Poltan sillat takanani

Ihmiset ovat erehtyväisiä. Pahan puhuminen selän takana on useimmiten sitä ettei kehdata sanoa asioita suoraan, eli "ottavat kaiken paskan hiljaa vastaan" ja purkavat sen muille. Eri juttu jos asiat ovat valheita.

Siltoja ei kannata koskaan polttaa takanaan, parempi on opetella sanomaan ei. Minä esimerkiksi voisin tulla muuttoavuksi, mutta se on luonnollisesti tapauskohtaista. Shitti homma vaan ettei kukaan pyydä, mutta on hieno juttu jos joku kertoo edes muuttaneensa.

Aloittaja,

kuulostat hyvin pitkälti itseltäni. Olenkin useasti miettinyt, mahdanko olla lähes ainoa laatuani näissä asioissa...

Edellinen vastaaja ehdotti tuota "ei:n" sanomista; se on toki tarpeellinen taito oppia ja osata, vaan entäpä jos toiset eivät kunnioita "eitäsi"? Omalla kohdallani ongelmana on ollut juuri tämä. Sanottuani "ei", kanssani on alettu vänkäämään niin pitkään, kunnes olen suostunut johonkin, ja lopulta väsyneenä tähän vain kadonnut kyseisten ihmisten elämästä. Ikävä kyllä tämä "ei:n" kunnioittamattomuus on ollut ongelmana kaikissa kokemissani ihmissuhteissa, kahta lukuun ottamatta.

Olen myös liian kiltti ihminen, jotta alkaisin vaatia toiselta ihmiseltä "ei:ni" kunnioittamista. Enkä sitä paitsi pysty kovinkaan pitkälle pitämään ihmisestä, joka ei kunnioita ja hyväksy toisen kieltävää vastausta ja eriävää mielipidettä.

Itselläni myös välit poikki isääni, olleet jo yli vuosikymmenen, mutta se on toinen tarina.

Uskon siis, että kyse on oikeanlaisten ihmissuhteiden ja -tyyppien löytämisestä; vaikka itseltänikin on matkan varrella meinannut loppua usko rehellisten, teeskentelemättömien ja selän takana pahaa puhumattomien ihmisten löytämiseen, toivon kuitenkin yhä sellaisia elämääni löytäväni. Ja uskon, että heitä on, paljonkin.

Mahdatkohan olla veli, josta en ole ollut tietoinen? :D Niin itseni kaltaiselta kuulostat!

Ja kyllä, yksi syy "ei:n" kunnioittamattomuuteen saattaa olla juurikin siinä, että teemme sen liian lempeästi, hienotunteisesti, vaikkakin aivan selvän ei-sanan sisältäen.Vaan kunpa se siitä huolimatta riittäisi, kuten muiden "ei:t" meille...

Rimpuilin monta vuotta noiden asioiden ja ihmisten ympärillä ja viimein totesin itselleni, että nyt riitti. Minulla ei ollut ympärillä kuin aloittajan kuvaamia ihmisiä, sukulaiset pahimpia. Joskus mietin, että mitä vikaa minussa on ja syytin itseäni ja yritin sitkeästi olla vaan ja kestää. Päätin katkaista välit, muuttaa toiselle puolen Suomea kauas pois näiden hyväksikäyttäjien, ilkeiden ja pahojen ihmisten ilmapiiristä kun tajusin, että he todellakaan eivät muutu.

Olin ja ehkä vieläkin olen hyvin yksinäinen monestakin syystä, mutta nyt minulla tosiaan on aitoja hyviä ihmisiä ympärilläni, jotka oikeasti haluavat minulle hyvää, auttavat ja näkevät minut vertaisinaan. On hienoa huomata, että ei ole pakko olla väkisin tekemisissä sukulaistensa kanssa vaikka olisivat kuinka lähisukua, jos he eivätä tahdo sinusta muuta kuin juoruilun halunsa tyydytystä, ilkeillä, puhua pahaa ja käyttää hyväkseen. Meillä on oikeus omaan onneen, valita ystävämme ja rakastaa ketä haluamme.

Mietin miksi toisilla oli oikeus sanoa ja tehdä pahasti, mutta minulla ei? Miksi toisilla oli oikeus vaatia minulta, mutta minulla heiltä ei? Miksi minä en ollut mitään ja he olivat kaikki? Miksi minulla oli aina ulkopuolinen olo kuin minua ei olisi ollenkaan tunnettu tai kuunneltu? Miksi kukaan ei todellakaan oikeasti välittänyt vaikka olisin tarvinnut tukea ja apua, kaikki katosivat, kun olisi tarvinnut kipeimmin apua, mutta tulivat, kun olivat itse jotain vailla ja tiesivät sen minulta saavansa.

En ole katkera, mutta surullinen kylläkin, että ihmiset eivät silloinkaan kun heille annetaan mahdollisuus muuttua ja kasvaa sitä tee, eivätkä opi mitään....todella surullista.

Aloitus olisi osittain tai kokonaankin voinut olla kirjoittamani, niin sama tilanne, niin samat tunnot. Melkein itkin kun luin.

