Minuuden kadottaminen

Krishnamurti ei ole helppo laji, oletko päässyt siihen kunnolla edes sisälle, kun noinkin ylimalkaisesti häneen suhtaudut? En epäile, etteikö Roberts voisi olla jotain "poikkeuksellista".

14+14 kirjoitti:

Krishnamurti ei ole helppo laji, oletko päässyt siihen kunnolla edes sisälle, kun noinkin ylimalkaisesti häneen suhtaudut? En epäile, etteikö Roberts voisi olla jotain "poikkeuksellista".

Lue lisää

Olen lukenut Krisnamurtit ristiin rastiin. Niin monta kertaa, että kirjat ovat pian puhkikuluneita. En vähättele häntä lainkaan, mutta tämä Roberts kuvailee selkeästi ja vaihe vaiheelta koko prosessin, joka hänen kohdallaan johti lopulta siihen mihin johti: tilaan iman minää.

Robertsin (ja myös itseni) mielestä lähes kaikki aiheesta kirjoitetut kirjat kertovat vain "matkan" ensimmäisestä osasta. Matkasta pisteeseen, jossa kenties koetaan jotain uutta, hienoa ja ihmeellistä egon kautta. Suurin osa etsijöistä luulee silloin päässeensä perille. Tosiasiassa vasta silloin heillä olisi mahdollisuus ottaa varsinainen ensimmäinen askel kohti sitä jotakin. He siis ikäänkuin karistavat kyllä kahleensa, mutta jäävät edelleen vankityrmäänsä ihastelemaan vapaita raajojaan eiivätkä näe oven (joka ei ole lukittu) alta pilkottaavaa valoa.

Roberts kertoo tästä toisesta vaiheesta, sen oven avaamisesta ja sinne -todelliseen_ vapauteen häviämisestä. Hän on sitä mieltä, että se prosessi kestää enää vain n. pari, kolme vuotta, tai tapahtuu joskus yht äkkiä ja se on kokonaan eri juttu kuin tuo vaihe yksi, jota virhellisesti tulkitaan perille pääsyksi.

"Vaikuttaisiko siltä lukemanne perusteella, että kyseessä olisi tila, jota kannattaisi tavoitella?"

Tosiasiassa maailma on huvipuisto, jonka erilaisissa laitteissa ihmiset viihtyvät joko paremmin tai huonommin. Täällä on onnen vuoristorata, joka saa vatsanpohjan välillä nautinnosta sekaisin, mutta välillä tuo vain kuvotuksen tunteen. On kauhutunneli, jossa pelot ja painajaiset näyttävät materialisoituvan. On rakkauden keinu, jonka yläasennossa voi kokea huikeita elämyksiä. Ja on tietenkin kristillisyyden, buddhalaisuuden, newagelaisuuden, islamilaisuuden jne huvitteluosastot klovneineen.
Mutta...
On myös masennuksen pallomeri, syvän tuskan ja surun liukumäet...

Kaikki, aivan kaikki, ovat kuitenkin vain huvipuiston laitteita, täysin saman arvoisia. Masennus ja euforinen ilo - sama asia pohjimmiltaan.

No, vastaus kysymykseesi kuuluu:
Eivätkö ihmiset lopulta halua viettää aikaansa juuri huvipuistoissa? He toivovat tietenkin päätyvänsä vain miellyttäviin laitteisiin. Jokainen toivoo niin. Siksi he EIVÄT HALUA puistosta pois, eivät millään hinnalla.

Vain ne harvat, aniharvoista harvemat, joita totuus sisältä päin pakottaa lähes hulluuteeen saakka, haluavat puiston ulkopuolelle. Minä kuulun niihin "onnettomiin".

Roberts-fani kirjoitti:

"Vaikuttaisiko siltä lukemanne perusteella, että kyseessä olisi tila, jota kannattaisi tavoitella?"

Tosiasiassa maailma on huvipuisto, jonka erilaisissa laitteissa ihmiset viihtyvät joko paremmin tai huonommin. Täällä on onnen vuoristorata, joka saa vatsanpohjan välillä nautinnosta sekaisin, mutta välillä tuo vain kuvotuksen tunteen. On kauhutunneli, jossa pelot ja painajaiset näyttävät materialisoituvan. On rakkauden keinu, jonka yläasennossa voi kokea huikeita elämyksiä. Ja on tietenkin kristillisyyden, buddhalaisuuden, newagelaisuuden, islamilaisuuden jne huvitteluosastot klovneineen.
Mutta...
On myös masennuksen pallomeri, syvän tuskan ja surun liukumäet...

