sydämeen sattuu

Yleistäminen on perseeestä.

Arkiko sattuu sydämeen? Häh? Mikä ongelma siinä on? Kun arki tulee, niin eletään arkea.

Pitäiskö sitten sumuttaa itseään silmään pari vuotta kunnes vasta selviäisi mitä tuli saatua? Käytkö ihan koko kierroksilla nyt....

Kyllä se vaan niin taitaa usein olla, että viisaampaa tutustua toiseen kunnolla ennenkuin muuttaa saman katon alle.

Yhtäkkiä voi huomata, että on kuin vankilassa omassa kodissaan hirviön kanssa. Siitä on vaikeampi lähteä, kun on järjestettävä kaikki uudestaan, eikä saata olla paikkaa jonne mennä rauhaan...

Parissa vuodessa ilmankin yhdessä asumista selviää aika hyvin millainen toinen on. Siitä on helpompi lähteä, jos haluaa erota. Siitä on myös antoisampaa lähteä eteenpäin yhdessä, yhä päättäväisempinä sitoutumaan aidosti, varmempina ja luottavaisemmin mielin.

Ajantuhlausta se avoliitto- kokeilu vasta onkin, alkuhuumassa päätettynä. Se ei ole aitoa, oikeaa sitoutumista, jos halutaan pääasiassa sitä kautta tutustua toiseen ja selvittää toimisikohan tämä yhdessä asuminen, tai jos se perustuu niinkuin usein perustuu, fiilikseen, tai käytännöllisyyteen, koska "mehän ollaan kokoajan muutenkin yhdessä toisen kämpällä niin mitä järkeä maksaa kahta vuokraa??".

Ei kaikkein intiimeintä osaa elämästä kannata tuosta vain jakaa jonkun puolituntemattoman kanssa, johon ei yksinkertaisesti voi vielä täysin luottaa. Se on katastrofi, koska yhtäkkiä pitäisi olla valmis luottamaan enemmän kuin oikeasti voi. Saman katon alla ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi ilmaa ja itsenäisyyttä jotta pystyisi käsittelemään suhteen alkuongelmia ja omia fiiliksiä neutraalimmin. On jo sitoutuneemmassa tilassa kuin ehkä tajuaa olleensa valmis olemaan. Se aiheuttaa ahdistusta.

Kun on jo mennyt avoliittoon, sitä tulee takuulla roikuttua huonommassakin suhteessa pidempään, koska ei ole niin helppoa laittaa poikki ja jatkaa omaa elämäänsä. Se vaatiikin voimia, käytännön ponnisteluja. Yhdessä asuessa myös kiintyy ja tottuu toiseen elintoverina, vaikka se toinen ei olisikaan hyvä kumppani. Siitä on vaikeampi päästä irti, se rikkoo enemmän, sattuu enemmän. Kaikki on asteen henkilökohtaisempaa kuin pelkäm seurustelusuhteen lopettamisessa. Pettymys on suurempi,

Ehkä sitä auvoisan avoliiton kulissiakin halutaan pitää yllä muille ihmisille pidempään, kun kerran on sellaiseen päättänyt astua ja on huudellut ajoitusta epäileville miten "me onnistutaan". Ehkä toisen omaisuuskin saa roikkumaan huonossa suhteessa, kun on tottunut asumaan vähän leveämmin. Kaikki on vaan yksinkertaisesti hiton paljon vaikeampaa ja raastavampaa, myös ne eroajatusten käsittelyt omassa päässä. Olen kokenut nuo kaikki.

Kun pariskunta on suhteessaan pidemmällä, luottamus kehittynyt ja kunnioitus toista kohtaan kestänyt ajan himmentäessä vaaleanpunaisuutta lasien pinnalta, he ovat yksinkertaisesti valmiimpia ottamaan askeleita sitoutuneempaan suuntaan, ja pystyvät kestämään arjen säröjä paremmin.

Olen täysin sitä mieltä, että liian varhainen avoliitto voi pilata hyvänkin suhteen, tai ainakin vaikeuttaa sitä huomattavasti.

