattaisi tukea kokonaisvaltaista voimaantumista ja poispääsyä nykyisestä tilanteesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747