Kaikki, aivan kaikki, ovat kuitenkin vain huvipuiston laitteita, täysin saman arvoisia. Masennus ja euforinen ilo - sama asia pohjimmiltaan.

No, vastaus kysymykseesi kuuluu:
Eivätkö ihmiset lopulta halua viettää aikaansa juuri huvipuistoissa? He toivovat tietenkin päätyvänsä vain miellyttäviin laitteisiin. Jokainen toivoo niin. Siksi he EIVÄT HALUA puistosta pois, eivät millään hinnalla.

Vain ne harvat, aniharvoista harvemat, joita totuus sisältä päin pakottaa lähes hulluuteeen saakka, haluavat puiston ulkopuolelle. Minä kuulun niihin "onnettomiin".

Lue lisää

"Kaikki, aivan kaikki, ovat kuitenkin vain huvipuiston laitteita, täysin saman arvoisia. Masennus ja euforinen ilo - sama asia pohjimmiltaan."

Yksi neljästä brahmaviharasta on equanimity l. eräänlainen mielentyyneys. Ilo ja suru nähdään samoina perustaltaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/Brahmavihara

Kolme ensimmäistä brahmaviharaa tekee iloisen hurmossaarnamiehen, maailmanparantajan. Neljäs irrottaa tuon saarnamiehen hurmoksenkin vankeudesta, sillä ovathan ilo ja tuska tarkkaan syynättynä loppupeleissä samaa perustaltaan. Pelkkä neljäs luonteenominaisuus ei kylläkään riitä, se täydellistää kolme ensimmäistä.

niin kauan kuin on tavoite, jotain mitä kohti kuljettava, "polku" täytettävänä, mieli on orientoitunut aivan väärällä tavalla.

14+14 kirjoitti:

niin kauan kuin on tavoite, jotain mitä kohti kuljettava, "polku" täytettävänä, mieli on orientoitunut aivan väärällä tavalla.

Näinpä. Valaistuminen tavoiteltavana päämääränä on vähän sama kuin kepin nokassa oleva porkkana aasille. Siksi ihmiset eivät saavuta sitä. Matka on päämäärää tärkeämpi. Valaistuminen tulee jos on tullakseen.

mieli on paradoksi kirjoitti:

Näinpä. Valaistuminen tavoiteltavana päämääränä on vähän sama kuin kepin nokassa oleva porkkana aasille. Siksi ihmiset eivät saavuta sitä. Matka on päämäärää tärkeämpi. Valaistuminen tulee jos on tullakseen.

Lue lisää

Itse itseäni korjaten: Se matkakaan ei ole tärkeä, koska ei ole olemassa ns. "matkaa". On olemassa vain nykyhetki. Nyt.

Niin, ei kukaan pystyisi kertomaan mitään itsestään, jos ei olisi käsitystä minästä.

Kirjassa kerrotaan tuon persooonan tarina, mutta sellaisella tavala, että sitä voi pitää "oppaanaan".
Jos joku moiselle matkalle haluaa, juuri tuo kirja kannattaa lukaista. Toisaalta en ole varma, onko kenenkään lopulta kovin vakavaa halua edes lähteä tavoittelemaan lopullista päämäärää henkisellä tiellä.
Ihmiset, buddhalaisetkin ja usein juuri he, vain leikkivät etsijäää ja toivovat löytävänsä jotain autuutta, anandaa tai muuta huuhaata. Totuus ei tarjoa karamelleja.

Oinas Koiras kirjoitti:

Kirjassa kerrotaan tuon persooonan tarina, mutta sellaisella tavala, että sitä voi pitää "oppaanaan".
Jos joku moiselle matkalle haluaa, juuri tuo kirja kannattaa lukaista. Toisaalta en ole varma, onko kenenkään lopulta kovin vakavaa halua edes lähteä tavoittelemaan lopullista päämäärää henkisellä tiellä.
Ihmiset, buddhalaisetkin ja usein juuri he, vain leikkivät etsijäää ja toivovat löytävänsä jotain autuutta, anandaa tai muuta huuhaata. Totuus ei tarjoa karamelleja.

Lue lisää

"Totuus ei tarjoa karamelleja."

Länsimaissa usein kuvitellaan että "valaistuminen" ja minuuden kadottaminen johtaisi johonkin autuaaseen, nautinnolliseen tilaan. Mutta asia ei ole niin. Valaistuminen ei ole nautinnollista, mutta ikävääkään. Sitä lienee mahdoton selittää ihmiselle, joka on vielä minässä kiinni.

zeniitti1 kirjoitti:

"Totuus ei tarjoa karamelleja."