Olen aivan samaa mieltä.Kannattee todella harkita yhteen muuttamista.Voihan sitä aikaa ja iltoja ja öitä vietää yhdessä.Me asuttiin yhdessä useita vuosia ja ei ollu hääppöstä yhteiseloa.Mie muutin omaan ja nyt kun aikaa on kulunut 3 vuotta meidän suhteemme on parempi kuin koskaan.Hänkin on nyt todennut et ratkaisu oli hyvä ja me kumpikin voimme paremmin asua näin.

Itse muutin naiseni luokse vähän yli puolenvuoden tapailun jälkeen kun saatiin yksi vuokran maksu pois ja sillä tiellä olen vielkin ja aikaa kulunut yli 20v. Se asia on siitä kiinni haluaako kumpikin satsata suhteesee vai ei.

on isossa osassa ikä. Kenellekään ei tee nykymaailmassa hyvää muuttaa suoraan vanhemmilta yhteen jonkun kanssa. Siinä menee itsenäistyminen. Kostautuu useimmiten myöhemmin.

En muuten usko, että monikaan seurustelee kovinkaan pitkään vain tapaillen ja tapaamisiin satsaten niin etteivät huonot puolet tule esiin. Useimmat kyllä viettävät aikaa molempien asunnoilla runsaasti, öitä ja päiviä putkeen. Turvallisempaa tutustua näin ennenkuin muuttaa suoraa päätä yhteen. Huom, pidempään kuin sen puoli vuotta, mikä taitaa olla hyvin yleinen aika, kun nuoret muuttavat avoliittoon.

Joskus avoliitto voi murskata unelmat avioliitosta. Toinen onkin sitä mieltä, että miksi sitä enää tarvittaisiin, kun jo eletään yhdessä saman katon alla. Mitä se enää muuttaisi? Näin jää kaunis sitoutumisen huipennus kokematta, jäädään siihen kokeilun ja sitoutumisen välimaastoon roikkumaan. Entä jos toinen tarvitseekin aikaa kymmenen vuotta kunnes on varma? Hyvähän siinä on olla ja mietiskellä vaikka 20 vuotta, odottaen samalla olevansa oikeutettu saamaan kaiken täyspalvelun mikä kuuluu avioliittoon.

Tai sitten kuinka paljon aikaa tarvitaan, että tuntee toisen täysin, jotta uskaltaisi tietää että hän on oikea? Oikeasti, onko se muka vain ajasta ja tutustumisesta kiinni? Ihmiset kun muuttuvat kokoajan. Kaikissa kun on ne huonot puolet. Kriisejä voi tulla. Elämäntilanteet muuttuvat. Ei siinä auta se että asuu toisen kanssa tai ei. Sitoutuminen on aina riski.

Minulle ei kriisejä ole tullut,kun suoraan kotoa kihlattuni luo muutin,niin ja 6kk olimme vain seurustelleet. Minulle teki hyvää,kun pääsin kotoa pois,koska sielä oli tilanne mikä oli. Välit vanhempiin parani,kun ei kotona tarvinnut koko ajan käydä ja asioista pystyi heidän kanssaan paremmin puhumaan. Arki on meillä tullut jo vastaan ja en sitä säikähtänyt. Asiat menee meillä hyvin. 1,5v asuttu yhdessä ja kaksi vuotta siitä seurusteltu. Vietin viikonloppuja ja viikkoja mieheni luona ja huomasin jo sielä,että tämä sujuu todella hyvin,niin minun mielestä muuttamiselle ei ollut mitään estettä. Mies tosin oli vähän hermostunut,jos minä hänen asunossaan hirveästi alan asioita muuttamaan,mutta eipä hirveästi ole tullut muutettua,kun kämppä oli hieno niinkin. Vähän tietenkin tullut laitettu muutamia kukkia,muttei mitään suurta. Panostan sitten joskus meidän yhteiseen omakotitaloon missä voin sisutaa huoneet makuni mukaan,mutten liikaa,että annan miehenkin sanat vaikuttaa,jos ei jotain halua tehdä. :)