Minä myös mukamas "poltan siltoja takanani." Totuus on se, etten siedä epäkunnioittavaa käytöstä, valehtelijoita, pettäjiä enkä hyväksikäyttäjiä! Minun puolesta "suhteet" saa katketakin jos jotain ilmenee! Lapset on sellaisia, että he tekevät jäynää ja loukkaavat toisiaan....... Muistan olleeni joskus lapsi. Aivokapasiteetti on kuitenkin kasvanut ja kaikki "lapsellinen" on tosi typerää ja tyhmää. Aikuisena sellaista ei vaan jaksa!!!!! Yllättävää, että moni muu aikuinen jaksaa.

Sukulaisista löytyy myös sellaisia, jotka ei ikinä ole minua arvostaneet, vaan pitäneet minua aina "pienempänä, nuorempana" ja kilttinä tapauksena, jota voi komennella. Ei kiitos!!!!!! Minä tiedostan oman arvoni ja voin sanoa olevani tuhat kertaa viisaampi kuin he ikinä! Sivusta seuraamalla oppii yllättävän paljon ainakin siitä, minkälaiseksi EI halua kasvaa isona!

Haaveena on joskus löytää luotettava elämänkumppani. Nykyinen "seuralainen" ei sitä valitettavasti ole. Liian paljon on valehdellut ja salaillut. Mutta mukavaa seuraa on muuten... Olen ehdoton tietyissä asioissa. Mutta jos ei ole, ei ikinä saa sitä mitä ansaitsee!!!!!

Hieno aloitus

Pisti ajattelemaan.

Minä kun olen se joka ottaa yhteyttä ainoastaan silloin kun tarvitsee apua.
Serkkupoika ( tai tietenki mies jo, mutta jännä miten ajatus jää junnaan lapsuuten tuossa asiassa,en osaisi kutsua häntä muuksi kuin serkkupojaksi :)

Asumme aika lähellä toisiamme,mutta minä en ota yhteyttä häneen muulloin kun silloin kun tarvitsen apua.. ehkä siksi että olen sitä apua aina saanut häneltä jos ei ole ollut pätevää syytä kieltäytyä, sydämestäni uskon että hän on auttanut joka ikinen kerta jos vain on voinut,matkustanut jopa Oulusta Helsinkiin saakka muuttoavuksi muistaakseni aikoinaan.

Jos tietokoneeni hajoaa hän tuo toisen tilalle ja korjaa omani, jos lähden matkoille hän vie kentälle ja hakee tarvittaessa. Hän tulee auttamaan muutossa (jota ei kyllä ole ollut aikoihin) mutta siis vaikka siirtämään huonekaluja kanssani jos haluan muuttaa huonejärjestystä.. viimeksi minulla oli paljon postitettavaa joten hän heitti minut autolla postiin.

Kiitän tietysti aina ja olen iloinen ja kiitollinen avusta,matkoilta tuon hänen toiveensa mukaisen tuliaispullon kiitokseksi, aikoinaan hän kävi luonani usein syömässä, mutta nykyään en viitsi paljion ruokaa laittaa kun yksin asun.

Liian itsestäänselvänä olen pitänyt tuota apua, en vaan jotenkin osaa soitella muuten vaan, aina pitäisi olla joku asia, hänkin on nopeaotteinen puhelimessa,kuuntelee asian ja lopettaa puhelun tehokkaasti, eli ei mikään jaarittelija.

Olisi kurjaa jos hän miettii vastaavaa tahollaan,pienenä olimme läheisiä, vanhempamme tapasivat usein ja vietimme aikaa yhdessä, luulen että sieltä jäänyt se fiilis että hän auttaa jos voi.

Mitenhän voisin kiittää kaikesta... tai mitä voisin tehdä takaisin, nyt vasta tajusin ettei hän pyydä minulta koskaan mitään.

Minä oon aina ollut yksin, mutta en yksinäinen. On lapsikin, ei miestä joten olen "yksin" edelleenkin. Olen myös sillankäräyttäjä, varsinkin seuraavien ihmisten kohdalla: ystävä joka soittaa vaan kun mies on reissussa ja on yksinäistä, mies johon olen todella tykästynyt, selkäänpuukottajat ja ihmisiin jotka esittävät vaan olevansa ystäviäni. Haluan jotenkin heti ja totaalisesti eroon ihmisestä joka on loukannut minua syvästi. Kun katkaisen yhteydenpidon näen myös kuinka vankalla pohjalla juttu on ollut. Eli jos toinen ei soittele koskaan perään niin ei sitäkään mun elämä paljoa kiinnosta.

Ajatuksesi kuulostavat erittäin terveiltä ja virkistäviltä.
Minun ex-mieheni kutsui entisen tyttökaverinsa kotiimme, kysyin häneltä onkonhan tässä jotain kummallista, hän vastasi: En koskaan polta siltoja takanani.
Selitin että minun kanssani joudut polttamaan sillat.
Asiat riitelevät eivät ihmiset on toinen lause jota hän toisteli hallitakseen kokonaisuuksia.
Joskus mietin, ärsyttikö hän tahallaan.
Vastapuolen asianajaja yritti häneen tuota samaa, eihän tämä nyt vaikuta meidän keskinäisiin väleihimme, siinä kohtaa hän tyrmäsi, todellakin tämä henkilökohtaista.
Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen, joka siihen luulee pystyvänsä, löytää ittensä mielisairaalasta.