Länsimaissa usein kuvitellaan että "valaistuminen" ja minuuden kadottaminen johtaisi johonkin autuaaseen, nautinnolliseen tilaan. Mutta asia ei ole niin. Valaistuminen ei ole nautinnollista, mutta ikävääkään. Sitä lienee mahdoton selittää ihmiselle, joka on vielä minässä kiinni.

Lue lisää

"Valaistuminen ei ole nautinnollista, mutta ikävääkään. Sitä lienee mahdoton selittää ihmiselle, joka on vielä minässä kiinni."

Asiaa ainakin minä kuvailisin niin että valaistuminen on tila jossa ihminen on kehittynyt henkisesti rajallisten tuntemusten, kuten nautinnon ja ikävän yläpuolelle. Valaistunut ei koe kummallekaan kyseisistä tunteista tarvetta. Tilaksi jotain parhaiten voisi kutsua kai harmoniaksi.

Ja ihmisen on minun käsitykseni mukaan valaistuakseen myös kehityttävä henkisesti valaistumisen tarpeensa yläpuolelle, siksi minusta sinänsä valaistumisen tavoittelu on hyödytöntä, ainakin sen itse valaistumisen kannalta.

Hyvä, selkeä kysymys. Olet myös oivaltanut, että ego ja halu liittyvät samaan asiaan. Freud sanoi jotain tällaista: Ihmisellä on pohjimmiltaan ainoastaan kaksi ongelmaa. Se, että ei saa mitä haluaa ja se, että saa.

Ihmisten haluaminen liittyy tuohon. Haluan jotain mitä minulla ei ole, tai haluan irti jostain mitä minulla on. Ja meissä on tosi syvällä ajatus, että jos en halua mitään niin elämässä ei ole mitään merkitystä. Mutta huomaathan, että tuo liittyy koko ajan tulevaisuuteen. Sitten kun minulla on se juttu, olen onnellinen. Sitten kun se, niin olen vielä onnellisempi. Mutta aina käy samalla tavalla, kun saan jonkin asian niin se muuttuu yhdentekeväksi. Tai jos ei, niin se kuolee ja häviää pois. Ja kun tiedämme tämän, niin alamme pelätä sitä. Kohta se katoaa tai menee pois ja alamme omistamaan sitä. Ja se lisää pelkoa, josta tulee lisää kärsimystä ja tartumme siihen entistä lujemmin. Ollaan luupissa itsemme ja halujemme kanssa. Yritämme tarttua johonkin joka olisi pysyvää, mutta emme löydä mitään pysyvää.

Zenissä, kuten muissakin buddhalaisissa suuntauksissa, ajatellaan että tuo haluaminen tulee siis egosta. Ja kun ego lakkaa, myös kärsimys lakkaa. Vapaudumme kärsimyksestä. Se ei tarkoita, että toljottaisimme tyhjyyteen loppuikämme ja kaikki olisi whatever. Päinvastoin, vasta silloin olemme vapaita toimimaan ja nauttimaan myös kaikesta täydesti. Kun mieli ei pelkää, eikä ole tulevaisuudessa kiinni voimme ottaa vastaan sen mitä maailma tuo tullessaan. Elää niinkuin ihminen voi elää parhaimmillaan.

Jos muistat millaista oli lapsena leikkiä kaverien kanssa? Kun kaikki oli mahdollista leikissä ja kukaan ei ajatellut, että milloin tämä loppuu? Oli vain se mikä oli tässä ja nyt. Se on meille zen. Tietysti me ajattelemme myös huomista, varaamme ruokaa huomiselle ja maksamme vuokraa -mutta vain se mikä on tarpeen, ei ongelmana. Se on osa elämää, jonka hyväksymme sellaisena kuin se on. Zeniläinen voi pitää vaahtokarkeista, pelata futista ja lukea filosofiaa. Mutta ne eivät ole välineitä nautiintoon tai johonkin muuhun. Ne ovat se mitä teemme nyt, tällä hetkellä. Silloin ihminen elää omaa elämäänsä täydesti.

Buddhalaisuudesta en tiedä mutta ego on vain tietynlainen automaatti. Ihmisen todellinen minuus löytyy kun sen egon jankutuksen hiljentää ja ottaa haltuun. Kyllä se ego siellä pysyy kun löydät sen mitä olet oikeasti.