Minulla ei ole todettu ikinä mitään allergiaa mutta ei niitä ole kyllä testattukaan. Nikkeli on ainoa joka olen itse huomannut allergisoivaksi.
Olen nyt 40v nainen, jolla todettu kilpirauhasen vajaatoimintaa ja siihen Thyroxin lääkitys. Niitä olen syönyt nyt viitisen vuotta. Myös Progynova lääkitys hormonikorvaushoitona.
Ongelma on kuitenkin nyt allergiset oireet. Ne alkavat usein sormen nivelten turpoamisena ja kutinana. Kutina leviää kämmeniin ja jalkapohjiin. Silmien yläluomet turpoavat ja joskus ovat turvonneet lähes umpeen.
Ensimmäisen kerran sain tallaisen reaktion jo yli 10v sitten mutta siihen liittyi silloin selkeitä punaisia läiskiäkin. Nykään vain kutina ja turvotus.
Tänä aamuna heräsin jälleen kuin haudan pohjalta olisin noussut. Ääni käheänä ja aivan väsyneenä (tyypillistä ehkä kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivälle). Olon teki taas raskaaksi myös turvonneet silmäluomet. Vasen luomi on niin turvonnut että jo ihan särkee. Otin Ataraxin ja se ehkäpä hieman helpotti.
Mikä aiheuttaa tämän aina vain useammin toistuvan reaktion? Tuskaista kun ei tiedä eikä voi siten asiaa auttaa. Olisiko syytä sitä jotenkin tutkia? Joku lääkäri joskus sanoi että näitä asioita on mahdoton saada selville...syynä voi olla mikä vain. Ei lohduttanut.
Olen yrittänyt tarkkailla syömisiäni mutta taitaa se olla mahdotonta selvittää vain kokeilemalla mille sitä altistuu. Eihän sitä edes tiedä onko aiheuttaja ruoassa vai ympäristössä. Voisiko tällaista jotenkin tutkia ja selvittää?
Nokkosihottumaa?
3
249
Vastaukset
- Myös usein
Olen viisikymppinen nainen, myös kilpirauhasen vajaatoiminta. Ei todettua allergiaa millekään. Seuraavia tilanteita kuitenkin esiintyy:
Muutaman kerran hampaissa ollut isompi remontti, siihen reagoin koko vartalon kattavalla nokkosrokolla.
Jotkut lääkkeet, esim. joku antibiootti ja nesteenpoistolääke saavat nivelet turpoamaan ja punottamaan.
Altistuminen jollekin homeelle aiheuttaa paikallisen nokkosrokon, esim.jos kaupan kassajonossa edellisen henkilön vaatteissa hometta, minusta turpoavat ja punottavat ne alueet jotka eivät ole vaatteiden peitossa, esim. käsivarret. Myös kutina on sietämätön. Kutina ja punoitus hellittävät kun pääsen pois homelähteen vierestä ja saan pestä itseni.
Jotkut käsirasvat (pahin herbalife), saavat verenpaineen romahtamaan. Kerran olen pyörtynyt, kun kahvipöydässä vieruskaverilla oli herbalifen käsirasvaa. Monista rasvoista tulee heikotus ja pyörrytys.- Mikä on
Hei kohtalotoveria
On tosi ahdistavaa kun kutisee ja ei tiedä mikä sen aiheuttaa. Minulta on otettu allergiatestit ruoasta ja lääkkeiden apuaineista. Vain löytyi natriumauryylisulfaattia. Ko. Ainetta käytetään monessa lääkkeestä ja hammastahnoissa ja kosmetiikasta. Näppylöitä tai paremminkin ihokohoamia tulee vaikken syö ko. Ainetta. Hermostuttaa. Minulta on otettu jos jonkinlaisia muita kokeita, pitäisi olla terve, mutta olo on inhottava. Tätä on nyt jatkunut vuoden. Mitään ei voi tehdä kuin kutista ja paukamia katsoen.
Parempaa vointia
- teija.dunder
Oireesi selvittäminen allergista kosketusekseemaa ajatellen tarkemmin esim keskussairaalan ihotautiklinikassa tai yksityisellä lääkäriasemalla ihotautilääkärin vastaanotolla on suositeltavaa, koska oireet kertomuksesi mukaan ovat hyvin haittaavat. Nikkeli on yksi tavallisimmista allergisen kosketusekseeman aiheuttajista. Muita aiheuttajia voi löytyä kosmetiikasta ja hygieniatuotteista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213560
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303403Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513025Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1321348