Kenenkään ei myöskään TARVITSE olla kiusattavana, kusetettavana tai aliarvostettavana missään, ei edes työpaikassa. Ikävä ja joskus vaikeakin lähteä, mutta kun sietoraja tulee vastaan, se tulee eikä siitä ole enää paluuta. Kenenkään ei tarvitse sietää kiusaamista, aliarvostusta eikä kusetusta, kenenkään taholta, ei edes työnantajan. Jos ihminen pahastuu siitä että toinen arvostaa itseään yli tämän pikkusielun niin se on lähinnä surullista, mutta sitä ei silti kenenkään tarvitse sietää.

Me emme arvosta itseämme tarpeeksi jos sallimme kaikenlaista selän takana nauramista, pilkkaamista, hyväksikäyttöä, uhkailua ja valehtelua. Tällaista ihmistä ei kukaan oletusarvoisesti ole lähipiiriinsä ansainnut.

Ehkä sillanpolttamiseksi voi ymmärtää myös sellaisen itsekunnioituksen, joka ei hyväksy epäkunnioitusta toisten taholta, vaan myös kyllästyy olemaan kyllästynyt moiseen kohteluun.

Ainakin siinä vaiheessa kun luottamus petetään liian pahasti, on syytä polttaa sillat takana.

Olen myös siltoja takanani polttava. En tarvitse julmia, kieroja ja mua alaspäin polkevia, halveksuvia ihmisiä. Mieluummin olen useammin iloisempi ihminen. Olen vesimiesnainen, vesimiehethän polttaa tavallista useammin siltoja takanaan.

Ap plus muut! Lasken itseni joukkoonne ja samaistun ihan täysin kokemuksiinne ja tuntemuksiinne. Minäkin olen kiltteydestä kroonistuneesti kipeä, mutta kaiken elämänmullistuksen keskellä olen päättänyt, että sanoudun irti kaikesta draamasta. En enää yksinäisyyttäni luovu integriteetistäni mihin hintaan hyvänsä, vaan todellakin poltan sillat heti, jos huomaan tulevani hyväksikäytetyksi tai imetyksi kuiviin.
Mihin muuten ylipäätään perustuu ajatus, ettei pitäisi polttaa siltoja takanaan?! Mitä ihmeen varmistuksia pitäisi ylläpitää keinotekoisesti, kun ei elämä kuitenkaan mene suunnitellusti. Ei elämää voi varmistella muutoin kuin pitämällä suhteet itseensä ja yläkertaan kunnossa. Kyllä Luoja omistaan huolen pitää ja se on pysyvää.

Ja mihin niitä siltoja niin pirusti tarvitsee? Olisihan se mukavaa olla seurallinen mutta jos ei asiallisin ehdoin seura kelpaa niin katson sillan palaneen. Sytyttäjästä voidaan olla varmaan eri mieltä.

Kiitos aloittajalle kirjoituksesta ja muillekin tottakai. Samoja tuntemuksia ja ongelmiakin kuin tässä ketjussa kirjoittajilla ja poltan siis sillat takanani. Kyse ei ole mistään inhosta näitä ihmisiä kohtaan mutta kun joutuu silmätikuksi ja muiden pahanolon roskakoriksi ja ivatuksi niin parempi vaihtaa lääniä. Eikö se ole myös noille ihmisille parempi että jolleivat he arvosta tms. niin lähden menemään. Ehkä viihtyvät keskenään parhaiten. Joitakin siltoja olen rakentanut uudelleen kun kyse on ollut ehkä väärinymmärryksistä ja läheisistä sukulaisuussuhteista, mutta on myös siltoja joita en koskaan ole rakentanut tai niitä ei ole rakennettu uudelleen. Vasta minua pilkattiin siltojen polttamisesta mutta olin toisten halveksimisen kohteena 1 1/2 vuotta. Eiköhän se ole tarpeeksi joten parempi lähteä menemään. Ei tarvitse heidän halveksia enää. Joo, ja teen kovasti töitä itseni kanssa että olisin itsekin parempi ihminen ja katson kyllä peiliin että mitä siellä näkyy. Olen muille vain energiaa ja laahusten kantaja ja egon buustaaja. Muuten minua ei kukaan kaipaa eikä minnekään pyydä. Ei kiitosta saa, ei kehuja, ei kannustusta. Ajatuksia omitaan itselle ja varastetaan ideoitani. No se on loppu nyt. Pärjään yksin ja jollen pärjää niin kuolen pois. Yksinäisyys ei ole ongelma. Ymmärrän muita ihmisiä kyllä, mutta kun puntit kääntyy aina epätasapainoon niin on parempi olla yksin.

EIhän siinä tarvita kuin yksi narsisti niin siltoja poltellaan ihan automaattisesti.